Lue keskustelun säännöt.
Miksi haluan aina miestä joka ei halua minua
23.11.2022 |
Haluan vain enemmän kun tulen torjutuksi. Sitten se toinen mies joka halusi naimisiin ja kaikkea oli ehdoton ei.
Kommentit (511)
En haluaisi tutustua enkä varsinkaan sitoutua mieheen, jolle keskusteleminen on vain turhaa lätinää ja ajanhukkaa. Halusin miehen, jolle antoisaa keskustelut on arvo sinänsä, ei vain vaihdon väline seksiin.
Erikoista, että loukkaannut tai kiinnität huomiota siihen, että joku nainen meneekin nopeasti sänkyyn jonkun toisen miehen kanssa. Niinkin voi nimittäin käydä, että nainen katuukin tuollaista sänkyyn hyppäämistä. En ole nopean sänkyyn menemisen kannalla, mutta voi olla niinkin, että naiseen on vedonnut sen toisen miehen suoruus ja rehellisyys. Ehkä se mies ei ole pelannut mitään pelejä naisen mieliksi.
Olisi kyllä reilua, jos jotenkin viestittäisit naiselle etukäteen, ettet välitä kovin paljon keskustella vain keskusteleminen vuoksi ja muutenkin kertoisit toiveistasi, ettet ala näyttelemään jotakin mitä et oikeasti halua.
Seksi on muutakin kuin halua ja yksioikoista toimintaa ja jotakin mitä vain otetaan. Kyllä siinä täytyy osata kommunikoida sen toisen ihmisen kanssa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet KTN ja olet kiinnostunut YT-miehistä, jotka saattavat ottaa illaksi ajoon, mutta eivät halua pitkää parisuhdetta itseään alempitasoisen naisen kanssa.
Mitä tarkoittavat KTN ja YT ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.
Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.
Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.
Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.
Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.
Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee.
Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin.
En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.
Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.
Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.
Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.
Siis yrittää tehdä tietoisemmin mitä? Jahtaamista, luopumista, "oikean" rakkauden etsimistä?
Jahtaamista. Eli kirjoita mitä teet, mitä ajattelet vaikka muistiin. Silloin on helpompi nähdä mitä tapahtuu jälkikäteen ja huomata, kun se alkaa toistua seuraavalla kerralla. Sinuna kiinnittäisin huomiota erityisesti alkuvaiheeseen miten tulkitset miehen käytöstä. Kirjoita vaikkapa "mitä mies teki" "minun tulkintani".
Se mitä yrittää vastustaa aktiivisesti vie enemmän energiaa kuin se, että vain antaa tapahtua. Voit hyväksyä sen itsessäsi, että sinulla on taipumus rakastua alhaisella kynnyksellä, onhan siinä hyviäkin puolia. Sinun ei silti tarvitse tehdä mitään eli poistaa tilanteen aiheuttamaa kutkutusta toiminnalla: sellaisella toiminnalla, minkä vähitellen huomaat kaavaksi.
Jos nyt siitä edes on kyse. Ilmeisesti puhut vain yhdestä tapauksesta kun et saanut vastarakkautta. Ei siitä vielä kaavaa muodostu, kun aloituksessa oli kyse elämän mittaisesta kaavasta.
Kyllä kyseessä on jossain määrin kaava, mutta se oli pitkän parisuhteen vuoksi tauolla. Kuitenkin ikävuodet 17-30 meni aika lailla samaa kaavaa toistaen. Hakeudun suhteisiin, joissa tulen satutetuksi. Jotka on tavalla tai toisella mahdottomia. Joskus miehet on varattuja, useimmiten ei. En usko että kyse on minulla kilpailusta tai edes kielletyn tai saavuttamattoman himosta. Vaan jostain itsetuhon muodosta. Osa minusta kerjää verta nenästään. Tunnistaa loistomahdollisuuden rysäyttää täysillä päin seinää ja painaa kaasun pohjaan. Jee, nyt on oiva tilaisuus saada huolella turpiin, kyllä kiitos!
Nämä minun kohteenihan ei ikinä ole sellaisia, joilta ei saa mitään vastakaikua. Vaan juuri niitä kyllä-ei-vaarinhousut -arpojia. Tykkää, ei tykkää, tykkää, ähäkutti enpäs tykkääkään. Ainakaan tarpeeksi. Annan tikkarin ja otan sen pois -tyyppejä.
Tai sitten minä mokaan ne itse. Ehkä se kiinnostus onkin alunperin molemminpuolista. Mutta hulluus alkaa paistaa naamarin takaa kun vähän lähemmin tutustuu, ja taas näkyy yhdestä miehestä pelkät perävalot. Ja minä itken sikiönä suihkun lattialla ja hoen että minä en ole mitään.
Uskon, että tiedät itse parhaiten minkätyyppistä tuo kohdallasi on. Tässä ei niinkään ole kyse suhteen ja ihmisten ulkoisista puitteista, ulkonäöstä, statuksesta, vaan henkilön sisäisestä problematiikasta, joka heijastuu suhteisiin. Siis niihinkin suhteisiin, joissa vastapuolella ei tosiasiassa ole vetoa samantyyppiseen asetelmaan, jolloin suhde päättyy.
Tuosta tykkään - enpäs tykkäkään -kuviosta sanoisin yleisen elämänkokemuksen perusteella, että oikea vaihtoehto on "en tykkää". Mitä näitä olen seurannut, niin kyse on joko siitä, että halutaan helposti seksiä (mies) ja puhutaan mukavia tai sitten siitä, että nainen tai mies itse on taipuvainen toiveajatteluun, jolloin kyseessä on projektio. Esimerkiksi, kun itse ollaan ihastuneita, tulkitaan kaikki mitä toinen tekee ihastukseksi olipa se sitten mitä tahansa. Oharit on kiirettä, välttely sitoutumishaluttomuutta jne. Aina löytyy selityksiä.
Se tulkintakehikko missä omaa tapaansa olla suhteessa ja ajatella sitä on ihan helkkarin tärkeä meille jokaiselle. Juuri kukaan ei kuitenkaan selvitä sitä, vaan jäädään pintatasolle miettimään kumppanin ominaisuuksia, "oikeutta" tunteeseen x tai y (ikään kuin sitä varten pitäisi perustaa oikeusistuin saako tuntea jotain tunnetta vai ei) ja loppujen lopuksi jos tulee lapsia, koko tämä kehikko siirtyy heihin.
Kiintymyssuhdemallissa (siinä turvallisessakin) on kyse hyvin dynaamisesta ilmiöstä, taipumuksesta reagoida ja lisäksi vielä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Impulsiivisuus, tasaisuus, rytmi (nopea vai hidas), kaiken tuollaisen vaikutus siihen miten ollaan kontaktissa toiseen vaikuttaa myös lapsuudenperheen mallien ja arvostusten lisäksi. Kun tulee tietoiseksi noista asioista, olen ainakin itse kokenut sen hyvin mielenkiintoiseksi, mutta myös hyvin vaikeasti muutettavissa olevaksi asioiksi. Olen saanut selville, että minun miestyyppini muistuttaa hyvin pitkälle tiettyjä henkilöitä lapsuudessani. En osaa kuvitella, että pystyisin kiinnostumaan seksuaalisesti muunlaisista. Vaikka kuinka olisi ulkoisesti samantyyppinen, ei silti. Tietyt asiat on vain oltava, että kiinnostus syntyy. Juuret asioille ovat pitkät.
Tuosta tykkään - en tykkää olet varmaan pitkälti oikeassa. Pääasiassa se on ei ja kaikki muu on omien toiveiden heijastamista. Tosin on niitäkin tapauksia, että vasta jälkikäteen olen tajunnut kuvittelleeni ehkä enemmänkin sen "ei tykkää" puolen. Olen nimittäin taipuvainen heijastamaan niihin tulkintoihin paitsi toiveitani, myös pelkojani. Näen herkästi pieniä torjuntoja sielläkin missä niitä ei ole.
Ehkä tasaisen jahkailun sijaan tyypillistä suhdekehitystä kuvaa sellainen laskeva trendi. Se alkaa hullaantumisella, joka on tyypillisesti ainakin jossain määrin molemminpuolista. Ainakin pienen hetken. Mutta se kääntyy epävarmuudeksi ja empimiseksi joka lopulta kallistuu torjuntaan. Viestit harvenee ja lyhenee, kunnes loppuu kokonaan. Humaantunut katse muuttuu kylmyydeksi. Minä näen sen jo kaukaa mutten osaa tehdä mitään sen pysäyttämiseksi. Osa minusta ajattelee, että se on väistämätön seuraus siitä että päästän jonkun lähelle. Se joku näkee minun sisälleni ja huomaa, ettei kaikkien kovien kuorten alla olekaan kultaa. Ja siitä alkaa se väistämätön etääntyminen.
Kirjoitat hyvin. Tuo loppu kuvastaa mielestäni tavanomaisia ihmissuhteita eikä sitä, ettet ole kultaa tai että sinun sisällesi olisi nähty. Koska normaalistikin (ennen kun tuntee jonkun ihmisen paremmin) kuuluu prosessiin projektioita ja introjektioita. Siis oletuksia. Eli kyseessä ei ole välttämättä mitään patologista, vaan tutustumisen prosessi voi johtaa jomman kumman ymmärrykseen siitä, että me emme sovikaan yhteen. Toki se on hylkääminen, jos itse olisi tahtonut jatkaa, mutta ei se sinun arvoasi vie. Ehkä sinuun sijoitettiin jotain omaa, joka pois vedettiin, jolloin todennäköisesti säästyit paljolta.
Jos tekisit johtopäätöksiä itse aikaisemmin, olisit itse hylkäämässä muita. Jomman kummanhan se on aina tehtävä, jos suhde päättyy.
No joo, tavallaan. Ja sitten tavallaan kyllä ajattelen, että jotain vikaahan siinä sisällössä on oltava jos se systemaattisesti kaikki karkottaa. Että on itsepetosta tukeutua sellaiseen ajatteluun, että kaikki ei vaan sovi kaikille jne. Jostain syystä jotkut kuitenkin sopivat useimmille niille ihmisille, joiden kanssa tuntuu alustavasti natsaavan yhteen, ja jotkut ei tunnu sopivan oikein kenellekään vaan juttu tyssää säännönmukaisesti siinä muutaman kuukauden kohdalla.
Kuinka monta miestä se "kaikki" on? Luulen, että jokainen mies ja tilanne oli kuitenkin hiukan erilainen, vain sinun mielen näyttämösi on sama. (Se onkin suomennettu mielen näyttämö, ei sisäinen näyttämö, McDougallin käsite siis.)
Mielen näyttämö panee muut tiettyyn rooliin, vaikka nämä kokisivat olevansa roolissa, johon eivät mahdu tai sovi eli kaikki mitä ajattelet ja pelkäät ilmenee tavalla tai toisella vuorovaikutuksessa. Pelot saavat aikaan takertumista, itseriittoisuus työntää kauemmas, esimerkiksi, minkä lisäksi houkutellaan toinen itselle sopivaan dynamiikkaan.
Myös se toinen osapuoli tekee samaa oman käsikirjoituksensa mukaisesti. Siksi voin varmuudella sanoa, että kyse ei ole siitä, ettet sinä ollutkaan kultaa tai joku näki sisääsi. Jos hän olisi tehnyt niin, olisitte suhteessa, koska olisi syntynyt erittäin syvä kontakti. Se ei missään tapauksessa synny siitä, että toinen koetaan täydelliseksi, vaan siitä, että hänen puutteensa tekevät hänestä oikean. Siis omaan dynamiikkaan ja näyttämöllepanoon sopivan henkilön, jolloin seksuaalinen ja intiimi kontakti, kipinä syntyy. Tulee tunne, että olen tuntenut tämän henkilön kauan tai että hän vastaa kaikkiin tarpeisiini: jopa niihin, josta en itse ole tietoinen. Eli rakastuu.
Halusin älykkään miehen, joka arvostaa hyvää keskustelua, huumoria ja vuorovaikutusta. Mies, joka pitää keskustelua vain lätinänä, ajanhukkana ja välinearvona, vain teeskentelee keskustelemista ja vuorovaikutusta. Naiset kyllä yleensä aistivat tällaisen epäaitouden, josta ei välity rehellinen läsnäolo, toisen kunnioittaminen ja asioiden jakaminen. Teennäisyys harvoin vetää ketään puoleensa tai herättää myönteisiä tunteita. Silloin ei muutenkaan herää mitään haluja, vaan päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?
Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.
Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.
Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.
Tulee kuva, että oletat, että nainen on sinulle velkaa seksiä, jos kuuntelet niitä "lätinöitä". Deittaillessa kukaan ei ole mitään velkaa yhtään kenellekään. Et sinä keskusteluja eikä nainen seksiä. Normaali kiva keskustelu ei todellakaan tarkoita sitä, että naisen pitäisi antaa sinulle seksiä kun ei ollut "nihkeäkään". Kannattaa sanoa tuleville deittikumppaneille ihan suoraan, että sinä haluat seksiä nopeasti ja jos se ei käy niin turha vaivautua. Näin voitte molemmat olla alusta asti rehellisiä omista tarpeistanne. Toistan vielä itseäni: kukaan sinun kanssasi treffeillä käyneistä naisista ei ole ollut sinulle velkaa _yhtään mitään_. Joku on mennyt sänkyyn jonkun toisen kanssa eikä ole halunnut mennä sinun kanssasi. Deal with it.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen voi haluta tapaamaansa miestä, mutta ei halua osoittaa kiinnostustaan menemällä heti sänkyyn. Kannattaa ajatella asiaa naisen kannalta. Hän ei todennäköisesti halua mennä sänkyyn kymmenien tai satojen miesten kanssa aina siinä toivossa, että tämä suhde kestäisi. Nainen ei hyvin luultavasti halua kuluttuaa itseänsä henkisesti ja fyysisesti puhki tuolla tavalla, jos hän etsii vakavaa, sitoutunutta ja pitkäaikaista suhdetta.
Itse naisena kommentoin, että jos haluan jotain tapailemaani miestä seksuaalisesti, en todellakaan mene sänkyyn siinä toivossa että suhde kestäisi - vaan menen sänkyyn siinä toivossa, että harrastamme seksiä, koska itsekin haluan häntä seksuaalisesti. Minulle seksi ei ole vaihtotalousväline, jossa toivon saavani seurustelusuhteen seksiä vastaan. Tokihan voin silti toivoa myös suhteen kestävän ja etenevän, mutta ei se tapailuvaiheessa koskaan ole vain miehen tahdosta kiinni - ihan yhtä lailla itsekin tapailussa kuulostelen ja tunnustelen sitä, haluanko itse pysyvämmän suhteen kyseisen miehen kanssa. Jos tapailusuhde päättyy, en jää harmittelemaan sitä, että "annoin turhaan seksiä". Jos olisin itse toivonut suhteen kestänä, voin toki harmitella sitä, että se ei kestänyt, mutta harmin määrään ei vaikuta se, harrastimmeko seksiä vai ei.
Tämä vastaa todella paljon sitä mitä itsekin naisena ajattelen. En minä harrasta seksiä siksi, että haluaisin epätoivoisesti pitää miehen, vaan siksi että tykkään ja nautin itsekin siitä seksistä. Enkä minäkään harmittele seksiä siinä tapauksessa että suhde päättyy. Pikemminkin ajatus on siihen suuntaan, että harmi ettei nyt tullut parisuhdetta mutta sainpahan sentään seksiä.
Huh, ei sitä kokonaisvaltaista suhdetta aloiteta kenen kanssa tahansa, vaan varmaan yleisesti ottaen tarkan harkinnan jälkeen yhden ihmisen kanssa. Harva nainen varmaan haluaa alkaa kokonaisvaltaiseen suhteeseen ja seksiin miehen kanssa, jota tuskin tuntee ja joka kaiken lisäksi teeskentelee keskustelevansa. Kyllä ihmiseen ja hänen aikeisiinsa on hyvä tutustua perusteellisesti etukäteen. Oikeassa suhteessa on kyse luottamuksen rakentamisesta ja vuorovaikutuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni miehenä taas on niin, että jos nainen ei heti vastaa tunteisiini ja halua yhtä paljon, menetän kiinnostukseni. Jos intohimoa ei ole alusta asti, ei sitä tule myöhemminkään. On ollut monia naisia, joiden kanssa on ollut hyviä keskusteluja. Sitten kun ollaan tavattu, olen halunnut häntä, mutta nainenpa ei olekaan vastannut tunteeseen fyysisellä tasolla. Sen jälkeen tulee hyväksikäytetty olo: kaikki se keskustelu ihan turhan takia. Nainen muuttuu suorastaan vastenmieliseksi mielessäni ja suututtaa, että taas annoin vedättää itseäni naisen toimesta, joka ei halunnutkaan minua kokonaisvaltaisesti. Kelpasin kyllä lätinäseuraksi, mutta seksiä ei herunut. En ala seurustella sellaisen kanssa, joka ei halua minua alusta asti yhtä paljon kuin minä häntä.
On sitten paljon naisia mennyt ohitsesi, ja tulee menemään. Tyypillinen mies, pukille pitäisi heti päästä. Mulla ja monilla naisilla menee maku tuommoisiin miehiin ja heti.
Jep. Tulee mielikuva, että mies on kaikkien tapaamiensa naisten kanssa hyppäämässä heti sänkyyn. Ja todennäköisesti onkin.
Näitä pvonkaajia tunkee meidän naisten elämään ikkunoista ja ovista, vaikka ei haluaisikaan, arkena ja joka paikassa. Ei jaksa.
Minä pidän tuollaista ajatusta epänormaalina ja epäterveenä, että vain miesten ajatellaan haluavan seksiä. Miksi ne naiset ovat halunneet jutella tuntikausia, ovat olleet kiinnostuneita, ovat kehuneet ulkonäköäkin jne., mutta sitten pitäisi jämähtää johonkin juttelutasolle? Sorry, mutta jutella voi työkavereidenkin kanssa - suhde naisen kanssa on jotain muuta. Sen on tarkoitus olla kokonaisvaltainen, ja seksi kuuluu siihen. Seksi myös on keino tutustua. Ei se niin mene, että ensin pitää läpäistä jokin kysymyspatteristo ja sitten vasta saa vähän hyväillä, ja sitten taas tuntikausia lisää lätinää ennen kuin saa koskettaa vielä vähän enemmän. Ei tuollaisia pelejä jaksa kukaan normaali ihminen.
Minä ainakin oletan, että naiset ovat yhtä seksuaalisia olentoja kuin itse olen - eli haluavat mielellään harrastaa seksiä sellaisen ihmisen kanssa, jota kohtaan tuntevat halua. En ymmärrä naisia, joita kiinnostaa vain "keskustella". Parissa vastauksessa puhuttiin "sadoista miehistä". Täyttä hoopoilua. En todellakaan ole treffaillut satoja naisia, eivätkä myöskään ne naiset, joita olen tapaillut, ole käyneet treffeillä satojen miesten kanssa.
Nykyään on kaikki ehkäisymenetelmät, ja lähes kaikki sinkut asuvat omillaan, eikä yhteiskunta paheksu millään tavalla sinkkujen seksisuhteita. Mikä siinä sitten mättää? Onko niin harva nainen sitten tasapainoinen ja itsetunnoltaan kunnossa, että pystyy täysipainoiseen suhteeseen? Kahvittelut ja keskustelut sopivat eläkeläisille, mutta kyllä minä ainakin oletan, että työikäinen nainen on seksuaalinen olento, joka kaipaa yhtä paljon seksiä kuin itse haluan. Voihan sitä lätistä somen kautta loputtomiin, mutta ei minua kiinnosta sellainen suhde, joka on vain loputonta lätinää. t. sama
Tähän kommentoin, että naiset haluavat seksiä siinä missä miehetkin, mutta ehdot ovat varmaan suurimmalla osalla tiukemmat. Jokaisella omansa eli tuskin naiseus selittää noiden tapaamiesi ihmisten motiiveja sen suhteen, ettei seksiä keskustelusta ja synkkaamisesta huolimatta tullutkaan. Esimerkiksi minä itse nimenomaan olen halunnut harrastaa seksiä pian, koska vasta se kertoo onko toisella samanlainen seksimaku vai ei, miltä hänen seksuaalinen kosketuksensa tuntuu jne. Voi sitä koeajoksikin sanoa, mutta en koe, että minä muuttuisin sen vuoksi mitenkään haavoittuvaksi.
Naiset siis ovat erilaisia, eivät kaikki ole samanlainen joukko kuten eivät miehetkään. Eivät kaikki miehetkään halua heti seksiä. Itse asiassa uskon, että seksi pelottaa monia miehiä. Uuden naisen kanssa, joka on hyvin haluttava voi tulla esimerkiksi suorituspaineita, kun oikein hyvän vaikutelman tahtoisi antaa ja yllättäen lerpahtaakin. Tällaisiä ongelmia naisilla ei ole, vaan heillä on enemmän ulkonäköpaineita liittyen "koeajoon" ja siihen, jos nainen on saanut kasvatuksen, missä seksille annetaan valtava, emotionaalisiin tarpeisiin liittyvä piilomerkitys. "Jos annan, annan koko maailmani ja tuo julma mies voi heittää minun arvoni naisena roskakoriin"- tyyppisesti.
Luulen, että kaiken takana on tasoteoria.
Nainen tunnistaa miehen tason ja kiinnostuu vain itseään tasokkaammista miehistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvää analyysiä tuosta näkökulmasta. Itse en voisi kuvitella harrastavani puolituntemattoman kanssa seksiä muuten vaan tai edes olettavani, että tuollaisesta syntyisi suhdetta. En suhtaudu ihmisiin sattumanvaraisesti, mutta ymmärrän, että monet suhtautuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen voi haluta tapaamaansa miestä, mutta ei halua osoittaa kiinnostustaan menemällä heti sänkyyn. Kannattaa ajatella asiaa naisen kannalta. Hän ei todennäköisesti halua mennä sänkyyn kymmenien tai satojen miesten kanssa aina siinä toivossa, että tämä suhde kestäisi. Nainen ei hyvin luultavasti halua kuluttuaa itseänsä henkisesti ja fyysisesti puhki tuolla tavalla, jos hän etsii vakavaa, sitoutunutta ja pitkäaikaista suhdetta.
Itse naisena kommentoin, että jos haluan jotain tapailemaani miestä seksuaalisesti, en todellakaan mene sänkyyn siinä toivossa että suhde kestäisi - vaan menen sänkyyn siinä toivossa, että harrastamme seksiä, koska itsekin haluan häntä seksuaalisesti. Minulle seksi ei ole vaihtotalousväline, jossa toivon saavani seurustelusuhteen seksiä vastaan. Tokihan voin silti toivoa myös suhteen kestävän ja etenevän, mutta ei se tapailuvaiheessa koskaan ole vain miehen tahdosta kiinni - ihan yhtä lailla itsekin tapailussa kuulostelen ja tunnustelen sitä, haluanko itse pysyvämmän suhteen kyseisen miehen kanssa. Jos tapailusuhde päättyy, en jää harmittelemaan sitä, että "annoin turhaan seksiä". Jos olisin itse toivonut suhteen kestänä, voin toki harmitella sitä, että se ei kestänyt, mutta harmin määrään ei vaikuta se, harrastimmeko seksiä vai ei.
Tämä vastaa todella paljon sitä mitä itsekin naisena ajattelen. En minä harrasta seksiä siksi, että haluaisin epätoivoisesti pitää miehen, vaan siksi että tykkään ja nautin itsekin siitä seksistä. Enkä minäkään harmittele seksiä siinä tapauksessa että suhde päättyy. Pikemminkin ajatus on siihen suuntaan, että harmi ettei nyt tullut parisuhdetta mutta sainpahan sentään seksiä.
Samasta syystä miksi mies saa naista jonka haluaa. Kun tavoittelee omaa tasoa parempaa, jää usein vaille.
Ensi kerralla yritä köyhää, työtöntä, rumaa miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?
Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.
Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.
Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.
Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?
Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.
Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.
En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!
Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni miehenä taas on niin, että jos nainen ei heti vastaa tunteisiini ja halua yhtä paljon, menetän kiinnostukseni. Jos intohimoa ei ole alusta asti, ei sitä tule myöhemminkään. On ollut monia naisia, joiden kanssa on ollut hyviä keskusteluja. Sitten kun ollaan tavattu, olen halunnut häntä, mutta nainenpa ei olekaan vastannut tunteeseen fyysisellä tasolla. Sen jälkeen tulee hyväksikäytetty olo: kaikki se keskustelu ihan turhan takia. Nainen muuttuu suorastaan vastenmieliseksi mielessäni ja suututtaa, että taas annoin vedättää itseäni naisen toimesta, joka ei halunnutkaan minua kokonaisvaltaisesti. Kelpasin kyllä lätinäseuraksi, mutta seksiä ei herunut. En ala seurustella sellaisen kanssa, joka ei halua minua alusta asti yhtä paljon kuin minä häntä.
On sitten paljon naisia mennyt ohitsesi, ja tulee menemään. Tyypillinen mies, pukille pitäisi heti päästä. Mulla ja monilla naisilla menee maku tuommoisiin miehiin ja heti.
Jep. Tulee mielikuva, että mies on kaikkien tapaamiensa naisten kanssa hyppäämässä heti sänkyyn. Ja todennäköisesti onkin.
Näitä pvonkaajia tunkee meidän naisten elämään ikkunoista ja ovista, vaikka ei haluaisikaan, arkena ja joka paikassa. Ei jaksa.
Kauniiden naisten kohdalla ehkä noin, ei mun elämä ole tuollaista.
Olen vanha ja läski. Ja kyllä ,näitä vonkaajia edelleen on.
Laita henkiset rajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen voi haluta tapaamaansa miestä, mutta ei halua osoittaa kiinnostustaan menemällä heti sänkyyn. Kannattaa ajatella asiaa naisen kannalta. Hän ei todennäköisesti halua mennä sänkyyn kymmenien tai satojen miesten kanssa aina siinä toivossa, että tämä suhde kestäisi. Nainen ei hyvin luultavasti halua kuluttuaa itseänsä henkisesti ja fyysisesti puhki tuolla tavalla, jos hän etsii vakavaa, sitoutunutta ja pitkäaikaista suhdetta.
Itse naisena kommentoin, että jos haluan jotain tapailemaani miestä seksuaalisesti, en todellakaan mene sänkyyn siinä toivossa että suhde kestäisi - vaan menen sänkyyn siinä toivossa, että harrastamme seksiä, koska itsekin haluan häntä seksuaalisesti. Minulle seksi ei ole vaihtotalousväline, jossa toivon saavani seurustelusuhteen seksiä vastaan. Tokihan voin silti toivoa myös suhteen kestävän ja etenevän, mutta ei se tapailuvaiheessa koskaan ole vain miehen tahdosta kiinni - ihan yhtä lailla itsekin tapailussa kuulostelen ja tunnustelen sitä, haluanko itse pysyvämmän suhteen kyseisen miehen kanssa. Jos tapailusuhde päättyy, en jää harmittelemaan sitä, että "annoin turhaan seksiä". Jos olisin itse toivonut suhteen kestänä, voin toki harmitella sitä, että se ei kestänyt, mutta harmin määrään ei vaikuta se, harrastimmeko seksiä vai ei.
Tämä vastaa todella paljon sitä mitä itsekin naisena ajattelen. En minä harrasta seksiä siksi, että haluaisin epätoivoisesti pitää miehen, vaan siksi että tykkään ja nautin itsekin siitä seksistä. Enkä minäkään harmittele seksiä siinä tapauksessa että suhde päättyy. Pikemminkin ajatus on siihen suuntaan, että harmi ettei nyt tullut parisuhdetta mutta sainpahan sentään seksiä.
Sinä vaikutat itsensä kanssa tasapainossa olevalta ja normaalilta ihmiseltä, jolla libido toimii ja jolla ei ole mitään ahdistavia tunnelukkoja ja traumoja seksin suhteen. Hienoa, että kaltaisiasikin naisia vielä on.
Olen nainen, joka ei oke frigidi vaan korkealibidoinen ja panostan seksiin. Rima vaan on korkealla, koska haluaisin harrastaa seksiä vain loppuelämään tähtäävässä suhteessa. Eli ehdottomasti tutustuminen ensin. Ja ton yhden seksiloukkaantujan suhteen jo tämä lyhyt viestien lukeminen riittää hahmottamaan, ettei sovita yhteen seksuaalisesti eikä henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Minulla samaa ja taustalla lapsuus ja nuoruus aika surkeissa oloissa. Isäni oli väkivaltainen alkoholisti ja äiti mahdollistava uhrautuja, joka oli tunnekylmä meitä lapsia kohtaan. Olen lapsuudessani tullut hylätyksi uudestaan ja uudestaan, sekä emotionaalisesti että fyysisesti. Jouduin kasvattamaan itse itseni ja puolustautumaan väkivaltaista isää ja villikoiralaumana kasvanutta sisarusparvea vastaan. Sisaruksille en ole katkera, hekin olivat vain lapsia, jotka yrittivät selviytyä keskenään miten pystyivät, ilman aikuisen ohjausta. Vanhempiani halveksin.
Viimeinen niitti olikin sitten se, että ensirakkauteni petti minua monen vuoden yhdessäolon jälkeen. Tein ison työn itseni kanssa, jotta pystyin aloittamaan suhteen hänen kanssaan. Oli vaikea luottaa, varsinkaan mieheen ja antaa itseni olla haavoittuvainen. Kun haavoja on jo paljon, vaatii aika paljon ns. paljastaa kurkkunsa toiselle ja luottaa, että ei tule taas haavoitetuksi.
Oltiin toki nuoria, mutta pidin häntä fiksumpana. Hän oli ainoa ihminen parhaan kaverini lisäksi, johon luotin. Siinä vaiheessa, kun petti, oli ainoa johon luotin, koska paras kaverini käytännössä hylkäsi minut kokonaan löydettyään omistushaluisen setämiehen, jonka luokse muutti. Sen jälkeen en ole kunnollista parisuhdetta pystynyt hankkimaan. Rikkoi minussa jotain pysyvästi.
Tiedostan, että tunnelukkoja löytyy. Paljon. Erityisen pahana tuo hylkäämisen tunnelukko. Toinen on yksin pärjääminen, en osaa muuta, kun ei ollut lapsena vaihtoehtoja. Terapiaa tarvitsisin, mutta sinne ei pääse. Yksityiselle ei ole varaa. Siispä yritän itse tehdä asialle jotain, tietenkin, koska yritän pärjätä. Ostin sen Tunne lukkosi - kirjan ja sen toisen tehtäväkirjan. Yritän niiden avulla työstää asioita. Vaikeaa se silti on.
Ehkä olen vaan niin rikkinäinen ihminen, että en kykene parisuhteeseen, vaikka sitä kaipaankin. Olen tehnyt paljon huonoja valintoja sillä rintamalla. Nyt olen toki fiksumpi, mutta edelleen pelkään, että sattuu. En tiedä pystynkö luottamaan. Koen syvää riittämättömyyttä.
Tsemppiä kaikille, jotka näiden asioiden kanssa painiskelevat. Olen pahoillani kaikkien puolesta, joiden sielun maailman pahuus on rikkonut. Toivottavasti löydätte elämässänne korjaavan kokemuksen, joka palauttaa hieman uskoa ihmisiin.
Luottamuksesta sanoisin, että sellaista ei kannata opetellakaan, että luottaisi johonkuhun noin vain. Ongelmana ei ole se, etteikö voisi luottaa, vaan se, ettei taustansa takia (turvattomasti kiintynyt) erota luotettavia niistä, joihin voi luottaa.
Luottamus rakentuu toiminnasta, ei kenenkään psyykestä käsin eli luottamusta testataan ennen kun voi tietää onko toinen luotettava. Jos on turvattomasti kiintynyt, on vaikeutta lukea muiden käytöstä realiteettien pohjalta ts. omat pelot, halut ja kipinöivät liikaa sen sijaan että voisi rauhallisesti tarkastella sen "ehdokkaan" elämää ja edesottamuksia sekä oman itsen että menneisyyden valossa. On paljon merkkejä, joista aivan vieraskin ihminen voi päätellä millainen kumppani toisesta tulee. Jos ihmisellä on esimerkiksi paljon suhteita, joissa hän on aina ollut uhrina eli esittää sellaista, niin voidaan päätellä, että ennen pitkää minäkin joudun samaan, sisäistä näyttämöä kuvaavaan roiston rooliin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvää analyysiä tuosta näkökulmasta. Itse en voisi kuvitella harrastavani puolituntemattoman kanssa seksiä muuten vaan tai edes olettavani, että tuollaisesta syntyisi suhdetta. En suhtaudu ihmisiin sattumanvaraisesti, mutta ymmärrän, että monet suhtautuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen voi haluta tapaamaansa miestä, mutta ei halua osoittaa kiinnostustaan menemällä heti sänkyyn. Kannattaa ajatella asiaa naisen kannalta. Hän ei todennäköisesti halua mennä sänkyyn kymmenien tai satojen miesten kanssa aina siinä toivossa, että tämä suhde kestäisi. Nainen ei hyvin luultavasti halua kuluttuaa itseänsä henkisesti ja fyysisesti puhki tuolla tavalla, jos hän etsii vakavaa, sitoutunutta ja pitkäaikaista suhdetta.
Itse naisena kommentoin, että jos haluan jotain tapailemaani miestä seksuaalisesti, en todellakaan mene sänkyyn siinä toivossa että suhde kestäisi - vaan menen sänkyyn siinä toivossa, että harrastamme seksiä, koska itsekin haluan häntä seksuaalisesti. Minulle seksi ei ole vaihtotalousväline, jossa toivon saavani seurustelusuhteen seksiä vastaan. Tokihan voin silti toivoa myös suhteen kestävän ja etenevän, mutta ei se tapailuvaiheessa koskaan ole vain miehen tahdosta kiinni - ihan yhtä lailla itsekin tapailussa kuulostelen ja tunnustelen sitä, haluanko itse pysyvämmän suhteen kyseisen miehen kanssa. Jos tapailusuhde päättyy, en jää harmittelemaan sitä, että "annoin turhaan seksiä". Jos olisin itse toivonut suhteen kestänä, voin toki harmitella sitä, että se ei kestänyt, mutta harmin määrään ei vaikuta se, harrastimmeko seksiä vai ei.
Tämä vastaa todella paljon sitä mitä itsekin naisena ajattelen. En minä harrasta seksiä siksi, että haluaisin epätoivoisesti pitää miehen, vaan siksi että tykkään ja nautin itsekin siitä seksistä. Enkä minäkään harmittele seksiä siinä tapauksessa että suhde päättyy. Pikemminkin ajatus on siihen suuntaan, että harmi ettei nyt tullut parisuhdetta mutta sainpahan sentään seksiä.
Mitä tarkoitat sattumanvaraisuudella? Tunnistan tuosta sen, että ainakin itse luotan aika paljon intuitiooni siinä kenen kanssa haluan harrastaa seksiä. En pohdiskele sitä sen kummemmin, vaan kaikki tiet ikään kuin johtavat samaan suuntaan.
Mutta niitä miehiä, joiden kanssa tuollainen tunne syntyy on hyvin, hyvin harvoin eikä minua myöskään ole ollut kovin helppo saada treffeille samasta syystä. Sen vuoksi, että en halua antaa turhaa toivoa kenellekään. Toisin sanoen jos olen treffeille lähtenyt, on melko varmaa, että olen seksuaalisesti jo kiinnostunut. Olen siis oikeastaan heti tiennyt kenet haluan ja siitä on syntynyt myös seurustelusuhde eli onneksi on ollut molemminpuolista. Minulla ei ole siis ollut syytä olla luottamatta intuitiooni enkä ole ikinä kiinnostunut miehestä, joka käyttäytyy tökerösti ja typerästi. Ei ole mitään pahaa sanottavaa yhdestäkään exästä, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvaton kiintymyssuhde ja/tai traumoja taustalla. Olin itse nuorempana samanlainen kunnes käsittelin ongelmani ja rakastuinkin pian tasaiseen ja turvalliseen normaaliin mieheen, joka näytti selvästi, että on kiinnostunut minusta. Ei tarvinnut enää korjata sitä jotakin mikä oli rikki sillä, että saisi minut torjuvan ihmisen rakkauden. Terve ihminen ei kiinnostu eikä jää roikkumaan ihmiseen, jolta ei saa vastavuoroisesti rakkautta.
Minäkin olin nuorena tällainen, kunnes löysin pitkäaikaisen parisuhteen. Sen kariuduttua taannuin kuitenkin takaisin. Nyt en meinaa päästä takaisin jaloilleni edes terapiassa.
Onkin tosi tärkeää käydä ne asiat läpi ja jatkaa työstämistä läpi elämän ettei jossain vaiheessa ota takapakkia. Koko elämän mittainen työ.
Minä haluaisin vaan päästä irti koko rakkauden kaipuusta. Tulla sellaiseksi itsenäiseksi onnelliseksi ihmiseksi, joka ei tarvitse kumppania mihinkään. Oppia hyväksymään, ettei rakkaus ole minua varten. Minua ei vaan ole rakennettu siihen. Elämä voi silti olla täynnä muita ilon ja onnen lähteitä, kun vaan pystyisi luovuttamaan rakkauden perään haikailusta. En vaan osaa.
Rakkauden ja parisuhteen kaipuu on useimmille meistä sisäsyntyistä ja on ihmisen täysin luonnollinen tarve. Ehkä se aiheuttaa tuskaa, jos sen pyrkii aktiivisesti kieltämään. En tiedä auttaisiko sellainen, että hyväksyy sen tarpeen ja sitten hyväksyy sen, että se ei välttämättä koskaan toteudu. Ehkä ei kannata sulkea itseltään pois rakkauden mahdollisuutta, vaikka hyväksyisi sen, että se ei koskaan toteudu. Hyväksyy sen, että nyt tuntuu paskalta kun ei ole parisuhdetta ja toisena päivänä taas elämä tuntuu tosi kivalta ja mielekkäältä.
Kun rakkauden tarpeet kieltää, niin silloin jää turvalliseen tilanteeseen ulkoisesti, mutta itse tilanne ei muutu. Esimerkiksi erakko, joka välttelee ihmisiä on hyvin voimakkaasti omien puolustusmekanismiensa ohjaama ja ne hallitsevat häntä eli pidättelevät, mikä vie valtavasti energiaa. Pelko hallitsee.
Sitten on tietysti jotkut persoonallisuushäiriöt, jolloin puolustusmekanismit ovat sementoituneet luonteeseen ja ovat pysyviä, jolloin rakkauden ja yhteyden kaipuuta muihin ei lainkaan ole, ei edes tiedostamattomalla tasolla. Vainoahdistus on sementoitunut objektisuhteisiin pysyvästi. Lievemmissä tapauksissa päästään työskentelyn avulla depressiiviseen positioon, jolloin objektisuhteita päästään vähitellen käsittelemään realiteeteista käsin.
En minä halua kieltää tai taistella vastaan. Minä haluan aidosti vapautua siitä. En vaan näe sitä enää mahdollisena. Tai joo, mahdollisena kyllä, mutta sen verran epätodennäköisenä että koen sen odottelun ja haikailun elämän tuhlaamisena. Olisin ehjempi, jos lakkaisin ripustamasta onneni johonkin saavuttamattomaan unelmaan rakkaudesta.
Terve ihminen rakastaa ja tekee työtä, mutta rakkaudella ei tuossa tarkoiteta romanttista rakkautta, vaan rakkautta ylipäätään, kykyä rakastaa. Rakkaus ei siis ole mitään sellaista, jonka saa toisilta ihmisiltä, se on asian ydin.
Kyllä minä rakastan. Lapsia, ystäviä, vanhempiani. Kyse oli siitä, että haluaisin vapaaksi romanttisen ja seksuaalisen rakkauden kaipuusta. Tai jos se rakkaus nyt on tässä sanana sellainen johon helposti takerrutaan, niin haluaisin irti siitä kaipuusta jonka jahtaaminen jatkuvasti minua satuttaa. Oli se sitten mitä tahansa. Se nyt oikeastaan on ehkä samantekevää minkä nimen sille kukin haluaa antaa, minä haluaisin vain vapautua siitä.
Käytit sattumoisin sanaa, jota olen aina käyttänyt naisista, joilla on tätä ongelmaa. He ovat jahtaajia eli siinä on jotain pakonomaista. Sen sijaan että yrität vapautua siitä kannattaisi ehkä yrittää tehdä sitä tietoisemmin.
Siis yrittää tehdä tietoisemmin mitä? Jahtaamista, luopumista, "oikean" rakkauden etsimistä?
Jahtaamista. Eli kirjoita mitä teet, mitä ajattelet vaikka muistiin. Silloin on helpompi nähdä mitä tapahtuu jälkikäteen ja huomata, kun se alkaa toistua seuraavalla kerralla. Sinuna kiinnittäisin huomiota erityisesti alkuvaiheeseen miten tulkitset miehen käytöstä. Kirjoita vaikkapa "mitä mies teki" "minun tulkintani".
Se mitä yrittää vastustaa aktiivisesti vie enemmän energiaa kuin se, että vain antaa tapahtua. Voit hyväksyä sen itsessäsi, että sinulla on taipumus rakastua alhaisella kynnyksellä, onhan siinä hyviäkin puolia. Sinun ei silti tarvitse tehdä mitään eli poistaa tilanteen aiheuttamaa kutkutusta toiminnalla: sellaisella toiminnalla, minkä vähitellen huomaat kaavaksi.
Jos nyt siitä edes on kyse. Ilmeisesti puhut vain yhdestä tapauksesta kun et saanut vastarakkautta. Ei siitä vielä kaavaa muodostu, kun aloituksessa oli kyse elämän mittaisesta kaavasta.
Kyllä kyseessä on jossain määrin kaava, mutta se oli pitkän parisuhteen vuoksi tauolla. Kuitenkin ikävuodet 17-30 meni aika lailla samaa kaavaa toistaen. Hakeudun suhteisiin, joissa tulen satutetuksi. Jotka on tavalla tai toisella mahdottomia. Joskus miehet on varattuja, useimmiten ei. En usko että kyse on minulla kilpailusta tai edes kielletyn tai saavuttamattoman himosta. Vaan jostain itsetuhon muodosta. Osa minusta kerjää verta nenästään. Tunnistaa loistomahdollisuuden rysäyttää täysillä päin seinää ja painaa kaasun pohjaan. Jee, nyt on oiva tilaisuus saada huolella turpiin, kyllä kiitos!
Nämä minun kohteenihan ei ikinä ole sellaisia, joilta ei saa mitään vastakaikua. Vaan juuri niitä kyllä-ei-vaarinhousut -arpojia. Tykkää, ei tykkää, tykkää, ähäkutti enpäs tykkääkään. Ainakaan tarpeeksi. Annan tikkarin ja otan sen pois -tyyppejä.
Tai sitten minä mokaan ne itse. Ehkä se kiinnostus onkin alunperin molemminpuolista. Mutta hulluus alkaa paistaa naamarin takaa kun vähän lähemmin tutustuu, ja taas näkyy yhdestä miehestä pelkät perävalot. Ja minä itken sikiönä suihkun lattialla ja hoen että minä en ole mitään.
Uskon, että tiedät itse parhaiten minkätyyppistä tuo kohdallasi on. Tässä ei niinkään ole kyse suhteen ja ihmisten ulkoisista puitteista, ulkonäöstä, statuksesta, vaan henkilön sisäisestä problematiikasta, joka heijastuu suhteisiin. Siis niihinkin suhteisiin, joissa vastapuolella ei tosiasiassa ole vetoa samantyyppiseen asetelmaan, jolloin suhde päättyy.
Tuosta tykkään - enpäs tykkäkään -kuviosta sanoisin yleisen elämänkokemuksen perusteella, että oikea vaihtoehto on "en tykkää". Mitä näitä olen seurannut, niin kyse on joko siitä, että halutaan helposti seksiä (mies) ja puhutaan mukavia tai sitten siitä, että nainen tai mies itse on taipuvainen toiveajatteluun, jolloin kyseessä on projektio. Esimerkiksi, kun itse ollaan ihastuneita, tulkitaan kaikki mitä toinen tekee ihastukseksi olipa se sitten mitä tahansa. Oharit on kiirettä, välttely sitoutumishaluttomuutta jne. Aina löytyy selityksiä.
Se tulkintakehikko missä omaa tapaansa olla suhteessa ja ajatella sitä on ihan helkkarin tärkeä meille jokaiselle. Juuri kukaan ei kuitenkaan selvitä sitä, vaan jäädään pintatasolle miettimään kumppanin ominaisuuksia, "oikeutta" tunteeseen x tai y (ikään kuin sitä varten pitäisi perustaa oikeusistuin saako tuntea jotain tunnetta vai ei) ja loppujen lopuksi jos tulee lapsia, koko tämä kehikko siirtyy heihin.
Kiintymyssuhdemallissa (siinä turvallisessakin) on kyse hyvin dynaamisesta ilmiöstä, taipumuksesta reagoida ja lisäksi vielä persoonallisuudenpiirteistä, jotka ovat pysyviä. Impulsiivisuus, tasaisuus, rytmi (nopea vai hidas), kaiken tuollaisen vaikutus siihen miten ollaan kontaktissa toiseen vaikuttaa myös lapsuudenperheen mallien ja arvostusten lisäksi. Kun tulee tietoiseksi noista asioista, olen ainakin itse kokenut sen hyvin mielenkiintoiseksi, mutta myös hyvin vaikeasti muutettavissa olevaksi asioiksi. Olen saanut selville, että minun miestyyppini muistuttaa hyvin pitkälle tiettyjä henkilöitä lapsuudessani. En osaa kuvitella, että pystyisin kiinnostumaan seksuaalisesti muunlaisista. Vaikka kuinka olisi ulkoisesti samantyyppinen, ei silti. Tietyt asiat on vain oltava, että kiinnostus syntyy. Juuret asioille ovat pitkät.
Tuosta tykkään - en tykkää olet varmaan pitkälti oikeassa. Pääasiassa se on ei ja kaikki muu on omien toiveiden heijastamista. Tosin on niitäkin tapauksia, että vasta jälkikäteen olen tajunnut kuvittelleeni ehkä enemmänkin sen "ei tykkää" puolen. Olen nimittäin taipuvainen heijastamaan niihin tulkintoihin paitsi toiveitani, myös pelkojani. Näen herkästi pieniä torjuntoja sielläkin missä niitä ei ole.
Ehkä tasaisen jahkailun sijaan tyypillistä suhdekehitystä kuvaa sellainen laskeva trendi. Se alkaa hullaantumisella, joka on tyypillisesti ainakin jossain määrin molemminpuolista. Ainakin pienen hetken. Mutta se kääntyy epävarmuudeksi ja empimiseksi joka lopulta kallistuu torjuntaan. Viestit harvenee ja lyhenee, kunnes loppuu kokonaan. Humaantunut katse muuttuu kylmyydeksi. Minä näen sen jo kaukaa mutten osaa tehdä mitään sen pysäyttämiseksi. Osa minusta ajattelee, että se on väistämätön seuraus siitä että päästän jonkun lähelle. Se joku näkee minun sisälleni ja huomaa, ettei kaikkien kovien kuorten alla olekaan kultaa. Ja siitä alkaa se väistämätön etääntyminen.
Kirjoitat hyvin. Tuo loppu kuvastaa mielestäni tavanomaisia ihmissuhteita eikä sitä, ettet ole kultaa tai että sinun sisällesi olisi nähty. Koska normaalistikin (ennen kun tuntee jonkun ihmisen paremmin) kuuluu prosessiin projektioita ja introjektioita. Siis oletuksia. Eli kyseessä ei ole välttämättä mitään patologista, vaan tutustumisen prosessi voi johtaa jomman kumman ymmärrykseen siitä, että me emme sovikaan yhteen. Toki se on hylkääminen, jos itse olisi tahtonut jatkaa, mutta ei se sinun arvoasi vie. Ehkä sinuun sijoitettiin jotain omaa, joka pois vedettiin, jolloin todennäköisesti säästyit paljolta.
Jos tekisit johtopäätöksiä itse aikaisemmin, olisit itse hylkäämässä muita. Jomman kummanhan se on aina tehtävä, jos suhde päättyy.
No joo, tavallaan. Ja sitten tavallaan kyllä ajattelen, että jotain vikaahan siinä sisällössä on oltava jos se systemaattisesti kaikki karkottaa. Että on itsepetosta tukeutua sellaiseen ajatteluun, että kaikki ei vaan sovi kaikille jne. Jostain syystä jotkut kuitenkin sopivat useimmille niille ihmisille, joiden kanssa tuntuu alustavasti natsaavan yhteen, ja jotkut ei tunnu sopivan oikein kenellekään vaan juttu tyssää säännönmukaisesti siinä muutaman kuukauden kohdalla.
Kuinka monta miestä se "kaikki" on? Luulen, että jokainen mies ja tilanne oli kuitenkin hiukan erilainen, vain sinun mielen näyttämösi on sama. (Se onkin suomennettu mielen näyttämö, ei sisäinen näyttämö, McDougallin käsite siis.)
Mielen näyttämö panee muut tiettyyn rooliin, vaikka nämä kokisivat olevansa roolissa, johon eivät mahdu tai sovi eli kaikki mitä ajattelet ja pelkäät ilmenee tavalla tai toisella vuorovaikutuksessa. Pelot saavat aikaan takertumista, itseriittoisuus työntää kauemmas, esimerkiksi, minkä lisäksi houkutellaan toinen itselle sopivaan dynamiikkaan.
Myös se toinen osapuoli tekee samaa oman käsikirjoituksensa mukaisesti. Siksi voin varmuudella sanoa, että kyse ei ole siitä, ettet sinä ollutkaan kultaa tai joku näki sisääsi. Jos hän olisi tehnyt niin, olisitte suhteessa, koska olisi syntynyt erittäin syvä kontakti. Se ei missään tapauksessa synny siitä, että toinen koetaan täydelliseksi, vaan siitä, että hänen puutteensa tekevät hänestä oikean. Siis omaan dynamiikkaan ja näyttämöllepanoon sopivan henkilön, jolloin seksuaalinen ja intiimi kontakti, kipinä syntyy. Tulee tunne, että olen tuntenut tämän henkilön kauan tai että hän vastaa kaikkiin tarpeisiini: jopa niihin, josta en itse ole tietoinen. Eli rakastuu.
No en minä nyt näe niinkään, että toisen sisälle näkeminen väistämättä johtaisi rakastumiseen ja suhteeseen. Se on toki sille välttämätön edellytys - avautumatta ei pysty saamaan sellaista kontaktia joka johtaisi rakastumiseen. Mutta ei se mitään takaa. Sitten kun molemmat on toistensa edessä avoimia, vasta alkaa se todellinen tutustuminen, sen tunnustelu onko tämä ihminen sellainen josta minä voisin ajatella itselleni vastakappaletta. Ja jostain syystä minulla se vastapuolen vastaus tähän kysymykseen on aina "ei". En minä varmaan ajattelekaan, että pitäisi olla täydellinen. Mutta pitäisi olla joku sellainen pala jota minulla ei ole. Joku mistä minä en edes tiedä mikä se on. Tavallaan minusta tuntuu, että jos rakastuminen on kahden ihmisen sisäisten palasten loksahtamista paikoilleen, niin minun palaseni on sellainen ettei se sovi kenenkään muun palan kanssa yhteen. Tai sopii jotenkin yhteen suuntaan. Minä voin kokea, että tuon ihmisen kanssa kaikki on kohdallaan, mutta se toinen ihminen ei tunne samaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ainakaan missään tapauksessa haluaisi, että minut koeajettaisiin seksin kautta. Olisi todella kauheaa ja traumaattista joutua hylätyksi sen takia, että olisi miehen mielestä jotenkin huono tai epäkiinnostava seksissä, siis kaikkein paljaimmillaan ja haavoittuvimmillaan. Pystytkö yhtään ajattelemaan asiaa naisen kannalta tästä näkökulmasta, siis sinä mies, joka kirjoitit tästä asiasta?
Ei kyse ole mistään "koeajosta", vaan siitä, että on loukkaavaa ja turhauttavaa, että naiset kelpuuttavat vain loputtomiin "keskusteluihin" mutta eivät muuhun. Jos mies on kiinnostunut niistä keskusteluista ja tapaamisista ja nainen on monin tavoin kehunut häntä, niin kyllä se on turhauttavaa. Jos tuntikausien keskustelut eivät johda mihinkään, se on lähinnä ajanhukkaa.
Asia olisi eri, jos ne naiset olisivat olleet jotenkin nihkeitä, keskustelu ei olisi sujunut eikä olisi ollut luontevaa tavata jne. Lisäksi on sitten vielä niin, että joskus sellainen nainen on sitten kuitenkin mennyt sänkyyn jonkun toisen äijän kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole ollut mitään pitkiä keskusteluja tai tutustumisia. Sellainen tilanne tuntuu kaksinverroin loukkaavalta: naisella on kaksoisstandardit. Sanoo haluavansa edetä hitaasti ja keskustella, mutta sitten kuitenkin menee sänkyyn jonkun toisen kanssa ihan vain siksi, että sattui huvittamaan tai riittävän komea mies sattui kohdalle. Tuollaisen jälkeen kaikki puhe siitä, että "haluan edetä hitaasti ja tutustua kunnolla" on täyttä soopaa. Kun nainen kuitenkin voi mennä nopeasti sänkyyn, niin jos hän ei halua sitä minun kanssani, hyvistä keskusteluista huolimatta, niin siinä tulee huijattu olo. Siksi oletan, että seksipuolen pitää edetä yhtä nopeasti kuin niiden keskustelujenkin. Muuten jutusta puuttuu jotain olennaista.
Se, ettei seksi välttämättä ole alusta asti hyvää, on itsestään selvyys. Eihän sitä heti voi automaattisesti tietää, mistä toinen pitää. Se paranee ajan myötä. Siksi se pitääkin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta suhde pääsee kasvamaan ja kehittymään aina vain paremmaksi mahdollisimman pian. Jos seksuaalista yhteensopivuutta ei ole, se pettymys odottaa vain siellä satojen tuntien keskustelujen päässä kuitenkin. Parempi pyrkiä ottamaan selvää siitäkin puolesta mahdollisimman pian. Jos taas huomaa keskusteluista, ettei toinen kiinnosta seksuaalisesti, on parasta olla asian suhteen rehellinen mahdollisimman pian sen sijaan että pitää miestä seksittömällä keskusteluseura-friend zonella.
Entä jos kyseessä on nainen, joka ei mene kenenkään kassa nopeasti sänkyyn?
Niin, onhan niitä estoisia ja ihan frigidejäkin naisia. Sitä toivoo, ettei sellaiseen ehtisi itse ihastua, vaan asia selviäisi mahdollisimman pian. Nykyään moni on hukassa itsensä kanssa, häpeää vartaloaan ja kaikkea. Ainahan sitä kaikenlaisia ihmisiä on maailmassa.
Täällä seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen, nautinnonhaluinen nainen. Rakkaussuhteessa ei ole tavatonta että vapaapäivistäni valtaosa kuluu seksiä harrastaessa. Minua on kuitenkin eräs mies syyttänyt frigidiksi ja estoiseksi, vain siksi että seksuaalisuuteni oli erilaista kuin hänellä.
En halua harrastaa seksiä ennen kuin tunnen toisen hyvin, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että seksi on minulle paljon muutakin kuin fyysinen toimitus. Siihen kuuluu mm. kielipelit, enkä nyt tarkoita pelkästään fyysistä kieltä! Minun täytyy ensin oppia tietämään, mistä juuri tämä kyseinen mies syttyy, millaiset sanat ja konseptit herättävät hänessä häpeää, mielihyvää, pelkoa, uteliaisuutta, euforiaa, naurua jne. jne., jotta voin toteuttaa seksuaalisuuttani hänen kanssaan merkityksellisellä tavalla. Jos persoonallisuuksien kohtaaminen rajataan seksuaalisen kanssakäymisen ulkopuolelle, tulos on minun näkökulmastani parhaimmillaankin melko mitätöntä akrobaattista suorittamista. Ei siksi että olisin jotenkin estoinen, vaan siksi että haluan paljon enemmän!
Arvaa mitä? Jos minulta kysytään, niin ne joille seksi on pelkkää hydrauliikkaa ovat niitä frigidejä ja estoisia. Tuo on minulle merkki siitä, että ihminen ei uskalla avata itseään toiselle henkisesti. Siksi en harrasta seksiä ennen kuin olemme kunnolla tutustuneet ja ihastuneet - se kun on kätevä tapa rajata nämä frigidit yksilöt pois kilpakosijoiden joukosta.
Eihän kukaan ole rajannut seksuaalista kanssakäymistä persoonallisuuksien kohtaamisen ulkopuolelle, en ainakaan huomannut. Joku toinen jo huomauttikin, ettemme (me toisen koulukunnan naiset) splittaa erilleen noita lainkaan. Kaikki liittyy yhteen - olen aivan samalla kannalla.
Tosiasiassa ei taida olla hetkeä, jolloin voisit tietää mikä on oikea määrä tietoa toisesta, että seksiä voi harrastaa. Toiseen tutustumisen taustalla voi olla pelkopohjaista ajattelua, hylkäämisen pelkoa, monenlaista, mihin ei vaikuta se kuinka hyvin toinen pitää tuntea ennen seksin harrastamista. Siitä huolimatta koeajo voi mennä pieleen, vaikka sitä olisi odotettu pitempään eli se ei ole tae mistään. Ihmissuhteet ovat sillä tavalla epävarmoja, kun toista ei vielä tunne kovin hyvin. Ellei sitten odota seksin harrastamisessa vuosia. Seksi on osa tutustumista joka tapauksessa, vaikka sitä viivyttäisi.
Minulla samaa ja taustalla lapsuus ja nuoruus aika surkeissa oloissa. Isäni oli väkivaltainen alkoholisti ja äiti mahdollistava uhrautuja, joka oli tunnekylmä meitä lapsia kohtaan. Olen lapsuudessani tullut hylätyksi uudestaan ja uudestaan, sekä emotionaalisesti että fyysisesti. Jouduin kasvattamaan itse itseni ja puolustautumaan väkivaltaista isää ja villikoiralaumana kasvanutta sisarusparvea vastaan. Sisaruksille en ole katkera, hekin olivat vain lapsia, jotka yrittivät selviytyä keskenään miten pystyivät, ilman aikuisen ohjausta. Vanhempiani halveksin.
Viimeinen niitti olikin sitten se, että ensirakkauteni petti minua monen vuoden yhdessäolon jälkeen. Tein ison työn itseni kanssa, jotta pystyin aloittamaan suhteen hänen kanssaan. Oli vaikea luottaa, varsinkaan mieheen ja antaa itseni olla haavoittuvainen. Kun haavoja on jo paljon, vaatii aika paljon ns. paljastaa kurkkunsa toiselle ja luottaa, että ei tule taas haavoitetuksi.
Oltiin toki nuoria, mutta pidin häntä fiksumpana. Hän oli ainoa ihminen parhaan kaverini lisäksi, johon luotin. Siinä vaiheessa, kun petti, oli ainoa johon luotin, koska paras kaverini käytännössä hylkäsi minut kokonaan löydettyään omistushaluisen setämiehen, jonka luokse muutti. Sen jälkeen en ole kunnollista parisuhdetta pystynyt hankkimaan. Rikkoi minussa jotain pysyvästi.
Tiedostan, että tunnelukkoja löytyy. Paljon. Erityisen pahana tuo hylkäämisen tunnelukko. Toinen on yksin pärjääminen, en osaa muuta, kun ei ollut lapsena vaihtoehtoja. Terapiaa tarvitsisin, mutta sinne ei pääse. Yksityiselle ei ole varaa. Siispä yritän itse tehdä asialle jotain, tietenkin, koska yritän pärjätä. Ostin sen Tunne lukkosi - kirjan ja sen toisen tehtäväkirjan. Yritän niiden avulla työstää asioita. Vaikeaa se silti on.
Ehkä olen vaan niin rikkinäinen ihminen, että en kykene parisuhteeseen, vaikka sitä kaipaankin. Olen tehnyt paljon huonoja valintoja sillä rintamalla. Nyt olen toki fiksumpi, mutta edelleen pelkään, että sattuu. En tiedä pystynkö luottamaan. Koen syvää riittämättömyyttä.
Tsemppiä kaikille, jotka näiden asioiden kanssa painiskelevat. Olen pahoillani kaikkien puolesta, joiden sielun maailman pahuus on rikkonut. Toivottavasti löydätte elämässänne korjaavan kokemuksen, joka palauttaa hieman uskoa ihmisiin.