Viekö kenenkään muun puoliso kotona kaiken "tilan"?

Ei, kenenkään puoliso ei vie kaikkea tilaa.

Tässä kestjussakin tila vietiin 😭

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän mitä tarkoitat. Meillä eletään vaan kumppanin elämää. Kaikki liittyy häneen jollakin tapaa. Olin vähän kipeä viikolla niin lopetti puhumisen hetkeksi. 

Onneksi minulla on vähän omaa aikaa päivisin että jaksan taas kotona elää sitä toisen elämää.

Lähde! Tuollainen puoliso ei auta sinua hädän hetkelläkään, ei missään

Vie.

Olisin voinut kirjoittaa tuon aloituksen.

Meillä kyse on suurimmaksi osaksi musiikin kuuntelusta sekä myös osittain telkkarin/ suoratoistopalvelun käytöstä. Ja luulin, että olen suunnilleen ainoa, joka elää tällaisessa parisuhteessa. En ole eroamassa, mieheni on hyvä mies, joka huolehtii perheestään. Hän vain kokee, että hänellä on oikeus viettää vapaa-aikaansa haluamallaan tavalla huomioimatta perhettään sen kummemmin.

Olemme tosiaankin keskustelleet tästä asiasta miljoona kertaa. Lopputulos on se, että mies hermostuu, ahdistuu ja alkaa ääntään korottaen syytellä minua siitä, etten hyväksy hänen harrastustaan (musiikin kuunteleminen ja levyjen keräily). Meillä on cd-levyjä ympäri asuntoa yli tuhat kappaletta. Joitakin vuosia sitten laskin ne, nyt en enää ole jaksanut. Ne täyttävät omakotitalon lukuisista kaapeista ja laatikoista hyvin monta, cd-tornit ja telineet töröttävät olohuoneessa niiden lisäksi. Voi sanoa, ettei meillä paljoa sisusteta, kun cd:t tulevat vastaan joka kulmalla.

Voin kuunnella omaa musiikkiani, kun hän ei ole kotona, mutta koska meillä soi levyt niin usein muutenkin, en enää erikseen jaksa. Saan musiikkiannokseni kuuntelemalla hänen levyjään. Usein yksin ollessani katselen Netflixiä.

Telkkaria ja suoratoistopalvelua emme katsele yhdessä lainkaan, vaikka sitä toivoisin. Kumpikin katselee omiaan. Jos miehellä on telkkarissa meneillään joku urheilujuttu, jota hän haluaa katsella, se menee lasten ja minun toiveiden yli. Hän katsoo silloin urheilua ja muu perhe tekee muuta, tai katselee telkkaria makuuhuoneessa. Yleensä en katsele ohjelmia suorana, koska en jaksa mainoksia, joten haluaisin tallentaa suosikkiohjelmani. Miehen urheilun katsominen estää tämän, koska tallennus ei toimi, jos hän katselee tiettyä kanavaa samaan aikaan. Joten joko kaivan ohjelmasta uusinnan tai katselen netistä ko. jakson.

Sanomattakin on selvää, että muu perhe ei voisi toimia samoin kuin mies. Jos me katsoisimme vaikka jotain elokuvaa yhdessä ilman miestä, hän voi keskeyttää elokuvan katselun, jos hänellä itsellään on jotain mielestään tähdellisempää (esim. se urheilu tai oma musiikkihetki). Kuulokkeita hän ei suostu käyttämään vapaaehtoisesti. Musiikkia kuunnellessa hän ei käytä kuulokkeita koskaan.

Meillä on ihan hyvä perhe-elämä muuten, mutta tämä miehen tilan ottaminen on jotain, mikä nyppii. Eron huomaa heti, jos mies on työmatkalla. Silloin voidaan lasten kanssa tehdä mitä huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän mitä tarkoitat. Meillä eletään vaan kumppanin elämää. Kaikki liittyy häneen jollakin tapaa. Olin vähän kipeä viikolla niin lopetti puhumisen hetkeksi. 

Onneksi minulla on vähän omaa aikaa päivisin että jaksan taas kotona elää sitä toisen elämää.

Sama täällä. Mulla on ns. high maintenance -kumppani, vaativa ja äänekäs ja priorisoiva omissa tarpeissaan ja mielipiteissään. Luovimista ja sietämistä se vaatii, ja sitä, että ottaa aikaa myös niille omille jutuille.

Ihan puhtaasta mielenkiinnosta kysyn: mikä saa olemaan parisuhteessa tuollaisen henkilön kanssa?

Vie.  laita hakukoneeseen https://irc-galleria.net/user/Delicia/blogs?first=3487766 ja lue siitä anteroteron kokemus aiheesta. 

Up

Vierailija kirjoitti:

Olen varma, että elämästäni olisi tullut juuri tuollaista, jos olisin jäänyt yhteen ensimmäisen varsinaisen poikaystäväni kanssa. Ihan jo siinä parissa vuodessa menetin itseni ja itsetuntoni aika pahasti, mutta onneksi sain ne nopeasti takaisin eron jälkeen.

Täysin samaa mietin. Mun eksä, kun oltiin vaatekaupassa katselemassa mulle vaatteita ja sanoin jostain hänen ehdotuksestaan, ettei ole mun tyyliä, jopa sanoi että sitä tyyliähän me just tässä yritetään muuttaa! Oli täysin vakuuttunut siitä, että hänen makunsa ja kiinnostuksenkohteensa ovat ainoita oikeita. Kerran ihan alkuaikoina, tyyliin kun ekaa kertaa päätettiin katsoa yhdessä jokin leffa, antoi mun sentään ehdottaa jotain leffaa, mutta sitten kiemurteli niin että katsottiinkin hänen ehdottama. Sen jälkeen ei edes ikinä keskustellut leffavalinnoista mun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole tilaa edes naulakossa. Miehellä on 15 eri takkia ja pusakkaa, minulla kaksi. Joudun viikkaamaan ne myttyyn laatikkoon. Yhdet kenkäni mahtuvat telineeseen, mies on valloittanut senkin. Ihan fyysisesti mulle ei ole tilaa täällä. Pyöräni seisoo sateessa ruostumassa, koska miehen kolme pyörää täyttävät pienen varastomme.

Oijoi. Tuohon kyllä puuttuisin, koska tulee sellainen olo, ettei mahdu edes fyysisesti omaan kotiinsa. Meillä miehellä on vähemmän vaatteita kuin mulla, mutta ongelma on siinä, ettei hänen vaatteistaan saa luopua, elleivät ne mene totaalisesti rikki. Kirpparille tai kierrätykseen ei saa viedä mitään. Vien sitten omia vaatteitani ja tavaroitani, kun tila alkaa loppua.

Polkupyörän kanssa olin tiukkana: Koska kukaan meillä ei varsinaisesti harrasta pyöräilyä, vaan se on kulkupeli, niin kellään ei saa olla enempää kuin yksi polkupyörä. Ihme kyllä mies suostui, että vanha pyörä myydään, kun hän viime vuonna osti uuden, vaikka yrittikin ensin, että kyllä se vanhakin varastoon mahtuu. No mitä se siellä käyttämättömänä seisoo? Onneksi päästiin siitä.

Vierailija kirjoitti:

Jumalan kiitos pääsin melko samankaltaisesta miehestä eroon. Hyvin hallitseva persoona ja hänen musa, hänen ohjelmat, ei koskaan esim kysynyt minulta mikä leffa katsotaan vaan valitsi juuri sen mikä itseään miellytti.

opin hyvin nopeasti että ei kannata vaatia omaa tilaa, koska tämä narsismin kukkanen ei sellaista sietänyt.

onneksi erosin, ja voin kertoa että RAKASTAN nykyistä yksin ihan omaa kotiani, saan tehdä ihan mitä haluan, koska haluan, miten haluan. Sisustaa, kuunnella musaa, tanssia, katsella lemppariohjelmia, syödä mitä ikinä haluan.

Exällä oli todella tarkkaa esim ruoka että sen piti olla juuri sitä mitä hän haluaa, ei puhettakaan että olisi ollut vaihtelevaa ja ravinteikasta ruokaa ja sellaista ei saanut tehdä, tai jos pilkoit jonkun salaatin itselle sitä sitten piti nälviä. Kaiken tein väärin, siivouksen, pihahommat.

Voin sanoa että rakastan yksineloa nykyään niin paljon että en lainkaan hämmästyisi vaikken enää koskaan huolisi yhtäkään sikaa samaan talouteen.

Suosittelen. Se tunne kun taas löytää omat ajatukset, omat arvot, oman sisimpänsä, löytää ihan uutta itsevarmuutta kun osaakin tehdä korjata ja rempata ilman että joku nölvii koko ajan korvan juuressa.

erosta jo vuosi edelleenkään en kaipaa tippakaan esim läheisyyttä tai seksiäkään, olen vain niin onnellinen ja huojentunut että saan elää itselleni kokonaan. <3

Näitä tilityksiä lukiessa ihmetyttää, millä ilveellä hän sai sinut parisuhteeseen? Menitkö klitoriksesi johdattamana?  Vai rahan? Vai säälin? Rakkautta se ei ainakaan ollut.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on omat tilat, mutta henkisesti mies vie kaiken hapen. Kyse on toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin. Hän kääntää kaiken huomion itseensä ja minun pitäisi muovata olemukseni hänen mukaansa.

Sinä luet miehen surun tai stressin itsesääliksi. Voihan kyse olla myös siitä, että ahdistut, jos sinun pitäisi emotionaalisesti tukea jotakuta. Ahdistut tarvitsevuudesta. Onko sinua itseäsi lapsena kuunneltu ja tuettu?

Jos ihmisellä on surua, kai hän saa hetken olla itsekeskeinen?

Tästä asiasta ei julkisesti paljoa puhuta. Sen sijaan puhutaan siitä, miten nainen muuttaa miehen asuntoon ja sisustaa sen niin romanttiseksi, että miehen testosteronitaso romahtaa, kun ei asunto näytä enää yhtään siltä, että siellä asuisi myös mies. Sitten tehdään kompromissi rakentamalla miehelle miesluola, mutta tämä vaatii jo aika ison omakotitalon.

Olen kuvitellut, että "kaikki miehet" ovat kuin "Gogin paska ilta", eli nainen on se, joka päättää taloudessa kaiken ja mies vain myötäilee, että mitä voisinkaan prinsessani eteen vielä tehdä.

Keskeisintä tilan viemisessä on kaiketi se, onko se jotekin tietoista ja pahantahtoista, vai johtuuko kenties siitä, ettei kukaan vain rajoita tätä tilanviejää. Kuten joku sanoi, tilalla on taipumus täyttyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on omat tilat, mutta henkisesti mies vie kaiken hapen. Kyse on toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin. Hän kääntää kaiken huomion itseensä ja minun pitäisi muovata olemukseni hänen mukaansa.

Sinä luet miehen surun tai stressin itsesääliksi. Voihan kyse olla myös siitä, että ahdistut, jos sinun pitäisi emotionaalisesti tukea jotakuta. Ahdistut tarvitsevuudesta. Onko sinua itseäsi lapsena kuunneltu ja tuettu?

Jos ihmisellä on surua, kai hän saa hetken olla itsekeskeinen?

Hetken saa, mutta kun sama toistuu viikoittain useiden vuosien ajan, alkaa empatia loppua.

Vierailija kirjoitti:

Tästä asiasta ei julkisesti paljoa puhuta. Sen sijaan puhutaan siitä, miten nainen muuttaa miehen asuntoon ja sisustaa sen niin romanttiseksi, että miehen testosteronitaso romahtaa, kun ei asunto näytä enää yhtään siltä, että siellä asuisi myös mies. Sitten tehdään kompromissi rakentamalla miehelle miesluola, mutta tämä vaatii jo aika ison omakotitalon.

Olen kuvitellut, että "kaikki miehet" ovat kuin "Gogin paska ilta", eli nainen on se, joka päättää taloudessa kaiken ja mies vain myötäilee, että mitä voisinkaan prinsessani eteen vielä tehdä.

Keskeisintä tilan viemisessä on kaiketi se, onko se jotekin tietoista ja pahantahtoista, vai johtuuko kenties siitä, ettei kukaan vain rajoita tätä tilanviejää. Kuten joku sanoi, tilalla on taipumus täyttyä.

Asun miehen luona (hän on päävuokralainen, maksan osuuteni hänelle) . Olohuoneen keskellä on kuntopyörä. Tässä sohvalla vieressäni miehen kirjoja. Hänen huonekalunsa. Hänen kuolleen sukulaisen tavarat kassissa keskellä lattiaa. CD-levyjä laatikoissa ja kassissa lattialla, pöydän ja sohvan alla. Hänen kirjoja pöydällä. Työhuone kokonaan hänen ja siellä cd- ja kirjakasat myös. Makuuhuoneessa muuten hänen tavaransa mutta minulla yksi kaappi ja avohylly.

Vierailija kirjoitti:

Samansuuntaista meilläkin. Mies osallistuu kotitöihin, hoitaa osuutensa arjesta, maksaa osuutensa, pääasiassa "hyvä mies". Mutta tuo tietyntyyppinen tilan omiminen ja rajattomuus ärsyttää toisinaan. Musa joskus huutaa vaikka sanon että haluaisin nyt nauttia hiljaisuudesta, voisiko laittaa pienemmälle jne- suuttuu ja kiukuttelee sitten. Välillä myös puuttuu minun ja lasten tekemisiin ja on sellaisiakin päiviä kun muut eivät tee hänen mielestään mitään oikein- lapsi puristaa tiskirätin väärin tai minä ajan auton väärään kohtaan pihassa jne .. argh. Olen koettanut sanoa että käytöksensä on tosi uuvuttavaa kun tuntuu ettemme kelpaa mihinkään- vastaus:"mä vaan sanoin" saa sappeni kiehumaan. Olen yrittänyt sanoa että opettelisi tunnistamaan nuo päivät kun kanssaihmiset ärsyttää, ja lähtisvaikka yksin patikoimaan... Mutta ei, on vissiin kivempaa olla muille rasitteena.

Mä vaan sanoin. No juujuu, vastaan ja teen niinkuin haluan.

Kotona pitää olla molemmilla tilaa ja mahdollisuuksia, kompromisseja täytyy tehdä. Toivon mukaan saavutetaan riittävää henkistä tilaa kaikille. Ja ei, toisten katsomiin ohjelmiin ei kommentoida. Se on huonoa käytöstä haukkua toisen mielipiteitä.

Olet liian kiltti etkä osaa pitää rajojasi.

Etten romahtaisi täysin,aloin ottaa vaivihkaa omaa tilaa. Aluksi vähän ja koko ajan vähän enemmän,että tottuivat. Lähden ulos,otan autoni,enkä sano kenellekään mihin menen. Jos sanon,tulee lista,mitä pitää tuoda kaupoista: kokista,jäätelöä ja illaksi jotain tietynmerkkisiä suolapähkinöitä joita ei löydy mistään! Ajelen vain,nautin maisemista,popitan täysillä. Saatan käydä jollain kaverilla tai kaupassa katselemassa vaatteita. Välillä menen mökille yksin,opettelin hoitamaan mökin jutut,pyysin kotitalkkarilta ohjeet. Samoin opettelin hoitamaan autoni ja sen huollot ja katsastukset. Vaati kyllä hirveästi energiaa tuon oman tilan raivaaminen. Muilta naisilta tuli rankkaa arvostelua,olet itsekäs! Onhan sulla mies,miksei hän huolla autoasi! Miten yksin uskallat olla mökillä! Taitaa olla uusi äijä kierroksessa,kun et kotona viihdy!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on omat tilat, mutta henkisesti mies vie kaiken hapen. Kyse on toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin. Hän kääntää kaiken huomion itseensä ja minun pitäisi muovata olemukseni hänen mukaansa.

Sinä luet miehen surun tai stressin itsesääliksi. Voihan kyse olla myös siitä, että ahdistut, jos sinun pitäisi emotionaalisesti tukea jotakuta. Ahdistut tarvitsevuudesta. Onko sinua itseäsi lapsena kuunneltu ja tuettu?

Jos ihmisellä on surua, kai hän saa hetken olla itsekeskeinen?

Hetken saa, mutta kun sama toistuu viikoittain useiden vuosien ajan, alkaa empatia loppua.

Empathy fatigue

Olet tyhmä ja tehnyt jotain vain toisten perässä eikä mikään ole sitä mitä olet oikeasti halunnut ja nyt sitten ihmettelet mikä oikein olet.