1970- ja 80-luvuilla syntyneet: millainen isä teillä oli?

Vierailija kirjoitti:

Aivan ihana. Asetti aina vaimonsa ja meidät itsensä edelle sekä huolehti kaikesta. Luonteeltaan oli huumorintajuinen, lempeä ja ahkera. Teki paljon töitä ja perusti yrityksen.

Äitini sitten olikin toista maata ja teki kaikkensa ettei lapsuuteni olisi ollut onnellinen.

Luulen, että nuo erot tulivat vanhempieni lapsuusoloista. Isä tuli perheestä, missä oli rakkautta. Äiti taas oli kaltoinkohdeltu.

meidät lapset*

Olen syntynyt -71,mun isä leikki meidän kanssa, ulkoiltiin isän kanssa, käytiin fudismatseissa yms. 

Vierailija kirjoitti:

Ankara ja kurinpito oli suoranaista fyysistä pahoinpitelyä välillä, mutta toisaalta oli myös äärimmäisen suojeleva ja huolehtiva, ja teini-iän jälkeen oli suurin tuki ja turva. Se kurinpito oli traumaattista ja käsittelen asiaa terapiassa, mutta silti kaipaan häntä usein (olen syntynyt 80-luvun alussa ja isä kuoli 15 vuotta sitten).

Pisti varmaan omat traumansa kiertoon,ilman että ymmärsi tai mahtoi itselleen mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Mihin se oikein johtaakaan, kun nykypolven mielestä lapsen rankaiseminen on pahan haluamista lapselle?

Henkisesti terveempiin sukupolviin.

Introvertti, lapsia rakastava.

Helläksikin voisi kuvailla, joskin kunnolla ilkeiltyämme saattoi antaa kiivastuksissaan tukkapöllyä. Ei lyönyt koskaan.

Piti meitä lapsia paljon sylissä.

Ei juuri kotitöitä tehnyt, saattoi toki puuroa ja perunoita keittää ja tietysti kahvit.

Opetti paljon asioita meille lapsille, kannusti lukemiseen.

Kuunteli meitä lapsia ja soi meille aikaansa.

Kova tekemään töitä, saituuteen asti säästäväinen.

Viihtyi kotona, metsästys oli ainoa harrastus kodin ulkopuolella, sekin jäniksen ajokoirametsästystä kaksin koiran kanssa.

Ei ollut mikään äijäporukoissa viihtyvä.

Isäni on syntynyt -40, käynyt kansa- ja kansalaiskoulun ja hitsarikurssin, maanviljelijänä elämäntyönsä teki.

Usein iltaisin oli Koskenkorvaa lasissa, mutta en muista häntä nähneeni ikinä juopuneena.

Filtteritön Aroma-sätkä paloi ketjussa 70- vuotiaaksi.

Juuri käytiin lasten kanssa pappaa ja mummoa katsomassa.

Lastenlapset ovat papalle rakkaita.

Olen nainen, syntynyt -75.

Iskä on ollut aina sellainen hoivaava, huumorintajuinen ja leikkinyt mun kanssa (kantoi reppuselässä, pelasi sulkapalloa, opetti luistelemaan ja pyöräilemään ilman apupyöriä jne.). Isäni on kannustanut ja myös antanut neuvoja, kun olen ollut isompi esim. poikien (kyl ne ottaa yhteyttä/soittelee, jos kiinnostuvat) ja auton suhteen (näin vaihdetaan polttimo, lisätään pissapoikaan vettä, vaidetaan renkaat jne.). Isälleni olen ollut aina silmäterä ja tärkeä.

Isä on äitini mukaan ensimmäistä isäsukupolvea, joka osallistui vauvanhoitoon ja oli lasten kanssa. Kuulemma ne vanhemmat isäpolvet oli etäisempiä ja lähinnä kurinpitäjiä tai perheen tienaajia.

Vierailija kirjoitti:

Huonoja puolia: kontrollifriikin vikaa eikä tunteita saanut oikein näyttää. Semmoista perus "mene huoneeseesi ja tulet sitten vasta ulos kun olet rauhoittunut!" Eli suuttua ei saanut ja tätä tämmöistä.

Tämä oli omassa muuten ihan hyvässä, päihteettömässä ja lapsistaan välittävässä isässä sellainen piirre, joka oli hyvin leimallinen. Varsinkin joskus esiteini/varhaisteini-vaiheessa erimielisyydet eskaloituivat herkästi siihen, että sanon jotain viisastelevaa isälle, tulen raahatuksi niskaperseotteella omaan huoneeseen, ovi paiskataan kiinni ja "olet siellä kunnes osaat pyytää anteeksi!" Typerää tässä on, että isälle riitti tälläisessa tilanteessa sitten millainen anteeksipyyntö tahansa - myös silminnähden väkinäinen ja teennäinen. Se ei todellakaan opettanut olemaan pahoillaan omista tyhmistä teoistaan vaan näyttelemään pahoillaan olemista.

Ja ihan vaan jos sanoin vastaan niin saattoi tulla joku "älä soita suutas!" sellaisissakin tilanteissa, joissa eri mieltä oleminen monta kertaa aiemmin oli ollut sallittua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Mihin se oikein johtaakaan, kun nykypolven mielestä lapsen rankaiseminen on pahan haluamista lapselle?

Henkisesti terveempiin sukupolviin.

Anarkia tuo lapselle kokemuksen välittämisestä ja hyväntahtoisuudesta, ja tätä kautta paremman henkisen terveyden? Sillä mitäpä muuta kuin anarkiaa on se, että sääntöjen rikkomisesta ei seuraa rangaistusta.

Assburger kirjoitti:

Introvertti, lapsia rakastava.

Helläksikin voisi kuvailla, joskin kunnolla ilkeiltyämme saattoi antaa kiivastuksissaan tukkapöllyä. Ei lyönyt koskaan.

Piti meitä lapsia paljon sylissä.

Ei juuri kotitöitä tehnyt, saattoi toki puuroa ja perunoita keittää ja tietysti kahvit.

Opetti paljon asioita meille lapsille, kannusti lukemiseen.

Kuunteli meitä lapsia ja soi meille aikaansa.

Kova tekemään töitä, saituuteen asti säästäväinen.

Viihtyi kotona, metsästys oli ainoa harrastus kodin ulkopuolella, sekin jäniksen ajokoirametsästystä kaksin koiran kanssa.

Ei ollut mikään äijäporukoissa viihtyvä.

Isäni on syntynyt -40, käynyt kansa- ja kansalaiskoulun ja hitsarikurssin, maanviljelijänä elämäntyönsä teki.

Usein iltaisin oli Koskenkorvaa lasissa, mutta en muista häntä nähneeni ikinä juopuneena.

Filtteritön Aroma-sätkä paloi ketjussa 70- vuotiaaksi.

Juuri käytiin lasten kanssa pappaa ja mummoa katsomassa.

Lastenlapset ovat papalle rakkaita.

Olen siis mies, syntynyt -71.

Minulla on hieman nuorempi veli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Mihin se oikein johtaakaan, kun nykypolven mielestä lapsen rankaiseminen on pahan haluamista lapselle?

Suomessa ei edes murhaajia saa lyödä tai pahoinpidellä. Miten ajattelit se olla sallittua täysin puolustuskyvytöntä lasta kohtaan niiltä ihmisiltä, joista hän on täysin riippuvainen ja joihin hän luottaa täysin.

Kasvattaminen vaatii kykyä keskustella lapsen kanssa niin, että hän ymmärtää, mitä ja miksi teki väärin. Se vaatii toki aikaa ja panostusta. Helpompaa on vaan lyödä.

Oman rintamalla traumatisoituneen isänsä traumatisoima, väkivaltainen, arvaamaton, paha suustaan ja kykenemätön rakastamaan ketään. Itseään taisi vihata eniten, mutta lapsensa maksoivat kovimman hinnan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Mihin se oikein johtaakaan, kun nykypolven mielestä lapsen rankaiseminen on pahan haluamista lapselle?

Suomessa ei edes murhaajia saa lyödä tai pahoinpidellä. Miten ajattelit se olla sallittua täysin puolustuskyvytöntä lasta kohtaan niiltä ihmisiltä, joista hän on täysin riippuvainen ja joihin hän luottaa täysin.

Kasvattaminen vaatii kykyä keskustella lapsen kanssa niin, että hän ymmärtää, mitä ja miksi teki väärin. Se vaatii toki aikaa ja panostusta. Helpompaa on vaan lyödä.

Murhaaja laitetaan vankilaan. Pitäisikö siis lapsi myös laittaa vankilaan jos hän rikkoo sääntöjä?

Entä mitä mieltä olet siitä, että murhaaja on vankilassa hyvinkin puolustuskyvytön kaikkia niitä järjestelyjä kohtaan mitkä tähtäävät hänen rankaisemiseensa? Eikö ole väärin, että yhteiskunta johon murhaaja luottaa ja josta hän on riippuvainen kohtelee murhaajaa näin kaltoin?

Parempi olisi vain keskustella murhaajan kanssa, jotta hän ottaa opikseen eikä enää murhaa uudestaan. Se vaatii toki aikaa ja panostusta. Helpompaa on vaan sulkea murhaaja kalterien taakse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Mihin se oikein johtaakaan, kun nykypolven mielestä lapsen rankaiseminen on pahan haluamista lapselle?

Suomessa ei edes murhaajia saa lyödä tai pahoinpidellä. Miten ajattelit se olla sallittua täysin puolustuskyvytöntä lasta kohtaan niiltä ihmisiltä, joista hän on täysin riippuvainen ja joihin hän luottaa täysin.

Kasvattaminen vaatii kykyä keskustella lapsen kanssa niin, että hän ymmärtää, mitä ja miksi teki väärin. Se vaatii toki aikaa ja panostusta. Helpompaa on vaan lyödä.

Kyllä meillä keskustellaan ja sitten vasta rangaistaan. Ja rangaistuksen jälkeen keskustellaan uudestaan. Jos asia jäisi pelkän keskustelun varaan niin ei lapsi useinkaan tottelisi, eli lapsesta tulisi kuriton. Lapsen on voitava luottaa siihen, että vanhemmat määräävät säännöt ja vanhempia on toteltava, halusi tai ei. Sellainen lapsi jonka annetaan olla perheen pomo on turvaton ja pahoinvoiva.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin epäreilulta, että toisilla on ollut lempeitä ja rauhallisia isiä.

Muistan, kuinka jo lapsena oli jotenkin tajunnan räjäyttävää ajatella, että vanhempiaan ei voi valita, ja että on tyytyminen niihin jotka on jonkinlaisessa suuressa arvonnassa sattunut saamaan. Yhtä kivoilla ja läheisillä kavereilla saattoi olla keskenään täysin erilaiset vanhemmat.

Väkivaltainen sadisti. Vaimon hakkaaja ja lasten pahoinpitelijä. Kaikki lapset eivät saaneet nyrkistä. Minä sain. Paska on vielä elossa, mutta sairastaa joten ei varmaan enää pitkään. Käyn joskus kusta lorauttamassa haudalle. Hautajaisiin en aio osallistua.

Isä ei ollut ihan sellainen lastenkirjojen ihanneisä, varsinkaan siinä mielessä että olisi osallistunut lastenhoitoon. Siinä määrin kun äiti ei hoitanut, niin yli 10 vuotta vanhempi isosiskoni oli se jolle niitä hommia oli ulkoistettu. Olin kuitenkin aika voimakkaasti "isän poika" ja tuntuu siltä, että sitä enemmän mitä isommaksi kasvoin.

Isä oli vuorollaan sekä epätiukka että tiukka sellaisissa tilanteissa joissa kumpikin olisi nykyään lasun paikka. Sain esim. 8-vuotiaana ilmakiväärin ja ampuilla sillä vapaasti ilman valvontaa. Kerran ammuin kasvimaalla jotain kaalinpäätä tai salaatinlehtiä ja sain melkoiset tukkapöllyt. 11-vuotiaana sain mopon, ja sain huidella omakotitalon viereisellä isolla metsätontilla yksin ja ilman kypärää, ainoastaan maantielle oli kielletty menemästä. Sitten kun sinne kuitenkin oli pakko (muka) mennä ja jäin kiinni, salliva asenne kääntyi taas päinvastaiseksi ja sain piiskaa.

Se oli yksi niistä aivan muutamasta kerrasta kun niin kävi, ja jäi mieleen osittain sen takia. Yleensä kurinpito oli enemmän huutoa, joka toisinaan yltyi useita minuutteja kestäviksi pulppuileviksi ja polveileviksi saarnoiksi. Jos olette nähneet M/S Romantic -sarjasta sen miten risteilyisäntä Jocke saa laivan yökerhossa valtavan, yliampuvan huutokohtauksen - isäni oli juuri sellainen minua kasvattaessaan.

Samaan aikaan isä oli kuitenkin toisaalta todella herkkä asettumaan puolelleni, jos jouduin millään tavalla kärsimään tai kokemaan vääryyttä ilman omaa syytäni. Esim. muistan kuinka myöhemmin samana kesänä kuin tämä mopojupakka, kun olin siitä vielä vähän mieli maassa, sain hirveän mahataudin. Niin pian kuin tämä oli todettu, isä ajoi autolla elintarvikekioskille aivan muutaman sadan metrin matkan ostamaan kalliilla kioskihinnoilla keltaista jaffaa, jotta siihen, että pääsen kiskomaan sitä sisääni, ei kulu sekuntiakaan pidempään kuin on välttämätöntä.

Tai toinen esimerkki. Setäni, siis isän veljen, vaimo oli ja on vähän "erikoinen", en tiedä onko lievästi mt-ongelmainen vai mistä pohjimmiltaan on kyse. Kerran kun oltiin siellä kyläilemässä kun olin ehkä 12 tai 13, hän väitti yhtäkkiä ja täysin ilman perusteluja, että olen varastanut hänen keittiönsä hyllystä jotain lasisia maustepurkkeja. Isä asettui puolelleni ja sanoi suoraan, ettei usko sitä, ja että jos perusteluja ei ala kuulua, minulta on syytä pyytää anteeksi. Sedän vaimo meni vaikeaksi ja vaihtoi puheenaihetta, johon sen koommin ei palattu. Omat välini häneen eivät vielä nytkään ole tämän takia kovin hyvät. Isä oli siis valmis jopa vaarantamaan suhteensa omaan veljeensä minun takiani, eikä sitä voi oikein muuta kuin arvostaa.

Hirvittää lukea miten valtavan monta lapsuutta isän alkoholiongelma on pilannut. Siitä luettua osaa olla tyytyväinen siitä että omalla isällä ei koskaan ollut sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Isä oli vuorollaan sekä epätiukka että tiukka sellaisissa tilanteissa joissa kumpikin olisi nykyään lasun paikka.

Onneksi ennen sai vielä kasvattaa rauhassa ilman, että oli näitä "lasun paikkoja". Nykyinen täysin käsistä karannut ilmiantokulttuuri ei ole terve.

Paljon poissa kotoa. Kotona ollessaan juoppo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ankara ja kurinpito oli suoranaista fyysistä pahoinpitelyä välillä, mutta toisaalta oli myös äärimmäisen suojeleva ja huolehtiva, ja teini-iän jälkeen oli suurin tuki ja turva. Se kurinpito oli traumaattista ja käsittelen asiaa terapiassa, mutta silti kaipaan häntä usein (olen syntynyt 80-luvun alussa ja isä kuoli 15 vuotta sitten).

Pisti varmaan omat traumansa kiertoon,ilman että ymmärsi tai mahtoi itselleen mitään.

Tämä oli yleinen ongelma siihen aikaan. Asiasta nousi lehdistössä kansalaiskeskustelu ennen v.-84 lakia.

Aika moni ymmärsi myös avun tarpeensa, mutta sitä oli vaikea saada.

N. vm. 72.

Vierailija kirjoitti:

Arvaamaton, itsekäs ja irvokas. Tukisti pienimmästäkin tekosyystä, hoilotti rivoja lauluja, arvosteli naisten ulkonäköä ja kommentoi omia pierujaan. Kotitöihin ei ikinä osallistunut, sen sijaan muun perheen piti taipua hänen oikkuihinsa. Loukkaantui suurieleisesti, jos joku uskalsi asettua poikkiteloin. Äidilleni oli tärkeämpää myötäillä isää kuin suojella meitä lapsia. Olen oikeasti kateellinen niille, joille isän poismeno on suuri suru. Heillä on sentään ollut isä, joka on antanut enemmän kuin ottanut.

Ja vieläkin valitetaan, miten tavallinen mies ei kelpaa jne.

Ennen paapottiin niitä tavallisia miehiä, jotka olivat diagnosoimattomia mt-tapauksia, lievästi kehitysvammaisia, luonnehäiriöisiä jne. Kunhan kävi töissä. Ankaralla lapsuudella kuitattiin paljon.