Päälle puhuminen - kun mikään ei auta

Miksi näihin on pakko pitää yhteyttä? Ei lähisukulaisuus merkitse mitään.

Joa alkaa puhelimessa puhua päälle, katkaiset puhelun. Niin monta kertaa, että oppii. Jos alkaa kasvokkain puhua päälle, huudat, että HILJAA. Niin monta kertaa, että oppii.

Edelleenkään mikään laki tai asetus ei pakota millään tavalla olemaa tekemisissö lähisuvun kanssa. Jos olette samoissa juhlissa, käännät selkäsi. Et kai sinä nykytilanteeseenkaan ole tyytyväinen, joten mitä väliä?

Tuolla kommentoitte, että tämä on suomalaisten ongelma ja kyllä muissa maissa keskustellaan innostuneesti, huudetaan toisten päälle ja keskustelu on elävää. Näkisin tuon eteläeurooppalaisen tyylin erona Suomeen sen, että siellä ei yksi pidä monologia ja toinen huuda päälle, vaan yhdessä isossa pöytäseurueessa (esimerkiksi) iloinen ja innostunut, äänekäs keskustelu syntyy siitä, että seurueen kesken syntyy pareja jotka keskustelevat keskenään yhtäaikaisesti muiden parien kanssa.

Monologinpitäjiin en ole keksinyt vastaiskukeinoa. Yksi ystäväni, jonka kanssa olen ryhtynyt kovasti vähentämään kanssakäymistä, on näitä ihmisiä. Häneltä kun kysyy, ihan niin kuin hyviin tapoihin kuuluu, että mitä kuuluu - niin vastaukseksi saa puolen tunnin katkeamattoman luennon hänen vaativassa asiantuntijatyössään kokemistaan ongelmista ja niiden selvittelystä erittäin yksityiskohtaisesti. Koska työskentelee aivan eri alalla kuin itse, puolet asioista on sellaisia mistä en ymmärrä sanaakaan, ja loppupuolta en jaksa kuunnella, kun ei kiinnosta vähääkään. Kun lopulta tulee tauko, yritän joko sanoa jotain jostain aivan muusta aiheesta, tai siirtää hänen ajatuksensa toisaalle kysymällä jostain muusta, vaikkapa lapsista. Nämä monologit eivät ole niin päättymättömiä, niihin sentään saa jonkun välikommentin sanottua, muutaman lauseen jopa keskusteltua, kun sentään ymmärtää mistä puhutaan. Mutta lopulta, yleensä melko nopeastikin, hän taas onnistuu kääntämään puheenaiheen työasioihinsa, joista jatkaa loputtomiin. Jos joskus käy niin, että hetken saa keskustelun pysymään muissa aiheissa kuin hänen työasioissaan, niin arvatkaapa mitä silloin tapahtuu. Juuri kun itse pääsen kertomaan asioistani, hän ottaa puhelimen esiin ja alkaa asiasta mainitsematta vaan lukea työsähköpostejaan ja vastailla niihin. Sulkien täysin korvansa siltä, mitä minä puhun. Olen joskus kokeillut, puhun ja puhun koko ajan kun hänen seikkailee sähköpostissaan, sitten kun saa omat asiansa hoidettua ikäänkuin havahtuu silmät selällään todellisuuteen että en yhtään kuullut puhuit!

Tuntuu että tästä ystävyydestä en enää saa mitään mitä ystävyyssuhteelta kaipaan. Kaveruussuhteeksi se on jo hiipunut, kun varsinaisia keskusteluja ei käydä mistään aiheesta, hänen kanssaan ei voi puhua esimerkiksi omasta olosta, tuntemuksistaan ym. Ja aion kyllä tämän kaverisuhteen antaa hiipua, jätän yhteydenpidon hänen varaansa.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti. Puhuu, puhuu, puhuu, sitten tulee tauko ja yritän siihen väliin sitten sanoa jotain, niin eiköhän hän jatka vaan tyynesti omaa juttuaan siihen päälle. Ei kuuntele juuri koskaan, saati ole kiinnostunut muista kuin omista asioistaan. Ei liene ihme, ettei paljon huvita soitella.

Täähän on just helppo soittokohde! Sen kun pistää puhelimeen kaiuttimen päälle ja välillä mumisee jotain vastaukseksi ja tekee jotain ihan muuta siinä samalla, vähän kuin olis joku radio päällä tms. Ei tarvitse itse nähdä vaivaa ja miettiä, että mitä sanoisi, on vaan hiljaa ja kuuntelee.

On ADHD:ta ja on AD(h)D:ta:

Mulla on ADHD-diagnoosi ja lääkäri totesi diagnosoidessaan että olisin ennen saanut ADD-diagnoosin koska hyperaktiivisuudesta niin matalat pisteet, mutta että nykyään se on kaikki samaa ADHD:ta.

Olen aina ollut erityisen hyvä kuuntelija: olen oppinut kuuntelemalla lukion oppimäärään asti, vasta korkeakoulussa aloin tehdä opetettavaan aiheeseen liittyviä muistiinpanoja.

Mulle on aina ollut vaikeaa päästä keskustelun virtaan mukaan, ja siksipä olen tässäkin keskustelussa katsomassa että löytyykö vinkkejä, vaikka harjoitusta on kertynyt 41 vuotta jo.

ADHD-diagnoosi ei tarkoita että ihminen välttämättä hyppii seinille: osalla (tyypillisesti tytöillä) se hyperaktiivisuus on pään sisäistä tai pienimuotoista. Kuunnellessa piirrän, en välttämättä tee muistiinpanoja, mutta vapaat mielleyhtymät ja piirrokset helpottavat asioiden omaksumista mulle. Todennäköisesti näytän keskittyneeltä ja siltä kuin tekisin asiaan liittyviä muistiinpanoja.

Kuitenkin se seinille hyppivä ADHD-mukula ei ole välttämättä mitenkään huonommin kasvatettu kuin minä: se että mun impulssini kanavoituvat eri tavoin ei johdu kasvatuksesta vaan sisäsyntyisistä ominaisuuksista. Toki mun ADHD-piirteiset vanhempani ovatnmulle edelleen läheisiä, ja ovat hyvin ymmärtäväisiä tän mun toiminnanohjaushäiriöisen räpiköintini kanssa, mutta semmoisia psykologiakettuja he eivät yksinkertaisesti ole että olisivat saaneet mut pysymään aloillani vaikkapa koulussa jos olisin ollut menevämpää sorttia.

Mulla on tällainen tuttava, entinen ystäväksi luokiteltu, nyt olen tiputtanut tuttavaksi. En odota häneltä enää mitään, enkä näin ollen pidä yhteyttä. Hän puhua pälättäisi ensin omat ja sitten tuttujensa (joita en tunne) kuulumiset. Minun asiat eivät kiinnosta, Keskeytti puhumisen kiljumalla jatkuvasti teennäisellä äänellä väliin :"ihanaa" "voi kun mahtavaa" tms ja heti kun mahdollista (eli minuutin kuunneltuaan minua) sanoi: "tuosta mitä juuri sanoit, tuli mieleeni" tai "ihanaa, kun nostit tuon esiin, kun mulla on yks tuttu jolla vastaava tilanne ja pälä pälä pälä". Taas pääsi siis itse puhumaan.

Nyt on ihan hyvä olla itsellä, kun teki päätöksen, että ei ole enää tekemisissä.

Vanha tyhmähkö äiti puhuu päälle, että voi niin ohjailla jutun pysymistä hänelle tutussa aihepiirissä, muutenhan tyhmyys paljastuisi.

Siinä voi olla kyse pelosta, ettei tule kuulluksi.

Näistä loputtomasti jaarittelevista tuli yksi oma kokemus mieleen. Ei tosin päällepuhuja mutta kirjoitan kumminkin vaikka onkin vähän aiheen vierestä.

Synnärillä jaoin huoneen toisen äidin kanssa ja ystävystyttiin. Päätettiin tavata parin viikon päästä uudestaan. Mä asuin Hesassa ja hän jossain radanvarren paikkakunnalla, en enää muista missä. Hän sanoi että ei halua tulla Hesaan kun se on niin hankalaa. Ei tullut ajatelleeksi että se on yhtä hankalaa Hesasta x:ään kuin päinvastoin. No, minä talvella vaunujen kanssa ratikalla asemalle ja junalla x:ään ja kinosten halki rouvan kotiin. Tämä toinen äiti esitelmöi vauvastaan ummet ja lammet, raportoi melkein joka pierunkin kahden viikon ajalta. Ja puhui koiristaan. Ajattelin että kohta on kai mun vuoroni kertoa meidän elämästä mutta mun vuoroani ei tullut koskaan. Hän ei ollut tippaakaan kiinnostunut vaihtamaan kuulumisia, kunhan vaan pääsi itse puhumaan. Juttelin sen vähän mitä tilanteessa pystyin. Parin tunnin kuluttua raahauduin taas vaunuineni kinosten läpi kotiin. Emme tavanneet enää.

En ole ikinä tykännyt ihmisistä jotka vaan puhuvat itsestään, vielä kamalampia ovat ne jotka jaarittelevat ummet ja lammet ihmisistä joita en tunne. Ei voisi olla tylsempää. Koitan aina vaihtaa puheenaihetta.

Sori, varsinaisen aiheen ohi mutta pääsinpä purkautumaan.

Vierailija kirjoitti:

Lopetan yhteydenpidon tällaisiin kavereihin. En jaksa kuunnella niitä itsekehumonologeja tai valitusta. Toista ei oikeasti yhtään kiinnosta onko sinulla jotain sanottavaa.

Edustat täydellisesti tämän päivän ihmistä. Vain juuri oikealla tavalla käyttäytyvät ihmiset huolitaan enää siihen omaan elämään.

Joko osaat puhua juuri niistä oikeista asioista, juuri oikea ajan ja oikealla asenteella tai saat poistua toisen elämästä. Ei enää yhteidenpitoa sinulle. Niin se nykyisin menee.

Ei kehuja, ei valitusta, ei mikään mikä voi häiritä sitä toisen postiivista vibaa ja tietenkin pitää olla aito. Sellainen pitää nykyisin ystävän osata olla.

Sinua ei oikeasti kiinnosta mitä sillä toisella on sanottavaa, jos ei sitä tpisatakaam.

Eikä ainakaan, jos se on jotain sellaista joka ei mahdu parametreihin siitä mikä on sinusta kiinnostavaa. Nyky ystävyydet ovat kuin Netflix, uuttaa viihdettä kehiin, jos se nykyinen vaikuttaa tylsältä ja ei itseä miellyttävältä. Enää ei tarvitse kärsiä siitä, että joutuu kuunnella muita ja heidän ei kiinnostavia juttujaan.

Kieltämättä aika koomisia nämä tyypit, jotka kehottavat vaan olemaan olematta tekemisissä puheliaampien ihmisten kanssa, kun heidän puhetyyli ei miellytä. Osoittaa mahtavia viestintätaitoja ja aitoa kiinnostusta kanssaihmisistä. Eli eipä taida heilläkään paljon ihmissuhdetaitoja olla.

"Minulla on muutamia tällaisia lähisukulaisissani (pakko pitää yhteyttä)."

Tälläinen pakko on vain omassa päässäsi.

Ikäviin sukulaisiin ei tarvitse pitää mitään yhteyttä ja jos silti niin teet ja saat heiltä ikävyyttä elämääsi, olet itse syy ongelmaasi. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi näihin on pakko pitää yhteyttä? Ei lähisukulaisuus merkitse mitään.

Joa alkaa puhelimessa puhua päälle, katkaiset puhelun. Niin monta kertaa, että oppii. Jos alkaa kasvokkain puhua päälle, huudat, että HILJAA. Niin monta kertaa, että oppii.

Edelleenkään mikään laki tai asetus ei pakota millään tavalla olemaa tekemisissö lähisuvun kanssa. Jos olette samoissa juhlissa, käännät selkäsi. Et kai sinä nykytilanteeseenkaan ole tyytyväinen, joten mitä väliä?

Itseään kunnoittamattomat selkärangattomat kynnysmatot valitsevat itse nämä ongelmat elämäänsä ja kehtaavat vielä valittaa asiasta, vaikka ratkaisu on maailman yksinkertaisin.

Vierailija kirjoitti:

Kieltämättä aika koomisia nämä tyypit, jotka kehottavat vaan olemaan olematta tekemisissä puheliaampien ihmisten kanssa, kun heidän puhetyyli ei miellytä. Osoittaa mahtavia viestintätaitoja ja aitoa kiinnostusta kanssaihmisistä. Eli eipä taida heilläkään paljon ihmissuhdetaitoja olla.

Aika koomista on olla vapaaehtoisesti negatiivisia fiiliksiä tuottavien ihmisten seurassa ja vielä valittaa siitä.

Elämä on liian lyhyt aika tuhlattavaksi tuollaisessa seurassa.

Viestintätaidot ja aito kiinnostus kanssaihmisiin kohdistuu tietysti positiivista energiaa tuottaviin tyyppeihin tässä väliaikaisessa elämässä. Kyynaamat eivät pääse jatkoon, niin se vain menee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi näihin on pakko pitää yhteyttä? Ei lähisukulaisuus merkitse mitään.

Joa alkaa puhelimessa puhua päälle, katkaiset puhelun. Niin monta kertaa, että oppii. Jos alkaa kasvokkain puhua päälle, huudat, että HILJAA. Niin monta kertaa, että oppii.

Edelleenkään mikään laki tai asetus ei pakota millään tavalla olemaa tekemisissö lähisuvun kanssa. Jos olette samoissa juhlissa, käännät selkäsi. Et kai sinä nykytilanteeseenkaan ole tyytyväinen, joten mitä väliä?

Itseään kunnoittamattomat selkärangattomat kynnysmatot valitsevat itse nämä ongelmat elämäänsä ja kehtaavat vielä valittaa asiasta, vaikka ratkaisu on maailman yksinkertaisin.

Tämä. Kun itse törmään ihmiseen, joka keskeyttää jutun liian monta kertaa, sanon: "oota hetki, että saan jutun loppuun!". Toimii joka kerta, so simples.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kieltämättä aika koomisia nämä tyypit, jotka kehottavat vaan olemaan olematta tekemisissä puheliaampien ihmisten kanssa, kun heidän puhetyyli ei miellytä. Osoittaa mahtavia viestintätaitoja ja aitoa kiinnostusta kanssaihmisistä. Eli eipä taida heilläkään paljon ihmissuhdetaitoja olla.

Aika koomista on olla vapaaehtoisesti negatiivisia fiiliksiä tuottavien ihmisten seurassa ja vielä valittaa siitä.

Elämä on liian lyhyt aika tuhlattavaksi tuollaisessa seurassa.

Viestintätaidot ja aito kiinnostus kanssaihmisiin kohdistuu tietysti positiivista energiaa tuottaviin tyyppeihin tässä väliaikaisessa elämässä. Kyynaamat eivät pääse jatkoon, niin se vain menee. 

Oletko yrittänyt puhua asiasta niiden "kyynaamojen" kanssa? Vai oletko mykkä tai hidasjärkinen vai mikä on ongelmasi?

Nyt jo edesmennyt mummoni oli loppuun saakka niin täysissä järjissään kuin juuri hän kykeni olemaan, joten hänen päällepuhumisensa ei ollut esim. dementiasta johtuvaa. Ahdistavaa ja masentavaa se oli silti, mutta kohteliaana pojantyttärenä luikertelin vastaamasta, miksi kävin hänen luonaan niin harvoin vaikka toistemme lähettyvillä asuttiin. Kävin useammin sitten kun hän oli sairaalassa ja hoivakodissa, vaikka ne olivat kauempana. En tiedä luuliko hän, että käyntini tihentyivät perinnönjakoa odotellessa, jota nyt ylipäätään oli tulossa muutama tuhat euroa per lapsenlapsi. Oikeasti kävin silloin useammin, koska hän ei enää puhunut päälle ja oli tosi mukavaa käydä.

I feel you. Ikinä ei ole pakko tehdä mitään vaikka olisi kuinka läheinen ihminen kyseessä. Mieti itseäsi,älä muita ja mitä muut ajattelevat. Sinun ei tarvitse olla kenenkään terapeutti !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos niillä on ADHD. Sellaiset ei voi itselleen mitään ellei diagnoisoitu ja hoidon piirissä.

Siis mitä h*ttiä? Todellakin adhd pystyy myös käytöstapoihin ja sitä tuo on. On ollut jo vuosikausia kyseinen diagnoosi (olen kolmekymppinen nainen, saanut kun olin nuori tyttö, joten voitte vain miettiä miten pahana on), en lääkityksellä, koska ei löydy sopivaa ja silti kykenen kuuntelemaan ihmisten asiat loppuun. Toki ajatus haahuilee välissä ties missä, mutta en koskaan keskeytä ihmistä ja ala puhumaan omia asioitani päälle. Olen myös kykeneväinen keskustelemaan asiasta, vaikka ajatus haahuileekin milloin missäkin. Olen kuinka innoissani tahansa. Tuo on niin moukkamaista ja typerää käytöstä ja täysin ääliön kuvan antaa ihmisestä ja se varsinkin jos piiloutuu jonkun diagnoosin taake. Jopa adhd pystyy hillitsemään itseään ulkoisesti, se on aivan sama mitä myrskyä käyt sisällä. Jos ei ole lapsena kasvatettu ja asetettu käytöstapoja niin ei niitä aikuisenakaan voi olettaa olevan. Adhd ei ole sama kuin käytöstapojen puute.

Eipä ole käytöstapoja kun kommentti alkaa kiroilulla.

Sisko ja miehensä on tällaisia päällepuhujia. Aivan järkyttävää kun puhuvat vielä toistensakin päälle ja muut joutuvat kuuntelemaan. Välillä ei ota tolkkua, että mitä höpöttävät kun ei tiedä, että kumpaa pitäisi kuunnella.

Kun olen esim.vanhemmillamme niin keskustelemme vuorotellen, mutta kun sisko tulee paikalle niin voluumi nousee huippuunsa (lähes huutoa) eikä muiden asioilla ole enää sijaa. Kuunnellaan kun sisko & miehensä huutavat, itse alan yleensä puuhailemaan jotain muuta.

Eihän tuo muuta ole kuin ettei toisia arvosteta pätkääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kieltämättä aika koomisia nämä tyypit, jotka kehottavat vaan olemaan olematta tekemisissä puheliaampien ihmisten kanssa, kun heidän puhetyyli ei miellytä. Osoittaa mahtavia viestintätaitoja ja aitoa kiinnostusta kanssaihmisistä. Eli eipä taida heilläkään paljon ihmissuhdetaitoja olla.

Aika koomista on olla vapaaehtoisesti negatiivisia fiiliksiä tuottavien ihmisten seurassa ja vielä valittaa siitä.

Elämä on liian lyhyt aika tuhlattavaksi tuollaisessa seurassa.

Viestintätaidot ja aito kiinnostus kanssaihmisiin kohdistuu tietysti positiivista energiaa tuottaviin tyyppeihin tässä väliaikaisessa elämässä. Kyynaamat eivät pääse jatkoon, niin se vain menee. 

Tätä tämä elämä nykyisin on. Joko on sitä positiivista energiaa tuottava tai sinut deletoidaan pois häiritsemästä. Aito kiinnostus kohdistuu vain hyötyyn. Vaikka sitten ihan vaan siihen hyötyyn, että toinen antaa sitä postiivistä energiaa. Jos kaverista saa vielä muuta hyötyä, aina vaan parempi juttu. Kallisarvoisesta elämästä on saatava itselle ulos se paras mahdollinen hyöty/aika/rahasuhde tai olet tuhlannut itsesi.

Ennen ystävä tunnettiin hädässä, nyt hyödyssä. Jos sinun seurasi kelpaa tarkoittaa se sitä, että olet hyödyksi, etkä tuhlaa toisen aikaa. Onnea sinulle. Jos et kelpaa ystäväksi, on se vain merkki siitä, että olet se ottava osapuoli, negatiivinen ja rasite. Ehkä jopa sairas ja elämäsi on liian negatiivista, että kelpaat muiden seuraan.