1970- ja 80-luvuilla syntyneet: millainen isä teillä oli?

Mahtavan paljon vastauksia, kiitos! Hämmästyttävän monella on joko aivan super unelmien isä tai sitten täysin sysisurkea aggressiivinen alkoholisti isä.

Olisin ehkä odottanut, että suurin osa vastaa isän olleen poissaoleva ja lapsista epäkiinnostunut jurmu.

Ap

Mitä muistan niin ei oikein koskaan ollut edes kotona ja silloin kun oli niin yleensä enemmän tai vähemmän päissään.

Osallistui kyllä joihinkin harrastuksiin mutta kai enemmän näyttääkseen muille olevansa isä kuin aidosta kiinnostuksesta harrastuksia kohtaan.

Myöhemmin alkoholinkäyttö lähti lopullisesti käsistä ja käytös oli myös sen mukaista ja siihen myös sittemmin kuoli.

En isästäni juurikaan kovin montaa positiivista muistoa ole.

Arvaamaton, itsekäs ja irvokas. Tukisti pienimmästäkin tekosyystä, hoilotti rivoja lauluja, arvosteli naisten ulkonäköä ja kommentoi omia pierujaan. Kotitöihin ei ikinä osallistunut, sen sijaan muun perheen piti taipua hänen oikkuihinsa. Loukkaantui suurieleisesti, jos joku uskalsi asettua poikkiteloin. Äidilleni oli tärkeämpää myötäillä isää kuin suojella meitä lapsia. Olen oikeasti kateellinen niille, joille isän poismeno on suuri suru. Heillä on sentään ollut isä, joka on antanut enemmän kuin ottanut.

Minä ja sisarukset ollaan synnytty 70-luvulla ja 80-luvulla.

Isä ei osallistunut kotitöihin ja varmaan ei vaihtanut vaippoja tai kylvettänyt lapsia, sitten isompina saatiin kyllä olla isän mukana milloin missäkin, mutta enimmäkseen hänen ehdoilla, ei hän vienyt meitä lapsia linnanmäelle tai muihin lasten paikkoihin vaan otti mukaan omiin menoihinsa.

Isä ei kurittanut fyysisesti tai pahemmin muutenkaan, kotona ei ollut kovin tiukka kuri ja vaikka isä ei ollut mikään halipusi pehmoisä hän oli hyvä isä.

Olen syntynyt -77. Isä piti koko perhettä pelossa. Sairaalloisen pihi mies. Kaikki juhlapyhät meni pelätessä, että isä saa jonkin raivarin, kun muka tehdän jotain väärin. Töistä pois jäätyään on lähinnä juonut ja saanut sukset ristiin joka suuntaan. Yhtään enempää en ole tekemisissä kuin on pakko.

Olen kateellinen niille, joilla on hyvä isä.

Isäni oli ja on luonnevikainen narsisti, erittäin väkivaltainen, pahoinpiteli perhettään ja tekee sitä yhä, jos sinne erehtyy käymään. Ei jäänyt väkivalta sinne lapsuuteen. En voi käydä vanhempieni luona ollenkaan, vaarallista.

Sen verran kerron vielä, että isä oli nuorempi konemies ja käytiin hänen kanssaan katsomassa tai vierailemassa entisten vanhempien, jo eläkkeellä olevien luona. Sitä en kylläkään muista, veikö hän "tulijaisina" viinapullon tms. Positiiviset muistot mulla niistäkin vierailuista.

Siiten isä ylennettiin "vanhemmaksi", (virka-) iän puolesta. Eipä käynyt sitten hänen luonaan, meillä enää ketään, ei nuorempia. Mietin, että oisko se luonteen muuttuminen liittynyt jotenkin asiaan?

Joka tapauksessa, siitä mukavasta tyypistä tuli ilkeä ja v:mainen.

Joskus tulee mieleen se Tähtien sota -elokuvan kohtaus: "Luke, I'm your father"....  eli se hyvä tyyppi on jossain siellä taustalla.

Synnyin -80 sisarussarjan nuorimpana. Isä ei päässyt sairaalaan, koska hoiti isompia sisaruksia. Hän kuitenkin kirjoitti minulle kirjeen! Se loppui sanoihin "Tervetuloa kotiin, Minna".

Isä oli aika lailla vapaa kasvattaja, mutta muuten kaikkea muuta kuin vapaamatkustaja. Teki ruokaa, siivosi ja oli lasten kanssa. Isä oli paras kaverini siihen asti, kun olin 8v. Silloin isästä tuli alkoholisti.

Ilkeä tai väkivaltainen hän ei ollut. Tein aikuisiällä ison työn, kun selvitin, miksi isä joi. Ymmärrän häntä nyt paremmin, vaikka jälkensä se jätti ja lapsuus loppui lyhyeen. Kuinka hyvä mies hän olisikaan ollut ilman viinaa.

Hei ap, kyllä mun isä oli just sellainen jurmu niinku ilmaisit. Hoiti kotona ainoastaan miesten työt eli ne mitä oli ulkona tai remontit ja sellaiset. Osas kyllä hyvin ne. Kasvatukseen ei ottanut kantaa ja tyttärenä taisin jäädä aika etäiseksi otukseksi, ei rainnut osata kohdata.

Isä on kiltti, huolehtiva ja läsnä. Isä tekee puolet kotitöistä.

52v.

Uskomattoman itserakas, aina huoneen suurin ja kaunein. Laiska. Passiivisagressiivinen, kaikkia muita väheksyvä, tekopyhä pilkunrakastelija. Holtiton tuhlari, onneksi edes raitis. -79

Isäni oli alkoholisti, mutta kova tekemään fyysistä työtä. Teki töitä siihen pisteeseen saakka, että selkä meni, ja jäi sairaseläkkeelle. Hyvin ankara kasvatusmetodeissaan. Me lapset saimme pelätä, vaikka ei fyysisesti käynytkään koskaan käsiksi. Henkistä väkivaltaa harjoitti. Onneksi äiti erosi isästä 70-luvun lopulla, ja elämä oli sen jälkeen paljon rauhallisempaa. Synnyin 1970.

Ankaran uskonnollinen, piiskaa ja remmiä tuli herkästi. Yrittäjä ja paljon töissä.

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Hyvä isä. Syntyi 1920-luvulla eli oli jo ikää kun mut sai.

Mun isäni olisi ollut varmasti sellainen lenpeä ja osallistuva isä, mutta hän oli paljon pois. Toimi jääkiekkovalmentajana, ja oli sen takia usein joko treeneissä tai peleissä. Ei siis päässyt olemaan täysin sellainen isä kuin olisi varmasti halunnut.

Autoritäärinen. Arvaamaton. Vaativa. Oman sodanjälkeisen karun lapsuutensa haavoittama. 

Aivan ihana. Asetti aina vaimonsa ja meidät itsensä edelle sekä huolehti kaikesta. Luonteeltaan oli huumorintajuinen, lempeä ja ahkera. Teki paljon töitä ja perusti yrityksen.

Äitini sitten olikin toista maata ja teki kaikkensa ettei lapsuuteni olisi ollut onnellinen.

Luulen, että nuo erot tulivat vanhempieni lapsuusoloista. Isä tuli perheestä, missä oli rakkautta. Äiti taas oli kaltoinkohdeltu.

Ajoittain erikoinen, hiukan nepsy, oli myös lukihäiriö. Herkkä. Jännä sekoitus uutta ja vanhaa.

Ahkera. Viisas. Hyvä maalaismies.

Kaipaan häntä vielä 9 vuoden päästä kuolemastaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi valittamista, varsinkaan kun muita vastauksia lukee ja niihin vertaa. Auttoi läksyissä ja tuki harrastuksia ja opetti käden taitoja. Ei käyttänyt alkoholia juuri lainkaan (ts. pari pulloa keskiolutta juhlan kunniaksi ehkä kerran vuodessa tai sitä luokkaa). Ei riidellyt äidin kanssa valehtelematta kirjaimellisesti koskaan (pienenä tuntui tästä syystä aina ihan kauhealta kun kaverien vanhemmat riitelivät tai jopa erosivat). Asetti selkeät rajat ja säännöt, mutta oli valmis siihen, että lapsi kyseenalaistaa ne hänelle, ja jopa valmis muuttamaan niitä jos lapsi osaa perustella riittävän hyvin eikä pelkästään kitistä.

Iso ero nykyiseen, kuten monella muullakin, oli se, että tällaiseen normaalin hyvään kasvatukseen kuitenkin yhdistyi vahva usko fyysisiin rangaistuksiin. Tukkapölly ja luunappi oli vakiomuotoisia palautteita hölmöilystä tai huonosta käytöksestä. Ja jos teki jotain oikeasti pahaa ja kielletyksi tietämäänsä, niin keittiön seinällä oli naulassa nahkavyö jonka sai itse hakea ja riisua housut, ja jälkikäteen mennä koko loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen (makaamaan sängyllä, kun istumaan ei ihan heti pystynyt). Ei ole jäänyt pahoja muistoja, mutta uskon sen johtuvan juuri siitä, että oli kaikeksi onneksi muutoin välittävä ja lapselleen selkeästi hyvää haluava isä.

M-79

Mihin se oikein johtaakaan, kun nykypolven mielestä lapsen rankaiseminen on pahan haluamista lapselle?