TE-toimisto olettaa että ilman autoa pitää ottaa vastaan työpaikka 70 kilometrin päästä??

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siellä kulkee sentään bussi.

Arvatkaa vaan, mikä mahtaa olla Lapin matkailukeskusten työvoimapulan syy, vaikka jo 30 kilometrin päästä voi löytyä työttömiä. Ei ole kaikilla pakkasessa käynnistyviä autoja eikä tällä ole koskaan kulkenut muu kuin taksit joskus tarjoilijan iltavuoron päättymisaikaan. Nyt ei ehkä saa taksiakaan.

Eikä tarvitse mennä mihinkään Lappiin saakka, että ei ole julkisia kulkuyhteyksiä.

Joku Suomen mittakaavassa iso kaupunki, 35km säteellä piirrät ympyrän ja usein ainoa keino kulkea töissä kaupungissa on oma auto.

Paikallisliikenne voi mahdollistaa kulun kehyskunnan keskustasta päivätöihin kaupungin keskustaan, kaikki muu vaatiikin sitten oman auton.

Tämän renkaan kehällä sitten puuttuukin poikittaisliikenne kokonaan, 2 kylää 35km kaupungista, kylien välillä ei ole muita bussiyhteyksiä kuin kaupungin kautta vaihtoineen, työmatka ei yleensä onnistu.

Ystäväni asuu Suomen kakkoskaupungin kehyskunnassa ja kulkeminen on tehty todella vaikeaksi kun bussivuoroja on karsittu. Vaikka bussilla pääsee melko läheltä kotoa suoraan työpaikan viereen, eivät aikataulut käy yksiin työaikojen kanssa. Työmatkoihin menee tolkuttomasti aikaa

Vierailija kirjoitti:

Entä jos bussi menee vain kolme kertaa viikossa sinne työpaikan suuntaan? Pyörällä poljen jopa 80 km per suunta kahtena päivänä viikossa, talvellakin?

Kummallista miten aina se ainoa haettavissa oleva työpaikka sisältää tällaiset mahdottomat ehdot. Muuta! Hae toista työtä! Oppisopimuskoulutukseen! Hae ammattikouluun! Edelleen on monia työvoimapulan ammatteja, joihin työllistyy 100%.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle - autottomalle tarjottiin kerran työpaikkaa, jonne olisi ollut sitä lähimmältä liikennöidyltä bussipysäkiltä 30 kilometrin kävelymatka.

Minulle te-tston täti sanoi, että voisin jättää mopon (juteltiin niitä näitä ja sanoin, että pojalla on mopoikä jne) sinne bussipysäkille ja ajaa 12 kilometriä sieltä töihin. 

Kuten huomaat, niin asioihin on ratkaisuja. Mutta mielestäsi olet liian hieno ihminen ajamaan mopolla, joten et sitten viitsi mennä töihin ollenkaan. Tiedätkö, että on sellaisia ihmisiä, jotka etsivät ratkaisuja ongelmissa ja sellaisia, jotka etsivät ongelmia ratkaisuissa. Arvaapa kummat menestyvät elämässä ja kohta heillä on varaa jopa ostaa auto. 

Voiko äiti tai isä vaan ottaa lapsen mopon omaan käyttöönsä työmatkoihin? Lain mukaan ei voi, koska se mopo on sen lapsen omaisuutta. Ei lapsella ole mitään velvollisuutta antaa mopoaan vanhemmille. Ihan saa sillä itse ajella ja päättää missä se on. Sitä paitsi on aika riskaaelia jättää mopo jonnekin bussipysäkille. Sehän varastetaan tai rikotaan alta aikayksikön. Ja mitäs sitten lapselle selittää, sorry, mut sun mopo meni. Ei kun uudestaan säästämään, jotta saat uuden.

Voiko äiti hankkia oman mopon eikä elää lapsensa kesätyörahoilla? Onko mahdollista, että äiti ottaa yhtään vastuuta elämästään?

Sitäpaitsi ei lapsen käytössä oleva mopo ole automaattisesti lapsen omaisuutta. Riippuu ihan, kuka sen on ostanut ja kenen nimiin se on laitettu. Uskaltaisin väittää, että tässä maassa suurin osa lasten ja nuorten kulkupeleistä on vanhempien ostamia.

No, meillä esim. mopot on nuorten. Itse maksamia ja omistamia. Joten mulla ei ole mitään asiaa ottaa niitä omaan käyttööni. 

Ja ei, mä en oo ajatellu ostaa mopoa ja ajaa sillä tuota reilun 100km työmatkaani. Vähän olis pitkä ja kylmä matka. Ja vähän vaarallinenkin, koska valtatietä pitäs ajaa koko matka. Ajan autolla sen matkan. Bussilla menis turhan kauan, eikä ne edes oikein osu työaikoihin. Onneksi oli puoliso joka auttoi auton ostamisessa, omat rahat ei olis riittäneet.

Niin, minä tosiaan ajan reilua 100km matkaa. Aikaa menee kolmisen tuntia, talvella vähän enemmänkin. En suosittele kellekään, kyllähän nuo matkat vie aikaa ja varsinkin energiaa. Ei paljon jää aikaa perheelle ja puolisolla on paljon isompi vastuu kotihommista. Mutta työ on määräaikainen ja omalta alalta. Oon sen ajatellut sinnitellä loppuun, vaikka mitään pakkoa ei olis. Matka on sellainen, että voisin kieltäytyä ilman karensseja. Tämän on työkkärikin todennut.

Mutta kuten sanoin, en suosittele, elämässä oikeasti pitää olla muutakin kuin se, että nouset aamulla ennen kukonlaulua ja meet töihin. Illalla tuut myöhään, ehdit just ja just syödä ja pienen hetken olla perheen kanssa. Sitten pikasesti nukkumaan, jotta jaksat herätä taas aamulla. Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska olet aina päivisin töissä toisella paikkakunnalla ja tulet kotiin niin myöhään että virastot ym. on kiinni. Kyläilemään ei ehdi eikä jaksa. Vieraitakin on hankala kutsua. Elämä on melkein kokonaan vaan työtä ja työmatkoja. Ja ei, mä en pidä itseäni minään suurena sankarina, kun en makaa kotona työttömänä. Välillä tunnen itseni todella tyhmäksi kun päätin työn ottaa vastaan. 

Joo elämässä pitäisi olla muutakin sisältöä kuin työ, mutta jollain pitää itsensäkin elättää tai sitten ainakin ihan vähintään olla vinkumatta tuistaan. Kyllä minä ainakin ottaisin erittäin mielelläni suuremman osan omasta palkasta itselleni, mutta en voi, kun pitää elättää kaikkia niitä, joita harmittaa herätä ajoissa.

No ihan valtiovalta on sitä mieltä, että työmatkoissa on tietyt rajat. Jos rajan ylittyessä kieltäytyy töistä niin se on ihan sallittua. Sä voit toki viettää työmatkoilla vaikka 5 tuntia aamulla ja illalla, mutta muiden ei tarvi toimia samoin. Riittää että toimii kuten säädetty on. Sun paheksuntasi ei meinaa yhtään mitään.

Miksi nostat korvausta kotona olosta?

En mä korvausta hae kotona olosta. En. Mä saan sitä koska olen työtön työnhakija. Ihan olen työkkärin sääntöjä noudattanut, enhän mä muuten edes niitä korvauksia saisi.

Oletko sä vähän vajaa kun et tätä ymmärrä?

Eikö työkkärin sääntöihin kuulu hakea itse aktiivisesti töitä eikä odottaa passiivisesti kotona?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vakityö? Muutto paikkakunnalle? Vuokra-asunto työpaikkakunnalta?

Millaisella palkalla on varaa pitää toista asuntoa työpaikkakunnalla?

No sillä kymppitonnin palkalla, jolla tuo yksi trolli jo rehvasteli. Pitää, katsos, vain opiskella ja tehdä harjoittelijatason duuneja parin maakunnan päässä kotoa, niin kyllä se ministerinpalkan kokoinen taivas aukeaa.

Työasuntoon voi saada tukea juurikin jos välimatka ylittää suositetun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kuvitellaan et sulla ois auto. Monelta heräisit ja lähtisit? Monelta työt alkaisi? Autollakin 80km/h tietä saattaisi ajaa n. tunti.

Ehkä kannattaa nyt tuista alkaa säästämään autoon tai otat työn vastaan ja kärvistelet bussilla siihen asti, kun saat rahat palkasta kasaan siihen autoon.

Työt alkaisivat liukuvana 07.30-08.00 välillä. Minun pitäisi ehtiä 06.05 bussiin linja-autoasemalla, jotta olen 07.50 työpaikalla. Polkupyörällä menee n. 20 minuuttia asemalle. Välissä on vielä bussin vaihto. Jos lähtisin vielä aikaisemmin niin olisin kai 07.00 työpaikalla ja odottelisin siellä sitten puoli tuntia. Autolla lähtisin varmaan 06.45-07.00 ajamaan. 

Eikö tossa nyt mene yli 3 tuntia edestakaisiin matkoihin? Aamulla menee jo yli 2 tuntia. Paluu siihen päälle, menee yli 3 tunnin. Joten voit kieltäytyä työstä ilman että siitä seuraa mitään.

Kuka kieltäytyy töistä?

Kuka tahansa fiksu perheellinen. Et sä sitä työtä tai mammonaa hautaas mukaan vie. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin viettää päivät töissä tai työmatkalla. Toki jos sulle työ on perhettä tärkeämpi niin anna mennä vaan. Saattaa olla että lapset ei paljon arvosta vanhempaa, jolle oli tärkeämpää istua autossa matkalla töihin tai takaisin kuin olla heidän elämässään.

Silloin ei olla työtön työnhakija vaan kotona. Työtön työnhakija ottaa vastaan työn, sitä se työnhakija tarkoittaa.

Jos työmatka ylittää tietyn ajan niin silloin on ihan sallittua kieltäytyä tarjotusta työstä. Silloin on edelleen työtön työnhakija. Paheksu niin paljon kuin haluat. Työtön on toiminut ihan sääntöjen mukaan. Ja on oikeutettu työttömyystukeen. Ei sinunkaan työntekijänä tarvi nuolla työnantajan persettä vaikka tämä sitä vaatis. Ihan kuule on yhdessä sovitut säännöt näissä asioissa, sekä työttömällä että työntekijällä. Meidän kaikkien suojaksi mielivaltaa vastaan. Jos niitä noudattaa niin on ihan se ja sama vaikka palstamamma kuinka paheksuisi ja itkisi netissä.

Työttömäthän täällä itkee ja valittaa. Kysyin että kuka oikeasti kieltäytyy töistä ja sä alat pitää luentoa työttömän säännöistä. 😂

Tyhmälle on pakko selittää asiat rautalangasta vääntämällä. 

Ei tarvitse rautalankaa, ihan voi vastata kysymykseen. Työnhakija ei kieltäydy töistä. Sama kuin sanoisi että äiti kieltäytyy äitiydestä koska säännöt sen mahdollistavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vakityö? Muutto paikkakunnalle? Vuokra-asunto työpaikkakunnalta?

Millaisella palkalla on varaa pitää toista asuntoa työpaikkakunnalla?

No sillä kymppitonnin palkalla, jolla tuo yksi trolli jo rehvasteli. Pitää, katsos, vain opiskella ja tehdä harjoittelijatason duuneja parin maakunnan päässä kotoa, niin kyllä se ministerinpalkan kokoinen taivas aukeaa.

Ei ilman omaa yritystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle - autottomalle tarjottiin kerran työpaikkaa, jonne olisi ollut sitä lähimmältä liikennöidyltä bussipysäkiltä 30 kilometrin kävelymatka.

Minulle te-tston täti sanoi, että voisin jättää mopon (juteltiin niitä näitä ja sanoin, että pojalla on mopoikä jne) sinne bussipysäkille ja ajaa 12 kilometriä sieltä töihin. 

Kuten huomaat, niin asioihin on ratkaisuja. Mutta mielestäsi olet liian hieno ihminen ajamaan mopolla, joten et sitten viitsi mennä töihin ollenkaan. Tiedätkö, että on sellaisia ihmisiä, jotka etsivät ratkaisuja ongelmissa ja sellaisia, jotka etsivät ongelmia ratkaisuissa. Arvaapa kummat menestyvät elämässä ja kohta heillä on varaa jopa ostaa auto. 

Voiko äiti tai isä vaan ottaa lapsen mopon omaan käyttöönsä työmatkoihin? Lain mukaan ei voi, koska se mopo on sen lapsen omaisuutta. Ei lapsella ole mitään velvollisuutta antaa mopoaan vanhemmille. Ihan saa sillä itse ajella ja päättää missä se on. Sitä paitsi on aika riskaaelia jättää mopo jonnekin bussipysäkille. Sehän varastetaan tai rikotaan alta aikayksikön. Ja mitäs sitten lapselle selittää, sorry, mut sun mopo meni. Ei kun uudestaan säästämään, jotta saat uuden.

Voiko äiti hankkia oman mopon eikä elää lapsensa kesätyörahoilla? Onko mahdollista, että äiti ottaa yhtään vastuuta elämästään?

Sitäpaitsi ei lapsen käytössä oleva mopo ole automaattisesti lapsen omaisuutta. Riippuu ihan, kuka sen on ostanut ja kenen nimiin se on laitettu. Uskaltaisin väittää, että tässä maassa suurin osa lasten ja nuorten kulkupeleistä on vanhempien ostamia.

No, meillä esim. mopot on nuorten. Itse maksamia ja omistamia. Joten mulla ei ole mitään asiaa ottaa niitä omaan käyttööni. 

Ja ei, mä en oo ajatellu ostaa mopoa ja ajaa sillä tuota reilun 100km työmatkaani. Vähän olis pitkä ja kylmä matka. Ja vähän vaarallinenkin, koska valtatietä pitäs ajaa koko matka. Ajan autolla sen matkan. Bussilla menis turhan kauan, eikä ne edes oikein osu työaikoihin. Onneksi oli puoliso joka auttoi auton ostamisessa, omat rahat ei olis riittäneet.

Niin, minä tosiaan ajan reilua 100km matkaa. Aikaa menee kolmisen tuntia, talvella vähän enemmänkin. En suosittele kellekään, kyllähän nuo matkat vie aikaa ja varsinkin energiaa. Ei paljon jää aikaa perheelle ja puolisolla on paljon isompi vastuu kotihommista. Mutta työ on määräaikainen ja omalta alalta. Oon sen ajatellut sinnitellä loppuun, vaikka mitään pakkoa ei olis. Matka on sellainen, että voisin kieltäytyä ilman karensseja. Tämän on työkkärikin todennut.

Mutta kuten sanoin, en suosittele, elämässä oikeasti pitää olla muutakin kuin se, että nouset aamulla ennen kukonlaulua ja meet töihin. Illalla tuut myöhään, ehdit just ja just syödä ja pienen hetken olla perheen kanssa. Sitten pikasesti nukkumaan, jotta jaksat herätä taas aamulla. Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska olet aina päivisin töissä toisella paikkakunnalla ja tulet kotiin niin myöhään että virastot ym. on kiinni. Kyläilemään ei ehdi eikä jaksa. Vieraitakin on hankala kutsua. Elämä on melkein kokonaan vaan työtä ja työmatkoja. Ja ei, mä en pidä itseäni minään suurena sankarina, kun en makaa kotona työttömänä. Välillä tunnen itseni todella tyhmäksi kun päätin työn ottaa vastaan. 

Hanki yksiö työpaikkasi vierestä ja ole siellä, jaksat sit viikonloput paljon paremmin ja laadukkaammin olla perheesi kanssa kuin nykyään.

Ei pysty, palkka on sen verran pieni, ettei ole varaa vuokrailla yksiöitä.

Bensahan on ilmaista.

No, olen toki tsekannut työkaupungin asuntotilanteen ja -hinnat. Ja laskenut että bensa tulee pienkulutteisella hybridillä halvemmaksi. Asunnon kalustaminen siihen päälle, ei vaan kannata tällä määräaikaisella työsuhteella.

Miksi sitten valitat pitkää matkaa?

En valittanut, kunhan totesin etten tätä suosittele kellekään. Ja ymmärrän hyvin jos työtön tästä kieltäytyy. Olen itse tämän valinnut ja teen homman sovitusti loppuun. 

Jaa, kyllä tuo valitukselta kuullosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vakityö? Muutto paikkakunnalle? Vuokra-asunto työpaikkakunnalta?

Millaisella palkalla on varaa pitää toista asuntoa työpaikkakunnalla?

No sillä kymppitonnin palkalla, jolla tuo yksi trolli jo rehvasteli. Pitää, katsos, vain opiskella ja tehdä harjoittelijatason duuneja parin maakunnan päässä kotoa, niin kyllä se ministerinpalkan kokoinen taivas aukeaa.

Ihan tavallista hoitotyötä esimerkiksi on pilvin pimein tarjolla Karjalassa ja Kainuussa. Voit olla varma, ettei yksiö Polvijärvellä maksa kovin montaa satasta ja usein työnantaja auttaa alkuun.

Olen ajanut reilun tonnin "romu" toyotalla nyt 3v ja n. 40 000 km.  Kokonaiskustannukset ihan kaikki laskettuna yhteen (bensat, verot, vakuutus, autopaikka, lasinpesunneste, öljyt, arvioitu arvonalenema ym ym.) ovat olleet 24 snt/km. Toki viime vuosi tullut kalliiksi, koska polttoaineen hinta on raketoinut ja vanhemmassa reilu 20v autossa kulutus on nykymittamuulla hieman reippaampaa. Bensojen osuus koko aikaväliltä kustannuksista onkin noin 3/4.

Kela maksaa oman auton käytöstä 25 snt/km työmatkalla, eli voitollehan tuossa pääsisi kirkkaasti. Toki omia ajoja et voi vähentää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vakityö? Muutto paikkakunnalle? Vuokra-asunto työpaikkakunnalta?

Millaisella palkalla on varaa pitää toista asuntoa työpaikkakunnalla?

Ihan jokaisen palkalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle - autottomalle tarjottiin kerran työpaikkaa, jonne olisi ollut sitä lähimmältä liikennöidyltä bussipysäkiltä 30 kilometrin kävelymatka.

Minulle te-tston täti sanoi, että voisin jättää mopon (juteltiin niitä näitä ja sanoin, että pojalla on mopoikä jne) sinne bussipysäkille ja ajaa 12 kilometriä sieltä töihin. 

Kuten huomaat, niin asioihin on ratkaisuja. Mutta mielestäsi olet liian hieno ihminen ajamaan mopolla, joten et sitten viitsi mennä töihin ollenkaan. Tiedätkö, että on sellaisia ihmisiä, jotka etsivät ratkaisuja ongelmissa ja sellaisia, jotka etsivät ongelmia ratkaisuissa. Arvaapa kummat menestyvät elämässä ja kohta heillä on varaa jopa ostaa auto. 

Voiko äiti tai isä vaan ottaa lapsen mopon omaan käyttöönsä työmatkoihin? Lain mukaan ei voi, koska se mopo on sen lapsen omaisuutta. Ei lapsella ole mitään velvollisuutta antaa mopoaan vanhemmille. Ihan saa sillä itse ajella ja päättää missä se on. Sitä paitsi on aika riskaaelia jättää mopo jonnekin bussipysäkille. Sehän varastetaan tai rikotaan alta aikayksikön. Ja mitäs sitten lapselle selittää, sorry, mut sun mopo meni. Ei kun uudestaan säästämään, jotta saat uuden.

Voiko äiti hankkia oman mopon eikä elää lapsensa kesätyörahoilla? Onko mahdollista, että äiti ottaa yhtään vastuuta elämästään?

Sitäpaitsi ei lapsen käytössä oleva mopo ole automaattisesti lapsen omaisuutta. Riippuu ihan, kuka sen on ostanut ja kenen nimiin se on laitettu. Uskaltaisin väittää, että tässä maassa suurin osa lasten ja nuorten kulkupeleistä on vanhempien ostamia.

No, meillä esim. mopot on nuorten. Itse maksamia ja omistamia. Joten mulla ei ole mitään asiaa ottaa niitä omaan käyttööni. 

Ja ei, mä en oo ajatellu ostaa mopoa ja ajaa sillä tuota reilun 100km työmatkaani. Vähän olis pitkä ja kylmä matka. Ja vähän vaarallinenkin, koska valtatietä pitäs ajaa koko matka. Ajan autolla sen matkan. Bussilla menis turhan kauan, eikä ne edes oikein osu työaikoihin. Onneksi oli puoliso joka auttoi auton ostamisessa, omat rahat ei olis riittäneet.

Niin, minä tosiaan ajan reilua 100km matkaa. Aikaa menee kolmisen tuntia, talvella vähän enemmänkin. En suosittele kellekään, kyllähän nuo matkat vie aikaa ja varsinkin energiaa. Ei paljon jää aikaa perheelle ja puolisolla on paljon isompi vastuu kotihommista. Mutta työ on määräaikainen ja omalta alalta. Oon sen ajatellut sinnitellä loppuun, vaikka mitään pakkoa ei olis. Matka on sellainen, että voisin kieltäytyä ilman karensseja. Tämän on työkkärikin todennut.

Mutta kuten sanoin, en suosittele, elämässä oikeasti pitää olla muutakin kuin se, että nouset aamulla ennen kukonlaulua ja meet töihin. Illalla tuut myöhään, ehdit just ja just syödä ja pienen hetken olla perheen kanssa. Sitten pikasesti nukkumaan, jotta jaksat herätä taas aamulla. Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska olet aina päivisin töissä toisella paikkakunnalla ja tulet kotiin niin myöhään että virastot ym. on kiinni. Kyläilemään ei ehdi eikä jaksa. Vieraitakin on hankala kutsua. Elämä on melkein kokonaan vaan työtä ja työmatkoja. Ja ei, mä en pidä itseäni minään suurena sankarina, kun en makaa kotona työttömänä. Välillä tunnen itseni todella tyhmäksi kun päätin työn ottaa vastaan. 

Määräaikaisena tuollainen vielä voi mennä, tietää että kestää vain aikansa. Mutta määräaikaista sopimuksesta on paha irtautua, jotta kannattaa nekin miettiä tarkkaan, jos pitkiä pätkiä.

Nykyisin työelämä on aika vaativaa ja kuluttavaa, palautumiselle on jäätävä aikaa. Pätkäsoppareissa vielä on suoriuduttava erityisen nohevasti, jos jatkoa/hyvää arvioita toivoo. Työelämä tällaisenaan on murroksessa, vanhat totuudet eivät enää päde. Ihmiset eivät jaksa, työ alkaa vied liikaa, eikä lomitus muun elämän yhteyteen kuten ennen. Ja toki vastaavasti myös perheen huollossa ja muussa ovat standardit nousseet ja tiukentuneet. Yhteisöllisyys taas löystynyt.

Suositan itse 6h työpäiviä, joita pm ehdotteli, jaksaisi suorittaa yhteiskunnan vaatimalla tavalla (eli tehdä 2 ihmisen työt yksin) ja vuorokauteen mahtuisi myös matkat, lepo ja muu elämä. Ostovoiman väheneminen kuitenkin tekee yhtälöstä vaikean palkkauksen osalta.

Monien pienten kurjistusten summa nykymeno, etsisin syitä myös rakenteista yksilöiden "haluttomuuden" sijaan.

Lisäisin vielä tuohon yhteisöllisyyteen ja muuttamiseen ympäriämpäri: kun joutuu hylkäämään tukiverkot, ovat perheet entistä tiukemmalla. Tähän lisänä vanhustenhuollon tila, mahdollisimman pitkään kotona, mutta lapset joutuvat muuttamaan kauas. Mikään ei oikein toimi luontevasti, hyvinvointia ei huomioida kuin kehitys- ja juhlapuheissa ja sitten ihmetellään kun ihmiset enenevissä määrin uupuvat. Nekin, joilla muuten voisi olla paljonkin annattavaa työntekijöinä ja yhteiskunnan pyörittäjinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle - autottomalle tarjottiin kerran työpaikkaa, jonne olisi ollut sitä lähimmältä liikennöidyltä bussipysäkiltä 30 kilometrin kävelymatka.

Minulle te-tston täti sanoi, että voisin jättää mopon (juteltiin niitä näitä ja sanoin, että pojalla on mopoikä jne) sinne bussipysäkille ja ajaa 12 kilometriä sieltä töihin. 

Kuten huomaat, niin asioihin on ratkaisuja. Mutta mielestäsi olet liian hieno ihminen ajamaan mopolla, joten et sitten viitsi mennä töihin ollenkaan. Tiedätkö, että on sellaisia ihmisiä, jotka etsivät ratkaisuja ongelmissa ja sellaisia, jotka etsivät ongelmia ratkaisuissa. Arvaapa kummat menestyvät elämässä ja kohta heillä on varaa jopa ostaa auto. 

Voiko äiti tai isä vaan ottaa lapsen mopon omaan käyttöönsä työmatkoihin? Lain mukaan ei voi, koska se mopo on sen lapsen omaisuutta. Ei lapsella ole mitään velvollisuutta antaa mopoaan vanhemmille. Ihan saa sillä itse ajella ja päättää missä se on. Sitä paitsi on aika riskaaelia jättää mopo jonnekin bussipysäkille. Sehän varastetaan tai rikotaan alta aikayksikön. Ja mitäs sitten lapselle selittää, sorry, mut sun mopo meni. Ei kun uudestaan säästämään, jotta saat uuden.

Voiko äiti hankkia oman mopon eikä elää lapsensa kesätyörahoilla? Onko mahdollista, että äiti ottaa yhtään vastuuta elämästään?

Sitäpaitsi ei lapsen käytössä oleva mopo ole automaattisesti lapsen omaisuutta. Riippuu ihan, kuka sen on ostanut ja kenen nimiin se on laitettu. Uskaltaisin väittää, että tässä maassa suurin osa lasten ja nuorten kulkupeleistä on vanhempien ostamia.

No, meillä esim. mopot on nuorten. Itse maksamia ja omistamia. Joten mulla ei ole mitään asiaa ottaa niitä omaan käyttööni. 

Ja ei, mä en oo ajatellu ostaa mopoa ja ajaa sillä tuota reilun 100km työmatkaani. Vähän olis pitkä ja kylmä matka. Ja vähän vaarallinenkin, koska valtatietä pitäs ajaa koko matka. Ajan autolla sen matkan. Bussilla menis turhan kauan, eikä ne edes oikein osu työaikoihin. Onneksi oli puoliso joka auttoi auton ostamisessa, omat rahat ei olis riittäneet.

Niin, minä tosiaan ajan reilua 100km matkaa. Aikaa menee kolmisen tuntia, talvella vähän enemmänkin. En suosittele kellekään, kyllähän nuo matkat vie aikaa ja varsinkin energiaa. Ei paljon jää aikaa perheelle ja puolisolla on paljon isompi vastuu kotihommista. Mutta työ on määräaikainen ja omalta alalta. Oon sen ajatellut sinnitellä loppuun, vaikka mitään pakkoa ei olis. Matka on sellainen, että voisin kieltäytyä ilman karensseja. Tämän on työkkärikin todennut.

Mutta kuten sanoin, en suosittele, elämässä oikeasti pitää olla muutakin kuin se, että nouset aamulla ennen kukonlaulua ja meet töihin. Illalla tuut myöhään, ehdit just ja just syödä ja pienen hetken olla perheen kanssa. Sitten pikasesti nukkumaan, jotta jaksat herätä taas aamulla. Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska olet aina päivisin töissä toisella paikkakunnalla ja tulet kotiin niin myöhään että virastot ym. on kiinni. Kyläilemään ei ehdi eikä jaksa. Vieraitakin on hankala kutsua. Elämä on melkein kokonaan vaan työtä ja työmatkoja. Ja ei, mä en pidä itseäni minään suurena sankarina, kun en makaa kotona työttömänä. Välillä tunnen itseni todella tyhmäksi kun päätin työn ottaa vastaan. 

Määräaikaisena tuollainen vielä voi mennä, tietää että kestää vain aikansa. Mutta määräaikaista sopimuksesta on paha irtautua, jotta kannattaa nekin miettiä tarkkaan, jos pitkiä pätkiä.

Nykyisin työelämä on aika vaativaa ja kuluttavaa, palautumiselle on jäätävä aikaa. Pätkäsoppareissa vielä on suoriuduttava erityisen nohevasti, jos jatkoa/hyvää arvioita toivoo. Työelämä tällaisenaan on murroksessa, vanhat totuudet eivät enää päde. Ihmiset eivät jaksa, työ alkaa vied liikaa, eikä lomitus muun elämän yhteyteen kuten ennen. Ja toki vastaavasti myös perheen huollossa ja muussa ovat standardit nousseet ja tiukentuneet. Yhteisöllisyys taas löystynyt.

Suositan itse 6h työpäiviä, joita pm ehdotteli, jaksaisi suorittaa yhteiskunnan vaatimalla tavalla (eli tehdä 2 ihmisen työt yksin) ja vuorokauteen mahtuisi myös matkat, lepo ja muu elämä. Ostovoiman väheneminen kuitenkin tekee yhtälöstä vaikean palkkauksen osalta.

Monien pienten kurjistusten summa nykymeno, etsisin syitä myös rakenteista yksilöiden "haluttomuuden" sijaan.

Lisäisin vielä tuohon yhteisöllisyyteen ja muuttamiseen ympäriämpäri: kun joutuu hylkäämään tukiverkot, ovat perheet entistä tiukemmalla. Tähän lisänä vanhustenhuollon tila, mahdollisimman pitkään kotona, mutta lapset joutuvat muuttamaan kauas. Mikään ei oikein toimi luontevasti, hyvinvointia ei huomioida kuin kehitys- ja juhlapuheissa ja sitten ihmetellään kun ihmiset enenevissä määrin uupuvat. Nekin, joilla muuten voisi olla paljonkin annattavaa työntekijöinä ja yhteiskunnan pyörittäjinä.

Kaikki varmaan tietää missä suossa Suomi on. Ratkaisu ei ole se että ne työssä olevat siirtyy 6h työpäiviin. Pakkohan työttömille jotain on tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle - autottomalle tarjottiin kerran työpaikkaa, jonne olisi ollut sitä lähimmältä liikennöidyltä bussipysäkiltä 30 kilometrin kävelymatka.

Minulle te-tston täti sanoi, että voisin jättää mopon (juteltiin niitä näitä ja sanoin, että pojalla on mopoikä jne) sinne bussipysäkille ja ajaa 12 kilometriä sieltä töihin. 

Kuten huomaat, niin asioihin on ratkaisuja. Mutta mielestäsi olet liian hieno ihminen ajamaan mopolla, joten et sitten viitsi mennä töihin ollenkaan. Tiedätkö, että on sellaisia ihmisiä, jotka etsivät ratkaisuja ongelmissa ja sellaisia, jotka etsivät ongelmia ratkaisuissa. Arvaapa kummat menestyvät elämässä ja kohta heillä on varaa jopa ostaa auto. 

Voiko äiti tai isä vaan ottaa lapsen mopon omaan käyttöönsä työmatkoihin? Lain mukaan ei voi, koska se mopo on sen lapsen omaisuutta. Ei lapsella ole mitään velvollisuutta antaa mopoaan vanhemmille. Ihan saa sillä itse ajella ja päättää missä se on. Sitä paitsi on aika riskaaelia jättää mopo jonnekin bussipysäkille. Sehän varastetaan tai rikotaan alta aikayksikön. Ja mitäs sitten lapselle selittää, sorry, mut sun mopo meni. Ei kun uudestaan säästämään, jotta saat uuden.

Voiko äiti hankkia oman mopon eikä elää lapsensa kesätyörahoilla? Onko mahdollista, että äiti ottaa yhtään vastuuta elämästään?

Sitäpaitsi ei lapsen käytössä oleva mopo ole automaattisesti lapsen omaisuutta. Riippuu ihan, kuka sen on ostanut ja kenen nimiin se on laitettu. Uskaltaisin väittää, että tässä maassa suurin osa lasten ja nuorten kulkupeleistä on vanhempien ostamia.

No, meillä esim. mopot on nuorten. Itse maksamia ja omistamia. Joten mulla ei ole mitään asiaa ottaa niitä omaan käyttööni. 

Ja ei, mä en oo ajatellu ostaa mopoa ja ajaa sillä tuota reilun 100km työmatkaani. Vähän olis pitkä ja kylmä matka. Ja vähän vaarallinenkin, koska valtatietä pitäs ajaa koko matka. Ajan autolla sen matkan. Bussilla menis turhan kauan, eikä ne edes oikein osu työaikoihin. Onneksi oli puoliso joka auttoi auton ostamisessa, omat rahat ei olis riittäneet.

Niin, minä tosiaan ajan reilua 100km matkaa. Aikaa menee kolmisen tuntia, talvella vähän enemmänkin. En suosittele kellekään, kyllähän nuo matkat vie aikaa ja varsinkin energiaa. Ei paljon jää aikaa perheelle ja puolisolla on paljon isompi vastuu kotihommista. Mutta työ on määräaikainen ja omalta alalta. Oon sen ajatellut sinnitellä loppuun, vaikka mitään pakkoa ei olis. Matka on sellainen, että voisin kieltäytyä ilman karensseja. Tämän on työkkärikin todennut.

Mutta kuten sanoin, en suosittele, elämässä oikeasti pitää olla muutakin kuin se, että nouset aamulla ennen kukonlaulua ja meet töihin. Illalla tuut myöhään, ehdit just ja just syödä ja pienen hetken olla perheen kanssa. Sitten pikasesti nukkumaan, jotta jaksat herätä taas aamulla. Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska olet aina päivisin töissä toisella paikkakunnalla ja tulet kotiin niin myöhään että virastot ym. on kiinni. Kyläilemään ei ehdi eikä jaksa. Vieraitakin on hankala kutsua. Elämä on melkein kokonaan vaan työtä ja työmatkoja. Ja ei, mä en pidä itseäni minään suurena sankarina, kun en makaa kotona työttömänä. Välillä tunnen itseni todella tyhmäksi kun päätin työn ottaa vastaan. 

Joo elämässä pitäisi olla muutakin sisältöä kuin työ, mutta jollain pitää itsensäkin elättää tai sitten ainakin ihan vähintään olla vinkumatta tuistaan. Kyllä minä ainakin ottaisin erittäin mielelläni suuremman osan omasta palkasta itselleni, mutta en voi, kun pitää elättää kaikkia niitä, joita harmittaa herätä ajoissa.

No ihan valtiovalta on sitä mieltä, että työmatkoissa on tietyt rajat. Jos rajan ylittyessä kieltäytyy töistä niin se on ihan sallittua. Sä voit toki viettää työmatkoilla vaikka 5 tuntia aamulla ja illalla, mutta muiden ei tarvi toimia samoin. Riittää että toimii kuten säädetty on. Sun paheksuntasi ei meinaa yhtään mitään.

Miksi nostat korvausta kotona olosta?

En mä korvausta hae kotona olosta. En. Mä saan sitä koska olen työtön työnhakija. Ihan olen työkkärin sääntöjä noudattanut, enhän mä muuten edes niitä korvauksia saisi.

Oletko sä vähän vajaa kun et tätä ymmärrä?

Eikö työkkärin sääntöihin kuulu hakea itse aktiivisesti töitä eikä odottaa passiivisesti kotona?

Tottakai kuuluu ja niin olen tehnytkin. Nytkin mulla on jo haettuna ne 4 pakkohakua ja haku jatkuu. Laitan useita kymmeniä hakemuksia kuukausittain. Harmi vaan kun omalla alalla on vähän töitä ja muille aloille (vaikka koulutus kyllä useimpiin riittäis) ei mua valita. Johtunee siitä, että työkokemus on lähinnä omalta alalta.

Ja juu, olisin jo vaihtanut alaa ja opiskellut, mutta kun sekin on tehty niin vaikeaksi. Ilman rahaa ei oikein onnistu. Tätä mä olen ihmetellyt. Kun joillakin aloilla on työvoimapuute niin miksi työttömiä ei kouluteta niille. Ei, roikutetaan niitä vaan kortistossa ja maksetaan korvausta. Samalla rahalla koulutettais ihmisiä muille aloille ja töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle - autottomalle tarjottiin kerran työpaikkaa, jonne olisi ollut sitä lähimmältä liikennöidyltä bussipysäkiltä 30 kilometrin kävelymatka.

Minulle te-tston täti sanoi, että voisin jättää mopon (juteltiin niitä näitä ja sanoin, että pojalla on mopoikä jne) sinne bussipysäkille ja ajaa 12 kilometriä sieltä töihin. 

Kuten huomaat, niin asioihin on ratkaisuja. Mutta mielestäsi olet liian hieno ihminen ajamaan mopolla, joten et sitten viitsi mennä töihin ollenkaan. Tiedätkö, että on sellaisia ihmisiä, jotka etsivät ratkaisuja ongelmissa ja sellaisia, jotka etsivät ongelmia ratkaisuissa. Arvaapa kummat menestyvät elämässä ja kohta heillä on varaa jopa ostaa auto. 

Voiko äiti tai isä vaan ottaa lapsen mopon omaan käyttöönsä työmatkoihin? Lain mukaan ei voi, koska se mopo on sen lapsen omaisuutta. Ei lapsella ole mitään velvollisuutta antaa mopoaan vanhemmille. Ihan saa sillä itse ajella ja päättää missä se on. Sitä paitsi on aika riskaaelia jättää mopo jonnekin bussipysäkille. Sehän varastetaan tai rikotaan alta aikayksikön. Ja mitäs sitten lapselle selittää, sorry, mut sun mopo meni. Ei kun uudestaan säästämään, jotta saat uuden.

Voiko äiti hankkia oman mopon eikä elää lapsensa kesätyörahoilla? Onko mahdollista, että äiti ottaa yhtään vastuuta elämästään?

Sitäpaitsi ei lapsen käytössä oleva mopo ole automaattisesti lapsen omaisuutta. Riippuu ihan, kuka sen on ostanut ja kenen nimiin se on laitettu. Uskaltaisin väittää, että tässä maassa suurin osa lasten ja nuorten kulkupeleistä on vanhempien ostamia.

No, meillä esim. mopot on nuorten. Itse maksamia ja omistamia. Joten mulla ei ole mitään asiaa ottaa niitä omaan käyttööni. 

Ja ei, mä en oo ajatellu ostaa mopoa ja ajaa sillä tuota reilun 100km työmatkaani. Vähän olis pitkä ja kylmä matka. Ja vähän vaarallinenkin, koska valtatietä pitäs ajaa koko matka. Ajan autolla sen matkan. Bussilla menis turhan kauan, eikä ne edes oikein osu työaikoihin. Onneksi oli puoliso joka auttoi auton ostamisessa, omat rahat ei olis riittäneet.

Niin, minä tosiaan ajan reilua 100km matkaa. Aikaa menee kolmisen tuntia, talvella vähän enemmänkin. En suosittele kellekään, kyllähän nuo matkat vie aikaa ja varsinkin energiaa. Ei paljon jää aikaa perheelle ja puolisolla on paljon isompi vastuu kotihommista. Mutta työ on määräaikainen ja omalta alalta. Oon sen ajatellut sinnitellä loppuun, vaikka mitään pakkoa ei olis. Matka on sellainen, että voisin kieltäytyä ilman karensseja. Tämän on työkkärikin todennut.

Mutta kuten sanoin, en suosittele, elämässä oikeasti pitää olla muutakin kuin se, että nouset aamulla ennen kukonlaulua ja meet töihin. Illalla tuut myöhään, ehdit just ja just syödä ja pienen hetken olla perheen kanssa. Sitten pikasesti nukkumaan, jotta jaksat herätä taas aamulla. Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska olet aina päivisin töissä toisella paikkakunnalla ja tulet kotiin niin myöhään että virastot ym. on kiinni. Kyläilemään ei ehdi eikä jaksa. Vieraitakin on hankala kutsua. Elämä on melkein kokonaan vaan työtä ja työmatkoja. Ja ei, mä en pidä itseäni minään suurena sankarina, kun en makaa kotona työttömänä. Välillä tunnen itseni todella tyhmäksi kun päätin työn ottaa vastaan. 

Joo elämässä pitäisi olla muutakin sisältöä kuin työ, mutta jollain pitää itsensäkin elättää tai sitten ainakin ihan vähintään olla vinkumatta tuistaan. Kyllä minä ainakin ottaisin erittäin mielelläni suuremman osan omasta palkasta itselleni, mutta en voi, kun pitää elättää kaikkia niitä, joita harmittaa herätä ajoissa.

No ihan valtiovalta on sitä mieltä, että työmatkoissa on tietyt rajat. Jos rajan ylittyessä kieltäytyy töistä niin se on ihan sallittua. Sä voit toki viettää työmatkoilla vaikka 5 tuntia aamulla ja illalla, mutta muiden ei tarvi toimia samoin. Riittää että toimii kuten säädetty on. Sun paheksuntasi ei meinaa yhtään mitään.

Miksi nostat korvausta kotona olosta?

En mä korvausta hae kotona olosta. En. Mä saan sitä koska olen työtön työnhakija. Ihan olen työkkärin sääntöjä noudattanut, enhän mä muuten edes niitä korvauksia saisi.

Oletko sä vähän vajaa kun et tätä ymmärrä?

Eikö työkkärin sääntöihin kuulu hakea itse aktiivisesti töitä eikä odottaa passiivisesti kotona?

Kyllähän moni hakee hyvinkin aktiivisesti, mutta harva hakee hanttihommia sadan kilsan päästä. Esim. minun tuntemani työttömät hakevat ihan vaan kotipaikkakunnalta, korkeintaan naapurikunnasta (johon pääsee junalla 20 minuutissa).

Kuka uskaltaa asua huonojen julkisten yhteyksien päässä ilman autoa? Miten te pääsette ikinä mihinkään? Vai asuuko esim. ap kaupungin/kunnan keskustassa, jossa kaupat ja palvelut ovat saatavilla ilman autoa, ja se työpaikka on vaan osoitettu jostain mielivaltaisesta metiköstä?

Ap:n työmatka kuulostaa kamalalta, eikä ole mitenkään kohtuullinen, mutta kiinnostaisi kyllä kuulla, miten joku uskaltaa muuttaa kauas palveluista ilman autoa. Miten vaikkapa maaseudulla VOI pärjätä ilman autoa? 

Itse asun siis Helsingin keskustassa ja mieluiten työskentelen n. 5 km säteellä, koska sen kauemmas kulkeminen vie täällä helposti aivan törkeästi aikaa. Jonnekin Kehä kolmosen varteen autottomana, ei hel.ve.tissä... Yli tunti menee suuntaansa heti ja jos yhtään yhteydet tökkii, saat 3 tuntia helposti kulumaan päivästä siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kuvitellaan et sulla ois auto. Monelta heräisit ja lähtisit? Monelta työt alkaisi? Autollakin 80km/h tietä saattaisi ajaa n. tunti.

Ehkä kannattaa nyt tuista alkaa säästämään autoon tai otat työn vastaan ja kärvistelet bussilla siihen asti, kun saat rahat palkasta kasaan siihen autoon.

Työt alkaisivat liukuvana 07.30-08.00 välillä. Minun pitäisi ehtiä 06.05 bussiin linja-autoasemalla, jotta olen 07.50 työpaikalla. Polkupyörällä menee n. 20 minuuttia asemalle. Välissä on vielä bussin vaihto. Jos lähtisin vielä aikaisemmin niin olisin kai 07.00 työpaikalla ja odottelisin siellä sitten puoli tuntia. Autolla lähtisin varmaan 06.45-07.00 ajamaan. 

Eikö tossa nyt mene yli 3 tuntia edestakaisiin matkoihin? Aamulla menee jo yli 2 tuntia. Paluu siihen päälle, menee yli 3 tunnin. Joten voit kieltäytyä työstä ilman että siitä seuraa mitään.

Kuka kieltäytyy töistä?

Kuka tahansa fiksu perheellinen. Et sä sitä työtä tai mammonaa hautaas mukaan vie. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin viettää päivät töissä tai työmatkalla. Toki jos sulle työ on perhettä tärkeämpi niin anna mennä vaan. Saattaa olla että lapset ei paljon arvosta vanhempaa, jolle oli tärkeämpää istua autossa matkalla töihin tai takaisin kuin olla heidän elämässään.

Silloin ei olla työtön työnhakija vaan kotona. Työtön työnhakija ottaa vastaan työn, sitä se työnhakija tarkoittaa.

Jos työmatka ylittää tietyn ajan niin silloin on ihan sallittua kieltäytyä tarjotusta työstä. Silloin on edelleen työtön työnhakija. Paheksu niin paljon kuin haluat. Työtön on toiminut ihan sääntöjen mukaan. Ja on oikeutettu työttömyystukeen. Ei sinunkaan työntekijänä tarvi nuolla työnantajan persettä vaikka tämä sitä vaatis. Ihan kuule on yhdessä sovitut säännöt näissä asioissa, sekä työttömällä että työntekijällä. Meidän kaikkien suojaksi mielivaltaa vastaan. Jos niitä noudattaa niin on ihan se ja sama vaikka palstamamma kuinka paheksuisi ja itkisi netissä.

Työttömäthän täällä itkee ja valittaa. Kysyin että kuka oikeasti kieltäytyy töistä ja sä alat pitää luentoa työttömän säännöistä. 😂

Tyhmälle on pakko selittää asiat rautalangasta vääntämällä. 

Ei tarvitse rautalankaa, ihan voi vastata kysymykseen. Työnhakija ei kieltäydy töistä. Sama kuin sanoisi että äiti kieltäytyy äitiydestä koska säännöt sen mahdollistavat.

Työnhakija saa kieltäytyä työstä jos työmatka ylittää 3 tuntia päivässä. Ja saahan äitikin kieltäytyä äitiydestä, antaa vaan lapset huostaan ja adoptoitavaksi. Monikin itseasiassa kieltäytyy äitiydestä jo nyt. Paheksu nyt vähän heitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle - autottomalle tarjottiin kerran työpaikkaa, jonne olisi ollut sitä lähimmältä liikennöidyltä bussipysäkiltä 30 kilometrin kävelymatka.

Minulle te-tston täti sanoi, että voisin jättää mopon (juteltiin niitä näitä ja sanoin, että pojalla on mopoikä jne) sinne bussipysäkille ja ajaa 12 kilometriä sieltä töihin. 

Kuten huomaat, niin asioihin on ratkaisuja. Mutta mielestäsi olet liian hieno ihminen ajamaan mopolla, joten et sitten viitsi mennä töihin ollenkaan. Tiedätkö, että on sellaisia ihmisiä, jotka etsivät ratkaisuja ongelmissa ja sellaisia, jotka etsivät ongelmia ratkaisuissa. Arvaapa kummat menestyvät elämässä ja kohta heillä on varaa jopa ostaa auto. 

Voiko äiti tai isä vaan ottaa lapsen mopon omaan käyttöönsä työmatkoihin? Lain mukaan ei voi, koska se mopo on sen lapsen omaisuutta. Ei lapsella ole mitään velvollisuutta antaa mopoaan vanhemmille. Ihan saa sillä itse ajella ja päättää missä se on. Sitä paitsi on aika riskaaelia jättää mopo jonnekin bussipysäkille. Sehän varastetaan tai rikotaan alta aikayksikön. Ja mitäs sitten lapselle selittää, sorry, mut sun mopo meni. Ei kun uudestaan säästämään, jotta saat uuden.

Voiko äiti hankkia oman mopon eikä elää lapsensa kesätyörahoilla? Onko mahdollista, että äiti ottaa yhtään vastuuta elämästään?

Sitäpaitsi ei lapsen käytössä oleva mopo ole automaattisesti lapsen omaisuutta. Riippuu ihan, kuka sen on ostanut ja kenen nimiin se on laitettu. Uskaltaisin väittää, että tässä maassa suurin osa lasten ja nuorten kulkupeleistä on vanhempien ostamia.

No, meillä esim. mopot on nuorten. Itse maksamia ja omistamia. Joten mulla ei ole mitään asiaa ottaa niitä omaan käyttööni. 

Ja ei, mä en oo ajatellu ostaa mopoa ja ajaa sillä tuota reilun 100km työmatkaani. Vähän olis pitkä ja kylmä matka. Ja vähän vaarallinenkin, koska valtatietä pitäs ajaa koko matka. Ajan autolla sen matkan. Bussilla menis turhan kauan, eikä ne edes oikein osu työaikoihin. Onneksi oli puoliso joka auttoi auton ostamisessa, omat rahat ei olis riittäneet.

Niin, minä tosiaan ajan reilua 100km matkaa. Aikaa menee kolmisen tuntia, talvella vähän enemmänkin. En suosittele kellekään, kyllähän nuo matkat vie aikaa ja varsinkin energiaa. Ei paljon jää aikaa perheelle ja puolisolla on paljon isompi vastuu kotihommista. Mutta työ on määräaikainen ja omalta alalta. Oon sen ajatellut sinnitellä loppuun, vaikka mitään pakkoa ei olis. Matka on sellainen, että voisin kieltäytyä ilman karensseja. Tämän on työkkärikin todennut.

Mutta kuten sanoin, en suosittele, elämässä oikeasti pitää olla muutakin kuin se, että nouset aamulla ennen kukonlaulua ja meet töihin. Illalla tuut myöhään, ehdit just ja just syödä ja pienen hetken olla perheen kanssa. Sitten pikasesti nukkumaan, jotta jaksat herätä taas aamulla. Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska olet aina päivisin töissä toisella paikkakunnalla ja tulet kotiin niin myöhään että virastot ym. on kiinni. Kyläilemään ei ehdi eikä jaksa. Vieraitakin on hankala kutsua. Elämä on melkein kokonaan vaan työtä ja työmatkoja. Ja ei, mä en pidä itseäni minään suurena sankarina, kun en makaa kotona työttömänä. Välillä tunnen itseni todella tyhmäksi kun päätin työn ottaa vastaan. 

Määräaikaisena tuollainen vielä voi mennä, tietää että kestää vain aikansa. Mutta määräaikaista sopimuksesta on paha irtautua, jotta kannattaa nekin miettiä tarkkaan, jos pitkiä pätkiä.

Nykyisin työelämä on aika vaativaa ja kuluttavaa, palautumiselle on jäätävä aikaa. Pätkäsoppareissa vielä on suoriuduttava erityisen nohevasti, jos jatkoa/hyvää arvioita toivoo. Työelämä tällaisenaan on murroksessa, vanhat totuudet eivät enää päde. Ihmiset eivät jaksa, työ alkaa vied liikaa, eikä lomitus muun elämän yhteyteen kuten ennen. Ja toki vastaavasti myös perheen huollossa ja muussa ovat standardit nousseet ja tiukentuneet. Yhteisöllisyys taas löystynyt.

Suositan itse 6h työpäiviä, joita pm ehdotteli, jaksaisi suorittaa yhteiskunnan vaatimalla tavalla (eli tehdä 2 ihmisen työt yksin) ja vuorokauteen mahtuisi myös matkat, lepo ja muu elämä. Ostovoiman väheneminen kuitenkin tekee yhtälöstä vaikean palkkauksen osalta.

Monien pienten kurjistusten summa nykymeno, etsisin syitä myös rakenteista yksilöiden "haluttomuuden" sijaan.

Lisäisin vielä tuohon yhteisöllisyyteen ja muuttamiseen ympäriämpäri: kun joutuu hylkäämään tukiverkot, ovat perheet entistä tiukemmalla. Tähän lisänä vanhustenhuollon tila, mahdollisimman pitkään kotona, mutta lapset joutuvat muuttamaan kauas. Mikään ei oikein toimi luontevasti, hyvinvointia ei huomioida kuin kehitys- ja juhlapuheissa ja sitten ihmetellään kun ihmiset enenevissä määrin uupuvat. Nekin, joilla muuten voisi olla paljonkin annattavaa työntekijöinä ja yhteiskunnan pyörittäjinä.

Kaikki varmaan tietää missä suossa Suomi on. Ratkaisu ei ole se että ne työssä olevat siirtyy 6h työpäiviin. Pakkohan työttömille jotain on tehdä.

Sillähän asiaa juuri autettaisi. Eli. Lisättäisiin avustavia työtehtäviä, jaettaisiin sitä työtä. Ne, jotka ovat nyt töissä, jaksaisivat paremmin. Harvempi jäisi täysin ulkopuolelle. Ongelma on tuossa mustavalko-ajattelussa. Työllinen-työtön. Täysillä tai ei ollenkaan. Jne.

Näitä perustason tehtäviähän on jatkuvasti vähennetty. Näkyy monilla asiantuntijoilla, ennen oli sihteerejä, nykyisin koko paketti hoidetaan itse, vähemmillä resursseilla, samassa ajassa. Nyt on juuri tuo ongelma, että ollaksesi työllinen on uhrattava paljon tai sitten vaihtoehtona olla kotona. Ei niin mitään järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle - autottomalle tarjottiin kerran työpaikkaa, jonne olisi ollut sitä lähimmältä liikennöidyltä bussipysäkiltä 30 kilometrin kävelymatka.

Minulle te-tston täti sanoi, että voisin jättää mopon (juteltiin niitä näitä ja sanoin, että pojalla on mopoikä jne) sinne bussipysäkille ja ajaa 12 kilometriä sieltä töihin. 

Kuten huomaat, niin asioihin on ratkaisuja. Mutta mielestäsi olet liian hieno ihminen ajamaan mopolla, joten et sitten viitsi mennä töihin ollenkaan. Tiedätkö, että on sellaisia ihmisiä, jotka etsivät ratkaisuja ongelmissa ja sellaisia, jotka etsivät ongelmia ratkaisuissa. Arvaapa kummat menestyvät elämässä ja kohta heillä on varaa jopa ostaa auto. 

Voiko äiti tai isä vaan ottaa lapsen mopon omaan käyttöönsä työmatkoihin? Lain mukaan ei voi, koska se mopo on sen lapsen omaisuutta. Ei lapsella ole mitään velvollisuutta antaa mopoaan vanhemmille. Ihan saa sillä itse ajella ja päättää missä se on. Sitä paitsi on aika riskaaelia jättää mopo jonnekin bussipysäkille. Sehän varastetaan tai rikotaan alta aikayksikön. Ja mitäs sitten lapselle selittää, sorry, mut sun mopo meni. Ei kun uudestaan säästämään, jotta saat uuden.

Voiko äiti hankkia oman mopon eikä elää lapsensa kesätyörahoilla? Onko mahdollista, että äiti ottaa yhtään vastuuta elämästään?

Sitäpaitsi ei lapsen käytössä oleva mopo ole automaattisesti lapsen omaisuutta. Riippuu ihan, kuka sen on ostanut ja kenen nimiin se on laitettu. Uskaltaisin väittää, että tässä maassa suurin osa lasten ja nuorten kulkupeleistä on vanhempien ostamia.

No, meillä esim. mopot on nuorten. Itse maksamia ja omistamia. Joten mulla ei ole mitään asiaa ottaa niitä omaan käyttööni. 

Ja ei, mä en oo ajatellu ostaa mopoa ja ajaa sillä tuota reilun 100km työmatkaani. Vähän olis pitkä ja kylmä matka. Ja vähän vaarallinenkin, koska valtatietä pitäs ajaa koko matka. Ajan autolla sen matkan. Bussilla menis turhan kauan, eikä ne edes oikein osu työaikoihin. Onneksi oli puoliso joka auttoi auton ostamisessa, omat rahat ei olis riittäneet.

Niin, minä tosiaan ajan reilua 100km matkaa. Aikaa menee kolmisen tuntia, talvella vähän enemmänkin. En suosittele kellekään, kyllähän nuo matkat vie aikaa ja varsinkin energiaa. Ei paljon jää aikaa perheelle ja puolisolla on paljon isompi vastuu kotihommista. Mutta työ on määräaikainen ja omalta alalta. Oon sen ajatellut sinnitellä loppuun, vaikka mitään pakkoa ei olis. Matka on sellainen, että voisin kieltäytyä ilman karensseja. Tämän on työkkärikin todennut.

Mutta kuten sanoin, en suosittele, elämässä oikeasti pitää olla muutakin kuin se, että nouset aamulla ennen kukonlaulua ja meet töihin. Illalla tuut myöhään, ehdit just ja just syödä ja pienen hetken olla perheen kanssa. Sitten pikasesti nukkumaan, jotta jaksat herätä taas aamulla. Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska olet aina päivisin töissä toisella paikkakunnalla ja tulet kotiin niin myöhään että virastot ym. on kiinni. Kyläilemään ei ehdi eikä jaksa. Vieraitakin on hankala kutsua. Elämä on melkein kokonaan vaan työtä ja työmatkoja. Ja ei, mä en pidä itseäni minään suurena sankarina, kun en makaa kotona työttömänä. Välillä tunnen itseni todella tyhmäksi kun päätin työn ottaa vastaan. 

Määräaikaisena tuollainen vielä voi mennä, tietää että kestää vain aikansa. Mutta määräaikaista sopimuksesta on paha irtautua, jotta kannattaa nekin miettiä tarkkaan, jos pitkiä pätkiä.

Nykyisin työelämä on aika vaativaa ja kuluttavaa, palautumiselle on jäätävä aikaa. Pätkäsoppareissa vielä on suoriuduttava erityisen nohevasti, jos jatkoa/hyvää arvioita toivoo. Työelämä tällaisenaan on murroksessa, vanhat totuudet eivät enää päde. Ihmiset eivät jaksa, työ alkaa vied liikaa, eikä lomitus muun elämän yhteyteen kuten ennen. Ja toki vastaavasti myös perheen huollossa ja muussa ovat standardit nousseet ja tiukentuneet. Yhteisöllisyys taas löystynyt.

Suositan itse 6h työpäiviä, joita pm ehdotteli, jaksaisi suorittaa yhteiskunnan vaatimalla tavalla (eli tehdä 2 ihmisen työt yksin) ja vuorokauteen mahtuisi myös matkat, lepo ja muu elämä. Ostovoiman väheneminen kuitenkin tekee yhtälöstä vaikean palkkauksen osalta.

Monien pienten kurjistusten summa nykymeno, etsisin syitä myös rakenteista yksilöiden "haluttomuuden" sijaan.

Lisäisin vielä tuohon yhteisöllisyyteen ja muuttamiseen ympäriämpäri: kun joutuu hylkäämään tukiverkot, ovat perheet entistä tiukemmalla. Tähän lisänä vanhustenhuollon tila, mahdollisimman pitkään kotona, mutta lapset joutuvat muuttamaan kauas. Mikään ei oikein toimi luontevasti, hyvinvointia ei huomioida kuin kehitys- ja juhlapuheissa ja sitten ihmetellään kun ihmiset enenevissä määrin uupuvat. Nekin, joilla muuten voisi olla paljonkin annattavaa työntekijöinä ja yhteiskunnan pyörittäjinä.

Kaikki varmaan tietää missä suossa Suomi on. Ratkaisu ei ole se että ne työssä olevat siirtyy 6h työpäiviin. Pakkohan työttömille jotain on tehdä.

Jep, tapetaan ne nälkään ja kurjuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Kuka uskaltaa asua huonojen julkisten yhteyksien päässä ilman autoa? Miten te pääsette ikinä mihinkään? Vai asuuko esim. ap kaupungin/kunnan keskustassa, jossa kaupat ja palvelut ovat saatavilla ilman autoa, ja se työpaikka on vaan osoitettu jostain mielivaltaisesta metiköstä?

Ap:n työmatka kuulostaa kamalalta, eikä ole mitenkään kohtuullinen, mutta kiinnostaisi kyllä kuulla, miten joku uskaltaa muuttaa kauas palveluista ilman autoa. Miten vaikkapa maaseudulla VOI pärjätä ilman autoa? 

Itse asun siis Helsingin keskustassa ja mieluiten työskentelen n. 5 km säteellä, koska sen kauemmas kulkeminen vie täällä helposti aivan törkeästi aikaa. Jonnekin Kehä kolmosen varteen autottomana, ei hel.ve.tissä... Yli tunti menee suuntaansa heti ja jos yhtään yhteydet tökkii, saat 3 tuntia helposti kulumaan päivästä siihen. 

Eivät nuo työkkärin kaukana tarjoamat paikat sitä tarkoita, että henkilö asuu kaukana kaikesta. Se voi tarkoittaa sitäkin, että henkilö asuu 20 000 asukkaan kaupungissa keskellä kaikkia palveluita, hakee töitä sieltä sekä samankkokoisista naapurikunnista - mutta sitten työkkäri pakottaa hakemaan jonnekin vielä kauempana sijaitsevaan kuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle - autottomalle tarjottiin kerran työpaikkaa, jonne olisi ollut sitä lähimmältä liikennöidyltä bussipysäkiltä 30 kilometrin kävelymatka.

Minulle te-tston täti sanoi, että voisin jättää mopon (juteltiin niitä näitä ja sanoin, että pojalla on mopoikä jne) sinne bussipysäkille ja ajaa 12 kilometriä sieltä töihin. 

Kuten huomaat, niin asioihin on ratkaisuja. Mutta mielestäsi olet liian hieno ihminen ajamaan mopolla, joten et sitten viitsi mennä töihin ollenkaan. Tiedätkö, että on sellaisia ihmisiä, jotka etsivät ratkaisuja ongelmissa ja sellaisia, jotka etsivät ongelmia ratkaisuissa. Arvaapa kummat menestyvät elämässä ja kohta heillä on varaa jopa ostaa auto. 

Voiko äiti tai isä vaan ottaa lapsen mopon omaan käyttöönsä työmatkoihin? Lain mukaan ei voi, koska se mopo on sen lapsen omaisuutta. Ei lapsella ole mitään velvollisuutta antaa mopoaan vanhemmille. Ihan saa sillä itse ajella ja päättää missä se on. Sitä paitsi on aika riskaaelia jättää mopo jonnekin bussipysäkille. Sehän varastetaan tai rikotaan alta aikayksikön. Ja mitäs sitten lapselle selittää, sorry, mut sun mopo meni. Ei kun uudestaan säästämään, jotta saat uuden.

Voiko äiti hankkia oman mopon eikä elää lapsensa kesätyörahoilla? Onko mahdollista, että äiti ottaa yhtään vastuuta elämästään?

Sitäpaitsi ei lapsen käytössä oleva mopo ole automaattisesti lapsen omaisuutta. Riippuu ihan, kuka sen on ostanut ja kenen nimiin se on laitettu. Uskaltaisin väittää, että tässä maassa suurin osa lasten ja nuorten kulkupeleistä on vanhempien ostamia.

No, meillä esim. mopot on nuorten. Itse maksamia ja omistamia. Joten mulla ei ole mitään asiaa ottaa niitä omaan käyttööni. 

Ja ei, mä en oo ajatellu ostaa mopoa ja ajaa sillä tuota reilun 100km työmatkaani. Vähän olis pitkä ja kylmä matka. Ja vähän vaarallinenkin, koska valtatietä pitäs ajaa koko matka. Ajan autolla sen matkan. Bussilla menis turhan kauan, eikä ne edes oikein osu työaikoihin. Onneksi oli puoliso joka auttoi auton ostamisessa, omat rahat ei olis riittäneet.

Niin, minä tosiaan ajan reilua 100km matkaa. Aikaa menee kolmisen tuntia, talvella vähän enemmänkin. En suosittele kellekään, kyllähän nuo matkat vie aikaa ja varsinkin energiaa. Ei paljon jää aikaa perheelle ja puolisolla on paljon isompi vastuu kotihommista. Mutta työ on määräaikainen ja omalta alalta. Oon sen ajatellut sinnitellä loppuun, vaikka mitään pakkoa ei olis. Matka on sellainen, että voisin kieltäytyä ilman karensseja. Tämän on työkkärikin todennut.

Mutta kuten sanoin, en suosittele, elämässä oikeasti pitää olla muutakin kuin se, että nouset aamulla ennen kukonlaulua ja meet töihin. Illalla tuut myöhään, ehdit just ja just syödä ja pienen hetken olla perheen kanssa. Sitten pikasesti nukkumaan, jotta jaksat herätä taas aamulla. Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska olet aina päivisin töissä toisella paikkakunnalla ja tulet kotiin niin myöhään että virastot ym. on kiinni. Kyläilemään ei ehdi eikä jaksa. Vieraitakin on hankala kutsua. Elämä on melkein kokonaan vaan työtä ja työmatkoja. Ja ei, mä en pidä itseäni minään suurena sankarina, kun en makaa kotona työttömänä. Välillä tunnen itseni todella tyhmäksi kun päätin työn ottaa vastaan. 

Määräaikaisena tuollainen vielä voi mennä, tietää että kestää vain aikansa. Mutta määräaikaista sopimuksesta on paha irtautua, jotta kannattaa nekin miettiä tarkkaan, jos pitkiä pätkiä.

Nykyisin työelämä on aika vaativaa ja kuluttavaa, palautumiselle on jäätävä aikaa. Pätkäsoppareissa vielä on suoriuduttava erityisen nohevasti, jos jatkoa/hyvää arvioita toivoo. Työelämä tällaisenaan on murroksessa, vanhat totuudet eivät enää päde. Ihmiset eivät jaksa, työ alkaa vied liikaa, eikä lomitus muun elämän yhteyteen kuten ennen. Ja toki vastaavasti myös perheen huollossa ja muussa ovat standardit nousseet ja tiukentuneet. Yhteisöllisyys taas löystynyt.

Suositan itse 6h työpäiviä, joita pm ehdotteli, jaksaisi suorittaa yhteiskunnan vaatimalla tavalla (eli tehdä 2 ihmisen työt yksin) ja vuorokauteen mahtuisi myös matkat, lepo ja muu elämä. Ostovoiman väheneminen kuitenkin tekee yhtälöstä vaikean palkkauksen osalta.

Monien pienten kurjistusten summa nykymeno, etsisin syitä myös rakenteista yksilöiden "haluttomuuden" sijaan.

Lisäisin vielä tuohon yhteisöllisyyteen ja muuttamiseen ympäriämpäri: kun joutuu hylkäämään tukiverkot, ovat perheet entistä tiukemmalla. Tähän lisänä vanhustenhuollon tila, mahdollisimman pitkään kotona, mutta lapset joutuvat muuttamaan kauas. Mikään ei oikein toimi luontevasti, hyvinvointia ei huomioida kuin kehitys- ja juhlapuheissa ja sitten ihmetellään kun ihmiset enenevissä määrin uupuvat. Nekin, joilla muuten voisi olla paljonkin annattavaa työntekijöinä ja yhteiskunnan pyörittäjinä.

Kaikki varmaan tietää missä suossa Suomi on. Ratkaisu ei ole se että ne työssä olevat siirtyy 6h työpäiviin. Pakkohan työttömille jotain on tehdä.

Sillähän asiaa juuri autettaisi. Eli. Lisättäisiin avustavia työtehtäviä, jaettaisiin sitä työtä. Ne, jotka ovat nyt töissä, jaksaisivat paremmin. Harvempi jäisi täysin ulkopuolelle. Ongelma on tuossa mustavalko-ajattelussa. Työllinen-työtön. Täysillä tai ei ollenkaan. Jne.

Näitä perustason tehtäviähän on jatkuvasti vähennetty. Näkyy monilla asiantuntijoilla, ennen oli sihteerejä, nykyisin koko paketti hoidetaan itse, vähemmillä resursseilla, samassa ajassa. Nyt on juuri tuo ongelma, että ollaksesi työllinen on uhrattava paljon tai sitten vaihtoehtona olla kotona. Ei niin mitään järkeä.

Mistä sä luulet sen johtuvan? Siitä ettei niitä töitä kukaan tee, kun kotona saa enemmän rahaa.