Lue keskustelun säännöt.
Viekö kenenkään muun puoliso kotona kaiken "tilan"?
17.02.2023 |
Itselleni on tullut tunne, että olen tässä suhteessa kadottanut itseni. Kuka olen ja mitä haluan, mistä pidän. Koti ei ole sen näköinen kuin itse pitäisin, meillä kuunnellaan sitä musiikkia mitä puolisoni soittaa ja silloin kun hän haluaa, hän tekee muutenkin mitä huvittaa. Koen ettei itselläni ole samaan mahdollisuutta. Koen että myös itsetuntoni on laskenut pitkän suhteen aikana, koska minulla on usein tunne että minua väheksytään jotenkin tässä. Ikään kuin en olisi yhtä fiksu mielipiteiltäni, tai jotain. Tai sitten otan vain sen niin ja olen herkkä loukkaantumaan, kun toinen tulee selän taakse neuvomaan kun teen ruokaa, tai antaa ohjeita kun ajan autoa. Minulla on sentään ollut ajokortti parikymmentä vuotta ja olen omasta mielestäni ihan taitava kuski. No, varmaan tämä oman tilan ja itsensä kadottaminen on osin myös sitä että olen useamman lapsen kotiäiti ollut pitkään, ja mukana myös ehkä ikäkriisiä. Mutta miten raivata tilaa itselleen ja toisaalta haluaisin uudelleen löytää myös sen kuka olen. Onko muita ollut samassa tilanteessa? Miten saitte elämästä taas itsenne näköistä eikä sen puolison näköistä? Ja miten löysit sen miltä se oman näköinen tänä päivänä näyttää?
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä AP miksi et vain ota sitä omaa tilaa. Laita välillä sinun musiikit soimaan. Jos puoliso yrittää käydä vaihtamassa musiikkia, niin sano rauhallisesti ja jämäkästi, että nyt kuunnellaan minun valitsemaa musiikkia. Jos teet ruokaa keittiössä ja toinen tulee siihen neuvomaan, niin sano rauhallisesti mutta jämäkästi ja suoraan, että haluan tehdä tämän nyt yksin rauhassa, mene sinä vaikka olohuoneeseen. Jos hän alkaa jotain ihmettelemään ja väittämään vastaan niin nätisti ja rauhallisesti ja huumorilla työnnä hänet ulos keittiöstä ja sano, että totteleppa nyt vain ja mene sinne olohuoneeseen.
Oma tila täytyy ottaa. Ei voi odottaa, että se aina annetaan.
Mun mies tulee juttelemaan kun haluaisin vain olla rauhassa.
Niin? Silloin sanot, että nyt haluan olla hetken rauhassa, meneppä eri huoneeseen tekemään omia juttujasi, niin jutellaan sitten tunnin päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä AP miksi et vain ota sitä omaa tilaa. Laita välillä sinun musiikit soimaan. Jos puoliso yrittää käydä vaihtamassa musiikkia, niin sano rauhallisesti ja jämäkästi, että nyt kuunnellaan minun valitsemaa musiikkia. Jos teet ruokaa keittiössä ja toinen tulee siihen neuvomaan, niin sano rauhallisesti mutta jämäkästi ja suoraan, että haluan tehdä tämän nyt yksin rauhassa, mene sinä vaikka olohuoneeseen. Jos hän alkaa jotain ihmettelemään ja väittämään vastaan niin nätisti ja rauhallisesti ja huumorilla työnnä hänet ulos keittiöstä ja sano, että totteleppa nyt vain ja mene sinne olohuoneeseen.
Oma tila täytyy ottaa. Ei voi odottaa, että se aina annetaan.
Kyllä toiset osaa antaa tilaa ja ottaa muut huomioon ihan pyytämättäkin. Ongelma taitaakin olla siinä että jos saman katon alle eksyy sekä ottaja että antaja niin jälkimmäinen maalataan lopulta nurkkaan. Kaksi ottajaa tai kaksi antajaa toimii paremmin.
Meillä on omat tilat, mutta henkisesti mies vie kaiken hapen. Kyse on toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin. Hän kääntää kaiken huomion itseensä ja minun pitäisi muovata olemukseni hänen mukaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä AP miksi et vain ota sitä omaa tilaa. Laita välillä sinun musiikit soimaan. Jos puoliso yrittää käydä vaihtamassa musiikkia, niin sano rauhallisesti ja jämäkästi, että nyt kuunnellaan minun valitsemaa musiikkia. Jos teet ruokaa keittiössä ja toinen tulee siihen neuvomaan, niin sano rauhallisesti mutta jämäkästi ja suoraan, että haluan tehdä tämän nyt yksin rauhassa, mene sinä vaikka olohuoneeseen. Jos hän alkaa jotain ihmettelemään ja väittämään vastaan niin nätisti ja rauhallisesti ja huumorilla työnnä hänet ulos keittiöstä ja sano, että totteleppa nyt vain ja mene sinne olohuoneeseen.
Oma tila täytyy ottaa. Ei voi odottaa, että se aina annetaan.
Mun mies tulee juttelemaan kun haluaisin vain olla rauhassa.
Niin? Silloin sanot, että nyt haluan olla hetken rauhassa, meneppä eri huoneeseen tekemään omia juttujasi, niin jutellaan sitten tunnin päästä.
Tulee heti takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on omat tilat, mutta henkisesti mies vie kaiken hapen. Kyse on toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin. Hän kääntää kaiken huomion itseensä ja minun pitäisi muovata olemukseni hänen mukaansa.
Tuttua. Kun mä alan vaatimaan omaa tilaa ja rauhaa, mies alkaa valittaa, että mä en huomioi ja "hoivaa" häntä tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä AP miksi et vain ota sitä omaa tilaa. Laita välillä sinun musiikit soimaan. Jos puoliso yrittää käydä vaihtamassa musiikkia, niin sano rauhallisesti ja jämäkästi, että nyt kuunnellaan minun valitsemaa musiikkia. Jos teet ruokaa keittiössä ja toinen tulee siihen neuvomaan, niin sano rauhallisesti mutta jämäkästi ja suoraan, että haluan tehdä tämän nyt yksin rauhassa, mene sinä vaikka olohuoneeseen. Jos hän alkaa jotain ihmettelemään ja väittämään vastaan niin nätisti ja rauhallisesti ja huumorilla työnnä hänet ulos keittiöstä ja sano, että totteleppa nyt vain ja mene sinne olohuoneeseen.
Oma tila täytyy ottaa. Ei voi odottaa, että se aina annetaan.
Mun mies tulee juttelemaan kun haluaisin vain olla rauhassa.
Niin? Silloin sanot, että nyt haluan olla hetken rauhassa, meneppä eri huoneeseen tekemään omia juttujasi, niin jutellaan sitten tunnin päästä.
Tulee heti takaisin.
No kiellä. Jos sanot riittävän suoraan ja jämäkästi (mutta silti ihan ystävällisesti), että haluan olla nyt tunnin rauhassa yksin enkä aio jutella tuntiin mistään eli sinun pitää oikeasti pysyä eri huoneessa, niin jo on kumma jos tulee takaisin. Jos tulee niin lopulta pitää ärähtää, että mikä on kun et usko mitä sanon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin mies on tuollainen tilansyöjä. Nyt kun tuli korona ja etätyöt niin olen ollut hajota tähän kun en saa enää omaa aikaa kotona ollenkaan.
Yritin tästä täällä joskus valittaa mutta sain vain haukkuja.
Mies ei tajua kuinka hän minut lytistää. En jaksa enää tehdä mitään kotona kun hän poukkoilee joka paikassa koko ajan ja vie multa kaiken tilan ja energian.
Mut jos saisin hänet toimistolle edes taas joskus välillä...Omat huoneet?
Ei tulisi mieleenkään muuttaa yhteen jonkun kanssa ilman että asunnossa on omat tilat, joissa on ovi, molemmille.
Meillä on. Mutta se ei tunnu riittävän. Haluaisin joskus olla kotonakin ihan yksin. Haaveilen omasta yksiöstä.
Meillä on, mutta mies ramppaa mun tilassa tehden tikusta asiaa.
Lukko oveen, ja siihen voi vielä laittaa lapun "Oma aika klo sejase, ei saa häiritä". Eikä sitten avaa ovea vaikka koputellaan tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on omat tilat, mutta henkisesti mies vie kaiken hapen. Kyse on toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin. Hän kääntää kaiken huomion itseensä ja minun pitäisi muovata olemukseni hänen mukaansa.
Tuttua. Kun mä alan vaatimaan omaa tilaa ja rauhaa, mies alkaa valittaa, että mä en huomioi ja "hoivaa" häntä tarpeeksi.
En tajua tällaista. Käske lopettaa valittaminen. Ei sinun tehtävä ole olla joku miehen hoivaaja. Tietenkin parisuhteessa pitää välillä antaa huomiota, mutta rajansa kaikella. Ja saatko sinä häneltä sitä minkä verran itse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä AP miksi et vain ota sitä omaa tilaa. Laita välillä sinun musiikit soimaan. Jos puoliso yrittää käydä vaihtamassa musiikkia, niin sano rauhallisesti ja jämäkästi, että nyt kuunnellaan minun valitsemaa musiikkia. Jos teet ruokaa keittiössä ja toinen tulee siihen neuvomaan, niin sano rauhallisesti mutta jämäkästi ja suoraan, että haluan tehdä tämän nyt yksin rauhassa, mene sinä vaikka olohuoneeseen. Jos hän alkaa jotain ihmettelemään ja väittämään vastaan niin nätisti ja rauhallisesti ja huumorilla työnnä hänet ulos keittiöstä ja sano, että totteleppa nyt vain ja mene sinne olohuoneeseen.
Oma tila täytyy ottaa. Ei voi odottaa, että se aina annetaan.
Hyvä kysymys. Luulen että olen ympäristön vaikutuksesta kasvanut sellaiseksi, että minulle on vähän haastavaa ottaa sitä tilaa, jos ei luonnostaan "anneta" . Koulukiusaaminen ja lasinen lapsuus teki minusta sellaisen näkymättöman ninnin joka ei ehkä uskalla näkyvästi olla, vaan on helposti varpaillaan ja toisaalta huomaamaton. Ehkä näillä on myös osin yhteys siihen, että oman itsensä löytäminen on haastavampaa, kysymys siitä kuka olen jos sille ei ole aiemminkaan ollut aina sijaa. Ehkä olen antanut puolison viedä sen tilan, koska se on minulle tuttua, ja toisaalta koska olen vähän se näkymätön ninni. Ap
Aika moni nyt noin nelikymppinen nainen on kasvatettu lapsena näkymättömäksi ninniksi.
Niin minutkin.
Nyt perheenäitini tunnen olevani edelleen näkymätön, mutta silti vastuussa kaikesta, täyttämässä muiden tarpeet, aina saatavilla, mutta ilman oikeutta olettaa edes hieman vastavuoroisuutta.
Tämä on alkanut todella hiertää ja jokin minussa on ruvennut panemaan vastaan.
Aloitinkin kivan harrastuksen reilu vuosi sitten ja kaksi kertaa viikossa menen käymään avanto-uinnissa saunoineen. Aivan ihanaa ja koolla on aina kiva naisporukka, tuulettaa päätä tehokkaasti.
Omaa tilaa se ei kotiin tuo, mutta ainakin olen poissa passaamasta kotona ja se on ehkä alkua myös oman tilan ottamiselle kotona.
Olen miettinytkin, että näkymätön Ninni voisikin ottaa mallia Tuutikista, voin olla kiltti toisille ja huolehtivainenkin, mutta unohtamatta itseäni ja minullakin on oikeus omaan tilaan ja omiin juttuihini.
Tämä ilmiö myös aika tyhjentävästi selittää miksi eronneet naiset eivät enää toiseen kertaan parisuhteeseen ryhdy.
Olen itsekin usein huomannut ajattelevani, että kun nuoremme lähtevät opiskelemaan, lähden itsekin samalla oven avauksella. Ja toista parisuhdetta ei tule, vaan iloisena ja tyytyväisenä Tuutikkina teen töitäni, uin ja polkujuoksen, oma kotini on omannäköiseni ja saan tilaa myös pääni sisälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä AP miksi et vain ota sitä omaa tilaa. Laita välillä sinun musiikit soimaan. Jos puoliso yrittää käydä vaihtamassa musiikkia, niin sano rauhallisesti ja jämäkästi, että nyt kuunnellaan minun valitsemaa musiikkia. Jos teet ruokaa keittiössä ja toinen tulee siihen neuvomaan, niin sano rauhallisesti mutta jämäkästi ja suoraan, että haluan tehdä tämän nyt yksin rauhassa, mene sinä vaikka olohuoneeseen. Jos hän alkaa jotain ihmettelemään ja väittämään vastaan niin nätisti ja rauhallisesti ja huumorilla työnnä hänet ulos keittiöstä ja sano, että totteleppa nyt vain ja mene sinne olohuoneeseen.
Oma tila täytyy ottaa. Ei voi odottaa, että se aina annetaan.
Mun mies tulee juttelemaan kun haluaisin vain olla rauhassa.
Niin? Silloin sanot, että nyt haluan olla hetken rauhassa, meneppä eri huoneeseen tekemään omia juttujasi, niin jutellaan sitten tunnin päästä.
Tulee heti takaisin.
No kiellä. Jos sanot riittävän suoraan ja jämäkästi (mutta silti ihan ystävällisesti), että haluan olla nyt tunnin rauhassa yksin enkä aio jutella tuntiin mistään eli sinun pitää oikeasti pysyä eri huoneessa, niin jo on kumma jos tulee takaisin. Jos tulee niin lopulta pitää ärähtää, että mikä on kun et usko mitä sanon.
Eli periaatteessa tämän henkilön pitäisi saada määritellä milloin on sopivaa puhua ja milloin ei? Saako mies sanoa tälle, että ole hiljaa, puhun kanssasi tunnin päästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä AP miksi et vain ota sitä omaa tilaa. Laita välillä sinun musiikit soimaan. Jos puoliso yrittää käydä vaihtamassa musiikkia, niin sano rauhallisesti ja jämäkästi, että nyt kuunnellaan minun valitsemaa musiikkia. Jos teet ruokaa keittiössä ja toinen tulee siihen neuvomaan, niin sano rauhallisesti mutta jämäkästi ja suoraan, että haluan tehdä tämän nyt yksin rauhassa, mene sinä vaikka olohuoneeseen. Jos hän alkaa jotain ihmettelemään ja väittämään vastaan niin nätisti ja rauhallisesti ja huumorilla työnnä hänet ulos keittiöstä ja sano, että totteleppa nyt vain ja mene sinne olohuoneeseen.
Oma tila täytyy ottaa. Ei voi odottaa, että se aina annetaan.
Mun mies tulee juttelemaan kun haluaisin vain olla rauhassa.
Niin? Silloin sanot, että nyt haluan olla hetken rauhassa, meneppä eri huoneeseen tekemään omia juttujasi, niin jutellaan sitten tunnin päästä.
Tulee heti takaisin.
No kiellä. Jos sanot riittävän suoraan ja jämäkästi (mutta silti ihan ystävällisesti), että haluan olla nyt tunnin rauhassa yksin enkä aio jutella tuntiin mistään eli sinun pitää oikeasti pysyä eri huoneessa, niin jo on kumma jos tulee takaisin. Jos tulee niin lopulta pitää ärähtää, että mikä on kun et usko mitä sanon.
Eli periaatteessa tämän henkilön pitäisi saada määritellä milloin on sopivaa puhua ja milloin ei? Saako mies sanoa tälle, että ole hiljaa, puhun kanssasi tunnin päästä?
Taisit nyt tahallasi ymmärtää väärin. Eihän tässä ole kyse mistään määrittelystä, että koska on sopivaa puhua.
Tietenkin molemmat saa sanoa välillä kotona toisilleen, että tarvitsen nyt omaa rauhaa tunnin verran, sen jälkeen minulla on aikaa sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on nykyisin mielessäni aka Laukkaaja, Paukkaaja ja Poukkoilija.
On juuri ketjussa kuvattu tilansyöjä, ajansyöjä, on kaikkialla tekemättä mitään, eikä anna hetken rauhaa.
Olen väsynyt ja jollen olisi näin lopen uupunut, voisin ehkä nähdä absurdia huumoria tilanteessa.
Hieman Faulty Towers-sarjan tapaan, mutta oikeasti ei naurata.
Avioeroa harkitsen vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on omat tilat, mutta henkisesti mies vie kaiken hapen. Kyse on toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin. Hän kääntää kaiken huomion itseensä ja minun pitäisi muovata olemukseni hänen mukaansa.
Tuttua. Kun mä alan vaatimaan omaa tilaa ja rauhaa, mies alkaa valittaa, että mä en huomioi ja "hoivaa" häntä tarpeeksi.
En tajua tällaista. Käske lopettaa valittaminen. Ei sinun tehtävä ole olla joku miehen hoivaaja. Tietenkin parisuhteessa pitää välillä antaa huomiota, mutta rajansa kaikella. Ja saatko sinä häneltä sitä minkä verran itse?
Olen tuon ekan kommentin kirjoittaja. En saa, tämä on yksipuolista. Minä en voi heittäytyä vellomaan tunteissani ja tehdä niistä miehen ongelmia. Hän ei lohduttaisi minua eikä antaisi samaa takaisin. Esitä, ettei minulla ole mitään ongelmia, koska hän kääntää jutun takaisin itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole tilaa edes naulakossa. Miehellä on 15 eri takkia ja pusakkaa, minulla kaksi. Joudun viikkaamaan ne myttyyn laatikkoon. Yhdet kenkäni mahtuvat telineeseen, mies on valloittanut senkin. Ihan fyysisesti mulle ei ole tilaa täällä. Pyöräni seisoo sateessa ruostumassa, koska miehen kolme pyörää täyttävät pienen varastomme.
Itse olen ihan aikuinen sinkku vela, mutta myös köyhä työtön ja joudun asumaan vanhempani luona. Tässä kodissa ei todellakaan ole paikkaa tai tilaa itselleni. Koti ei ole toiveideni mukainen ja vaikka kuinka yritän karsia omat tavarani minimiin ja tehdä kotitöitä sen minkä omilta rajoitteiltani pystyn ja jaksan on joka paikka aina täynnä tavaraa ja koti sotkuinen. Helpooahan se on sanoa, että kodin seinät maalataan vaalealla ja laitetaan vaaleat laatat, eikä tiskikoneita hankita kun itse ei tarvitse siivota, vaan kaikki jää toiselle. Televisiota en edes yritä katsoa. Muutenkin vanhempani sotkee paljon ja omistaa paljon tavaraa, mutta ei siis siivoa, eikä suostu luopumaan tavaroistaan. En puhu enää vanhemmalleni paljoa ja vietän paljon aikaa pimeässä vessassa kun siellä sentään on tarpeeksi rauhallista. Kotona on muuten liikaa aistiärsykkeitä. Olen siis itse autismikirjolla ja kärsin kovasta ahdistuksesta. Kaipaisin minimalistista ja helposti siivottavaa ja siistinä pysyvää kotia, jossa omatkin tarpeeni huomioitaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on omat tilat, mutta henkisesti mies vie kaiken hapen. Kyse on toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin. Hän kääntää kaiken huomion itseensä ja minun pitäisi muovata olemukseni hänen mukaansa.
Tuttua. Kun mä alan vaatimaan omaa tilaa ja rauhaa, mies alkaa valittaa, että mä en huomioi ja "hoivaa" häntä tarpeeksi.
En tajua tällaista. Käske lopettaa valittaminen. Ei sinun tehtävä ole olla joku miehen hoivaaja. Tietenkin parisuhteessa pitää välillä antaa huomiota, mutta rajansa kaikella. Ja saatko sinä häneltä sitä minkä verran itse?
Olen tuon ekan kommentin kirjoittaja. En saa, tämä on yksipuolista. Minä en voi heittäytyä vellomaan tunteissani ja tehdä niistä miehen ongelmia. Hän ei lohduttaisi minua eikä antaisi samaa takaisin. Esitä, ettei minulla ole mitään ongelmia, koska hän kääntää jutun takaisin itseensä.
Tässä on siis taustalla paljon laajempi myrkyllinen dynamiikka parisuhteessa kuin pelkkä oman tilan ottamisen tai antamisen ongelma. Mitä mies vastaa, kun otat puheeksi tuon kuvaamasi kuvion?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on omat tilat, mutta henkisesti mies vie kaiken hapen. Kyse on toistuvista tilanteista, joissa miehellä on itsellään stressiä tai surua. Mies alkaa sääliä itseään "olen paha ihminen", "olen riittämätön" ja sitten epäsuorasti vaatii minua lohduttamaan ja vakuuttelemaan päinvastoin. Hän kääntää kaiken huomion itseensä ja minun pitäisi muovata olemukseni hänen mukaansa.
Tuttua. Kun mä alan vaatimaan omaa tilaa ja rauhaa, mies alkaa valittaa, että mä en huomioi ja "hoivaa" häntä tarpeeksi.
En tajua tällaista. Käske lopettaa valittaminen. Ei sinun tehtävä ole olla joku miehen hoivaaja. Tietenkin parisuhteessa pitää välillä antaa huomiota, mutta rajansa kaikella. Ja saatko sinä häneltä sitä minkä verran itse?
Olen tuon ekan kommentin kirjoittaja. En saa, tämä on yksipuolista. Minä en voi heittäytyä vellomaan tunteissani ja tehdä niistä miehen ongelmia. Hän ei lohduttaisi minua eikä antaisi samaa takaisin. Esitä, ettei minulla ole mitään ongelmia, koska hän kääntää jutun takaisin itseensä.
Tässä on siis taustalla paljon laajempi myrkyllinen dynamiikka parisuhteessa kuin pelkkä oman tilan ottamisen tai antamisen ongelma. Mitä mies vastaa, kun otat puheeksi tuon kuvaamasi kuvion?
En ota, koska mies vajoaisi itsesääliin ja joutuisin taas lohduttamaan ja keskittymään häneen, vaikka olisin itse tarvinnut tukea.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ihan aikuinen sinkku vela, mutta myös köyhä työtön ja joudun asumaan vanhempani luona. Tässä kodissa ei todellakaan ole paikkaa tai tilaa itselleni. Koti ei ole toiveideni mukainen ja vaikka kuinka yritän karsia omat tavarani minimiin ja tehdä kotitöitä sen minkä omilta rajoitteiltani pystyn ja jaksan on joka paikka aina täynnä tavaraa ja koti sotkuinen. Helpooahan se on sanoa, että kodin seinät maalataan vaalealla ja laitetaan vaaleat laatat, eikä tiskikoneita hankita kun itse ei tarvitse siivota, vaan kaikki jää toiselle. Televisiota en edes yritä katsoa. Muutenkin vanhempani sotkee paljon ja omistaa paljon tavaraa, mutta ei siis siivoa, eikä suostu luopumaan tavaroistaan. En puhu enää vanhemmalleni paljoa ja vietän paljon aikaa pimeässä vessassa kun siellä sentään on tarpeeksi rauhallista. Kotona on muuten liikaa aistiärsykkeitä. Olen siis itse autismikirjolla ja kärsin kovasta ahdistuksesta. Kaipaisin minimalistista ja helposti siivottavaa ja siistinä pysyvää kotia, jossa omatkin tarpeeni huomioitaisiin.
Hanki oma asunto, olet oikeutettu asumistukeen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole tilaa edes naulakossa. Miehellä on 15 eri takkia ja pusakkaa, minulla kaksi. Joudun viikkaamaan ne myttyyn laatikkoon. Yhdet kenkäni mahtuvat telineeseen, mies on valloittanut senkin. Ihan fyysisesti mulle ei ole tilaa täällä. Pyöräni seisoo sateessa ruostumassa, koska miehen kolme pyörää täyttävät pienen varastomme.
Miksi annat tämän tapahtua? Ilmoitat, että jatkossa kummallekin kuuluu naulakosta puolet tilasta. Jos ei takit mahdu omaan puolikkaaseen, niin ne pitää laittaa muualle. Sama koskee kenkätelinettä, toisella vasen puolikas, toisella oikea. Ja ilmoitat, että jatkossa myös sinun pyörän on mahduttava varastoon, mies hoitakoon omistaan muutaman sieltä pois. Jos väittää vastaan, niin vaadi häntä sanomaan tilalle sellainen ratkaisuehdotus, joka on MOLEMMILLE REILU.
Sama meilläkin. Yritä siinä sitten tehdä mitään kun toinen hyppää koko ajan kuikuilemassa.