Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
Aika tunnettu tyyppi joka ilmiselvästi haki seuraavaa uhria jota siipeillä. Alkkis. Yritti saada multa yhteystietoja jotta voisi tulla käymään. En antanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekana tulee mieleen, että jos on vaan liian raskas ihminen, niin en halua olla tekemisissä. Sen jutut imee musta kaiken energian oli ne mitä oli. Yleensä jotain valitusta tai monologia aiheesta mikä kiinnostaa vain häntä itseään.
Sitten myös koppavat tyypit, jotka vaatii jonkun ihme koodin, että niiden kanssa saa juttua aikaiseksi niin ei maksa vaivaa. Miksi olisin mieliksi ihmiselle, joka on jo lähtökohtaisesti vaikea minua kohtaan?
Olen epäsosiaalinen. En pärjää ihmisten kanssa joten tykkään olla yksin. Koulukiusaamisen kohteena olo ei ole vieläkään lähtenyt pois parinkymmenenkään vuoden jälkeen. En luota keneenkään ja minua on aina selkään puukotettu. En pysty pitämään puoliani, joten parempi olla vaan itsensä seurassa. Sori ei ole sinun syy.
Kuulostaa ehkä oudolta, mutta minulla on oikeasti täysi työ niissä ihmissuhteissa, joita minulla jo on. Ne ovat myös hyvin palkitsevia.
Olen ambivertti. Nautin ihmisten seurasta, mutta tarvitsen myös omaa aikaa.
Minulla on kaksi tuttua, jotka haluaisivat seuraani selvästi useammin kuin minä heidän. He puhuvat aivan valtavasti itsestään joka tapaamisella. Kuuntelen aika pitkäänkin mielelläni, mutta yksipuolisuutta en jaksa. Toinen näistä haluaisi lokeroida minut onnettomaksi (en ole) ja toinen ei vain halua kuulla minusta mitään.
Muutamakin ihminen on vaikuttanut täysin ns. perässävedettävältä. Jos jo tavallisessa keskustelussa minä saan jatkuvasti pitää puhetta yllä ja keksiä keskustelunaiheita, mietin, olisiko meidän tulevassa ystävyydessä sitten kaikki järjestely, yhteydenpito ym. minun harteillani, haluanko ottaa sellaista painolastia ja saanko itse siitä tarpeeksi henkisesti vastineeksi. Ja onhan se nyt kuivaa jutella tiiliseinälle, vaikka sinänsä olis mukava tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusi naapuri yritti kovasti ystävystyä kanssani, mutta kertoi aina päättyneistä ystävyyssuhteistaan, niitä oli useita. Ystävät eivät pitäneet tarpeeksi yhteyttä, tai muita syitä miksi ystävyys oli mennyt poikki. En lämmennyt, kuulosti vaativalta tyypiltä.
Ymmärrän kyllä että kaipasi ystäviä kun oli ainoa lapsi eikä vanhemmatkaan elossa, taisi olla yksinäinen.
Aikuinen kirjekaveri rupesi paasaamaan kirjeissä ylitsevuotavasti Twilightistä. Liimasi kirjeeseen Twilight-tarroja. En vastannut enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajanpuute.
Mulla oli perhevapaiden aikaan hyvä verkosto muita perhevapailla olevia ihmisiä, osa olisi voinut päätyä sydäntstäviksikin, mutta tuntui ettei ole elämässä tilas lähemmälle yhteydenpidolle töiden alkaessa. Olivat hyviä kavereita tilanteessa, mutta ei ollut voimia ylläpitämään yhteyttä kun perhevapaat päättyivät. Mutta silloin riitti se, että asui lähellä ja oli samanikäiset lapset.
Työkavereiden kanssa vähän sama; en juurikaan pidä yhteyttä kun työt vaihtuvat. Osasta olisi voinut tulla hyviä ystäviä.
Mulla on tiivis ystäväverkosto nuoruudesta; ehkä siitä tulee tunne ettei ole tilaa muille ystäville.
Aion olla tästä lähtien tarkempi koska kaikki ystävyyssuhteet ovat johtaneet jonkinlaiseen omistushaluun ja kontrollointiin heidän puoleltaan. Olen päätynyt katkaisemaan kaveruudet. En halua että minulta odotetaan mitään tai että minulla olisi velvollisuuksia kenenkään suuntaan. Hauskana alkaneista suhteista on tullut rasitteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi edes vaivautuisin tutustumaankaan paremmin sellaiseen, saati ystävystymään, jos ei oikeastaan mitään yhteistä, tulee huonot vibat yms.
Mä en koe kaipaavani enempää ihmisiä ympärilleni. Ystävien/kavereiden kanssa vietetty aika on aika raskasta, siis ihan kivaa sinänsä, mutta todella väsyttävää ja on vaan kiva, että saa palata omaan rauhaansa :)
Pariin tyyppiin olen kyllä katkaissut välini ihan tietoisesti, toinen oli koronahysteerikko ja oikeasti keskustelumme oli ihan mahdotonta, kun pienikin kritiikki mihinkään koronatoimiin oli vastuutonta ja en ymmärrä jne lopulta sanoin hänelle, että on parempi, että me lopetamme kaiken yhteydenpitomme tähän. Ja tämä oli siis jo maaliskuussa, ikävä ei ole ollut.
Toisen kanssa vaan oli mahdotonta tulla toimeen, sillä hän väärinymmärsi kaiken, mitä hänelle sanottiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aion olla tästä lähtien tarkempi koska kaikki ystävyyssuhteet ovat johtaneet jonkinlaiseen omistushaluun ja kontrollointiin heidän puoleltaan. Olen päätynyt katkaisemaan kaveruudet. En halua että minulta odotetaan mitään tai että minulla olisi velvollisuuksia kenenkään suuntaan. Hauskana alkaneista suhteista on tullut rasitteita.
Hieman samanlainen kokemus. Minulla on muutama ystävä, kourallinen kaverillisia tuttavia, joiden kanssa harvakseltaan vietän aikaa. Mutta juuri tämä, että monilla on tapana alkaa esittää vaatimuksia ja syytöksiä siitä, millainen olen tai pitäisi olla. En kelpaakaan sellaisena kuin olen. Ne vaatimukset ovat sellaisia, joita he eivät itsekään täytä. Kyse on kontrolloinnista.
Olen juuri myös katkaisemassa (häivyttämässä) suhdettani pariin ”ystävään”, joiden olen huomannut pelaavan kanssani ihmissuhdepelejä. Nämä ovat ihmisiä, joihin olen tutustunut opiskeluaikana ja töissä. He ovat olleet aloitteellisempia ja ensin on ollut mielestäni aito yhteys, kunnes jääneet kiinni tällaisista pelaamisista.
Olen siis varovainen ja pettynyt liian monta kertaa. En enää yritä itse.
Kuinka kauan kestää että se kontrolloiva käytös tulee esiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tylsyys tai liika negatiivisuus. En ole ihmisille terapeutti tai viihdyttäjä jos en saa mitään vastapainoksi. Useimmat ihmiset eivät edes kiinnosta minua kovin paljon. 99% on pitemmän päälle tylsiä. Tämän luulisi jopa huomaavan. Useammin miehet kuin naiset kuvittelevat minun olevan sosiaalinen ja empaattinen vain, koska olen nainen.
Yksi oli lipevä työkaveri. Aina juoruamassa muista ja epäilemättä myös musta. Peluri. Manipuloi pehmein keinoin. Draamahakuinen. En luottanut. Olisi kovasti halunnut kaveerata, menin kohteliaisuudesta kerran kylään kun pyysi.
Toinen oli määräilevä besserwisser, työparini. Aina kysymättä kertomassa mulle mitä mun pitää tehdä elämässäni. Neuvoi muun muassa olemaan menemättä toisille treffeille erään miehen kanssa ja olemaan ottamatta asuntolainaa. Neuvot aina suorasukaiseen ”mä tiedän nämä jujut” tyyliin. Tolkuttoman kiinnostunut asioistani. Nähtiin jonkin verran vapaa-ajalla, kunnes en enää kestänyt.
Kouluajoilta oli eräs, jolla oli vaan niin huono itsetunto. Saattoi seisoa pitkät tovit peilin edessä itseään haukkumassa. Jos sanoin että ihan hyvännäköinen sinä kuule mun mielestä olet, saattoi tokaista että ”valehtelet!” En jaksanut.
Mulla ei ole koskaan ollut varsinaista halua ystävystyä kenenkään kanssa. Mun ystävyyssuhteeni ovat kehittyneet ihan itsestään enkä siis uuden ihmisen tavatessani ole ajatellut, että tuon kanssa haluan ystävystyä. Ystävyys syntyy, jos on syntyäkseen. Jos nyt kuitenkin miettii syitä, miksi uusia ihmisiä tavatessani ystävyyttä ei ajan myötä ole päässyt syntymään, suurimpia syitä on ollut
- olen tavannut kyseisen henkilön vain kerran (esim mukava juttuseura lentokoneessa)
- olen tavannut kyseistä henkilöä tilanteissa joissa ei ole tarkoituskaan tutustua sen paremmin (esim töissä asiakkaani)
- olen tavannut kyseistä henkilöä vain harvoin (esim jonkun kaverin kaveri, jota tavannut vain kaverin juhlissa, illanistujaisissa jne )
- kiinnostuksen kohteet ovat aivan erilasia (esim toinen on fanaattinen urheilufani ja mua taas ei urheilu voisi vähempää kiinnostaa)
- pitkä maantieteellinen etäisyys, tosin nyt digiaikana tämä ei ole enää ongelma
- liika puheliaisuus tai liian vähäinen puheliaisuus (ts toinen pitää taukoamatonta monologia tai sitten toinen ei puhu oikein mitään ja vastaa kysymyksiinkin suunnilleen yhdellä sanalla. Kummassakaan tapauksessa ei synny keskustelua, joka voisi johtaa tutustumiseen)
- vaistoni sanoo, että toista ihmistä on syytä varoa (esim päihdeongelmaiset, nk rajattomat, minkä tahansa asian suhteen fundamentalistit)
En viitsi lukea aloitusta, mutta siksi, että joku, jonka nimeä ei tiedä, avautuu liian henkilökohtaisista asioista ja odottaa sitten sinulta samaa. Ei ventovierailta tarvitse tietää henkilökohtaisia asioita.
Minä voin rehellisesti myöntää, etten jaksa sosiaalisesti kömpelöitä ihmisiä. On todella raskasta ylläpitää sosiaalista kanssakäymistä, jos toinen istuu tuppisuuna tai tilannetaju tuntuu puuttuvan kokonaan.. Myös yhteisen huumorintajun puuttuminen estää tutustumista pidemmälle. Miksi haluaisin viettää aikaa seurassa, jossa ei voi yhdessä nauraa millekään?
Edellä on lueteltu jo kattavasti syitä. En halua tutustua lähemmin ihmiseen, joka on negatiivinen ja valittaa kokoajan, piikittelevään, arvostelevaan tai kaikkitietävän ihmiseen, kommunikointikyvyttömään paasaajaan, touhukkaaseen puuhailijaan, joka puhuu vain tylsistä käytännön asioista tai sellaiseen, jonka kanssa ei vain ole mitään kiinnostavaa keskusteltavaa. Pahinta ovat aggressiivisiksi ja omistushaluisiksi osoittautuvat ihmiset jotka voivat aluksi olla hyvinkin hauskaa seuraa.
Yleensä suurin syy on se, että olen aivan tajuttoman väsynyt, eikä ole vapaa-ajalla energiaa pitää yllä uusia ystävyyssuhteita.