Lapsettomuushoito lahjasoluilla, kokemukset/ajatukset?

Minua häiritsee näissä tällaisissa yleiskeskusteluissa voimakkaasti aina se, että ihmisten ei ikään kuin anneta tuntea omia tunteitaan. AINA tulee sivusta joitain ihmisiä, jotka ikään kuin määrittelevät, mikä on lapsettomuuskriisistä kärsivälle ihmiselle oikea tapa tuntea ja suhtautua asioihin.

Itse en ottaisi lahjasolulasta edes vaikka siitä maksettaisiin. En myöskään adoptiolasta. Hyväksykää se. Minäkin hyväksyn sen, että joku rakastaa lahjasolu- tai adoptiolastaan äärettömästi ja pitää sitä omanaan. On tärkeää olla rehellinen itselleen. Tunteita ei voi liimata päälle aidoiksi tunteiksi jonkun toisen käskystä.

Kuinka ikävää olisikaan lahjasolulapselle kasvaa ympäristössä, jossa vanhempi joutuu teeskentelemään, tai ei pysty pitämään biologista ja ei-biologista lasta samanarvoisina. Ei sellainen ole kenenkään etu. Lahjasolu- tai adoptiolapsen voi kukin yrittää hankkia omasta halustaan, mutta ei niitä pidä tuputtamalla tuputtaa toisille.

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsee näissä tällaisissa yleiskeskusteluissa voimakkaasti aina se, että ihmisten ei ikään kuin anneta tuntea omia tunteitaan. AINA tulee sivusta joitain ihmisiä, jotka ikään kuin määrittelevät, mikä on lapsettomuuskriisistä kärsivälle ihmiselle oikea tapa tuntea ja suhtautua asioihin.

Itse en ottaisi lahjasolulasta edes vaikka siitä maksettaisiin. En myöskään adoptiolasta. Hyväksykää se. Minäkin hyväksyn sen, että joku rakastaa lahjasolu- tai adoptiolastaan äärettömästi ja pitää sitä omanaan. On tärkeää olla rehellinen itselleen. Tunteita ei voi liimata päälle aidoiksi tunteiksi jonkun toisen käskystä.

Kuinka ikävää olisikaan lahjasolulapselle kasvaa ympäristössä, jossa vanhempi joutuu teeskentelemään, tai ei pysty pitämään biologista ja ei-biologista lasta samanarvoisina. Ei sellainen ole kenenkään etu. Lahjasolu- tai adoptiolapsen voi kukin yrittää hankkia omasta halustaan, mutta ei niitä pidä tuputtamalla tuputtaa toisille.

Kuka on tuputtanut?

Harvemmin lahjasukusoluista tai adoptiolapsista mitään liikatarjontaa on yhtään kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsee näissä tällaisissa yleiskeskusteluissa voimakkaasti aina se, että ihmisten ei ikään kuin anneta tuntea omia tunteitaan. AINA tulee sivusta joitain ihmisiä, jotka ikään kuin määrittelevät, mikä on lapsettomuuskriisistä kärsivälle ihmiselle oikea tapa tuntea ja suhtautua asioihin.

Itse en ottaisi lahjasolulasta edes vaikka siitä maksettaisiin. En myöskään adoptiolasta. Hyväksykää se. Minäkin hyväksyn sen, että joku rakastaa lahjasolu- tai adoptiolastaan äärettömästi ja pitää sitä omanaan. On tärkeää olla rehellinen itselleen. Tunteita ei voi liimata päälle aidoiksi tunteiksi jonkun toisen käskystä.

Kuinka ikävää olisikaan lahjasolulapselle kasvaa ympäristössä, jossa vanhempi joutuu teeskentelemään, tai ei pysty pitämään biologista ja ei-biologista lasta samanarvoisina. Ei sellainen ole kenenkään etu. Lahjasolu- tai adoptiolapsen voi kukin yrittää hankkia omasta halustaan, mutta ei niitä pidä tuputtamalla tuputtaa toisille.

Kuka on tuputtanut?

Harvemmin lahjasukusoluista tai adoptiolapsista mitään liikatarjontaa on yhtään kenellekään.

Tällaisissa keskusteluissa hyvin usein tuputetaan "oikeaa" suhtautumista.

Tuttavan lahjamunasolulla saadulla lapsella on paha adhd (isän suvussa sitä ei esiinny). Sukusolut on suuri lahja, mutta olisi kenties hyvä, jos vain terveet ihmiset lahjoittaisivat niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse syntynyt lahjasukusoluilla, siis siittiösoluilla. Lahjasukusolut oli peräisin ulkomailta anonyymiltä luovuttajalta, josta vanhemmat tiesi iän, ihonvärin ja hiustenvärin. Kyseisessä maassa luovuttajien henkilöllisyyksiä ei rekisteröidä mihinkään ja Suomessa tilanne oli kuin missä tahansa avoliitossa elävien vanhempien perheessä, isä tunnusti isyytensä kun synnyin.

Asiaa ei ole koskaan salailtu minulta ja asiaa on aina selitetty ikätason mukaisesti. Minulle isä on aina ollut isä, vaikkei hänen sukusolunsa hedelmöityksessä ollutkaan. Se joka sukusolut luovutti, on joku anonyymi sukusoluja lahjoittanut henkilö.

Olen isän kanssa puhunut aiheesta ja hän kokee asian samoin. Isyys on jotain ihan muuta kuin biologiaa. Isyys on sitä, että isä on yhdessä äidin kanssa toivonut ja yrittänyt saada lasta, he ovat yhdessä käyneet läpi raskauden ja syntymän ja isä on siitä alkaen toiminut isänä.

En tiedä, millä tavalla omalla kohdallani olisi vaikuttanut tieto siitä, että luovuttajan voisi saada selville, kuten nykyään, kun luovuttaja on tiedossa. Minun tapauksessanihan se ei ole mitenkään mahdollista, enkä koe sille mitään tarvettakaan. Tavallaan on ehkä helpompaakin, ettei ole tarvinnut tehdä sitä päätöstä, että haluaako tietää henkilöllisyyden vai eikö halua, kun se ei ole ollut mahdollista.

Mikäli joskus teet netissä DNA testin saat mitä luultavammin tulokseksi lahjoittajan sukulaisia mikäli he ovat testin myös tehneet. Luovuttajan löytäminen on helppoa.

Enpä sanoisi että helppoa. Se on nimittäin aikamoinen määrä ihmisiä, mitä se testi tuloksineen kattaa. Siitä vaan sitten etsimään. Nettitestien luotettavuuskin voi olla kyseenalainen.

Testi kertoo kyllä luotettavasti lähisukulaiset ja esimerkiksi sisaruspuolia löytyy kyllä tehokkaasti.

Luovuttajille on usein paljon jälkeläisiä, varsinkin tanskalaisilla luovuttajilla. Sitä kautta moni on löytänyt biologisia perheenjäseniään.

Ei kaikki halua etsiä mitään biologisia "perheenjäseniä".

Vaikka löytyisikin saman luovuttajan sukusolujen tuotoksia, niin ei se kuitenkaan johda mihinkään siihen luovuttajaan liittyen, jos tämä itse puuttuu. Voisin kuvitella, että anonyymillä luovuttajalla ei yleensä ole mitään mielenkiintoa testailla biologiaansa.

Luovuttajan ei tartte itse tehdä testiä, riittää että vaikka yksi hänen sisaruksen lapsi tekee, niin DNA-testi tunnistaa sukulaisuuden sekä osaa arvioida sukulaisuuden laadun luovutetuilla sukusoluilla syntyneeseen lapseen.

Luovuttajalla ei välttämättä ole biologisia sisaruksia itselläänkään. Testi siis voi aivan yhtä hyvin johtaa täysin väärille jäljille.

Luovuttajalla voi myös olla vaikka kymmenen sisarusta ja sisaruksilla kymmeniä lapsia. Niistä sitten arpomaan, kuka ja kenen puolelta on joskus luovuttanut sukusoluja? Sisarusten lapsilla on myös omat toiset vanhempansa, mitkä sekoittaa pakkaa vielä lisää.

Ihme jankutusta. Tietenkään ei välttämättä ole sisaruksia jne. mutta useimmilla ihmisillä on.

Esimerkiksi Suomessa munasoluja luovuttajilla on useimmiten itselläänkin lapsia, näin myös kotimaisilla siittiöiden luovuttajilla.

Tietysti voi olla, että luovuttaja on adoptiolapsi tms. mutta nyt puhutaan biologisesta sukulaisuudesta. Sitä ne testit jäljittävät.

Testit tosiaan jäljittävät vain biologista sukulaisuutta ja sitäkin rajallisesti.

Vaikka biologisia sukulaisia löytyisikin, se ei kerro kuitenkaan mitään itsessään luovuttajan henkilöllisyydestä.

Jos luovuttaja on esimerkiksi syntynyt perheeseen A mutta adoptoitu ei niin virallisesti, kuten ennen oli usein tapana, perheeseen B, testin tekijä voi löytää mahdollisesti perheen A yhden sisaruksen lapsen joka on myös tehnyt testin. Tämä sisaruksen lapsi tai edes sisarus itse ei välttämättä tiedä adoptiosta yhtään mitään, vaan olettaa asian koskevan jotakuta neljästä veljestään, joista kaksi on kuollut ja osalla ei ole lapsia.

Perhe B, joka ainoana tietäisi luovuttajasta, jäisi täysin tietymättömiin.

Oman twistinsä saa toki siitä, että luovuttaja olisi syntynyt perheeseen A, mutta hänen biologinen isänsä olisikin perheen B isä, jolloin esimerkiksi sisaruksen lapsi on taas jo huomattavan kaukaisempaa sukua.

Sukusolujen luovuttajat ei ole mitään sata vuotta sitten syntyneitä. Jotain järkeä tarinoihin. Kuten jo moneen kertaan sanottu, testit kertovat biologisesta sukulaisuudesta. Jos biologinen sukulaisuus ja sen paljastuminen on ongelma jollekin luovuttajalle, homma kariutuu heti alkuunsa, sillä anonyymi luovuttaminen ei ole onnistunut enää pitkään aikaan.

Ihan biologisen lapsenkin kohdalla kannattaa muistaa, että lapsi on aina oma yksilönsä.

Lapsi ei koskaan ole mikään pelkkä vanhempien itsensä jatke.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse syntynyt lahjasukusoluilla, siis siittiösoluilla. Lahjasukusolut oli peräisin ulkomailta anonyymiltä luovuttajalta, josta vanhemmat tiesi iän, ihonvärin ja hiustenvärin. Kyseisessä maassa luovuttajien henkilöllisyyksiä ei rekisteröidä mihinkään ja Suomessa tilanne oli kuin missä tahansa avoliitossa elävien vanhempien perheessä, isä tunnusti isyytensä kun synnyin.

Asiaa ei ole koskaan salailtu minulta ja asiaa on aina selitetty ikätason mukaisesti. Minulle isä on aina ollut isä, vaikkei hänen sukusolunsa hedelmöityksessä ollutkaan. Se joka sukusolut luovutti, on joku anonyymi sukusoluja lahjoittanut henkilö.

Olen isän kanssa puhunut aiheesta ja hän kokee asian samoin. Isyys on jotain ihan muuta kuin biologiaa. Isyys on sitä, että isä on yhdessä äidin kanssa toivonut ja yrittänyt saada lasta, he ovat yhdessä käyneet läpi raskauden ja syntymän ja isä on siitä alkaen toiminut isänä.

En tiedä, millä tavalla omalla kohdallani olisi vaikuttanut tieto siitä, että luovuttajan voisi saada selville, kuten nykyään, kun luovuttaja on tiedossa. Minun tapauksessanihan se ei ole mitenkään mahdollista, enkä koe sille mitään tarvettakaan. Tavallaan on ehkä helpompaakin, ettei ole tarvinnut tehdä sitä päätöstä, että haluaako tietää henkilöllisyyden vai eikö halua, kun se ei ole ollut mahdollista.

Mikäli joskus teet netissä DNA testin saat mitä luultavammin tulokseksi lahjoittajan sukulaisia mikäli he ovat testin myös tehneet. Luovuttajan löytäminen on helppoa.

Enpä sanoisi että helppoa. Se on nimittäin aikamoinen määrä ihmisiä, mitä se testi tuloksineen kattaa. Siitä vaan sitten etsimään. Nettitestien luotettavuuskin voi olla kyseenalainen.

Testi kertoo kyllä luotettavasti lähisukulaiset ja esimerkiksi sisaruspuolia löytyy kyllä tehokkaasti.

Luovuttajille on usein paljon jälkeläisiä, varsinkin tanskalaisilla luovuttajilla. Sitä kautta moni on löytänyt biologisia perheenjäseniään.

Ei kaikki halua etsiä mitään biologisia "perheenjäseniä".

Vaikka löytyisikin saman luovuttajan sukusolujen tuotoksia, niin ei se kuitenkaan johda mihinkään siihen luovuttajaan liittyen, jos tämä itse puuttuu. Voisin kuvitella, että anonyymillä luovuttajalla ei yleensä ole mitään mielenkiintoa testailla biologiaansa.

Luovuttajan ei tartte itse tehdä testiä, riittää että vaikka yksi hänen sisaruksen lapsi tekee, niin DNA-testi tunnistaa sukulaisuuden sekä osaa arvioida sukulaisuuden laadun luovutetuilla sukusoluilla syntyneeseen lapseen.

Luovuttajalla ei välttämättä ole biologisia sisaruksia itselläänkään. Testi siis voi aivan yhtä hyvin johtaa täysin väärille jäljille.

Luovuttajalla voi myös olla vaikka kymmenen sisarusta ja sisaruksilla kymmeniä lapsia. Niistä sitten arpomaan, kuka ja kenen puolelta on joskus luovuttanut sukusoluja? Sisarusten lapsilla on myös omat toiset vanhempansa, mitkä sekoittaa pakkaa vielä lisää.

Ihme jankutusta. Tietenkään ei välttämättä ole sisaruksia jne. mutta useimmilla ihmisillä on.

Esimerkiksi Suomessa munasoluja luovuttajilla on useimmiten itselläänkin lapsia, näin myös kotimaisilla siittiöiden luovuttajilla.

Tietysti voi olla, että luovuttaja on adoptiolapsi tms. mutta nyt puhutaan biologisesta sukulaisuudesta. Sitä ne testit jäljittävät.

Testit tosiaan jäljittävät vain biologista sukulaisuutta ja sitäkin rajallisesti.

Vaikka biologisia sukulaisia löytyisikin, se ei kerro kuitenkaan mitään itsessään luovuttajan henkilöllisyydestä.

Jos luovuttaja on esimerkiksi syntynyt perheeseen A mutta adoptoitu ei niin virallisesti, kuten ennen oli usein tapana, perheeseen B, testin tekijä voi löytää mahdollisesti perheen A yhden sisaruksen lapsen joka on myös tehnyt testin. Tämä sisaruksen lapsi tai edes sisarus itse ei välttämättä tiedä adoptiosta yhtään mitään, vaan olettaa asian koskevan jotakuta neljästä veljestään, joista kaksi on kuollut ja osalla ei ole lapsia.

Perhe B, joka ainoana tietäisi luovuttajasta, jäisi täysin tietymättömiin.

Oman twistinsä saa toki siitä, että luovuttaja olisi syntynyt perheeseen A, mutta hänen biologinen isänsä olisikin perheen B isä, jolloin esimerkiksi sisaruksen lapsi on taas jo huomattavan kaukaisempaa sukua.

Sukusolujen luovuttajat ei ole mitään sata vuotta sitten syntyneitä. Jotain järkeä tarinoihin. Kuten jo moneen kertaan sanottu, testit kertovat biologisesta sukulaisuudesta. Jos biologinen sukulaisuus ja sen paljastuminen on ongelma jollekin luovuttajalle, homma kariutuu heti alkuunsa, sillä anonyymi luovuttaminen ei ole onnistunut enää pitkään aikaan.

Sukusoluja nykyaikaisen kohdalla luovuttaneet voi hyvinkin olla 40-, 50-ja 60-luvuilla syntyneitä, milloin kyseiset järjestelyt ei edes olleet mikään harvinaisuus. Kannattaa muistaa, että moni sen ajan lapsi ei edes itse tiedä olevansa adoptoitu, koska tuohon aikaan adoptiosta ei puhuttu ja lapsen elämän katsottiin olevan paremmin ilman tietoa adoptiosta.

Tuohon aikaan myöskään hedelmöityshoitoja ei ollut saatavilla kuten nykyään, vaikka lapsettomuutta varmasti olikin ihan jo senaikaiseen terveydenhuoltoon ja sen puutteellisuuteen liityyen. Vaikka hedelmöityshoitoja ei olisikaan ollut tarjolla, on tuolloin ja aiemminkin kuitenkin itse osattu ns. etsiä apua tilanteeseen esimerkiksi naapurien tai tuttujen avustuksella. Näitäkään ei ylläripylläri kirjattu mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse syntynyt lahjasukusoluilla, siis siittiösoluilla. Lahjasukusolut oli peräisin ulkomailta anonyymiltä luovuttajalta, josta vanhemmat tiesi iän, ihonvärin ja hiustenvärin. Kyseisessä maassa luovuttajien henkilöllisyyksiä ei rekisteröidä mihinkään ja Suomessa tilanne oli kuin missä tahansa avoliitossa elävien vanhempien perheessä, isä tunnusti isyytensä kun synnyin.

Asiaa ei ole koskaan salailtu minulta ja asiaa on aina selitetty ikätason mukaisesti. Minulle isä on aina ollut isä, vaikkei hänen sukusolunsa hedelmöityksessä ollutkaan. Se joka sukusolut luovutti, on joku anonyymi sukusoluja lahjoittanut henkilö.

Olen isän kanssa puhunut aiheesta ja hän kokee asian samoin. Isyys on jotain ihan muuta kuin biologiaa. Isyys on sitä, että isä on yhdessä äidin kanssa toivonut ja yrittänyt saada lasta, he ovat yhdessä käyneet läpi raskauden ja syntymän ja isä on siitä alkaen toiminut isänä.

En tiedä, millä tavalla omalla kohdallani olisi vaikuttanut tieto siitä, että luovuttajan voisi saada selville, kuten nykyään, kun luovuttaja on tiedossa. Minun tapauksessanihan se ei ole mitenkään mahdollista, enkä koe sille mitään tarvettakaan. Tavallaan on ehkä helpompaakin, ettei ole tarvinnut tehdä sitä päätöstä, että haluaako tietää henkilöllisyyden vai eikö halua, kun se ei ole ollut mahdollista.

Mikäli joskus teet netissä DNA testin saat mitä luultavammin tulokseksi lahjoittajan sukulaisia mikäli he ovat testin myös tehneet. Luovuttajan löytäminen on helppoa.

Enpä sanoisi että helppoa. Se on nimittäin aikamoinen määrä ihmisiä, mitä se testi tuloksineen kattaa. Siitä vaan sitten etsimään. Nettitestien luotettavuuskin voi olla kyseenalainen.

Testi kertoo kyllä luotettavasti lähisukulaiset ja esimerkiksi sisaruspuolia löytyy kyllä tehokkaasti.

Luovuttajille on usein paljon jälkeläisiä, varsinkin tanskalaisilla luovuttajilla. Sitä kautta moni on löytänyt biologisia perheenjäseniään.

Ei kaikki halua etsiä mitään biologisia "perheenjäseniä".

Vaikka löytyisikin saman luovuttajan sukusolujen tuotoksia, niin ei se kuitenkaan johda mihinkään siihen luovuttajaan liittyen, jos tämä itse puuttuu. Voisin kuvitella, että anonyymillä luovuttajalla ei yleensä ole mitään mielenkiintoa testailla biologiaansa.

Luovuttajan ei tartte itse tehdä testiä, riittää että vaikka yksi hänen sisaruksen lapsi tekee, niin DNA-testi tunnistaa sukulaisuuden sekä osaa arvioida sukulaisuuden laadun luovutetuilla sukusoluilla syntyneeseen lapseen.

Luovuttajalla ei välttämättä ole biologisia sisaruksia itselläänkään. Testi siis voi aivan yhtä hyvin johtaa täysin väärille jäljille.

Luovuttajalla voi myös olla vaikka kymmenen sisarusta ja sisaruksilla kymmeniä lapsia. Niistä sitten arpomaan, kuka ja kenen puolelta on joskus luovuttanut sukusoluja? Sisarusten lapsilla on myös omat toiset vanhempansa, mitkä sekoittaa pakkaa vielä lisää.

Ihme jankutusta. Tietenkään ei välttämättä ole sisaruksia jne. mutta useimmilla ihmisillä on.

Esimerkiksi Suomessa munasoluja luovuttajilla on useimmiten itselläänkin lapsia, näin myös kotimaisilla siittiöiden luovuttajilla.

Tietysti voi olla, että luovuttaja on adoptiolapsi tms. mutta nyt puhutaan biologisesta sukulaisuudesta. Sitä ne testit jäljittävät.

Testit tosiaan jäljittävät vain biologista sukulaisuutta ja sitäkin rajallisesti.

Vaikka biologisia sukulaisia löytyisikin, se ei kerro kuitenkaan mitään itsessään luovuttajan henkilöllisyydestä.

Jos luovuttaja on esimerkiksi syntynyt perheeseen A mutta adoptoitu ei niin virallisesti, kuten ennen oli usein tapana, perheeseen B, testin tekijä voi löytää mahdollisesti perheen A yhden sisaruksen lapsen joka on myös tehnyt testin. Tämä sisaruksen lapsi tai edes sisarus itse ei välttämättä tiedä adoptiosta yhtään mitään, vaan olettaa asian koskevan jotakuta neljästä veljestään, joista kaksi on kuollut ja osalla ei ole lapsia.

Perhe B, joka ainoana tietäisi luovuttajasta, jäisi täysin tietymättömiin.

Oman twistinsä saa toki siitä, että luovuttaja olisi syntynyt perheeseen A, mutta hänen biologinen isänsä olisikin perheen B isä, jolloin esimerkiksi sisaruksen lapsi on taas jo huomattavan kaukaisempaa sukua.

Sukusolujen luovuttajat ei ole mitään sata vuotta sitten syntyneitä. Jotain järkeä tarinoihin. Kuten jo moneen kertaan sanottu, testit kertovat biologisesta sukulaisuudesta. Jos biologinen sukulaisuus ja sen paljastuminen on ongelma jollekin luovuttajalle, homma kariutuu heti alkuunsa, sillä anonyymi luovuttaminen ei ole onnistunut enää pitkään aikaan.

Sukusoluja nykyaikaisen kohdalla luovuttaneet voi hyvinkin olla 40-, 50-ja 60-luvuilla syntyneitä, milloin kyseiset järjestelyt ei edes olleet mikään harvinaisuus. Kannattaa muistaa, että moni sen ajan lapsi ei edes itse tiedä olevansa adoptoitu, koska tuohon aikaan adoptiosta ei puhuttu ja lapsen elämän katsottiin olevan paremmin ilman tietoa adoptiosta.

Tuohon aikaan myöskään hedelmöityshoitoja ei ollut saatavilla kuten nykyään, vaikka lapsettomuutta varmasti olikin ihan jo senaikaiseen terveydenhuoltoon ja sen puutteellisuuteen liityyen. Vaikka hedelmöityshoitoja ei olisikaan ollut tarjolla, on tuolloin ja aiemminkin kuitenkin itse osattu ns. etsiä apua tilanteeseen esimerkiksi naapurien tai tuttujen avustuksella. Näitäkään ei ylläripylläri kirjattu mihinkään.

Olet väärässä. Tuohon aikaan adoptiot hoidettiin virallista tietä ja adoptiolapsi jopa peri vanhan lain mukaisesti biovanhempansa.

Suomen ensimmäiset lahjasoluhoidot tehtiin tiettävästi 1970-luvulla, en muista tarkkaan, mutta ainoa klinikka sijaitsi Helsingissä. Nämä syntyneet lapset ovat nyt löytäneet toisiaan DNA-testin avulla ja tästä on ollut lehdessäkin juttua.

Miksi ihmeessä lahjasukusolukeskustelussa mainostetaan dna-testejä?

Ei nyt ihan taida liittyä aiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse syntynyt lahjasukusoluilla, siis siittiösoluilla. Lahjasukusolut oli peräisin ulkomailta anonyymiltä luovuttajalta, josta vanhemmat tiesi iän, ihonvärin ja hiustenvärin. Kyseisessä maassa luovuttajien henkilöllisyyksiä ei rekisteröidä mihinkään ja Suomessa tilanne oli kuin missä tahansa avoliitossa elävien vanhempien perheessä, isä tunnusti isyytensä kun synnyin.

Asiaa ei ole koskaan salailtu minulta ja asiaa on aina selitetty ikätason mukaisesti. Minulle isä on aina ollut isä, vaikkei hänen sukusolunsa hedelmöityksessä ollutkaan. Se joka sukusolut luovutti, on joku anonyymi sukusoluja lahjoittanut henkilö.

Olen isän kanssa puhunut aiheesta ja hän kokee asian samoin. Isyys on jotain ihan muuta kuin biologiaa. Isyys on sitä, että isä on yhdessä äidin kanssa toivonut ja yrittänyt saada lasta, he ovat yhdessä käyneet läpi raskauden ja syntymän ja isä on siitä alkaen toiminut isänä.

En tiedä, millä tavalla omalla kohdallani olisi vaikuttanut tieto siitä, että luovuttajan voisi saada selville, kuten nykyään, kun luovuttaja on tiedossa. Minun tapauksessanihan se ei ole mitenkään mahdollista, enkä koe sille mitään tarvettakaan. Tavallaan on ehkä helpompaakin, ettei ole tarvinnut tehdä sitä päätöstä, että haluaako tietää henkilöllisyyden vai eikö halua, kun se ei ole ollut mahdollista.

Mikäli joskus teet netissä DNA testin saat mitä luultavammin tulokseksi lahjoittajan sukulaisia mikäli he ovat testin myös tehneet. Luovuttajan löytäminen on helppoa.

Enpä sanoisi että helppoa. Se on nimittäin aikamoinen määrä ihmisiä, mitä se testi tuloksineen kattaa. Siitä vaan sitten etsimään. Nettitestien luotettavuuskin voi olla kyseenalainen.

Testi kertoo kyllä luotettavasti lähisukulaiset ja esimerkiksi sisaruspuolia löytyy kyllä tehokkaasti.

Luovuttajille on usein paljon jälkeläisiä, varsinkin tanskalaisilla luovuttajilla. Sitä kautta moni on löytänyt biologisia perheenjäseniään.

Ei kaikki halua etsiä mitään biologisia "perheenjäseniä".

Vaikka löytyisikin saman luovuttajan sukusolujen tuotoksia, niin ei se kuitenkaan johda mihinkään siihen luovuttajaan liittyen, jos tämä itse puuttuu. Voisin kuvitella, että anonyymillä luovuttajalla ei yleensä ole mitään mielenkiintoa testailla biologiaansa.

Luovuttajan ei tartte itse tehdä testiä, riittää että vaikka yksi hänen sisaruksen lapsi tekee, niin DNA-testi tunnistaa sukulaisuuden sekä osaa arvioida sukulaisuuden laadun luovutetuilla sukusoluilla syntyneeseen lapseen.

Luovuttajalla ei välttämättä ole biologisia sisaruksia itselläänkään. Testi siis voi aivan yhtä hyvin johtaa täysin väärille jäljille.

Luovuttajalla voi myös olla vaikka kymmenen sisarusta ja sisaruksilla kymmeniä lapsia. Niistä sitten arpomaan, kuka ja kenen puolelta on joskus luovuttanut sukusoluja? Sisarusten lapsilla on myös omat toiset vanhempansa, mitkä sekoittaa pakkaa vielä lisää.

Ihme jankutusta. Tietenkään ei välttämättä ole sisaruksia jne. mutta useimmilla ihmisillä on.

Esimerkiksi Suomessa munasoluja luovuttajilla on useimmiten itselläänkin lapsia, näin myös kotimaisilla siittiöiden luovuttajilla.

Tietysti voi olla, että luovuttaja on adoptiolapsi tms. mutta nyt puhutaan biologisesta sukulaisuudesta. Sitä ne testit jäljittävät.

Testit tosiaan jäljittävät vain biologista sukulaisuutta ja sitäkin rajallisesti.

Vaikka biologisia sukulaisia löytyisikin, se ei kerro kuitenkaan mitään itsessään luovuttajan henkilöllisyydestä.

Jos luovuttaja on esimerkiksi syntynyt perheeseen A mutta adoptoitu ei niin virallisesti, kuten ennen oli usein tapana, perheeseen B, testin tekijä voi löytää mahdollisesti perheen A yhden sisaruksen lapsen joka on myös tehnyt testin. Tämä sisaruksen lapsi tai edes sisarus itse ei välttämättä tiedä adoptiosta yhtään mitään, vaan olettaa asian koskevan jotakuta neljästä veljestään, joista kaksi on kuollut ja osalla ei ole lapsia.

Perhe B, joka ainoana tietäisi luovuttajasta, jäisi täysin tietymättömiin.

Oman twistinsä saa toki siitä, että luovuttaja olisi syntynyt perheeseen A, mutta hänen biologinen isänsä olisikin perheen B isä, jolloin esimerkiksi sisaruksen lapsi on taas jo huomattavan kaukaisempaa sukua.

Sukusolujen luovuttajat ei ole mitään sata vuotta sitten syntyneitä. Jotain järkeä tarinoihin. Kuten jo moneen kertaan sanottu, testit kertovat biologisesta sukulaisuudesta. Jos biologinen sukulaisuus ja sen paljastuminen on ongelma jollekin luovuttajalle, homma kariutuu heti alkuunsa, sillä anonyymi luovuttaminen ei ole onnistunut enää pitkään aikaan.

Sukusoluja nykyaikaisen kohdalla luovuttaneet voi hyvinkin olla 40-, 50-ja 60-luvuilla syntyneitä, milloin kyseiset järjestelyt ei edes olleet mikään harvinaisuus. Kannattaa muistaa, että moni sen ajan lapsi ei edes itse tiedä olevansa adoptoitu, koska tuohon aikaan adoptiosta ei puhuttu ja lapsen elämän katsottiin olevan paremmin ilman tietoa adoptiosta.

Tuohon aikaan myöskään hedelmöityshoitoja ei ollut saatavilla kuten nykyään, vaikka lapsettomuutta varmasti olikin ihan jo senaikaiseen terveydenhuoltoon ja sen puutteellisuuteen liityyen. Vaikka hedelmöityshoitoja ei olisikaan ollut tarjolla, on tuolloin ja aiemminkin kuitenkin itse osattu ns. etsiä apua tilanteeseen esimerkiksi naapurien tai tuttujen avustuksella. Näitäkään ei ylläripylläri kirjattu mihinkään.

Olet väärässä. Tuohon aikaan adoptiot hoidettiin virallista tietä ja adoptiolapsi jopa peri vanhan lain mukaisesti biovanhempansa.

Suomen ensimmäiset lahjasoluhoidot tehtiin tiettävästi 1970-luvulla, en muista tarkkaan, mutta ainoa klinikka sijaitsi Helsingissä. Nämä syntyneet lapset ovat nyt löytäneet toisiaan DNA-testin avulla ja tästä on ollut lehdessäkin juttua.

Sinä olet väärässä. Adoptiot oli hyvinkin hyssytelty aihe, joten niitä peiteltiin lapsilta itseltäänkin. Viralliset paperit tehtiin ajan hengen mukaisesti. Tuolloin myös oli ottolapsia, joilla oli eri juridinen asema kuin adoptiolapsilla.

Ja noita ns. naapuriavulla alkunsa saaneita oli senkin edestä.

On muitakin maita kuin Suomi.

Kiva että joku 70 -luvulla syntynyt on jaksanut testailla. Mutta miten se liittyy asiaan?

Toki Suomen pieni väkimäärä varmasti helpottaa löytämistä.

Oliko nämä löytäneet luovuttajaa?

Vierailija kirjoitti:

Tuttavan lahjamunasolulla saadulla lapsella on paha adhd (isän suvussa sitä ei esiinny). Sukusolut on suuri lahja, mutta olisi kenties hyvä, jos vain terveet ihmiset lahjoittaisivat niitä.

Ihmisiä ei ole tarkoitus kuitenkaan jalostaa tai shoppailla.

Suomessa on tehty lahjasiittiöillä hoitoja 1940-luvulta lähtien ja lahjamunasoluilla 1990-luvulta lähtien. Lähde: Simpukoista helminauhaa - Opas lahjoitetuilla sukusoluilla hoitoa harkitseville tai niillä lapsen saaneille

Minulla on lahjasolulapsi luovutetusta munasolusta. Puolisoni on biologinen isä. En osaa sanoa, miten lapsi voisi tuntua enemmän omalta ja rakkaammalta kuin nyt. Kohdussani kasvanut ja imetetty. Nyt jo iso poika. Lapselle kerrottu ikätasoisesti pienestä alkaen totuus. Oma kokemus asiasta on ihana, enkä tiedä, miten voisin olla onnellisempi mitenkään muuten. Lapsi on oma enkä vaihtaisi mihinkään muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse syntynyt lahjasukusoluilla, siis siittiösoluilla. Lahjasukusolut oli peräisin ulkomailta anonyymiltä luovuttajalta, josta vanhemmat tiesi iän, ihonvärin ja hiustenvärin. Kyseisessä maassa luovuttajien henkilöllisyyksiä ei rekisteröidä mihinkään ja Suomessa tilanne oli kuin missä tahansa avoliitossa elävien vanhempien perheessä, isä tunnusti isyytensä kun synnyin.

Asiaa ei ole koskaan salailtu minulta ja asiaa on aina selitetty ikätason mukaisesti. Minulle isä on aina ollut isä, vaikkei hänen sukusolunsa hedelmöityksessä ollutkaan. Se joka sukusolut luovutti, on joku anonyymi sukusoluja lahjoittanut henkilö.

Olen isän kanssa puhunut aiheesta ja hän kokee asian samoin. Isyys on jotain ihan muuta kuin biologiaa. Isyys on sitä, että isä on yhdessä äidin kanssa toivonut ja yrittänyt saada lasta, he ovat yhdessä käyneet läpi raskauden ja syntymän ja isä on siitä alkaen toiminut isänä.

En tiedä, millä tavalla omalla kohdallani olisi vaikuttanut tieto siitä, että luovuttajan voisi saada selville, kuten nykyään, kun luovuttaja on tiedossa. Minun tapauksessanihan se ei ole mitenkään mahdollista, enkä koe sille mitään tarvettakaan. Tavallaan on ehkä helpompaakin, ettei ole tarvinnut tehdä sitä päätöstä, että haluaako tietää henkilöllisyyden vai eikö halua, kun se ei ole ollut mahdollista.

Mikäli joskus teet netissä DNA testin saat mitä luultavammin tulokseksi lahjoittajan sukulaisia mikäli he ovat testin myös tehneet. Luovuttajan löytäminen on helppoa.

Enpä sanoisi että helppoa. Se on nimittäin aikamoinen määrä ihmisiä, mitä se testi tuloksineen kattaa. Siitä vaan sitten etsimään. Nettitestien luotettavuuskin voi olla kyseenalainen.

Testi kertoo kyllä luotettavasti lähisukulaiset ja esimerkiksi sisaruspuolia löytyy kyllä tehokkaasti.

Luovuttajille on usein paljon jälkeläisiä, varsinkin tanskalaisilla luovuttajilla. Sitä kautta moni on löytänyt biologisia perheenjäseniään.

Ei kaikki halua etsiä mitään biologisia "perheenjäseniä".

Vaikka löytyisikin saman luovuttajan sukusolujen tuotoksia, niin ei se kuitenkaan johda mihinkään siihen luovuttajaan liittyen, jos tämä itse puuttuu. Voisin kuvitella, että anonyymillä luovuttajalla ei yleensä ole mitään mielenkiintoa testailla biologiaansa.

Luovuttajan ei tartte itse tehdä testiä, riittää että vaikka yksi hänen sisaruksen lapsi tekee, niin DNA-testi tunnistaa sukulaisuuden sekä osaa arvioida sukulaisuuden laadun luovutetuilla sukusoluilla syntyneeseen lapseen.

Luovuttajalla ei välttämättä ole biologisia sisaruksia itselläänkään. Testi siis voi aivan yhtä hyvin johtaa täysin väärille jäljille.

Luovuttajalla voi myös olla vaikka kymmenen sisarusta ja sisaruksilla kymmeniä lapsia. Niistä sitten arpomaan, kuka ja kenen puolelta on joskus luovuttanut sukusoluja? Sisarusten lapsilla on myös omat toiset vanhempansa, mitkä sekoittaa pakkaa vielä lisää.

Ihme jankutusta. Tietenkään ei välttämättä ole sisaruksia jne. mutta useimmilla ihmisillä on.

Esimerkiksi Suomessa munasoluja luovuttajilla on useimmiten itselläänkin lapsia, näin myös kotimaisilla siittiöiden luovuttajilla.

Tietysti voi olla, että luovuttaja on adoptiolapsi tms. mutta nyt puhutaan biologisesta sukulaisuudesta. Sitä ne testit jäljittävät.

Testit tosiaan jäljittävät vain biologista sukulaisuutta ja sitäkin rajallisesti.

Vaikka biologisia sukulaisia löytyisikin, se ei kerro kuitenkaan mitään itsessään luovuttajan henkilöllisyydestä.

Jos luovuttaja on esimerkiksi syntynyt perheeseen A mutta adoptoitu ei niin virallisesti, kuten ennen oli usein tapana, perheeseen B, testin tekijä voi löytää mahdollisesti perheen A yhden sisaruksen lapsen joka on myös tehnyt testin. Tämä sisaruksen lapsi tai edes sisarus itse ei välttämättä tiedä adoptiosta yhtään mitään, vaan olettaa asian koskevan jotakuta neljästä veljestään, joista kaksi on kuollut ja osalla ei ole lapsia.

Perhe B, joka ainoana tietäisi luovuttajasta, jäisi täysin tietymättömiin.

Oman twistinsä saa toki siitä, että luovuttaja olisi syntynyt perheeseen A, mutta hänen biologinen isänsä olisikin perheen B isä, jolloin esimerkiksi sisaruksen lapsi on taas jo huomattavan kaukaisempaa sukua.

Sukusolujen luovuttajat ei ole mitään sata vuotta sitten syntyneitä. Jotain järkeä tarinoihin. Kuten jo moneen kertaan sanottu, testit kertovat biologisesta sukulaisuudesta. Jos biologinen sukulaisuus ja sen paljastuminen on ongelma jollekin luovuttajalle, homma kariutuu heti alkuunsa, sillä anonyymi luovuttaminen ei ole onnistunut enää pitkään aikaan.

Sukusoluja nykyaikaisen kohdalla luovuttaneet voi hyvinkin olla 40-, 50-ja 60-luvuilla syntyneitä, milloin kyseiset järjestelyt ei edes olleet mikään harvinaisuus. Kannattaa muistaa, että moni sen ajan lapsi ei edes itse tiedä olevansa adoptoitu, koska tuohon aikaan adoptiosta ei puhuttu ja lapsen elämän katsottiin olevan paremmin ilman tietoa adoptiosta.

Tuohon aikaan myöskään hedelmöityshoitoja ei ollut saatavilla kuten nykyään, vaikka lapsettomuutta varmasti olikin ihan jo senaikaiseen terveydenhuoltoon ja sen puutteellisuuteen liityyen. Vaikka hedelmöityshoitoja ei olisikaan ollut tarjolla, on tuolloin ja aiemminkin kuitenkin itse osattu ns. etsiä apua tilanteeseen esimerkiksi naapurien tai tuttujen avustuksella. Näitäkään ei ylläripylläri kirjattu mihinkään.

Olet väärässä. Tuohon aikaan adoptiot hoidettiin virallista tietä ja adoptiolapsi jopa peri vanhan lain mukaisesti biovanhempansa.

Suomen ensimmäiset lahjasoluhoidot tehtiin tiettävästi 1970-luvulla, en muista tarkkaan, mutta ainoa klinikka sijaitsi Helsingissä. Nämä syntyneet lapset ovat nyt löytäneet toisiaan DNA-testin avulla ja tästä on ollut lehdessäkin juttua.

Sinä olet väärässä. Adoptiot oli hyvinkin hyssytelty aihe, joten niitä peiteltiin lapsilta itseltäänkin. Viralliset paperit tehtiin ajan hengen mukaisesti. Tuolloin myös oli ottolapsia, joilla oli eri juridinen asema kuin adoptiolapsilla.

Ja noita ns. naapuriavulla alkunsa saaneita oli senkin edestä.

On muitakin maita kuin Suomi.

Kiva että joku 70 -luvulla syntynyt on jaksanut testailla. Mutta miten se liittyy asiaan?

Toki Suomen pieni väkimäärä varmasti helpottaa löytämistä.

Oliko nämä löytäneet luovuttajaa?

Adoptiolapsen virkatodistuksessa näkyy adoptiovanhemmat ja ennen vuotta 1980 tehdyissä adoptioissa adoptiolapsi myös peri biovanhemmat. Ihan sama, onko hyssytelty vai ei, puhuttu tai ei, hävetty tai ei. Ottolapsi tarkoittaa juurikin adoptiolasta.

Kyse on nyt siitä, onko vanhan lain mukainen anonyymi luovuttaja luottaa siihen, ettei asia tule ikinä ilmi. Nykyisen lain mukaan anonyymisti ei sukusoluja edes voi luovuttaa.

Lapsettomuushoidot ovat hirvittävän kalliita.

Todella niihin saa upottaa rahaa loputtomasti.

Mitäpä jos on köyhä lapseton. Se niistä hoidoissa.

Nuo Lapsettomuushoidot vai onko ne Hedelmällisyyshoitoja ??? , niin onko ne

(vain) varsinainen RAHASAMPO ?

Tehdäänkö niillä rahaa?

MIKSI lapsittomille pareille EI KERROTA AKUPUNKTIO hoidoista

On monia naisia, joille lääkäri on kertonut heille jo nuorena, että he eivät tule missään tapauksessa saamaan lapsia. Koskaan.

Ja ?

Heille on löytynyt apu lapsettomuuteen nimenomaan ja vain akupunktiosta !

Voisko akupunktiosta tulla se ensimmäinen hoitomuoto lapsettomuuteen ?

Joka tapauksessa, akupunktio vaihtoehto kannattaa käydä läpi.

Kerrotaanko näistä AKUPUNKTIO lapsettomuushoidoista julkisella puolella ?

Tai edes yksityisellä ?

Kuitenkin sekin "kivi kannattaa kääntää".

Joillekin on löytynyt juuri akupunktiosta apu ja onnistunut raskaus.

Olen joutunut miettimään näitä asioita paljon ja olen tullut siihen lopputulokseen, että lahjasolut ja moni sitäkin edeltävä askel olisi minulle liian pitkälle menemistä. Toki toivon lasta, mutta en niin paljon, että olisin valmis menemään ties minne asti.

Lähipiirissä on niin lopulta lapsen tavalla tai toisella saaneita kuin kokonaan lapsettomaksi jääneitä eikä tähän asiaan taida olla lopulta muuta vastausta kuin se, minkä kanssa pystyy itse elämään.

Kun asia tuli meille ajankohtaiseksi, aluksi tuntui, että ei.

Mutta vähitellen siihen kypsyi.

Mä olen luvuttanut munasoluja ja olen 2000-luvulla syntynyt =)

Ei kyllä annettu aikanaan minkäänlaista neuvontaa tai henkistä tukea. Tämä 2000-luvun vaihteessa.