Lue keskustelun säännöt.
Olemmeko mieluummin laihoja kuin onnellisia?
04.02.2023 |
kirjailija Raisa Omaheimo kysyy tätä. Mitä mieltä sinä olet? Oletko laihana onnellinen? Vaatiiko lsihana oleminen sinulta jostain luopumista? Voitko huonosti pysyäksesi laihana jne.
Jos olet luonnonlaiha, niin hienoa, mutta tämä käsittelee nyt sitä, että pitää valita.
Kommentit (246)
En ole koskaan ennen ollut niin onnellinen kuin nyt olen pudotettuani ylimääräiset 20 kiloa ja selätettyäni pudonneiden kilojen myötä myös 2 tyypin diabeteksen uhan, rasvamaksan ja saanut myös pielessä olleet kolestroliarvot kohdalleen. Tämän kaiken lisäksi vartaloni on paremman näköinen kuin mitä se on ollut vuosikymmeniin, kadonnut vyötärökin on löytynyt ja se on myös oikeissa mitoissa. Viimeinen ylimääräinen kilo lähti runsas vuosi sitten eikä paino ole sen jälkeen noussut. Muut saavat olla mitä ovat, mutta minä olen onnellinen laihtuneesta olemuksestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos jonkun tekee onnelliseksi syödä rasvaa ja sokeria ylimäärin , siitä vaan. Minun onneani vähentää jos en voi pitää mieleisiäni vaatteita tai koen etten voi liikkua reippaasti tai kroppa tuntuu raskaalta. Voimme jokainen valita.
Kaikki ei voi valita. Jos on ylipainoinen niin se ei tarkoita sitä että syö rasvaa ja sokeria ylimäärin. Syön varmasti sokeria vähemmän kuin sinä ja olen aina syönyt, myös hoikkana.
Sinäkin voit sairastua niin että et voi enää liikkua reippasti ja kroppa on täynnä nestettä ja kipuja että turha yhtään olla ylimielinen.
N 93 kg
Itse koen, ettei mun onnellisuuteni liity painoon. Ihan yhtä onneton olin 83/170, kuin nytkin 55/170.. Olen sellainen, etten pysty syömään, kun olen hyvin surullinen tai mieli maassa pidemmän aikaa. Oon kuitenkin mieluummin hoikkana onneton, kuin lihavana onneton..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen normaalipainoinen, treenattu ja onnellinen. En ole koskaan ymmärtänyt tuota näkökantaa, että jos elää terveellisesti, ei voi nauttia mistään... Koska tunnetusti, elämän ainoa nautinto on ahtaa sokeria/suolaa ja rasvaa naamariin.
Syön siis itsekin "roskaa" aina välillä, mutta vastapainoksi harrastan säännöllistä liikuntaa. Ja mitä vähemmän ns. roskaa syö, sitä vähemmän sitä haluaa.
Tämä. Kyse on tasapainosta. En minä kieltäydy herkuista loppu elämäkseni. Ei ne ole kiellettyjä minulta. En vain syö niitä joka päivä. Ei se tunnu vaikealta. Voin ohittaa karkkihyllyn kaupassa, koska ymmärrän että se on siellä vielä huomenakin jos mielihalu ei millään mene ohi. Ei ne herkut ole loppumassa maailmasta, vaikka en niitä nyt juuri tällä sekunnilla kahmisi itselleni.
Täällä on ihme käsityksiä ylipainoisista. Olen tällä hetkellä ylipainoinen. Karkkihyllyt olen ohittanut 30 vuotta sillä minulla on erikoisruokavalio enkä syö karkkia tai suklaata. Minulla ei ole hyllyjen kohdalla mielihaluja saati että kahmisin niitä itselleni.
Tai että ylipainoinen ei nauttisi liikunnasta vaan ahmimisesta.
Ei ylipaino tarkoita sitä että on koko elämänsä ollut liikuntaa vieroksuva roskaruoasta nautiskelija. Itse olen aina nauttinut terveellisestä ruoasta ja liikunnasta ja olin hoikka kunnes pari vuotta sitten lihoin 35 kg.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen normaalipainoinen, treenattu ja onnellinen. En ole koskaan ymmärtänyt tuota näkökantaa, että jos elää terveellisesti, ei voi nauttia mistään... Koska tunnetusti, elämän ainoa nautinto on ahtaa sokeria/suolaa ja rasvaa naamariin.
Syön siis itsekin "roskaa" aina välillä, mutta vastapainoksi harrastan säännöllistä liikuntaa. Ja mitä vähemmän ns. roskaa syö, sitä vähemmän sitä haluaa.
Tämä. Kyse on tasapainosta. En minä kieltäydy herkuista loppu elämäkseni. Ei ne ole kiellettyjä minulta. En vain syö niitä joka päivä. Ei se tunnu vaikealta. Voin ohittaa karkkihyllyn kaupassa, koska ymmärrän että se on siellä vielä huomenakin jos mielihalu ei millään mene ohi. Ei ne herkut ole loppumassa maailmasta, vaikka en niitä nyt juuri tällä sekunnilla kahmisi itselleni.
Ei ylipaino tarkoita sitä että on koko elämänsä ollut liikuntaa vieroksuva roskaruoasta nautiskelija.
Ei, mutta varmaan yleisin 'argumentti' näissä ketjuissa on 'kärsikää te hoikat/urheilevat kun minä nautin (syön ja olen liikkumatta?) elämästä'... Siinä varmaan pääasiallinen syy miksi useimmat ylipainoiset mielletään ahmiviksi sohvaperunoiksi.
En sano etteikö sairauksien yms. takia ylipainonsa saaneita ole, toki on... Mutta niin on puhtaan laiskuuden takia saaneita, kuten minä olin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen normaalipainoinen, treenattu ja onnellinen. En ole koskaan ymmärtänyt tuota näkökantaa, että jos elää terveellisesti, ei voi nauttia mistään... Koska tunnetusti, elämän ainoa nautinto on ahtaa sokeria/suolaa ja rasvaa naamariin.
Syön siis itsekin "roskaa" aina välillä, mutta vastapainoksi harrastan säännöllistä liikuntaa. Ja mitä vähemmän ns. roskaa syö, sitä vähemmän sitä haluaa.
Tämä. Kyse on tasapainosta. En minä kieltäydy herkuista loppu elämäkseni. Ei ne ole kiellettyjä minulta. En vain syö niitä joka päivä. Ei se tunnu vaikealta. Voin ohittaa karkkihyllyn kaupassa, koska ymmärrän että se on siellä vielä huomenakin jos mielihalu ei millään mene ohi. Ei ne herkut ole loppumassa maailmasta, vaikka en niitä nyt juuri tällä sekunnilla kahmisi itselleni.
Täällä on ihme käsityksiä ylipainoisista. Olen tällä hetkellä ylipainoinen. Karkkihyllyt olen ohittanut 30 vuotta sillä minulla on erikoisruokavalio enkä syö karkkia tai suklaata. Minulla ei ole hyllyjen kohdalla mielihaluja saati että kahmisin niitä itselleni.
Tai että ylipainoinen ei nauttisi liikunnasta vaan ahmimisesta.
Ei ylipaino tarkoita sitä että on koko elämänsä ollut liikuntaa vieroksuva roskaruoasta nautiskelija. Itse olen aina nauttinut terveellisestä ruoasta ja liikunnasta ja olin hoikka kunnes pari vuotta sitten lihoin 35 kg.
Tuo on totta, ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä. Olen itse ollut aina hoikka sekä liikuntaa vieroksuva roskaruoasta nautiskelija. Syön epäsäännöllisesti, joten ruoan on oltava sitten todella runsasenergistä kun nälkä yllättää. Ei sen terveellisempää keholle. Mikä oli syynä lihomiseen, jos olet aina aiemmin ollut hoikka?
Yleisesti ottaen monet hiukan ylipainoiset näyttävät kauniimmilta ja iloisemmilta kuin kovin hoikat/ laihat. Ja tämä sius MINUN mielestäni.. 55/170-onneton
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa etsiä onni muualta kuin syömisestä.
Jep, on aika ankea maailmankuva jos ruoka ja juoma ovat ainoat ilonlähteet elämässä. Ruokakin maistuu paremmalta kun liikkuu eikä vain istua ja makaa paikoillaan.
Voi sekä juoda, syödä, että liikkua :)
Lihavat eivät liiku riittävästi vaan syövät enemmän kuin kuluttavat. Normaalisti liikkuvan hoikan ihmisen ei tarvitse laskea kaloreita jos sattuu joskus syömään kermajäätelöä tai suklaakeksejä kahvin kanssa. Kokonaista keksipakettia ei ole pakko vetää kerralla, mutta se on siellä kaapissa siltä varalta jos joskus tekee mieli makeaa eikä tarvitse sen takia lähteä erikseen kauppaan.
En syö enemmän kuin kulutan, syön todella paljon vähemmän kuin kulutan. Liikun riittävästi. Paljonko itse liikut? Minä olen tällä viikolla liikkunut 21 tuntia ja tänään tulee vielä 6 h lisää.
Keksejä en ole syönyt vuosiin, tykkään enempi terveellisistä herkuista kuten nauriista.
Siinä vaiheessa kun lihoin, voi olla että söin enemmän mitä kulutin. Sairastuin syöpää ja kahteen muuhun sairauteen. Kehoni oli tottunut kovaan liikuntaan mutta nyt olin sänkypotilas, voisiko olla että tällaisessa tilanteessa kehon aineenvaihdunta painuu todella alas ja normaalikin(sairaalaruoka) lihottaa. Syön lääkkeitä jotka lihottaa ja turvottaa, kilpirauhanenkin vietiin.
Nyt laihdutan todella rankalla kuurilla ja runsaalla liikunnalla mutta paino putoaa vähemmän kuin kilon kuussa, joskus ei sitäkään. Muistan miten helppoa oli terveenä pysyä hoikkana, riitti että söi terveellisesti, joskin niukasti ja liikkui paljon. Muutaman kerran kuussa sai herkutellakin. Mutta tässä elämäntilanteessa se ei riitä. Pitää oikeasti paastota ja treenata lujasti.
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen monet hiukan ylipainoiset näyttävät kauniimmilta ja iloisemmilta kuin kovin hoikat/ laihat. Ja tämä sius MINUN mielestäni.. 55/170-onneton
Kun painoin 57 kg, olen 169 cm, olin mielestäni liian hoikka. Parhaimmillani olin 64-73 kg.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kiva käydä kahvilassa ja valita minkä tahansa herkun, kun tietää hoikistuneen vartalonsa kestävän nyt hyvin silloin tällöin herkuttelut koska pääasiassa syö kuitenkin terveellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle
Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle
Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.
Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.
Mulle riittää että saan nälän pois, en tarvitse ruoasta tyydytystä ja voin syödä huononmakuistakin ruokaa ikään kuin polttoaineena ilman kiukuttelua.
Olen ollut sekä hoikka että ylipainoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen on onnellisin silloin kuin arvostaa terveyttään ja enimmäkseen syö ruokia, jotka pitkävät sitä terveyttä yllä. Välillä on toki lupa herkutellakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä onnellinen hoikkana. Onnellisempi kuin paksuna. Enkä pysty muuttamaan tätä ajattelua.
Minä olin oman elämänkaareni onnettomin anorektikkona. Jos olet hoikka, etkä anorektinen, niin tuskin kannattaa muuttaakaan ajatustasi. Jokaisella on luonollinen olotila. Jos et koe, että kärsit tai joutuisit luopumaan mistään, niin kaikki on hyvin :)
Vähän outo ajatus toisaalta. Tottakai pysyäkseen hyväkuntoisena ja terveenä, joutuu välillä pitämään paremmin itsekuria jos tekisi mieli vain syödä pizzaa sohvalla. Aina jos jotain meinaa elämässä saavuttaa, jollain tapaa "kärsii tai luopuu jostain". Esim. kyllä hoikkakin voi hyvällä omalla tunnolla välillä syödä pizzaa ym ja suurimmaksi osaksi ajasta ei koe luopuvansa jostain. Mutta varmasti välillä sille tuntuu, ainakin ihmisistä joiden ei ole helppoa pysyä hoikkana. Samoin esim. työ ja opiskelu on ajasta luopumista ja välillä ihan ankeaa, entä sitten? Pitäisikö elämä siis olla vain helppoa ja mässäilyä jatkuvasti, ettei olisi hetkeäkään "ei niin kivaa". Ylipainokin on jostain luopumista.
Tarkoitatko että ylipainoinen haluaa vain helppoa elämää ja mässäilyä? Minä olen kurinalaisesti treenannut alle kouluikäisestä kahta liikuntalajia ja yhtä taidelajia. 16-vuotiaana muutin ruokavalioni terveelliseksi, jätin roskaruoan, sokerin, karkit, pizzat yms. pois. Toki muutaman kerran vuodessa teen itse pizzaa mutta esim. juuston ja eläintuotteet jätän pois. Pizzerian pizzaa olen syönyt viimeksi 90-luvulla.
Syöpäsairaana yritin treenata jopa sängyssä. Olen samalla kun taistelin kuolemaa vastaan ja syövästä toipuessani opiskellut kahden liikuntalajin ohjaajaksi ja taidealallakin lisää ammattitaitoa. Vai että helppoa. Itsestäni tuntuu että olen puskenut itseni voimat äärirajoilla takaisin elämään.
Niin, syöpähoidot ja lääkkeet siis lihotti minut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle
Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle
Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.
Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.
Entä jos herkuttelija haluaa, että maku pysyy suussa pidempään? Aivothan huutavat oolalaata juuri silloin kun maku on kielellä. Sen oolalaan halutaan jatkuvan pitkään, kuin pitkitetty orgasmi.
Silloin kannattaisi syödä hitaasti ja mahdollisimman maistuvaa ruokaa. Ei hotkia höttöhiilareita joiden maku on yleensä vain suola, sokeri, rasva.
Jos kieli kostuu vain höttöhiilareista, niin on turha laittaa suuhun porkkanaa. Kai jokainen herkuttelija valitsee nimenomaan sen parhaimman herkun, josta saa suurimmat kiksit. Muutenhan koko touhu on hyödytöntä.
Olen yrittänyt selittää tätä lapsilleni joten kaippa voin selittää muutamalle aikuisellekkin. Ruoan makuun vaikuttaa hyvin paljon asenteesi ruokaa kohtaan. Kun asennoidut ruokaan siten että tästä en varmaankaan tykkää, on aika sata varmaa että et tykkää siitä. Monet ylipainoiset eivät oikeasti ole mitään suuria herkuttelijoita, vaan hyvinkin nirsoja. Eivät uskalla maistaa uusia juttuja ja kun maistavat niin ovat jo etukäteen päättäneet että tästä en tykkää. Monet todella maistuvat jutut vaatii vähän totuttelua. Vahvojen makujen kanssa on usein niin. Myös uudet kasvikset ovat monille vaikeita. Joku juustonaksu tai mansikkajäätelö taas, ne on helppoja makuja. Ei niissä ole mitään jännitystä ja suola, sokeri ja rasva iskee meidän kroppaan kuin täsmäpommi, koska kroppa on jo evoluution alussa rakennettu niin että tämä on kaikkein hyödyllisintä. Mutta makuna nuo ovat kyllä todella tylsiä, jos vaan oikeasti alkaa tutustumaan makujen maailmaan ja vaientaa sen oman lapsellisen entykkää-äänen.
Olen ylipainoinen vegaani, syön kasviksia paljon enkä nirsoile, tykkään enempi terveysruoasta kuin roskaruoasta. Juustonaksua en on ole syönyt 30 vuoteen enkä mansikkajäätelö vuosiin, ainakaan 10 vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
On kiva käydä kahvilassa ja valita minkä tahansa herkun, kun tietää hoikistuneen vartalonsa kestävän nyt hyvin silloin tällöin herkuttelut koska pääasiassa syö kuitenkin terveellisesti.
Juuri tästä on kyse. Ylipainoinen ei tätä saa tehdä. Olen viimeksi syönyt kakkua 90-luvulla, mutta hampurilaista monen vuoden tauon jälkeen jokin aika sitten ihan julkisella paikalla. Ja heti tuli katseita siihen malliin, että taas se läski vetelee hampparia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle
Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle
Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.
Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.
Entä jos herkuttelija haluaa, että maku pysyy suussa pidempään? Aivothan huutavat oolalaata juuri silloin kun maku on kielellä. Sen oolalaan halutaan jatkuvan pitkään, kuin pitkitetty orgasmi.
Silloin kannattaisi syödä hitaasti ja mahdollisimman maistuvaa ruokaa. Ei hotkia höttöhiilareita joiden maku on yleensä vain suola, sokeri, rasva.
Jos kieli kostuu vain höttöhiilareista, niin on turha laittaa suuhun porkkanaa. Kai jokainen herkuttelija valitsee nimenomaan sen parhaimman herkun, josta saa suurimmat kiksit. Muutenhan koko touhu on hyödytöntä.
Olen yrittänyt selittää tätä lapsilleni joten kaippa voin selittää muutamalle aikuisellekkin. Ruoan makuun vaikuttaa hyvin paljon asenteesi ruokaa kohtaan. Kun asennoidut ruokaan siten että tästä en varmaankaan tykkää, on aika sata varmaa että et tykkää siitä. Monet ylipainoiset eivät oikeasti ole mitään suuria herkuttelijoita, vaan hyvinkin nirsoja. Eivät uskalla maistaa uusia juttuja ja kun maistavat niin ovat jo etukäteen päättäneet että tästä en tykkää. Monet todella maistuvat jutut vaatii vähän totuttelua. Vahvojen makujen kanssa on usein niin. Myös uudet kasvikset ovat monille vaikeita. Joku juustonaksu tai mansikkajäätelö taas, ne on helppoja makuja. Ei niissä ole mitään jännitystä ja suola, sokeri ja rasva iskee meidän kroppaan kuin täsmäpommi, koska kroppa on jo evoluution alussa rakennettu niin että tämä on kaikkein hyödyllisintä. Mutta makuna nuo ovat kyllä todella tylsiä, jos vaan oikeasti alkaa tutustumaan makujen maailmaan ja vaientaa sen oman lapsellisen entykkää-äänen.
Ja siis tuo että totuttelisi maistelemaan vahvemman makuisia juttuja kuin juustonaksu tai munkkipossu, se on tie siihen että pienempi annos tuo saman nautinnon. Kun ruoka oikeasti maistuu joltain muultakin kuin sokerilta ja rasvalta, ja oppii nauttimaan niistä mauista, saa kiksit jo pienestä annoksesta. Samalla niiden entisten herkkujen viehätys vähenee, kun niiden maku ei enää tunnu niin kummoiselta. Mutta tämä vaatii jotain ihmiseltä. Tässä pitää haastaa itseään. Ja suhtautua aikuismaisesti, eikä jo etukäteen päättää että mäkkäriateria olisi parempi.
Nämä samat pätee myös liharuoasta siirryttäessä kasvisruokaan. Jos on päättänyt jo että kasvisruoka on pahaa eikä edes maista niin se on nirsoilua.
Mutta samalla kun makuaisti tottuu olemaan ilman eläinrasvaa, löytyykin uusia ihania makuvivahteita kasviksista.
Itseään pitää siis haastaa ja ruokavalion vaihdos tai muuttaminen vaatii ihmiseltä jotain. Lihaanit ovatkin niin lepsuja ja mukavuuden haluisia ettei heistä ole tällaiseen.
t. ylipainoinen vegaani
Elämä on valintoja: Tykkäät mättää herkkuja -> lihot -> et ole enää yhtä kiinnostava s-kumppani monille. Jos se ei haittaa niin sitten voi huoletta vetää terveysriskirajoille. Jos terveys ei kiinnosta, niin sitten vain taivas on rajana.
Itselleni hoikkuudella on vain väline arvoa. Pidän hoikista ihmisistä ja haluan seksikumppaneiksi hoikkia. Kannattaa siksi itsekin pysyä hoikkana. Jos en haluaisi seksiä hoikilta kumppaneilta, olisin todennäköisesti huomattavasti ylipainoinen.
Onnellisuus tulee mielestä ja asenteesta elämään. Lihava voi menettää mielensä ruumiinkuvaansa ja laiha elää vailla mielihaluja.
Silti voi molemmat ruumiinkuvat olla onnellisiakin.
Itse elän jotain välimaastoa.
Mä oon mätännyt herkkuja, mutta en mä lihavaksi ole tullut.
Rakastan liikuntaa ja ohjaan sitä työkseni. Liikunta antaa minulle enemmän mielihyvää kuin joku herkku, vaikkapa jäätelö.
Sairauksien ja lääkkeiden vuoksi minun on nyt todella vaikea pysyä normaalipainossa, ennen sairauksia olin hoikka. Olen yrittänyt laihduttaa, vaatii todella kovaa dieettiä, pätkäpaastoa, OMADia ja suurta kalorivajetta -2500 jotta laihtuisin edes yhden kilon kuussa. Liikuntaa tulee noin 4 h 6 päivänä viikossa laihdutin tai en.
Kova dieetti kuitenkin heikottaa ja vie voimia liikunnalta, joten joskus on vaan pakko syödä sen verran vatsa täyteen että heikotus lähtee mikä stoppaa laihtumisen.