1970- ja 80-luvuilla syntyneet: millainen isä teillä oli?

Tosi ihana ja kiltti, teki paljon juttuja meidän lasten kanssa. Imuroi ja tiskasi ja remontoi, tosi kätevä käsistään. Syntynyt 1940-luvulla. Hänen 1910-luvulla syntynyt isänsä oli myös lempeä ja ihana isoisä, joka sujuvasti vaihtoi lastenlasten vaipat ja piti sylissä.

Tyypillinen boomeri jolle tärkeintä oli pitää "kuria". Lasten tunnetaidoista ja itsetunnosta ei välitetty.

Perusduunari. Teki kahta työtä, ei paljoa kotona näkynyt ja kun näkyi joi. Ei ollut väkivaltainen kuitenkaan, mutta etäiseksi hän meille lapsille jäi. Nyt jo edesmennyt, viina vei.

Rauhallinen ja lempeä, tasainen hyväntahtoinen luonne, passasi lapsia suorastaan ja toi ruuan ja voileivät lapsille valmiiksi eteen. Hän myös leipoi ja hoiti perheen ruokaostokset. En tunne ketään yhtä hienoa ja hyväluonteista ihmistä kuin hän, se ihana perusluonne on tullut vielä vanhuksena. Vastapainona hän oli työelämässä ollessaan tosi paljon töissä ja oli kovapalkkainen ja teki uraa.

Etäinen, tunteeton, aina töissä tai omissa menoissa.

1974

Etäinen, väkivaltainen juoppo. Pelottava tyyppi.

Olen syntynyt 1971 ja tiedän isästäni vain sen, että menin jonkinlaisiin tanssiaisiin isän mukana hänen kiveksissään, mutta tulin kotiin teini-ikäisen äidin mukana. Eli siellä oli jossain pusikossa tai jossain tapahtunut se, mistä sain alkuni. Mitään muuta minulle ei hänestä kerrottu, luultavasti äitikään ei jälkeenpäin muistanut, että keiden kaikkien kanssa oli yhteydessä eikä siksi voi tietää, että kuka on isäni. Joka tapauksessa olin suurimman osan lapsuudesta mummon hoidossa, mutta sain kuulla olevani ei-toivottu huo ran ä pä rä ja kaiken lisäksi heikkolahjainen kuten hänkin.

Synnyin kuopukseksi 76 ja iskä oli hyvä iskä. Osallistuva ja hoiti siskoa kotona kun äiti opiskeli. Iskä hoiti myös huushollia. Vaarina myös oli lämmin ja tykkäsi lastenlapsista. Meillä oli turvallista kotona.

Etäinen. Töissä kävi, mutta kotona ollessaan vietti aikansa autotallissa tai kellarissa touhuamassa omia asioitaan. Häntä ei saanut häiritä ellei ollut pakko. Lasten hoitoon tai kasvatukseen hän ei osallistunut muuten kuin silloin kun lapsia piti piiskata.

Olen syntynyt -88 ja isäni oli hyvin etäinen. Lähinnä olin harmi, joka asui samassa taloudessa ja vei liikaa äidin huomiota ja aikaa. Ei koskaan osannut suhtautua minuun kuin lapseen, vaan piti mykkäkoulua ja kantoi kaunaa asioista, joita pikkulapsi teki tai puhui. Positiivisia tunteita jos oli, niin ei niitä näyttänyt, aina oli jotakin arvosteltavaa tai nälvittävää.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1971 ja tiedän isästäni vain sen, että menin jonkinlaisiin tanssiaisiin isän mukana hänen kiveksissään, mutta tulin kotiin teini-ikäisen äidin mukana. Eli siellä oli jossain pusikossa tai jossain tapahtunut se, mistä sain alkuni. Mitään muuta minulle ei hänestä kerrottu, luultavasti äitikään ei jälkeenpäin muistanut, että keiden kaikkien kanssa oli yhteydessä eikä siksi voi tietää, että kuka on isäni. Joka tapauksessa olin suurimman osan lapsuudesta mummon hoidossa, mutta sain kuulla olevani ei-toivottu huo ran ä pä rä ja kaiken lisäksi heikkolahjainen kuten hänkin.

Dna-testillä todennäköisesti löytäisit sukusi.

On elämässäni mukana syntymästäni asti. Teki paljon töitä, mutta silti ehti auttaa läksyissä ja valmentaa harrastuksissa. Nykyisin hoitaa lapsenlapsia ja auttaa aina kun pyydetään. Huipputyyppi <3

- lapsi vuodelta 1981

Olen syntynyt 1987. Isän hyviä puolia: otti meitä lapsia mukaan milloin mihinkin, käytiin uimahallissa ja metsäretkillä ja yksi varmaan varhaisimmista muistoista onkin kun sain istua isän pyörän tarakalla siinä oranssissa lastenistuimessa. Oli turvallinen olo ja varmaan kiva katsella maisemia ja kun pääsi isän mukaan. Teki paljon töitä kuitenkin, kotona paljon paperitöitä iltaisin eikä silloin saanut häiritä. Oli melko vakaa, paljon turvallisempi kuin neuroottinen epävakaa äitini.

Huonoja puolia: kontrollifriikin vikaa eikä tunteita saanut oikein näyttää. Semmoista perus "mene huoneeseesi ja tulet sitten vasta ulos kun olet rauhoittunut!" Eli suuttua ei saanut ja tätä tämmöistä.

Aika monella sama tarina ja myös minulla isäni oli kyllä kovasti töitä tekevä tyyppi ja hänen työnsä olikin varmasti raskasta, sillä hän työskenteli mielisairaalassa useissa eri tehtävissä. Joi paljon, sairastui itsekin mieleltään ja äidin piti perinteisen mallin mukaan tehdä kotona kaikki oman työnsä lisäksi. Isä oli jotenkin etäinen, mutta ihailtu hahmo meille lapsille.

Vanhemmillani tuli ero ja sen jälkeen isäni jotenkin luovutti kokonaan. Ei häntä kiinnostanut enää me lapsetkaan. Tässä kohtaa äidistäkin tuli etäisempi, koska hänen piti tehdä kahta työtä maksaakseen asuntolainan pois yksin. Isäni yritti vanhana tehdä tuttavuutta meidän, lastensa kanssa, mutta ei se vaan enää oikein ollut luontevaa. Tunsin häntä kohtaan vain sääliä. En muuta.

Laiska,juoppo luuli olevansa viisas mies, vaikka koulutus kansakoulu. Lehmiä vain hoitanut navetassa aikoinaan. Veljet ja siskot olivat käyneet kaikki yliopiston. Tämä viisas mies laittoi kaikki rahat autoon ja viinaan. Loput asiat rempallaan.

Olen syntynyt 80-luvin alussa. Isäni on luonnevikainen. Väkivaltainen, epävarma narsisti ja elin lapsuuteni pelossa.

Ankara ja kurinpito oli suoranaista fyysistä pahoinpitelyä välillä, mutta toisaalta oli myös äärimmäisen suojeleva ja huolehtiva, ja teini-iän jälkeen oli suurin tuki ja turva. Se kurinpito oli traumaattista ja käsittelen asiaa terapiassa, mutta silti kaipaan häntä usein (olen syntynyt 80-luvun alussa ja isä kuoli 15 vuotta sitten).

Etäinen, lyhytpinnainen, vihainen, alkoholia paljon käyttävä. Ensimmäinen mielikuva isästä on se, että hän istuu yksin television ääressä kännissä ja kiroilee itsekseen, välillä karjaisee jotain toiselle perheenjäsenelle.

Tuntuu niin epäreilulta, että toisilla on ollut lempeitä ja rauhallisia isiä.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1987. Isän hyviä puolia: otti meitä lapsia mukaan milloin mihinkin, käytiin uimahallissa ja metsäretkillä ja yksi varmaan varhaisimmista muistoista onkin kun sain istua isän pyörän tarakalla siinä oranssissa lastenistuimessa. Oli turvallinen olo ja varmaan kiva katsella maisemia ja kun pääsi isän mukaan. Teki paljon töitä kuitenkin, kotona paljon paperitöitä iltaisin eikä silloin saanut häiritä. Oli melko vakaa, paljon turvallisempi kuin neuroottinen epävakaa äitini.

Huonoja puolia: kontrollifriikin vikaa eikä tunteita saanut oikein näyttää. Semmoista perus "mene huoneeseesi ja tulet sitten vasta ulos kun olet rauhoittunut!" Eli suuttua ei saanut ja tätä tämmöistä.

Onneksi nykyään sanoitetaan. <3 Eli ei olla laitettu tunteettomuutta kiertämään enää uudelle sukupolvelle.

-89 syntynyt. Osallistui synnytykseen, lastenhoitoon, ruoanlaittoon, pyykkäämiseen. Olin isintyttö, joka vietiin pulkkamäkeen ja saareen, kun äiti hoiti vauvaa.

Työaikoina oli äkäinen kuin persiiseen ammuttu karhu, mutta silti tuki ja turva, joka hoiti jos tuli touhutessa vammoja, joskin valittaen ja maristen: "pitikö mennä", eli kiertoilmaus sille, että oli oma vika.

Äärettömän pihi. Halvinta mahdollista ruokaa ja vaatteet käytettynä. Rahasta ei olisi ollut niin suurta pulaa, kun säästivät minulle ja veljelle lapsilisät ja omia säästöjäkin oli lopulta sen verran, että saatiin molemmat tässä taannoin n. 20K ennakkoperintöä, mutta sen sijaan että olisi edes osa tuosta käytetty elämänlaadun parantamiseen, syötiin Saarioisten roiskeläppiä ja maksalaatikoita veljen kanssa puoliksi ja kuljettiin käytetyissä ja minä vääränkokoisissakin vaatteissa.

Pihi on muuten edelleen. Rempattiin uutta kämppää (jonka ostin ennakkoperinnöllä + henk. koht lainalla) ja isän mielestä olisi riittänyt, että vaihdetaan yksi osa lattiasta ja muut huoneet jätetään ennalleen, eli kaikkialla eri lattia. Keittiön kuluneita, osin saranoistaan roikkuvia ovia kun vaihdettiin uusiin, olisi riittänyt että uusitaan kaksi huonointa ja jätetään loput ennalleen. Siis kaksi uutta täysin erinäköistä ovea ja kaikki muut vanhaa! Jopa appivanhemmat ihmetteli, että mitä helv...

Isä oli myös ankara ja remmiä tuli, jos oli tuhma. Kuitenkin oli tuki ja turva ja jos koulusta pyydettiin huoltajan allekirjoitusta, lappu meni aina isälle. Jotain tarvittiin, niin isältä pyydettiin silloin kun kehdattiin. Harvoin kyllä kehtasi, koska vastaus oli liian usein ei. Rahaa jos tarvittiin tai tarvitaan vielä nykyäänkin, niin äidiltä pyydetään. Tulee paljon vähemmän kieltäviä vastauksia ja nuhteita.

Humalassa ei koskaan ollut lapsuudessa ainakaan niin että olisin tajunnut ja kuritusta lukuun ottamatta ei väkivaltaa, mutta pelättiin kyllä isää silloin kun ärähti äidin kanssa riidellessään. yleensä oli ja on niin pitkä pinna, että äiti huutaa lähinnä yksinään.

Osaa tehdä vähän kaikkea jha jos ei osaa, etsii tietoa. Paasaa ja patistelee sitten tekemään asioita, vaikka olisi jo hoidossa, eli ei oikein vieläkään luota siihen, että ainakaan minä olisin omatoiminen, vaikka olenkin. Lapsena kohteli tasa-arvoisemmin, eli tehtiin veljen kanssa ihan samoja ("poikien") juttuja, veistettiin puuta puukolla, rakennettiin asioita ja kalastettiin jne. Ei ollut sukupuolella väliä.

Isäni on syntynyt 50-luvun alkupuolella, joten on itse kasvanut aika erilaisessa maailmassa, mutta ollut kuitenkin aina suht edistyksellinen verrattuna esim. vuotta vanhempaan veljeensä, joka ei 70-luvulla omat lapset saadessaan tosiaankaan vaippoja vaihtanut. Sen sijaan, kun serkkuni oli vauvana isällä hoidossa, isä oli muitta mutkitta vaihtanut vaipat, josta tämä veli oli sitten järkyttynyt, kun ei itse niihin koskenutkaan. Isäni taas koki tästä suurta ylpeyttä ja vielä nykypäivänäkin muistuttelee ko. serkkua, että vaihtoi tältä vaipat :D