Olemmeko mieluummin laihoja kuin onnellisia?

Olen laiha ja onnellinen. Lihavana olisin onneton.

Olen onnellinen laihana. Nautin myös herkuista, mutta kohtuudella. Tämä nykyään paha? Tuntuu, että hoikkuudesta on tullut asia jota pitäisi hävetä ja piilotella, jotten kehopositiivisille tulisi paha mieli.

Minä en saa olla positiivisella asenteella kehostani. Ahdistavaa.

Laihoja mutta ei ainakaan köyhiä.

Kysykää Auschwitzista.

Olen laihana ollut aina onnellinen. Kolmannen lapsen jälkeen lihosin ja olin onneton monta vuotta kunnes sain karistettua kilot pois. Heti tuli kevyempi ja parempi olo myös pääkoppaan. Olen myös huomannut että lihavat ihmiset ovat hyvin epäkiitollisia ihmisiä jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään. He arvostelevat myös todella hanakasti muita ihmisiä, ei pelkästään laihoja vaan myös muita lihavia. Ovat ilkeitä eli taitaa olla kovin paha olo ja huono itsetunto lihavilla. 

Tosi kummallinen ajatus täällä, että onnellisuus olisi joku päämäärä. Se on nimenomaan sivutuote.

Ihminen voi olla laiha ja onnellinen.

Minusta tämä on hyvä kysymys. Äärimmäinen kieltäytyminen vaikkapa laihduttamalla on nostettu ihanteeksi, vaikka ihminen on paljon onnellisempi ja mukavampi lähimmäisilleen, jos saa vaikka popsia välillä iloisen hillisilmäisiä runebergintorttuja. Laihduttamiseen liittyy myös erittäin ikävää ja traumatisoivaa itsensä tuomitsemista ja arvostelua, jatkuvasti. Olen mieluummin lupsakan ja iloisen pyöreähkö kuin takakireä vinttikoira.

Onnettomin olen ollut n. 15-vuotiaana, kun olin 54-kiloinen 164-senttisenä. Olin onneton, koska mielestäni minun olisi pitänyt olla vielä laihempi, ja pidin 10 päivän vesipaastoja ja söin glaubersuolaa, jotta vatsa toimisi.

Minkä takia luonnostaan hoikat vastaavat tähän ketjuun? Teitä tämä kysymys ei koskenut, kuten avauksessakin todetaan.

En ole kylläkään laiha mutta normaalipainoinen. Rakastan liikuntaa ja yritän syömään pääsääntöisesti monipuolisesti ja terveellisesti jotta kehoni voi hyvin ja jaksan liikkua. Herkuttelen kuitenkin monta kertaa viikossa koska rakastan myös herkkuja :)

Syömishäiriöiden vuoksi olen ollut sekä alipainoinen että reilusti ylipainoinen. Laihuutta ja normaalipainoa sain ylläpidettyä vain syömättömyydellä ja oksentamisella. Sanomattakin lienee selvää, että en ollut onnellinen laihana, normaalipainoisena, mutta en lihavanakaan.

Kehotyytyväisin ja onnellisin olen ollut aktiivisesti liikuntaa harrastavana ja lievästi ylipainoisena. Ylipainosta huolimatta olen liikunnan ansiosta solakka. Parasta on, kun välillä voi herkutellakin, vaikka melko tiukan ruokavalion kanssa joudun pääosin elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ta pulver och var lycklig som Finlands anorektiska premiärministerska.

Olet aivan helvetin typerä. Toivottavasti nämä kunnianloukkauksiin verrattavat heitot otetaan poliisitutkintaan.

Totta, nuoren naisen kuuluu olla hoikka ja siro.

Mitä koulutetumpi, sitä enemmän huomioi myös ruokavaliotaan. Ja tuossa asemassa av-pullamamma näyttäisi oudolta ja epäammattimaiselta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle

Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle

Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.

No toi, että vaatteet mahtuu päälle on kyllä ihanaa. Inhottavaa on se jos vaatteet kiristää ja puristaa ja on epämukavaa ihan koko ajan. Sitten pitää ostaa uusia vaatteita ja kalliiksihan se tulee.

Ostathan sä muutenkin jatkuvasti uusia vaatteita

Tottakai uusia vaatteita ostaa silloin kun ne näyttää hyvältä päällä. Lihavana se on se sama trikoinen joukkueteltta  eri koossa mikä tilataan ellokselta. Vaatekaupasta kun ei päälle mahdu kuin korvikset ja käsilaukku.

Laihana ihminen on onnellisempi ja energisempi.

Lihavat ovat pilanneet kehonsa ja elintoimintonsa.

Olen 170cm ja olen painanut aikuisiällä niin 50kg kuin 86kg ja paino ei ole koskaan ollut onnellisuuden tae. Mutta: treenaaminen ja liikunta liittyy mulla vahvasti onnellisuuteen. Olen parhaimmillani kun treenaan säännöllisesti ja tunnen myös oloni parhaimmaksi silloin. Sitä fiilistä ei voita mikään kun on hyvässä kunnossa ja endorfiinit jyllää kehossa kunnon treenin jälkeen. Tästä aion pitää kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia luonnostaan hoikat vastaavat tähän ketjuun? Teitä tämä kysymys ei koskenut, kuten avauksessakin todetaan.

Mikä edes on "luonnostaan hoikka"? Aineenvaihdunnalla tai muulla voi perustella nuorempana, mutta se hidastuu kaikilla iän myötä ja kokonaisuus on eri tekijöiden summa. Tuo tuntuu sellaiselta tekosyyltä, että jotkut ovat luonnostaan ja kun en itse ole, en tule olemaankaan. Että ikäänkuin mikään elintavoissa ei vaikuttaisi koko asiaan, kellään. Joko synnyt hoikaksi tai ei niin hoikaksi, mitäpä siinä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen onnellinen normaalipainoisena. Lihavana mietin elämäni lopettamista koska lihavuus tuntuu niin hirveälle.

Olet onnellinen normaalipainoisena, mutta et ole laiha. Eli olet mieluummin onnellinen kuin laiha.

Olisin mielelläni laihakin, mutta kärsin matalasta verenpaineesta ja se johtaisi siihen että olisin laiha mutta aina unessa. Olen joskus ollut laiha ja se oli kieltämätttä upea tunne, vaikka piti nukkua 4 tunnin päiväunet ja nukahteli kaikkialle.

Olen onnellisempi hoikempana (normaalipainoisena). En ole koskaan ollut virallisesti ylipainoinen, mutta joskus normaalipainon ylärajoilla. Olo ei ollut hyvä, aina tursotti ja kiristi ja puristi jostakin. Liikkuminenkaan ei ollut yhtä mukavaa. Kyllä olo on sata kertaa parempi kun syö suurimman osan ajasta hyvin ja terveellisesti ja painokin pysyy sellaisena, ettei jokainen sivutaivutus aiheuta kasaa makkaroita kylkeen tai etten maha turvota niin, että kenkien sitominenkin on vaivalloisempaa. -N40

Olen lihonut 10kg ja se haittaa. Kyse ei ole ulkönäöstä, vaan kropan toiminnallisuudesta. Harrastan urheilua, ja tunnen tuon 10kg vastuksena leaunvedoissa, hypyissä, nopeuden hidastumisena. Lisäksi terveys on mulle tärkeä arvo, joten en ryhdy äärimmäiselle kitukuurille. Enkä halua olla laiha vaan terve, urheilullinen, normaalipainoinen