Masennus ja ihmisten "hoitovinkit" : Mene lenkille! Leivo jotain!

Vierailija kirjoitti:

Mun vinkki ap:lle on että hankkiudu eroon siitä kissasta, kissat ja masennus liittyy meinaan aika usein yhteen.

En ole ap. mutta minun vinkkini sinulle on sellainen, että saattaa olla rikollista edes sanoa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä keskustelut kulkevat aina samaa kehää, kun osan mielestä kaikki mitä kukaan voi sanoa on väärin, ja ainoa oikea masennus ja sen hoito on sängyn pohjalla makaaminen. Toisten masentuneiden kokemuksia vähätellään, koska he ovat saaneet jotain apua liikunnasta, ravinnosta ja rutiineista. Mitä siihen voisi sitten enää sanoa? Matkaa paskoissanne, jos ei toisten samankokeneiden neuvot kelpaa.

Sinulla on huomattavan mustavalkoinen ja kärjistävä tapa nähdä asiat.

Minä en ole huomannut YHTÄÄN viestiä, jossa olisi sanottu, väittämäsi asia, että ainoa oikea hoito on sängyn pohjalla makaaminen.

KUKAAN ei ole väittänyt noin.

"Maatkaa paskoissanne"

Oletpa heikko ihminen kun noin sanot. Eli sinä saat sinun masennuksessasi maata sängyssä, jos olet väsynyt, mutta muiden on HETI noustava, vaikka ei ole voimavaroja?

Sinulla on todennäköisesti muutakin vikaa päässäsi, ja persoonallisuushäiriö tai joku luonnevika saattaisi löytyä?

Ei, minä nimenomaan en ole maannut, vaan noussut ylös, vaikka kuinka olisi vaikeaa. Siksi tiedän, ettei muita keinoja ole. Ensimmäinen askel on aina otettava itse. Mutta nyt kun minut kerran suuressa viisaudessasi diagnosoit persoonallisuushäiriöiseksi, kerrotko vielä mikä häiriö kyseessä?

Eli sinulla ei ole ollut oikeaa masennusta ja uupumusta, vaan pieni mielialan lasku. Niin pidä turpasi kiinni.

On olemassa:

Ei-masennus. Tila jossa pikkuisen kehtuuttaa. (sinun tilanteesi)

Lievä masennus

Kohtalainen masennus

Vaikea masennus

Psykoottinen masennus

PIdä turpasi kiinni sen ei-masennuksesi kanssa. Ja häiriösi on narsismi.

Kylläpä meni tunteisiin sinulla, kun jo toinen viesti ihan luokatonta tekstiä tuntematonta kohtaan. Minulla on ollut vaikea masennus ensimmäistä kertaa teini-iässä, lisänä itsetuhoisuus, jonka johdosta olen joutunut sairaalaan pari kertaa nuorena aikuisena, sosiaalisten tilanteiden pelko, jonka vuoksi en pystynyt pariin vuoteen juuri poistumaan kotoa, lisäksi posttraumaattinen stressihäiriö, josta en halua enempää tässä kertoa. Sinulla ei ole mitään käsitystä siitä millaista helvettiä arkeni pahimmillaan on. Silti paras lääke on se arki ja oma päätös nousta joka päivä ylös ja taistella, vaikka se olisi kuinka vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vinkki ap:lle on että hankkiudu eroon siitä kissasta, kissat ja masennus liittyy meinaan aika usein yhteen.

En ole ap. mutta minun vinkkini sinulle on sellainen, että saattaa olla rikollista edes sanoa sitä.

Mun diagnoosini sulle on seuraava: tosikko

;)

Olen kärsinyt masennuksesta jo kauan. Usein aamulla tuntuu, että en jaksa millään nousta sängystä ylös. Minulla on koira joka aloittaa . päivän iloisesti hyppien. Siinä sitä mennään sitten mukana. Lenkille on pakko mennä ja koska en halua mennä ihmisten ilmoille likaisena, niin käyn ensin suihkussa. Toinen ongelma on minulle aivan tavallisten pienten tai joskus suurempienkin asioiden suorittaminen. Kirjoitan kaikki "ongelmat" ylös ja tuntuu aivan mahtavalta, kun asia on hoidettu ja voin piirtää ruksin ongelman yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samaa paskaa tässä kaikilla muillakin on selvittävän, ihan on muidenkin tehtävä valinta jääkö paskaan uimaan vai siivoaako sitä järjestelmällisesti pois koska uutta tulee koko ajan ja se on elämää. Myöntää täytyy että en ymmärrä masennusta terminä koska en usko että kukaan aikuinen ihminen oikeasti on elämänmyönteinen ja positiivinen ellei yksinkertaisesti päätä olla. Ihan samanlailla kaikkien muidenkin täytyy tehdä se päätös nousta ylös, fyysisesti sängystäkin, sen sijaan että jää paskaan uimaan. Elämä on valintoja ja taistelutanteretta.

Älä nyt sano että sinä olet päättänyt olla elämänmyönteinen ja positiivinen...

Sikäli kyllä väitän olevani että nousen ylös vaikka haluisinkin vain maata ja märistä. Sama juttu että ostan pussin porkkanoita sen sijaan että ostaisin ja söisin jotain mitä mieli tekee. Se on elämänhallintaa.

No sinun tilasi on heikon märisijän ja vauva-aivon mielentila.

Itse jäin makaamaan silloin kun minulla oli puutetta unesta.

Kaikki eivät halua maata ja märistä.

Sinulle voisi tehdä hyvää olla vähän rohkeampi ja ottaa itseäsi niskasta kiinni sen suhteen, että katsot itseäsi peiliin ja käsittelet ne märinän aiheesi.

Niin me muutkin joudutaan mörkömme kohtaamaan ja tunteemme käsittelemään.

Meidän muidenkin pitää kasvaa aikuisiksi.

Ei yhteiskunta pyöri tolla sun metodilla et kaikki jäädään nukkumaan kun nukuttaa. Meitä kaikkia nukuttaa, ihan kaikkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla, että näitä neuvoja antavilla on itsellään kokemusta? Itse sairastin vaikeaa (/keskivaikeaa) masennusta reilu 5 vuotta ja kaverina vähän muitakin mt-ongelmia. Kyllä se säännöllinen liikunta ja terveellinen ruoka lopulta nosti sieltä suosta. Nuo kun ovat tapoja kohdella itseään lempeästi, arvostavasti, rakastavasti. Usein niitä asioita, mitä ei ehkä ole saanut lapsuudessa/muuten muilta ihmisiltä. Kerran kun alkaa kohdella itseään hyvin, ei niitä tarvitsekaan muilta

Mutta toisaalta olen huomannut, että masentuneitakin on kahdenlaisia: niitä jotka pyrkivät sieltä suosta pois ja niitä jotka kokee etteivät itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Mun mielestä on tärkeintä ymmärtää, että jos ei tee mitään pyrkiäkseen pois suosta niin se ei ole mikään oma valinta, vaan sairauden oire. Silloin kyse vakavammasta muodosta. Syyllistämisen voisi siis lopettaa.

Mun mielestä taas tärkeintä olisi ymmärtää , että juuri omilla valinnoilla sieltä suosta on mahdollista nousta. Että kukaan ei sitä masennusta tosta vaan voi viedä pois. Kyllä, lääkitys ja terapia auttaa, mutta oma asenne ja toiminta on tärkeä.

Ihan sama kuin vaikka syöpähoitojen jälkeen, itse se oma kunto on taas rakennettava ja rutiinit saatava toimimaan. Ei sitä voi kukaan sun puolesta tehdä.

Yksi palstan ilkeimmistä kommenteista on "ota ne lääkkeet," mutta on siinä totuuden siemen. Jos masentunut päättää olla ottamatta määrättyä lääkettä jostain syystä, hän ei ole ymmärtänyt miten paljon sitä omaa yritystä paranemiseen tarvitaan. Ja sitä ymmärrystä ja halua parantua tarvitaan vielä paljon lisää sen jälkeen kun saa lääkkeet otettua. Jos lääkitys aiheuttaa sivuoireita, pitäisi jaksaa olla lääkäriin yhteydessä, että voidaan kokeilla toista lääkettä.

Ensimmäisen itsediagnosoidun - useampi kuukausi suihkutta, eikä jaksanut vaatteitakaan pestä - masennuksen toipumisvaiheessa, minulle oli iso apu Marko Annalan Värityskirja romaanista, missä hän käsittelee omaa masennustaan ja paranemista.

Vierailija kirjoitti:

Olen kärsinyt masennuksesta jo kauan. Usein aamulla tuntuu, että en jaksa millään nousta sängystä ylös. Minulla on koira joka aloittaa . päivän iloisesti hyppien. Siinä sitä mennään sitten mukana. Lenkille on pakko mennä ja koska en halua mennä ihmisten ilmoille likaisena, niin käyn ensin suihkussa. Toinen ongelma on minulle aivan tavallisten pienten tai joskus suurempienkin asioiden suorittaminen. Kirjoitan kaikki "ongelmat" ylös ja tuntuu aivan mahtavalta, kun asia on hoidettu ja voin piirtää ruksin ongelman yli.

Hienoa! Masennuksesta huolimatta teet jotain, pieniä asioita, jotka pitävät sinut kiinni todellisuudessa ja ketjuna auttavat eteenpäin. Ja esim tuo lista on hyvä, konkreettinen juttu mikä todistaa itsellesi, että olet ollut aktiivinen ja ajan kuluttua huomaat, että olet saanut aikaan paljon. Pienin askelin eteenpäin. Tsemppiä sulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla, että näitä neuvoja antavilla on itsellään kokemusta? Itse sairastin vaikeaa (/keskivaikeaa) masennusta reilu 5 vuotta ja kaverina vähän muitakin mt-ongelmia. Kyllä se säännöllinen liikunta ja terveellinen ruoka lopulta nosti sieltä suosta. Nuo kun ovat tapoja kohdella itseään lempeästi, arvostavasti, rakastavasti. Usein niitä asioita, mitä ei ehkä ole saanut lapsuudessa/muuten muilta ihmisiltä. Kerran kun alkaa kohdella itseään hyvin, ei niitä tarvitsekaan muilta

Mutta toisaalta olen huomannut, että masentuneitakin on kahdenlaisia: niitä jotka pyrkivät sieltä suosta pois ja niitä jotka kokee etteivät itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Mun mielestä on tärkeintä ymmärtää, että jos ei tee mitään pyrkiäkseen pois suosta niin se ei ole mikään oma valinta, vaan sairauden oire. Silloin kyse vakavammasta muodosta. Syyllistämisen voisi siis lopettaa.

Mun mielestä taas tärkeintä olisi ymmärtää , että juuri omilla valinnoilla sieltä suosta on mahdollista nousta. Että kukaan ei sitä masennusta tosta vaan voi viedä pois. Kyllä, lääkitys ja terapia auttaa, mutta oma asenne ja toiminta on tärkeä.

Ihan sama kuin vaikka syöpähoitojen jälkeen, itse se oma kunto on taas rakennettava ja rutiinit saatava toimimaan. Ei sitä voi kukaan sun puolesta tehdä.

Yksi palstan ilkeimmistä kommenteista on "ota ne lääkkeet," mutta on siinä totuuden siemen. Jos masentunut päättää olla ottamatta määrättyä lääkettä jostain syystä, hän ei ole ymmärtänyt miten paljon sitä omaa yritystä paranemiseen tarvitaan. Ja sitä ymmärrystä ja halua parantua tarvitaan vielä paljon lisää sen jälkeen kun saa lääkkeet otettua. Jos lääkitys aiheuttaa sivuoireita, pitäisi jaksaa olla lääkäriin yhteydessä, että voidaan kokeilla toista lääkettä.

Ensimmäisen itsediagnosoidun - useampi kuukausi suihkutta, eikä jaksanut vaatteitakaan pestä - masennuksen toipumisvaiheessa, minulle oli iso apu Marko Annalan Värityskirja romaanista, missä hän käsittelee omaa masennustaan ja paranemista.

Minulle oli useista kokeilluista lääkkeistä pahoja haittoja. Eikä mitään hyötyä.

Jollekin lääkkeet voi olla apu, mutta kun me ollaan yksilöitä. Jollekin ne sinua auttaneet lääkket voi olla todella haitallisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samaa paskaa tässä kaikilla muillakin on selvittävän, ihan on muidenkin tehtävä valinta jääkö paskaan uimaan vai siivoaako sitä järjestelmällisesti pois koska uutta tulee koko ajan ja se on elämää. Myöntää täytyy että en ymmärrä masennusta terminä koska en usko että kukaan aikuinen ihminen oikeasti on elämänmyönteinen ja positiivinen ellei yksinkertaisesti päätä olla. Ihan samanlailla kaikkien muidenkin täytyy tehdä se päätös nousta ylös, fyysisesti sängystäkin, sen sijaan että jää paskaan uimaan. Elämä on valintoja ja taistelutanteretta.

Älä nyt sano että sinä olet päättänyt olla elämänmyönteinen ja positiivinen...

Sikäli kyllä väitän olevani että nousen ylös vaikka haluisinkin vain maata ja märistä. Sama juttu että ostan pussin porkkanoita sen sijaan että ostaisin ja söisin jotain mitä mieli tekee. Se on elämänhallintaa.

Masennus voi oireilla juurikin elämänhallinnan puutteena ja toimintakyvyttömyytenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samaa paskaa tässä kaikilla muillakin on selvittävän, ihan on muidenkin tehtävä valinta jääkö paskaan uimaan vai siivoaako sitä järjestelmällisesti pois koska uutta tulee koko ajan ja se on elämää. Myöntää täytyy että en ymmärrä masennusta terminä koska en usko että kukaan aikuinen ihminen oikeasti on elämänmyönteinen ja positiivinen ellei yksinkertaisesti päätä olla. Ihan samanlailla kaikkien muidenkin täytyy tehdä se päätös nousta ylös, fyysisesti sängystäkin, sen sijaan että jää paskaan uimaan. Elämä on valintoja ja taistelutanteretta.

Älä nyt sano että sinä olet päättänyt olla elämänmyönteinen ja positiivinen...

Sikäli kyllä väitän olevani että nousen ylös vaikka haluisinkin vain maata ja märistä. Sama juttu että ostan pussin porkkanoita sen sijaan että ostaisin ja söisin jotain mitä mieli tekee. Se on elämänhallintaa.

No sinun tilasi on heikon märisijän ja vauva-aivon mielentila.

Itse jäin makaamaan silloin kun minulla oli puutetta unesta.

Kaikki eivät halua maata ja märistä.

Sinulle voisi tehdä hyvää olla vähän rohkeampi ja ottaa itseäsi niskasta kiinni sen suhteen, että katsot itseäsi peiliin ja käsittelet ne märinän aiheesi.

Niin me muutkin joudutaan mörkömme kohtaamaan ja tunteemme käsittelemään.

Meidän muidenkin pitää kasvaa aikuisiksi.

Ei yhteiskunta pyöri tolla sun metodilla et kaikki jäädään nukkumaan kun nukuttaa. Meitä kaikkia nukuttaa, ihan kaikkia.

No siinä yksi tyhmä ihminen joka ei tiedä unettomuudesta mitään.

Voisit aloittaa ottamalla selvää asiasta ihan vaikka googlettamalla.

Unettomuus on helvetillinen vaiva. Ja ihminen kuolee ilman unta.

Toivottavasti saat kokea oikein pahan unettomuuden. Toivon sinulle sitä niin syvältä sydämestäni, ettet uskokaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla, että näitä neuvoja antavilla on itsellään kokemusta? Itse sairastin vaikeaa (/keskivaikeaa) masennusta reilu 5 vuotta ja kaverina vähän muitakin mt-ongelmia. Kyllä se säännöllinen liikunta ja terveellinen ruoka lopulta nosti sieltä suosta. Nuo kun ovat tapoja kohdella itseään lempeästi, arvostavasti, rakastavasti. Usein niitä asioita, mitä ei ehkä ole saanut lapsuudessa/muuten muilta ihmisiltä. Kerran kun alkaa kohdella itseään hyvin, ei niitä tarvitsekaan muilta

Mutta toisaalta olen huomannut, että masentuneitakin on kahdenlaisia: niitä jotka pyrkivät sieltä suosta pois ja niitä jotka kokee etteivät itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Mun mielestä on tärkeintä ymmärtää, että jos ei tee mitään pyrkiäkseen pois suosta niin se ei ole mikään oma valinta, vaan sairauden oire. Silloin kyse vakavammasta muodosta. Syyllistämisen voisi siis lopettaa.

Mun mielestä taas tärkeintä olisi ymmärtää , että juuri omilla valinnoilla sieltä suosta on mahdollista nousta. Että kukaan ei sitä masennusta tosta vaan voi viedä pois. Kyllä, lääkitys ja terapia auttaa, mutta oma asenne ja toiminta on tärkeä.

Ihan sama kuin vaikka syöpähoitojen jälkeen, itse se oma kunto on taas rakennettava ja rutiinit saatava toimimaan. Ei sitä voi kukaan sun puolesta tehdä.

Yksi palstan ilkeimmistä kommenteista on "ota ne lääkkeet," mutta on siinä totuuden siemen. Jos masentunut päättää olla ottamatta määrättyä lääkettä jostain syystä, hän ei ole ymmärtänyt miten paljon sitä omaa yritystä paranemiseen tarvitaan. Ja sitä ymmärrystä ja halua parantua tarvitaan vielä paljon lisää sen jälkeen kun saa lääkkeet otettua. Jos lääkitys aiheuttaa sivuoireita, pitäisi jaksaa olla lääkäriin yhteydessä, että voidaan kokeilla toista lääkettä.

Ensimmäisen itsediagnosoidun - useampi kuukausi suihkutta, eikä jaksanut vaatteitakaan pestä - masennuksen toipumisvaiheessa, minulle oli iso apu Marko Annalan Värityskirja romaanista, missä hän käsittelee omaa masennustaan ja paranemista.

Minulle oli useista kokeilluista lääkkeistä pahoja haittoja. Eikä mitään hyötyä.

Jollekin lääkkeet voi olla apu, mutta kun me ollaan yksilöitä. Jollekin ne sinua auttaneet lääkket voi olla todella haitallisia.

Tämä. Ja jos lääkäri on sillä tuulella että nyt vain tuijotetaan potilasta ja jutellaan mukavia, niin sitten käynti on sitä. Uutta lääkettä ei saa tai vaikka lääkettä ollenkaan. Ei vaikka miten monta lääkeryhmää tai valmistetta olisi kokeilematta. Ei on ei, potilas ottakoon vastuun itsestään ja menkööt aluksi vaikka sinne suihkuun.

Tiedän kokemuksesta, että nuo neuvot veetuttaa, kun ei meinaa edes sängystä jaksaa ylös, mutta realistisesti ajatellen, ei siinä oikein vaihtoehtojakaan ole. Odotella, että se olo paranee itsestään? Entä jos niin ei käy?

Ei oikein auta muuta kuin tehdä väkisin asioita, joista tulee vaikka edes himpun parempi olo. Käydä siellä suihkussa, vaikka tuntuu ettei jaksa. Siivota edes 15 min päivässä. Kauppareissulta ostaa vaikka tulppaaneja kotiin. Hyvä kirja. Luonnossa oleminen. Mikä vaan, mistä ajattelet saavasi edes pienen hiukkasen hyvää mieltä.

Mulla toimii se, että teen asioita, joiden ansiosta tunnen olevani "normaali ihminen", joka tekee normaaleja asioita. Käy kaupassa, laittaa ruokaa, pitää kunnostaan huolta, jaksaa käydä töissä jne. Vaikka joku siivoaminen ja ruuanlaitto on helvetin tylsää ja epämotivoivaa, eikä voisi vähempää kiinnostaa, niin silti ne tuo sen kokemuksen, että en ole sängyn pohjalla makaava varjo ihmisestä, vaan normaalia elämää elävä ihminen. Mulle tuo voimaa tieto siitä, että pystyn huolehtimaan vielä itsestäni, jos vaan oikeasti päätän tehdä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia. 

Sulla on siis kokemusta yhdestä masentuneesta läheisestä, ja sen pohjalta teet päätelmiä siitä, millaisia masentuneet yleisesti ovat?

Masentunut haluaisi kyllä jaksaa tehdä asioita ja olla kiinnostunut niistä, mutta masennus estää sen. Osaatko kuvitella tilaa, jossa tunne-elämäsi latistuu ja olet ihan turta? Se on yhtä kuin masennus. Masennus ei ole niinkään surua, vaan tunnottomuutta. Motivaatio syntyy tunteista, siitä että joku tuntuu joltain. Kun mikään ei tunnu miltään, on vaikea löytää syitä tehdä mitään.

Voit olla varma, että yksikään masentunut ei halua olla siinä tilassa, jossa on. Masennus aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista. Se ei ole tahtokysymys.

Jos ei pysty tuntemaan mitään tunteita, suosittelen tarkistamaan lääkityksen. Masennuslääkkeet aiheuttavat tunnepuutoksia ja siksi yleensä kroonistavat vain tilan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samaa paskaa tässä kaikilla muillakin on selvittävän, ihan on muidenkin tehtävä valinta jääkö paskaan uimaan vai siivoaako sitä järjestelmällisesti pois koska uutta tulee koko ajan ja se on elämää. Myöntää täytyy että en ymmärrä masennusta terminä koska en usko että kukaan aikuinen ihminen oikeasti on elämänmyönteinen ja positiivinen ellei yksinkertaisesti päätä olla. Ihan samanlailla kaikkien muidenkin täytyy tehdä se päätös nousta ylös, fyysisesti sängystäkin, sen sijaan että jää paskaan uimaan. Elämä on valintoja ja taistelutanteretta.

Älä nyt sano että sinä olet päättänyt olla elämänmyönteinen ja positiivinen...

Sikäli kyllä väitän olevani että nousen ylös vaikka haluisinkin vain maata ja märistä. Sama juttu että ostan pussin porkkanoita sen sijaan että ostaisin ja söisin jotain mitä mieli tekee. Se on elämänhallintaa.

No sinun tilasi on heikon märisijän ja vauva-aivon mielentila.

Itse jäin makaamaan silloin kun minulla oli puutetta unesta.

Kaikki eivät halua maata ja märistä.

Sinulle voisi tehdä hyvää olla vähän rohkeampi ja ottaa itseäsi niskasta kiinni sen suhteen, että katsot itseäsi peiliin ja käsittelet ne märinän aiheesi.

Niin me muutkin joudutaan mörkömme kohtaamaan ja tunteemme käsittelemään.

Meidän muidenkin pitää kasvaa aikuisiksi.

Ei yhteiskunta pyöri tolla sun metodilla et kaikki jäädään nukkumaan kun nukuttaa. Meitä kaikkia nukuttaa, ihan kaikkia.

No siinä yksi tyhmä ihminen joka ei tiedä unettomuudesta mitään.

Voisit aloittaa ottamalla selvää asiasta ihan vaikka googlettamalla.

Unettomuus on helvetillinen vaiva. Ja ihminen kuolee ilman unta.

Toivottavasti saat kokea oikein pahan unettomuuden. Toivon sinulle sitä niin syvältä sydämestäni, ettet uskokaan.

Aika puhdasta vihaa. Koita selvitä ja hallita itsesi. Mä toivon sulle unta ja rauhaa ja rakkautta ja päättäväisyyttä elää myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla, että näitä neuvoja antavilla on itsellään kokemusta? Itse sairastin vaikeaa (/keskivaikeaa) masennusta reilu 5 vuotta ja kaverina vähän muitakin mt-ongelmia. Kyllä se säännöllinen liikunta ja terveellinen ruoka lopulta nosti sieltä suosta. Nuo kun ovat tapoja kohdella itseään lempeästi, arvostavasti, rakastavasti. Usein niitä asioita, mitä ei ehkä ole saanut lapsuudessa/muuten muilta ihmisiltä. Kerran kun alkaa kohdella itseään hyvin, ei niitä tarvitsekaan muilta

Mutta toisaalta olen huomannut, että masentuneitakin on kahdenlaisia: niitä jotka pyrkivät sieltä suosta pois ja niitä jotka kokee etteivät itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Mun mielestä on tärkeintä ymmärtää, että jos ei tee mitään pyrkiäkseen pois suosta niin se ei ole mikään oma valinta, vaan sairauden oire. Silloin kyse vakavammasta muodosta. Syyllistämisen voisi siis lopettaa.

Mun mielestä taas tärkeintä olisi ymmärtää , että juuri omilla valinnoilla sieltä suosta on mahdollista nousta. Että kukaan ei sitä masennusta tosta vaan voi viedä pois. Kyllä, lääkitys ja terapia auttaa, mutta oma asenne ja toiminta on tärkeä.

Ihan sama kuin vaikka syöpähoitojen jälkeen, itse se oma kunto on taas rakennettava ja rutiinit saatava toimimaan. Ei sitä voi kukaan sun puolesta tehdä.

Yksi palstan ilkeimmistä kommenteista on "ota ne lääkkeet," mutta on siinä totuuden siemen. Jos masentunut päättää olla ottamatta määrättyä lääkettä jostain syystä, hän ei ole ymmärtänyt miten paljon sitä omaa yritystä paranemiseen tarvitaan. Ja sitä ymmärrystä ja halua parantua tarvitaan vielä paljon lisää sen jälkeen kun saa lääkkeet otettua. Jos lääkitys aiheuttaa sivuoireita, pitäisi jaksaa olla lääkäriin yhteydessä, että voidaan kokeilla toista lääkettä.

Ensimmäisen itsediagnosoidun - useampi kuukausi suihkutta, eikä jaksanut vaatteitakaan pestä - masennuksen toipumisvaiheessa, minulle oli iso apu Marko Annalan Värityskirja romaanista, missä hän käsittelee omaa masennustaan ja paranemista.

Minulle oli useista kokeilluista lääkkeistä pahoja haittoja. Eikä mitään hyötyä.

Jollekin lääkkeet voi olla apu, mutta kun me ollaan yksilöitä. Jollekin ne sinua auttaneet lääkket voi olla todella haitallisia.

Tämä. Ja jos lääkäri on sillä tuulella että nyt vain tuijotetaan potilasta ja jutellaan mukavia, niin sitten käynti on sitä. Uutta lääkettä ei saa tai vaikka lääkettä ollenkaan. Ei vaikka miten monta lääkeryhmää tai valmistetta olisi kokeilematta. Ei on ei, potilas ottakoon vastuun itsestään ja menkööt aluksi vaikka sinne suihkuun.

On hyvä saada unettomuuteen apua ja lääkkeitä, että voi nukkua. Sitten kun on saanut unta ja levättyä, on ihan eri ihminen. Se suihkussa käynti ja ulkoilu ei enää ole temppu eikä mikään.

Mutta jos olet ollut ilman silmäystäkään unta useamman päivän, niin ei ole mitään realismia käydä missään vatun suihkuissa tai lenkeillä.

Jos ette usko, niin kokeilkaa ja testatkaa. Pyytäkää kaverianne pitämään teitä väkisin hereillä vaikka 3 vuorokautta putkeen. Älkää fuskatko, olkaa oikeasti nukkumatta sekuntiakaan.

Kokeilkaa sitten tehdä niitä kivoja juttuja ja menkää jumppaan. Peskää vähän ikkunaa ja keittäkää kaakaota itsellenne.

Ai ei huvita? No mikä on?  Ihan piece of cake!

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kokemuksesta, että nuo neuvot veetuttaa, kun ei meinaa edes sängystä jaksaa ylös, mutta realistisesti ajatellen, ei siinä oikein vaihtoehtojakaan ole. Odotella, että se olo paranee itsestään? Entä jos niin ei käy?

Ei oikein auta muuta kuin tehdä väkisin asioita, joista tulee vaikka edes himpun parempi olo. Käydä siellä suihkussa, vaikka tuntuu ettei jaksa. Siivota edes 15 min päivässä. Kauppareissulta ostaa vaikka tulppaaneja kotiin. Hyvä kirja. Luonnossa oleminen. Mikä vaan, mistä ajattelet saavasi edes pienen hiukkasen hyvää mieltä.

Mulla toimii se, että teen asioita, joiden ansiosta tunnen olevani "normaali ihminen", joka tekee normaaleja asioita. Käy kaupassa, laittaa ruokaa, pitää kunnostaan huolta, jaksaa käydä töissä jne. Vaikka joku siivoaminen ja ruuanlaitto on helvetin tylsää ja epämotivoivaa, eikä voisi vähempää kiinnostaa, niin silti ne tuo sen kokemuksen, että en ole sängyn pohjalla makaava varjo ihmisestä, vaan normaalia elämää elävä ihminen. Mulle tuo voimaa tieto siitä, että pystyn huolehtimaan vielä itsestäni, jos vaan oikeasti päätän tehdä niin.

Onko sulla siis diagnosoitu vaikea-asteinen masennus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samaa paskaa tässä kaikilla muillakin on selvittävän, ihan on muidenkin tehtävä valinta jääkö paskaan uimaan vai siivoaako sitä järjestelmällisesti pois koska uutta tulee koko ajan ja se on elämää. Myöntää täytyy että en ymmärrä masennusta terminä koska en usko että kukaan aikuinen ihminen oikeasti on elämänmyönteinen ja positiivinen ellei yksinkertaisesti päätä olla. Ihan samanlailla kaikkien muidenkin täytyy tehdä se päätös nousta ylös, fyysisesti sängystäkin, sen sijaan että jää paskaan uimaan. Elämä on valintoja ja taistelutanteretta.

Älä nyt sano että sinä olet päättänyt olla elämänmyönteinen ja positiivinen...

Sikäli kyllä väitän olevani että nousen ylös vaikka haluisinkin vain maata ja märistä. Sama juttu että ostan pussin porkkanoita sen sijaan että ostaisin ja söisin jotain mitä mieli tekee. Se on elämänhallintaa.

No sinun tilasi on heikon märisijän ja vauva-aivon mielentila.

Itse jäin makaamaan silloin kun minulla oli puutetta unesta.

Kaikki eivät halua maata ja märistä.

Sinulle voisi tehdä hyvää olla vähän rohkeampi ja ottaa itseäsi niskasta kiinni sen suhteen, että katsot itseäsi peiliin ja käsittelet ne märinän aiheesi.

Niin me muutkin joudutaan mörkömme kohtaamaan ja tunteemme käsittelemään.

Meidän muidenkin pitää kasvaa aikuisiksi.

Ei yhteiskunta pyöri tolla sun metodilla et kaikki jäädään nukkumaan kun nukuttaa. Meitä kaikkia nukuttaa, ihan kaikkia.

No siinä yksi tyhmä ihminen joka ei tiedä unettomuudesta mitään.

Voisit aloittaa ottamalla selvää asiasta ihan vaikka googlettamalla.

Unettomuus on helvetillinen vaiva. Ja ihminen kuolee ilman unta.

Toivottavasti saat kokea oikein pahan unettomuuden. Toivon sinulle sitä niin syvältä sydämestäni, ettet uskokaan.

Aika puhdasta vihaa. Koita selvitä ja hallita itsesi. Mä toivon sulle unta ja rauhaa ja rakkautta ja päättäväisyyttä elää myös.

Ei ole vihaa, vaan halveksuntaa.

Halveksin kaikkia netin kpäitä ja lässyttäjiä. Vihani on varattu henkilöille ketkä tunnen irl.

Olen aika varma että se unettomuus ja sairaudet kohtaavat vielä sinutkin.

Saat sen mitä ansaitset. Ansaitsen paljon oppiläksyjä ja elämän opetuksia, jotka tekevät sinusta nöyrän.

Nythän olet vain alentuva lässyttäjä, joka luulee tietävänsä kaikesta kaiken.

Toivon sinun kaltaisillenne elämänkokemusta. Sinulle tekee hyvää kun koet pitkän unettomuuden ja saat vähän perspektiiviä.

Opit pitämään turpasi kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kokemuksesta, että nuo neuvot veetuttaa, kun ei meinaa edes sängystä jaksaa ylös, mutta realistisesti ajatellen, ei siinä oikein vaihtoehtojakaan ole. Odotella, että se olo paranee itsestään? Entä jos niin ei käy?

Ei oikein auta muuta kuin tehdä väkisin asioita, joista tulee vaikka edes himpun parempi olo. Käydä siellä suihkussa, vaikka tuntuu ettei jaksa. Siivota edes 15 min päivässä. Kauppareissulta ostaa vaikka tulppaaneja kotiin. Hyvä kirja. Luonnossa oleminen. Mikä vaan, mistä ajattelet saavasi edes pienen hiukkasen hyvää mieltä.

Mulla toimii se, että teen asioita, joiden ansiosta tunnen olevani "normaali ihminen", joka tekee normaaleja asioita. Käy kaupassa, laittaa ruokaa, pitää kunnostaan huolta, jaksaa käydä töissä jne. Vaikka joku siivoaminen ja ruuanlaitto on helvetin tylsää ja epämotivoivaa, eikä voisi vähempää kiinnostaa, niin silti ne tuo sen kokemuksen, että en ole sängyn pohjalla makaava varjo ihmisestä, vaan normaalia elämää elävä ihminen. Mulle tuo voimaa tieto siitä, että pystyn huolehtimaan vielä itsestäni, jos vaan oikeasti päätän tehdä niin.

Minulla on jo rutiini kun ymmärrän masentuneeni, kaivan suosikkisarjani DVD-boksit esiin ja aloitan katsomaan alusta. Yritän välttää päiväkausien maratonia ja sisällyttää joka päivälle jotain muutakin, mutta jotenkin se saa minut taas nauttimaan edes nostalgisista muistoista tms. Annan itselleni aikaa, mutta pyrin lisäämää rutiineja elämääni.

Jokaisen kannattaa miettiä sitä tärkeintä kysymystä, joka mulle työterveydessä esitettiin. Mitä olet valmis tekemään parantuaksesi? Tarvitaan tahtoa parantua. Jos vaan antautuu sille sairastumiselle ja sisäistää sairaan ihmisen minäkuvan, niin siitä on vaikea enää nousta. Älkää kaivako itsellenne kuoppaa, sieltä nousemiseen tarvitaan paljon enemmän voimia.

Itsellä on kaikenlaista vaivaa ja diagnoosia, mutta en silti koe itseäni sairaaksi ihmiseksi, vaikka joku muu niin saattaisi minusta ajatellakin. Uskon, että tämä on isossa roolissa toimintakyvyn säilyttämisessä. Miten itsensä näkee ja tietysti se sisäinen puhe on iso juttu. Lempeys itseä kohtaan on hyvä paikka aloittaa. Kehukaa ja kannustakaa itseänne jokaisesta pienestäkin suorituksesta.

Täällä tuntuu nyt menevän unettomuusongelmat ja masennusdiagnoosit kuperkeikkaa keskenään 🙃