Auli Viitala kurmuuttaa keskiluokkaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Olet väärässä. Kuten muutkin, keskiluokka haluaa taiteen tarjoavan elämyksiä. Nämä kapeat käsitykset keskiluokasta ovat sitä paitsi täysin ennakkoluulon kyllästämiä. Itse pidän oopperasta, mutta jotkut kaverini pelaavat tietokonepelejä, käyvät keilaamassa tai metallikonserteissa. Luulen, että tällaiset inhonilmaukset keskiluokkaa kohtaan lähtevät ulkopuolisuuden tunteesta, mutta syytön keskiluokka siihen on.

Moni taide syntyy ulkopuolisuuden tunteesta, vaikka ne tukkahevikappaleet metallikonsettissa tai ooppera. Keskiluokka ei itse jaksa taiteilla tunteillansa, on kiva katsoa ja kuunnella kun joku ammatikseen niin tekee.

Niin. Aika harva jaksaa. Nähdäkseni edes tämä Auli, joka kovasti paheksuu keskiluokan saamattomuutta tällä saralla, ei ole saanut mitään taidetta tai tiedettä aikaiseksi. Provosoivia kirjoitelmia tuskin voi sellaisina pitää.

Absurdi artikkeli. Keskiluokka elättää tätä yhteiskuntaa, mitä tapahtuu jos me kaikki huomenna otamme loparit ja alamme luoda taidetta? Kuka meidät elättää, kuka elättää ne sairaseläkeläiset? Mitä saavutetaan, kun se oikeasti mitään muuttava taide ei synny sillä että keskiluokka alkaa sotkea jotakin tauluja, vailla osaamista, tai edes välttämättä tarvittavaa lahjakkuutta.

Ja juu, minä n 70 000 ansaitseva kahta työtä tekevä ja sairaasti veroja maksava kyllä itse asiassa maalaan omaksi ilokseni. Mutta erotan harrastuksen ja työn, eikä yhtään ole epäselvää että sillä hetkellä kun työkyky menee, tulotaso putoaa. Harvalle keskiluokassa toi on mitenkään yllätys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Olet väärässä. Kuten muutkin, keskiluokka haluaa taiteen tarjoavan elämyksiä. Nämä kapeat käsitykset keskiluokasta ovat sitä paitsi täysin ennakkoluulon kyllästämiä. Itse pidän oopperasta, mutta jotkut kaverini pelaavat tietokonepelejä, käyvät keilaamassa tai metallikonserteissa. Luulen, että tällaiset inhonilmaukset keskiluokkaa kohtaan lähtevät ulkopuolisuuden tunteesta, mutta syytön keskiluokka siihen on.

Moni taide syntyy ulkopuolisuuden tunteesta, vaikka ne tukkahevikappaleet metallikonsettissa tai ooppera. Keskiluokka ei itse jaksa taiteilla tunteillansa, on kiva katsoa ja kuunnella kun joku ammatikseen niin tekee.

Eli mitä enemmän ulkopuolisuuden tunnetta, sitä enemmän maailmaa muuttavaa taidetta.

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokka edustaa useimmiten aika normaalia ihmistä jolla on tarpeeksi mutta ei liikaa, ja joka on nähnyt ja ollut kykenevä näkemään vaivaa asemansa eteen. Opiskelu ja/tai  ammattityö. Ei mitään hirviöitä.  Onko saanut liikaakin,  on taas  tämän uuden ilmastokriisin kysymys. 

On saanut liikaa materiaalisessa mielessä ja liian vähän henkisessä mielessä. Jos taide ja kulttuuri nähdään vain exceleiden ja kulutuksen kautta, kuten täällä on käynyt ilmi, on tuo asia itsestäänselvyys. Ei ihme, että vanhoissa sivistysmaissa tätä Suomen menoa kauhistellaan - jos siitä tiedetään. Se, että meillä on vuosikymmenten ajan insinööri ollut puolijumala ja diplomi-insinööri jumalasta seuraava, on johtanut aika katastrofaalisiin seurauksiin. Joista osaa saamme järkyttyneinä lukea tästäkin keskustelusta. Osa täällä ei näe tässä mitään ongelmaa ja ihmettelee ilmeisen vilpittömästikin, miksi keskiluokkaa haukutaan. Juuri tuo ymmärtämättömyys asian ytimestä on kaikkein pelottavinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokka edustaa useimmiten aika normaalia ihmistä jolla on tarpeeksi mutta ei liikaa, ja joka on nähnyt ja ollut kykenevä näkemään vaivaa asemansa eteen. Opiskelu ja/tai  ammattityö. Ei mitään hirviöitä.  Onko saanut liikaakin,  on taas  tämän uuden ilmastokriisin kysymys. 

On saanut liikaa materiaalisessa mielessä ja liian vähän henkisessä mielessä. Jos taide ja kulttuuri nähdään vain exceleiden ja kulutuksen kautta, kuten täällä on käynyt ilmi, on tuo asia itsestäänselvyys. Ei ihme, että vanhoissa sivistysmaissa tätä Suomen menoa kauhistellaan - jos siitä tiedetään. Se, että meillä on vuosikymmenten ajan insinööri ollut puolijumala ja diplomi-insinööri jumalasta seuraava, on johtanut aika katastrofaalisiin seurauksiin. Joista osaa saamme järkyttyneinä lukea tästäkin keskustelusta. Osa täällä ei näe tässä mitään ongelmaa ja ihmettelee ilmeisen vilpittömästikin, miksi keskiluokkaa haukutaan. Juuri tuo ymmärtämättömyys asian ytimestä on kaikkein pelottavinta.

Niin sen taiteen kuluttaja on aina joku. Siellä vanhoissa sivistysmaissa se mesenaatti oli ehkä aatelinen, kuningas. Joku siitä taiteesta aina maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokka edustaa useimmiten aika normaalia ihmistä jolla on tarpeeksi mutta ei liikaa, ja joka on nähnyt ja ollut kykenevä näkemään vaivaa asemansa eteen. Opiskelu ja/tai  ammattityö. Ei mitään hirviöitä.  Onko saanut liikaakin,  on taas  tämän uuden ilmastokriisin kysymys. 

On saanut liikaa materiaalisessa mielessä ja liian vähän henkisessä mielessä. Jos taide ja kulttuuri nähdään vain exceleiden ja kulutuksen kautta, kuten täällä on käynyt ilmi, on tuo asia itsestäänselvyys.

Ei tässä mitään sellaista ole käynyt ilmi, se on vain näiden keskiluokkakriitikkojen rakentama olkiukko. Taide ei pärjäisi ilman keskiluokkaa, joten ei se, että keskiluokka harrastaa taiteita, millään muotoa oikeuta halveksimaan sitä. Asiat käännetään aivan päälaelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokka edustaa useimmiten aika normaalia ihmistä jolla on tarpeeksi mutta ei liikaa, ja joka on nähnyt ja ollut kykenevä näkemään vaivaa asemansa eteen. Opiskelu ja/tai  ammattityö. Ei mitään hirviöitä.  Onko saanut liikaakin,  on taas  tämän uuden ilmastokriisin kysymys. 

On saanut liikaa materiaalisessa mielessä ja liian vähän henkisessä mielessä. Jos taide ja kulttuuri nähdään vain exceleiden ja kulutuksen kautta, kuten täällä on käynyt ilmi, on tuo asia itsestäänselvyys. Ei ihme, että vanhoissa sivistysmaissa tätä Suomen menoa kauhistellaan - jos siitä tiedetään. Se, että meillä on vuosikymmenten ajan insinööri ollut puolijumala ja diplomi-insinööri jumalasta seuraava, on johtanut aika katastrofaalisiin seurauksiin. Joista osaa saamme järkyttyneinä lukea tästäkin keskustelusta. Osa täällä ei näe tässä mitään ongelmaa ja ihmettelee ilmeisen vilpittömästikin, miksi keskiluokkaa haukutaan. Juuri tuo ymmärtämättömyys asian ytimestä on kaikkein pelottavinta.

No, sinä et ilmeisestikään ole saanut juuri mitään henkisessä mielessä. Klassista projektiota.

Mikä mt-sairaus tuolla on? Kun on jotenkin omituinen tulokulma, kaikki vaan tekemään taidetta ja tiedettä. Kuka tätä yhteiskuntaa sitten pyörittää, kun poliisit, hoitajat ja bussikuskit vaan taiteilee ja 'tieteilee'?

Vierailija kirjoitti:

Absurdi artikkeli. Keskiluokka elättää tätä yhteiskuntaa, mitä tapahtuu jos me kaikki huomenna otamme loparit ja alamme luoda taidetta? Kuka meidät elättää, kuka elättää ne sairaseläkeläiset? Mitä saavutetaan, kun se oikeasti mitään muuttava taide ei synny sillä että keskiluokka alkaa sotkea jotakin tauluja, vailla osaamista, tai edes välttämättä tarvittavaa lahjakkuutta.

Ja juu, minä n 70 000 ansaitseva kahta työtä tekevä ja sairaasti veroja maksava kyllä itse asiassa maalaan omaksi ilokseni. Mutta erotan harrastuksen ja työn, eikä yhtään ole epäselvää että sillä hetkellä kun työkyky menee, tulotaso putoaa. Harvalle keskiluokassa toi on mitenkään yllätys.

Kun se ammattitaitelijuus on ihan ammatti siinä missä muutkin. Siihen tarvii korkeakoulutuksen ja tuntea oman ammattikentän käytännöt ihan kuin muissakin ammateissa. Tulot tulevat teosmyynnillä, apurahoilla (taiteessa tehdään myös tutkimusta) ja usein opetustöillä. Ja tietenkin hekin maksavat veroja, varsinkin yrittäjinä. Yleensä ammattitaiteilijat ovat ihan keskiluokkalähtöisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä mt-sairaus tuolla on? Kun on jotenkin omituinen tulokulma, kaikki vaan tekemään taidetta ja tiedettä. Kuka tätä yhteiskuntaa sitten pyörittää, kun poliisit, hoitajat ja bussikuskit vaan taiteilee ja 'tieteilee'?

Ehkä hän on vain lihava ja tyhmä.

Olisi kiva nähdä kuka maksaisi Aulinkin kela-tuet, jos keskiluokka nostaisi täältä kytkintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Absurdi artikkeli. Keskiluokka elättää tätä yhteiskuntaa, mitä tapahtuu jos me kaikki huomenna otamme loparit ja alamme luoda taidetta? Kuka meidät elättää, kuka elättää ne sairaseläkeläiset? Mitä saavutetaan, kun se oikeasti mitään muuttava taide ei synny sillä että keskiluokka alkaa sotkea jotakin tauluja, vailla osaamista, tai edes välttämättä tarvittavaa lahjakkuutta.

Ja juu, minä n 70 000 ansaitseva kahta työtä tekevä ja sairaasti veroja maksava kyllä itse asiassa maalaan omaksi ilokseni. Mutta erotan harrastuksen ja työn, eikä yhtään ole epäselvää että sillä hetkellä kun työkyky menee, tulotaso putoaa. Harvalle keskiluokassa toi on mitenkään yllätys.

Kun se ammattitaitelijuus on ihan ammatti siinä missä muutkin. Siihen tarvii korkeakoulutuksen ja tuntea oman ammattikentän käytännöt ihan kuin muissakin ammateissa. Tulot tulevat teosmyynnillä, apurahoilla (taiteessa tehdään myös tutkimusta) ja usein opetustöillä. Ja tietenkin hekin maksavat veroja, varsinkin yrittäjinä. Yleensä ammattitaiteilijat ovat ihan keskiluokkalähtöisiä.

Niin? Mutta kuka maksaa veroja ja pyörittää yhteiskuntaa, jos keskiluokka alkaakin vain taiteilla?

Kyllä taiteilijoita ilman muuta tarvitaan, mutta ei lisää, ellei löydy maksajaa tälle taiteilulle. Kun nykyisetkään ei oikein elä sillä taiteilulla, päätoimisia taiteilijoita on aika vähän. Luulisi toimeentulon kanssa kamppailevan tämän jo tajunneen.

Huomaa kuinka Auli on kommariperheestä. Uhristatus on hyvin sisäistetty.

Kaikki on tietysti keskiluokan syytä, ja kuinka he kehtaavatkin puhuvat vain rahasta tms. Auli sentään on kunnon kärsivä proletaari ja lesbo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Mitä ihmettä sinä puhut? Itse teen juuri islantilaisneuleita, makrameita, sängynpäätykin voisi olla kiva, mutta en ole kokeillut. Nämä ovat harrastuksia. Olen töissä kunnan virassa ja se on minun urani. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ihan samalla lailla kuin joku käy työpäivän päälle lenkillä tai viikonloppuisin uimahallissa. Onko joku oikeasti niin kujalla, että ei ymmärrä eroa ammatin ja harrastuksen välillä?

Koska et luo maailmaan uutta, kuten tieteessä tai taiteessa. Käsityötkin tekenet ohjeiden mukaan.

Moderni taide on kyllä usein aikamoista kakkaa. Banaani teipataan jesarilla seinään, se on sitten taidetta. Mielestäni on jopa rehellisempää olla keskinkertainen keskiluokkainen työmehiläinen. Ohis.

Taiteen arvostus on laskenut osittain siksi, että taiteen tasokin on laskenut. Joskus aikoinaan esimerkiksi taulua katsellessaan ajatteli, että wau, osaisinpa piirtää/maalata noin hyvin. Nykytaiteesta taas ajattelee, että eskarilainenkin osaisi tehdä paremman. Jos haluaa pienen ääninäytteen nykypäivän näyttämötaiteesta, riittää, kun matkustaa bussilla, jossa on 5 murrosikäistä keskustelemassa keskenään. Ei kaikki taidetta arvostavat halua maksaa satasta mennäkseen katsomaan, miten näyttelijät kiroilevat kuin merimiehet. Sori merimiehet, toi on vaan vanha sanonta. 

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kuinka Auli on kommariperheestä. Uhristatus on hyvin sisäistetty.

Kaikki on tietysti keskiluokan syytä, ja kuinka he kehtaavatkin puhuvat vain rahasta tms. Auli sentään on kunnon kärsivä proletaari ja lesbo.

Ilkeää, mutta totta. Haukkuu ja halveksii keskiluokkaa, josta on nyt pudonnut. Tulee mieleen ne kuuluisat pihlajanmarjat.

Keskiluokka tekee tässä yhteiskunnassa eniten töitä ja oikein hyvin tiedostaa, että yt:t tai sairaus voi iskeä omallekin kohdalle. Miksi Viitala ei tätä itsestäänselvyyttä tiennyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Olet väärässä. Kuten muutkin, keskiluokka haluaa taiteen tarjoavan elämyksiä. Nämä kapeat käsitykset keskiluokasta ovat sitä paitsi täysin ennakkoluulon kyllästämiä. Itse pidän oopperasta, mutta jotkut kaverini pelaavat tietokonepelejä, käyvät keilaamassa tai metallikonserteissa. Luulen, että tällaiset inhonilmaukset keskiluokkaa kohtaan lähtevät ulkopuolisuuden tunteesta, mutta syytön keskiluokka siihen on.

Moni taide syntyy ulkopuolisuuden tunteesta, vaikka ne tukkahevikappaleet metallikonsettissa tai ooppera. Keskiluokka ei itse jaksa taiteilla tunteillansa, on kiva katsoa ja kuunnella kun joku ammatikseen niin tekee.

Eli mitä enemmän ulkopuolisuuden tunnetta, sitä enemmän maailmaa muuttavaa taidetta.

Olen minä nähnyt väitettävän, että nimenomaan keskiluokasta putoaminen tuottaa hienoa kirjallisuutta. Eikä se mikään ihme ole, kun on pitkällinen trauma ja kieli ja koulutus sen käsittelyyn. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Absurdi artikkeli. Keskiluokka elättää tätä yhteiskuntaa, mitä tapahtuu jos me kaikki huomenna otamme loparit ja alamme luoda taidetta? Kuka meidät elättää, kuka elättää ne sairaseläkeläiset? Mitä saavutetaan, kun se oikeasti mitään muuttava taide ei synny sillä että keskiluokka alkaa sotkea jotakin tauluja, vailla osaamista, tai edes välttämättä tarvittavaa lahjakkuutta.

Ja juu, minä n 70 000 ansaitseva kahta työtä tekevä ja sairaasti veroja maksava kyllä itse asiassa maalaan omaksi ilokseni. Mutta erotan harrastuksen ja työn, eikä yhtään ole epäselvää että sillä hetkellä kun työkyky menee, tulotaso putoaa. Harvalle keskiluokassa toi on mitenkään yllätys.

Kun se ammattitaitelijuus on ihan ammatti siinä missä muutkin. Siihen tarvii korkeakoulutuksen ja tuntea oman ammattikentän käytännöt ihan kuin muissakin ammateissa. Tulot tulevat teosmyynnillä, apurahoilla (taiteessa tehdään myös tutkimusta) ja usein opetustöillä. Ja tietenkin hekin maksavat veroja, varsinkin yrittäjinä. Yleensä ammattitaiteilijat ovat ihan keskiluokkalähtöisiä.

Niin? Mutta kuka maksaa veroja ja pyörittää yhteiskuntaa, jos keskiluokka alkaakin vain taiteilla?

Kyllä taiteilijoita ilman muuta tarvitaan, mutta ei lisää, ellei löydy maksajaa tälle taiteilulle. Kun nykyisetkään ei oikein elä sillä taiteilulla, päätoimisia taiteilijoita on aika vähän. Luulisi toimeentulon kanssa kamppailevan tämän jo tajunneen.

Se että voi elää taiteella, on se varsinainen etuoikeus.  Tavalla tai toisella melkein kaikki ovat taiteen tajuisia ja huomaamatta tekevät eettisiäkin valintoja.  Mutta ei kaikkien tarvitse mitään konkreettista tehdä tarjolle, edes käydä näyttelyissä. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Mitä ihmettä sinä puhut? Itse teen juuri islantilaisneuleita, makrameita, sängynpäätykin voisi olla kiva, mutta en ole kokeillut. Nämä ovat harrastuksia. Olen töissä kunnan virassa ja se on minun urani. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ihan samalla lailla kuin joku käy työpäivän päälle lenkillä tai viikonloppuisin uimahallissa. Onko joku oikeasti niin kujalla, että ei ymmärrä eroa ammatin ja harrastuksen välillä?

Koska et luo maailmaan uutta, kuten tieteessä tai taiteessa. Käsityötkin tekenet ohjeiden mukaan.

Moderni taide on kyllä usein aikamoista kakkaa. Banaani teipataan jesarilla seinään, se on sitten taidetta. Mielestäni on jopa rehellisempää olla keskinkertainen keskiluokkainen työmehiläinen. Ohis.

Taiteen arvostus on laskenut osittain siksi, että taiteen tasokin on laskenut. Joskus aikoinaan esimerkiksi taulua katsellessaan ajatteli, että wau, osaisinpa piirtää/maalata noin hyvin. Nykytaiteesta taas ajattelee, että eskarilainenkin osaisi tehdä paremman. Jos haluaa pienen ääninäytteen nykypäivän näyttämötaiteesta, riittää, kun matkustaa bussilla, jossa on 5 murrosikäistä keskustelemassa keskenään. Ei kaikki taidetta arvostavat halua maksaa satasta mennäkseen katsomaan, miten näyttelijät kiroilevat kuin merimiehet. Sori merimiehet, toi on vaan vanha sanonta. 

Annammeko me kuvaamataidon lahjakkuuksille aikaa kehittää taitojaan? Vertaat heitä maailmaan, jossa piirustustaitoinen nassikka olisi laitettu opiskelemaan alaa hyvin nuorena. Ei tarvinnut lähteä taitoluistelemaan, tuskin edes kouluun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Olet väärässä. Kuten muutkin, keskiluokka haluaa taiteen tarjoavan elämyksiä. Nämä kapeat käsitykset keskiluokasta ovat sitä paitsi täysin ennakkoluulon kyllästämiä. Itse pidän oopperasta, mutta jotkut kaverini pelaavat tietokonepelejä, käyvät keilaamassa tai metallikonserteissa. Luulen, että tällaiset inhonilmaukset keskiluokkaa kohtaan lähtevät ulkopuolisuuden tunteesta, mutta syytön keskiluokka siihen on.

Moni taide syntyy ulkopuolisuuden tunteesta, vaikka ne tukkahevikappaleet metallikonsettissa tai ooppera. Keskiluokka ei itse jaksa taiteilla tunteillansa, on kiva katsoa ja kuunnella kun joku ammatikseen niin tekee.

Eli mitä enemmän ulkopuolisuuden tunnetta, sitä enemmän maailmaa muuttavaa taidetta.

Olen minä nähnyt väitettävän, että nimenomaan keskiluokasta putoaminen tuottaa hienoa kirjallisuutta. Eikä se mikään ihme ole, kun on pitkällinen trauma ja kieli ja koulutus sen käsittelyyn. 

Luulisi, että kun keskiluokka on niin kamala ja materialistinen, siitä putoaminen olisi suuri helpotus. Ellei sitten olekin niin, että loppujen lopuksi nämä keskiluokkakriitikot eivät kaipaa mitään palavammin kuin paluuta. Sen kertominen, miten taitavasti täyttelevät tukianomuksia, kätkee vain valtavan epäonnistumisen tunteen ja toivomuksen siitä, että Eedeniin voisi sittenkin palata. Että se materialismi olikin aika mukavaa silloin kun siihen vielä oli varaa.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Viitalan ajattelu on varsin kehittymätöntä ja puutteellista, mikä on erikoista, koska hänellä on ollut aikaa kehittää ajatuksiaan.

Otetaan pari esimerkkiä:

Ajatus siitä, että olisi vain suuri keskiluokka ja sen lisäksi joukko syrjäytyneitä ja väliinputoajia. Tämä lienee kopioitu muunnelma ruotsalaisten demarien ajatuksesta, jonka mukaan kaikki ovat yhtä suurta keskiluokkaa. Tosiasiallisesti yt-neuvottelujen ikeessä kärvistelevä insinööri ja niistä yt:stä päättänyt rikkaan omistajasuvun jäsen eivät ole millään tavalla samaa luokkaa. Insinööri on keskiluokkaa, jonka asema voi koska tahansa romahtaa. Omistaja vastaavasti on eliittiä, jonka päätökset vaikuttavat muiden elämään, mutta jonka oma asema on turvattu kaikissa tilanteissa.

Ajatus siitä, että sivistys ja koulutus olisi jokin keskiluokkaa yhdistävä tekijä. Monet keskiluokkaiset toki arvostavat näitä asioita, mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään. Hän lienee kuitenkin keskiluokkaa vai onko hön sitten syrjäytynyt väliinputoaja? Jos jokin yhdistävä tekijä on, niin juuri tuo että keskiluokkainen voi koska tahansa sattuman oikusta menettää asemansa esimerkiksi työpaikan menettämisen tai sairauden myötä. Juuri siksi keskiluokkaiset ihmiset ponnistelevat niin paljon säilyttääkseen asemansa ja tarjotakseen lapsilleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Ajatus siitä, että keskiluokka ei tekisi tiedettä, taidetta ja muuttaisi maailmaa, vaan keskittyisi vain kulutusjuhliin. Keskiluokka muuttaa ja pyörittää maailmaa joka päivä: lääkärit ja sairaanhoitajat pelastavat ihmisiä, insinöörit kehittävät esimerkiksi laitteita, jotka ovat mahdollistaneet tällaisen yhteydenpidon ja kenties pelastavat maailman ekokatastrofilta, virkamiehet pitävät valtiokoneiston liikkeessä jne. Mitä tuo on jos ei maailman muuttamista? Miksei tuon lisäksi saisi nauttia elämästä vapaa-ajallaan vaikkapa viikon hiihtolomalla? Pitäisikö vaan surkutella kotona, kun syrjäytynytkin joutuu tekemään niin? Auttaisiko se syrjäytynyttä jotenkin?

Jokainen keskiluokkainen on vain pieni osa isoa koneistoa ja joutuu ponnistelemaan säilyttääkseen asemansa ja ansaitakseen elantonsa. Jos juristi ei enää jaksa painaa pitkää päivää, joku nuorempi ja innokkaampi on kyllä tulossa tilalle. Meidän keskiluokkaisten syyllistäminen siitä, että pelaamme niillä säännöillä, jotka meille on annettu, on vaan älyllisesti epärehellistä.

Putkimies ei ole keskiluokkaa, hän on työväenluokkaa. Ihan perinteisesti. Ja yhä edelleen. Se, että hänellä on varaa ostaa palkka-ansioillaan omakotitalo, ei tee hänestä keskiluokkaa. Jos hän käyttäisi vapaa-aikansa itsensä sivistämiseen ja ns. korkeakulttuurin harrastamiseen ja pitäisi huolta lastensa koulunkäynnistä ja harrastusten monipuolisuudesta, hänen voisi sanoa tehneen luokkaretken.

Tämäkin oli yksi Viitalan pointti, joka tuntuu jääneen monelta  huomaamatta. Lisäksi on outoa, että keskiluokkaiset ihmiset niin kovin hermostuvat, pöyristyvät ja jopa suuttuvat Viitalan sanomisista. Mistä se kertoo?

Mistä sä tiedät mitä sun teoreettinen putkimies puuhaa vapaa-aikanaan? Kaikki duunarit eivät todellakaan ole mitään kaljaa kittaavia ja jääkiekkoa tuijottavia juntteja, joita ei kiinnosta kirjat tai lasten koulutus. Sulla on tosi stereotyyppinen ja negatiivinen kuva duunareista.

Ja miten sä määrittelet työväenluokkaisen ja keskiluokkaisen? Ilmeisesti rahalla ei ole siinä mitään tekemistä, kun sun putkimiehen hyvä palkka ei riittänyt keskiluokkaan nousemiseen. Onko sitten köyhä yksinhuoltaja, joka työskentelee siivoojana, mutta nauttii kirjallisuudesta, ilmaisista näyttelypäivistä museoissa ja kannustaa lapsiaan koulussa ja ilmaisiin/halpoihin harrastuksiin, keskiluokkainen?

Joo, kommentoin edellistä kommenttia, jossa mainittiin putkimiehen kuuluvan keskiluokkaan ja hänen harrastuksistaan todettiin seuraavaa: "mutta ehkäpä joku Jersey Shorea katsova ja viikonloppuisin päänsä täyteen vetävä putkimies ei ehkä niinkään."

Tunnen itse klassikkokirjallisuutta lukevia ja yhteiskunnallisista asioista perillä olevia, fiksusti keskustelevia putkimiehiä, joten näkemykseni stereotypia ei liittynyt omaan ajatteluuni vaan siihen edeltävään kommenttiin.

Kysymyksessäsi pienituloisesta, kulttuurinnälkäisestä yh-siivoojasta tullaan luokka-käsitteiden monimutkaisuuksiin. Henkinen pääoma on yksi luokan merkki, ja oman elämänkokemukseni nojalla rohkenen sanoa, että se on nykymaailmassa se tärkein pääoma. (Terveyden ohella - joku aiempi kommentoija asiallisesti totesikin asian, joskin mutkan kautta, että työkyky on tärkein asia ihmisen elämässä. Yleinen terveys ja työkyky kulkenevat pitkälti käsi kädessä.)

Juuri henkinen pääoma erottaa luokat toisistaan. Tälläkin palstalla on ollut keskustelua siitä, millainen on "akateeminen ihminen". Joku voi kuvitella, että maisterintutkinnon suorittanut ja vaikkapa luonnontieteen opettajaksi ryhtynyt ihminen, joka kuitenkin vain tekee työnsä ja harrastukset ovat jossakin muualla kuin tuoreimman ammattikirjallisuuden lukemisessa, olisi akateeminen ihminen. Kun kerran on akateemisesti korkeakoulutettu. Kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, millaisia elementtejä elämässä täytyy olla, jotta ihminen on "akateeminen", tai "sivistynyt" tai mikä ylipäänsä katsotaan "henkiseksi pääomaksi". Lisäksi se, katsotaanko asiaa yhden vai useamman sukupolven mittaisella tarkastelujaksolla.

Suomen historiassa luokkanousu on tapahtunut juuri niin, että siivooja-yh-äiti oman kiinnostuksensa ja varmaan sitten myös älykkyytensä nojalla on opettanut lapselleen uuden oppimisen tärkeyden, mikä tekee tuon lapsen koulutiestä huomattavasti helpompaa kuin ehkä vierustoverinsa, jonka kotoa samanlaista henkistä pääomaa (edellytyksiä henkisen pääoman kasvattamiselle) ei tarjota. Tämä perinteinen tilanne - usko koulutuksen voimaan ihmisen elämänlaadun parantajana - on saattanut vesittyä, ja nyt kun asiaa mietin, syynä siihen saattaa olla juuri keskiluokan äärimmäisen materialistinen maailmankatsomus: miksi kannattaa opiskella yliopistossa, jos saat missä tahansa valmistumisesi jälkeisessä ammatissa vähemmän rahaa käteen kuin putkimies. Mene hyvä lapsi ammattikouluun, voit sitten iltaisin lueskella niitä kirjoja vapaa-ajalla. Tai sinne yliopistoon mennään pelkästään valmistuminen ja tulevat tulot ja työpaikka mielessä, ja se ihmiseksi kasvaminen ja sivistyksen lisääminen on sivuosassa. Ikävä kyllä monet muutokset yliopiston sisällä ja liepeillä (rajoitetut opiskeluajat, opintotuen vähennys ja asumislisän poisto, rajoitetut opintokokonaisuudet) ovat johtaneet siihen, että nuoret ihmiset uupuvat ja oppivat entistä vähemmän jo valmiiksi laskettujen rimojen puitteissa. Kun kaikki mitataan siinä materiassa, jääkö millekään muulle ihmiselämän kannalta olennaiselle asialle enää sijaa? Nämä ovat isoja tämänhetken ja lähitulevaisuuden kysymyksiä.

Kuitenkin tulevaisuuden kannalta on selvää, kuten aina ennenkin, että koulutus ja sen opettama "oppimaan oppiminen" ovat tärkeimpiä arvoja, joita ihmisellä voi olla, koska viime kädessä niiden avulla yksilö voi parantaa myös omaa materiaalista tilannettaan.

Kuten huomaat, en osaa vastata siihen, onko kulttuuria harrastava siivoja-yh-äiti keskiluokkainen vai ei, mutta ainakin hänen lapsensa saa kotoaan hyvän henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Se on sitten sen hetkisen yhteiskunnan asia määritellä, tekeekö se lapsi sillä pääomallaan mitään. Toivottavasti tekee, ja paljon hyvää.

Hyvä kirjoitus, varsinkin viimeinen kappale. Nyt eletään maailmassa, jossa insinööriä palkkaavaa työnantajaa ei tippaakaan kiinnosta, miten sivistynyt työnhakija on, osaako hän soittaa loistavasti viulua,  käykö joka viikonloppu taidenäyttelyissä tai osaako koko Dostojevskin tuotannon ulkoa. Työnantajaa kiinnostaa vain se, mitä työn kannalta tärkeää hakija osaa ja tekee. Keskiluokkaisessakin perheessä voi olla em asioita, mutta ne ovat harrastuksia eikä keskiluokkainen oleta, että niillä työllistyisi ja vieläpä niin, että olisi varaa ostaa edes kerrostaloasunto ja perustaa perhe. Lähipiirissäni on kulttuurialalle opiskelleita ja siellä työskenteleviä, mutta melkoista pätkätyötä sekin homma on. Työjaksot ja työttömyysjaksot vuorottelevat ja pankista nauraisivat ulos, jos yrittäisi saada asuntolainaa. Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille. 

"Ei ole keskiluokan vika, että rakennusinsinöörille maksetaan enemmän kuin tieteen ja taiteen tekijöille."

No, itse asiassa se on. Keskiluokka lienee suurin äänestäjäkunta, ja jos keskiluokka ihan reaalisesti arvostaisi tieteen ja taiteen tekijöitä, se tekisi asialle jotain. Nostaisi valtaan poliitikot, jotka tekisivät asialle jotain. Pitäisivät ääntä sosiaalisessa mediassa, järjestäisivät mielenosoituksia, tekisivät kaikkensa, jotta tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin enemmän kuin rakennusinsinöörille.

Ihan se on tällaisessa Suomen kaltaisessa vapaassa valtiossa meidän yhteiskunnan jäsenten vallassa päättää, miten asiat tehdään.

Mutta ehkä se perimmäinen ongelma on se, joka tässä kommentissa ja myös jossain aiemmassa kävi ilmi: keskiluokan täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta tästä yhteiskunnasta ja tästä järjestelmästä, jossa ollaan. "Keskiluokka ei voi asialle mitään", "Keskiluokka tekee vain sitä, mitä yhteiskunta/järjestelmä vaatii", "Keskiluokka vain..", jne.

Jos rumasti saa sanoa, niin tämän keskustelun ja etenkin sen joidenkin osioiden nojalla suomalainen keskiluokka on aivan yhtä tossu kuin itänaapurin venäläinen: ei me mitään voida, me vaan tehdään sitä, mitä sanotaan, ei me tätä juttua olla keksitty, me vaan...

Mitä tulee vielä keskiluokan suhtautumisesta taiteeseen ja tieteeseen, kyse on pikemminkin korulauseista parhaimmillaan ("ilman kulttuuria meillä ei olisi mitään") tai ylemmyydentuntoisesta suhtautumisesta pahimmillaan ("keskiluokkainen ei oleta, että niillä työllistyisi ja olisi varaa tehdä x, siksi hän ei tee niin").

Suomessa vain hieman yli 60% käyttää äänioikeuttaan, joten "nukkuvien puolueessa" on paljon potentiaalisia äänestäjiä. Ehkä Viitalan - jos siis hän haluaa kirjoituksillaan muuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä - kannattaisi kohdistaa kolumninsa heihin. 

Keskiluokkaan kuuluvat ovat realisteja. He tietävät, että jos tieteen ja taiteen tekijöille maksettaisiin isompaa palkkaa, yhteiskunnan alati pienenevästä kakusta joltain pitäisi ottaa pois. Ja tyypillisesti se on ollut keskiluokalta. Keskiluokan verotusta siis kiristettäisiin, jolloin keskiluokalla itsellään ei jäisi senkään vertaa varaa kulttuuriin kuin nyt. 

Vaikka mulla ei olekaan omakotitaloa, farmariautoa ja kultaistanoutajaa (kaksi lasta sentään on), mun mielestä on ihan ok, että suomalainen haaveilee niistä. Ja pyrkii myös saavuttamaan ne. Jos se tarkoittaa, että oopperalippuihin ei ole varaa, niin sitten tarkoittaa. Olen samaa mieltä noista korulauseista, koska kun keskiluokan elintasoa kurjistetaan, kulttuurielämykset jäävät joka tapauksessa heidän elinpiirinsä ulkopuolelle. 

Kannattaa myös miettiä kenelle taiteilijat taidetta tekevät? Kuka sen kuluttajakuntaan kuuluu? Keskiluokan kulutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Teatteriin ei joka viikko ehdi eikä asuntolainan lyhennys mahdollista välttämättä uusia taidehankintoja. Miksi keskiluokka veroistaan haluaisi kustantaa taiteen, jota tehdään vain toisille taiteilijoille?

Tämä on ehkä keskiluokkaisin kommentti, mitä olen taiteesta pitkään aikaan lukenut.

Ikäänkuin sen taiteen kuluttaminen on se keskiluokan statusjuttu eli taulun tai teatterilippujen omistaminen. Mutta se taide ei saa olla silleen liian haastavaa, rumaa tai heiluttavaa, koska sitä ei ole kiva KULUTTAA. Taiteen kuluttamisella keskiluokan pitää näyttää, että katso kulutan taidetta, mutta sen kuluttavan taiteen täytyy olla silleen keskiluokkaan sopivaa, että muut samassa luokassa sen tajuavat, että hei kato tuo kuluttaa just meille sopivaa taidetta.

Sopiihan sitä olla sellainen oman elämänsä van Gogh, joka ei koskaan saa mitään taidettaan eläessään kaupaksi, mutta epäilisin kuinka monella ne menee kaupaksi kuoleman jälkeenkään. Eli kenelle sitä taidetta tehdään?

Keskiluokkainen tekee itse: makrameen, abstraktin pouringtaulun, Marimekon kankaasta sängynpäädyn, pampaheinäasetelman kansalaisopistossa keramiikkakurssilla tehtyyn pyttyyn, islantilaisneuleen, tonttuoven, käpyhyasintin, sarjakuvakakun...

Ja näissä on jotain vikaa, koska keskiluokkainen maksaa harrastuksensa omilla palkoillaan?

Mutta he ovat liian tavanomaisia tehdäkseen harrastuksestaan ammatin, koska siinä saattaa joutua yrittäjäksi. Tai, kauhistus sentään, joutua opiskelemaan korkeakoulututkinnon ollakseen ammattilainen ja pätevä ammattikuntansa silmissä. Keskiluokkainen on liian mukavuudenhaluinen.

Mitä ihmettä sinä puhut? Itse teen juuri islantilaisneuleita, makrameita, sängynpäätykin voisi olla kiva, mutta en ole kokeillut. Nämä ovat harrastuksia. Olen töissä kunnan virassa ja se on minun urani. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ihan samalla lailla kuin joku käy työpäivän päälle lenkillä tai viikonloppuisin uimahallissa. Onko joku oikeasti niin kujalla, että ei ymmärrä eroa ammatin ja harrastuksen välillä?

Koska et luo maailmaan uutta, kuten tieteessä tai taiteessa. Käsityötkin tekenet ohjeiden mukaan.

Moderni taide on kyllä usein aikamoista kakkaa. Banaani teipataan jesarilla seinään, se on sitten taidetta. Mielestäni on jopa rehellisempää olla keskinkertainen keskiluokkainen työmehiläinen. Ohis.

Taiteen arvostus on laskenut osittain siksi, että taiteen tasokin on laskenut. Joskus aikoinaan esimerkiksi taulua katsellessaan ajatteli, että wau, osaisinpa piirtää/maalata noin hyvin. Nykytaiteesta taas ajattelee, että eskarilainenkin osaisi tehdä paremman. Jos haluaa pienen ääninäytteen nykypäivän näyttämötaiteesta, riittää, kun matkustaa bussilla, jossa on 5 murrosikäistä keskustelemassa keskenään. Ei kaikki taidetta arvostavat halua maksaa satasta mennäkseen katsomaan, miten näyttelijät kiroilevat kuin merimiehet. Sori merimiehet, toi on vaan vanha sanonta. 

Annammeko me kuvaamataidon lahjakkuuksille aikaa kehittää taitojaan? Vertaat heitä maailmaan, jossa piirustustaitoinen nassikka olisi laitettu opiskelemaan alaa hyvin nuorena. Ei tarvinnut lähteä taitoluistelemaan, tuskin edes kouluun. 

Hyvä kysymys. Mulla ei ole tietoa, minkä verran nykyisin peruskoulussa on enää edes kuvistunteja. Onko niitä tarpeeksi? Ja millaista on opetuksen taso? Osaavatko opettajat kannustaa näitä kuvaamataidon lahjakkuuksia? Mä kirjoitin aiemmin, että nykyisin vesiväreillä kotona maalaamista ei pidetä edes harrastuksena. Kirjastot ovat täynnä kuvataiteeseen liittyvää kirjallisuutta. Myös kirjoja, joissa opetetaan erilaisia tekniikoita. Kirjoja, joiden avulla voi ihan kotonakin harjoitella ja kehittää taitojaan. Ei tarvitse nassikkana lähteä opiskelemaan alaa. Jos kehittyy taitavaksi, voi sitten peruskoulun jälkeen hakea vaikka jonnekin kuvataidelukioon.