Lapsettomuushoito lahjasoluilla, kokemukset/ajatukset?

Se on kaiken arvoista, tsemppiä!

Musta meinasi tulla itsellinen ja kävin parissa inseminaatiossa, mutta silloin ei tärpännyt (sain myöhemmin luomusti lapsen, kun tapasin nykyisen mieheni).

Lahjasoluasia herättää paljon ajatuksia ja ne kannattaa huolella käsitellä, vaikka tuntuisi vaikealta. Lahjasoluneuvontaan kannattaa mennä nopeasti, niin saatte siellä nykyaikaista tietoa siitä miten asia kerrotaan lapselle ym. ja voitte käsitellä omia pelkoja/ajatuksia neuvojan kanssa. Teille on varmaan tästä jo kerrottukin, kun olette ollut lapsettomuushoidoissa?

Kyllä mä uskon että raskaus ja synnytys on aina niin isoja ja ravisuttavia kokemuksia että on lähes mahdotonta olla niiden jälkeen sitä mieltä että lapsi ei olisi oma.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa miten sitten mieli muuttuisi jos olisi tosipaikka ja tämä ainoa vaihtoehto. Mutta kun ei siihen saa mitenkään vaikuttaa keneltä solut tulevat. Itselleni vaikea ajatus olisi se, että kuka tahansa läpeensä yksinkertainen tolvana voi niitä soluja luovuttaa. Tai ties mikä psykopaatti. Kun en mieheksikään kelpuuttaisi hidasta elämänkallua, joka ei tajua mistään mitään tai susirumaa pottunokkaa niin en sellaiselta kyllä perintötekijöitä lapsellenikaan haluaisi. Olisin luultavasti mieluummin ilman lasta.

minulla on samat ajatukset vastaanottajien suhteen. Kun ei yhtään kontrolloida sitä, että millaisten tolvanoiden annettan hankkia jälkikasvua... Siksi oma ratkaisuni oli mennä luovuttamaan sukusoluja ulkomaille, jossa sai luovuttajakin laittaa vaatimuksia vastaanottajien suuntaan.

Tämä tuli omalle kohdalle, päätin että en sitten saa lapsia. Minulle olisi ollut tärkeää että lapsi on oikeasti minulle sukua ja vanhemmilleni myös. Ja kuten aikasemmin joku sanoi, Suomessa ei edes koulutustaustaa saa tietää lahjoittajasta, saati sitten älykkyysosamäärää tai muuta oleellista. Ulkonäköseikat eivät minua kiinnosta mutta ne sitten saa valita... Siis hiusten värin yms. Riskipeliä että millaiset geenit sitten luovuttajan puolelta saadaan, kuitenkin todella iso osa ominaisuuksista on perinnöllisiä, vaikkei siitä kauheasti halutakaan puhua.

Mutta jos nämä ei haittaa niin varmasti kannattaa, ei se lapsettomaksi jääminenkään ole kivaa pidemmän päälle ja voi hyvinkin alkaa harmittaa että ette edes yrittäneet. + Miehistä muutenkaan tiedä jäävätkö kuvioihin, oli omia lapsia tai ei, niin sinulle aika turvallinen ratkaisu kerta sinun solusi toimivat. Eli miettisin sinuna lähinnä raha-asioita ja sitä pärjäisitkö yksinhuoltajana.

Mulla on kaksi tuttua, jotka ovat saaneet adhd-diagnoosin vasta aikuisena. Lisäksi 1 saanut asperger-diagnoosin niin ikään aikuisena. Kaikki nämä olisivat ehtineet luovuttaa soluja monta vuotta ennen kuin asia olisi ollut tiedossa haastatteluvaiheessa. En lähtisi kokeilemaan mitä sattuu tulemaan. Nuo kaikki ovat voimakkaasti periytyviä ja ennakoivat isoja ongelmia. 2/3 näistä on syrjäytyneet.

Eikös tämä yksi perhebloggaajakin ollut luovuttamassa munasoluja. Jostain syystä ei mennyt loppuun saakka, en tiedä miksi. Mutta vasta monta vuotta tuon jälkeen on adhd-diagnoosi tullut ja nyt on tourette-tutkimuksissa. Kaikenlaista porukkaa sinne tosiaan solujaan voi luovuttaa.

Olen itse syntynyt lahjasukusoluilla, siis siittiösoluilla. Lahjasukusolut oli peräisin ulkomailta anonyymiltä luovuttajalta, josta vanhemmat tiesi iän, ihonvärin ja hiustenvärin. Kyseisessä maassa luovuttajien henkilöllisyyksiä ei rekisteröidä mihinkään ja Suomessa tilanne oli kuin missä tahansa avoliitossa elävien vanhempien perheessä, isä tunnusti isyytensä kun synnyin.

Asiaa ei ole koskaan salailtu minulta ja asiaa on aina selitetty ikätason mukaisesti. Minulle isä on aina ollut isä, vaikkei hänen sukusolunsa hedelmöityksessä ollutkaan. Se joka sukusolut luovutti, on joku anonyymi sukusoluja lahjoittanut henkilö.

Olen isän kanssa puhunut aiheesta ja hän kokee asian samoin. Isyys on jotain ihan muuta kuin biologiaa. Isyys on sitä, että isä on yhdessä äidin kanssa toivonut ja yrittänyt saada lasta, he ovat yhdessä käyneet läpi raskauden ja syntymän ja isä on siitä alkaen toiminut isänä.

En tiedä, millä tavalla omalla kohdallani olisi vaikuttanut tieto siitä, että luovuttajan voisi saada selville, kuten nykyään, kun luovuttaja on tiedossa. Minun tapauksessanihan se ei ole mitenkään mahdollista, enkä koe sille mitään tarvettakaan. Tavallaan on ehkä helpompaakin, ettei ole tarvinnut tehdä sitä päätöstä, että haluaako tietää henkilöllisyyden vai eikö halua, kun se ei ole ollut mahdollista.

Luovuttajaksi hyväksytään muutama prosentti, että tuskin sinne ihan kuka tahansa pystyy luovuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse syntynyt lahjasukusoluilla, siis siittiösoluilla. Lahjasukusolut oli peräisin ulkomailta anonyymiltä luovuttajalta, josta vanhemmat tiesi iän, ihonvärin ja hiustenvärin. Kyseisessä maassa luovuttajien henkilöllisyyksiä ei rekisteröidä mihinkään ja Suomessa tilanne oli kuin missä tahansa avoliitossa elävien vanhempien perheessä, isä tunnusti isyytensä kun synnyin.

Asiaa ei ole koskaan salailtu minulta ja asiaa on aina selitetty ikätason mukaisesti. Minulle isä on aina ollut isä, vaikkei hänen sukusolunsa hedelmöityksessä ollutkaan. Se joka sukusolut luovutti, on joku anonyymi sukusoluja lahjoittanut henkilö.

Olen isän kanssa puhunut aiheesta ja hän kokee asian samoin. Isyys on jotain ihan muuta kuin biologiaa. Isyys on sitä, että isä on yhdessä äidin kanssa toivonut ja yrittänyt saada lasta, he ovat yhdessä käyneet läpi raskauden ja syntymän ja isä on siitä alkaen toiminut isänä.

En tiedä, millä tavalla omalla kohdallani olisi vaikuttanut tieto siitä, että luovuttajan voisi saada selville, kuten nykyään, kun luovuttaja on tiedossa. Minun tapauksessanihan se ei ole mitenkään mahdollista, enkä koe sille mitään tarvettakaan. Tavallaan on ehkä helpompaakin, ettei ole tarvinnut tehdä sitä päätöstä, että haluaako tietää henkilöllisyyden vai eikö halua, kun se ei ole ollut mahdollista.

Miten isäsi voi tunnustaa isyyden jos ei ole siittänyt lasta? Eikö silloin pitäisi kertoa totuus eli että lapsi on lahjasolulapsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse syntynyt lahjasukusoluilla, siis siittiösoluilla. Lahjasukusolut oli peräisin ulkomailta anonyymiltä luovuttajalta, josta vanhemmat tiesi iän, ihonvärin ja hiustenvärin. Kyseisessä maassa luovuttajien henkilöllisyyksiä ei rekisteröidä mihinkään ja Suomessa tilanne oli kuin missä tahansa avoliitossa elävien vanhempien perheessä, isä tunnusti isyytensä kun synnyin.

Asiaa ei ole koskaan salailtu minulta ja asiaa on aina selitetty ikätason mukaisesti. Minulle isä on aina ollut isä, vaikkei hänen sukusolunsa hedelmöityksessä ollutkaan. Se joka sukusolut luovutti, on joku anonyymi sukusoluja lahjoittanut henkilö.

Olen isän kanssa puhunut aiheesta ja hän kokee asian samoin. Isyys on jotain ihan muuta kuin biologiaa. Isyys on sitä, että isä on yhdessä äidin kanssa toivonut ja yrittänyt saada lasta, he ovat yhdessä käyneet läpi raskauden ja syntymän ja isä on siitä alkaen toiminut isänä.

En tiedä, millä tavalla omalla kohdallani olisi vaikuttanut tieto siitä, että luovuttajan voisi saada selville, kuten nykyään, kun luovuttaja on tiedossa. Minun tapauksessanihan se ei ole mitenkään mahdollista, enkä koe sille mitään tarvettakaan. Tavallaan on ehkä helpompaakin, ettei ole tarvinnut tehdä sitä päätöstä, että haluaako tietää henkilöllisyyden vai eikö halua, kun se ei ole ollut mahdollista.

Miten isäsi voi tunnustaa isyyden jos ei ole siittänyt lasta? Eikö silloin pitäisi kertoa totuus eli että lapsi on lahjasolulapsi?

Mitä hyötyä siitä olisi ollut?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi tuttua, jotka ovat saaneet adhd-diagnoosin vasta aikuisena. Lisäksi 1 saanut asperger-diagnoosin niin ikään aikuisena. Kaikki nämä olisivat ehtineet luovuttaa soluja monta vuotta ennen kuin asia olisi ollut tiedossa haastatteluvaiheessa. En lähtisi kokeilemaan mitä sattuu tulemaan. Nuo kaikki ovat voimakkaasti periytyviä ja ennakoivat isoja ongelmia. 2/3 näistä on syrjäytyneet.

Elämä on riskin ottamista! Ei kukaan takaa tervettä lasta silloinkaan, kun tiedät ja tunnet kumppanisi. Hyvinkin surullista ois elää niin, ettei uskalla tehdä mitään, koska pelkää sitä pahinta 🤫

Mulla on kaksi. Ihania, terveitä, ja todellakin omia lapsia.

Meillä on lahjasolulapsi, ei koskaan ole ollut mitään tunnetta siitä, ettei olisi yhtä oma kuin biologinen lapsi, meillä myös biologisia lapsia. SIlloin lääkärin näkemys oli, että luomulapsi on mahdottomuus ja lapsia haluttiin, joten lahjasolut tuntui selvältä vaihtoehdolta. Mikään ajatus tai tunneside ei ole lapsen suhteen muuttunut ja hän on mahtava tyyppi. Suhde luomulapsiin ja lahjasolulapseen on täysin sama, paitsi ehkä lahjasolulapsen kohdalla kiitollisuus lapsesta on ollut jos mahdollista vielä suurempi, kun hoidot ym. oli sitä edeltäen. Tottakai lapsen hankkiminen on itsekäs teko, toivon että olemme kyenneet lapselle hyvän elämän antamaan.

Silti en pidä lahjasolujen käyttöä automaattisesti ongelmattomana, enkä osaa sanoa, miten kukakin lapsi taustansa kokee. Meillä ei ole lasta tuntunut hetkauttavan, asiasta puhuttu avoimesti.

Ja iso kiitos aiemmalle llahjasoluista alkunsa saaneelle kirjoittajalle kirjoituksestasi, mukava oli lukea lapsenkin näkökulmaa.

Minulla on lahjamunasolulla syntynyt lapsi. Ei sitä meinaa edes muistaa, tuntuu ihan 100% omalta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lahjamunasolulla syntynyt lapsi. Ei sitä meinaa edes muistaa, tuntuu ihan 100% omalta.

Ja tämä lapsi on monin verroin älykkäämpi, paremman näköinen, terveempi ja hienompi luonne kuin minä. On saanut loistavat geenit joltakulta.

Ihmisistä puolet on joka tapauksessa keskimääräistä tyhmempiä, joten riski saada tyhmät geenit on ehkä jopa pienempi lahjasoluilla. Minulla on kuva, että minet luovuttajat olisivat jotain lääketieteen tms opiskelijoita ja tavallista valveutuneempia ihmisiä, jotka ovat tarpeeksi valistuneita edes ajatellakseen luovuttamista.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi tuttua, jotka ovat saaneet adhd-diagnoosin vasta aikuisena. Lisäksi 1 saanut asperger-diagnoosin niin ikään aikuisena. Kaikki nämä olisivat ehtineet luovuttaa soluja monta vuotta ennen kuin asia olisi ollut tiedossa haastatteluvaiheessa. En lähtisi kokeilemaan mitä sattuu tulemaan. Nuo kaikki ovat voimakkaasti periytyviä ja ennakoivat isoja ongelmia. 2/3 näistä on syrjäytyneet.

Minulla itselläni on adhd, sen inattentiivinen muoto. On elämä toki haasteelista ollut, mutta kelläpä ei olisi. Itse tulen toimeen oireideni kanssa eivätkä ne sillä lailla mitään suurempia ongelmia ole aiheuttaneet. Olen keskimääräistä älykkäämpi ja luovempi. Suvussani on paljon tunnettuja suomalaisia julkkiksia ns suurista kirjailijoista ja runoilijoista lähtien. Eräistä on persoonallisuuskuvauksiakin, joiden puolesta itse ajattelen, että heilläkin olisi varmasti adhd diagnoosi, jos tässä ajassa eläisivät.

Adhd lapsen pitäisi saada mahdollisimman hyvät vanhemmat. Siis sellaiset, joilla on herkkyyttä ja empatiakykyä, sillä noiden taitojen ansiosta vanhempi osaa auttaa lastaan tässä maailmassa, joka on tehty ei-adhd:eille. Adhd:ta tärkeämpää olisi selvittää ettei luovuttajilla ole ns. alkoholismigeeniä, sillä se usein ohjaa muitakin päihteidenkäyttäjiä ja päihteidenkäyttö on kyllä se, mikä tuo niitä suurimpia ongelmia. 

Ja vastaanottajaperheestä pitäisi ehdottomasti tutkia psykiatrsilla testeillä, että ovat tarpeeksi empaattisia (adhd voi tulla ihan yllätyksenäkin sellaisista luovuttajista, joilla sitä ei ole todettu eikä tiedossa, että kellään sukulaisillaankaan sitä olisi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lahjamunasolulla syntynyt lapsi. Ei sitä meinaa edes muistaa, tuntuu ihan 100% omalta.

Ja tämä lapsi on monin verroin älykkäämpi, paremman näköinen, terveempi ja hienompi luonne kuin minä. On saanut loistavat geenit joltakulta.

Ihmisistä puolet on joka tapauksessa keskimääräistä tyhmempiä, joten riski saada tyhmät geenit on ehkä jopa pienempi lahjasoluilla. Minulla on kuva, että minet luovuttajat olisivat jotain lääketieteen tms opiskelijoita ja tavallista valveutuneempia ihmisiä, jotka ovat tarpeeksi valistuneita edes ajatellakseen luovuttamista.

Samoin.

Ei ne peruspersut ja lähäreistä tyhmimmät voi edes kuvitella niin jaloa tekoa kuin luovuttaminen kenelle tahansa. Onneksi.

Tiedän erään hyvin yksinkertaisen oppimishäiriöisen naisen joka käy luovuttamassa solujaan. Sepä se kun ei saa valita vaan sieltä voi tosiaan tulla ihan mitä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse syntynyt lahjasukusoluilla, siis siittiösoluilla. Lahjasukusolut oli peräisin ulkomailta anonyymiltä luovuttajalta, josta vanhemmat tiesi iän, ihonvärin ja hiustenvärin. Kyseisessä maassa luovuttajien henkilöllisyyksiä ei rekisteröidä mihinkään ja Suomessa tilanne oli kuin missä tahansa avoliitossa elävien vanhempien perheessä, isä tunnusti isyytensä kun synnyin.

Asiaa ei ole koskaan salailtu minulta ja asiaa on aina selitetty ikätason mukaisesti. Minulle isä on aina ollut isä, vaikkei hänen sukusolunsa hedelmöityksessä ollutkaan. Se joka sukusolut luovutti, on joku anonyymi sukusoluja lahjoittanut henkilö.

Olen isän kanssa puhunut aiheesta ja hän kokee asian samoin. Isyys on jotain ihan muuta kuin biologiaa. Isyys on sitä, että isä on yhdessä äidin kanssa toivonut ja yrittänyt saada lasta, he ovat yhdessä käyneet läpi raskauden ja syntymän ja isä on siitä alkaen toiminut isänä.

En tiedä, millä tavalla omalla kohdallani olisi vaikuttanut tieto siitä, että luovuttajan voisi saada selville, kuten nykyään, kun luovuttaja on tiedossa. Minun tapauksessanihan se ei ole mitenkään mahdollista, enkä koe sille mitään tarvettakaan. Tavallaan on ehkä helpompaakin, ettei ole tarvinnut tehdä sitä päätöstä, että haluaako tietää henkilöllisyyden vai eikö halua, kun se ei ole ollut mahdollista.

Mikäli joskus teet netissä DNA testin saat mitä luultavammin tulokseksi lahjoittajan sukulaisia mikäli he ovat testin myös tehneet. Luovuttajan löytäminen on helppoa.