Masennus ja ihmisten "hoitovinkit" : Mene lenkille! Leivo jotain!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla, että näitä neuvoja antavilla on itsellään kokemusta? Itse sairastin vaikeaa (/keskivaikeaa) masennusta reilu 5 vuotta ja kaverina vähän muitakin mt-ongelmia. Kyllä se säännöllinen liikunta ja terveellinen ruoka lopulta nosti sieltä suosta. Nuo kun ovat tapoja kohdella itseään lempeästi, arvostavasti, rakastavasti. Usein niitä asioita, mitä ei ehkä ole saanut lapsuudessa/muuten muilta ihmisiltä. Kerran kun alkaa kohdella itseään hyvin, ei niitä tarvitsekaan muilta

Mutta toisaalta olen huomannut, että masentuneitakin on kahdenlaisia: niitä jotka pyrkivät sieltä suosta pois ja niitä jotka kokee etteivät itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Mun mielestä on tärkeintä ymmärtää, että jos ei tee mitään pyrkiäkseen pois suosta niin se ei ole mikään oma valinta, vaan sairauden oire. Silloin kyse vakavammasta muodosta. Syyllistämisen voisi siis lopettaa.

Mun mielestä taas tärkeintä olisi ymmärtää , että juuri omilla valinnoilla sieltä suosta on mahdollista nousta. Että kukaan ei sitä masennusta tosta vaan voi viedä pois. Kyllä, lääkitys ja terapia auttaa, mutta oma asenne ja toiminta on tärkeä.

Ihan sama kuin vaikka syöpähoitojen jälkeen, itse se oma kunto on taas rakennettava ja rutiinit saatava toimimaan. Ei sitä voi kukaan sun puolesta tehdä.

Ja kukaan ei ole ajatellutkaan, että joku muu ottaisi masennuksen pois. Joten voit olla pätemättä siinä ja jättää alentuvat sössötyksesi ja mölysi sinne mahaasi.

Hoida sinä vaan kaikki ongelmasi sillä asenteellasi kun olet niin viisas.

Vierailija kirjoitti:

Terveet odottavat sairaiden käyttäytyvän kuin olisivat terveitä ja haukkuvat kun se ei jostain syystä onnistu.

Eivät odota. Kukaan ei vaan _loputtomiin_ jaksa ihmistä joka ei millään tavoin ota vastuuta omasta terveydestään, on kyseessä sitten alkoholisti, masentunut tai muuten sairastunut jatkuvasti valittava ihminen ym.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sairastanut masennusta lähes koko ikäni. Välillä parempi, välillä huonompi. Ja totuus on se, ettei siihen tuon parempia neuvoja ole olemassakaan. Pakko se on tehdä jaksamisen rajoilla mitä pystyy, muuten menee vain hullummaksi. Oikeasti työ, ulkoilu, hygienian ylläpito, ruoka jne. auttavat. Siinä syvässä suossa se kaikki vaan kuulostaa paskalta ja vähättelyltä, kun oikein haluaa rypeä, mutta mitä muutakaan kukaan voi neuvoa? Makaa kunnes helpottaa?

Kiitos tästä kommentista! Läheisten oireilua seuratessa sitä tuntee itsensä täydellisen voimattomaksi, kun kaikki mitä sanoo, saa paskan vastaanoton. Eräs läheinen suorastaan suuttui, kun ehdotin, että tulisi ulos minun ja pienten lasteni kanssa; "luuletko, että masentuneena mikään tuollainen piristää?!"

Usein mietin, että no mitä olisi pitänyt sanoa? Juurikinko tuo, että "makaa kunnes helpottaa".

Jollain lailla sitä haluaisi auttaa toisen pois juurikin sieltä sohvalta, vaikka ihan turhaahan se taitaa olla.

Itsellä ei sellaista tilaa olekaan, etteikö metsässä samoilu toisi helpotusta. Mutta masennuksesta ei ole omakohtaista kokemusta - on vain äärettömän suurta surua, sairauksia, stressiä ja ahdistusta, jotka kyllä luonnossa vähän helpottavat.

Vierailija kirjoitti:

Ihan samaa paskaa tässä kaikilla muillakin on selvittävän, ihan on muidenkin tehtävä valinta jääkö paskaan uimaan vai siivoaako sitä järjestelmällisesti pois koska uutta tulee koko ajan ja se on elämää. Myöntää täytyy että en ymmärrä masennusta terminä koska en usko että kukaan aikuinen ihminen oikeasti on elämänmyönteinen ja positiivinen ellei yksinkertaisesti päätä olla. Ihan samanlailla kaikkien muidenkin täytyy tehdä se päätös nousta ylös, fyysisesti sängystäkin, sen sijaan että jää paskaan uimaan. Elämä on valintoja ja taistelutanteretta.

Älä nyt sano että sinä olet päättänyt olla elämänmyönteinen ja positiivinen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia. 

Tämä juuri. Itse sairaus on ymmärrettävä toisaalta, mutta toisaalta vaikea ymmärtää. Sillä tuntuu kuin ihmiset oikein jäisivät siihen kiinni eivätkä näe itseään muussa "roolissa" kuin masentuneena uhrina ja luovuttavat. Se on ihan ok joskus, mutta välillä pitäisi nousta se taistelutahtokin jotta pohjalta nousee. Jos siihen pystyy syöpäsairaat ja pyörätuoliin joutuneet ym niin miksi ei masentunut?

Fyysisesti kuitenkaan mikään ei estä tekemästä asioita, itsensä pitää vaan joskus pakottaa liikkeelle vaikka tuntuu ettei jaksa.

Liikunta ja terveellinen ruokavalio tunnetusti myös auttaa masennuksen hoidossa, kyllä silloin kun on sairas niin pitäisi itsekin vointiaan edistää ja tehdä sen eteen asioita.

Sepä se, mutta kun henkiset voimavarat ovat lopussa, niin ne ovat lopussa. 

Kukaan ei halua olla masentunut, mutta sieltä ylös ponnistamisen aloitus on usein hyvin, hyvin vaikeaa. Tarvittaisiin empaattista, oikeasti kuuntelevaa ystävää, joka jaksaa auttaa, vaikka toipuminen ei tapahtuisikaan heti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveet odottavat sairaiden käyttäytyvän kuin olisivat terveitä ja haukkuvat kun se ei jostain syystä onnistu.

Eivät odota. Kukaan ei vaan _loputtomiin_ jaksa ihmistä joka ei millään tavoin ota vastuuta omasta terveydestään, on kyseessä sitten alkoholisti, masentunut tai muuten sairastunut jatkuvasti valittava ihminen ym.

Se on juuri näin 💪

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutaman masentuneen henkilön tunteneena, olen pannut merkille että he pyörivät ajatuksissaan ja teoissaan koko ajan siinä minäminäminä-ajattelussa ja valittamisessa. Sen sijaan, että havahtuisivat toimimaan ja sen oman navan ulkopuoliselle elämälle. Liekkö syy vai seuraus mitä tulee pahaan oloon.. mitä tulee parannuskeinoihin, niin eikös jotain tutkimuksia ole ollut suoliston mikrobien yhteydestä masennukseen (?). Eli jos syö hyvin ja toi mikrobisto on terveellistä/sitä ajetaan terveellisempään suuntaan ruokavaliolla, myös olon voi olettaa kohenevan joiltain osin.

Moni masentunut on myös etukäteen päättänyt, että liikunta esim kävelyllä käynti ei auta. No mitä sitten. En ole kuullut, että se tilannetta pahentaisikaan. Eli just do it! Ei kukaan vaadi kymppiä juoksemaan, mutta rutiininomaisesti ensin korttelin ympäri sitten vähän pidemmälle. Liikunta auttaa positiivisesti aivokemiaan. Ehkä se jopa helpottaa masentuneen tilannetta.

Toki se vaatii sieltä sängystä nousemista ja keskittymistä muuhun kuin pahaan oloon. Keskittymistä askelten ottamiseen. Ja siis muuta kävelyllä käyntiin ei tarvita. Ehkä jonakin päivänä masentunut huomioi ympäröivää maailmaa, luontoa ja voi hetkellisesti jopa paremmin.

Minä en pidä liikunnasta, ja kävelemistä suorastaan vihaan.

En minäkään saa useimmista liikuntamuodoista kuin pahan olon. Jotkut ketkä saavat hyvän olon, kuvittelee, että se on kaikkien kohdalla samanlaista mitä heillä.

Minulle löytyi yksi liikuntamuoto joka tuo hyvän olon. Ja onneksi löytyi. Olisin todella huonossa kunnossa ilman sitä. Harmi vaan kun sitä ei voi täällä missä asun, harrastaa.

Ei minulle tule mistään liikunnasta mitään "fiilistä". Uskon että meitä on aika paljon. Silti liikun, koska se ylläpitää hyvinvointia, terve keho. Ei kaikesta tarvitse nauttia.

Ei tarvitsekaan, mutta kun kaikkialta toitotetaan liikunnan nautinnollisuutta niin sitten sitä etenkin masentuneena vaan syyllistää itseään siitäkin ettei nauti..

Minä ainakin voin henkisesti miljardi kertaa paremmin nyt, kun en pakota itseäni sinne lenkille.

Olen nimittäin vaikeasti masentuneena pakottanut itseni lenkkeilemään, juoksemaan, hiihtämään ja salille.

Tein joka päivä raskaan treeniin ja pakotin.

Ei se auttanut minua. Jotain toista voi auttaa. Minua ei auttanut.

Minulle on turha kenenkään äksyillä, kun ei "hyvää tarkoittavat" liikuntaneuvot minulle toimi.

Ihmiset on niin säälittäviä kun ottavat itseensä jos heidän neuvot ei jollekin toimi.

Loukkaannutaan, suututaan ja puhutaan rumasti, kun se oma "hyvä ja auttava" neuvo ei saanutkaan vuolasta kiitos kiitos kiitos tulvaa, ja toinen ei alkanutkaan kumartaa ja ihailla, miten nerokas ja hyvä neuvo oli.

Siltähän tuo vähän vaikuttaa, että lapsellisesti odotetaan jotain nöyrän masentuneen kiittelyä ja ihmettelevää huokailua ja ihailua, kun toinen antoi niin hyvän neuvon, mitä tyhmä masentunut ei olisi koskaan tullut ajatelleeksi, ilman nerokasta neuvon jakelijaa.

Lenkille tai salille tuskin kukaan on ketään pakottamassa, omaan tahtiin kävely ei ole sama kuin hiki pinnassa puskeminen.

Ei liikunnan tarvitse olla hikiliikuntaa, jotta se piristää. Pointti on se, että sängynpohjalla makaamisen sijaan on olemassa vaihtoehtoja, jotka edistävät hyvinvointia. Jonkinlainen itsensä aktivointi on sängynpohjaa parempi ja se pieni ulkoilu ja korttelikävely ei vaadi toteuttevaksi sen enempää rahaa kuin suuria järjestelyjä. On siis lähellä ja toteutettavissa kenelle vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä keskustelut kulkevat aina samaa kehää, kun osan mielestä kaikki mitä kukaan voi sanoa on väärin, ja ainoa oikea masennus ja sen hoito on sängyn pohjalla makaaminen. Toisten masentuneiden kokemuksia vähätellään, koska he ovat saaneet jotain apua liikunnasta, ravinnosta ja rutiineista. Mitä siihen voisi sitten enää sanoa? Matkaa paskoissanne, jos ei toisten samankokeneiden neuvot kelpaa.

Sinulla on huomattavan mustavalkoinen ja kärjistävä tapa nähdä asiat.

Minä en ole huomannut YHTÄÄN viestiä, jossa olisi sanottu, väittämäsi asia, että ainoa oikea hoito on sängyn pohjalla makaaminen.

KUKAAN ei ole väittänyt noin.

"Maatkaa paskoissanne"

Oletpa heikko ihminen kun noin sanot. Eli sinä saat sinun masennuksessasi maata sängyssä, jos olet väsynyt, mutta muiden on HETI noustava, vaikka ei ole voimavaroja?

Sinulla on todennäköisesti muutakin vikaa päässäsi, ja persoonallisuushäiriö tai joku luonnevika saattaisi löytyä?

Ei, minä nimenomaan en ole maannut, vaan noussut ylös, vaikka kuinka olisi vaikeaa. Siksi tiedän, ettei muita keinoja ole. Ensimmäinen askel on aina otettava itse. Mutta nyt kun minut kerran suuressa viisaudessasi diagnosoit persoonallisuushäiriöiseksi, kerrotko vielä mikä häiriö kyseessä?

Eli sinulla ei ole ollut oikeaa masennusta ja uupumusta, vaan pieni mielialan lasku. Niin pidä turpasi kiinni.

On olemassa:

Ei-masennus. Tila jossa pikkuisen kehtuuttaa. (sinun tilanteesi)

Lievä masennus

Kohtalainen masennus

Vaikea masennus

Psykoottinen masennus

PIdä turpasi kiinni sen ei-masennuksesi kanssa. Ja häiriösi on narsismi.

En muuta vuosien masennuksen jälkeen pyydä kuin avustusta itsemurhaan. Mutta ei edes sitä voi saada. Ratkaisisi monta ongelmaa muiltakin, eipä tarvis minua inhota ja kuluerää yhteiskunnalle vihata

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro nyt sitten itse miten sinä hoidat masennustasi?

Syömällä lääkkeitä, makoilemalla peiton alla ja odottamalla, että kaverit on valmiita kuuntelemaan maraton valitus puheluita vaikka keskellä yötä

Lopeta trollaaminen, tämä on vakava aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkean toimintakyvyn masennusta ( hoidan työni, kotini, eläimeni mutta oikeasti toivoisin saavani syövän ja kuolevani) potevana uskon ettei juuri kukaan ulkopuolinen tiedä tilaani. Mies ehkä mutta hän taas ei ymmärrä mistään mitään, vaan on sitä mieltä että olen vain hankala kun en halua lähteä kaikenmaailman tyhjänpäiväisiin kissanristiäisiin, en halua kutsua vieraita, en halua lähteä baariin. Hänen mielestään olen vain epäsosiaalinen.

Monesti kuultu neuvo on että tee jotain mistä sinulle tulee hyvä mieli. Juuri mistään ei vaan tule hyvää mieltä. 

Mitä apua olet hakenut korkean toimintakyvyn masennukseesi?

Lääkitykseen en usko, sitä on kokeiltu joskus, vieroitusoireet olivat helvetilliset. Psyk. sh:n kanssa keskustelusta tuli vain tunne että hän pyörittelee silmiään "kylläpä sulla nyt on vaikeaa".

Vältän ihmisiä/tilanteita, jotka ahdistavat. Tilaisuuksia joissa pitäisi olla hauska ja näppärä vaikkei pätkääkään kiinnostaisi. Kävelen pitkiä lenkkejä metsässä yksin koiran kanssa. Pyöräilen, en tosin talvella. Menen mökille yksin. Luen. Yritän nukkua riittävästi.

Kuulostaa siltä, että sinulle voisi olla hyötyä terapiasta. Jos sinulla vain suinkin on varaa, eli pystyt priorisoimaan psyykkisen hyvinvointisi vaikkapa jonkun harrastuksen edelle, kannattaisi etsiä terapeuttia. Kela-korvatun terapian terapeutit ovat nyt kortilla, mutta ymmärtääkseni omalla rahalla maksaen (toki Kela-tuetusta terapiastakin pitää maksaa jonkin verran itse) terapeutteja on paljon enemmän "markkinoilla". Tunnen yhden masentuneen, joka eri syistä ei halunnut hakeutua Kela-tuettuun terapiaan vaan etsi terapeutin ja maksoi terapiansa itse. Pienituloinen, mutta puolisonsa tuki osin taloudellisesti ja ihminen jätti muut maksulliset harrastukset ja eli säästeliäästi. Arvostan suuresti tuota ystävääni, ja olen myös nähnyt, miten myönteisesti muutaman vuoden terapia häneen on vaikuttanut. Ennen kaikkea hän on päässyt eroon tässäkin ketjussa mainitusta uhriajattelusta ja on saanut paljon aiempaa enemmän voimavaroja käyttöönsä.

Toki kaikilla ei vain ole varaa maksaa terapiasta, mutta joissain tapauksissa jostain muusta asiasta pihistäminen voi hyvinkin olla sen väärtti, että elämänlaatu nousee pitkällä tähtäimellä.

Voimia sinulle, toivottavasti voit pian paremmin.

Pimeä syksy ja talvi on aina pahinta aikaa. Keväällä ja kesällä voin paljon valoisammin.

Terapiasta olisi varmasti hyötyä, itselleni henkilökemioiltaan sopivan terpautin löytäminen saattaa olla työlästä. Olen sivusta kuunnellut tuttavan kertomuksia, lopuksi hän kuitenkin löysi hyvän ja itselleen sopivan.

Uskon, että myös elämän muuttamisesta hyötyisin.  Vähemmän ulkopuolelta tulevaa vaatimusta millainen minun pitäisi olla ja enemmän omannäköistä elämää ja itselle tärkeitä asioita.

En tunnista itseäni valittajaksi, kuten sanoin ulkopuolinen pitää minua varmaan mukavana ja iloisena ihmisenä. 

Kiitos tsempeistä, päivä kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia. 

Tämä juuri. Itse sairaus on ymmärrettävä toisaalta, mutta toisaalta vaikea ymmärtää. Sillä tuntuu kuin ihmiset oikein jäisivät siihen kiinni eivätkä näe itseään muussa "roolissa" kuin masentuneena uhrina ja luovuttavat. Se on ihan ok joskus, mutta välillä pitäisi nousta se taistelutahtokin jotta pohjalta nousee. Jos siihen pystyy syöpäsairaat ja pyörätuoliin joutuneet ym niin miksi ei masentunut?

Fyysisesti kuitenkaan mikään ei estä tekemästä asioita, itsensä pitää vaan joskus pakottaa liikkeelle vaikka tuntuu ettei jaksa.

Liikunta ja terveellinen ruokavalio tunnetusti myös auttaa masennuksen hoidossa, kyllä silloin kun on sairas niin pitäisi itsekin vointiaan edistää ja tehdä sen eteen asioita.

Sepä se, mutta kun henkiset voimavarat ovat lopussa, niin ne ovat lopussa. 

Kukaan ei halua olla masentunut, mutta sieltä ylös ponnistamisen aloitus on usein hyvin, hyvin vaikeaa. Tarvittaisiin empaattista, oikeasti kuuntelevaa ystävää, joka jaksaa auttaa, vaikka toipuminen ei tapahtuisikaan heti.

Tarvittaisiin ihmistä, joka ymmärtää rajan ammattiauttajan ja ystävän välillä.

Ja/tai tarvittaisiin ystävää, joka veisi kädestä pitäen psykologille (varaisi ajan, etsisi terapeutin, veisi ihmisen vastaanotolle). Mutta tuon tehdäkseen sen ystävän pitäisi tietää, että se hänen auttamismahdollisuuksiensa raja on nyt tullut vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla, että näitä neuvoja antavilla on itsellään kokemusta? Itse sairastin vaikeaa (/keskivaikeaa) masennusta reilu 5 vuotta ja kaverina vähän muitakin mt-ongelmia. Kyllä se säännöllinen liikunta ja terveellinen ruoka lopulta nosti sieltä suosta. Nuo kun ovat tapoja kohdella itseään lempeästi, arvostavasti, rakastavasti. Usein niitä asioita, mitä ei ehkä ole saanut lapsuudessa/muuten muilta ihmisiltä. Kerran kun alkaa kohdella itseään hyvin, ei niitä tarvitsekaan muilta

Mutta toisaalta olen huomannut, että masentuneitakin on kahdenlaisia: niitä jotka pyrkivät sieltä suosta pois ja niitä jotka kokee etteivät itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Mun mielestä on tärkeintä ymmärtää, että jos ei tee mitään pyrkiäkseen pois suosta niin se ei ole mikään oma valinta, vaan sairauden oire. Silloin kyse vakavammasta muodosta. Syyllistämisen voisi siis lopettaa.

Mun mielestä taas tärkeintä olisi ymmärtää , että juuri omilla valinnoilla sieltä suosta on mahdollista nousta. Että kukaan ei sitä masennusta tosta vaan voi viedä pois. Kyllä, lääkitys ja terapia auttaa, mutta oma asenne ja toiminta on tärkeä.

Ihan sama kuin vaikka syöpähoitojen jälkeen, itse se oma kunto on taas rakennettava ja rutiinit saatava toimimaan. Ei sitä voi kukaan sun puolesta tehdä.

Tää on kuin päätä hakkaisi seinään, mutta kun se asenne on juuri se sairaus jumalauta. Mä luovutan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samaa paskaa tässä kaikilla muillakin on selvittävän, ihan on muidenkin tehtävä valinta jääkö paskaan uimaan vai siivoaako sitä järjestelmällisesti pois koska uutta tulee koko ajan ja se on elämää. Myöntää täytyy että en ymmärrä masennusta terminä koska en usko että kukaan aikuinen ihminen oikeasti on elämänmyönteinen ja positiivinen ellei yksinkertaisesti päätä olla. Ihan samanlailla kaikkien muidenkin täytyy tehdä se päätös nousta ylös, fyysisesti sängystäkin, sen sijaan että jää paskaan uimaan. Elämä on valintoja ja taistelutanteretta.

Älä nyt sano että sinä olet päättänyt olla elämänmyönteinen ja positiivinen...

Sikäli kyllä väitän olevani että nousen ylös vaikka haluisinkin vain maata ja märistä. Sama juttu että ostan pussin porkkanoita sen sijaan että ostaisin ja söisin jotain mitä mieli tekee. Se on elämänhallintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutaman masentuneen henkilön tunteneena, olen pannut merkille että he pyörivät ajatuksissaan ja teoissaan koko ajan siinä minäminäminä-ajattelussa ja valittamisessa. Sen sijaan, että havahtuisivat toimimaan ja sen oman navan ulkopuoliselle elämälle. Liekkö syy vai seuraus mitä tulee pahaan oloon.. mitä tulee parannuskeinoihin, niin eikös jotain tutkimuksia ole ollut suoliston mikrobien yhteydestä masennukseen (?). Eli jos syö hyvin ja toi mikrobisto on terveellistä/sitä ajetaan terveellisempään suuntaan ruokavaliolla, myös olon voi olettaa kohenevan joiltain osin.

Moni masentunut on myös etukäteen päättänyt, että liikunta esim kävelyllä käynti ei auta. No mitä sitten. En ole kuullut, että se tilannetta pahentaisikaan. Eli just do it! Ei kukaan vaadi kymppiä juoksemaan, mutta rutiininomaisesti ensin korttelin ympäri sitten vähän pidemmälle. Liikunta auttaa positiivisesti aivokemiaan. Ehkä se jopa helpottaa masentuneen tilannetta.

Toki se vaatii sieltä sängystä nousemista ja keskittymistä muuhun kuin pahaan oloon. Keskittymistä askelten ottamiseen. Ja siis muuta kävelyllä käyntiin ei tarvita. Ehkä jonakin päivänä masentunut huomioi ympäröivää maailmaa, luontoa ja voi hetkellisesti jopa paremmin.

Minä en pidä liikunnasta, ja kävelemistä suorastaan vihaan.

En minäkään saa useimmista liikuntamuodoista kuin pahan olon. Jotkut ketkä saavat hyvän olon, kuvittelee, että se on kaikkien kohdalla samanlaista mitä heillä.

Minulle löytyi yksi liikuntamuoto joka tuo hyvän olon. Ja onneksi löytyi. Olisin todella huonossa kunnossa ilman sitä. Harmi vaan kun sitä ei voi täällä missä asun, harrastaa.

Ei minulle tule mistään liikunnasta mitään "fiilistä". Uskon että meitä on aika paljon. Silti liikun, koska se ylläpitää hyvinvointia, terve keho. Ei kaikesta tarvitse nauttia.

Ei tarvitsekaan, mutta kun kaikkialta toitotetaan liikunnan nautinnollisuutta niin sitten sitä etenkin masentuneena vaan syyllistää itseään siitäkin ettei nauti..

Minä ainakin voin henkisesti miljardi kertaa paremmin nyt, kun en pakota itseäni sinne lenkille.

Olen nimittäin vaikeasti masentuneena pakottanut itseni lenkkeilemään, juoksemaan, hiihtämään ja salille.

Tein joka päivä raskaan treeniin ja pakotin.

Ei se auttanut minua. Jotain toista voi auttaa. Minua ei auttanut.

Minulle on turha kenenkään äksyillä, kun ei "hyvää tarkoittavat" liikuntaneuvot minulle toimi.

Ihmiset on niin säälittäviä kun ottavat itseensä jos heidän neuvot ei jollekin toimi.

Loukkaannutaan, suututaan ja puhutaan rumasti, kun se oma "hyvä ja auttava" neuvo ei saanutkaan vuolasta kiitos kiitos kiitos tulvaa, ja toinen ei alkanutkaan kumartaa ja ihailla, miten nerokas ja hyvä neuvo oli.

Siltähän tuo vähän vaikuttaa, että lapsellisesti odotetaan jotain nöyrän masentuneen kiittelyä ja ihmettelevää huokailua ja ihailua, kun toinen antoi niin hyvän neuvon, mitä tyhmä masentunut ei olisi koskaan tullut ajatelleeksi, ilman nerokasta neuvon jakelijaa.

Lenkille tai salille tuskin kukaan on ketään pakottamassa, omaan tahtiin kävely ei ole sama kuin hiki pinnassa puskeminen.

Ei liikunnan tarvitse olla hikiliikuntaa, jotta se piristää. Pointti on se, että sängynpohjalla makaamisen sijaan on olemassa vaihtoehtoja, jotka edistävät hyvinvointia. Jonkinlainen itsensä aktivointi on sängynpohjaa parempi ja se pieni ulkoilu ja korttelikävely ei vaadi toteuttevaksi sen enempää rahaa kuin suuria järjestelyjä. On siis lähellä ja toteutettavissa kenelle vaan.

No tämän tietää jokainen, niin sitä ei tarvitse lässyttää ja hokea koko ajan.

On olemassa masennuksessa sellaisia vaiheita, jolloin se sänkyyn jääminen on ihan ymmärrettävää ja inhimillistä.

Sitten kun on levännyt ja saanut NUKUTTUA, voi yrittää liikkua sieltä sängystä pois.

TÄRKEIN ON UNI!

UNI ON TÄRKEIN, mutta sellainen ihminen jolla ei unettomuutta ja vakavaa uupumusta ole koskaan ollut, ei tiedä siitä tilasta vattuakaan.

Ihminen haluaa t6ppaa itsensä ja kuolla pois, jos hän ei saa muutamaan vuorokauteen yhtään unta. Tila on helvetillinen.

Jokainen haluaa elää normaalisti ja olla kykeneiväinen toimimaan. Jokainen toimii ja tekee asioita oman jaksamisen mukaan.

On tiloja, joissa se lenkille käskeminen on epäinhimillistä.

UNI ON KAIKKEIN TÄRKEIN!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä keskustelut kulkevat aina samaa kehää, kun osan mielestä kaikki mitä kukaan voi sanoa on väärin, ja ainoa oikea masennus ja sen hoito on sängyn pohjalla makaaminen. Toisten masentuneiden kokemuksia vähätellään, koska he ovat saaneet jotain apua liikunnasta, ravinnosta ja rutiineista. Mitä siihen voisi sitten enää sanoa? Matkaa paskoissanne, jos ei toisten samankokeneiden neuvot kelpaa.

Sinulla on huomattavan mustavalkoinen ja kärjistävä tapa nähdä asiat.

Minä en ole huomannut YHTÄÄN viestiä, jossa olisi sanottu, väittämäsi asia, että ainoa oikea hoito on sängyn pohjalla makaaminen.

KUKAAN ei ole väittänyt noin.

"Maatkaa paskoissanne"

Oletpa heikko ihminen kun noin sanot. Eli sinä saat sinun masennuksessasi maata sängyssä, jos olet väsynyt, mutta muiden on HETI noustava, vaikka ei ole voimavaroja?

Sinulla on todennäköisesti muutakin vikaa päässäsi, ja persoonallisuushäiriö tai joku luonnevika saattaisi löytyä?

Ei, minä nimenomaan en ole maannut, vaan noussut ylös, vaikka kuinka olisi vaikeaa. Siksi tiedän, ettei muita keinoja ole. Ensimmäinen askel on aina otettava itse. Mutta nyt kun minut kerran suuressa viisaudessasi diagnosoit persoonallisuushäiriöiseksi, kerrotko vielä mikä häiriö kyseessä?

Eli sinulla ei ole ollut oikeaa masennusta ja uupumusta, vaan pieni mielialan lasku. Niin pidä turpasi kiinni.

On olemassa:

Ei-masennus. Tila jossa pikkuisen kehtuuttaa. (sinun tilanteesi)

Lievä masennus

Kohtalainen masennus

Vaikea masennus

Psykoottinen masennus

PIdä turpasi kiinni sen ei-masennuksesi kanssa. Ja häiriösi on narsismi.

Narsisti-jankkaaja on taas kuulolla!

Nykyään kun niin sitä yksilöllisyyttä korostetaan, niin miksi silti kaikki masentuneet ja hoito niputetaan samaan? Sanoisin että se mikä toimii ja auttaa toisella ei samaa vaikutusta tee toiselle.

Ihan jo siksikin että ne masennuksen syyt ovat yksilöllisiä.

Joillakin masennusta ylläpitäviä tekijöitä on elämässä siinä sen hetkisessä tilassa, kuten sairautta jne ja siten taas toisilla masennusen syyt ovat enemmän menneisyydessä. Joillakin tulevaisuuden pelko lamauttaa. Ja näitä kaikkea voi olla vielä sekaisinkin.

Fyysisesti varmasti voidaan todentaa joistakin samoista asioista olevan apua "kaikille", kuten ruokavalio, liikunta ja lääkkeet. Sitten on erilaiset terapiat, mutta oman kokemuksenikin mukaan ne ovat julkisella puolella varsin vajavaisia ja siten saattavat monesti paahimmillaan jopa pitkittää masennusta koska apua ei tule ajoissa tai se on vääränlaista tai vähäistä jolloin ihminen masentuu entisestään siitä ettei toivottu hoito/apu auta hänelle.

Esimerkiksi sienien pitäisi olla apteekin hyllyllä, ja kaikki mahdollinen mahdollisesti auttava luontaislääkitys. Olen todella kyllästynyt lääketehtaiden valtaan ja rahanhimoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samaa paskaa tässä kaikilla muillakin on selvittävän, ihan on muidenkin tehtävä valinta jääkö paskaan uimaan vai siivoaako sitä järjestelmällisesti pois koska uutta tulee koko ajan ja se on elämää. Myöntää täytyy että en ymmärrä masennusta terminä koska en usko että kukaan aikuinen ihminen oikeasti on elämänmyönteinen ja positiivinen ellei yksinkertaisesti päätä olla. Ihan samanlailla kaikkien muidenkin täytyy tehdä se päätös nousta ylös, fyysisesti sängystäkin, sen sijaan että jää paskaan uimaan. Elämä on valintoja ja taistelutanteretta.

Älä nyt sano että sinä olet päättänyt olla elämänmyönteinen ja positiivinen...

Sikäli kyllä väitän olevani että nousen ylös vaikka haluisinkin vain maata ja märistä. Sama juttu että ostan pussin porkkanoita sen sijaan että ostaisin ja söisin jotain mitä mieli tekee. Se on elämänhallintaa.

No sinun tilasi on heikon märisijän ja vauva-aivon mielentila.

Itse jäin makaamaan silloin kun minulla oli puutetta unesta.

Kaikki eivät halua maata ja märistä.

Sinulle voisi tehdä hyvää olla vähän rohkeampi ja ottaa itseäsi niskasta kiinni sen suhteen, että katsot itseäsi peiliin ja käsittelet ne märinän aiheesi.

Niin me muutkin joudutaan mörkömme kohtaamaan ja tunteemme käsittelemään.

Meidän muidenkin pitää kasvaa aikuisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen hoitanut masennustani luopumalla kaikista sellaisista ihmis(suhte)istä, joiden koen lisäävän huonoa oloani.

Aika yksinäistä on, mutta parempi yksin kuin törppöjen kanssa.

Omassa rauhassa oppii kuuntelemaan sisintään ja lopulta alkaa pitää itseään arvokkaana ja tärkeänä. Muiden mielipiteistä ja puheista viis.

-erakko maalta

Jos kaikki muut on törppöjä, joista on pitänyt päästä eroon, herää kysymys, onko vika tosiaan muissa. Ehkä olisin kuitenkin rehellinen sen suhteen.

Hyvä kuitenkin, jos olet löytänyt itsellesi sopivan tavan. Ei kai siinä ole mitään vikaa erakoitua, jos se on toiveissa.

Tyypillinen tavisvastaus.

Ehkäpä kyse on juuri tuosta, ettei ymmärretä yhtään toisen kokemusta - eikä yritetäkään ymmärtää. Eikä tarvi edes ymmärtää, jos tajuaa nostaa kädet pystyyn ja olla sen vajaakuntoisen kanssa ihan vain kaveria, puhua normaaleista asioista, mennä vaikka lenkille, hassutella jne.

Tuokin tulkinta, että toiveeni olisi erakoitua. Hohhoijaa. Olosuhteiden ja törppöjen ihmisten takia erakoituminen on vain tapahtunut ja fakta.

Mieluusti kohtaisin mukavan, älykkään kanssakulkijan. Nyt vain olen todennut, että olen jo kulkenut kauas, liian kauas, että siellä olisi muita. Ihan samoin kuin huipulla on yksinäistä, myös syvissä vesissä on yksinäistä. Ja se ainutlaatuinen kokemus kulkee aina mukana kuin integroituna persoonaan. Vaikea tässä kohtaa on enää pöyristyä ja pahoittaa mieltään peruspertin ja -paulan tavoin.