Auli Viitala kurmuuttaa keskiluokkaa

Anna Kontulan kirja Pikkuporvarit mainittiin. Vastavetona Auli Viitalan haastattelun herättämään keskusteluun, tässä otteita Vihavainen-blogin kirja-arviosta; jokainen Viitalan näkökulmasta mielensä pahoittanut voi vastaavasti miettiä, miten nämä kolahtavat vai kolahtavatko:

"Pikkuporvarien tavoitteet ja elämäntapa tuntuvat sentään varisin viattomilta: tämä joukko arvostaa niin Kontulan kuin monien muidenkin mielestä ennen muuta rahan keräämistä, toisten ihmisten silmissä hienolta ja etevältä näyttämistä, kovaa työtä, turvallisuutta, oman itse hallintaa, terveitä elämäntapoja ja keskinkertaisuutta.

Todellisista hengen aarteista poroporvarit eivät ole tippaakaan kiinnostuneita eivätkä edes ymmärrä, mitä ne voisivat olla. Oopperassa ja teatterissa he käyvät antaakseen muille vaikutelman korkeasta sivistyksestä. Kaikki tällainen on heille kuitenkin vain väline. Viime kädessä poroporarin sydäntä jäytää pelko siitä, että hän putoaa alempaan yhteiskuntaluokkaan ja nykyään tämä pelko on hyvin aiheellinen.

Pikkuporvarista tekee vaarallisen se, että hän ei tunnusta eikä ymmärrä muita arvoja kuin omansa, kertoo Kontula. Kun oma elämäntapa koetaan ainoaksi oikeaksi, halutaan siihen pakottaa myös muut. Se tekee pikkuporvarista hyvin, hyvin vaarallisen, kirjoittaa Kontula.

Pikkuporvarillisuus, jota käytetään aina silloin tällöin poroporvarillisuuden synonyyminä, lienee ollut myös itsensä Saksan natsisimin nousun taustalla, arvelee kirjoittaja toistaen sodanjälkeisten Frankfurtin koulukunnan jäsenten, Adornon ja Frommin pohdintoja.

---

Luulenpa, että pikkuporvaristoa, tuota poroporvarillisen elämäntavan linnaketta, voidaan ja on syytäkin pitää muiden alakulttuurien lailla edes jossakin määrin arvokkaana itsessään. On tietenkin ikävää ja jopa traagista, mikäli tuo ryhmä on epäonnistunut itsensä sivistämisessä ja jopa luopunut sen yrittämisestä ja luisunut sen sijaan primitiivisen materialismin ja hengettömyyden tilaan.

Sopinee kuitenkin kysyä, onko tämä nyt varmasti syy vihata tätä joukkoa, vain antaisiko se pikemmin aihetta sääliin ja myötäkärsimykseen: traagistahan se on, mikäli ihmisistä on todella tullut sellaisia kuin Kontula kuvailee. Voisiko heitä jotenkin auttaa?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

elämä on 99% omista valinnoista kiinni. Ja tämä pitää erityisesti paikkansa näissä meidän ns. hyvinvointivaltioissa, joissa esim. juuri keskiluokkaan pääseminen on helpompaa kuin missään muualla.

Ja tätä ei voi kukaan kiistää.

Just joo. Jos lapsena ei opi alkeellisempiakaan elämänrutiineja kuten sitä että aamuksi laitetaan herätyskello soimaan, syödään aamupala jotta jaksaa opiskella koulussa ja mennään sinne kouluun / työpaikalle ajoissa, miten luulet että tällaisen ihmisen elämä olisi 99% vaan omista valinnoista kiinni? On todella vaikea aikuisena opetella alkeellisetkin elämänhallintakyvyt jos ei näe kasvuiässä yhtään esimerkkiä toimivista rutiineista ja taidoista omassa ympäristössään.

Sun lapsillasi sentään on vanhempi, joka opettaa nämä asiat. Olet opettanut heille että opiskelu kannattaa. Olet opettanut heille oman talouden suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä. Monille köyhistä oloista tuleville kouluttamattomien lapsille on opetettu että miksi mennä kouluun kun voi mennä hanttihommiin tekemään rahaa heti 16-vuotiaana, sossu maksaa vuokrat ja rahaa kun saa, sillä kannattaa ostaa röökiä ja kaljaa niin kauan kuin sitä on.

Todistit juuri keskiluokkakuplan sokeuden omalla kommentillasi todeksi.

Ööö, tota entäs minä? Kukas ne tarpeelliset taidot minulle opetti?

Vaikeeta vaikeeta...sitähän se nimenomaan on. Hyvä puoli tässä vaan on se, että sun ei tarvii välittää yhtään mitä muut tekee, vaan opettelet ne taidot ihan itse.

Kukaan ei elä niin, että kasvuiässä ei näe hyvää esimerkkiä mistään ja kaikki on ihan täyttä sontaa. Kukaan ei kuplaannu noin. Itse lapsena vietin aikaa isän kaveripuliukkojen kanssa kerrostalojen käytävissä. Siitä huolimatta jopa niillä puliukoilla oli ihan hyviä ajatuksia elämästä.

Jännä muuten, nyt kun miettii, niin niistä puliukoista _yksikään_ ei ollut mikään uhriutuja. Jokainen heistä tiesi miksi tila on sellainen kuin se on. Ja sen tilan määritti viinan juominen.

On oikeasti arvokasta nähdä myös puliukoissa inhimillisyyttä - joita heissä todennäköisesti on enemmän kuin keskiverrossa keskiluokan edustajassa. Ehkä siksi mm. Kaurismäki on näitä hahmoja kuvannut teoksissaan, jotka joidenkuiden mielestä ovat "pienen ihmisen asialla -sontaa".

Meillä on tässäkin keskustelussa läsnä todella, todella monia tapoja katsoa maailmaa.

Itse olen pirun onnellinen siitä, että niitä tapoja on muitakin kuin se keskiluokkainen, ja että niitä on hyvin monia useita.

Ne ystäväni, jotka ovat tulleet kaikkien mittareiden mukaan keskiverroista keskiluokkaisista perheistä, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jossain vaiheessa kamppailleet tuota henkistä perintöään vastaan, ovat esimerkiksi hetkellisesti toteuttaneet taiteellista lahjakkuuttaan, mutta sitten kuitenkin ovat päätyneet hyvin keskiluokkaiseen, lapsuudenperheen mallia mukailevaan asetelmaan, jossa työtä tehdään hammasta purren rahan vuoksi ja puolisokin on otettu hieman toisenlaisin periaattein kuin ehkä kaveripiirin muilla jäsenillä. Ihminen on jollain tavalla alistunut. Keskustelut ovatkin aika latteita, vaikka ystävääni rakastankin. Kun on nähnyt vuosikymmenten kaaren, ja tietää, että ihmisellä olisi ollut pyrkimystä ja lahjakkuutta päästä valitsemallaan taiteenalalla ties miten pitkälle, tekee se mielen surulliseksi.

Keskiluokkaisuus - se on mielen latteutta. Mielen ja mielikuvituksen pysähtyneisyyttä. Itsetyytyväisyyttä, joka on sangen hyvä asia, mutta jos hampaiden kiristely johtaa siihen, että aletaan halveksia toisia ihmisiä, jotka joko eivät ole pystyneet samaan kuin itse tai eivät suoraan ole halunneet sitä, no, se voi pahimmillaan olla yhteiskunnallisesti vaarallista. Muistettakoon, että se oli siellä Saksassakin 30-luvulla se suuri keskiluokka, joka pelkäsi romahduksen tulevan ja elintasonsa laskevan, joka sitten teki tietyntyyppisiä poliittisia ratkaisuja.

Parempi tietenkin, että ihminen on tylsä ja että hän voi elämässään hyvin. Ne ovat kuitenkin ilmiselvästi niitä muita ihmisiä kuin keskiluokkaisia, kuten Viitalakin totesi, jotka tekevät sitä kulttuuria, taidetta ja tiedettä ja siltä osin parantavat maailmaa.

Täyttä puppua! Viitalan ja samoin ylläolevan puheessa toistuu ihmeellinen myytti jostain erityisihmisistä, jotka taidetta tekevät ulkopuolella tylsän itseääntäynnä olevan porvarillisen keskiluokan. Tuo on sitä romantiikan ajan taiteilijaneroutta korostavaa bullshittiä. Taide itsessään ja sen tuottaminen vaatii tietysti ihmiseltä jotain joko synnynnäistä lahjaa tai/ja useimmiten kovalla työllä ansaittua. Taiteilija ei ole sen vähemmän tai enemmän keskiluokkainen kuin joku bussikuski tai insinööri. Hän tekee taidetta työkseen ellei ole harrastelija. Uskon suurimman osan tajuavan, että mikään taide, työ tai ammatti ei ole itsessään jotenkin erinomaisempi kuin muut. Arvostan itse taiteentekijöitä ja maksan mielelläni hyvästä teatteriesityksestä. Itse olen muussa ammatissa kuin näyttelijä, ohjaaja jne. enkä edes yritä noille tonteille, koska minusta ei siihen ole. Ostan myös kirjoja joko printtinä tai ekirjana ja toivon, että suomenkielistä kirjallisuutta jaksetaan tehdä jatkossakin.

Sinustako tämä nykyinen sitten on hyvä ajatusmalli, että taide ja tiede ovat ammatteja siinä kuin muutkin, ja niiden edustajien tehtävä on tehdä tulosta? Miksi haluaisin lukea kenenkään ajatuksia kirjan verran per vuosi? Ennen maailmassa kirjailija kirjoitti kaikenlaista muutakin ja välillä synkisteli tai ryyppäsi. Eikä hän ollut sen takia harrastelija. Nykyisin pitää osoittaa olevansa luotettava ammattilainen ollakseen lukemisen arvoinen. Kohta varmaan jo pitää olla kellokortti? 

Joo-o, kyllä ennen oli paremmin, kun taiteilijat paransivat maailmaa ryyppäämällä ja synkistelemällä. Enkä ymmärrä, mistä revit tuon ajatuksen, että vaatimus tuloksen tekemisestä olisi hyvä asia. Kyllä asioita voi tehdä systemaattisesti ja kurinalaisesti myös ilman ulkoa ohjattua tulosvaatimusta.

Totta kai taiteilijoiden joukossa on kaikenlaista kulkijaa, ja hyvä niin. Mutta on siellä myös ihan päteviä taiteilijoita, jotka tekevät töitä suht säntillisesti, eikä heidän taiteensa ole välttämättä yhtään sen huonompaa, vaikka ryyppäämistä ja synkistelyä on vähemmän. Varsinkin musiikin ja maalaustaiteen puolella on aika uusi ajatus, että taiteilija voisi olla joku puolipäätoiminen sekoilija. Esim. maalaustaiteen historiassa aika pitkään oli niin, että taitelijat tekivät pääosin ohjeistettuja tilaustöitä. Raja taiteilijan ja käsityöläisen välillä voi olla joskus hyvinkin häilyvä. Kirjailijoista taas esim. Victor Hugo käsittääkseni työskenteli jokseenkin järjestelmällisesti ja jäi historiaan enemmän mittavasta tuotannostaan ja poliittisesta aktiivisuudestaan kuin ryypiskelystään, mutta tekeekö se hänestä jotenkin vähemmän kiinnostavan kirjailijan?

Moniko meistä ehtii lukea hänen tuotantonsa? Oikeasti, miksi nykyisin kirjailija on kuin kana, jonka pitää munia hyvin?  Ei kai kukaan muni kultamunia koko ajan? Haluanko minä lukea kirjan miettien, että tekstissä on jotenkin puskettu sävy, tai että hänhän oikeastaan on tämän kirjan kirjoittanut jo aiemmin, tässä on vain hiukan eri ainekset mutta sama keitto sitten kuitenkin. En minäkään ryypiskelyä pidä arvona sinänsä, mutta haluaisin, ettei taiteilijan ammatin vapautta viedä. Tieteessä se on jo menetetty ylikilpailutuksen myötä. 

Ja tässä tullaan todella tärkeään kysymykseen: onko keskiluokka ensisijassa ylpeitä taiteilijoista vai nuriseeko heidän etuoikeuksistaan ja määkii, kuinka kylmääkiii? 

Ja kun nyt urheiluruutu on nenäni edessä, niin miettii sitäkin, voisiko keskiluokka joskus pohtia, onko urheilu kenties yliarvostettua verrattuna näihin muihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Absurdi artikkeli. Keskiluokka elättää tätä yhteiskuntaa, mitä tapahtuu jos me kaikki huomenna otamme loparit ja alamme luoda taidetta? Kuka meidät elättää, kuka elättää ne sairaseläkeläiset? Mitä saavutetaan, kun se oikeasti mitään muuttava taide ei synny sillä että keskiluokka alkaa sotkea jotakin tauluja, vailla osaamista, tai edes välttämättä tarvittavaa lahjakkuutta.

Ja juu, minä n 70 000 ansaitseva kahta työtä tekevä ja sairaasti veroja maksava kyllä itse asiassa maalaan omaksi ilokseni. Mutta erotan harrastuksen ja työn, eikä yhtään ole epäselvää että sillä hetkellä kun työkyky menee, tulotaso putoaa. Harvalle keskiluokassa toi on mitenkään yllätys.

Kun se ammattitaitelijuus on ihan ammatti siinä missä muutkin. Siihen tarvii korkeakoulutuksen ja tuntea oman ammattikentän käytännöt ihan kuin muissakin ammateissa. Tulot tulevat teosmyynnillä, apurahoilla (taiteessa tehdään myös tutkimusta) ja usein opetustöillä. Ja tietenkin hekin maksavat veroja, varsinkin yrittäjinä. Yleensä ammattitaiteilijat ovat ihan keskiluokkalähtöisiä.

Niin? Mutta kuka maksaa veroja ja pyörittää yhteiskuntaa, jos keskiluokka alkaakin vain taiteilla?

Kyllä taiteilijoita ilman muuta tarvitaan, mutta ei lisää, ellei löydy maksajaa tälle taiteilulle. Kun nykyisetkään ei oikein elä sillä taiteilulla, päätoimisia taiteilijoita on aika vähän. Luulisi toimeentulon kanssa kamppailevan tämän jo tajunneen.

Kait nyt tajuat, että ne sinun muumimukit, marimekot ja sisustustaulut ovat taiteilijoiden ja muotoilijoiden suunnittelemia. Niiden keskiluokkaisuuden kuluttamisen mitalien. Nämä luovat ovat uskaltaneet seurata kiinnostustansa sillä aikaa kun sinä kamppailet toimeentulostasi tavanomaisessa duunissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Absurdi artikkeli. Keskiluokka elättää tätä yhteiskuntaa, mitä tapahtuu jos me kaikki huomenna otamme loparit ja alamme luoda taidetta? Kuka meidät elättää, kuka elättää ne sairaseläkeläiset? Mitä saavutetaan, kun se oikeasti mitään muuttava taide ei synny sillä että keskiluokka alkaa sotkea jotakin tauluja, vailla osaamista, tai edes välttämättä tarvittavaa lahjakkuutta.

Ja juu, minä n 70 000 ansaitseva kahta työtä tekevä ja sairaasti veroja maksava kyllä itse asiassa maalaan omaksi ilokseni. Mutta erotan harrastuksen ja työn, eikä yhtään ole epäselvää että sillä hetkellä kun työkyky menee, tulotaso putoaa. Harvalle keskiluokassa toi on mitenkään yllätys.

Kun se ammattitaitelijuus on ihan ammatti siinä missä muutkin. Siihen tarvii korkeakoulutuksen ja tuntea oman ammattikentän käytännöt ihan kuin muissakin ammateissa. Tulot tulevat teosmyynnillä, apurahoilla (taiteessa tehdään myös tutkimusta) ja usein opetustöillä. Ja tietenkin hekin maksavat veroja, varsinkin yrittäjinä. Yleensä ammattitaiteilijat ovat ihan keskiluokkalähtöisiä.

Niin? Mutta kuka maksaa veroja ja pyörittää yhteiskuntaa, jos keskiluokka alkaakin vain taiteilla?

Kyllä taiteilijoita ilman muuta tarvitaan, mutta ei lisää, ellei löydy maksajaa tälle taiteilulle. Kun nykyisetkään ei oikein elä sillä taiteilulla, päätoimisia taiteilijoita on aika vähän. Luulisi toimeentulon kanssa kamppailevan tämän jo tajunneen.

Kait nyt tajuat, että ne sinun muumimukit, marimekot ja sisustustaulut ovat taiteilijoiden ja muotoilijoiden suunnittelemia. Niiden keskiluokkaisuuden kuluttamisen mitalien. Nämä luovat ovat uskaltaneet seurata kiinnostustansa sillä aikaa kun sinä kamppailet toimeentulostasi tavanomaisessa duunissa.

Onko sinusta siis jotenkin paheksuttavaa olla tavanomaisessa duunissa? Entä jos ei ole lahjoja taiteen- tai tieteentekijäksi, kuten suurimmalla osalla ihmisistä ei ole? Mitäs sitten? Jos on lahjoja vain vaikkapa erinomaiseksi kirjanpitäjäksi? Onko se siis väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Absurdi artikkeli. Keskiluokka elättää tätä yhteiskuntaa, mitä tapahtuu jos me kaikki huomenna otamme loparit ja alamme luoda taidetta? Kuka meidät elättää, kuka elättää ne sairaseläkeläiset? Mitä saavutetaan, kun se oikeasti mitään muuttava taide ei synny sillä että keskiluokka alkaa sotkea jotakin tauluja, vailla osaamista, tai edes välttämättä tarvittavaa lahjakkuutta.

Ja juu, minä n 70 000 ansaitseva kahta työtä tekevä ja sairaasti veroja maksava kyllä itse asiassa maalaan omaksi ilokseni. Mutta erotan harrastuksen ja työn, eikä yhtään ole epäselvää että sillä hetkellä kun työkyky menee, tulotaso putoaa. Harvalle keskiluokassa toi on mitenkään yllätys.

Kun se ammattitaitelijuus on ihan ammatti siinä missä muutkin. Siihen tarvii korkeakoulutuksen ja tuntea oman ammattikentän käytännöt ihan kuin muissakin ammateissa. Tulot tulevat teosmyynnillä, apurahoilla (taiteessa tehdään myös tutkimusta) ja usein opetustöillä. Ja tietenkin hekin maksavat veroja, varsinkin yrittäjinä. Yleensä ammattitaiteilijat ovat ihan keskiluokkalähtöisiä.

Niin? Mutta kuka maksaa veroja ja pyörittää yhteiskuntaa, jos keskiluokka alkaakin vain taiteilla?

Kyllä taiteilijoita ilman muuta tarvitaan, mutta ei lisää, ellei löydy maksajaa tälle taiteilulle. Kun nykyisetkään ei oikein elä sillä taiteilulla, päätoimisia taiteilijoita on aika vähän. Luulisi toimeentulon kanssa kamppailevan tämän jo tajunneen.

Kait nyt tajuat, että ne sinun muumimukit, marimekot ja sisustustaulut ovat taiteilijoiden ja muotoilijoiden suunnittelemia. Niiden keskiluokkaisuuden kuluttamisen mitalien. Nämä luovat ovat uskaltaneet seurata kiinnostustansa sillä aikaa kun sinä kamppailet toimeentulostasi tavanomaisessa duunissa.

Tämä yhdistyy taas tulojen keskiluokkaan. Kun on menestynyt, on hinnoittelu jo eri kuin tuntemattoman kaupitsema.  Mahtaako olla yhtään taiteen saralla menestynyttä, joka ei haalisi ympärilleen sitä pikkuporvarillista, tai muuten mukavaa rekvisiittaa.  Niin ihanaa se on.  Ja senhän soisimme niille köyhillekin, jos vain olisi varaa ilman vastiketta antaa.

Vierailija kirjoitti:

Anna Kontulan kirja Pikkuporvarit mainittiin. Vastavetona Auli Viitalan haastattelun herättämään keskusteluun, tässä otteita Vihavainen-blogin kirja-arviosta; jokainen Viitalan näkökulmasta mielensä pahoittanut voi vastaavasti miettiä, miten nämä kolahtavat vai kolahtavatko:

"Pikkuporvarien tavoitteet ja elämäntapa tuntuvat sentään varisin viattomilta: tämä joukko arvostaa niin Kontulan kuin monien muidenkin mielestä ennen muuta rahan keräämistä, toisten ihmisten silmissä hienolta ja etevältä näyttämistä, kovaa työtä, turvallisuutta, oman itse hallintaa, terveitä elämäntapoja ja keskinkertaisuutta.

Todellisista hengen aarteista poroporvarit eivät ole tippaakaan kiinnostuneita eivätkä edes ymmärrä, mitä ne voisivat olla. Oopperassa ja teatterissa he käyvät antaakseen muille vaikutelman korkeasta sivistyksestä. Kaikki tällainen on heille kuitenkin vain väline. Viime kädessä poroporarin sydäntä jäytää pelko siitä, että hän putoaa alempaan yhteiskuntaluokkaan ja nykyään tämä pelko on hyvin aiheellinen.

Pikkuporvarista tekee vaarallisen se, että hän ei tunnusta eikä ymmärrä muita arvoja kuin omansa, kertoo Kontula. Kun oma elämäntapa koetaan ainoaksi oikeaksi, halutaan siihen pakottaa myös muut. Se tekee pikkuporvarista hyvin, hyvin vaarallisen, kirjoittaa Kontula.

Pikkuporvarillisuus, jota käytetään aina silloin tällöin poroporvarillisuuden synonyyminä, lienee ollut myös itsensä Saksan natsisimin nousun taustalla, arvelee kirjoittaja toistaen sodanjälkeisten Frankfurtin koulukunnan jäsenten, Adornon ja Frommin pohdintoja.

---

Luulenpa, että pikkuporvaristoa, tuota poroporvarillisen elämäntavan linnaketta, voidaan ja on syytäkin pitää muiden alakulttuurien lailla edes jossakin määrin arvokkaana itsessään. On tietenkin ikävää ja jopa traagista, mikäli tuo ryhmä on epäonnistunut itsensä sivistämisessä ja jopa luopunut sen yrittämisestä ja luisunut sen sijaan primitiivisen materialismin ja hengettömyyden tilaan.

Sopinee kuitenkin kysyä, onko tämä nyt varmasti syy vihata tätä joukkoa, vain antaisiko se pikemmin aihetta sääliin ja myötäkärsimykseen: traagistahan se on, mikäli ihmisistä on todella tullut sellaisia kuin Kontula kuvailee. Voisiko heitä jotenkin auttaa?"

Olet oikeassa, mutta meidän tilanteessa pikkuporvaristoa voidaan pitää haavoittuneena karhuna. Se näkyy tässäkin keskustelussa, joka ei lähtenyt vihasta keskiluokkaa kohtaan, vaan siinä anellaan sen kykenevämpää laitaa avartamaan näkökulmaa. Vastauksena on kaikenlaista ylenkatseellista puhinaa, jonka yli ketään on vaikea auttaa muutenkaan. Mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa ongelmana on se, että väärinymmärretyn yksilön kiukulla eteenpäin puskeva pikkuporvaristo nojautuu joukkovoimaansa ja on valmis taistelemaan ilman sääntöjä oikeudestaan olla tyhmimmilläänkin oikeassa enemmistön äänin. 

Vierailija kirjoitti:

Ja kun nyt urheiluruutu on nenäni edessä, niin miettii sitäkin, voisiko keskiluokka joskus pohtia, onko urheilu kenties yliarvostettua verrattuna näihin muihin. 

Tämä on kyllä hyvä kysymys. Kulttuurin ja taiteen ja varsinkin humanistisen tutkimuksen rahoitus raivostuttaa keskiluokkaisia, mutta ei niinkään pyhän urheilun. Urheilu on tarpeeksi yksinkertaista; siinä on selkeä voittaja ja häviäjiä. Taiteessa joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan ja tulkitsemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun nyt urheiluruutu on nenäni edessä, niin miettii sitäkin, voisiko keskiluokka joskus pohtia, onko urheilu kenties yliarvostettua verrattuna näihin muihin. 

Tämä on kyllä hyvä kysymys. Kulttuurin ja taiteen ja varsinkin humanistisen tutkimuksen rahoitus raivostuttaa keskiluokkaisia, mutta ei niinkään pyhän urheilun. Urheilu on tarpeeksi yksinkertaista; siinä on selkeä voittaja ja häviäjiä. Taiteessa joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan ja tulkitsemaan.

Keskiluokka sitä ja keskiluokka tätä. Yksinkertaistat ja yleistät aivan liikaa. Keskiluokassa on monenlaisia arvotuksia, esimerkiksi minun keskiluokkani ei enimmäkseen arvosta urheilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Absurdi artikkeli. Keskiluokka elättää tätä yhteiskuntaa, mitä tapahtuu jos me kaikki huomenna otamme loparit ja alamme luoda taidetta? Kuka meidät elättää, kuka elättää ne sairaseläkeläiset? Mitä saavutetaan, kun se oikeasti mitään muuttava taide ei synny sillä että keskiluokka alkaa sotkea jotakin tauluja, vailla osaamista, tai edes välttämättä tarvittavaa lahjakkuutta.

Ja juu, minä n 70 000 ansaitseva kahta työtä tekevä ja sairaasti veroja maksava kyllä itse asiassa maalaan omaksi ilokseni. Mutta erotan harrastuksen ja työn, eikä yhtään ole epäselvää että sillä hetkellä kun työkyky menee, tulotaso putoaa. Harvalle keskiluokassa toi on mitenkään yllätys.

Kun se ammattitaitelijuus on ihan ammatti siinä missä muutkin. Siihen tarvii korkeakoulutuksen ja tuntea oman ammattikentän käytännöt ihan kuin muissakin ammateissa. Tulot tulevat teosmyynnillä, apurahoilla (taiteessa tehdään myös tutkimusta) ja usein opetustöillä. Ja tietenkin hekin maksavat veroja, varsinkin yrittäjinä. Yleensä ammattitaiteilijat ovat ihan keskiluokkalähtöisiä.

Niin? Mutta kuka maksaa veroja ja pyörittää yhteiskuntaa, jos keskiluokka alkaakin vain taiteilla?

Kyllä taiteilijoita ilman muuta tarvitaan, mutta ei lisää, ellei löydy maksajaa tälle taiteilulle. Kun nykyisetkään ei oikein elä sillä taiteilulla, päätoimisia taiteilijoita on aika vähän. Luulisi toimeentulon kanssa kamppailevan tämän jo tajunneen.

Kait nyt tajuat, että ne sinun muumimukit, marimekot ja sisustustaulut ovat taiteilijoiden ja muotoilijoiden suunnittelemia. Niiden keskiluokkaisuuden kuluttamisen mitalien. Nämä luovat ovat uskaltaneet seurata kiinnostustansa sillä aikaa kun sinä kamppailet toimeentulostasi tavanomaisessa duunissa.

Onko sinusta siis jotenkin paheksuttavaa olla tavanomaisessa duunissa? Entä jos ei ole lahjoja taiteen- tai tieteentekijäksi, kuten suurimmalla osalla ihmisistä ei ole? Mitäs sitten? Jos on lahjoja vain vaikkapa erinomaiseksi kirjanpitäjäksi? Onko se siis väärin?

Toki pikkuporvarillisuuden kritiikissä usein on henkilökohtaista sävyä koska siinä yleensä kapinoidaan omaa sukua vastaan. Mutta ei ole pakko olla niin vereslihalla, ettei pysty sivuuttamaan sitä tasoa ja keskustelemaan asiasta itsestään. Tietenkään Viitala ei ole tarkoittanut, että kaikkien pitäisi lähteä tekemään taidetta tyhjästä. Tuskin hän tarkoitti sitäkään, että olisi mitenkään väärin olla kirjanpitäjä. Mutta lähteekö kirjanpitäjä hoitamaan omia kompleksejaan vaatimalla, että taiteilijanplantut ja muut haihattelijat pitävät päänsä kiinni kunnes oppivat olemaan - siitähän on kysymys. Että tarvitseeko hänen kuunnella niitä, jotka ovat häntä kykenevämpiä katsomaan isompaa kuvaa ja halukkaita tuomaan näkemystään hänenkin ulottuvilleen? Ilman kaunaa?  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun nyt urheiluruutu on nenäni edessä, niin miettii sitäkin, voisiko keskiluokka joskus pohtia, onko urheilu kenties yliarvostettua verrattuna näihin muihin. 

Tämä on kyllä hyvä kysymys. Kulttuurin ja taiteen ja varsinkin humanistisen tutkimuksen rahoitus raivostuttaa keskiluokkaisia, mutta ei niinkään pyhän urheilun. Urheilu on tarpeeksi yksinkertaista; siinä on selkeä voittaja ja häviäjiä. Taiteessa joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan ja tulkitsemaan.

Keskiluokka sitä ja keskiluokka tätä. Yksinkertaistat ja yleistät aivan liikaa. Keskiluokassa on monenlaisia arvotuksia, esimerkiksi minun keskiluokkani ei enimmäkseen arvosta urheilua.

Miten on mahdollista sinun vaatimustasi seuraten keskustella mistään, jos ei saa lainkaan yleistää eikä yksinkertaistaa? Itsehän sinä yleistät oman keskiluokkaisen lähipiirisi urheiluvastaisuuden koko ryhmän ominaisuudeksi. Eikä siinä mitään, hyvä pointti mutta vie keskustelun sivuraiteelle ja sammuttaa sen alkuunsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun nyt urheiluruutu on nenäni edessä, niin miettii sitäkin, voisiko keskiluokka joskus pohtia, onko urheilu kenties yliarvostettua verrattuna näihin muihin. 

Tämä on kyllä hyvä kysymys. Kulttuurin ja taiteen ja varsinkin humanistisen tutkimuksen rahoitus raivostuttaa keskiluokkaisia, mutta ei niinkään pyhän urheilun. Urheilu on tarpeeksi yksinkertaista; siinä on selkeä voittaja ja häviäjiä. Taiteessa joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan ja tulkitsemaan.

Voisiko tätä miettiä siltä kannalta, että keskiluokka ei olekaan enää samanlaista kuin joskus ennen? Keskiluokkaisuuteen liitetään nykyisin enemmän tulotaso kuin koulutustaso tai kiinnostus kulttuurista? Ja kun se lapsuudenkodissaan faijan kanssa lätkää katsonut ja lätkämatseissa käynyt (ehkä itsekin nassikkana lätkää pelannut) saavuttaa tulotason, jolla katsotaan kuuluvan keskiluokaan (eli ei ole työtön, köyhä, syrjäytynyt tms, jotka ovat ainoita, jotka eivät Viitalan mukaan kuulu keskiluokkaan), hän ei lakkaakaan olemasta kiinnostunut lätkästä? Keskiluokkaisuus siis muuttuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kait nyt tajuat, että ne sinun muumimukit, marimekot ja sisustustaulut ovat taiteilijoiden ja muotoilijoiden suunnittelemia. Niiden keskiluokkaisuuden kuluttamisen mitalien. Nämä luovat ovat uskaltaneet seurata kiinnostustansa sillä aikaa kun sinä kamppailet toimeentulostasi tavanomaisessa duunissa.

Onko sinusta siis jotenkin paheksuttavaa olla tavanomaisessa duunissa? Entä jos ei ole lahjoja taiteen- tai tieteentekijäksi, kuten suurimmalla osalla ihmisistä ei ole? Mitäs sitten? Jos on lahjoja vain vaikkapa erinomaiseksi kirjanpitäjäksi? Onko se siis väärin?

Hetkonen, hetkonen! Eikö keskiluokkaiselle ole kaikki mahdollisuudet auki, jos jaksaa tehtä töitä asian eteen? Hyväksi taiteilijaksi oppii taidetta kurinalaisesti tekemällä, lahjakkuus ei riitä. Kirjanpitäjäksi kirjanpidon perusteet opiskelemalla ja laskuharjoituksilla. Tieteilijäksi kuluttamalla tiedekunnan penkkiä. Työtä se on, ei lahjakkuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun nyt urheiluruutu on nenäni edessä, niin miettii sitäkin, voisiko keskiluokka joskus pohtia, onko urheilu kenties yliarvostettua verrattuna näihin muihin. 

Tämä on kyllä hyvä kysymys. Kulttuurin ja taiteen ja varsinkin humanistisen tutkimuksen rahoitus raivostuttaa keskiluokkaisia, mutta ei niinkään pyhän urheilun. Urheilu on tarpeeksi yksinkertaista; siinä on selkeä voittaja ja häviäjiä. Taiteessa joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan ja tulkitsemaan.

Mistä sä revit näitä juttuja? Kyllä se on yleensä ne työväenluokkaiset, jotka ei arvosta kulttuurin, taiteen tai humanististen tieteiden tutkimusta. Turhaahan se on verrattuna työukkoihin, jotka tekee oikeita töitä ja ymmärtää oikeaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun nyt urheiluruutu on nenäni edessä, niin miettii sitäkin, voisiko keskiluokka joskus pohtia, onko urheilu kenties yliarvostettua verrattuna näihin muihin. 

Tämä on kyllä hyvä kysymys. Kulttuurin ja taiteen ja varsinkin humanistisen tutkimuksen rahoitus raivostuttaa keskiluokkaisia, mutta ei niinkään pyhän urheilun. Urheilu on tarpeeksi yksinkertaista; siinä on selkeä voittaja ja häviäjiä. Taiteessa joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan ja tulkitsemaan.

Keskiluokka sitä ja keskiluokka tätä. Yksinkertaistat ja yleistät aivan liikaa. Keskiluokassa on monenlaisia arvotuksia, esimerkiksi minun keskiluokkani ei enimmäkseen arvosta urheilua.

Miten on mahdollista sinun vaatimustasi seuraten keskustella mistään, jos ei saa lainkaan yleistää eikä yksinkertaistaa? Itsehän sinä yleistät oman keskiluokkaisen lähipiirisi urheiluvastaisuuden koko ryhmän ominaisuudeksi. Eikä siinä mitään, hyvä pointti mutta vie keskustelun sivuraiteelle ja sammuttaa sen alkuunsa. 

Juuri noin sinun urheilukommenttisi sai minut tuntemaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun nyt urheiluruutu on nenäni edessä, niin miettii sitäkin, voisiko keskiluokka joskus pohtia, onko urheilu kenties yliarvostettua verrattuna näihin muihin. 

Tämä on kyllä hyvä kysymys. Kulttuurin ja taiteen ja varsinkin humanistisen tutkimuksen rahoitus raivostuttaa keskiluokkaisia, mutta ei niinkään pyhän urheilun. Urheilu on tarpeeksi yksinkertaista; siinä on selkeä voittaja ja häviäjiä. Taiteessa joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan ja tulkitsemaan.

Mistä sä revit näitä juttuja? Kyllä se on yleensä ne työväenluokkaiset, jotka ei arvosta kulttuurin, taiteen tai humanististen tieteiden tutkimusta. Turhaahan se on verrattuna työukkoihin, jotka tekee oikeita töitä ja ymmärtää oikeaa elämää.

Keskiluokka on uusi työväenluokka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kait nyt tajuat, että ne sinun muumimukit, marimekot ja sisustustaulut ovat taiteilijoiden ja muotoilijoiden suunnittelemia. Niiden keskiluokkaisuuden kuluttamisen mitalien. Nämä luovat ovat uskaltaneet seurata kiinnostustansa sillä aikaa kun sinä kamppailet toimeentulostasi tavanomaisessa duunissa.

Onko sinusta siis jotenkin paheksuttavaa olla tavanomaisessa duunissa? Entä jos ei ole lahjoja taiteen- tai tieteentekijäksi, kuten suurimmalla osalla ihmisistä ei ole? Mitäs sitten? Jos on lahjoja vain vaikkapa erinomaiseksi kirjanpitäjäksi? Onko se siis väärin?

Hetkonen, hetkonen! Eikö keskiluokkaiselle ole kaikki mahdollisuudet auki, jos jaksaa tehtä töitä asian eteen? Hyväksi taiteilijaksi oppii taidetta kurinalaisesti tekemällä, lahjakkuus ei riitä. Kirjanpitäjäksi kirjanpidon perusteet opiskelemalla ja laskuharjoituksilla. Tieteilijäksi kuluttamalla tiedekunnan penkkiä. Työtä se on, ei lahjakkuutta.

No ilmeisesti sinun mielestäsi. Minusta pitää olla lahjakkuutta taiteiljijaksi tai tieteiden tekoon, mutta repliikkisi on kyllä erittäin hyvä esimerkki siitä, miten tämä keskustelu on mahdotonta, kun "keskiluokan" mielipiteiksi asetellaan milloin mitäkin. Sama vika oli Kontulan kirjassakin, pelkkä kimppu asenteita vailla mitään totuustaustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun nyt urheiluruutu on nenäni edessä, niin miettii sitäkin, voisiko keskiluokka joskus pohtia, onko urheilu kenties yliarvostettua verrattuna näihin muihin. 

Tämä on kyllä hyvä kysymys. Kulttuurin ja taiteen ja varsinkin humanistisen tutkimuksen rahoitus raivostuttaa keskiluokkaisia, mutta ei niinkään pyhän urheilun. Urheilu on tarpeeksi yksinkertaista; siinä on selkeä voittaja ja häviäjiä. Taiteessa joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan ja tulkitsemaan.

Kyllä. Juuri näin. Ja huolimatta siitä, että joku sivistynyt keskiluokan edustaja muutaman vuoden välein pyytää mielipidepalstalla, voisiko Yle esittää kulttuuria monipuolisemmin ja tehdä kulttuuriruutua samalla tavalla kuin tehdään urheiluruutua, ei tilanne silti parane.

Samanlainen pyhä lehmä on urheilu (penkkiurheilu) Suomessamme kuin insinöörikin. Ja tähän ollaan tultu. Vanhassa eurooppalaisessa sivistysmaassa Ranskassa arvostetaan Suomea, koska meillä on Aki Kaurismäki. Ja sitten tähänkin keskusteluun tulee joku keskiluokan edustaja kertomaan, että ei jaksa kuunnella enää Viitalaa kun samat jutut on moneen kertaan kuultu, ja ainoana esimerkkinä esittää Aki Kaurismäen, joka suoltaa "pieni ihminen -sontaa".

Kyllä tämä keskustelu täällä tänään on hyvin silmiä avaavaa. Soisi jonkun sosiologin lukevan tämän, tutkivan ja sijoittavan muihin tutkimustuloksiinsa, ja jakavan analyysinsä sitten vaikkapa Ylen sivuilla. Lähtökohtana se, mitä tämä kertoo Suomesta ja suomalaisista armon vaalivuonna 2023.

Eniten näissä keskiluokkaisuus- ja luokkaerojutuissa häiritsee rankka yleistäminen. Käytännössähän suomalainen keskiluokka on hyvin laaja kirjo erilaisia, erilaisista taustoista ja erilaisilla mielenkiinnon kohteilla ja sivistyksellä ja varallisuuden määrällä varustettuja ihmisiä. On akateemisia pienituloisia, varakkaita duunareita, sukunsa ekoja korkeakoulutettuja, niitä ties kuinka monennen sukupolven korkeakoulutettuja ja niitä jotka kouluttautuivat vähemmän kuin suvussa on tapana, konkurssin tehneitä ja siitä nousseita, niitä jotka ovat naineet ihan toisenlaisesta taustasta olevan jne. On varakkaita ja on sellaisia jotka elävät oikeastaan aika kädestä suuhun elättääkseen perheensä ja maksaakseen lainansa tai vuokransa.

Erot duunariluokan, alemman keskiluokan ja ylemmän keskiluokan välillä on olemassa, mutta hyvin häilyviä ja edestakaisin siirtymistä tapahtuu. Samoin sinne alimpaan tuilla elävien luokkaan putoamista ja sieltä kipuamista.

On oikeasti tässä väestössä aika vaikea määritellä mikä oikeasti on "keskiluokkaista", muu kuin se että käydään töissä, maksetaan veroja ja yritetään tarjota lapsille hyvät lähtökohdat elämään. Kaikki muu vaihtelee niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun nyt urheiluruutu on nenäni edessä, niin miettii sitäkin, voisiko keskiluokka joskus pohtia, onko urheilu kenties yliarvostettua verrattuna näihin muihin. 

Tämä on kyllä hyvä kysymys. Kulttuurin ja taiteen ja varsinkin humanistisen tutkimuksen rahoitus raivostuttaa keskiluokkaisia, mutta ei niinkään pyhän urheilun. Urheilu on tarpeeksi yksinkertaista; siinä on selkeä voittaja ja häviäjiä. Taiteessa joutuu ajattelemaan omilla aivoillaan ja tulkitsemaan.

Mistä sä revit näitä juttuja? Kyllä se on yleensä ne työväenluokkaiset, jotka ei arvosta kulttuurin, taiteen tai humanististen tieteiden tutkimusta. Turhaahan se on verrattuna työukkoihin, jotka tekee oikeita töitä ja ymmärtää oikeaa elämää.

Keskiluokka on uusi työväenluokka.

Näin voi sanoa. Lisäksi voi heittää ilmaan kysymyksen, eikö suomalainen nykyhetken keskiluokkainen materialistinen ihminen muistuta todella paljon neuvostoliittolaista kommunistia: henkiset arvot ovat toissijaisia, raha ja numerot ja excelit (tilastot) ratkaisevat. Kaiken taiteen tulee palvella ylevää päämäärää (nykyisessä kulttuurissamme: kuluttajan mielitekojen palvelemista, rahan tekemistä, tuotteistamista, omistajaluokan voittojen maksimointia), taidetta taiteen vuoksi ei tule suvaita.

Vaikka äänestäisitkin kokoomusta, perussuomalaisia tai keskustaa mutta ajattelet noin taiteesta ja kulttuurista, olet aivan samanlainen kuin neuvostokommunisti.

Sosialismi oli talousjärjestelmä, ja kaikki, aivan kaikki mitattiin numeerisesti ja talouden näkökulmasta. Se, että siinä meni pieleen niin moni asia kuin pieleen voi mennä, ei muuta sitä, että ajattelutavaltaan se oli täysin vastaava kuin nykyinen ultrakapitalismi/uusliberaali talouspolitiikka ja ylipäänsä tämä keskustelukulttuuri ja mediaympäristö.

Kaikki kunnia insinööreille ja heidän tekemilleen töille ja keksinnöille, mutta kannattaa muistaa, että myös Neuvostoliitossa insinööri oli sankari. Miksikö? Koska hän kunnon kommunistin tavoin rakensi materiaalisia arvoja - ja koska hän ei humanistitieteilijän, taiteilijan tai kirjailijan tavoin esittänyt hankalia kysymyksiä yhteiskunnan luonteesta, tasa-arvosta ynnä muusta ikävästä. Kun kaikkihan oli aivan kunnossa. Kuten tiedämme, jos olemme sen aikaista Pravdaa lukeneet.

Insinööri teki vain työtään, ja sai siitä palkan, ja se riitti hänelle. Ihan sama kuvio kuin meillä nyt. Paitsi että se insinööri tai muu keskiluokkainen kuvittelee olevansa oi niin oikeistolainen.

Täällä välistä kritisoidaan sitä, että keskiluokka on huono määritelmä. Kuitenkin se on määritelmä, ja tätä keskustelua pystytään käymään, vaikka se ei olekaan absoluuttisen selkeä määritelmä. Mistäkö tiedän, että keskustelua pystytään käymään? Kolmastoista sivu jo menossa.

Jokainen tunnistaa sen keskiluokan, josta tässä puhutaan. Ja vaikka se keskiluokkaisuus tarkoittaa jollekulle tiettyä elintasoa ja pankkitilin saldoa, jollekulle toiselle se voi tarkoittaa ennen muuta elämäntapaa ja asenteita ylipäätään.

Sillä, onko joku noussut työväenluokasta keskiluokkaan tai tullut erilaisista taustoista, ei ole oikeastaan tämän keskustelun kannalta merkitystä. Eikä sen alkuperäisen Viitalan jutunkaan kannalta.

Mutta se, että keskiluokka ärtyy siitä, että termiä ei määritellä, kertoo yhdestä asiasta: että keskiluokka ärtyy siitä, että tästä aiheesta ja keskiluokasta puhutaan. Osa ilmaiseen tämän ärtymyksen suoraan ("kurmuutetaan keskiluokkaa", "meitä vain haukutaan vaikka me teemme kaiken") mutta osa, ehkä jopa se parempi (tai ainakin parempana itseään pitävä) osa sitten takertuu siihen ensimmäiseen käsille osuvaan lillukanvarteen, kun ei muuhun pysty: "voi että kun häiritsee, kun keskiluokkaa ei määritellä mitenkään". Ja sitten on ne pakolliset siinä pienessä keittiömaailmassaan olevat kommentaattorit, jotka tulevat puhumaan jauhelihakeitosta.

Kyllä tämä keskustelu on ihan aitoa keskustelua, ja siinä puhutaan lähes koko ajan ihan itse asiasta.