Lue keskustelun säännöt.
Miten te jaksatte elämää, kun ei mitään ns odotettavaa?
22.01.2023 |
Vai onko kaikilla muilla elämässä muutakin kuin arki, arkinen aherrus, työ, oravanpyörässä pyöriminen, kotityöt yms?
Itselläni ei ole, ei koskaan mitään matkoja (miestä ei kiinnosta eikä oikein olisi varaamaan ellei sitten säästä melko kauan), ei mitään vapaa-ajan rientoja, ei pieniäkään hotellireissuja (syy mainittu jo), ei yhtikäs mitään, ikinä.
Tuntuu aivan ääliömäiseltä pitää edes mitään vuosilomapäiviä, kun nekin kuluu "ihan vaan kotona".
Vttu mitä paskaa, oikeasti. Ja päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet vain kuluu.
Paskaa, ankeata paskaa.
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ihan sama tilanne kuin ap:lla ja ollaan samaa ikäluokkaa. Ex mies oli kotona istuva riippakivi eikä suostunut lähtemään mihinkään eikä tekemään mitään vaikka ehdotin mitä vaan. Meille tuli ero pari vuotta sitten. Mies oli hankkinut salarakkaan netistä.
Mä olen kamppaillut samojen tunteiden kanssa varsinkin eron jälkeen ja sitten tein jotain radikaalia. Vaihdoin uuteen työhön ja hain työtä , missä pitää matkustaa paljon ulkomailla. Onneksi koulutukseni ja työkokemukseni sallii sen. Nyt matkustan työn vuoksi puolet ajasta ja tämä on niin ihanaa! Uusia ihmisiä , uusia paikkoja. Mikä parasta, työnantaja maksaa matkat ja päivärahat päälle.
Voitko ap vaihtaa työhön missä pitää matkustaa , edes kotimaassa? Alhaisempikin koulutustaso mahdollistaa sen. Myyntityö, konsultointi jne. Alat vaan etsimään netistä uutta työtä.
Miksi salarakas estää tekemästä mitään vaimon kanssa? En ymmärrä. Jos mies olisi kuitenkin tuolloin kotona ja vapaana menemään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua ap:n kaltaisia. Tänäänkin on vaikka mitä ihanaa, mitä tahtoisin tehdä, mutta aika ei riitä. Ihmisiä en tarvitse kulissiksi tekemiselle.
Mulla puolestaan olisi aikaa ja raha tehdä vaikka mitä, mutta yksin ei huvita. Ulkona tulee vain paha mieli, kun näkee kaveriporukoita ja pariskuntia.
Mitähän mahtaisi tapahtua, jos et pahoittaisikaan mieltäsi muiden onnesta? Se voisi avata uusia mahdollisuuksia
Varmasti hienoja asioita. Olisihan se mahtavaa, jos omat tunnereaktiot voisi valita eikä tarvitsisi koskaan loukkaantua tai pettyä.
Eihän tunteille mitään mahdakaan, mutta ne ovat vahvasti myös sidoksissa ajatuksiin ja kun niitä käy läpi, ne yleensä helpottuvat. Esimerkiksi tässä tilanteessa voisi lähteä miettimään onko se muiden onni tosiaan itseltä pois? Ja varsinkin kateellisuutta tuntiessa voi miettiä, että miten voisi itse saavuttaa tuon saman joka toisella on. Tai mitä sen eteen voi tehdä, että se olisi mahdollista tapahtua.
Yksi mitä voi miettiä on se, haluaako tosiaan keskittää jatkuvasti ajatuksensa siihen mitä muilla on ja minulla ei? Kuinka tuottavaa se on? Kuinka paljon se jarruttaa omaa elämää? Kuinka paljon se on kaikesta oikeasti tärkeästä pois?
Jos olet koko ajan perheesi ja ystäviesi ympäröimänä ja arkesi on sosiaalista, niin sinun saattaa olla todella vaikea asettua sellaisen ihmisen asemaan, joka elää ja tekee kaikki asiat jatkuvasti yksin. Lähdet minne vain ja menet yksin, ja kaikki muut ympärilläsi ovat parin, perheen tai ystäväpiirin ympäröiminä.
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta olen elänyt koko aikuisikäni yksin. Minulla on muutama ystävä, kaukana asuvia sukulaisia, hyviä kavereita ja tuttavia, mutta arjessa olen, elän, asun ja teen kaiken yksin. En ole antanut sen jarruttaa omaa elämääni tai antanut yksin olemisen määritellä itseäni tai estää tekemästä asioita, joista olen kiinnostunut. Silti, koen olevani outo lintu ja usein minulta kysytään esim. eikö minulla ole ketään kaveria mukana ja ihanko olen yksin lähtenyt. Kyllä se usein oikein alleviivaa yksinäisyyttä ja tuo ulkopuolisuuden tunnetta.
En oo aiempi kirjoittaja ja mulla ei ole ollenkaan kavereita tai ystäviä. Silti tuo aiempi kommentti oli minusta erinomainen, koska loppupeleissä se oma suhtautuminen on kaikista olennaisin osa siinä miten ihminen asiat kokee. Eli en näe miten se muuttais aiemman kommentoijan pointtia, jos hän asettuis enemmän yksinolevan ihmisen asemaan.
Arki ja elämä, kaikki yhtä ja samaa pötköä.
Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja lapseni kuoli jokunen vuosi sitten. Lapsuudessa koin hyväksikäyttöä. Perhettä on, mutta tunnen olevani täysin omillani näiden asioiden kanssa, kuin toisessa todellisuudessa. Työni ei anna mitään, vaikka olen korkeasti koulutettu.
En odota enää muuta kuin pääsyä pois. Itselleni en uskalla enkä haluakaan tehdä mitään - en voisi tehdä niin perheelleni.
Miksi pitäisi olla odotettavaa. Päivä kerralla sitä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Arki ja elämä, kaikki yhtä ja samaa pötköä.
Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja lapseni kuoli jokunen vuosi sitten. Lapsuudessa koin hyväksikäyttöä. Perhettä on, mutta tunnen olevani täysin omillani näiden asioiden kanssa, kuin toisessa todellisuudessa. Työni ei anna mitään, vaikka olen korkeasti koulutettu.
En odota enää muuta kuin pääsyä pois. Itselleni en uskalla enkä haluakaan tehdä mitään - en voisi tehdä niin perheelleni.
Olen tosi pahoillani kaikesta, mitä olet joutunut kokemaan
Tiedän, että muille ihmisille lapsen menettäneen vanhemman kohtaaminen on liian vaikeaa. Ja että Suomessa odotetaan että surusta parannutaan ja jatketaan elämää.
Minä toivon, että et olisi niin yksin asian kanssa. Apua antavien tahojen ehdottaminen tässä tuntuu silti jotenkin holhoavalta ja alentuvalta enkä halua olla sellainen. Halusin vain sanoa, että näen sinut ja surusi. Et ole yksin. Meitä on muitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän mikä auttaa. Tuhlaa rahasi, niin sinulla on jotain tavoiteltavaa.
Muistan kyllä miten oravanpyörää pyöritellessä viikonloput, pippalot ynnämuut mukavat juttuset oli niitä joita odotti. Se odotus antoi jaksamista sietää arkea. Sitten tajusin, että oravanpyörä on orjuutta ilman ulospääsyä, ei ihmisen itsensä parhaaksi ollenkaan. Lopetin sen. Nyt elän tässä hetkessä. Merkitys löytyy juuri nyt, eikä sitten kun. Tulevaisuuden odottaminen on yksi isoimmista valheista, jonka avulla ihminen pystyy huijaamaan itsensä sietämään epäinhimillistä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mikä auttaa. Tuhlaa rahasi, niin sinulla on jotain tavoiteltavaa.
Joo, miten selviytyä kun ei ole ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni sinkkuna ja lapsettomana riittää kaikenlaista kivaa odotettavaa. Nytkin parit kiinnostavat treffit luvassa toisessa kaupungissa.
Laki pits.
Ohis sinkku. Tylsistynyt sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla odotettavaa. Päivä kerralla sitä mennään.
Niinpä, arki menee töissä. Viikonloppuna voi puuhata jotakin kotona ja käydä kävelyllä.
Kaksi vaihtoehtoa. Voi vinkua kun ei ole mitään tekemistä ja odotettavaa. Tai sitten voi kehitellä jotain mukavaa. Ihan oma valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ensimmäisen sivun ostin kommenttini jälkeen tähän aloitukseeni mitään kirjoittanut, paljon on tullut kommentteja, kiitos niistä!
En tiedä miten tämän sanoisin, mutta minulla ei vain ole voimia eikä energiaa mihinkään, en saa itsestäni aikaiseksi mitään ihmeempää, en jaksa olla kovinkaan sosiaalinen sen lisäksi mitä työssä on pakko olla, työssä jonka jälkeen olen jokainen arkipäivä naatti.
Matkustelua ei työhöni kuuluu, vain suorittamista olemattomilla eduilla ja heikolla palkalla.
Minulla on 1 ystävä (joka hänkään ei tiedä täyttä totuutta olostani ja syistä siihen) ei sukulaisia tms, tuo mies (jota ei kiinnosta kanssani olla/mitään tehdä, mielenkiintomme kohteet eivät kohtaa, tosin minulla niitä ei taida enää ollakaan) ja kotoa pois muuttaneet lapseni.
Oloni on kuin loppumattomasss suossa tai juoksuhiekassa rämpimistä betonipaino hartioilla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla odotettavaa. Päivä kerralla sitä mennään.
Niinpä, arki menee töissä. Viikonloppuna voi puuhata jotakin kotona ja käydä kävelyllä.
Niinpä, minäkin oikein odotan sitä, että tulee aina viikonloppu ja pääsen kävelylle.
Eikun🤔...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tässä juuri odotan alkavia syöpähoitoja. Mutta, niiden jälkeen odotan ihan vaan kesää, aurinkoa, rantoja, puutarhanhoitoa, tavallista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vaihtoehtoa. Voi vinkua kun ei ole mitään tekemistä ja odotettavaa. Tai sitten voi kehitellä jotain mukavaa. Ihan oma valinta.
Voi kun Ap:kin arvostaisi sitä, että on työ ja parisuhde.
Itse menetin parisuhteeni yhteisen 28 vuoden jälkeen. Mieheni ei vaan enää rakastanut, oli asian kanssa paininut jo vuoden, itse rakastin loppuun asti. Maailmani romahti, mieheni oli rakastajani, paras ystäväni, lapseni isä ja henkilö jonka kanssa halusin elää elämäni loppuun asti. Tässä on nyt 7 kuukautta yritetty elää uutta elämää, mutta vaikeata se on. Pahinta on yksinäisyys. Etätöitä tehdessä ei kontakteja ole. Nytkin olen ollut viikonlopun yksin Tallinnassa. Käyn elokuvissa yms yksin. Totuus kuitenkin on se, että jatkuvasti yksin oleminen ja tekeminen ei ole kivaa. Sitä kipeästi kiinnittää huomion jokaiseen pariskuntaan, perheeseen ja ystäviin ja miettii, miten helvetissä kävi näin. Kolme ystävää minulla on/oli, mutta ei niillä ole aikaa, olen ihan tosissaan yrittänyt. No, nyt olen luovuttanut, yritän vain selviytyä ja jaksaa.
Lähetä mies pattayalle piristymään.
Vierailija kirjoitti:
Minä tässä juuri odotan alkavia syöpähoitoja. Mutta, niiden jälkeen odotan ihan vaan kesää, aurinkoa, rantoja, puutarhanhoitoa, tavallista elämää.
Lykkyä hoitoihisi, ne on rankkoja, tiedän kokemuksesta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En ole ensimmäisen sivun ostin kommenttini jälkeen tähän aloitukseeni mitään kirjoittanut, paljon on tullut kommentteja, kiitos niistä!
En tiedä miten tämän sanoisin, mutta minulla ei vain ole voimia eikä energiaa mihinkään, en saa itsestäni aikaiseksi mitään ihmeempää, en jaksa olla kovinkaan sosiaalinen sen lisäksi mitä työssä on pakko olla, työssä jonka jälkeen olen jokainen arkipäivä naatti.
Matkustelua ei työhöni kuuluu, vain suorittamista olemattomilla eduilla ja heikolla palkalla.
Minulla on 1 ystävä (joka hänkään ei tiedä täyttä totuutta olostani ja syistä siihen) ei sukulaisia tms, tuo mies (jota ei kiinnosta kanssani olla/mitään tehdä, mielenkiintomme kohteet eivät kohtaa, tosin minulla niitä ei taida enää ollakaan) ja kotoa pois muuttaneet lapseni.
Oloni on kuin loppumattomasss suossa tai juoksuhiekassa rämpimistä betonipaino hartioilla.Ap
Kuulostat masentuneelta. Hanki apua mielummin aiemmin kuin myöhemmin.
Mitä taas tulee muuten ongelmaasi, elämä nyt vain on sellaista että umpisolmut pitää avata itse. Voit aina erota miehestä jos hänestä ei ole sinulle mitään iloa ja tappaa sen pienenkin kipinän joka muuten voisi olla. Voit vaihtaa työpaikkaa. Voit hankkia koiran. Voit muuttaa.
Energiaa voi alkaa kerryttämään sillä, että alat pikkuhiljaa tekemään asioita joista nautit. Ala kuntoilemaan, se on yleensä paras tapa saada energiaa. Käy juoksemassa, edes 10 minuuttia töiden jälkeen voi piristää. Kuntosali, tanssikurssi. Opettele soittamaan instrumenttia. Opettele uusi kieli ja lupaa itsellesi, että kun olet ok tasolla, matkustat johonkin maahan missä puhutaan kyseistä kieltä. Aloita pienestä, käy vaikka naapurikylässä kahvilla tai kirjastoluennolla. Osallistu avoimen yliopiston kurssille...
Tee ihan mitä tahansa, mutta älä jää jumiin selittelyyn, voimattomuuteen ja itsesääliin. Näen kaltaisiasi ihmisiä jatkuvasti ympärilläni ja näen kuinka myrkyllistä se on. Olin lähellä samanlaista tilannetta itsekin, kunnes erosin sen aikaisesta poikaystävästäni, muutin uuteen kaupunkiin ja hankin uuden työn. Elämä on nyt paljon parempaa!
Minä aloin käydä kuntosalilla pari kertaa viikossa yksin. Nyt kun olen kohta vuoden käynyt, olen tosi tyytyväinen. Saliharjoittelu on alkanut tuntua mielekkäältä ja kuntoni on tietysti kohentunut. Tärkeintä on kuitenkin se, että siitä on tullut sisältöä elämääni. Tuntuu kivalta mennä sinne ja miettiä mihin suuntaan vie harjoittelua. No tiedän, että tämä tuntuu joistain teistä tyhmältä, mutta yritän sanoa että jos kaipaa sisältöä elämäänsä niin kyllä sitä löytyy. Kuntosalikortti maksaa jotain 25e/kk, saan sen maksettua työnantajan antamalla edulla.
Käyn myös elokuvissa yksin ja suunnittelen parhaillaan ulkomaanmatkaa. Haluaisin mennä Madeiralle ihailemaan kevään kukkia. Mutta jos siihen ei ole varaa niin käyn Virossa.
Elämästä nauttiminen tapahtuu ihan korvien välissä.
https://www.intrepidtravel.com/uk/about/solo-travel
Got the urge for adventure, but no one to do it with? Over 50% of travellers on our trips are travelling solo.
This is why travelling as part of our small group tours has its perks. We’ve got expert local leaders who can't wait to show you around, ready-made friends who are itching to explore (just like you), and optional single supplements if you want a room all to yourself. All you have to do is turn up with a smile and a passport: we’ll handle the rest.