1970- ja 80-luvuilla syntyneet: millainen isä teillä oli?

Perheen kolmas lapsihan se oli. Töiden jälkeen meni omaan huoneeseen lukemaan lehteä, eikä näkynyt enää kuin vasta seuraavana aamuna. Ennen vanhaan syrjäkylällä naimisiin pääsi kun kävi töissä ja ei ollut väkivaltainen.

Lisäksi oli sellainen hieman reppana tyyppinen, jonka aikoa tapa käsitellä asioita oli hillitön viinan juominen. Esimerkiksi jos näki koulukiusaajansa kaupungilla edes vilaukselta, niin sen jälkeen oli korkki auki. Vaimoaan kyllä pystyi juovuksissa haukkumaan jopa tuntikausia, mutta muiden ihmisten keskuudessa oli sellainen "nössö", joka ei uskaltanut koskaan sanoa mitään kellekään, ja jos joutui kaltoinkohdelluksi niin kosti sen äidille.

Nykypäivänä niin raskas mieslapsi "kilttis" joutuisi pysymään armotta sinkkuna koko elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Mihin se oikein johtaakaan, kun nykypolven mielestä lapsen rankaiseminen on pahan haluamista lapselle?

Henkisesti terveempiin sukupolviin.

Anarkia tuo lapselle kokemuksen välittämisestä ja hyväntahtoisuudesta, ja tätä kautta paremman henkisen terveyden? Sillä mitäpä muuta kuin anarkiaa on se, että sääntöjen rikkomisesta ei seuraa rangaistusta.

Jos nyt lukisit ketjun uudelleen ja ajatuksella.

Biologista isääni en ole koskaan tavannut, hän on Kanadan intiaani. Isäpuoli taas oli hyvinkin mukava. Opetti ajamaan fillarilla, uimaan ja puuhaili mielellään kanssani. Muistan, kuinka hyvä on oli leikkimään kanssani. Paljon parempi kuin äiti.

Isäpuoleni on aina pitänyt minua omana lapsenaan.

Miinuksena oli, että hän oli tuurijuoppo. Ei koskaan kuitenkaan väkivaltainen, vaan lempeä myös humalassa.

Onneksi kiersi korkin kiinni, kun hänestä tuli ukki.

Minun isä oli selvinpäin lempeä nallekarhu, mutta juopoteltuaan itse piru.

Teki kotitöitä kuin äitikin, molemmat kävi samassa tehtaassa töissä. Minä olin toivottu esikoinen ja isä oli 21v kun synnyin, meistä tuli parivaljakko ja liikuin isän mukana usein. Kunnes teini-ikä tuli ja aloin vihata isää.

Onneksi välit parani taas kun olin parikymppinen ja olimme taas kamut kun isä kuoli ryyppyreissullaan kun olin 24.

Isä rakasti luontoa, viihtyi joella soutaen kesät tai pyöräillen korpeen. Oli huumorintajuinen jekkuilija, mutta hiljainen. Kova kiroilemaan oli, sen muistan, mutta me lapset ei kiroiltu koskaan.

Oli hyvä ihminen, hyväsydäminen, mutta paljon oli traumoja, masennusta, ja alkoholismi.

Tykkäsi lapsista ja eläimistä, luonnosta. Isän janssa tausin arkena enemmän viettää aikaa, kun öiti harrasti joka ilta jotain, isä oli ihan erilainen, ei käynyt missään, paitsi ryypätessä. Pienenä makoilin aina isän ison mahan päällä.

Ja ratsastin sen selässäkin. Oli hyvä isä, kova ikävä välillä tulee, vaikka oli ehkä hyvä että kuoli nelikymppisenä, kun kärsi elämästä.

N50

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Mihin se oikein johtaakaan, kun nykypolven mielestä lapsen rankaiseminen on pahan haluamista lapselle?

Henkisesti terveempiin sukupolviin.

Nuorison mielenterveysongelmat lisääntyvät koko ajan. Ei taida kurittomuus olla hyväksi loppupeleissä.

Jyrkkä kristillinen kokoomuslainen arvokonservatiivi. Raitis ja tupakoimaton terveysfanaatikko.

Joka aamu suolatonta kaurapuuroa, isä valmisti sen.

Vierailija kirjoitti:

Jyrkkä kristillinen kokoomuslainen arvokonservatiivi. Raitis ja tupakoimaton terveysfanaatikko.

Joka aamu suolatonta kaurapuuroa, isä valmisti sen.

Huhhuh. 😂

Etäinen ja alkoholisti, kuoli lopulta viinaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Mihin se oikein johtaakaan, kun nykypolven mielestä lapsen rankaiseminen on pahan haluamista lapselle?

Henkisesti terveempiin sukupolviin.

Anarkia tuo lapselle kokemuksen välittämisestä ja hyväntahtoisuudesta, ja tätä kautta paremman henkisen terveyden? Sillä mitäpä muuta kuin anarkiaa on se, että sääntöjen rikkomisesta ei seuraa rangaistusta.

Jos nyt lukisit ketjun uudelleen ja ajatuksella.

Onko tämä siis joku omien isien haukkumisketju?

Melko etäinen, yleensä aina töissä.

En muista että lapsena oltaisiin juurikaan leikitty tai oltu sylikkäin. Enempi hän oli sellainen pelkkä auktoriteetti, vaikka koskaan ei pahantahtoinen tai ikävä ollut lapsia kohtaan. Melko lempeä luonne, muttei kovin lapsikeskeinen.

1982

Isäni on aina ollut oikeudenmukainen ja rauhallinen mies. Kun oltiin lapsia, hän keksi meille lapsille kaikkea hassuttelua, käytiin yhdessä luistelemassa ja uimarannalla. Iltaisin isä luki toisinaan kirjoja meille lapsille, omaan mieleen on jäänyt korppi ja korven veikot-kirja, jota isä luki ja hihitteli itsekin tapahtumille. Myös aku ankkaa luettiin ääneen. Pääsin isän mukaan myös töihin joskus siinä vaiheessa, kun veli oli jo alottanut koulun ja äiti töissä.  Olin eskarissa  ja iltapäivisin joko mummolassa tai sitten isän mukana, isä oli kaupungin metsuri, istuin traktorissa kyydissä kun isä keräsi puita ja rankoja metsässä pinoon.  Eväsleivät ja termarikahvit.  Havujen tuoksu talvipäivänä ei varmaan ikinä unohdu mielestä. Olen syntynyt -74, isä on edelleen 72 -vuotiaaana yksi elämäni peruskallioita.

Hassua kun juuri muistelin kuinka mentiin aidin kanssa postiin hakemaan isan lahettama synttarilahja. Muistan sen jannityksen ja hakellyksen. Leikkilinna sailyi melkein 30v hyvana ja on nyt oman tyttareni kaytossa. Ei enaan niin hyvana :D

Isani oli merilla aina puolet vuodesta ja koska kasvoin kaksikielisessa perheessa tuli jonkin sortin kielimuuri. En jutellut mitaan ylimaaraista Isalle. Vasta nyt jutellaan enemman, mutta ei silti syvallisia.

Kuri oli kova. Remmista tuli ja korvasta nurkkaan, mutta se oli sita aikaa . vanhempani olivat nuoria. Rakastivat ja hoitivat hyvin meidat lapset. Tehtiin aika paljon perheena retkia. Lampimat valit ovat tanapaivana ja koen lapsiuteni olleen onnellinen.

Isä oli aina töissä kun äiti ei suostunut töihin menemään ja jonkun on joka tapauksessa aina laskut maksettava

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Mihin se oikein johtaakaan, kun nykypolven mielestä lapsen rankaiseminen on pahan haluamista lapselle?

Henkisesti terveempiin sukupolviin.

Nuorison mielenterveysongelmat lisääntyvät koko ajan. Ei taida kurittomuus olla hyväksi loppupeleissä.

Nykyajan ongelma on se kun vaaditaan vapauksia ja oikeuksia mutta ei suostuta velvollisuuksia toteuttaa ja ne velvollisuudet ahdistaa niin paljon että joka puolella on terapeutit hyvin työllistettyjä

Sellainen ilkeä juoppo, pelottava lapsien klääppijä.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1971 ja tiedän isästäni vain sen, että menin jonkinlaisiin tanssiaisiin isän mukana hänen kiveksissään, mutta tulin kotiin teini-ikäisen äidin mukana. Eli siellä oli jossain pusikossa tai jossain tapahtunut se, mistä sain alkuni. Mitään muuta minulle ei hänestä kerrottu, luultavasti äitikään ei jälkeenpäin muistanut, että keiden kaikkien kanssa oli yhteydessä eikä siksi voi tietää, että kuka on isäni. Joka tapauksessa olin suurimman osan lapsuudesta mummon hoidossa, mutta sain kuulla olevani ei-toivottu huo ran ä pä rä ja kaiken lisäksi heikkolahjainen kuten hänkin.

Tiedän yhden samantapaisen tarinan, mutta se tapahtui toisessa maassa. Kyseinen nuori äiti yritti etsiä lapsen isää lehti-ilmoitusten avulla tyliin "olin sinä päivänä juhlissa paikassa x ja..." mutta se ei auttanut. Silloin ei ollut nettiä ja somea, joiden avulla olisi voinut etsiä. Mutta sinulla on mahdollisuus etsiä isää tai mahdollisia sisaruksiasi, serkkuja tai tätiä/setää DNA-testin avulla. Oletko kokeillut sitä? Jotkut ovat onnistuneet löytämään tuntemattomia biologisia sukulaisia.

Meillä oli kotona hyvin perinteiset roolit. Äiti hoiti, oman päivätyönsä lisäksi, kodin ja lapset. Teki ruoat, siivosi ja pyykkäsi. Isä ei naisten töitä tehnyt, mutta teki kyllä töitä paljon, joskus useampaakin yhtäaikaa. Kotona rakensi/remontoi talon, hoiti pihat kesäisin ja talvisin. Oli kätevä käsistään, osasi korjata autot, polkupyörät ja kodinkoneet. Isä oli koko ajan tekemässä jotain, ei juuri laiskotellut ja oli tarkka rahasta.Kyllä isä meistä lapsista välitti vaikkei tunteita ja hellyyttä kovin paljon näyttänytkään. Äiti hoiti meitä lapsia ja antoi hellyyttä, mutta jos tarvittiin kovempaa kurinpitoa, isä otti roolia ja antoi remmiä. Äiti ei koskaan kurittanut, mutta hyväksyi sen, jos isä käytti vyötään. Äidille saatettiin esim. teininä kiukutella ja sanoa vastaan, isälle ei vielä parikymppisenäkään. Hänen auktoriteettinsa oli luja. Nyt vanhana yli 80-vuotiaana pappana, hän on jumaloi lastenlapsiaan ja hemmottelee heitä herkuilla ja tavaroilla. Tavallaan hauskaa nähdä kuinka siitä ankarasta isästä on tullut pehmo isoisä.

N-75

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Mihin se oikein johtaakaan, kun nykypolven mielestä lapsen rankaiseminen on pahan haluamista lapselle?

Henkisesti terveempiin sukupolviin.

Anarkia tuo lapselle kokemuksen välittämisestä ja hyväntahtoisuudesta, ja tätä kautta paremman henkisen terveyden? Sillä mitäpä muuta kuin anarkiaa on se, että sääntöjen rikkomisesta ei seuraa rangaistusta.

Jos nyt lukisit ketjun uudelleen ja ajatuksella.

Onko tämä siis joku omien isien haukkumisketju?

Ei suinkaan. Tässähän jokainen kertoo omasta isästään. Monella näkyy olleen hyvä ja rakastava isä lapsena, toisilla taas etäinen tai jopa väkivaltainen isä. Vasta viime vuosina on alettu puhua miten vuosikausien sodassaolo vaikutti miesten elämään myöhemmin. Sotatraumoja ei hoidettu. Moni mies ei varmaan ymmärtänyt, että hänen epävakaa käytöksensä on pahasta omille lapsille. Ja se taas on vaikuttanut myös lastenlasten elämään.

Vierailija kirjoitti:

Arvaamaton, itsekäs ja irvokas. Tukisti pienimmästäkin tekosyystä, hoilotti rivoja lauluja, arvosteli naisten ulkonäköä ja kommentoi omia pierujaan. Kotitöihin ei ikinä osallistunut, sen sijaan muun perheen piti taipua hänen oikkuihinsa. Loukkaantui suurieleisesti, jos joku uskalsi asettua poikkiteloin. Äidilleni oli tärkeämpää myötäillä isää kuin suojella meitä lapsia. Olen oikeasti kateellinen niille, joille isän poismeno on suuri suru. Heillä on sentään ollut isä, joka on antanut enemmän kuin ottanut.

Tämä kuvaus kuulostaa aika samanlaiselta kuin oma isäni. Lisäyksenä vielä, että oma isäni harrasti taloudellista väkivaltaa ja syyllisti rankasti, jos hänen mielestään oli käytetty liikaa rahaa/vettä/sähköä. Tissutteli usein iltaisin väkeviä viinoja limsaan lantrattuna. Maistissa/kännissä muuttui todella ilkeäksi, riidanhaluiseksi ja loukkaantui vieläkin herkemmin. Saattoi myös tehdä ahdistavia katoamistemppuja. Riitoja tai katoamisiaan ei selittänyt tai pahoitellut millään tavalla, ne vain kätevästi unohtuivat seuraavaan aamuun mennessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvaamaton, itsekäs ja irvokas. Tukisti pienimmästäkin tekosyystä, hoilotti rivoja lauluja, arvosteli naisten ulkonäköä ja kommentoi omia pierujaan. Kotitöihin ei ikinä osallistunut, sen sijaan muun perheen piti taipua hänen oikkuihinsa. Loukkaantui suurieleisesti, jos joku uskalsi asettua poikkiteloin. Äidilleni oli tärkeämpää myötäillä isää kuin suojella meitä lapsia. Olen oikeasti kateellinen niille, joille isän poismeno on suuri suru. Heillä on sentään ollut isä, joka on antanut enemmän kuin ottanut.

Tämä kuvaus kuulostaa aika samanlaiselta kuin oma isäni. Lisäyksenä vielä, että oma isäni harrasti taloudellista väkivaltaa ja syyllisti rankasti, jos hänen mielestään oli käytetty liikaa rahaa/vettä/sähköä. Tissutteli usein iltaisin väkeviä viinoja limsaan lantrattuna. Maistissa/kännissä muuttui todella ilkeäksi, riidanhaluiseksi ja loukkaantui vieläkin herkemmin. Saattoi myös tehdä ahdistavia katoamistemppuja. Riitoja tai katoamisiaan ei selittänyt tai pahoitellut millään tavalla, ne vain kätevästi unohtuivat seuraavaan aamuun mennessä.

Käsittämätöntä, että mitä kaikkea nykymammat nimittävät "väkivallaksi". On taloudellista väkivaltaa, synnytysväkivaltaa... Ilmeisesti kaikki se mista mamma ei jostain syystä pidä on väkivaltaa.