Lue keskustelun säännöt.
Viekö kenenkään muun puoliso kotona kaiken "tilan"?
17.02.2023 |
Itselleni on tullut tunne, että olen tässä suhteessa kadottanut itseni. Kuka olen ja mitä haluan, mistä pidän. Koti ei ole sen näköinen kuin itse pitäisin, meillä kuunnellaan sitä musiikkia mitä puolisoni soittaa ja silloin kun hän haluaa, hän tekee muutenkin mitä huvittaa. Koen ettei itselläni ole samaan mahdollisuutta. Koen että myös itsetuntoni on laskenut pitkän suhteen aikana, koska minulla on usein tunne että minua väheksytään jotenkin tässä. Ikään kuin en olisi yhtä fiksu mielipiteiltäni, tai jotain. Tai sitten otan vain sen niin ja olen herkkä loukkaantumaan, kun toinen tulee selän taakse neuvomaan kun teen ruokaa, tai antaa ohjeita kun ajan autoa. Minulla on sentään ollut ajokortti parikymmentä vuotta ja olen omasta mielestäni ihan taitava kuski. No, varmaan tämä oman tilan ja itsensä kadottaminen on osin myös sitä että olen useamman lapsen kotiäiti ollut pitkään, ja mukana myös ehkä ikäkriisiä. Mutta miten raivata tilaa itselleen ja toisaalta haluaisin uudelleen löytää myös sen kuka olen. Onko muita ollut samassa tilanteessa? Miten saitte elämästä taas itsenne näköistä eikä sen puolison näköistä? Ja miten löysit sen miltä se oman näköinen tänä päivänä näyttää?
Kommentit (177)
En voisi kuvitellakaan yhdessä asumista kenenkään kanssa, mikäli asumus ei ole tyyliä kartano. Onneksi ei tarvitsekaan, vaan saan nauttia oman asunnon rauhasta mutta myös yhteisistä mukavista hetkistä kumppanin kanssa. Suosittelen tätä ratkaisua kaikille, joilla siihen on mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo muiden ihmisten näkeminen ja muualla harrastaminen ei vaan poista sitä ongelmaa, että haluaisit kotisi olevan oman näköinen ja että sinulla olisi siellä mahdollisuus elää itsesikaltaista elämää. Tehdä rauhassa sitä mikä itsellesi on ominta.
Mähän totesin eron jälkeen suureen ääneen mun koti! Sain vihdoinkin hankkia exän mielestä epämukavan lakana setin. Syödä mieli safkaa ja luukuttaa mieluisaa musaa. Elämäni virhe oli mennä Tinderiin.
Ompa teillä k*rpiä puolisoita. Varsinkin jos pitää tehdä asioita salaa toiselta ettei saa kettuilua niskaan huh huh
Ketjun lukeminen on taas hyvä muistutus ettei enää ikinä kenenkään kanssa saman katon alle. Ihanaa kun saa kuunnella omia renkutuksia. Asunto on pelkistetty eikä missään mitään ylimääräistä romua. En ostele mitään ja kaikki mitä en käytä laitan kiertoon.
Voin myös pitää bileitä ja mekastaa. Sotkea. Siivota sitten kun krapula hellittää.
Voin nukkua aamulla pitkään eikä tarvitse herätä kenenkään toisen herätyskelloon. Etätöitä kotona tekevän puolison naamaakaan ei tarvitse enää katsella. Ihanaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä ketjua lukiessa muistui taas kirkkaasti mieleen, että miksi en enää ikinä muuta yhdenkään miehen kanssa saman katon alle. En yksinkertaisesti jaksaisi lasten lisäksi huomioida enää yhtään ihmistä kokoaikaisesti. Tapaamme miesystäväni kanssa päivittäin muutaman tunnin ajan ja usein hän jää yöksi. Päivät sitten töissä ja omissa puuhissamme. Tämän parempaa järjestelyä ei voisi olla ja kun asumme lähellä toisiamme niin liikkuminen ei ole ongelma.
"Mutta miten raivata tilaa itselleen ja toisaalta haluaisin uudelleen löytää myös sen kuka olen. Onko muita ollut samassa tilanteessa? Miten saitte elämästä taas itsenne näköistä eikä sen puolison näköistä? Ja miten löysit sen miltä se oman näköinen tänä päivänä näyttää?"
Itse olen sinkku, mutta ymmärrän silti näitä ajatuksia. Omassa lapsuudessa ja nuoruudessa isäni vie kaiken tilan kotoa. Varsinkin lapsuudessa päätti aina, koska tehdään mitäkin (esim lähdetään ulkoilemaan, urheilemaan, käymään jossain muualla yms). Toki on ok, että vanhemnat päättävät usein näitä juttuja, mutta inhottavasti piti aina totella häntä ja esim keskeyttää oma tekeminen tai urheilla esim kesäkuumalla helteessä vaan, koska hän päätti niin. Kaikki kylään menot ja lomamatkat yhtä tappelua jos ei hänen mielestään lähdetty ajoissa. Jos jokin asia meni hänestä väärin niin saattoi "kiukutella" koko matkan ja pilasi sen ainoan kesälomareissun.
Muutenkin nuoruudessa tämä näkyi siinä, että edelleen keskeytti tekemiseni. Olohuoneessa ei voinut lukea tai jos joskus tv:tä olisin halunnut katsoa niin änkesi myös katsomaan. Pitää nyt kirjoittaa se, etten nuoruudessakaan voinut kotona tv:tä katsoa. Oli aina jompi kumpi vanhemmista kommentoimassa jotain. Äitini taas pitää koko tv:n ohjelmistoa "roskana". Näin joskus lapsuudessa varsinkin ihmettelin kuinka joku saa katsoa tv:tä. Meillä ei oikeastaan saanut, vaikka emme ole uskonnollisia. Toki tämä asia on nyt vaan yksi muiden joukossa.
Itsekin tunnistan silti näitä samoja ajatuksia. Edes äitini luona ollessani (käyn usein siellä ja vähän kuin toinen kotini edelleen ) en vieläkään pysty olemaan "rennosti" siellä. Äitini on tosin ok verrattuna isääni. Kuitenkin molemmilla tapana se, että silloin voi esim katsoa tv:tä jos se kiinnostaa heitä. Tai voidaan mennä jonnekin jos se kiinnostaa heitäkin. Ei tavallaan saisi itse tehdä mitään mikä ei heitä kiinnosta. Tai "vaatia" heitä mukaan jonnekin jos he eivät siitä välitä. Eivät haluaisi tehdä toisten vuoksi mitään. Vaan jos heitä itseä kiinnostaa tai hyötyvät siitä. Tietyssä mielessä ymmärrettävää, mutta itse ainakin teen joitakin asiota myös toisten vuoksi, vaikka ne eivät itseäni kiinnostaisi kovin paljon. En halua tavallaan latistaa kenenkään iloa.
Lapsuudesta ja perheestäni johtuen omaan silti jo valmiiksi asenteen, että pitää olla ns "helppo" ja miellyttää muita. Tähän vielä kiusaamistausta ja yksinäisyys päälle. En ole vieläkään löytänyt itseäni. Olen epävarma ja jännitän kaikkea. Minua kiinnostaa moni asia, mutta helposti kiinnostus katoaa jos koen etten saa "tukea" asiaan tai se tekeminen tuntuu liian vaikealta. Tämä ehkä liittyy epäonnistumisen pelkoon. Lapsuudessa vanhemmat aina vieressä "ohjaamassa" miten tehdä missäkin tilanteessa. Ei saanut kunnolla itse yrittää ja samalla epäonnistuminen oli huono asia mistä isä varsinkin suuttui. Yksinäisyys aiheuttaa sitten sen, ettei ole tavallaan ihmisiä mihin peilata. Moni, kun löytää kiinnostavia juttuja myös toisten kautta tai saa tukea johonkin asiaan. En ole tavallaan "nähnyt" itseäni muiden silmin ja jos olen niin pääosin pelkkiä ikäviä juttuja varsinkin nuorempana jolloin pitäisi löytää se oma persoona. Itse menin vaan enemmän kuoreen.
Vaikeaa on siis vastata kysymyksiisi. En osaa neuvoa paljonkaan. Ehkä tärkeintä olisi yrittää pitää kiinni siitä mikä sinua kiinnostaa ja etsiä niitä asioita. Miettiä esim harrastuksia tai muuta tekemistä yms. Itse pelkään lähinnä sitä, että oloni huononee ja samalla menetän mielenkiintoni niistä kiinnostavistakin jutuista jos en "löydä" itseäni ja liian yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä edelliseen 148, että ehkä tuo kaikki on yksi syy miksi olen sinkku. Pelkään, että menettäisin itseni vielä pahemmin jos olisin parisuhteessa. En osaisi pitää puoliani ja miellyttäisin liikaa.
"Musiikinkuunteluni loppui suhteemme myötä."
Tämä lause on itselleni pysäyttävä siinä mielessä että minulle musiikki on viimeinen asia mikä pitää mielen hyvänä. En voisi koskaan luopua siitä ns kenenkään takia. Kirjoitinkin tänne jo pitkän viestin. Kaikessa ikävyydessään (en pidä siitä jos joku kadottaa itsensä ainakaan toisen vuoksi) tämä on minusta hyvä ketju. Antoi todella paljon miettimisen aihetta myös minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen eräs tuttuni joks sanoi, että hänellä ja miehellään on talossa omat puolet. Hänen puolensa siisti ja järjestyksessä ja miehen puoli täynnä tavaroita. Ehkä jonkinlainen tälläinen järjestely voisi toimia.
Entisessä suhteessa minä vein kaiken tilan.
En sitä hakenut, mutta kun lapsia tuli, piti jonkun ottaa koppi arjen rutiineista. Mies ei halunnut suunnitella mitään ja oli sitten kiukkuinen lapsille kun hyppivät seinille elämän ollessa pelkkää möllöttelyä. En kestänyt vaan yritin sitten keksiä meille tekemistä: kirjastoon, puistoon jne. Mies heräili tuntikaupalla, joten en jäänyt hänen kanssaan sen kummemmin näistä sopimaan, vaan kerroin että ollaan vaikka ruoan jälkeen lähdössä kauppaan, tuletko mukaan. Ahdistui tästä. Jos kysyin hänen toiveistaan tai suunnitelmistaan, ei niitä yleensä ollut.
Mies ei myöskään osannut tarttua "omaan aikaan" vaan jäi vain keittelemään kahvia. Yritin kuunnella ja tukea, tarjota omaa aikaa kun ei sitä itse osannut lainkaan kysyä/ ottaa/ vaatia, mutta ei.
Vähitellen elämä muotoutui niin, että minä puuhailin omia ja lasten juttuja kotona, mies koki ettei voinut toteuttaa itseään. Ei varsinaisesti tiennyt mitä halusi tehdä, joten ei tehnyt oikein mitään.
Oltiin varmaan vain liian eritahtisia, jotta molemmat olisivat voineet kukoistaa. Toivottavasti on nyt onnellisempi kun en ole määrittämässä arjen rytmiä hänen puolestaan. Minä ainakin olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulokkeet oman musiikin kuunteluun! Siis mulla ei ole sellaisia, nyt sain kyllä inspiraation hankkia. Mistä te kuuntelette niillä musiikkia? Puhelimesta ja spotifystäkö? Ap
Minä olin tuo joka kirjoitti pari vastausta ylempänä vinyylilevyjen kuuntelusta. Näitä kun kuuntelen niin minulla on langalliset kuulokkeet jotka yhdistän vahvistimeen.
Kaikkea muuta varten minulla sitten on langattomat bluetooth kuulokkeet ja pääasiassa kuuntelen spotifyä puhelimella, pääosin siis jossain muualla kuin kotona, mutta tokihan ne sielläkin toimisi.
Täytyy sulla ilmeisesti olla kuitenkin jollain mittarilla hyvä nainen kun et ole jo lähtenyt läpsimään..?
Itse olisin jo häipynyt paitsi jos jollain mittarilla homma toimii ja nainen tarpeeksi naisellinen
Vierailija kirjoitti:
Etten romahtaisi täysin,aloin ottaa vaivihkaa omaa tilaa. Aluksi vähän ja koko ajan vähän enemmän,että tottuivat. Lähden ulos,otan autoni,enkä sano kenellekään mihin menen. Jos sanon,tulee lista,mitä pitää tuoda kaupoista: kokista,jäätelöä ja illaksi jotain tietynmerkkisiä suolapähkinöitä joita ei löydy mistään! Ajelen vain,nautin maisemista,popitan täysillä. Saatan käydä jollain kaverilla tai kaupassa katselemassa vaatteita. Välillä menen mökille yksin,opettelin hoitamaan mökin jutut,pyysin kotitalkkarilta ohjeet. Samoin opettelin hoitamaan autoni ja sen huollot ja katsastukset. Vaati kyllä hirveästi energiaa tuon oman tilan raivaaminen. Muilta naisilta tuli rankkaa arvostelua,olet itsekäs! Onhan sulla mies,miksei hän huolla autoasi! Miten yksin uskallat olla mökillä! Taitaa olla uusi äijä kierroksessa,kun et kotona viihdy!
Ymmärrän täysin oman tilan tarpeen, meillä vuorotyöni mahdollistaa sen molemmille, mutta yllä kirjoitettu kuulostaa jo erikoiselta.
Onko teillä lapsia? Entä jos jommalle kummalle teistä tai lapselle/jollekin lapsista tapahtuisi jotakin. Vastaatko ollenkaan puhelimeen noina aikoina? Mitä kauheaa on siinä, jos shoppailureissusi tai jonkun muun päätteeksi kävisit kaupassa ja toisit pyydetyt asiat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla hyvin tilaa kun mies reissuhommissa viikot ja tuo runsaasti rahaa kotiin. Viikonloppuillatkin saan omaa tilaa kun se on kännäämässä illat ja makaa sunnuntait krapulassa ja lähtee jälleen illalla tai maanantai aamuna duuniin. Lomilla käy kavereidensa kanssa kalastus ja metsästysreissuilla - mitä lie ryyppyreissuja. Vaihtaisin kyllä paikkoja kanssasi mikä ongelmat tuossa. Mieheni ehkä lauantai yönä hieman minuakin kännissä hoitelee mutta yleensä saan tyytyä omiis sormiin tai erääseen hyvään tuttuun. Luulen että mieheni reissuhommissa käy maksullisissa joten tasailen vain tilejä. Omaa tilaa kuitenkin saan reilusti..
Tämä ei ehkä sovi kaikille tai ole taloudellisesti mahdollista, mutta suosittelen lämpimästi isoa taloa, mielellään 2-kerroksista ja rivitalo voi myös toimia. Silloin omaa tilaa on oikeasti helppo ottaa kun sitä tilaa on konkreettisesti tarpeeksi. Molemmat voi rauhassa harrastaa omia juttuja vapaasti. Meillä toimii erittäin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin ja lakkaa lojumasta siellä kotona. Uskomatonta että toisen siivellä eläjä kehtaa märistä netissä tuntemattomille oman puolisonsa elämisestä omassa kodissaan. Suomalainen nainen yrittää AINA syyllistää miestä kaikesta. Aina.
Tais osuu ja upota. Mutta kuule, toisten huomioonottamista ja tunnetaitoja voi vielä vanhakin oppia. Oletko miettinyt koskaan millainen puoliso itse olet? Miten näytät rakkautesi, tuetko puolisoa ja onko hänelläkin tilaa elää elämäänsä (ei sinun elämää) omassa kodissaan? Vai oletko sittenkin pikkuisen tuomitsevaa ja tilaavievää, itseensä keskittyvää sorttia? Hmm.
Miehet kasvattaa egoaan teknisillä laitteilla. Ne saa tuntemaan itsensä tärkeämmäksi, kaukosäätimen nappia kun painaa on valtaa, laite tottelee, ja voi vähän lisää röyhistää rintakarvojaan!
Ei vie. En näe puolisoani juuri koskaan, kun on joko töissä, kavereittensa kanssa tai tietokoneella tai kännykällä.
Tämä on yksi niistä tilanteista, joissa raha toisi onnea. Voisi ostaa vaikka pienen yksiön, jossa saisi rauhassa ladata akkuja. Tai kesämökin, jonne voisi mennä ihan yksikseen. Tai sitten vaan tarpeeksi ison (monikerroksisen) talon, jossa olisi oikeasti tarpeeksi tilaa kaikille ja kaikkien harrastuksille ilman että ne häiritsevät muita.
Ihmettelen kovasti näitä lehtijuttuja, missä perheet asuvat onnellisen ahtaasti "nerokkaiden" sisustusratkaisujen avulla. Ymmärrän, että olemme kaikki erilaisia, mutta kyllä varmaan lähtökohtaisesti perhe voi paremmin, jos on riittävästi tilaa kaikilla - varsinkin kun täällä Suomessa ollaan (sää)olosuhteiden pakosta iso osa vuodesta sisätiloissa.