Lue keskustelun säännöt.
Päälle puhuminen - kun mikään ei auta
Onko kokemuksia ihmisistä, jotka keskeyttävät ja puhuvat päälle?
Minulla on muutamia tällaisia lähisukulaisissani (pakko pitää yhteyttä).
Ei auta, vaikka olen vuosikausia jopa vihaisesti sanonut, että "älä keskeytä, vaan kuuntele lause loppuun". Olen siis kymmeniä kertoja sanonut, että keskeyttäminen on ärsyttävää.
Keskeyttäminen on siis systemaattista. Monesti keskeytetään jo kesken ENSIMMÄISEN lauseen, kun olen saanut sanottua tyyliin 4 sanaa. Ja se keskeytys tapahtuu niin, että tämä keskeyttäjä alkaa puhumaan monologiaan ja yritän siihen väliin ujuttaa tarinani sana sanalta. Niin raivostuttavaa! Puhelimessa tämä korostuu, sillä päällekkäin puhuminen ei vain onnistu, kumpikaan ei kuule toisiaan. Olen siis yrittänyt sitäkin, että sinnikkäästi yritän saada edes sen ensimmäisen lauseeni loppuun.
Mistä tämä keskeyttäminen johtuu?
Mikä siihen auttaa? Muuta kuin olla sitten juttelematta näiden ihmisten kanssa?
Kommentit (264)
Vierailija kirjoitti:
On sekä iäkäs äitini että myöhäis keski ikäinen ystäväni, juuri tuollaisia. Lisäksi kaikki aiheet liittyvät aina, siis ihan aina heihin itseensä.
Uskon että tämä liittyy ikääntymisen tuomiin muutoksiin aivoissa, eivät jaksa kuunnella muita, minäkeskeisyys voimistuu.
Ovat ehkä yksinäisiä ja sitten kun jollekin saa puhua niin puhuvat taukoamatta, eivät edes huomaa että toinen ei ole sanonut varttiin yhtään mitään. Jos toinen yrittää sanoa jotain väliin voivat vaan korottaa ääntään ja kiihdyttää puhettaan jotta pysyvät äänessä.
Eikä senkään jälkeen kun oma juttu on sanottu loppuun, kysy että niin, anteeksi mitä sanoit äsken. Ihan kun sillä toisen asialla ei ois mitään merkitystä.Kun soitan äidilleni, olettain että tervehtimisen jälkeen vaikka kysyisi mitäs sinne kuuluu, mutta ei, hän aloittaa sillä sekunnilla kertomaan kaikki omat asiansa, sitten jatkuu muiden tuttujen ja naapureiden jutut. Hän ikäänkuin listaa ensin kaiken tapahtuneen, joka kerta myös asioita joita kuulen jo toiseen tai kolmanteen kertan.
Vaikka minä siis olen se joka hänelle soitin voi olla että en saa koko puhelun aikana suunvuoroa. Sitten hänen täytyy lopettaa jostain syystä eikä hän ole kysynyt edes mitä minulle kuuluu tai miksi soitin....Tämä loukkaa kovasti, ihan kun minun asiani ei olisi mitenkään tärkeä tai kiinnostava, asiani sivuutetaan ihan 6-0,
Tuttua. Äitini myös loukkaantui sydänjuuriaan myöten kun en ollut kertonut mitään, että mulla saattaa olla syöpä ja multa otettiin koepala. Ja sekin meni niin, että mut ohitettiin kokonaan kuin en olisi paikalla edes ollut vaan alkoi taivastelu isälle kuinka tuosta on tuollainen tullut ettei se puhu mitään tällaisista ja sitten se tulee ja ykskaks vaan pudottaa pommin että sillä on joku syöpä.
Ja kyllä, sekin meni häneltä ihan ohi, että mikä syöpä kun piti papattaa omiaan siihen päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidilläni on paha tapa keskeyttää silloin, kun kyse on jostain aiheesta joka herättää tunteita ja hän kiihtyy. Sitten hän huutaa minulle, että "kuuntele!" ja väittää, että keskeytin hänet, vaikka todellisuudessa minulla olisi ollut puheenvuoro kesken ja hän itse ensin keskeytti minut. :D Johtunee kiivaasta luonteesta, tuskin tarkoittaa mitään pahaa. Itsessäni on vähän samaa vikaa; saatan innostuessani tai tuohtuneena keskeyttää. Yritän päästä ikävästä tavasta eroon.
Vierailija kirjoitti:
Sano päällepuhujalle kovalla äänellä HILJAA SAATANA!
Itse alan olla niin kurkkuani myöten täynnä näitä maailmannapoja jotka kuvittelee olevansa oikeutettuja tallomaan kaikin tavoin muita alleen, että melkeinpä jo pelottaa milloin tämä raivo oikeasti purkautuu ja pamautan joko päin näköä jotakuta tientukkoa tai ainakin käsken huorankuvatuksenvetäävitunpäähänsäjasuksiakuuseeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi tuttu, joka on varmaan mahdottomin päällepuhuja. Selittää sitä ADHD:lla, mutta come on.
Olen itse hyvinkin puhelias ihminen, joka nauttii nopeatempoisesta keskustelusta, mutta hänen seurassaan en voi kuin olla hiljaa. Ei puheeseen tule kuin lyhyitä välejä, joihin voisi äkkiä yrittää jotakin sanoa, mutta ei sellainen edes ole keskustelemista. Viimeksi hänen luonaan yökylässä en puhunut valehtelematta montaakaan kokonaista lausetta koko aikana, koska sellaista väliä ei vaan tullut. Hän jopa laittoi lopulta perään viestin, että hei, en muistanut lainkaan kysyä mitä sulle kuuluu. :)
Harmittaa oikeasti, koska kyseessä on ystävällinen ja kiva ihminen, kun kommunikoidaan kirjoittamalla.
Kuten joku jo totesi, ja kuten itsekin olen saanut kokea, ADHD-ihminen voi hyvinkin selittää omaa huonoa käytöstään diagnoosillaan - ja saattaa itsekin uskoa siihen, että se on se sairaus, joka saa hänet vain puhumaan omista ja itseä kiinnostavista asioista. Ja kun se on se sairaus, niin eihän sille mitään vaan voi. Eli että ihminen ei edes yritä tarkastella omaa toimintaansa ulkoapäin, miltä se vaikuttaa muiden mielestä. Hän vain on millainen hän on ja se johtuu ADHD:sta. Sitten ihmettelee, kun ei saa ketään kahviseuraksi tai reissuseuraksi tai minnekään tapahtumiin seuraksi.
On onneksi ADHD-diagnoosin saaneita ihmisiä, jotka ovat fiksuja ja kykeneviä itsereflektioon ja joilla on jokin käsitys maailmasta ja sosiaalisista suhteista ja jotka täälläkin - kiitos siitä - kertovat, että ei ADHD ole sama asia kuin huonot käytöstavat ja että huonosti käyttäytyvät ADHD:t pilaavat muiden diagnoosin saaneiden maineen.
Se mikä on kohteliasta, määrittyy valtaväestön taipumusten ja mieltymysten mukaan. Kuten muutama täällä totesi, puhuvat adhd-ihmiset toistensa päälle, eikä kukaan loukkaannu tai pidä tätä epäkohteliaana. Itse ymmärrän, millaista käytöstä muut odottavat ja toivovat ja pyrin toimimaan sen mukaan. Olen huomaavainen ja kohtelias, mikä minulla tarkoittaa hyvin rauhallista ja mietittyä kommunikointia. Kuuntelen pääosin, jotta vältän epämiellyttävät tilanteet. Rajoitan spontaaniutta, jottei tule huolimattomuusvirheitä ajoituksessa tai äänen volyymissa.
Mutta tässä on se ongelma, että vaikka minä sopeudun ja näen siihen hirveästi vaivaa, eivät muut yleensä palauta palvelusta. Yksisuuntainen tie. He eivät huomioi sitä, mikä minulle olisi helpompaa (olla oma itseni ja OIREET voisi jättää ymmärtäväisesti huomiotta). Huomiointi ja ystävällisyys ei silloin ole molemminpuolista. Minulla on ystäviä ja tulen muiden kanssa hyvin toimeen, mutta välillä miettii mitä arvoa on suhteilla joissa ei voi olla itsensä tai edes sinnepäin. Jotka toimivat vain jos minä joustan muiden sääntöjen ja toiveiden mukaan, mutta muut eivät edes yritä kauheasti asettua minun asemaani. Eivät pohdi, että minulle saattaa olla yhtä kuormittavaa peittää jatkuvasti tietoisesti oireita kuin heille olisi yrittää ymmärtää ja sietää niitä välillä. Jotkut tähän pystyvät empaattisesti ja ottavat oireet oireina, suhtautuvat niihin lempeästi ja ymmärtäväisesti, näkevät niiden taakse. Sen muun mitä myös olen niiden ilmiasun takana.
Kyllä, ongelma on minulla. Mutta en itsekään tartu muiden heikkoihin kohtiin, nolaa tai säti jos joku muu on ajattelematon. Ei ymmärrä heti jotain, tai on erilainen suhteessa minuun tai muihin. Annan muiden olla omia itsejään ja yritän myötäelää. Koska tiedän miltä se vastakohta tuntuu, enkä toivo sitä muille.
"Se mikä on kohteliasta, määrittyy valtaväestön taipumusten ja mieltymysten mukaan." Kyllä, ja myös ns. normi-ihmisen pitää pystyä vaihtelemaan kommunikaatiotyyliään tilanteen mukaan. Paljon on keskusteltu introvertti-ekstrovertti -akselista ja siitä, miten introvertit kuormittuvat sosiaalisissa tilanteissa. Tämä sekä "erityisherkkyys" ovat ehkä jossain määrin rinnastettavissa ADHD-ihmisen kokemaan kuormitukseen, joskin ilmeisesti ADHD on näihin verrattuna pahimmillaan todella invalidisoiva sairaus.
Olen itse ollut hyvin sallivainen ystävyys- ja kaveruussuhteideni osalta, ja iloinnut siitä, että tunnen hyvin monenlaisia ihmisiä. Ja juurikin antanut ihmisten olla sitä, mitä he ovat. Jossain kohtaa vain alkoi ystävän ADHD vaivata, tai pikemminkin se, että häntä piti sen vuoksi "ymmärtää" ihan joka asiassa. Ystävä väärinkäytti diagnoosiaan ja käyttäytyi vain yksinkertaisesti huonosti. Siinä kohtaa minäkin aloin miettiä, juuri kuten sanoit, "mitä arvoa on suhteilla joissa ei voi olla itsensä tai edes sinnepäin" - jos minä ei-ADHD:na olin aina se, joka joutui joustamaan, ottamaan huomioon myöhästelyt, venyttämään kärsivällisyyttäni äärettömiin kuunnellessani ystävän mitäsattuu-puheita. Jouduin joskus päättämään etukäteen ja miettimään etukäteen strategiat, jos halusin puhua jostakin itselleni sillä hetkellä tärkeästä asiasta, oikeasti painamaan ja runnomaan oman puheenvuoroni läpi tavalla, jota missään muissa ns. normaalien ihmisten kanssa ei koskaan olisi tullut edes mieleenkään. Eli jouduin tavallaan rikkomaan itseäni ja omia käyttäytymissäännöksiäni vasten, jotta pystyin olemaan "oma itseni" (ottamaan puheeksi ja keskustelunaiheeksi aiheen, joka ominulle oli tärkeä) tuossa suhteessa ADHD-ihmisen kanssa. "Huomiointi ja ystävällisyys eivät silloin ole molemminpuolista." Juuri tämän sain kokea niin voimakkaasti, että ystävyyssuhde loppui monien vuosien jälkeen. En vain enää jaksanut.
Nämä meidän tässä kuvailemamme asiat kertonevat siitä, että luvassa saattaa olla laajempaa yhteiskunnallista kuplautumista nepsydiagnoosin saaneiden ja ns. normaalien välillä. Ihmiset voivat parhaiten ollessaan sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on helppoa ja mukavaa olla. Parasta onkin, jos/kun ihminen löytää ne omanlaisensa ihmiset, ja sitä toivon kaikille. Mutta vastapuolena sille on se, että jos vähemmistöt alkavat vaatia sitä, että enemmistö ottaa heidät huomioon tavoilla, joka on enemmistölle vierasta, johtaa todennäköisesti väistämättä siihen, että erilaiset ihmiset ovat jatkossa yhä enemmän omissa porukoissaan. Toivottavasti näin ei käy, ja toivottavasti oma negatiivinen kokemukseni on vain yksittäistapaus, jota muiden ei tarvitse kokea.
Työkaverini dominoi kahvipöytäkeskusteluja omalla tauottomalla höpinällään. On pakko puhua päälle, jos aikoo sanoa jotain. Mitään taukoa ei puheeseen tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rinnakkaispuhe: Rinnakkaispuhe on autistien tapa olla vuorovaikutuksessa. Siinä keskustelu etenee rinnakkain omaehtoisesti. Rinnakkaispuhe ei korosta henkilökohtaisten kysymysten esittämistä vuorovaikutustilanteissa, vaan lähtökohtana on, että ihmiset kertovat vapaasti sen minkä haluavat. Yksityisyyden kunnioittaminen nähdään hienotunteisuutena, sillä keskusteluk umppanilta ei haluta kysyä tungettelevia kysymyksiä. Rinnakkaispuheeseen voi kuulua myös se, että keskustelijat jakavat vuorollaan omia kokemuksiaan ja peilaamisen avulla eläydytään yhdessä koettuihin asioihin. Rinnakkaispuhe poikkeaa perinteisestä dialogi sta myös siten, että päälle puhumista ei nähdä etikettivirheenä.
Mieheni lapsuudenperheessä on erittäin tyypillistä, että vaikka olisi käynnissä miten intiimi kahdenkeskinen keskustelu elämän ja kuoleman kysymyksistä, se keskeytyy heti päällepuhumiseen, kun tilaan tulee joku muu. Miehen sukulaiset myös huutelevat toisilleen, ja huutoon tietenkin vastataan heti. En ole koskaan todistanut tilannetta, jossa joku ODOTTAISI keskusteluun mukaanpääsyä kohteliaasti. En edes tilannetta, jossa joku KUUNTELEE toisten keskustelua hiljaa. He vain kävelevät ovesta sisään ja alkavat puhua toisilleen kovaan ääneen jostakin täysin mitättömästä asiasta. Mieheni on ollut tähän täysin kypsä lapsesta saakka, ja vaikka hän varoitti minua, olin todella yllättynyt tästä keskustelu"kulttuurista".
Esimerkkitilanne:
Anoppi: Miten sulla menee töissä, teettekö vielä pitkää päivää? Kuulosti tosi huolestuttavalta sun työtahti.
Mieheni: No kyllä mä kävin jo työterveydessä kertomassa, kun on ollut niitä rytmihäiriöi--
Appiukko kävelee huoneeseen.
Anoppi: LAITANKO MÄ POSSUNPATAA?
Appiukko: LAITA KALAA MIELUUMMIN.
Anoppi: PITI SILLE AULILLE SOITTAA KUN ON JOUTILAS HETKI, TUOTKO MUN PUHELIMEN.
Appiukko: HAE ITSE PUHELIMES.
Anoppi nousee sanomatta miehelleni - siis pojalleen jolla on burnoutin alku ja joka juuri yritti kertoa siitä - enää mitään.
Puhelimessa on helppoa, kun voi vain laittaa puhelimen pöydälle ja unohtaa tyhjänpäiväisen papatuksen. Kasvokkain tuo on satuttavaa ja niin junttia. Tosin junttienkin kanssa pystyy juttelemaan paremmin kuin näiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut kaksi pahinta tuntemaani päällepuhujaa aina hämmentymään ja lopulta hiljentymään, kun olen alkanut vain sitkeästi puhumaan jotain aivan typerää asiaa heidän monologinsa päälle kunnes hiljenevät.
Eihän sellaisessa keskustelussa mitään järkeä ole, mutta kun sitkeästi jatkaa päällepuhumista niin hiljeneehän se öykkärikin jossain vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetan yhteydenpidon tällaisiin kavereihin. En jaksa kuunnella niitä itsekehumonologeja tai valitusta. Toista ei oikeasti yhtään kiinnosta onko sinulla jotain sanottavaa.
Edustat täydellisesti tämän päivän ihmistä. Vain juuri oikealla tavalla käyttäytyvät ihmiset huolitaan enää siihen omaan elämään.
Joko osaat puhua juuri niistä oikeista asioista, juuri oikea ajan ja oikealla asenteella tai saat poistua toisen elämästä. Ei enää yhteidenpitoa sinulle. Niin se nykyisin menee.Ei kehuja, ei valitusta, ei mikään mikä voi häiritä sitä toisen postiivista vibaa ja tietenkin pitää olla aito. Sellainen pitää nykyisin ystävän osata olla.
Sinua ei oikeasti kiinnosta mitä sillä toisella on sanottavaa, jos ei sitä tpisatakaam.
Eikä ainakaan, jos se on jotain sellaista joka ei mahdu parametreihin siitä mikä on sinusta kiinnostavaa. Nyky ystävyydet ovat kuin Netflix, uuttaa viihdettä kehiin, jos se nykyinen vaikuttaa tylsältä ja ei itseä miellyttävältä. Enää ei tarvitse kärsiä siitä, että joutuu kuunnella muita ja heidän ei kiinnostavia juttujaan.
Ymmärrät varmaan itsekin, kun hetken aikaa mietit, että aloituksessa ei tarkoitettu tuollaista tilannetta, jota kuvaat. Vaan sitä, kun kaverin kanssa jutellessa toinen puhuu koko ajan päälle ja keskeyttää.
Työkaverini on juuri tuollainen. Ei osaa lopettaa edes silloin, kun joku tiuskaisee, että älä koko ajan puhu päälle. Kerran oli suorastaan hupaisaa kuunnella, kun hän keskusteli samanlaisen esihenkilön kanssa. Kumpikin puhui kilpaa päälle, eikä kuunnellut yhtään. Se nyt vaan on käytöstapojen puutetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli tällainen kerran oppilaana seminaarityyppisessä opetustilanteessa, jossa esiteltiin omia tutkimuksia. Älykkäät oppilaat istuivat lopulta hiljaa, seinille katsellen ja tympääntyneinä huokaillen. Tämä yksi vain puhui, tuskin henkeä veti. Sanoin: Olepa sinä hetki hiljaa. Nyt on muiden vuoro. Hän katsoi mua hyvin omituisesti, kuin olisin sanonut jotakin hirveän loukkaavaa, toisaalta hänellä oli haastava, ivallinen ilme. Kehotin toista oppilasta kertomaan omasta tutkimuksestaan. Hän sai sanottua ihan muutaman lauseen, kun päällepuhuja taas aloitti päällepuhunnan. Kehotin toista oppilasta vain jatkamaan, katsoin häntä tiiviisti, tein korostuneen innostuneesti muistiinpanoja hänen puheestaan, joka jo tietysti takelteli. Päällepuhuja puhui koko ajan kovempaa ja kovempaa päälle jotain täysin aivotonta omaa juttuaan. Tämä oli mulla sellainen ultraväkivaltaisten fantasioiden hetki. Jouduin lopettamaan koko seminaarikokoontumisemme, kun kyseessä olivat täysi-ikäiset oppilaat eikä jotkin 12-vuotiaat, joita voi määrätä vaikka käytävään. Olis ollut nastaa heittää se kälättäjä pihalle... Ikkunasta.
Mitä enemmän loukkaa ja nolaat kun puututaan häirintääsi, sitä enemmän saat tuskaa osaksesi, pentusi aukoo jatkuvasti.
Sitäpaitsi ei ole mitään kiinnostusta SINNE päin. Itkeäkö haluat häirintäsi takia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nepsyjäkin on monenlaisia. Itse olen hiljainen assi, ja kerkesin hyvän matkaa kolmenkympin paremmalle puolelle ennen kuin ymmärsin, että jotkut ihmiset kälättävät ihan huvikseen. Ja innostuvat puhumisesta, jonka mieltävät keskusteluksi.
Itse en juuri suutani avaa, jos ei ole asiaa. Sen tähden olen myös kuunnellut monia monologeja, usein ihan ajatuksen kanssa. Siis olettaen, että selostus sisältää jotain asiaa ja seuraavalla tapaamisella saanut aikaan kiusallisen tilanteen muistamalla edellisestä monologista joitain yksityiskohtia, jotka ovat olleet kertojalle pelkkää tajunnanvirtaa tai mitä lie tarkoituksetonta höpinää. Ja sitten seuraavan kerran tavatessa kysynyt, mites se delfiini tatuointi edistyy tai joko on uskaltanut kysyä sitä veljen kaveria tekemään vauvaa muumimukimenetelmällä. Olen ollut käsityksessä, että kyseiset asiat ovat olleet kertojalle tärkeitä päätöksiä ja niistä kysyminen olisi vähintään kohteliasta. Mutta kyse onkin ollut kevyestä haaveilusta ja sellaisten esiinottaminen noloa. Muutama sen sortin erehdys ja jotkut ovat alkaneet miettiä vähän enemmän, mitä puhuvat, loput taas loukkaantuneet ikihyviksi.
Liekö tästä kenellekään mitään hyötyä, mutta selityksenä sille, miksi jotkut eivät juuri puhu eikä päällepuhujat haittaa tai harmita.
Olen itse semmoinen.
Juolahtaa toisen puheesta joku juttu mieleen ja tarvii saada se kerrottua, ennenkuin unohdan.
On huono tapa. Malttamaton.
Ja on se ärsyttävää itsellekin, kun sitten ei kaikkea saakuunneltua. Kultakalan muisti; äkkiä saatava asiat ulos ennen kuin ne unohtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi tyyppi mun työpaikalla. Aamupalaverissa esimies kysyy jotain, parin sekunnin hiljaisuus, sitten joku avaa puheen. Ehtii sanoa muutaman sanan, jolloin tuo päällepuhuja aktivoituu. Ensimmäisenä äänessä ollut on puhunut asiaa, aloittanut siis vastaamaan siihen mitä on kysytty, mutta tuo päällepuhuja vie jutun ihan jollekin sivuraiteille. Pitää monologia jostain henkilökohtaisesta tuntemuksestaan ja näkemyksestään, joka ei pohjaudu faktoihin tai edes kokemukseen, on vain jotain hänen sisäistä pohdintaansa. Ja esimies nyökkäilee kohteliaan innoissaan et kyllä, joo, totta, eikä osaa kääntää keskustelua takaisin oikeaan aiheeseen
Sama juttu, kun tämä henkilö tulee kahvihuoneeseen. Ikinä ei istu hiljaa alas ja kuuntele mistä muut jo puhuu ja osallistu siihen keskusteluun, vaan jo heti ovelta alkaa paasata jotain omaa juttuaan keskeyttäen muut. Eikä tajua, vaikka nykyään kaikki alkaa siinä kohtaa selata puhelimiaan. Se vaan puhuu, puhuu, puhuu...
Mulla on yksi kaveri joka saattaa aloittaa puhelun kysymällä mitä minulle kuuluu mutta ei oikeasti kuuntele mitä vastaan. Odottaa vaan että pääsee kertomaan omat asiansa. Puhuu päälle, ei kuuntele tai ylittää /vähättelee kaiken mitä sanon. Tyyliin mä sanon että mulla on käsi kipeä, hän sanoo että hänellä on molemmat kädet ja vielä selkäkin kipeä! Tai jos mä lähetän hänelle jonkun hauskan linkin, hän vastaa että on nähnyt tuon jutun jo aikoja sitten ennen mua. Kertoilee omia juttujaan, usein jauhaa samoista asioista taukoamatta ja kun mä alan kertomaan jotain omaa asiaani, hän alkaa selailemaan puhelintaan! Joskus olen lopettanut kesken lauseen eikä hän ole huomannut mitään. Viimeksi kun kävi näin, sanoin hänelle että kerron asiani sitten kun sulla on aikaa kuunnella. Laittoi teatraalisesti puhelimen pois mutta ei selvästikään kuunnellut mitä sanoin. Raivostuttavaa! Luulen, että johtuu huonosta itsetunnosta, moukkamaisuudesta ja tavasta. Olen vähentänyt yhteydenpitoa ja häivytän hänet elämästäni. Arvostan itseäni nykyään niin paljon että haluan ympärilleni ihmisiä jotka arvostavat ja kuuntelevat myös minua.
Työkaverin kohdalla tein lopulta niin, kun pelkkä asiasta puhuminen ei auttanut, että aina kun hän alkoi puhumaan päälle minä en keskeyttänyt omaa asiaani. Puhuin vaan kovempaa ja kun hän nosti ääntään, minä nostin ääntäni ja lopulta lähes huusin asiani loppuun. En siis huutanut tai haukkunut häntä vaan huusin asiani niin, että sain sen kuuluviin, vaikka hän puhui päälle. Lopulta muutaman kerran jäljeen vissiin ymmärsi yskän ja keskeyttäminen loppui.
Eli, älä anna sen keskeyttää. Jatkat vain puhumista etkä reagoi hänen puheisiinsa mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi kaveri joka saattaa aloittaa puhelun kysymällä mitä minulle kuuluu mutta ei oikeasti kuuntele mitä vastaan. Odottaa vaan että pääsee kertomaan omat asiansa. Puhuu päälle, ei kuuntele tai ylittää /vähättelee kaiken mitä sanon. Tyyliin mä sanon että mulla on käsi kipeä, hän sanoo että hänellä on molemmat kädet ja vielä selkäkin kipeä! Tai jos mä lähetän hänelle jonkun hauskan linkin, hän vastaa että on nähnyt tuon jutun jo aikoja sitten ennen mua. Kertoilee omia juttujaan, usein jauhaa samoista asioista taukoamatta ja kun mä alan kertomaan jotain omaa asiaani, hän alkaa selailemaan puhelintaan! Joskus olen lopettanut kesken lauseen eikä hän ole huomannut mitään. Viimeksi kun kävi näin, sanoin hänelle että kerron asiani sitten kun sulla on aikaa kuunnella. Laittoi teatraalisesti puhelimen pois mutta ei selvästikään kuunnellut mitä sanoin. Raivostuttavaa! Luulen, että johtuu huonosta itsetunnosta, moukkamaisuudesta ja tavasta. Olen vähentänyt yhteydenpitoa ja häivytän hänet elämästäni. Arvostan itseäni nykyään niin paljon että haluan ympärilleni ihmisiä jotka arvostavat ja kuuntelevat myös minua.
Tunnistan ihmistyypin juu tuollsisia on siis enemmänkin jotka noin tekevät.
Minä sanon päällepuhujien päälle kovaan mutta neutraaliin (ei siis kiukkuinen/vihainen) ääneen: MINÄ PUHUN NYT. Samalla katson silmiin henkilöä joka puhui päälleni eli jos olemme siis samassa tilassa. Toimii ilman katsekontaktiakin esim. teamsissa, kunhan ääni on tarpeeksi voimakas.
Tämä toimii, kokeilkaa vaikka. Päällepuhuja hämmentyy ja nolostuu. Ja odottaa vuoroaan seuraavalla kerralla (ainaki minun kanssani;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetan yhteydenpidon tällaisiin kavereihin. En jaksa kuunnella niitä itsekehumonologeja tai valitusta. Toista ei oikeasti yhtään kiinnosta onko sinulla jotain sanottavaa.
Edustat täydellisesti tämän päivän ihmistä. Vain juuri oikealla tavalla käyttäytyvät ihmiset huolitaan enää siihen omaan elämään.
Joko osaat puhua juuri niistä oikeista asioista, juuri oikea ajan ja oikealla asenteella tai saat poistua toisen elämästä. Ei enää yhteidenpitoa sinulle. Niin se nykyisin menee.Ei kehuja, ei valitusta, ei mikään mikä voi häiritä sitä toisen postiivista vibaa ja tietenkin pitää olla aito. Sellainen pitää nykyisin ystävän osata olla.
Sinua ei oikeasti kiinnosta mitä sillä toisella on sanottavaa, jos ei sitä tpisatakaam.
Eikä ainakaan, jos se on jotain sellaista joka ei mahdu parametreihin siitä mikä on sinusta kiinnostavaa. Nyky ystävyydet ovat kuin Netflix, uuttaa viihdettä kehiin, jos se nykyinen vaikuttaa tylsältä ja ei itseä miellyttävältä. Enää ei tarvitse kärsiä siitä, että joutuu kuunnella muita ja heidän ei kiinnostavia juttujaan.Ymmärrät varmaan itsekin, kun hetken aikaa mietit, että aloituksessa ei tarkoitettu tuollaista tilannetta, jota kuvaat. Vaan sitä, kun kaverin kanssa jutellessa toinen puhuu koko ajan päälle ja keskeyttää.
Työkaverini on juuri tuollainen. Ei osaa lopettaa edes silloin, kun joku tiuskaisee, että älä koko ajan puhu päälle. Kerran oli suorastaan hupaisaa kuunnella, kun hän keskusteli samanlaisen esihenkilön kanssa. Kumpikin puhui kilpaa päälle, eikä kuunnellut yhtään. Se nyt vaan on käytöstapojen puutetta.
Ymmärrät varmaan itsekin, että aloitus koski ap:tä ja hänen kokemusta, mutta minä kommentoin yhtä ja määrättyä tekstiä ja siinä joku kirjoittaa selvästi, mitä hän tekee tilanteessa, joissa joku valittaa tai pitää itsekehumonologin. En ap:n tekstiä.
Mitä se teksti tarkoittaa, jota kommentoin? Sitä, että kirjoittaja määrittelee aika tarkkaan sen mitä kuuntelee ja siinä ei toiselle jää muuta, kuin joko muokata se mitä sanoo, jos aika pysyä vielä kontaktiin otettavien piirissä. Kykenet ehkä ymmärtämään asian, jos ajattelet tarkkaan ja luet sekä mitä kirjoitettiin ja mihin vastasin.
Sinä tulkitsit tekstini sinulle sopivaan narratiiviin, muokkaamalla sen mihin vastasin, niinkuin vastaukseni olisi ollut johonkin toiseen kysymykseen, eli ap:n alkukommentiin ja sitten selittämällä, etten minä ehkä oikein ymmärrä. Kumpihan meistä ei oikein ymmärrä? Nykyisin tilanne on kun henkilö, jota kommentoin, että moni ei enää kuuntele yhtään mitään valitusta, vaikka sillä toisella on hätä, ongelma tms. ja hänellä olisi tarve purkaa sille ystävälle asiaa. Nykyisin ne niin kutsut ystävät käskevät ne valittavat kaverit ja ystävät terapeutille, eikä heistä siinä ole mitään outoa.
Se mikä ennen oli, ystävä tunnetaan hädässä on muuttunut, että ystävä tunnetaan ja häntä kuunnellaan, vaan kun on kivaa ja helppoa ja positiivista kerrottavaa. Tosin sitäkään ei saa olla liikaa tai ei ainakaan hehkuttaa liikaa.
Ap, kirjoittaa päälle puhumisesta, mutta minä haluan tuoda esille, joka kerta kun näen tekstejä, joissa ylpeillään kuinka deletoidaan ihmiset elämästä, kun puheet eivät miellytä, että se on nykyhetken ilmiö. Olen myös aika varma, että tähänkin tulee joku kommentoimaan ajanhengen mukaisesti, kuinka kirjoitan väärästä asiasta, väärässä paikassa, väärään määrän ja ehkä liian negatiivisesti. Opettaen kuinka oikein pitää puhua, jos meinaa säilyä nykyajan kaverilistoilla.
Ihmisillä on aina kiire ja vähän halua enää kuunnella yhtään ketään. Moni tosiaan tuntee itsensä ei-kuulluksi ja se ajaa kilpailemaan siitä pienestä hetkestä, kun joku kerrankin kuuntelee.
Tuntuu että monella (vanhemmalla) ihmisellä on tarve puida muiden tekemisiä/tekemättä jättämisiä jotta voisi olla käsittelemättä omia asioitaan ja tekemisiään.
Keskittymällä muihin (naapureihin) voi oikeastaan ihan näppärästi ignoorata niin sen oman kuin puolison ja lastensakin elämän sisältöineen. Että ihan kuin ne muiden tekemiset ja niistä puhuminen korvaisi omat kuulumiset tai oikeammin sen ettei itselle kuulu yhtään mitään eikä ne omien läheisten kuulumiset jaksa kiinnostaa kun nehän on "vain" oma läheisiä, mutta van tuo naapuri se on kantanut kuule sellaista harmaata kassia kahteen suuntaan joka aamupäivä... mitähän se siinä oikein kantaa? Ja miksi?