Lue keskustelun säännöt.
Kuinka päästä yli ihmisestä joka kosketti syvältä?
16.01.2023 |
Olen ihastunut ns. väärään ihmiseen todella lujaa. Tapailimme vain hetken aikaa, mutten muista milloin olisin tuntenut samanlaisia tunteita ketään toista kohtaan. Hänen kanssa oli hyvä olla.
Tapailun loppumisen jälkeen olen yrittänyt pitää itseni kiireellisenä, mutta silti mietin ja pyörittelen ajatusta, mitä jos? Olen kaiken lisäksi todella herkkä niin aisteille kuin tunteille. Kuinka päästä yli?
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni nuo voimakkaat ihastumiset ovat aina liittyneet läheisriippuvuuteen. On kokenut sen toisen olevan jotain ainutlaatuista ja erityistä jota ilman ei voi elää. Tosiasiassa on ollut kyse omassa sisimmässä olevasta rakkausvajeesta jota yksikään ihminen ei voi täyttää.
On kyse lapsuuden traumasta, vanhemmuuden puutteesta. Sitä sitten velkoo lopunelämäänsä näiltä "sielunkumppaneilta" ja "kaksoisliekeiltä". Ellei jokin aja käsittelemään traumaa. Raastava ero ja sydänsuru voivat sen tehdä.
Läheisriippuvuus ja heikko identiteetti. Ihailee toisessa jotakin piirrettä jonka haluaisi itsessä olevan. Epärealistista ihannointiahan se on, toisen nostamista jalustalle.
Minulla on elinikäinen taipumus vahvoihin, yleensä enemmän tai vähemmän saavuttamattomiin ihastuksiin, mutta syyt on jotain ihan muuta kuin nuo. Ei minulla identiteetti ole hukassa enkä mitenkään erityisesti edes ihannoi niitä kohteita. Pikemminkin ihastun piirteisiin, jotka näen myös itsessäni. Samankaltaisuuteen.
Miksi ihastut saavuttamattomiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkällä munallako painas perille asti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kummallakaan teillä ole voinut olla kovinkaan hyvä suhde jos noin ihastuitte.
Tämä!!
Itselläni on taas se kokemus että pettäminen tulee mukaan kuvioon silloin kun elämässä on kaikki hyvin - liian hyvin. Tuttu ja turvallinen on pitemmän päälle tylsää. Ei suuria huippuja, vain tasaista hyvää jossa kaikki on jo tullut valmiiksi.
Silloin minä petin. Ja silloin minua petettiin.
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi hiukan samalla tavalla. Itse olen ollut jo hyvin nuoresta samassa suhteessa, joten toiseen rakastuminen tuli järkytyksenä.
Tuntui kuin vastaan olisi tullut "se ihminen" jonka kanssa olisin kuulunut yhteen, hän tunsi tämän saman yhteyden. Kuin olisimme tunteneet jo aiemmin.
Tiemme erosivat. Hän olisi varmaankin halunnut jatkaa tutustumista, mutta itse menin paniikkiin ja kerroin että en vain pysty.
Pitkän aikaa tunteet menivät laidasta laitaan ja kova ikävä oli molemminpuolin, irrottautuminen oli todella vaikeaa.
Itse sain apua terapiasta. Ymmärsin että olin rakastunut miehen piirteisiin, joita kaipaan itsessäni. Oma puolisoni on erilainen kuin minä, mutta sopivampi minulle. En kadu päätöstäni, mutta ikävöin välillä tunnetta joka tuli tuon toisen kanssa, hänen hymyään, nauruaan ja läheisyyttään. Hän oli mulle tärkeä ihminen ja kokemus.
joku saa polyamoria suhteessa nuo molemmat miehet :) sen pitää tietysti käydä myös miehille
En voi lakata nauramasta! Hitto mitä lässytystä, voisi luulla parodiaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni nuo voimakkaat ihastumiset ovat aina liittyneet läheisriippuvuuteen. On kokenut sen toisen olevan jotain ainutlaatuista ja erityistä jota ilman ei voi elää. Tosiasiassa on ollut kyse omassa sisimmässä olevasta rakkausvajeesta jota yksikään ihminen ei voi täyttää.
On kyse lapsuuden traumasta, vanhemmuuden puutteesta. Sitä sitten velkoo lopunelämäänsä näiltä "sielunkumppaneilta" ja "kaksoisliekeiltä". Ellei jokin aja käsittelemään traumaa. Raastava ero ja sydänsuru voivat sen tehdä.
Läheisriippuvuus ja heikko identiteetti. Ihailee toisessa jotakin piirrettä jonka haluaisi itsessä olevan. Epärealistista ihannointiahan se on, toisen nostamista jalustalle.
Minulla on elinikäinen taipumus vahvoihin, yleensä enemmän tai vähemmän saavuttamattomiin ihastuksiin, mutta syyt on jotain ihan muuta kuin nuo. Ei minulla identiteetti ole hukassa enkä mitenkään erityisesti edes ihannoi niitä kohteita. Pikemminkin ihastun piirteisiin, jotka näen myös itsessäni. Samankaltaisuuteen.
Miksi ihastut saavuttamattomiin?
Hylkäystrauma jota elän jatkuvasti uudelleen hakeutumalla tuhoon tuomittuihin rakkaussuhteisiin. Toivon, että joku kerta se sama hylkäystarina päättyykin toisin, saan korjaavan kokemuksen ja minusta tulee ehjä. Paitsi etten osaisi enää ottaa sitä korjaavaa kokemusta vastaan, vaikka se istuisi syliin ja pussaisi suulle. Koska osa minusta ei enää edes hae sitä korjaavaa kokemusta, tai ainakaan muista hakevansa, vaan etsii sitä hylkäämisen kipua. Jos joku ei suosiolla hylkää, minä pakotan hylkäämään.
Tätä siis puitu terapiassa. Ymmärrän ihan kirkkaasti mikä minussa on vialla ja miksi, en vaan osaa korjata sitä. Eikä näemmä terapeutitkaan.
Jotkut ihmiset on vain luotu toisillensa. Eikä kyseessä ole traumat tai muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi lakata nauramasta! Hitto mitä lässytystä, voisi luulla parodiaksi.
Veeti13v
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset on vain luotu toisillensa. Eikä kyseessä ole traumat tai muut.
Yleensä ne ihmiset eivät eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä. Minä käyn samaa läpi. Tapaaminen aina vain vaikeampaa. Me molemmat onnettomia varattuja. Mutta sainpahan kokea sen 'kotiin tulemisen', hyvin joku kuvannut. Myös tuoksu sai minut hulluksi! Nyt pakko päästää vuosien jälkeen irti.
Miksi on pakko päästää irti ja olla onneton? Miksei voi olla sitä omaa kumppania kohtaan suoraselkäinen ja rehellinen? Luuletteko te vuosikaudet toisen perään haikailevat pettäjät, että ne kumppanit haluavat olla ihmisen kanssa joka haluaa jonkun muun? Että ne teidän kumppaninne ei ansaitse parempaa, mahdollisuutta löytää ihmistä jolle he ovat juuri se kotiintulo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi lakata nauramasta! Hitto mitä lässytystä, voisi luulla parodiaksi.
Oletko kiinnittänyt huomiota, että lempisanasi on "lässyttää"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Jos tämä kyseinen mies olisi sinua rakastanut, tai edes välittänyt, hän ei olisi antanut sinun lähteä. Hän olisi pyytänyt vielä jäämään, tai edes juttelemaan vielä asiasta ennen lopullista päätöksentekoa.
Voi olla, että sen toisen elämässä on sellaisia asioita ja tilanteita, että nykyisen elämän jättäminen taakse ei ole mahdollista. Silloin pitää valita sen mukaan mikä on järkevää ja joka ei esim aja puolisoa tekemään mitään itsetuhoista tai laajennettua sellaista.
99% näistä "mahdottomista" tilanteista on pelkkiä tekosyitä. Läheisriippuvuutta, nössöyttä edetä ratkaisuihin, pyrkimystä sekä pitää kakku että syödä se. Mukavuudenhalua. Pelkuruutta. Asioita, jotka kyllä väistyvät silloin kun riittävän kovaa kolahtaa. Nämä "puoliso lahtaa koko perheen jos lähden" skenaariot ovat äärimmäinen harvinaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi lakata nauramasta! Hitto mitä lässytystä, voisi luulla parodiaksi.
Veeti13v
Tästä keskustelusta voi saada tyttöbakteereja.
Ei ole hyvä pohja suhteelle, jos se alkaa petoksesta. Unohda koko juttu.
Voi hitsi, nyt tämän ketjun lukemisen jälkeen olen pillittänyt koko illan ja tänään aamulla uudestaan. Ei pitäisi hakeutua tämän aihepiirin keskusteluihin.
Ja entä sitten? Tätä perustelua minä aina ihmettelen, kun puhe on uskottomuudesta. Harva suhde on pelkkää iloa ja auringonpaistetta vuodesta toiseen. Sekö on riittävä tekosyy, että joskus on suhteessa kivikkoisempi kausi?