Lue keskustelun säännöt.
Masennus ja ihmisten "hoitovinkit" : Mene lenkille! Leivo jotain!
03.01.2023 |
En saa itseäni edes suihkuun, siivoaminen rajoittuu siihen että putsaan kissan hiekkalaatikon. Ja vielä pullaa pitäisi pyöritellä voi pe""le..
Kommentit (358)
Toivottavasti saatte makuuhaavoja niin saatte olemisen tuskaanne lisäulottuvuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kovasti toitotetaan että masennukseen paras apu on kun nousee sängystä ja on aktiivinen ja liikkuu.
Mielellään vaikka menisi töihin. Olen 10 vuotta nyt ollut saikulla ja voin omasta kokemuksesta kertoa että kaikista lähimpänä parantumista olen ollut silloin kun olen puolen vuoden jakson saanut elää omaan tahtiini ilman mitään velvollisuuksia. Jaksoin harrastaa liikuntaa ja hoitaa itseäni. Olin parantumassa. Lepo ja omantahtisuus todellakin oli tärkeitä ja se että pyrkii elämään omannäköistä elämää.
Nyt taas asiat on toisin. Pakkoaktiviteettia riittää, joudun tekemään todella paljon sellaisia asioita joita en jaksaisi. Joudun pakottamaan itseni. Vointini on huono ja menee vaan huonommaksi. Taustallani on työuupumus, traumat, lasinen lapsuus ja fyysiset sairaudet.
Eli en itse usko tuohon että "kun vaan pakottaa itsensä nousemaan sängystä ja on aktiivinen". Minulla on käytössä lääkkeet, puheterapia, liikunta ja terveet elämäntavat. Silti ne eivät poista masennustani. Tuo lepo ja omantahtisuus todellakin ovat itselleni olleet tärkeimpiä helpottavia asioita.
Allekirjoitan kaiken mitä kirjoitat. Minulla on täysin sama setti.
Voin nyt tällä hetkellä parhaiten vuosikymmeniin. Tähän pidän syynä omatahtista elämää ja sitä, etten pakota itseäni yhtään mihinkään mitä toiset haluaa ja vaatii.
Geneerinen vuorokausi- ja unirytmi ei sovi kaikille. Ne ketkä pystyvät operoimaan perinteisen päivärytmin kanssa, eläkööt keskenään sen mukaan. Minä menen tosi huonoon kuntoon, jos yritän väkisin pitää normojen rytmiä omassa elämässäni.
Kun elän omaan tahtiini ja valvon illat ja yömyöhään, nukun epänormaalin paljon, niin en ole enää ahdistunut, itsetuhoinen ja pahoinvoiva mytty. Läheiset ovat huomanneet myös eron minussa.
En ota mitään ohjeita yhtään keneltäkään vastaan. Minulle on ollut pelkkää haittaa muiden ohjeista, käskyistä ja neuvoista.
Kun tässä tätä ikää alkaa olla, niin alkaa jo tietää ja tuntea itsensä aika hyvin. Ja itse tiedän parhaiten mikä minulle sopii ja mikä ei.
Minä olen hoitanut itseni kohtalaisen hyvään kuntoon todella vaikeasta masennuksesta. Olen päässyt hyvin syvältä kuopan pohjalta, jossa olin kauan, melkein maan pinnalle.
Nykyään pystyn pitämään kotini siistinä, kuntoilla, tehdä itselleni ruokaa itse ja elää sellaista elämää, jossa joka aamu ensimmäisenä herätessäni, ensimmäisenä ei ole itsemurha mielessä.
Tämmöinen elämä ei ollut realismia vuosia sitten. Olin valmis hautaan.
Jos en olisi ymmärtänyt että, minun on PAKKO elää omaan tahtiini, niin olisin varmasti kuollut aikoja sitten.
Minä makaan sängyssä ja sohvalla päivittäin. Hajotkaa siihen! Voin kertoa teille salaisuuden: NIIN TEKEE TERVEETKIN IHMISET. Minä olen nähnyt itse.
et ota ohjeita vastaan, mutta yhteiskunnan tukia varmaan kuitenkin. Jos koko yhteiskunta alkaisi elämään tavallasi, olisimme aika jännällä tolalla. Nytkin talous nitisee kun huollettavia ja muiden tahtoon taipumattomia individualisteja pitää elättää.
Sinua huolettaa yhteiskunnan rahat?
Voin kertoa sinulle, että mikäli kaikki kiusaajat, henkisesti väkivaltaiset ja ilkeät ihmiset alkaisivat käyttäytyä ihmisiksi, kukaan ei sairastuisi masennukseen, uupumukseen tai voisi huonosti.
Teidän vikaa ja syytä on, että ihan hyvät ja tunnolliset ihmiset sairastuvat henkisesti.
Teidän kuuluisi tuntea syyllisyyttä kun tuhoatte lahjakkaita ja kunnollisia ihmisiä työkyvyttömiksi.
Ei kenenkään sairaaksi kiusatun tule kokea syyllisyyttä siitä, että teikäläiset on olleet piruja.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti saatte makuuhaavoja niin saatte olemisen tuskaanne lisäulottuvuutta.
Mikä sinulla on päässäsi vikana?
Et kuulosta ihan tervepäiseltä ja hyvinvoivalta yksilöltä.
Toiveesi on aika turha, en tiedä ketään masentunutta kuka olisi saanut toivomiasi makuuhaavoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia.
Sulla on siis kokemusta yhdestä masentuneesta läheisestä, ja sen pohjalta teet päätelmiä siitä, millaisia masentuneet yleisesti ovat?
Masentunut haluaisi kyllä jaksaa tehdä asioita ja olla kiinnostunut niistä, mutta masennus estää sen. Osaatko kuvitella tilaa, jossa tunne-elämäsi latistuu ja olet ihan turta? Se on yhtä kuin masennus. Masennus ei ole niinkään surua, vaan tunnottomuutta. Motivaatio syntyy tunteista, siitä että joku tuntuu joltain. Kun mikään ei tunnu miltään, on vaikea löytää syitä tehdä mitään.
Voit olla varma, että yksikään masentunut ei halua olla siinä tilassa, jossa on. Masennus aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista. Se ei ole tahtokysymys.
Jokainen voi puhua siitä omasta kokemuksestaan käsin, mutta monet kokemukset sekä masentumisesta että masentuneen lähellä olemisesta voivat olla yleispäteviä. Ei se, että masentunut ei tunne mitään, poista sitä, että masentuneen läheinen voi olla aivan loppuun kaluttu.
Eli älä hyökkää kommentoijan kimppuun.
Sinulta haluaisin kysyä, ovatko kaikki masentuneet (tai edes itse tuntemasi) joilla on se tila, joka aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista, hoidon piirissä? Ja jos, niin minkälaisen hoidon?
Koska se ei ole ok eikä oikein, että ihminen joka tarvitsisi hoitoa, ei ota sitä vastaan (eli hankkiudu hoidon piiriin) vaan kaataa sen oman pahan olonsa siltä osin tietoisesti muiden päälle.
Se on eri asia, jos ihminen on terapian ja/tai lääkehoidon piirissä, mutta prosessi on vielä kesken (tai lääkitys ei auta). Silloin läheisiltä vaaditaan kärsivällisyyttä, ja heiltä saa sitä myös vaatia. Tai jos on jonossa vaikkapa psykoterapiaan. Silloinkaan ei auta kuin odottaa.
Mutta jos aikuinen ihminen on masentunut eikä itse tee sille asialle mitään, silloin ollaan ongelmissa. Silloin menee läheisiltä sekä voimat että hermot, kun se omassa psyyken liassa märehtiminen vie tilan ja kaiken hapen kaikkien muiden ihmisten asioilta. (Anteeksi kun sanon rumasti, mutta asia pitää alleviivata.)
Yleensä masennus johtuu siitä kiusaavasta läheisestä. Varmasti läheisesi parantuisi masennuksesta jos pääsisi sinusta eroon.
Toivotaan, että näin on. Tulin myös itse tuohon johtopäätökseen kuin sinä - että jos valitus vain vuodesta toiseen jatkuu eikä ihminen tee asialle yhtään mitään, voi yksi ongelma tuon masentuneen ihmisen elämässä olla juurikin huono ystävyyssuhde kanssani. Niinpä katkaisin ystävyyssuhteen, ja olen näiden noin viiden vuoden jälkeen yhä tyytyväisempi siitä, että kyseinen ihminen on poissa elämästäni. Sitä en tiedä, mitä hänelle kuuluu. Ei suoraan sanottuna enää kiinnosta. Mutta on mahdollista, että teoriasi toimii, toivotaan niin, että parantui masennuksestaan päästyään minusta eroon.
Minulla on jotenkin todella vahva kutina, että hänen olonsa on parantunut päästyään sinusta eroon.
Hyvä, jos ulkopuolisellekin tulee sellainen vaikutelma. Olipa masentunut tai ei, on tärkeää kuunnella itseään ja miettiä, minkälaisten ihmisten kanssa haluaa olla tekemisissä. Ongelma on joskus se, että jos on tuntenut pitkään ja on muita yhteisiä siteitä, voi molemminpuolisesti haitallisesta ihmissuhteesta olla hyvin vaikea lähteä pois. Jossain kohtaa raja vain ylittyy, ja sitten se on siinä. Se on tietenkin harmillista, että entisen ystäväni vuosikausia hoitamatta jäänyt mielenterveysongelma vaikutti myös minuun ja jonkinlainen "trauma" siitä on jäänyt, ja koitan eri tavoin käsitellä tuota rankkaa kokemusta, jossa omat rajani ylitettiin moneen kertaan. Ennen muuta pohdin sitä, miksen päässyt lähtemään aiemmin pois. Tuon kokemuksen ääni kuuluu niissä kommenteissani, joita olen tänne tuonut, eli väliin ilkeitäkin sanoja siitä, että ihmisen ei pidä jättää selkeitä ongelmiaan hoitamatta ja kaataa niitä läheisen niskaan. Vaikka täällä moni tuntematon ihminen haluaisi pitää minua absoluuttisena pahiksena, en kuitenkaan ole sellainen aiemmin ollut, vaan tässä on pitkä ketjureaktio kyseessä. Ihmisillä on vahva vaikutus toisiinsa, niin hyvässä kuin pahassakin.
Etäisyyden ottaminen auttaa tosiaan näissäkin tilanteissa, joissa rajoja rikkoo se masentunut osapuoli. Aika usein niitä silti silloin rikkoo sietäjäkin, koska rajattomat viihtyvät alkutilanteessakin paremmin keskenään asetelmissa, joista ongelmaton olisi jo lähtenyt kalppimaan jos varoitusta ei uskota. Rajojen pitämisen vaikeudet ovat luultavasti oire samoista taustaongelmista, jotka sitten masennuksenkin ovat tuottaneet kun elämään on tullut jotain uutta ongelmaa, jonka käsittelyyn ei riitä keinoja.
Tosiaan helposti käy niin, että masentunutta aletaan pitää viattomana uhrina joka on kyvytön pahaan, eikä sekään ole järkevää, mutta pitäisi voida katsoa tilannetta moralisoimatta suuntaan tai toiseen. Se vain on ihmislajin edustajille vaikea taito.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että taustalla on ajatus siitä, että vointi tuskin helpottaa makaamalla likaisena sängyssä, mutta yrittämällä tehdä jotain pieniä askareita, on ehkä helpompi pysyä arjensyrjässä kiinni.
On sulla parempi olo, kun olet käynyt suihkussa, vaikka se etukäteen vaikealta ja uuvuttavalta tuntuisikin.Tuo on ulkopuolisen näkökulma. Oire katsotaan syyksi, joten se yritetään poistaa kaikin keinoin. Joten suihkuun häsitty masennuspotilas voi paremmin, m.o.t.
Mutta kun se ei mene niin. Silloin kun olen riittävän masentunut, saan voimaa nimenomaan ajatuksesta, että mun ei tosiaankaan ole pakko sinne suihkuun rämpiä. Minun arvoni pää rasvaisenakin on sen verran iso, ettei se suortuvista otsalla vähene mihinkään.
Ja sama koskee askareiden yrittämistä. Tuo on alentuva ajatus, että masentuneen pitää yrittää tehdä. Kyllä mä tiedän ihan hyvin koko ajan, että jos menen ja teen, niin pystyn minä niitä tekemään, ei ole yrittämisen asia vaan tekemisen. Oleellista on se, että katsonko minä sen aiheelliseksi tänään vai en. Olen itse sen päätöksenteon paras ja ainoa asiantuntija, se joka pystyy arvioimaan, mikä olotila on tänään ja miten minkäkin mittainen puuhastelu siihen vaikuttaa välittömästi ja pitemmän päälle.
Tässäkin asiassa muut kuvittelevat tietävänsä potilasta paremmin kaiken. Kulttuurimme voisi paljon paremmin, jos tuollaista päsmäröintiä vähennettäisiin ja hyväksyttäisiin perusoletukseksi se, että omakin kokemusasiantuntijuus on asiantuntemuksen alalaji siinä kuin moni muukin.
Ensimmäisiä kertoja elämässään masentunut saattaa hyötyäkin toisen patistelusta ja ehkä välillä hyötyä pienestä rohkaisusta ja huomata, että suihkuun meneminen ei kostautunut seuraavana päivänä. Se on varmasti tosi, että toisen ihmisen läsnäolo saattaa auttaa avartamaan näkökulmaa ja estää sen supistumisen entisestään. Mutta kannattaa siitä huolimatta hyväksyä se, että masentunut saattaa voida paremmin käymättä siellä suihkussa, ja hän saattaa tietää sen hyvinkin tarkkaan itse. Silloin ympärillä paimentava lähimmäinen on pelkkä lisärasite ja hapensyöjä.
Miten nyt tulikin mieleen, molemmat vanhempani kuolivat suihkunraikkaina, toinen syöpään, toinen keuhkokuumeeseen. Niin kova oli into hoitaa ihmistä, että viimeisenä päivänään vielä joutuivat suihkuun. Meillä on valtava taipumus yrittää pakottaa asioita siinä ajatuksessa, että se suihkuvesi tai pakkoulkoilu pesee pahan pois.
2 viikkoa ilman suihkua ja siivoamista sen olon varmaan parantaakin, kun joka paikassa on kaaos. Masentuneita kehotetaan kävelemään edes se 10-15min päivässä juuri siksi, että murtaa itseään siitä kehästä ulos, mutta ei rasitu liikaa. Sama käydä suihkussa, tiskata vähän tms. Jos antaa pudota kaiken ns. nolliin, niin sieltä se nouseminen vasta vaikeaa onkaan. Ei yhteiskunnalla ole varaa siihen, että porukka makoilee vuosia kotona odottamassa oikeaa hetkeä kun masennus menee ohi. Ei tarvitse sykkiä kun hullu orava, mutta yrittää elää normaalia elämää. Peseytyy, laittaa ruokaa, ulkoilee vähän, petaa sängyn ja tuulettaa kämpän.
Hei sinä ihmelapsi, miksi muuten tulit tähän ketjuun? Tulitko antamaan neuvonjyväsiäsi vai onko omakohtaista kokemusta?
"kävelemään edes se 10-15min päivässä"
Masentunut ei välttämättä astu moneen päivään kynnyksensä yli. On voinut kulua helposti viikkoja tai kuukausia, että hän on käynyt "edes vartin" kävelemässä. Viikko postilaatikolla käymisestä.
Ei kyse ole siitä, etteikö haluaisi. Homma on kuin istuisi sidottuna tuoliin ja pyydettäisiin nousemaan ylös. Tiedät osaavasi mutta nyt et kerta kaikkiaan kykene. Ja vieressä istuva köydetön huutelee, että näin helppo juttu, titta!
Masentuneelle on tärkeää asettaa realistisia tavoitteita, niin pieniä, että ne varmuudella pystyy toteuttamaan. Uusia epäonnistumisia ei todellakaan tarvita.
Kyllä, se hiustenpesu saattaa olla liikaa. Ja kuten aiemmin jo joku totesi, tekemisen rasittavuutta ei voi arvioida heti, vaan vasta myöhemmin. Pelattiinko nollasummapeliä, tuliko takkiin vai jopa pieni plussa.
Asiaa voisi verrata painonnostoon - hyvin pienillä (näsän mielestä olemattomilla) painoilla varovaisesti toistoja, ja levossahan se lihas vasta kasvaa. Ei lähdetä repimään lihassyitä poikki, koska kyyyyllä se liikunta kuulkaa vahvistaa. Nuo "pitäisi ja pitäisi" -jutut ovat sekä turhia että suorastaan vaarallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti saatte makuuhaavoja niin saatte olemisen tuskaanne lisäulottuvuutta.
Toivottavasti saat elämääsi merkityksen, ettei tarvi vauvailla masentuneiden kanssa. Voi vaikka tarttua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin nuorena pahasti masentunut. Omasta kokemuksesta sanoisin, että se mitä muut ihmiset ei ymmärrä on masennuksen ns. itsetuhoinen elementti ja itseä kohtaan kohdistuva aggressio. Masentunut ei välttämättä edes halua voida hyvin. Tämä voi olla tiedostamatontakin. Esim. minä halusin, että kärsin, koska olin mielestäni ansainnut sen. Nämä ota itseäsi niskasta kiinni kehotukset oli tuohon vaan lisärasite.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sairastanut masennusta lähes koko ikäni. Välillä parempi, välillä huonompi. Ja totuus on se, ettei siihen tuon parempia neuvoja ole olemassakaan. Pakko se on tehdä jaksamisen rajoilla mitä pystyy, muuten menee vain hullummaksi. Oikeasti työ, ulkoilu, hygienian ylläpito, ruoka jne. auttavat. Siinä syvässä suossa se kaikki vaan kuulostaa paskalta ja vähättelyltä, kun oikein haluaa rypeä, mutta mitä muutakaan kukaan voi neuvoa? Makaa kunnes helpottaa?
Ei tarvitse neuvoa. Etkö muka itse osaa neuvoa itseäsi?
Nimenomaan noin minä itseäni ohjeistan, makaa kunnes helpottaa. Tiedän itse, milloin olen maannut liikaa ja joku muu asia auttaa enemmän. Siksipä masennukseni lieveni lopulta niin, ettei sitä voi sanoa enää olevan. Silti olosuhteet ympärilläni ovat olleet erittäin vaikeat, ja kun tuntuu siltä että voimat loppuvat, pystyn hoivaamaan itseni kuntoon. Koska en syyttele itseäni. Ei se ole rypemistä että lepää kun pitää levätä sen enempää kuin sikakaan on laiska kylpiessään mutakuopassa. Sekä minun että sian toiminnalla on järkevä tarkoitus. Se on rypemistä, jos ihminen hakee huomiota itseinholla, mutta siihenkin auttaa paremmin jokin muu kuin patistelu. Useimmat masentuneet eivät sitä edes taida tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneen ei missään nimessä kannata erakoitua. Oma napa tulee liian tutuksi.
Olet väärässä. Monet ihmiset kukoistavat kun saavat elää yksin.
Meitä on moneen junaan. Toiset tarvitsevat seuraa ja hölinää, toiset eivät edes siedä toisia ihmisiä.
Ei kaikille sovi samat asiat.
Näinhän se on. Tietysti toivoisi, ettei erakoitujakaan pidä sitä lopullisena tavoitteenaan, ihmisvihaa. Siitäkin voi kömpiä yli sitä myöten kun alkaa ymmärtää muitakin kuin itseään. Jos kykenee. Jos ei pysty, silloin se on omaa puutteellisuutta eikä niiden kaikkien muiden. Armoa kaikille, edes pikkuisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneen ei missään nimessä kannata erakoitua. Oma napa tulee liian tutuksi.
Mutta mitä tehdä, kun ei yksinkertaisesti vaan jaksa ihmisiä? Et arvaakaan kuinka raskasta voi olla ylläpitää ihmissuhteita masentuneena. Ei jaks, eikä oikeastaan kiinnostakaan ja siitä tulee hyvin nopeasti ahdistava kierre, kun pitäisi olla sosiaalinen ja kohdata muita. Kokee valtavaa syyllisyyttä kun ei jaksa eikä pysty.
Omasta kokemuksesta sanon että lopulta ei edes huvita tavata ihmisiä, kun vointi ei anna periksi. Niinä harvoina kertoina, kun väkisin raahaudun tapaamaan ystävääni, voin todella pahoin sekä tapaamisen aikana että sen jälkeen. Vaikka kyseessä olisi mulle kuinka rakas ihminen niin yhteydenpito ja sosiaalinen elämä tuntuvat erittäin vaikealta. Tapaaminen vie viimeisetkin mehut ja yleensä kohtaamisen jälkeen pari päivää menee sängynpohjalla. Ei ole sen väärti. Puhelimessakin puhuminen ja viestittely tuntuu hirveältä.
Ei sinun tarvitse olla sosiaalinen silloin kun tuntuu tuolta. Hoida sitä syyllisyydentunnetta ja palaa sen juurille. Etsi syyt, miksi se on noin ylivirittynyt taipumus sinussa. Ei se kaikki johdu masennuksesta, vaan ihminen on alun perin jotenkin altistunut väärille syyllisyydentunteille. Masennus sitten soittelee niitä kunnes pääsi pakahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aika varmasti masennus. Ruokahalu tipotiessään. Enkä saa oikein mitään aikaiseksi joten lenkille en voi mennä. Tarvitsisin keskustelu apua, mistä sitä hakea?!
Onhan se toisaalta lohdullista koska sanoja välittää sen verran paljon että haluaa masentuneelle hyvää ja yrittää omalla tavallaan tsempata.
Sanoitettua välittämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti saatte makuuhaavoja niin saatte olemisen tuskaanne lisäulottuvuutta.
Mikä sinulla on päässäsi vikana?
Et kuulosta ihan tervepäiseltä ja hyvinvoivalta yksilöltä.
Toiveesi on aika turha, en tiedä ketään masentunutta kuka olisi saanut toivomiasi makuuhaavoja.
Kyllä varmaan seuraavaksi vaadit yhteiskuntaa hoitamaan sun makuuhaavasi, jotka olet ihan itse makaamalla itsellesi hankkinut. Mikään muu keino ei ole masennukseen yhtä hyvä, kuin toimintaterapia. Kun ihminen joutuu tekemään jotain, niin siinä ei sitä omaa napaansa enää jaksa vatvoa
Syöminen kuntoon. Unirytmi kuntoon. Some minimiin. Tarvittaessa lääkäriin.
Kävin joskus keskusteluavussa viikottain psykiatrian polklinikalla.
Lämmin ruoka oli kuulemma se juttu, jolla pysyy mieli ok sekä masennus poissa. Kun keskustelun aihe alkoi jo toistaa itseään, niin nämä käynnit yllättäen lopetettiin.
Nyt jo hiukan naurattaa, kun n. 25 vuotta kuitenkin olin tämän hoitomuodon piirissä. Aika potti työssäkäyvien verorahoja mennyt tuhkatuuleen, sillä en ole ollut työkykyinen koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Paras mitä itse olen kuullut on se, että masennus paranisi jos menisin töihin ja alkaisin rukoilemaan.. Noh, nyt tämä henkilö joka noin sanoi minulle, on itse myös vaikeasti masentunut ja pois työelämästä
Heh. Masennuin kun puoliso lähti lasten kanssa. Olin yrittäjä ja töitä ol paljon, se kai pelasti ja vuoden kuluttua eräänä aamuna vaan oli kevyt olo. Masennus oli poissa. Toisen kerran olin myös uupunut työmäärän alle työntekijänä. Pari kertaa kuukauden saikulla olin ja ne varmaan auttoivat. Lisäksi vaihdoin työpaikkaa. Ei se työkään ole hyvä jos sitä on liikaa. Kevyt työ jossa on hyvä ilmapiiri, voisi ollakin avuksi.
Jos perustelee kantaansa sillä, että yhteiskunnalla ei ole masentuneeseen varaa, niin kannattaa ottaa todesta mitä sanon. Jos menet ohjeistamaan vaativaan sävyyn tällä litanialla masentunutta, hän kuulee viestisi paremmin kuin tarkoitit. Nimenomaan se selviää hänelle, että sinulle hänellä on enemmän väline- kuin ihmisarvoa. Arvaa parantaako se hänen masennuksensa - luultavasti se syventää sitä, koska hän joutuu valehtelemaan itselleen olevansa sinulle silti tärkeä vaikka hän kuuli muuta. Toimintasi on siis omalla mittapuullasi vahingoksi. Lopeta se, äläkä painosta täälläkään.
Kannattaa luovuttaa asiassa päätösvalta masentuneelle itselleen suosiolla. Voi kertoa tämän ohjeistuksen jos masentunut ei ole sitä vielä muualta saanut, mutta on syytä ymmärtää, ettei ole sellaista auktoriteettia, joka voisi tietää, mikä kutakin yksilöä parhaiten auttaa minäkin päivänä. Tilasto on tilasto eikä sovi ehdottomaksi toimintaohjeeksi.
Ihminen ei kuole siihen, jos suihkussa ei ole käyty kahteen viikkoon. Ei sittenkään, vaikkei olisi käyty kuukauteen. Tai edes kahteen. Sitten kun kainalot tulehtuvat, suihkuun rämpii kyllä kun ne alkavat kirvellä. Eikä sekään välttämättä ole parempi tilanne, että kämppä on puts plank jos olo on itsellä kaoottinen. Silloin ympäristön kaaos ei haittaa, saattaapa tuntua kotoisemmaltakin. Et ymmärrä, mistä kaikesta masentunut luopuu kun ei ole siihen varaa, ja miten paljon hän silti ahdistuu jaksamattomuudestaan.
Ei masentuneelta ole kadonnut tieto siitä, miten kotia hoidetaan. Hän tarvitsee ensi sijassa vakuutuksen, ettei hänen tulevaisuutensa ole siitä kiinni, mitä hän nyt jaksaa tai ei jaksa tehdä. Ihan yhtä mahdollista on kiivetä takaisin parempaan vointiin kuin laskeutua huonompaan. Nousu vain vaikeutuu jos ympärillä hosutaan ja asetetaan tavoitteita sen sijaan että oltaisiin valelematta lisäpelkoa ja toivottomuutta kuin kastiketta paistin päälle.
Pitää antaa masentuneelle toivoa riippumatta tämän hetken suoriutumistasosta, ja jos siihen ei rahkeet itsellä riitä oman typeryyden tai luonteen ongelmien takia, on parempi jättää rauhaan. Jättää yhteydenottaminen hänelle, jotta hänen ei tarvitse pelätä ahdistavia velvoittamisia ja uteluita ja teeskennellä paremminvoivaa. Voitte sen sijaan sopia jostain, että jos hänen vointinsa heikkenee pisteeseen x, hän ottaa sitten viimeistään yhteyttä ja autat sitten. Nykymaailmassa kun ihminen voi keskustella netissä muiden kanssa, hän voi etsiä sieltä apua ja ymmärrystä tilanteelleen. Sinun ei tarvitse olla ymmärtäjä jos et pysty siihen. Mutta anna siinä tapauksessa tilaa vieläkin enemmän. Ja kerro se hänelle, että olet ymmärtänyt että tämä on paras vaihtoehto, jos hänkin kokee sen vapauttavana. Hylkäävä ei siltikään ole pakko olla, jos käyttäydyt vihamielisesti, omassa päässäsi on ongelma etkä hyväksy ihmisten välisiä rajoja.