Miksi haluan aina miestä joka ei halua minua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Siinä on aina se mahdollisuus, että sitä sänkyynmenemistä ei tule,kun viivyttää ja tajuaa, ettei siitä tulisi mitään.

Sivusta kommetoin; paljon parempi niin kuin että tulisi kiusallisia kokemuksia ihmisen kanssa, joka ei sitten sytytäkään sängyssä yhtään. Olen joskus itsekin lähtenyt tuolle linjalle että tutustutaan ja katsellaan ennen seksiä vähän aikaa tulisiko henkisen puolen kautta tarvittavaa vetoa toiseen, mutta ei sitä tule. Ja jos menee sänkyyn kokeilemaan syntyykö vetoa sitä kautta, se on täysi katastrofi. Tällaisista kokemuksista oppii että jos ei tee mieli repiä vaatteita pois toisen päältä jo ensihetkestä, juttua on ihan turha jatkaa pidemmälle.

Onko itsehillintä seksissä täysin mennyt käsite? Totta kai voi olla halu repiä ne vaatteet pois, mutta ei ihmiset toteuta aina kaikkia halujaan välittömästi, ennen kuin se on turvallista.

Harrastamattomasta seksistä ei seuraa mitään. Harrastetusta voi seurata raskaus, tauti, särkynyt sydän, hyväksikäytetyksi tuleminen, trauma, väkivaltakokemus, esineellistetyksi tuleminen jne.

Ei seuraa, hyvä pointti, enkä ole tässä kehottamassa heittäytymään mihinkään ketään. En luottamukseen enkä myöskään omaan tarvitsevuuteen, vaikka sitä onkin vaikea järjen avulla hillitä. Oma tarvitsevuus synnyttää riskejä, koska se synnyttää projektioita. 

Mutta tuo viimeisen kappaleen loppu juuri osoittaa, miten seksiä monesti lähestytään vaarojen kautta, pelkopohjaisesti. Maailmassa on paljon vaaroja, mutta omia rajoja tutkimalla ja vahvistamalla voi välttää niistä useimmat jo ennen kun edes pohtii halutaanko seksiä heti vai vasta kuukauden päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen nainen. Tämän takia parisuhdemarkkinat ovat höyryävää paskaa.

Jaa. No haluaahan valtaosa miehistäkin isotissisiä salikissoja eikä niitä naisia joita voisi oikeasti saada.

Eivät muuten halua. Mulla olisi isot luomutissit ja voimalajeja harrastettu. En kelpaa kellekään. Kyllä ne miehet haluaa hoikan (ei urheilullista!) naisen kumitisseillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.

Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee. 

Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin. 

En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.

Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.

Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.

Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.

Siis yrittää tehdä tietoisemmin mitä? Jahtaamista, luopumista, "oikean" rakkauden etsimistä?

Jahtaamista. Eli kirjoita mitä teet, mitä ajattelet vaikka muistiin. Silloin on helpompi nähdä mitä tapahtuu jälkikäteen ja huomata, kun se alkaa toistua seuraavalla kerralla. Sinuna kiinnittäisin huomiota erityisesti alkuvaiheeseen miten tulkitset miehen käytöstä. Kirjoita vaikkapa "mitä mies teki" "minun tulkintani". 

Se mitä yrittää vastustaa aktiivisesti vie enemmän energiaa kuin se, että vain antaa tapahtua. Voit hyväksyä sen itsessäsi, että sinulla on taipumus rakastua alhaisella kynnyksellä, onhan siinä hyviäkin puolia. Sinun ei silti tarvitse tehdä mitään eli poistaa tilanteen aiheuttamaa kutkutusta toiminnalla: sellaisella toiminnalla, minkä vähitellen huomaat kaavaksi. 

Jos nyt siitä edes on kyse. Ilmeisesti puhut vain yhdestä tapauksesta kun et saanut vastarakkautta. Ei siitä vielä kaavaa muodostu, kun aloituksessa oli kyse elämän mittaisesta kaavasta.

Kyllä kyseessä on jossain määrin kaava, mutta se oli pitkän parisuhteen vuoksi tauolla. Kuitenkin ikävuodet 17-30 meni aika lailla samaa kaavaa toistaen. Hakeudun suhteisiin, joissa tulen satutetuksi. Jotka on tavalla tai toisella mahdottomia. Joskus miehet on varattuja, useimmiten ei. En usko että kyse on minulla kilpailusta tai edes kielletyn tai saavuttamattoman himosta. Vaan jostain itsetuhon muodosta. Osa minusta kerjää verta nenästään. Tunnistaa loistomahdollisuuden rysäyttää täysillä päin seinää ja painaa kaasun pohjaan. Jee, nyt on oiva tilaisuus saada huolella turpiin, kyllä kiitos!

Nämä minun kohteenihan ei ikinä ole sellaisia, joilta ei saa mitään vastakaikua. Vaan juuri niitä kyllä-ei-vaarinhousut -arpojia. Tykkää, ei tykkää, tykkää, ähäkutti enpäs tykkääkään. Ainakaan tarpeeksi. Annan tikkarin ja otan sen pois -tyyppejä.

Tai sitten minä mokaan ne itse. Ehkä se kiinnostus onkin alunperin molemminpuolista. Mutta hulluus alkaa paistaa naamarin takaa kun vähän lähemmin tutustuu, ja taas näkyy yhdestä miehestä pelkät perävalot. Ja minä itken sikiönä suihkun lattialla ja hoen että minä en ole mitään.

Uskon, että tiedät itse parhaiten minkätyyppistä tuo kohdallasi on. Tässä ei niinkään ole kyse suhteen ja ihmisten ulkoisista puitteista, ulkonäöstä, statuksesta, vaan henkilön sisäisestä problematiikasta, joka heijastuu suhteisiin. Siis niihinkin suhteisiin, joissa vastapuolella ei tosiasiassa ole vetoa samantyyppiseen asetelmaan, jolloin suhde päättyy. 

Tuosta tykkään - enpäs tykkäkään -kuviosta sanoisin yleisen elämänkokemuksen perusteella, että oikea vaihtoehto on "en tykkää". Mitä näitä olen seurannut, niin kyse on joko siitä, että halutaan helposti seksiä (mies) ja puhutaan mukavia tai sitten siitä, että nainen tai mies itse on taipuvainen toiveajatteluun, jolloin kyseessä on projektio. Esimerkiksi, kun itse ollaan ihastuneita, tulkitaan kaikki mitä toinen tekee ihastukseksi olipa se sitten mitä tahansa. Oharit on kiirettä, välttely sitoutumishaluttomuutta jne. Aina löytyy selityksiä. 

Se tulkintakehikko missä omaa tapaansa olla suhteessa ja ajatella sitä on ihan helkkarin tärkeä meille jokaiselle. Juuri kukaan ei kuitenkaan selvitä sitä, vaan jäädään pintatasolle miettimään kumppanin ominaisuuksia, "oikeutta" tunteeseen x tai y (ikään kuin sitä varten pitäisi perustaa oikeusistuin saako tuntea jotain tunnetta vai ei) ja loppujen lopuksi jos tulee lapsia, koko tämä kehikko siirtyy heihin.

Kiintymyssuhdemallissa (siinä turvallisessakin) on kyse hyvin dynaamisesta ilmiöstä, taipumuksesta reagoida ja lisäksi vielä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Impulsiivisuus, tasaisuus, rytmi (nopea vai hidas), kaiken tuollaisen vaikutus siihen miten ollaan kontaktissa toiseen vaikuttaa myös lapsuudenperheen mallien ja arvostusten lisäksi. Kun tulee tietoiseksi noista asioista, olen ainakin itse kokenut sen hyvin mielenkiintoiseksi, mutta myös hyvin vaikeasti muutettavissa olevaksi asioiksi. Olen saanut selville, että minun miestyyppini muistuttaa hyvin pitkälle tiettyjä henkilöitä lapsuudessani. En osaa kuvitella, että pystyisin kiinnostumaan seksuaalisesti muunlaisista. Vaikka kuinka olisi ulkoisesti samantyyppinen, ei silti. Tietyt asiat on vain oltava, että kiinnostus syntyy. Juuret asioille ovat pitkät.

Tuosta tykkään - en tykkää olet varmaan pitkälti oikeassa. Pääasiassa se on ei ja kaikki muu on omien toiveiden heijastamista. Tosin on niitäkin tapauksia, että vasta jälkikäteen olen tajunnut kuvittelleeni ehkä enemmänkin sen "ei tykkää" puolen. Olen nimittäin taipuvainen heijastamaan niihin tulkintoihin paitsi toiveitani, myös pelkojani. Näen herkästi pieniä torjuntoja sielläkin missä niitä ei ole.

Ehkä tasaisen jahkailun sijaan tyypillistä suhdekehitystä kuvaa sellainen laskeva trendi. Se alkaa hullaantumisella, joka on tyypillisesti ainakin jossain määrin molemminpuolista. Ainakin pienen hetken. Mutta se kääntyy epävarmuudeksi ja empimiseksi joka lopulta kallistuu torjuntaan. Viestit harvenee ja lyhenee, kunnes loppuu kokonaan. Humaantunut katse muuttuu kylmyydeksi. Minä näen sen jo kaukaa mutten osaa tehdä mitään sen pysäyttämiseksi. Osa minusta ajattelee, että se on väistämätön seuraus siitä että päästän jonkun lähelle. Se joku näkee minun sisälleni ja huomaa, ettei kaikkien kovien kuorten alla olekaan kultaa. Ja siitä alkaa se väistämätön etääntyminen.

Kirjoitat hyvin. Tuo loppu kuvastaa mielestäni tavanomaisia ihmissuhteita eikä sitä, ettet ole kultaa tai että sinun sisällesi olisi nähty. Koska normaalistikin (ennen kun tuntee jonkun ihmisen paremmin) kuuluu prosessiin projektioita ja introjektioita. Siis oletuksia. Eli kyseessä ei ole välttämättä mitään patologista, vaan tutustumisen prosessi voi johtaa jomman kumman ymmärrykseen siitä, että me emme sovikaan yhteen. Toki se on hylkääminen, jos itse olisi tahtonut jatkaa, mutta ei se sinun arvoasi vie. Ehkä sinuun sijoitettiin jotain omaa, joka pois vedettiin, jolloin todennäköisesti säästyit paljolta. 

Jos tekisit johtopäätöksiä itse aikaisemmin, olisit itse hylkäämässä muita. Jomman kummanhan se on aina tehtävä, jos suhde päättyy.

No joo, tavallaan. Ja sitten tavallaan kyllä ajattelen, että jotain vikaahan siinä sisällössä on oltava jos se systemaattisesti kaikki karkottaa. Että on itsepetosta tukeutua sellaiseen ajatteluun, että kaikki ei vaan sovi kaikille jne. Jostain syystä jotkut kuitenkin sopivat useimmille niille ihmisille, joiden kanssa tuntuu alustavasti natsaavan yhteen, ja jotkut ei tunnu sopivan oikein kenellekään vaan juttu tyssää säännönmukaisesti siinä muutaman kuukauden kohdalla.

Kuinka monta miestä se "kaikki" on? Luulen, että jokainen mies ja tilanne oli kuitenkin hiukan erilainen, vain sinun mielen näyttämösi on sama. (Se onkin suomennettu mielen näyttämö, ei sisäinen näyttämö, McDougallin käsite siis.)

Mielen näyttämö panee muut tiettyyn rooliin, vaikka nämä kokisivat olevansa roolissa, johon eivät mahdu tai sovi eli kaikki mitä ajattelet ja pelkäät ilmenee tavalla tai toisella vuorovaikutuksessa. Pelot saavat aikaan takertumista, itseriittoisuus työntää kauemmas, esimerkiksi,  minkä lisäksi houkutellaan toinen itselle sopivaan dynamiikkaan.

Myös se toinen osapuoli tekee samaa oman käsikirjoituksensa mukaisesti. Siksi voin varmuudella sanoa, että kyse ei ole siitä, ettet sinä ollutkaan kultaa tai joku näki sisääsi. Jos hän olisi tehnyt niin, olisitte suhteessa, koska olisi syntynyt erittäin syvä kontakti. Se ei missään tapauksessa synny siitä, että toinen koetaan täydelliseksi, vaan siitä, että hänen puutteensa tekevät hänestä oikean. Siis omaan dynamiikkaan ja näyttämöllepanoon sopivan henkilön, jolloin seksuaalinen ja intiimi kontakti, kipinä syntyy. Tulee tunne, että olen tuntenut tämän henkilön kauan tai että hän vastaa kaikkiin tarpeisiini: jopa niihin, josta en itse ole tietoinen. Eli rakastuu.

Pohdin tätä asiaa vielä. Alun hurahdus tapahtuu aina jossain sellaisessa ihme kuplassa, johon on helppo ajautua mukaan. Hurahtanut minä on hauska, iloinen, elämä janoinen, seksikäs ja intohimoinen. Ja sitten tulee se käänne. Se joku pieni takaisku, joka horjuttaa. Sen jälkeen en enää ole iloinen ja hauska. Vaan olen pelokas, takertuva ja ahdistunut. Mutta tässä vaiheessa tapahtuu jotain muutakin. Minä sulkeudun. Eli itseasiassa se, joka tulee torjutuksi ei ole se avoin minä, vaan se minä joka on jo vetänyt suojamuurin päälle ja vetäytynyt poteroon piiloon odottamaan pakkeja.

Varmaan osa minusta ajattelee, että minusta pidettäisiin enemmän, jos osaisin olla pidempään se alkuminä. Se huoleton, iloinen ja ihana. Jos saisin pidettyä siitä minusta pidempään kiinni, minuun ehdittäisiin kunnolla rakastua eikä edes epävarmuuden ja pelon ilmaantuminen enää tappaisi sitä. Minun panikointiani jaksettaisiin ymmärtää ja minua rakastettaisiin siitä huolimatta. Vaikka eihän se varmaan niinkään mene. Ei se alkuminä ole totta. Ainakaan koko totuus. Ei sen varaan voi perustaa mitään kestävää.

Täällä toinen samanlainen. (Analysoit hyvin.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Siinä on aina se mahdollisuus, että sitä sänkyynmenemistä ei tule,kun viivyttää ja tajuaa, ettei siitä tulisi mitään.

Sivusta kommetoin; paljon parempi niin kuin että tulisi kiusallisia kokemuksia ihmisen kanssa, joka ei sitten sytytäkään sängyssä yhtään. Olen joskus itsekin lähtenyt tuolle linjalle että tutustutaan ja katsellaan ennen seksiä vähän aikaa tulisiko henkisen puolen kautta tarvittavaa vetoa toiseen, mutta ei sitä tule. Ja jos menee sänkyyn kokeilemaan syntyykö vetoa sitä kautta, se on täysi katastrofi. Tällaisista kokemuksista oppii että jos ei tee mieli repiä vaatteita pois toisen päältä jo ensihetkestä, juttua on ihan turha jatkaa pidemmälle.

Onko itsehillintä seksissä täysin mennyt käsite? Totta kai voi olla halu repiä ne vaatteet pois, mutta ei ihmiset toteuta aina kaikkia halujaan välittömästi, ennen kuin se on turvallista.

Harrastamattomasta seksistä ei seuraa mitään. Harrastetusta voi seurata raskaus, tauti, särkynyt sydän, hyväksikäytetyksi tuleminen, trauma, väkivaltakokemus, esineellistetyksi tuleminen jne.

Ei seuraa, hyvä pointti, enkä ole tässä kehottamassa heittäytymään mihinkään ketään. En luottamukseen enkä myöskään omaan tarvitsevuuteen, vaikka sitä onkin vaikea järjen avulla hillitä. Oma tarvitsevuus synnyttää riskejä, koska se synnyttää projektioita. 

Mutta tuo viimeisen kappaleen loppu juuri osoittaa, miten seksiä monesti lähestytään vaarojen kautta, pelkopohjaisesti. Maailmassa on paljon vaaroja, mutta omia rajoja tutkimalla ja vahvistamalla voi välttää niistä useimmat jo ennen kun edes pohtii halutaanko seksiä heti vai vasta kuukauden päästä. 

Kuten sanoin, tiedän heti kenen kanssa haluan seksiä, mutta en harrasta sitä heti. Tällä strategialla on ollut vain yksi seksikumppani, jonka kanssa suhdetta ei lasketa vuosissa tai vuosikymmenissä. Oma psyyke ei kestä irtoseksiä, joten suojelen mieltäni. Seksistä tykkään kyllä kovasti, kun siihen asti on päästy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.

Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee. 

Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin. 

En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.

Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.

Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.

Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.

Siis yrittää tehdä tietoisemmin mitä? Jahtaamista, luopumista, "oikean" rakkauden etsimistä?

Jahtaamista. Eli kirjoita mitä teet, mitä ajattelet vaikka muistiin. Silloin on helpompi nähdä mitä tapahtuu jälkikäteen ja huomata, kun se alkaa toistua seuraavalla kerralla. Sinuna kiinnittäisin huomiota erityisesti alkuvaiheeseen miten tulkitset miehen käytöstä. Kirjoita vaikkapa "mitä mies teki" "minun tulkintani". 

Se mitä yrittää vastustaa aktiivisesti vie enemmän energiaa kuin se, että vain antaa tapahtua. Voit hyväksyä sen itsessäsi, että sinulla on taipumus rakastua alhaisella kynnyksellä, onhan siinä hyviäkin puolia. Sinun ei silti tarvitse tehdä mitään eli poistaa tilanteen aiheuttamaa kutkutusta toiminnalla: sellaisella toiminnalla, minkä vähitellen huomaat kaavaksi. 

Jos nyt siitä edes on kyse. Ilmeisesti puhut vain yhdestä tapauksesta kun et saanut vastarakkautta. Ei siitä vielä kaavaa muodostu, kun aloituksessa oli kyse elämän mittaisesta kaavasta.

Kyllä kyseessä on jossain määrin kaava, mutta se oli pitkän parisuhteen vuoksi tauolla. Kuitenkin ikävuodet 17-30 meni aika lailla samaa kaavaa toistaen. Hakeudun suhteisiin, joissa tulen satutetuksi. Jotka on tavalla tai toisella mahdottomia. Joskus miehet on varattuja, useimmiten ei. En usko että kyse on minulla kilpailusta tai edes kielletyn tai saavuttamattoman himosta. Vaan jostain itsetuhon muodosta. Osa minusta kerjää verta nenästään. Tunnistaa loistomahdollisuuden rysäyttää täysillä päin seinää ja painaa kaasun pohjaan. Jee, nyt on oiva tilaisuus saada huolella turpiin, kyllä kiitos!

Nämä minun kohteenihan ei ikinä ole sellaisia, joilta ei saa mitään vastakaikua. Vaan juuri niitä kyllä-ei-vaarinhousut -arpojia. Tykkää, ei tykkää, tykkää, ähäkutti enpäs tykkääkään. Ainakaan tarpeeksi. Annan tikkarin ja otan sen pois -tyyppejä.

Tai sitten minä mokaan ne itse. Ehkä se kiinnostus onkin alunperin molemminpuolista. Mutta hulluus alkaa paistaa naamarin takaa kun vähän lähemmin tutustuu, ja taas näkyy yhdestä miehestä pelkät perävalot. Ja minä itken sikiönä suihkun lattialla ja hoen että minä en ole mitään.

Uskon, että tiedät itse parhaiten minkätyyppistä tuo kohdallasi on. Tässä ei niinkään ole kyse suhteen ja ihmisten ulkoisista puitteista, ulkonäöstä, statuksesta, vaan henkilön sisäisestä problematiikasta, joka heijastuu suhteisiin. Siis niihinkin suhteisiin, joissa vastapuolella ei tosiasiassa ole vetoa samantyyppiseen asetelmaan, jolloin suhde päättyy. 

Tuosta tykkään - enpäs tykkäkään -kuviosta sanoisin yleisen elämänkokemuksen perusteella, että oikea vaihtoehto on "en tykkää". Mitä näitä olen seurannut, niin kyse on joko siitä, että halutaan helposti seksiä (mies) ja puhutaan mukavia tai sitten siitä, että nainen tai mies itse on taipuvainen toiveajatteluun, jolloin kyseessä on projektio. Esimerkiksi, kun itse ollaan ihastuneita, tulkitaan kaikki mitä toinen tekee ihastukseksi olipa se sitten mitä tahansa. Oharit on kiirettä, välttely sitoutumishaluttomuutta jne. Aina löytyy selityksiä. 

Se tulkintakehikko missä omaa tapaansa olla suhteessa ja ajatella sitä on ihan helkkarin tärkeä meille jokaiselle. Juuri kukaan ei kuitenkaan selvitä sitä, vaan jäädään pintatasolle miettimään kumppanin ominaisuuksia, "oikeutta" tunteeseen x tai y (ikään kuin sitä varten pitäisi perustaa oikeusistuin saako tuntea jotain tunnetta vai ei) ja loppujen lopuksi jos tulee lapsia, koko tämä kehikko siirtyy heihin.

Kiintymyssuhdemallissa (siinä turvallisessakin) on kyse hyvin dynaamisesta ilmiöstä, taipumuksesta reagoida ja lisäksi vielä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Impulsiivisuus, tasaisuus, rytmi (nopea vai hidas), kaiken tuollaisen vaikutus siihen miten ollaan kontaktissa toiseen vaikuttaa myös lapsuudenperheen mallien ja arvostusten lisäksi. Kun tulee tietoiseksi noista asioista, olen ainakin itse kokenut sen hyvin mielenkiintoiseksi, mutta myös hyvin vaikeasti muutettavissa olevaksi asioiksi. Olen saanut selville, että minun miestyyppini muistuttaa hyvin pitkälle tiettyjä henkilöitä lapsuudessani. En osaa kuvitella, että pystyisin kiinnostumaan seksuaalisesti muunlaisista. Vaikka kuinka olisi ulkoisesti samantyyppinen, ei silti. Tietyt asiat on vain oltava, että kiinnostus syntyy. Juuret asioille ovat pitkät.

Tuosta tykkään - en tykkää olet varmaan pitkälti oikeassa. Pääasiassa se on ei ja kaikki muu on omien toiveiden heijastamista. Tosin on niitäkin tapauksia, että vasta jälkikäteen olen tajunnut kuvittelleeni ehkä enemmänkin sen "ei tykkää" puolen. Olen nimittäin taipuvainen heijastamaan niihin tulkintoihin paitsi toiveitani, myös pelkojani. Näen herkästi pieniä torjuntoja sielläkin missä niitä ei ole.

Ehkä tasaisen jahkailun sijaan tyypillistä suhdekehitystä kuvaa sellainen laskeva trendi. Se alkaa hullaantumisella, joka on tyypillisesti ainakin jossain määrin molemminpuolista. Ainakin pienen hetken. Mutta se kääntyy epävarmuudeksi ja empimiseksi joka lopulta kallistuu torjuntaan. Viestit harvenee ja lyhenee, kunnes loppuu kokonaan. Humaantunut katse muuttuu kylmyydeksi. Minä näen sen jo kaukaa mutten osaa tehdä mitään sen pysäyttämiseksi. Osa minusta ajattelee, että se on väistämätön seuraus siitä että päästän jonkun lähelle. Se joku näkee minun sisälleni ja huomaa, ettei kaikkien kovien kuorten alla olekaan kultaa. Ja siitä alkaa se väistämätön etääntyminen.

Kirjoitat hyvin. Tuo loppu kuvastaa mielestäni tavanomaisia ihmissuhteita eikä sitä, ettet ole kultaa tai että sinun sisällesi olisi nähty. Koska normaalistikin (ennen kun tuntee jonkun ihmisen paremmin) kuuluu prosessiin projektioita ja introjektioita. Siis oletuksia. Eli kyseessä ei ole välttämättä mitään patologista, vaan tutustumisen prosessi voi johtaa jomman kumman ymmärrykseen siitä, että me emme sovikaan yhteen. Toki se on hylkääminen, jos itse olisi tahtonut jatkaa, mutta ei se sinun arvoasi vie. Ehkä sinuun sijoitettiin jotain omaa, joka pois vedettiin, jolloin todennäköisesti säästyit paljolta. 

Jos tekisit johtopäätöksiä itse aikaisemmin, olisit itse hylkäämässä muita. Jomman kummanhan se on aina tehtävä, jos suhde päättyy.

No joo, tavallaan. Ja sitten tavallaan kyllä ajattelen, että jotain vikaahan siinä sisällössä on oltava jos se systemaattisesti kaikki karkottaa. Että on itsepetosta tukeutua sellaiseen ajatteluun, että kaikki ei vaan sovi kaikille jne. Jostain syystä jotkut kuitenkin sopivat useimmille niille ihmisille, joiden kanssa tuntuu alustavasti natsaavan yhteen, ja jotkut ei tunnu sopivan oikein kenellekään vaan juttu tyssää säännönmukaisesti siinä muutaman kuukauden kohdalla.

Kuinka monta miestä se "kaikki" on? Luulen, että jokainen mies ja tilanne oli kuitenkin hiukan erilainen, vain sinun mielen näyttämösi on sama. (Se onkin suomennettu mielen näyttämö, ei sisäinen näyttämö, McDougallin käsite siis.)

Mielen näyttämö panee muut tiettyyn rooliin, vaikka nämä kokisivat olevansa roolissa, johon eivät mahdu tai sovi eli kaikki mitä ajattelet ja pelkäät ilmenee tavalla tai toisella vuorovaikutuksessa. Pelot saavat aikaan takertumista, itseriittoisuus työntää kauemmas, esimerkiksi,  minkä lisäksi houkutellaan toinen itselle sopivaan dynamiikkaan.

Myös se toinen osapuoli tekee samaa oman käsikirjoituksensa mukaisesti. Siksi voin varmuudella sanoa, että kyse ei ole siitä, ettet sinä ollutkaan kultaa tai joku näki sisääsi. Jos hän olisi tehnyt niin, olisitte suhteessa, koska olisi syntynyt erittäin syvä kontakti. Se ei missään tapauksessa synny siitä, että toinen koetaan täydelliseksi, vaan siitä, että hänen puutteensa tekevät hänestä oikean. Siis omaan dynamiikkaan ja näyttämöllepanoon sopivan henkilön, jolloin seksuaalinen ja intiimi kontakti, kipinä syntyy. Tulee tunne, että olen tuntenut tämän henkilön kauan tai että hän vastaa kaikkiin tarpeisiini: jopa niihin, josta en itse ole tietoinen. Eli rakastuu.

Pohdin tätä asiaa vielä. Alun hurahdus tapahtuu aina jossain sellaisessa ihme kuplassa, johon on helppo ajautua mukaan. Hurahtanut minä on hauska, iloinen, elämä janoinen, seksikäs ja intohimoinen. Ja sitten tulee se käänne. Se joku pieni takaisku, joka horjuttaa. Sen jälkeen en enää ole iloinen ja hauska. Vaan olen pelokas, takertuva ja ahdistunut. Mutta tässä vaiheessa tapahtuu jotain muutakin. Minä sulkeudun. Eli itseasiassa se, joka tulee torjutuksi ei ole se avoin minä, vaan se minä joka on jo vetänyt suojamuurin päälle ja vetäytynyt poteroon piiloon odottamaan pakkeja.

Varmaan osa minusta ajattelee, että minusta pidettäisiin enemmän, jos osaisin olla pidempään se alkuminä. Se huoleton, iloinen ja ihana. Jos saisin pidettyä siitä minusta pidempään kiinni, minuun ehdittäisiin kunnolla rakastua eikä edes epävarmuuden ja pelon ilmaantuminen enää tappaisi sitä. Minun panikointiani jaksettaisiin ymmärtää ja minua rakastettaisiin siitä huolimatta. Vaikka eihän se varmaan niinkään mene. Ei se alkuminä ole totta. Ainakaan koko totuus. Ei sen varaan voi perustaa mitään kestävää.

Minun korvaani kuulostaa siltä, että tuo rakentuu kahden ääripään varaan, jolloin olisi ehkä hyödyllistä tutkia sitä keskikohtaa, sitä arkiminää, jota voisi kenties ottaa avuksi. Se on sinulla olemassa, vaikka et aina sitä muista, kun pelottaa tai kun olet euforiassa.

Yleisesti ottaen suhteen alkupuolella paljastuva tarvitsevuus, siis pelot, panikointi, torjumisen pelkääminen ja ennakointi vaikuttavat vuorovaikutukseen, niin kuin itsekin varmasti olet huomannut. Kun sulkeudut, sulkeudut itseesi, jolloin kontakti toiseen katoaa. Se toinenkin tahtoisi sinulta, että olisit häntä varten, olisit aikuinen nainen. Kun toiseen takertuu, se puuttuu, vastavuoroisuus, ja projektiot jylläävät. Ja valitettavasti narsistisesti häiriintyvät henkilöt käyttävät tarvitsevuutta hyväkseen. Heidän ravintonsa tulee siitä, että he ovat aurinkokunnan keskus, jota muut kiertävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.

Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee. 

Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin. 

En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.

Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.

Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.

Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.

Siis yrittää tehdä tietoisemmin mitä? Jahtaamista, luopumista, "oikean" rakkauden etsimistä?

Jahtaamista. Eli kirjoita mitä teet, mitä ajattelet vaikka muistiin. Silloin on helpompi nähdä mitä tapahtuu jälkikäteen ja huomata, kun se alkaa toistua seuraavalla kerralla. Sinuna kiinnittäisin huomiota erityisesti alkuvaiheeseen miten tulkitset miehen käytöstä. Kirjoita vaikkapa "mitä mies teki" "minun tulkintani". 

Se mitä yrittää vastustaa aktiivisesti vie enemmän energiaa kuin se, että vain antaa tapahtua. Voit hyväksyä sen itsessäsi, että sinulla on taipumus rakastua alhaisella kynnyksellä, onhan siinä hyviäkin puolia. Sinun ei silti tarvitse tehdä mitään eli poistaa tilanteen aiheuttamaa kutkutusta toiminnalla: sellaisella toiminnalla, minkä vähitellen huomaat kaavaksi. 

Jos nyt siitä edes on kyse. Ilmeisesti puhut vain yhdestä tapauksesta kun et saanut vastarakkautta. Ei siitä vielä kaavaa muodostu, kun aloituksessa oli kyse elämän mittaisesta kaavasta.

Kyllä kyseessä on jossain määrin kaava, mutta se oli pitkän parisuhteen vuoksi tauolla. Kuitenkin ikävuodet 17-30 meni aika lailla samaa kaavaa toistaen. Hakeudun suhteisiin, joissa tulen satutetuksi. Jotka on tavalla tai toisella mahdottomia. Joskus miehet on varattuja, useimmiten ei. En usko että kyse on minulla kilpailusta tai edes kielletyn tai saavuttamattoman himosta. Vaan jostain itsetuhon muodosta. Osa minusta kerjää verta nenästään. Tunnistaa loistomahdollisuuden rysäyttää täysillä päin seinää ja painaa kaasun pohjaan. Jee, nyt on oiva tilaisuus saada huolella turpiin, kyllä kiitos!

Nämä minun kohteenihan ei ikinä ole sellaisia, joilta ei saa mitään vastakaikua. Vaan juuri niitä kyllä-ei-vaarinhousut -arpojia. Tykkää, ei tykkää, tykkää, ähäkutti enpäs tykkääkään. Ainakaan tarpeeksi. Annan tikkarin ja otan sen pois -tyyppejä.

Tai sitten minä mokaan ne itse. Ehkä se kiinnostus onkin alunperin molemminpuolista. Mutta hulluus alkaa paistaa naamarin takaa kun vähän lähemmin tutustuu, ja taas näkyy yhdestä miehestä pelkät perävalot. Ja minä itken sikiönä suihkun lattialla ja hoen että minä en ole mitään.

Uskon, että tiedät itse parhaiten minkätyyppistä tuo kohdallasi on. Tässä ei niinkään ole kyse suhteen ja ihmisten ulkoisista puitteista, ulkonäöstä, statuksesta, vaan henkilön sisäisestä problematiikasta, joka heijastuu suhteisiin. Siis niihinkin suhteisiin, joissa vastapuolella ei tosiasiassa ole vetoa samantyyppiseen asetelmaan, jolloin suhde päättyy. 

Tuosta tykkään - enpäs tykkäkään -kuviosta sanoisin yleisen elämänkokemuksen perusteella, että oikea vaihtoehto on "en tykkää". Mitä näitä olen seurannut, niin kyse on joko siitä, että halutaan helposti seksiä (mies) ja puhutaan mukavia tai sitten siitä, että nainen tai mies itse on taipuvainen toiveajatteluun, jolloin kyseessä on projektio. Esimerkiksi, kun itse ollaan ihastuneita, tulkitaan kaikki mitä toinen tekee ihastukseksi olipa se sitten mitä tahansa. Oharit on kiirettä, välttely sitoutumishaluttomuutta jne. Aina löytyy selityksiä. 

Se tulkintakehikko missä omaa tapaansa olla suhteessa ja ajatella sitä on ihan helkkarin tärkeä meille jokaiselle. Juuri kukaan ei kuitenkaan selvitä sitä, vaan jäädään pintatasolle miettimään kumppanin ominaisuuksia, "oikeutta" tunteeseen x tai y (ikään kuin sitä varten pitäisi perustaa oikeusistuin saako tuntea jotain tunnetta vai ei) ja loppujen lopuksi jos tulee lapsia, koko tämä kehikko siirtyy heihin.

Kiintymyssuhdemallissa (siinä turvallisessakin) on kyse hyvin dynaamisesta ilmiöstä, taipumuksesta reagoida ja lisäksi vielä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Impulsiivisuus, tasaisuus, rytmi (nopea vai hidas), kaiken tuollaisen vaikutus siihen miten ollaan kontaktissa toiseen vaikuttaa myös lapsuudenperheen mallien ja arvostusten lisäksi. Kun tulee tietoiseksi noista asioista, olen ainakin itse kokenut sen hyvin mielenkiintoiseksi, mutta myös hyvin vaikeasti muutettavissa olevaksi asioiksi. Olen saanut selville, että minun miestyyppini muistuttaa hyvin pitkälle tiettyjä henkilöitä lapsuudessani. En osaa kuvitella, että pystyisin kiinnostumaan seksuaalisesti muunlaisista. Vaikka kuinka olisi ulkoisesti samantyyppinen, ei silti. Tietyt asiat on vain oltava, että kiinnostus syntyy. Juuret asioille ovat pitkät.

Tuosta tykkään - en tykkää olet varmaan pitkälti oikeassa. Pääasiassa se on ei ja kaikki muu on omien toiveiden heijastamista. Tosin on niitäkin tapauksia, että vasta jälkikäteen olen tajunnut kuvittelleeni ehkä enemmänkin sen "ei tykkää" puolen. Olen nimittäin taipuvainen heijastamaan niihin tulkintoihin paitsi toiveitani, myös pelkojani. Näen herkästi pieniä torjuntoja sielläkin missä niitä ei ole.

Ehkä tasaisen jahkailun sijaan tyypillistä suhdekehitystä kuvaa sellainen laskeva trendi. Se alkaa hullaantumisella, joka on tyypillisesti ainakin jossain määrin molemminpuolista. Ainakin pienen hetken. Mutta se kääntyy epävarmuudeksi ja empimiseksi joka lopulta kallistuu torjuntaan. Viestit harvenee ja lyhenee, kunnes loppuu kokonaan. Humaantunut katse muuttuu kylmyydeksi. Minä näen sen jo kaukaa mutten osaa tehdä mitään sen pysäyttämiseksi. Osa minusta ajattelee, että se on väistämätön seuraus siitä että päästän jonkun lähelle. Se joku näkee minun sisälleni ja huomaa, ettei kaikkien kovien kuorten alla olekaan kultaa. Ja siitä alkaa se väistämätön etääntyminen.

Kirjoitat hyvin. Tuo loppu kuvastaa mielestäni tavanomaisia ihmissuhteita eikä sitä, ettet ole kultaa tai että sinun sisällesi olisi nähty. Koska normaalistikin (ennen kun tuntee jonkun ihmisen paremmin) kuuluu prosessiin projektioita ja introjektioita. Siis oletuksia. Eli kyseessä ei ole välttämättä mitään patologista, vaan tutustumisen prosessi voi johtaa jomman kumman ymmärrykseen siitä, että me emme sovikaan yhteen. Toki se on hylkääminen, jos itse olisi tahtonut jatkaa, mutta ei se sinun arvoasi vie. Ehkä sinuun sijoitettiin jotain omaa, joka pois vedettiin, jolloin todennäköisesti säästyit paljolta. 

Jos tekisit johtopäätöksiä itse aikaisemmin, olisit itse hylkäämässä muita. Jomman kummanhan se on aina tehtävä, jos suhde päättyy.

No joo, tavallaan. Ja sitten tavallaan kyllä ajattelen, että jotain vikaahan siinä sisällössä on oltava jos se systemaattisesti kaikki karkottaa. Että on itsepetosta tukeutua sellaiseen ajatteluun, että kaikki ei vaan sovi kaikille jne. Jostain syystä jotkut kuitenkin sopivat useimmille niille ihmisille, joiden kanssa tuntuu alustavasti natsaavan yhteen, ja jotkut ei tunnu sopivan oikein kenellekään vaan juttu tyssää säännönmukaisesti siinä muutaman kuukauden kohdalla.

Kuinka monta miestä se "kaikki" on? Luulen, että jokainen mies ja tilanne oli kuitenkin hiukan erilainen, vain sinun mielen näyttämösi on sama. (Se onkin suomennettu mielen näyttämö, ei sisäinen näyttämö, McDougallin käsite siis.)

Mielen näyttämö panee muut tiettyyn rooliin, vaikka nämä kokisivat olevansa roolissa, johon eivät mahdu tai sovi eli kaikki mitä ajattelet ja pelkäät ilmenee tavalla tai toisella vuorovaikutuksessa. Pelot saavat aikaan takertumista, itseriittoisuus työntää kauemmas, esimerkiksi,  minkä lisäksi houkutellaan toinen itselle sopivaan dynamiikkaan.

Myös se toinen osapuoli tekee samaa oman käsikirjoituksensa mukaisesti. Siksi voin varmuudella sanoa, että kyse ei ole siitä, ettet sinä ollutkaan kultaa tai joku näki sisääsi. Jos hän olisi tehnyt niin, olisitte suhteessa, koska olisi syntynyt erittäin syvä kontakti. Se ei missään tapauksessa synny siitä, että toinen koetaan täydelliseksi, vaan siitä, että hänen puutteensa tekevät hänestä oikean. Siis omaan dynamiikkaan ja näyttämöllepanoon sopivan henkilön, jolloin seksuaalinen ja intiimi kontakti, kipinä syntyy. Tulee tunne, että olen tuntenut tämän henkilön kauan tai että hän vastaa kaikkiin tarpeisiini: jopa niihin, josta en itse ole tietoinen. Eli rakastuu.

Pohdin tätä asiaa vielä. Alun hurahdus tapahtuu aina jossain sellaisessa ihme kuplassa, johon on helppo ajautua mukaan. Hurahtanut minä on hauska, iloinen, elämä janoinen, seksikäs ja intohimoinen. Ja sitten tulee se käänne. Se joku pieni takaisku, joka horjuttaa. Sen jälkeen en enää ole iloinen ja hauska. Vaan olen pelokas, takertuva ja ahdistunut. Mutta tässä vaiheessa tapahtuu jotain muutakin. Minä sulkeudun. Eli itseasiassa se, joka tulee torjutuksi ei ole se avoin minä, vaan se minä joka on jo vetänyt suojamuurin päälle ja vetäytynyt poteroon piiloon odottamaan pakkeja.

Varmaan osa minusta ajattelee, että minusta pidettäisiin enemmän, jos osaisin olla pidempään se alkuminä. Se huoleton, iloinen ja ihana. Jos saisin pidettyä siitä minusta pidempään kiinni, minuun ehdittäisiin kunnolla rakastua eikä edes epävarmuuden ja pelon ilmaantuminen enää tappaisi sitä. Minun panikointiani jaksettaisiin ymmärtää ja minua rakastettaisiin siitä huolimatta. Vaikka eihän se varmaan niinkään mene. Ei se alkuminä ole totta. Ainakaan koko totuus. Ei sen varaan voi perustaa mitään kestävää.

Oletko jutellut terapeutille tai muuten kahlannut self helpiä? Tarttisit vähän apua niin pääsisit tuosta ehkä yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Siinä on aina se mahdollisuus, että sitä sänkyynmenemistä ei tule,kun viivyttää ja tajuaa, ettei siitä tulisi mitään.

Sivusta kommetoin; paljon parempi niin kuin että tulisi kiusallisia kokemuksia ihmisen kanssa, joka ei sitten sytytäkään sängyssä yhtään. Olen joskus itsekin lähtenyt tuolle linjalle että tutustutaan ja katsellaan ennen seksiä vähän aikaa tulisiko henkisen puolen kautta tarvittavaa vetoa toiseen, mutta ei sitä tule. Ja jos menee sänkyyn kokeilemaan syntyykö vetoa sitä kautta, se on täysi katastrofi. Tällaisista kokemuksista oppii että jos ei tee mieli repiä vaatteita pois toisen päältä jo ensihetkestä, juttua on ihan turha jatkaa pidemmälle.

Olen aivan samaa mieltä. En tarvitse siihen kovin paljon keskustelua että tiedän onko mies seksuaalisesti kiinnostava vai eikö ole, pystyn jopa tässä iässä luettelemaan ensikontaktissa tarvittavat asiat, vaikka ne alun perin ovat olleet täysin intuitiivisia "rakkautta ensi silmäyksellä" -tyyppisiä. Tänä päivänä tiedän ne, kiitos psykoterapian. 

Samoin minä pystyisin luettelemaan, olen yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut. Minua sytyttäviä miehiä on todella vähän, mutta kompromisseja en ole enää valmis tekemään. Vaikka mies olisi kuinka hyvä tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Siinä on aina se mahdollisuus, että sitä sänkyynmenemistä ei tule,kun viivyttää ja tajuaa, ettei siitä tulisi mitään.

Sivusta kommetoin; paljon parempi niin kuin että tulisi kiusallisia kokemuksia ihmisen kanssa, joka ei sitten sytytäkään sängyssä yhtään. Olen joskus itsekin lähtenyt tuolle linjalle että tutustutaan ja katsellaan ennen seksiä vähän aikaa tulisiko henkisen puolen kautta tarvittavaa vetoa toiseen, mutta ei sitä tule. Ja jos menee sänkyyn kokeilemaan syntyykö vetoa sitä kautta, se on täysi katastrofi. Tällaisista kokemuksista oppii että jos ei tee mieli repiä vaatteita pois toisen päältä jo ensihetkestä, juttua on ihan turha jatkaa pidemmälle.

Onko itsehillintä seksissä täysin mennyt käsite? Totta kai voi olla halu repiä ne vaatteet pois, mutta ei ihmiset toteuta aina kaikkia halujaan välittömästi, ennen kuin se on turvallista.

Harrastamattomasta seksistä ei seuraa mitään. Harrastetusta voi seurata raskaus, tauti, särkynyt sydän, hyväksikäytetyksi tuleminen, trauma, väkivaltakokemus, esineellistetyksi tuleminen jne.

Olen eri, mutta minulle juuri tuollainen noin voimakas negatiivisten mielleyhtymien liittäminen seksiin on turn off. En koe, että olen seksuaalisesti tai muutenkaan samalla aaltopituudella ihmisen kanssa, joka näkee kahden aikuisen välisen vapaaehtoisen seksin hyväksikäyttönä tai esineellistämisenä. Siinä on jotain, joka poikkeavaa hyvin perustavanlaatuisella tavalla omasta maailmankuvastani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Siinä on aina se mahdollisuus, että sitä sänkyynmenemistä ei tule,kun viivyttää ja tajuaa, ettei siitä tulisi mitään.

Sivusta kommetoin; paljon parempi niin kuin että tulisi kiusallisia kokemuksia ihmisen kanssa, joka ei sitten sytytäkään sängyssä yhtään. Olen joskus itsekin lähtenyt tuolle linjalle että tutustutaan ja katsellaan ennen seksiä vähän aikaa tulisiko henkisen puolen kautta tarvittavaa vetoa toiseen, mutta ei sitä tule. Ja jos menee sänkyyn kokeilemaan syntyykö vetoa sitä kautta, se on täysi katastrofi. Tällaisista kokemuksista oppii että jos ei tee mieli repiä vaatteita pois toisen päältä jo ensihetkestä, juttua on ihan turha jatkaa pidemmälle.

Onko itsehillintä seksissä täysin mennyt käsite? Totta kai voi olla halu repiä ne vaatteet pois, mutta ei ihmiset toteuta aina kaikkia halujaan välittömästi, ennen kuin se on turvallista.

Harrastamattomasta seksistä ei seuraa mitään. Harrastetusta voi seurata raskaus, tauti, särkynyt sydän, hyväksikäytetyksi tuleminen, trauma, väkivaltakokemus, esineellistetyksi tuleminen jne.

Olen eri, mutta minulle juuri tuollainen noin voimakas negatiivisten mielleyhtymien liittäminen seksiin on turn off. En koe, että olen seksuaalisesti tai muutenkaan samalla aaltopituudella ihmisen kanssa, joka näkee kahden aikuisen välisen vapaaehtoisen seksin hyväksikäyttönä tai esineellistämisenä. Siinä on jotain, joka poikkeavaa hyvin perustavanlaatuisella tavalla omasta maailmankuvastani.

No, en varmasti ole ainut nainen, joka on seksuaalinen ja sinut otsensä ja seksin kanssa, pitää siitä ja tullut kaltoinkohdelluksi sängyssä. Kaikki eivät sitä tietty tunnista vaan pistävät kategoriaan "paska seksi" ja voi siitä niinkin puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Oletko siis tämä henkilö, joka määrittelee estoisiksi naiset jotka eivät mene nopeasti sänkyyn? Tulkitsin sen kommentin tulleen tältä mieheltä, jota loukkaa keskustelujen käyminen naisen kanssa, joka ei haluakaan heti edetä seksiin. Minusta tuo vaikuttaa nimenomaan persoonan rajaamiselta seksin ulkopuolelle, koska siihen persoonaan ei voi mitenkään olla todellisuuteen perustuvaa yhteyttä, jos on vasta tavattu. Niitä keskusteluja käydään, jotta tuo yhteys rakentuisi.

Mies (tai nainen) joka kokee nämä keskustelut hukkaan heitettynä aikana silloin kun ne eivät johda seksiin, suhtautuu väkisinkin seksuaalisuuteen hyvin eri tavalla kuin itse suhtaudun. Minulla asia menee niin päin, että jos koen keskustelut hukkaan heitettynä aikana, niin se on merkki yhteensopimattomuudesta. Keskustelu, jonka koen arvokkaana riippumatta siitä mihin muuhun toimintaan yhteydenpito johtaa, on se mitä etsin, ja sellaisen keskustelun lopputuloksena voin kiinnostua toisesta myös seksuaalisesti. 

Minusta nopea seksiin eteneminen ei kuitenkaan ole millään tavoin ongelma silloin, kun oma seksuaalisuus aidosti toimii sillä tavoin. Olennaista on, että saman tyyliset löytävät toisensa. Lisäksi olisi suotavaa että eri tyylin edustajia ei nimiteltäisi ja leimattaisi.

Totta kai osalla ihmisistä pelot ja epävarmuudet värittävät seksuaalista kokemista, mutta on syytä ymmärtää että hitaassa etenemisessä ei aina ole kysymys siitä. Osa naisista pakottautuu etenemään oman nautintonsa kannalta liian nopeasti juuri siksi, että hitautta pyritään helposti leimaamaan epäseksuaalisuudeksi ja estoisuudeksi. Tämä ei oikeasti ole kenenkään etu. Mistä se lopultakin kertoo, että kokee tarvetta parjata ja painaa muita alas jonkin itsestä poikkeavan piirteen vuoksi? Epävarmuutta ja pelkoahan se on pohjimmiltaan. Ihmisillä on tapana kuvitella omat virheensä muihin ihmisiin, koska näin niitä vastaan on turvallisempaa hyökätä.

Yhteenvetona sanoisin tälle hitaasta etenemisestä loukkaantuvalle (ja muille samanlaisille) että jos toisen erilaisuus ahdistaa niin paljon että tekee mieli haukkua hänet frigidiksi, suorin tie onneen käy todennäköisesti omien pelkojen työstämisen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.

Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee. 

Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin. 

En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.

Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.

Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.

Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.

Siis yrittää tehdä tietoisemmin mitä? Jahtaamista, luopumista, "oikean" rakkauden etsimistä?

Jahtaamista. Eli kirjoita mitä teet, mitä ajattelet vaikka muistiin. Silloin on helpompi nähdä mitä tapahtuu jälkikäteen ja huomata, kun se alkaa toistua seuraavalla kerralla. Sinuna kiinnittäisin huomiota erityisesti alkuvaiheeseen miten tulkitset miehen käytöstä. Kirjoita vaikkapa "mitä mies teki" "minun tulkintani". 

Se mitä yrittää vastustaa aktiivisesti vie enemmän energiaa kuin se, että vain antaa tapahtua. Voit hyväksyä sen itsessäsi, että sinulla on taipumus rakastua alhaisella kynnyksellä, onhan siinä hyviäkin puolia. Sinun ei silti tarvitse tehdä mitään eli poistaa tilanteen aiheuttamaa kutkutusta toiminnalla: sellaisella toiminnalla, minkä vähitellen huomaat kaavaksi. 

Jos nyt siitä edes on kyse. Ilmeisesti puhut vain yhdestä tapauksesta kun et saanut vastarakkautta. Ei siitä vielä kaavaa muodostu, kun aloituksessa oli kyse elämän mittaisesta kaavasta.

Kyllä kyseessä on jossain määrin kaava, mutta se oli pitkän parisuhteen vuoksi tauolla. Kuitenkin ikävuodet 17-30 meni aika lailla samaa kaavaa toistaen. Hakeudun suhteisiin, joissa tulen satutetuksi. Jotka on tavalla tai toisella mahdottomia. Joskus miehet on varattuja, useimmiten ei. En usko että kyse on minulla kilpailusta tai edes kielletyn tai saavuttamattoman himosta. Vaan jostain itsetuhon muodosta. Osa minusta kerjää verta nenästään. Tunnistaa loistomahdollisuuden rysäyttää täysillä päin seinää ja painaa kaasun pohjaan. Jee, nyt on oiva tilaisuus saada huolella turpiin, kyllä kiitos!

Nämä minun kohteenihan ei ikinä ole sellaisia, joilta ei saa mitään vastakaikua. Vaan juuri niitä kyllä-ei-vaarinhousut -arpojia. Tykkää, ei tykkää, tykkää, ähäkutti enpäs tykkääkään. Ainakaan tarpeeksi. Annan tikkarin ja otan sen pois -tyyppejä.

Tai sitten minä mokaan ne itse. Ehkä se kiinnostus onkin alunperin molemminpuolista. Mutta hulluus alkaa paistaa naamarin takaa kun vähän lähemmin tutustuu, ja taas näkyy yhdestä miehestä pelkät perävalot. Ja minä itken sikiönä suihkun lattialla ja hoen että minä en ole mitään.

Uskon, että tiedät itse parhaiten minkätyyppistä tuo kohdallasi on. Tässä ei niinkään ole kyse suhteen ja ihmisten ulkoisista puitteista, ulkonäöstä, statuksesta, vaan henkilön sisäisestä problematiikasta, joka heijastuu suhteisiin. Siis niihinkin suhteisiin, joissa vastapuolella ei tosiasiassa ole vetoa samantyyppiseen asetelmaan, jolloin suhde päättyy. 

Tuosta tykkään - enpäs tykkäkään -kuviosta sanoisin yleisen elämänkokemuksen perusteella, että oikea vaihtoehto on "en tykkää". Mitä näitä olen seurannut, niin kyse on joko siitä, että halutaan helposti seksiä (mies) ja puhutaan mukavia tai sitten siitä, että nainen tai mies itse on taipuvainen toiveajatteluun, jolloin kyseessä on projektio. Esimerkiksi, kun itse ollaan ihastuneita, tulkitaan kaikki mitä toinen tekee ihastukseksi olipa se sitten mitä tahansa. Oharit on kiirettä, välttely sitoutumishaluttomuutta jne. Aina löytyy selityksiä. 

Se tulkintakehikko missä omaa tapaansa olla suhteessa ja ajatella sitä on ihan helkkarin tärkeä meille jokaiselle. Juuri kukaan ei kuitenkaan selvitä sitä, vaan jäädään pintatasolle miettimään kumppanin ominaisuuksia, "oikeutta" tunteeseen x tai y (ikään kuin sitä varten pitäisi perustaa oikeusistuin saako tuntea jotain tunnetta vai ei) ja loppujen lopuksi jos tulee lapsia, koko tämä kehikko siirtyy heihin.

Kiintymyssuhdemallissa (siinä turvallisessakin) on kyse hyvin dynaamisesta ilmiöstä, taipumuksesta reagoida ja lisäksi vielä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Impulsiivisuus, tasaisuus, rytmi (nopea vai hidas), kaiken tuollaisen vaikutus siihen miten ollaan kontaktissa toiseen vaikuttaa myös lapsuudenperheen mallien ja arvostusten lisäksi. Kun tulee tietoiseksi noista asioista, olen ainakin itse kokenut sen hyvin mielenkiintoiseksi, mutta myös hyvin vaikeasti muutettavissa olevaksi asioiksi. Olen saanut selville, että minun miestyyppini muistuttaa hyvin pitkälle tiettyjä henkilöitä lapsuudessani. En osaa kuvitella, että pystyisin kiinnostumaan seksuaalisesti muunlaisista. Vaikka kuinka olisi ulkoisesti samantyyppinen, ei silti. Tietyt asiat on vain oltava, että kiinnostus syntyy. Juuret asioille ovat pitkät.

Tuosta tykkään - en tykkää olet varmaan pitkälti oikeassa. Pääasiassa se on ei ja kaikki muu on omien toiveiden heijastamista. Tosin on niitäkin tapauksia, että vasta jälkikäteen olen tajunnut kuvittelleeni ehkä enemmänkin sen "ei tykkää" puolen. Olen nimittäin taipuvainen heijastamaan niihin tulkintoihin paitsi toiveitani, myös pelkojani. Näen herkästi pieniä torjuntoja sielläkin missä niitä ei ole.

Ehkä tasaisen jahkailun sijaan tyypillistä suhdekehitystä kuvaa sellainen laskeva trendi. Se alkaa hullaantumisella, joka on tyypillisesti ainakin jossain määrin molemminpuolista. Ainakin pienen hetken. Mutta se kääntyy epävarmuudeksi ja empimiseksi joka lopulta kallistuu torjuntaan. Viestit harvenee ja lyhenee, kunnes loppuu kokonaan. Humaantunut katse muuttuu kylmyydeksi. Minä näen sen jo kaukaa mutten osaa tehdä mitään sen pysäyttämiseksi. Osa minusta ajattelee, että se on väistämätön seuraus siitä että päästän jonkun lähelle. Se joku näkee minun sisälleni ja huomaa, ettei kaikkien kovien kuorten alla olekaan kultaa. Ja siitä alkaa se väistämätön etääntyminen.

Kirjoitat hyvin. Tuo loppu kuvastaa mielestäni tavanomaisia ihmissuhteita eikä sitä, ettet ole kultaa tai että sinun sisällesi olisi nähty. Koska normaalistikin (ennen kun tuntee jonkun ihmisen paremmin) kuuluu prosessiin projektioita ja introjektioita. Siis oletuksia. Eli kyseessä ei ole välttämättä mitään patologista, vaan tutustumisen prosessi voi johtaa jomman kumman ymmärrykseen siitä, että me emme sovikaan yhteen. Toki se on hylkääminen, jos itse olisi tahtonut jatkaa, mutta ei se sinun arvoasi vie. Ehkä sinuun sijoitettiin jotain omaa, joka pois vedettiin, jolloin todennäköisesti säästyit paljolta. 

Jos tekisit johtopäätöksiä itse aikaisemmin, olisit itse hylkäämässä muita. Jomman kummanhan se on aina tehtävä, jos suhde päättyy.

No joo, tavallaan. Ja sitten tavallaan kyllä ajattelen, että jotain vikaahan siinä sisällössä on oltava jos se systemaattisesti kaikki karkottaa. Että on itsepetosta tukeutua sellaiseen ajatteluun, että kaikki ei vaan sovi kaikille jne. Jostain syystä jotkut kuitenkin sopivat useimmille niille ihmisille, joiden kanssa tuntuu alustavasti natsaavan yhteen, ja jotkut ei tunnu sopivan oikein kenellekään vaan juttu tyssää säännönmukaisesti siinä muutaman kuukauden kohdalla.

Kuinka monta miestä se "kaikki" on? Luulen, että jokainen mies ja tilanne oli kuitenkin hiukan erilainen, vain sinun mielen näyttämösi on sama. (Se onkin suomennettu mielen näyttämö, ei sisäinen näyttämö, McDougallin käsite siis.)

Mielen näyttämö panee muut tiettyyn rooliin, vaikka nämä kokisivat olevansa roolissa, johon eivät mahdu tai sovi eli kaikki mitä ajattelet ja pelkäät ilmenee tavalla tai toisella vuorovaikutuksessa. Pelot saavat aikaan takertumista, itseriittoisuus työntää kauemmas, esimerkiksi,  minkä lisäksi houkutellaan toinen itselle sopivaan dynamiikkaan.

Myös se toinen osapuoli tekee samaa oman käsikirjoituksensa mukaisesti. Siksi voin varmuudella sanoa, että kyse ei ole siitä, ettet sinä ollutkaan kultaa tai joku näki sisääsi. Jos hän olisi tehnyt niin, olisitte suhteessa, koska olisi syntynyt erittäin syvä kontakti. Se ei missään tapauksessa synny siitä, että toinen koetaan täydelliseksi, vaan siitä, että hänen puutteensa tekevät hänestä oikean. Siis omaan dynamiikkaan ja näyttämöllepanoon sopivan henkilön, jolloin seksuaalinen ja intiimi kontakti, kipinä syntyy. Tulee tunne, että olen tuntenut tämän henkilön kauan tai että hän vastaa kaikkiin tarpeisiini: jopa niihin, josta en itse ole tietoinen. Eli rakastuu.

Pohdin tätä asiaa vielä. Alun hurahdus tapahtuu aina jossain sellaisessa ihme kuplassa, johon on helppo ajautua mukaan. Hurahtanut minä on hauska, iloinen, elämä janoinen, seksikäs ja intohimoinen. Ja sitten tulee se käänne. Se joku pieni takaisku, joka horjuttaa. Sen jälkeen en enää ole iloinen ja hauska. Vaan olen pelokas, takertuva ja ahdistunut. Mutta tässä vaiheessa tapahtuu jotain muutakin. Minä sulkeudun. Eli itseasiassa se, joka tulee torjutuksi ei ole se avoin minä, vaan se minä joka on jo vetänyt suojamuurin päälle ja vetäytynyt poteroon piiloon odottamaan pakkeja.

Varmaan osa minusta ajattelee, että minusta pidettäisiin enemmän, jos osaisin olla pidempään se alkuminä. Se huoleton, iloinen ja ihana. Jos saisin pidettyä siitä minusta pidempään kiinni, minuun ehdittäisiin kunnolla rakastua eikä edes epävarmuuden ja pelon ilmaantuminen enää tappaisi sitä. Minun panikointiani jaksettaisiin ymmärtää ja minua rakastettaisiin siitä huolimatta. Vaikka eihän se varmaan niinkään mene. Ei se alkuminä ole totta. Ainakaan koko totuus. Ei sen varaan voi perustaa mitään kestävää.

Minun korvaani kuulostaa siltä, että tuo rakentuu kahden ääripään varaan, jolloin olisi ehkä hyödyllistä tutkia sitä keskikohtaa, sitä arkiminää, jota voisi kenties ottaa avuksi. Se on sinulla olemassa, vaikka et aina sitä muista, kun pelottaa tai kun olet euforiassa.

Yleisesti ottaen suhteen alkupuolella paljastuva tarvitsevuus, siis pelot, panikointi, torjumisen pelkääminen ja ennakointi vaikuttavat vuorovaikutukseen, niin kuin itsekin varmasti olet huomannut. Kun sulkeudut, sulkeudut itseesi, jolloin kontakti toiseen katoaa. Se toinenkin tahtoisi sinulta, että olisit häntä varten, olisit aikuinen nainen. Kun toiseen takertuu, se puuttuu, vastavuoroisuus, ja projektiot jylläävät. Ja valitettavasti narsistisesti häiriintyvät henkilöt käyttävät tarvitsevuutta hyväkseen. Heidän ravintonsa tulee siitä, että he ovat aurinkokunnan keskus, jota muut kiertävät.

Myös narsisti tekee tuon, että sulkeutuu itseensä häpeänpelkoineen, ei kommunikoi avoimesti ja pelkää paljastuvansa ja tulevansa jätetyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Siinä on aina se mahdollisuus, että sitä sänkyynmenemistä ei tule,kun viivyttää ja tajuaa, ettei siitä tulisi mitään.

Sivusta kommetoin; paljon parempi niin kuin että tulisi kiusallisia kokemuksia ihmisen kanssa, joka ei sitten sytytäkään sängyssä yhtään. Olen joskus itsekin lähtenyt tuolle linjalle että tutustutaan ja katsellaan ennen seksiä vähän aikaa tulisiko henkisen puolen kautta tarvittavaa vetoa toiseen, mutta ei sitä tule. Ja jos menee sänkyyn kokeilemaan syntyykö vetoa sitä kautta, se on täysi katastrofi. Tällaisista kokemuksista oppii että jos ei tee mieli repiä vaatteita pois toisen päältä jo ensihetkestä, juttua on ihan turha jatkaa pidemmälle.

Olen aivan samaa mieltä. En tarvitse siihen kovin paljon keskustelua että tiedän onko mies seksuaalisesti kiinnostava vai eikö ole, pystyn jopa tässä iässä luettelemaan ensikontaktissa tarvittavat asiat, vaikka ne alun perin ovat olleet täysin intuitiivisia "rakkautta ensi silmäyksellä" -tyyppisiä. Tänä päivänä tiedän ne, kiitos psykoterapian. 

Samoin minä pystyisin luettelemaan, olen yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut. Minua sytyttäviä miehiä on todella vähän, mutta kompromisseja en ole enää valmis tekemään. Vaikka mies olisi kuinka hyvä tyyppi.

Minusta suuri osa naisista on sellaisia, että heidän kanssaan voisin mielelläni harrastaa seksiä. Ei tarvitse olla mikään "salikissa" tai muotijumalatar. Jos nainen on luonnostaan hoikka, hänellä on suurin piirtein oikeankokoiset ja puhtaat vaatteet yllä ja hän hymyilee, niin kyllä viisari värähtää. Seksihän on kuin pitsa: silloin kun se on hyvää, se on tosi hyvää. Silloin kun se ei ole niin hyvää, se on siltikin melko hyvää. En ymmärrä, mistä joillekin naisille tulee sellainen harha omasta erinomaisuudesta, ettei suuri osa miehistä kelpaisi heidän seksikumppaneikseen? Oletteko ikinä miettineet sitä, mitä annettavaa teillä on miehelle, oikeasti? Pidättekö te itseänne sellaisena seksin jumalattarena, että vain yksi miljoonasta miehestä olisi teille riittävän tasokas? Maailma on täynnä kivannäköisiä kundeja siinä missä nättejä naisiakin. Jonkinlainen häiriö kai sekin on, jos kukaan ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi hyvä itselle. Kunpa ei tarvitsisi ikinä törmätä teidänlaisiinne naisiin. Mistä lie tulevat ne jutut krantuista nykynaisista, joille kelpaavat vain lentokapteeni-juristi-alfa-chadit? Ne tulevat juuri teidänlaisistanne naisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Oletko siis tämä henkilö, joka määrittelee estoisiksi naiset jotka eivät mene nopeasti sänkyyn? Tulkitsin sen kommentin tulleen tältä mieheltä, jota loukkaa keskustelujen käyminen naisen kanssa, joka ei haluakaan heti edetä seksiin. Minusta tuo vaikuttaa nimenomaan persoonan rajaamiselta seksin ulkopuolelle, koska siihen persoonaan ei voi mitenkään olla todellisuuteen perustuvaa yhteyttä, jos on vasta tavattu. Niitä keskusteluja käydään, jotta tuo yhteys rakentuisi.

Mies (tai nainen) joka kokee nämä keskustelut hukkaan heitettynä aikana silloin kun ne eivät johda seksiin, suhtautuu väkisinkin seksuaalisuuteen hyvin eri tavalla kuin itse suhtaudun. Minulla asia menee niin päin, että jos koen keskustelut hukkaan heitettynä aikana, niin se on merkki yhteensopimattomuudesta. Keskustelu, jonka koen arvokkaana riippumatta siitä mihin muuhun toimintaan yhteydenpito johtaa, on se mitä etsin, ja sellaisen keskustelun lopputuloksena voin kiinnostua toisesta myös seksuaalisesti. 

Minusta nopea seksiin eteneminen ei kuitenkaan ole millään tavoin ongelma silloin, kun oma seksuaalisuus aidosti toimii sillä tavoin. Olennaista on, että saman tyyliset löytävät toisensa. Lisäksi olisi suotavaa että eri tyylin edustajia ei nimiteltäisi ja leimattaisi.

Totta kai osalla ihmisistä pelot ja epävarmuudet värittävät seksuaalista kokemista, mutta on syytä ymmärtää että hitaassa etenemisessä ei aina ole kysymys siitä. Osa naisista pakottautuu etenemään oman nautintonsa kannalta liian nopeasti juuri siksi, että hitautta pyritään helposti leimaamaan epäseksuaalisuudeksi ja estoisuudeksi. Tämä ei oikeasti ole kenenkään etu. Mistä se lopultakin kertoo, että kokee tarvetta parjata ja painaa muita alas jonkin itsestä poikkeavan piirteen vuoksi? Epävarmuutta ja pelkoahan se on pohjimmiltaan. Ihmisillä on tapana kuvitella omat virheensä muihin ihmisiin, koska näin niitä vastaan on turvallisempaa hyökätä.

Yhteenvetona sanoisin tälle hitaasta etenemisestä loukkaantuvalle (ja muille samanlaisille) että jos toisen erilaisuus ahdistaa niin paljon että tekee mieli haukkua hänet frigidiksi, suorin tie onneen käy todennäköisesti omien pelkojen työstämisen kautta.

En ole se sama henkilö, tässä on aika monta keskustelemassa. Olen se henkilö, joka on useasti puhunut projektioista eli sieltähän tarve nimitellä tulee myös. 

Olen huomannut, että seksistä on hyvin vaikea keskustella ilman pyrkimystä nostamatta oma kokemisen tapa jollain tapaa oikeammaksi. Toisaalta kyse on myös arvoista eli siitä miten seksuaalisuus niveltyy muuhun elämään ja sen kuvioihin. Tässä mielessä seksuaalisuus muistuttaa keskustelun aiheena hiukan uskonnollisuudesta keskustelua. 

Vierailija kirjoitti:

Sulla on turvaton kiintymyssuhde tai traumaattisia kokemuksia. Siksi kiinnyt ihmisiin, jotka eivät välitä sinusta tai uskot rakkauteen, jota ei ole olemassa. Psykoterapian paikka.

Sitä ei tarvitse ihmetellä, mikset tahdo seurustella kenen kanssa tahansa, joka kiinnostuu sinusta. Se on normaalia.

Mullakin on tuota taustaa, ymmärsin sen terapiassa. Nykyään pystyn jo rakastamaan ihmistä, joka rakastaa mua. Toivoa siis on!

Yritin aikoinaan, kun jotenkin aloin aavistaa mistä on kyse, "hoitaa" tilannettani aloittaamalla seurustelun ensimmäisen random tyypin kanssa, joka osoitti kiinnostusta. Täysi katastrofi siitäkin tuli , mutta sitä kautta tuli kimmoke mennä terapiaan...

Koska et juuri nyt haluakaan parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Siinä on aina se mahdollisuus, että sitä sänkyynmenemistä ei tule,kun viivyttää ja tajuaa, ettei siitä tulisi mitään.

Sivusta kommetoin; paljon parempi niin kuin että tulisi kiusallisia kokemuksia ihmisen kanssa, joka ei sitten sytytäkään sängyssä yhtään. Olen joskus itsekin lähtenyt tuolle linjalle että tutustutaan ja katsellaan ennen seksiä vähän aikaa tulisiko henkisen puolen kautta tarvittavaa vetoa toiseen, mutta ei sitä tule. Ja jos menee sänkyyn kokeilemaan syntyykö vetoa sitä kautta, se on täysi katastrofi. Tällaisista kokemuksista oppii että jos ei tee mieli repiä vaatteita pois toisen päältä jo ensihetkestä, juttua on ihan turha jatkaa pidemmälle.

Olen aivan samaa mieltä. En tarvitse siihen kovin paljon keskustelua että tiedän onko mies seksuaalisesti kiinnostava vai eikö ole, pystyn jopa tässä iässä luettelemaan ensikontaktissa tarvittavat asiat, vaikka ne alun perin ovat olleet täysin intuitiivisia "rakkautta ensi silmäyksellä" -tyyppisiä. Tänä päivänä tiedän ne, kiitos psykoterapian. 

Samoin minä pystyisin luettelemaan, olen yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut. Minua sytyttäviä miehiä on todella vähän, mutta kompromisseja en ole enää valmis tekemään. Vaikka mies olisi kuinka hyvä tyyppi.

Minusta suuri osa naisista on sellaisia, että heidän kanssaan voisin mielelläni harrastaa seksiä. Ei tarvitse olla mikään "salikissa" tai muotijumalatar. Jos nainen on luonnostaan hoikka, hänellä on suurin piirtein oikeankokoiset ja puhtaat vaatteet yllä ja hän hymyilee, niin kyllä viisari värähtää. Seksihän on kuin pitsa: silloin kun se on hyvää, se on tosi hyvää. Silloin kun se ei ole niin hyvää, se on siltikin melko hyvää. En ymmärrä, mistä joillekin naisille tulee sellainen harha omasta erinomaisuudesta, ettei suuri osa miehistä kelpaisi heidän seksikumppaneikseen? Oletteko ikinä miettineet sitä, mitä annettavaa teillä on miehelle, oikeasti? Pidättekö te itseänne sellaisena seksin jumalattarena, että vain yksi miljoonasta miehestä olisi teille riittävän tasokas? Maailma on täynnä kivannäköisiä kundeja siinä missä nättejä naisiakin. Jonkinlainen häiriö kai sekin on, jos kukaan ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi hyvä itselle. Kunpa ei tarvitsisi ikinä törmätä teidänlaisiinne naisiin. Mistä lie tulevat ne jutut krantuista nykynaisista, joille kelpaavat vain lentokapteeni-juristi-alfa-chadit? Ne tulevat juuri teidänlaisistanne naisista.

Ollapa mies niin elämä olisi helppoa.

En etsi mitään maailman parasta miestä vaan ITSELLENI sopivaa miestä, jolle myös minä olisin sopiva, aidosti, ihan oikeasti hyvä ja sopiva. En ole maailman paras tai ihmeellisin nainen, mutta läheisilleni olen spesiaali ja he ovat myös sitä minulle. Sängyssä pyrin olemaan aktiivinen ja tyydyttämään miehen ja haluan nauttia itsekin. Haluan oppia ja tutustua toisen mieleen ja kehoon ja antaa hänelle niitä asioita, joita hän tarvitsee henkisesti, konkreettisesti ja seksuaalisesti, oman kapasiteettini rajoissa.

Ja siis paska seksi ei ole naiselle pitsa vaan voi johtaa terapeutille, selibaattiin, traumoihin, sairaslomalle, lääkitykselle jne. No, yleensä tuohon liittyy myös muu henkinen väkivalta suhteessa, ei pelkkä seksuaalinen. Ne vaan on välillä vaikea tunnistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Koeajo? Mennä pieleen?

Minua ei kiinnosta koeajot eikä niiden onnistumisen optimointi. Minua kiinnostaa aito yhteys todelliseen ihmiseen, jonka käsitys minusta ei ole pahasti virheellinen tai kuvitelmien varassa (ja sama toiseen suuntaan). Kun tämä toteutuu, on ihan sama miten se ensimmäinen seksikerta "onnistuu". En tule edes ajatelleeksi asiaa tuollaisesta näkökulmasta. Seksi on yhdessäoloa, rentoutumista ja yhteyden rakentamista, ei suoritus. Ennemmin tai myöhemmin siitä tulee myös valtavan nautinnollista. Siis kun nämä lähtökohtaiset kriteerini täyttyvät. En ole vielä kertaakaan elämäni aikana joutunut pettymään.

Joo, seksi on tutustumista "vaikka sitä viivyttäisi". Yhdessä asuminenkin on tutustumista, ja useimmat meistä pitävät silti tarpeellisena harrastaa ensin muita tutustumisen muotoja ennen kuin tähän lajiin edetään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Siinä on aina se mahdollisuus, että sitä sänkyynmenemistä ei tule,kun viivyttää ja tajuaa, ettei siitä tulisi mitään.

Sivusta kommetoin; paljon parempi niin kuin että tulisi kiusallisia kokemuksia ihmisen kanssa, joka ei sitten sytytäkään sängyssä yhtään. Olen joskus itsekin lähtenyt tuolle linjalle että tutustutaan ja katsellaan ennen seksiä vähän aikaa tulisiko henkisen puolen kautta tarvittavaa vetoa toiseen, mutta ei sitä tule. Ja jos menee sänkyyn kokeilemaan syntyykö vetoa sitä kautta, se on täysi katastrofi. Tällaisista kokemuksista oppii että jos ei tee mieli repiä vaatteita pois toisen päältä jo ensihetkestä, juttua on ihan turha jatkaa pidemmälle.

Olen aivan samaa mieltä. En tarvitse siihen kovin paljon keskustelua että tiedän onko mies seksuaalisesti kiinnostava vai eikö ole, pystyn jopa tässä iässä luettelemaan ensikontaktissa tarvittavat asiat, vaikka ne alun perin ovat olleet täysin intuitiivisia "rakkautta ensi silmäyksellä" -tyyppisiä. Tänä päivänä tiedän ne, kiitos psykoterapian. 

Samoin minä pystyisin luettelemaan, olen yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut. Minua sytyttäviä miehiä on todella vähän, mutta kompromisseja en ole enää valmis tekemään. Vaikka mies olisi kuinka hyvä tyyppi.

Minusta suuri osa naisista on sellaisia, että heidän kanssaan voisin mielelläni harrastaa seksiä. Ei tarvitse olla mikään "salikissa" tai muotijumalatar. Jos nainen on luonnostaan hoikka, hänellä on suurin piirtein oikeankokoiset ja puhtaat vaatteet yllä ja hän hymyilee, niin kyllä viisari värähtää. Seksihän on kuin pitsa: silloin kun se on hyvää, se on tosi hyvää. Silloin kun se ei ole niin hyvää, se on siltikin melko hyvää. En ymmärrä, mistä joillekin naisille tulee sellainen harha omasta erinomaisuudesta, ettei suuri osa miehistä kelpaisi heidän seksikumppaneikseen? Oletteko ikinä miettineet sitä, mitä annettavaa teillä on miehelle, oikeasti? Pidättekö te itseänne sellaisena seksin jumalattarena, että vain yksi miljoonasta miehestä olisi teille riittävän tasokas? Maailma on täynnä kivannäköisiä kundeja siinä missä nättejä naisiakin. Jonkinlainen häiriö kai sekin on, jos kukaan ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi hyvä itselle. Kunpa ei tarvitsisi ikinä törmätä teidänlaisiinne naisiin. Mistä lie tulevat ne jutut krantuista nykynaisista, joille kelpaavat vain lentokapteeni-juristi-alfa-chadit? Ne tulevat juuri teidänlaisistanne naisista.

Arvaapa olisiko kivaa, jos useampi mies herättäisi minussa jotain seksuaalista? Kyllä olisi. Olisi huomattavasti helpompaa löytää kumppanikin. Mutta jos yksinkertaisesti ei herätä, ei asialle oikein mitään voi tehdä. Tiedän ne asiat joita miehessä on oltava jotta tunnen seksuaalista vetoa, sillä olen tuollaisia miehiä kyllä kohdannut, mutta ei todellakaan tule joka päivä vastaan. Olenpa muuten joskus erehtynyt menemään sänkyyn asti miehen kanssa, joka ei saa lämpenemään yhtään ja voin kertoa, että se on tilanne, johon kukaan ei halua joutua. Helvetin kiusallista molemmille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.

Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.

Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.

Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.

Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.

Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee. 

Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin. 

En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.

Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.

Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.

Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.

Siis yrittää tehdä tietoisemmin mitä? Jahtaamista, luopumista, "oikean" rakkauden etsimistä?

Jahtaamista. Eli kirjoita mitä teet, mitä ajattelet vaikka muistiin. Silloin on helpompi nähdä mitä tapahtuu jälkikäteen ja huomata, kun se alkaa toistua seuraavalla kerralla. Sinuna kiinnittäisin huomiota erityisesti alkuvaiheeseen miten tulkitset miehen käytöstä. Kirjoita vaikkapa "mitä mies teki" "minun tulkintani". 

Se mitä yrittää vastustaa aktiivisesti vie enemmän energiaa kuin se, että vain antaa tapahtua. Voit hyväksyä sen itsessäsi, että sinulla on taipumus rakastua alhaisella kynnyksellä, onhan siinä hyviäkin puolia. Sinun ei silti tarvitse tehdä mitään eli poistaa tilanteen aiheuttamaa kutkutusta toiminnalla: sellaisella toiminnalla, minkä vähitellen huomaat kaavaksi. 

Jos nyt siitä edes on kyse. Ilmeisesti puhut vain yhdestä tapauksesta kun et saanut vastarakkautta. Ei siitä vielä kaavaa muodostu, kun aloituksessa oli kyse elämän mittaisesta kaavasta.

Kyllä kyseessä on jossain määrin kaava, mutta se oli pitkän parisuhteen vuoksi tauolla. Kuitenkin ikävuodet 17-30 meni aika lailla samaa kaavaa toistaen. Hakeudun suhteisiin, joissa tulen satutetuksi. Jotka on tavalla tai toisella mahdottomia. Joskus miehet on varattuja, useimmiten ei. En usko että kyse on minulla kilpailusta tai edes kielletyn tai saavuttamattoman himosta. Vaan jostain itsetuhon muodosta. Osa minusta kerjää verta nenästään. Tunnistaa loistomahdollisuuden rysäyttää täysillä päin seinää ja painaa kaasun pohjaan. Jee, nyt on oiva tilaisuus saada huolella turpiin, kyllä kiitos!

Nämä minun kohteenihan ei ikinä ole sellaisia, joilta ei saa mitään vastakaikua. Vaan juuri niitä kyllä-ei-vaarinhousut -arpojia. Tykkää, ei tykkää, tykkää, ähäkutti enpäs tykkääkään. Ainakaan tarpeeksi. Annan tikkarin ja otan sen pois -tyyppejä.

Tai sitten minä mokaan ne itse. Ehkä se kiinnostus onkin alunperin molemminpuolista. Mutta hulluus alkaa paistaa naamarin takaa kun vähän lähemmin tutustuu, ja taas näkyy yhdestä miehestä pelkät perävalot. Ja minä itken sikiönä suihkun lattialla ja hoen että minä en ole mitään.

Uskon, että tiedät itse parhaiten minkätyyppistä tuo kohdallasi on. Tässä ei niinkään ole kyse suhteen ja ihmisten ulkoisista puitteista, ulkonäöstä, statuksesta, vaan henkilön sisäisestä problematiikasta, joka heijastuu suhteisiin. Siis niihinkin suhteisiin, joissa vastapuolella ei tosiasiassa ole vetoa samantyyppiseen asetelmaan, jolloin suhde päättyy. 

Tuosta tykkään - enpäs tykkäkään -kuviosta sanoisin yleisen elämänkokemuksen perusteella, että oikea vaihtoehto on "en tykkää". Mitä näitä olen seurannut, niin kyse on joko siitä, että halutaan helposti seksiä (mies) ja puhutaan mukavia tai sitten siitä, että nainen tai mies itse on taipuvainen toiveajatteluun, jolloin kyseessä on projektio. Esimerkiksi, kun itse ollaan ihastuneita, tulkitaan kaikki mitä toinen tekee ihastukseksi olipa se sitten mitä tahansa. Oharit on kiirettä, välttely sitoutumishaluttomuutta jne. Aina löytyy selityksiä. 

Se tulkintakehikko missä omaa tapaansa olla suhteessa ja ajatella sitä on ihan helkkarin tärkeä meille jokaiselle. Juuri kukaan ei kuitenkaan selvitä sitä, vaan jäädään pintatasolle miettimään kumppanin ominaisuuksia, "oikeutta" tunteeseen x tai y (ikään kuin sitä varten pitäisi perustaa oikeusistuin saako tuntea jotain tunnetta vai ei) ja loppujen lopuksi jos tulee lapsia, koko tämä kehikko siirtyy heihin.

Kiintymyssuhdemallissa (siinä turvallisessakin) on kyse hyvin dynaamisesta ilmiöstä, taipumuksesta reagoida ja lisäksi vielä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Impulsiivisuus, tasaisuus, rytmi (nopea vai hidas), kaiken tuollaisen vaikutus siihen miten ollaan kontaktissa toiseen vaikuttaa myös lapsuudenperheen mallien ja arvostusten lisäksi. Kun tulee tietoiseksi noista asioista, olen ainakin itse kokenut sen hyvin mielenkiintoiseksi, mutta myös hyvin vaikeasti muutettavissa olevaksi asioiksi. Olen saanut selville, että minun miestyyppini muistuttaa hyvin pitkälle tiettyjä henkilöitä lapsuudessani. En osaa kuvitella, että pystyisin kiinnostumaan seksuaalisesti muunlaisista. Vaikka kuinka olisi ulkoisesti samantyyppinen, ei silti. Tietyt asiat on vain oltava, että kiinnostus syntyy. Juuret asioille ovat pitkät.

Tuosta tykkään - en tykkää olet varmaan pitkälti oikeassa. Pääasiassa se on ei ja kaikki muu on omien toiveiden heijastamista. Tosin on niitäkin tapauksia, että vasta jälkikäteen olen tajunnut kuvittelleeni ehkä enemmänkin sen "ei tykkää" puolen. Olen nimittäin taipuvainen heijastamaan niihin tulkintoihin paitsi toiveitani, myös pelkojani. Näen herkästi pieniä torjuntoja sielläkin missä niitä ei ole.

Ehkä tasaisen jahkailun sijaan tyypillistä suhdekehitystä kuvaa sellainen laskeva trendi. Se alkaa hullaantumisella, joka on tyypillisesti ainakin jossain määrin molemminpuolista. Ainakin pienen hetken. Mutta se kääntyy epävarmuudeksi ja empimiseksi joka lopulta kallistuu torjuntaan. Viestit harvenee ja lyhenee, kunnes loppuu kokonaan. Humaantunut katse muuttuu kylmyydeksi. Minä näen sen jo kaukaa mutten osaa tehdä mitään sen pysäyttämiseksi. Osa minusta ajattelee, että se on väistämätön seuraus siitä että päästän jonkun lähelle. Se joku näkee minun sisälleni ja huomaa, ettei kaikkien kovien kuorten alla olekaan kultaa. Ja siitä alkaa se väistämätön etääntyminen.

Kirjoitat hyvin. Tuo loppu kuvastaa mielestäni tavanomaisia ihmissuhteita eikä sitä, ettet ole kultaa tai että sinun sisällesi olisi nähty. Koska normaalistikin (ennen kun tuntee jonkun ihmisen paremmin) kuuluu prosessiin projektioita ja introjektioita. Siis oletuksia. Eli kyseessä ei ole välttämättä mitään patologista, vaan tutustumisen prosessi voi johtaa jomman kumman ymmärrykseen siitä, että me emme sovikaan yhteen. Toki se on hylkääminen, jos itse olisi tahtonut jatkaa, mutta ei se sinun arvoasi vie. Ehkä sinuun sijoitettiin jotain omaa, joka pois vedettiin, jolloin todennäköisesti säästyit paljolta. 

Jos tekisit johtopäätöksiä itse aikaisemmin, olisit itse hylkäämässä muita. Jomman kummanhan se on aina tehtävä, jos suhde päättyy.

No joo, tavallaan. Ja sitten tavallaan kyllä ajattelen, että jotain vikaahan siinä sisällössä on oltava jos se systemaattisesti kaikki karkottaa. Että on itsepetosta tukeutua sellaiseen ajatteluun, että kaikki ei vaan sovi kaikille jne. Jostain syystä jotkut kuitenkin sopivat useimmille niille ihmisille, joiden kanssa tuntuu alustavasti natsaavan yhteen, ja jotkut ei tunnu sopivan oikein kenellekään vaan juttu tyssää säännönmukaisesti siinä muutaman kuukauden kohdalla.

Kuinka monta miestä se "kaikki" on? Luulen, että jokainen mies ja tilanne oli kuitenkin hiukan erilainen, vain sinun mielen näyttämösi on sama. (Se onkin suomennettu mielen näyttämö, ei sisäinen näyttämö, McDougallin käsite siis.)

Mielen näyttämö panee muut tiettyyn rooliin, vaikka nämä kokisivat olevansa roolissa, johon eivät mahdu tai sovi eli kaikki mitä ajattelet ja pelkäät ilmenee tavalla tai toisella vuorovaikutuksessa. Pelot saavat aikaan takertumista, itseriittoisuus työntää kauemmas, esimerkiksi,  minkä lisäksi houkutellaan toinen itselle sopivaan dynamiikkaan.

Myös se toinen osapuoli tekee samaa oman käsikirjoituksensa mukaisesti. Siksi voin varmuudella sanoa, että kyse ei ole siitä, ettet sinä ollutkaan kultaa tai joku näki sisääsi. Jos hän olisi tehnyt niin, olisitte suhteessa, koska olisi syntynyt erittäin syvä kontakti. Se ei missään tapauksessa synny siitä, että toinen koetaan täydelliseksi, vaan siitä, että hänen puutteensa tekevät hänestä oikean. Siis omaan dynamiikkaan ja näyttämöllepanoon sopivan henkilön, jolloin seksuaalinen ja intiimi kontakti, kipinä syntyy. Tulee tunne, että olen tuntenut tämän henkilön kauan tai että hän vastaa kaikkiin tarpeisiini: jopa niihin, josta en itse ole tietoinen. Eli rakastuu.

Pohdin tätä asiaa vielä. Alun hurahdus tapahtuu aina jossain sellaisessa ihme kuplassa, johon on helppo ajautua mukaan. Hurahtanut minä on hauska, iloinen, elämä janoinen, seksikäs ja intohimoinen. Ja sitten tulee se käänne. Se joku pieni takaisku, joka horjuttaa. Sen jälkeen en enää ole iloinen ja hauska. Vaan olen pelokas, takertuva ja ahdistunut. Mutta tässä vaiheessa tapahtuu jotain muutakin. Minä sulkeudun. Eli itseasiassa se, joka tulee torjutuksi ei ole se avoin minä, vaan se minä joka on jo vetänyt suojamuurin päälle ja vetäytynyt poteroon piiloon odottamaan pakkeja.

Varmaan osa minusta ajattelee, että minusta pidettäisiin enemmän, jos osaisin olla pidempään se alkuminä. Se huoleton, iloinen ja ihana. Jos saisin pidettyä siitä minusta pidempään kiinni, minuun ehdittäisiin kunnolla rakastua eikä edes epävarmuuden ja pelon ilmaantuminen enää tappaisi sitä. Minun panikointiani jaksettaisiin ymmärtää ja minua rakastettaisiin siitä huolimatta. Vaikka eihän se varmaan niinkään mene. Ei se alkuminä ole totta. Ainakaan koko totuus. Ei sen varaan voi perustaa mitään kestävää.

Oletko jutellut terapeutille tai muuten kahlannut self helpiä? Tarttisit vähän apua niin pääsisit tuosta ehkä yli.

Terapia loppui juuri hankalalla hetkellä kesken, kun 20 kerran setti tuli täyteen. Oli juuri revitty hylkäystraumat auki ja haettu samaan konkurssiin kipeät pakit pitkäaikaiselta ihastukselta. Lisää terapiaa ei hevillä meidän kunnasta saa. Omakustanteinen ei ole vaihtoehto. Self helpit kyllä kahlattu ja kahlaus toki jatkuu. Kirjoittaminen on myös osa sitä self helpiä minulle. Sekä tänne, päiväkirjaan, ystäville että (lähinnä koomisen huonoja) runoja ja lauluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?

Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.

Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.

Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.

Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?

Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.

Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.

En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!

Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.

Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla. 

Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.

Siinä on aina se mahdollisuus, että sitä sänkyynmenemistä ei tule,kun viivyttää ja tajuaa, ettei siitä tulisi mitään.

Sivusta kommetoin; paljon parempi niin kuin että tulisi kiusallisia kokemuksia ihmisen kanssa, joka ei sitten sytytäkään sängyssä yhtään. Olen joskus itsekin lähtenyt tuolle linjalle että tutustutaan ja katsellaan ennen seksiä vähän aikaa tulisiko henkisen puolen kautta tarvittavaa vetoa toiseen, mutta ei sitä tule. Ja jos menee sänkyyn kokeilemaan syntyykö vetoa sitä kautta, se on täysi katastrofi. Tällaisista kokemuksista oppii että jos ei tee mieli repiä vaatteita pois toisen päältä jo ensihetkestä, juttua on ihan turha jatkaa pidemmälle.

Olen aivan samaa mieltä. En tarvitse siihen kovin paljon keskustelua että tiedän onko mies seksuaalisesti kiinnostava vai eikö ole, pystyn jopa tässä iässä luettelemaan ensikontaktissa tarvittavat asiat, vaikka ne alun perin ovat olleet täysin intuitiivisia "rakkautta ensi silmäyksellä" -tyyppisiä. Tänä päivänä tiedän ne, kiitos psykoterapian. 

Samoin minä pystyisin luettelemaan, olen yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut. Minua sytyttäviä miehiä on todella vähän, mutta kompromisseja en ole enää valmis tekemään. Vaikka mies olisi kuinka hyvä tyyppi.

Minusta suuri osa naisista on sellaisia, että heidän kanssaan voisin mielelläni harrastaa seksiä. Ei tarvitse olla mikään "salikissa" tai muotijumalatar. Jos nainen on luonnostaan hoikka, hänellä on suurin piirtein oikeankokoiset ja puhtaat vaatteet yllä ja hän hymyilee, niin kyllä viisari värähtää. Seksihän on kuin pitsa: silloin kun se on hyvää, se on tosi hyvää. Silloin kun se ei ole niin hyvää, se on siltikin melko hyvää. En ymmärrä, mistä joillekin naisille tulee sellainen harha omasta erinomaisuudesta, ettei suuri osa miehistä kelpaisi heidän seksikumppaneikseen? Oletteko ikinä miettineet sitä, mitä annettavaa teillä on miehelle, oikeasti? Pidättekö te itseänne sellaisena seksin jumalattarena, että vain yksi miljoonasta miehestä olisi teille riittävän tasokas? Maailma on täynnä kivannäköisiä kundeja siinä missä nättejä naisiakin. Jonkinlainen häiriö kai sekin on, jos kukaan ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi hyvä itselle. Kunpa ei tarvitsisi ikinä törmätä teidänlaisiinne naisiin. Mistä lie tulevat ne jutut krantuista nykynaisista, joille kelpaavat vain lentokapteeni-juristi-alfa-chadit? Ne tulevat juuri teidänlaisistanne naisista.

Olen eri kommentoija kuin tuo jolle vastaat, mutta minäkin olen nirso. Kysyn että millä perusteella se olisi harha, ettei joku mies kelpaa minulle seksikumppaniksi, vaikka olisi ihan kiva ja mukava ihminen? Miksi valitsit sanan harha? En näe harhoja, jos koen, ettei mies ole seksuaalisesti puoleensavetävä. Eikä kyse ole siitä, että kokisin itseni erinomaiseksi, vaan minulla on aivan samoja pelkoja kuin muillakin siitä, että entäpä jos minä itse en läpäise koeajoa. En vain anna sen häiritä omaa toimintaani liikaa, koska ei voi saada mitään, jos ei uskalla ottaa riskiä torjutuksi tulemisesta. (Tosin tuosta minulla ei ole mitään kompetenssia sanoa miehille mitään, koska he yleensä ottavat sen riskin niin moninkertaisesti naisiin verraten sukupuolirooleista johtuen. Minä olen tehnyt aloitteita tositarkoituksella, en siksi, että tekee mieli normipitsaa ;) )