Masennus ja ihmisten "hoitovinkit" : Mene lenkille! Leivo jotain!

Vierailija kirjoitti:

Viime aikoina on tullut paljon tutkimustietoa siitä, että liikunta auttaa masennukseen yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin jotkut masennuslääkkeet. Samoin suoliston kunnolla ja hyvän ravinnolla on suuri vaikutus mieleen.

Joten, jos olet masentunut, syö säännöllisesti ja terveellisesti ja harrasta vaikka päivittäistä tunnin reipasta kävelyliikuntaa, mielellään luonnon lähellä. Vielä parempi, jos saat mukaan ystävän 🙂

No tämä voi auttaa joitakin ja etenkin lieväoireisia, mutta esim. mulla oli hyvät elintavat ennen masennusta ja on edelleen, mutta masennukseen ne eivät vaikuta. Voi tietysti olla, että ilman niitä mua ei enää olisi.

Kyllä sitä psykiatriallakin pidetään tärkeänä arjen normaaleja toimia,koska makaaminen ja vauvapalstan selaaminen ei tue kenenkään paranemista.

Vaikuttaa joskus vähän turhilta nämä vinkit "lisää liikuntaa!" kun yleensä masentunut ei saa itsestä mitään kiinni ja mitään aikaan. Minä luulen että sopiva lääkitys voi auttaa pääsemään masennuksen suosta, jolloin olotila on parempi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutaman masentuneen henkilön tunteneena, olen pannut merkille että he pyörivät ajatuksissaan ja teoissaan koko ajan siinä minäminäminä-ajattelussa ja valittamisessa. Sen sijaan, että havahtuisivat toimimaan ja sen oman navan ulkopuoliselle elämälle. Liekkö syy vai seuraus mitä tulee pahaan oloon.. mitä tulee parannuskeinoihin, niin eikös jotain tutkimuksia ole ollut suoliston mikrobien yhteydestä masennukseen (?). Eli jos syö hyvin ja toi mikrobisto on terveellistä/sitä ajetaan terveellisempään suuntaan ruokavaliolla, myös olon voi olettaa kohenevan joiltain osin.

Moni masentunut on myös etukäteen päättänyt, että liikunta esim kävelyllä käynti ei auta. No mitä sitten. En ole kuullut, että se tilannetta pahentaisikaan. Eli just do it! Ei kukaan vaadi kymppiä juoksemaan, mutta rutiininomaisesti ensin korttelin ympäri sitten vähän pidemmälle. Liikunta auttaa positiivisesti aivokemiaan. Ehkä se jopa helpottaa masentuneen tilannetta.

Toki se vaatii sieltä sängystä nousemista ja keskittymistä muuhun kuin pahaan oloon. Keskittymistä askelten ottamiseen. Ja siis muuta kävelyllä käyntiin ei tarvita. Ehkä jonakin päivänä masentunut huomioi ympäröivää maailmaa, luontoa ja voi hetkellisesti jopa paremmin.

En puolustele liikumattomuutta, fyysinen tekeminen on aina plussaa. Mutta liikunta saattaa myös pahentaa pahaa oloa!

Kun valitettavasti kaikille liikunta ei ole positiivinen juttu... sillä siihen voi liittyä erinäisiä traumoja ja joillekin taas esim. jo ulkona liikkuminen saattaa laukaista ahdistuksen. Vaatii todella paljon että pääsee peloista pois ja ihan kokemuksesta puhun tässä. Terveisin entinen koulukiusattu, masentunut ja ahdistushäiriöinen. Askel kerrallaan on pitänyt harjoitella ulkona kävelemistä ja siedättää itseään. Mihinkään jumppaan en vieläkään pysty edes yksikseni kotona.

Nämä keskustelut kulkevat aina samaa kehää, kun osan mielestä kaikki mitä kukaan voi sanoa on väärin, ja ainoa oikea masennus ja sen hoito on sängyn pohjalla makaaminen. Toisten masentuneiden kokemuksia vähätellään, koska he ovat saaneet jotain apua liikunnasta, ravinnosta ja rutiineista. Mitä siihen voisi sitten enää sanoa? Matkaa paskoissanne, jos ei toisten samankokeneiden neuvot kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen hoitanut masennustani luopumalla kaikista sellaisista ihmis(suhte)istä, joiden koen lisäävän huonoa oloani.

Aika yksinäistä on, mutta parempi yksin kuin törppöjen kanssa.

Omassa rauhassa oppii kuuntelemaan sisintään ja lopulta alkaa pitää itseään arvokkaana ja tärkeänä. Muiden mielipiteistä ja puheista viis.

-erakko maalta

Jos kaikki muut on törppöjä, joista on pitänyt päästä eroon, herää kysymys, onko vika tosiaan muissa. Ehkä olisin kuitenkin rehellinen sen suhteen.

Hyvä kuitenkin, jos olet löytänyt itsellesi sopivan tavan. Ei kai siinä ole mitään vikaa erakoitua, jos se on toiveissa.

On vika niissä ihmisissä joista olen hankkiutunut eroon. Paitsi sinun mielestäsi.

Minä kuitenkin tiedän tämän asian sinua paremmin.

Sinä olet ilmeisesti henkilö, joka kaipaa toisten seuraa ja saa siitä energiaa.

Itse en saa energiaa mukavistakaan ja kivoistakaan ihmisistä. Myös tavallisten ja normaalien sosiaalisten kanssakäymisten jälkeen, olen väsynyt ja tarvitsen omaa aikaa.

Törppöjen ja energiasyöppöjen mulkeroiden jälkeen se lepo ei riitä, vaan olen aidosti ihan rikki.

Ei pitäisi olla sinulta pois jos minä ja kaltaiseni elämme omaksi parhaaksi katsomallamme tavalla.

Vai ärsyttääkö sinua, jos joku on onnellisempi yksin erakkona?

Minulta ei ainakaan ole pois, jos joku ihminen on onnellinen sosiaalisessa elämässään. Sen kun on, kunhan antaa minun olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutaman masentuneen henkilön tunteneena, olen pannut merkille että he pyörivät ajatuksissaan ja teoissaan koko ajan siinä minäminäminä-ajattelussa ja valittamisessa. Sen sijaan, että havahtuisivat toimimaan ja sen oman navan ulkopuoliselle elämälle. Liekkö syy vai seuraus mitä tulee pahaan oloon.. mitä tulee parannuskeinoihin, niin eikös jotain tutkimuksia ole ollut suoliston mikrobien yhteydestä masennukseen (?). Eli jos syö hyvin ja toi mikrobisto on terveellistä/sitä ajetaan terveellisempään suuntaan ruokavaliolla, myös olon voi olettaa kohenevan joiltain osin.

Moni masentunut on myös etukäteen päättänyt, että liikunta esim kävelyllä käynti ei auta. No mitä sitten. En ole kuullut, että se tilannetta pahentaisikaan. Eli just do it! Ei kukaan vaadi kymppiä juoksemaan, mutta rutiininomaisesti ensin korttelin ympäri sitten vähän pidemmälle. Liikunta auttaa positiivisesti aivokemiaan. Ehkä se jopa helpottaa masentuneen tilannetta.

Toki se vaatii sieltä sängystä nousemista ja keskittymistä muuhun kuin pahaan oloon. Keskittymistä askelten ottamiseen. Ja siis muuta kävelyllä käyntiin ei tarvita. Ehkä jonakin päivänä masentunut huomioi ympäröivää maailmaa, luontoa ja voi hetkellisesti jopa paremmin.

Minä en pidä liikunnasta, ja kävelemistä suorastaan vihaan.

En minäkään saa useimmista liikuntamuodoista kuin pahan olon. Jotkut ketkä saavat hyvän olon, kuvittelee, että se on kaikkien kohdalla samanlaista mitä heillä.

Minulle löytyi yksi liikuntamuoto joka tuo hyvän olon. Ja onneksi löytyi. Olisin todella huonossa kunnossa ilman sitä. Harmi vaan kun sitä ei voi täällä missä asun, harrastaa.

Ei minulle tule mistään liikunnasta mitään "fiilistä". Uskon että meitä on aika paljon. Silti liikun, koska se ylläpitää hyvinvointia, terve keho. Ei kaikesta tarvitse nauttia.

Ei tarvitsekaan, mutta kun kaikkialta toitotetaan liikunnan nautinnollisuutta niin sitten sitä etenkin masentuneena vaan syyllistää itseään siitäkin ettei nauti..

Vierailija kirjoitti:

Nämä keskustelut kulkevat aina samaa kehää, kun osan mielestä kaikki mitä kukaan voi sanoa on väärin, ja ainoa oikea masennus ja sen hoito on sängyn pohjalla makaaminen. Toisten masentuneiden kokemuksia vähätellään, koska he ovat saaneet jotain apua liikunnasta, ravinnosta ja rutiineista. Mitä siihen voisi sitten enää sanoa? Matkaa paskoissanne, jos ei toisten samankokeneiden neuvot kelpaa.

Sinulla on huomattavan mustavalkoinen ja kärjistävä tapa nähdä asiat.

Minä en ole huomannut YHTÄÄN viestiä, jossa olisi sanottu, väittämäsi asia, että ainoa oikea hoito on sängyn pohjalla makaaminen.

KUKAAN ei ole väittänyt noin.

"Maatkaa paskoissanne"

Oletpa heikko ihminen kun noin sanot. Eli sinä saat sinun masennuksessasi maata sängyssä, jos olet väsynyt, mutta muiden on HETI noustava, vaikka ei ole voimavaroja?

Sinulla on todennäköisesti muutakin vikaa päässäsi, ja persoonallisuushäiriö tai joku luonnevika saattaisi löytyä?

Vierailija kirjoitti:

Viime aikoina on tullut paljon tutkimustietoa siitä, että liikunta auttaa masennukseen yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin jotkut masennuslääkkeet. Samoin suoliston kunnolla ja hyvän ravinnolla on suuri vaikutus mieleen.

Joten, jos olet masentunut, syö säännöllisesti ja terveellisesti ja harrasta vaikka päivittäistä tunnin reipasta kävelyliikuntaa, mielellään luonnon lähellä. Vielä parempi, jos saat mukaan ystävän 🙂

Niinpä niin, mutta ei tuokaan määränsä enempää auta. Toki sitä huonompaan jamaan varmasti päätyisi ilman päivittäistä ulkoilua/lenkkeilyä ja terveellistä ruokavaliota mutta ei nuo autuaaksi ketään tee.

Yksinäisillä ei ole ystävää/kaveria lenkkiseuraksi edes satunnaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma masentuneiden hoidossa on usein se, että he ovat niin sisäänpäinkääntyneitä etteivät halua ottaa vinkkejä ja tapoja vastaan joilla esimerkiksi muut masentuneet ovat parantuneet tai helpottaneet oloaansa. Mutta se lienee yksi masennuksen oire. 

Vaikeasti masentuneen käyttäytyminen ja hoito ovat erilaisia kuin lievästä masennuksesta kärsivän käyttäytyminen ja hoito. Eli keinot, jotka toimivat lievästi masentuneelle, eivät välttämättä toimi vaikeasti masentuneelle.

Vaikeasti masentuneelle on ihan samat hoitovinkit kuin lievästi masentuneelle. Liikunta ja oikeanlainen ravinto auttaa kummassakin tapauksissa. On ihan tutkittu juttu. 

Jos ei jaksa pitää itsestään ja ympäristöstään yhtään huolta, niin sitten pitää lähteä osastolle. 

Sinne osastolle ei vaan marssita.

Avun hakeminen ei ole mikään, käynpäs tästä ostamassa purkin maitoa.

Ihmiset luulee ja kuvittelee, että se on helppoa ja nopeaa vaan hakea apua.

Itse hain ensimmäisen kerran apua ysärillä. Sain kunnollista apua kaksikymmentä vuotta sitä kerjättyäni.

Ette tiedä miten vaikeaa on saada sitä apua ja kuinka vaikea sitä on itselleen vaatia kun on todella huonossa kunnossa.

Kaikki ketkä syyllistää ja haukkuu sairasta ihmistä, joka ei ole SAANUT apua, sietäisivät hävetä syvästi.

Sanon vielä varuilta, jos viimeisellä virkkeellä viitataan epäsuorasti aiempiin kahteen kommenttiini, että en ole kertaakaan haukkunut sairasta tai muutakaan ihmistä, joka on yrittänyt hakea apua.

On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka eivät edes yritä hakea apua. Läheinen ystäväni oli pitkään burn outissa (ehkä useammassa) ja hänen taustoissaan/lapsuudessaan oli ilmiselvästi jotain ikävää, joka altisti hänet masennukselle. Erään osaltaan traumatisoivan/mahdollisesti traumatisoivan elämäntapahtuman seurauksenä hänen rajansa ylittyi, ja hän etsi netistä terapeutteja jonkin aikaa, kirjoitti muutamalle, selitti tilanteensa ja kysyi, olisiko aikoja. Kaksi taisi vastata, yhtä hän kävi tapaamassa ja tämän tapaamisen seurauksena sai sitten muutamaksi vuodeksi itselleen terapeutin. En ole varma, olisiko tämä terapeutti ollut Kela-tuen piirissä, mutta ystäväni päätti ettei hakeudu Kela-tuen piiriin (itse asiassa terapeutti varmaan olisi ollut Kela-terapeutti, kun tämä asia kuitenkin oli mietinnässä), laski, että pakolliset käynnit psykiatrilla olisivat kustantaneet niin paljon, että hän sai itse maksamalla terapiakäyntejä toistakymmentä sillä hinnalla.

Helsingissä metroasemilla mainostetaan "Järki hoi, älä jätä - käymättä terapiassa". Se on kai jonkun oikeistolaisen mainostoimiston kampanja, joka alkoi silloin kun Vastaamon tietomurto kävi ilmi, ja sen tarkoitus taisi olla vähentää mielenterveysongelmien ja terapiassa käymisen stigmaa. Näen mainoksen usein, ja kun on tuo ystävän kokemus näköpiirissä, niin ajattelen - ehkä virheellisesti - että siinä missä Kela-tuettuun terapiaan on vaikea päästä, kun terapeutteja ei ole, sen sijaan itse maksettuun terapiaan saattaisi olla huomattavasti helpompi päästä.

Ei tietenkään terapia ole mikään helppo ratkaisu, sivusta seuranneena vaikutelmani on (useamman ihmisen osalta), että hoidon tehoaminen vaatii hyvin suurta motivaatiota ja työskentelyä itseltä. Useampi ystäväni on sanonut, että terapiakäynnin jälkeen ei koko päivänä jaksa oikein mitään.

Ihan samaa paskaa tässä kaikilla muillakin on selvittävän, ihan on muidenkin tehtävä valinta jääkö paskaan uimaan vai siivoaako sitä järjestelmällisesti pois koska uutta tulee koko ajan ja se on elämää. Myöntää täytyy että en ymmärrä masennusta terminä koska en usko että kukaan aikuinen ihminen oikeasti on elämänmyönteinen ja positiivinen ellei yksinkertaisesti päätä olla. Ihan samanlailla kaikkien muidenkin täytyy tehdä se päätös nousta ylös, fyysisesti sängystäkin, sen sijaan että jää paskaan uimaan. Elämä on valintoja ja taistelutanteretta.

Vierailija kirjoitti:

Silloin kun minulla oli masennus pahimmillaan, niin en todellakaan oli kyennyt lähtemään lenkille tai leipomaan mitään. Minä kun hädin tuskin jaksoin käydä noin 200 metrin päässä olevassa lähikaupassa ostamassa jotain einesruokaa ja lämmittää sitä mikrossa kun oli nälkä. Niin heikossa kunnossa olin henkisesti. En todellakaan olisi jaksanut lähteä huvin vuoksi kävelemään tai leipoa vaikka jotain pullaa. Usein minä vain istuin tai makasin ja itkin kun oli henkisesti niin paha olla.

Vaikka olen kivan lenkkikaverin takia kävellyt huvikseni, niin tarvitsen hyvän syyn lähteä kävelemään. No tietty se hyvä kaveri oli hyvä syy, mutta tarkoituksella päätän käydä kirjastossa keskustassa tai kaupassa kauempana. Saattaa olla että kirjastossa ahdistaa sen verran, että kierrän lehtisalin ja palautettujen kirjojen hyllyn ja ryntään ulos, mutta siihen mennessä olen jo kävellyt 45 minuuttia ja toinen samanmoinen on edessä, että pääsen kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia. 

Sulla on siis kokemusta yhdestä masentuneesta läheisestä, ja sen pohjalta teet päätelmiä siitä, millaisia masentuneet yleisesti ovat?

Masentunut haluaisi kyllä jaksaa tehdä asioita ja olla kiinnostunut niistä, mutta masennus estää sen. Osaatko kuvitella tilaa, jossa tunne-elämäsi latistuu ja olet ihan turta? Se on yhtä kuin masennus. Masennus ei ole niinkään surua, vaan tunnottomuutta. Motivaatio syntyy tunteista, siitä että joku tuntuu joltain. Kun mikään ei tunnu miltään, on vaikea löytää syitä tehdä mitään.

Voit olla varma, että yksikään masentunut ei halua olla siinä tilassa, jossa on. Masennus aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista. Se ei ole tahtokysymys.

Jokainen voi puhua siitä omasta kokemuksestaan käsin, mutta monet kokemukset sekä masentumisesta että masentuneen lähellä olemisesta voivat olla yleispäteviä. Ei se, että masentunut ei tunne mitään, poista sitä, että masentuneen läheinen voi olla aivan loppuun kaluttu.

Eli älä hyökkää kommentoijan kimppuun.

Sinulta haluaisin kysyä, ovatko kaikki masentuneet (tai edes itse tuntemasi) joilla on se tila, joka aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista, hoidon piirissä? Ja jos, niin minkälaisen hoidon?

Koska se ei ole ok eikä oikein, että ihminen joka tarvitsisi hoitoa, ei ota sitä vastaan (eli hankkiudu hoidon piiriin) vaan kaataa sen oman pahan olonsa siltä osin tietoisesti muiden päälle.

Se on eri asia, jos ihminen on terapian ja/tai lääkehoidon piirissä, mutta prosessi on vielä kesken (tai lääkitys ei auta). Silloin läheisiltä vaaditaan kärsivällisyyttä, ja heiltä saa sitä myös vaatia. Tai jos on jonossa vaikkapa psykoterapiaan. Silloinkaan ei auta kuin odottaa.

Mutta jos aikuinen ihminen on masentunut eikä itse tee sille asialle mitään, silloin ollaan ongelmissa. Silloin menee läheisiltä sekä voimat että hermot, kun se omassa psyyken liassa märehtiminen vie tilan ja kaiken hapen kaikkien muiden ihmisten asioilta. (Anteeksi kun sanon rumasti, mutta asia pitää alleviivata.)

Kukaan ei jaksa lukea.

Älä sano "kukaan" vaan sinä, kun siitä tuossa kuitenkin on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutaman masentuneen henkilön tunteneena, olen pannut merkille että he pyörivät ajatuksissaan ja teoissaan koko ajan siinä minäminäminä-ajattelussa ja valittamisessa. Sen sijaan, että havahtuisivat toimimaan ja sen oman navan ulkopuoliselle elämälle. Liekkö syy vai seuraus mitä tulee pahaan oloon.. mitä tulee parannuskeinoihin, niin eikös jotain tutkimuksia ole ollut suoliston mikrobien yhteydestä masennukseen (?). Eli jos syö hyvin ja toi mikrobisto on terveellistä/sitä ajetaan terveellisempään suuntaan ruokavaliolla, myös olon voi olettaa kohenevan joiltain osin.

Moni masentunut on myös etukäteen päättänyt, että liikunta esim kävelyllä käynti ei auta. No mitä sitten. En ole kuullut, että se tilannetta pahentaisikaan. Eli just do it! Ei kukaan vaadi kymppiä juoksemaan, mutta rutiininomaisesti ensin korttelin ympäri sitten vähän pidemmälle. Liikunta auttaa positiivisesti aivokemiaan. Ehkä se jopa helpottaa masentuneen tilannetta.

Toki se vaatii sieltä sängystä nousemista ja keskittymistä muuhun kuin pahaan oloon. Keskittymistä askelten ottamiseen. Ja siis muuta kävelyllä käyntiin ei tarvita. Ehkä jonakin päivänä masentunut huomioi ympäröivää maailmaa, luontoa ja voi hetkellisesti jopa paremmin.

Minä en pidä liikunnasta, ja kävelemistä suorastaan vihaan.

En minäkään saa useimmista liikuntamuodoista kuin pahan olon. Jotkut ketkä saavat hyvän olon, kuvittelee, että se on kaikkien kohdalla samanlaista mitä heillä.

Minulle löytyi yksi liikuntamuoto joka tuo hyvän olon. Ja onneksi löytyi. Olisin todella huonossa kunnossa ilman sitä. Harmi vaan kun sitä ei voi täällä missä asun, harrastaa.

Ei minulle tule mistään liikunnasta mitään "fiilistä". Uskon että meitä on aika paljon. Silti liikun, koska se ylläpitää hyvinvointia, terve keho. Ei kaikesta tarvitse nauttia.

Ei tarvitsekaan, mutta kun kaikkialta toitotetaan liikunnan nautinnollisuutta niin sitten sitä etenkin masentuneena vaan syyllistää itseään siitäkin ettei nauti..

Minä ainakin voin henkisesti miljardi kertaa paremmin nyt, kun en pakota itseäni sinne lenkille.

Olen nimittäin vaikeasti masentuneena pakottanut itseni lenkkeilemään, juoksemaan, hiihtämään ja salille.

Tein joka päivä raskaan treeniin ja pakotin.

Ei se auttanut minua. Jotain toista voi auttaa. Minua ei auttanut.

Minulle on turha kenenkään äksyillä, kun ei "hyvää tarkoittavat" liikuntaneuvot minulle toimi.

Ihmiset on niin säälittäviä kun ottavat itseensä jos heidän neuvot ei jollekin toimi.

Loukkaannutaan, suututaan ja puhutaan rumasti, kun se oma "hyvä ja auttava" neuvo ei saanutkaan vuolasta kiitos kiitos kiitos tulvaa, ja toinen ei alkanutkaan kumartaa ja ihailla, miten nerokas ja hyvä neuvo oli.

Siltähän tuo vähän vaikuttaa, että lapsellisesti odotetaan jotain nöyrän masentuneen kiittelyä ja ihmettelevää huokailua ja ihailua, kun toinen antoi niin hyvän neuvon, mitä tyhmä masentunut ei olisi koskaan tullut ajatelleeksi, ilman nerokasta neuvon jakelijaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan samaa paskaa tässä kaikilla muillakin on selvittävän, ihan on muidenkin tehtävä valinta jääkö paskaan uimaan vai siivoaako sitä järjestelmällisesti pois koska uutta tulee koko ajan ja se on elämää. Myöntää täytyy että en ymmärrä masennusta terminä koska en usko että kukaan aikuinen ihminen oikeasti on elämänmyönteinen ja positiivinen ellei yksinkertaisesti päätä olla. Ihan samanlailla kaikkien muidenkin täytyy tehdä se päätös nousta ylös, fyysisesti sängystäkin, sen sijaan että jää paskaan uimaan. Elämä on valintoja ja taistelutanteretta.

Eli et tiedä masennuksesta mitään, selvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla, että näitä neuvoja antavilla on itsellään kokemusta? Itse sairastin vaikeaa (/keskivaikeaa) masennusta reilu 5 vuotta ja kaverina vähän muitakin mt-ongelmia. Kyllä se säännöllinen liikunta ja terveellinen ruoka lopulta nosti sieltä suosta. Nuo kun ovat tapoja kohdella itseään lempeästi, arvostavasti, rakastavasti. Usein niitä asioita, mitä ei ehkä ole saanut lapsuudessa/muuten muilta ihmisiltä. Kerran kun alkaa kohdella itseään hyvin, ei niitä tarvitsekaan muilta

Mutta toisaalta olen huomannut, että masentuneitakin on kahdenlaisia: niitä jotka pyrkivät sieltä suosta pois ja niitä jotka kokee etteivät itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Mun mielestä on tärkeintä ymmärtää, että jos ei tee mitään pyrkiäkseen pois suosta niin se ei ole mikään oma valinta, vaan sairauden oire. Silloin kyse vakavammasta muodosta. Syyllistämisen voisi siis lopettaa.

Mun mielestä taas tärkeintä olisi ymmärtää , että juuri omilla valinnoilla sieltä suosta on mahdollista nousta. Että kukaan ei sitä masennusta tosta vaan voi viedä pois. Kyllä, lääkitys ja terapia auttaa, mutta oma asenne ja toiminta on tärkeä.

Ihan sama kuin vaikka syöpähoitojen jälkeen, itse se oma kunto on taas rakennettava ja rutiinit saatava toimimaan. Ei sitä voi kukaan sun puolesta tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä psykiatriallakin pidetään tärkeänä arjen normaaleja toimia,koska makaaminen ja vauvapalstan selaaminen ei tue kenenkään paranemista.

Nojaa. Joillekin tämä palsta on kuitenkin se ainoa keino olla edes jotenkin sosiaalinen lähikaupan kassan tervehtimisen lisäksi.

Ei se kuitenkaan sitä meinaa, että kaikki muutkin olisi täällä aamusta iltaan kuten ilmeisesti itse olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia. 

Sulla on siis kokemusta yhdestä masentuneesta läheisestä, ja sen pohjalta teet päätelmiä siitä, millaisia masentuneet yleisesti ovat?

Masentunut haluaisi kyllä jaksaa tehdä asioita ja olla kiinnostunut niistä, mutta masennus estää sen. Osaatko kuvitella tilaa, jossa tunne-elämäsi latistuu ja olet ihan turta? Se on yhtä kuin masennus. Masennus ei ole niinkään surua, vaan tunnottomuutta. Motivaatio syntyy tunteista, siitä että joku tuntuu joltain. Kun mikään ei tunnu miltään, on vaikea löytää syitä tehdä mitään.

Voit olla varma, että yksikään masentunut ei halua olla siinä tilassa, jossa on. Masennus aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista. Se ei ole tahtokysymys.

Jokainen voi puhua siitä omasta kokemuksestaan käsin, mutta monet kokemukset sekä masentumisesta että masentuneen lähellä olemisesta voivat olla yleispäteviä. Ei se, että masentunut ei tunne mitään, poista sitä, että masentuneen läheinen voi olla aivan loppuun kaluttu.

Eli älä hyökkää kommentoijan kimppuun.

Sinulta haluaisin kysyä, ovatko kaikki masentuneet (tai edes itse tuntemasi) joilla on se tila, joka aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista, hoidon piirissä? Ja jos, niin minkälaisen hoidon?

Koska se ei ole ok eikä oikein, että ihminen joka tarvitsisi hoitoa, ei ota sitä vastaan (eli hankkiudu hoidon piiriin) vaan kaataa sen oman pahan olonsa siltä osin tietoisesti muiden päälle.

Se on eri asia, jos ihminen on terapian ja/tai lääkehoidon piirissä, mutta prosessi on vielä kesken (tai lääkitys ei auta). Silloin läheisiltä vaaditaan kärsivällisyyttä, ja heiltä saa sitä myös vaatia. Tai jos on jonossa vaikkapa psykoterapiaan. Silloinkaan ei auta kuin odottaa.

Mutta jos aikuinen ihminen on masentunut eikä itse tee sille asialle mitään, silloin ollaan ongelmissa. Silloin menee läheisiltä sekä voimat että hermot, kun se omassa psyyken liassa märehtiminen vie tilan ja kaiken hapen kaikkien muiden ihmisten asioilta. (Anteeksi kun sanon rumasti, mutta asia pitää alleviivata.)

Kukaan ei jaksa lukea.

Älä sano "kukaan" vaan sinä, kun siitä tuossa kuitenkin on kyse.

En minäkään jaksanut lukea, kun silmäilemällä näin jo että tyhmän ihmisen sontaa oli koko teksti.

Mun vinkki ap:lle on että hankkiudu eroon siitä kissasta, kissat ja masennus liittyy meinaan aika usein yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä keskustelut kulkevat aina samaa kehää, kun osan mielestä kaikki mitä kukaan voi sanoa on väärin, ja ainoa oikea masennus ja sen hoito on sängyn pohjalla makaaminen. Toisten masentuneiden kokemuksia vähätellään, koska he ovat saaneet jotain apua liikunnasta, ravinnosta ja rutiineista. Mitä siihen voisi sitten enää sanoa? Matkaa paskoissanne, jos ei toisten samankokeneiden neuvot kelpaa.

Sinulla on huomattavan mustavalkoinen ja kärjistävä tapa nähdä asiat.

Minä en ole huomannut YHTÄÄN viestiä, jossa olisi sanottu, väittämäsi asia, että ainoa oikea hoito on sängyn pohjalla makaaminen.

KUKAAN ei ole väittänyt noin.

"Maatkaa paskoissanne"

Oletpa heikko ihminen kun noin sanot. Eli sinä saat sinun masennuksessasi maata sängyssä, jos olet väsynyt, mutta muiden on HETI noustava, vaikka ei ole voimavaroja?

Sinulla on todennäköisesti muutakin vikaa päässäsi, ja persoonallisuushäiriö tai joku luonnevika saattaisi löytyä?

Ei, minä nimenomaan en ole maannut, vaan noussut ylös, vaikka kuinka olisi vaikeaa. Siksi tiedän, ettei muita keinoja ole. Ensimmäinen askel on aina otettava itse. Mutta nyt kun minut kerran suuressa viisaudessasi diagnosoit persoonallisuushäiriöiseksi, kerrotko vielä mikä häiriö kyseessä?