Lue keskustelun säännöt.
Päälle puhuminen - kun mikään ei auta
Onko kokemuksia ihmisistä, jotka keskeyttävät ja puhuvat päälle?
Minulla on muutamia tällaisia lähisukulaisissani (pakko pitää yhteyttä).
Ei auta, vaikka olen vuosikausia jopa vihaisesti sanonut, että "älä keskeytä, vaan kuuntele lause loppuun". Olen siis kymmeniä kertoja sanonut, että keskeyttäminen on ärsyttävää.
Keskeyttäminen on siis systemaattista. Monesti keskeytetään jo kesken ENSIMMÄISEN lauseen, kun olen saanut sanottua tyyliin 4 sanaa. Ja se keskeytys tapahtuu niin, että tämä keskeyttäjä alkaa puhumaan monologiaan ja yritän siihen väliin ujuttaa tarinani sana sanalta. Niin raivostuttavaa! Puhelimessa tämä korostuu, sillä päällekkäin puhuminen ei vain onnistu, kumpikaan ei kuule toisiaan. Olen siis yrittänyt sitäkin, että sinnikkäästi yritän saada edes sen ensimmäisen lauseeni loppuun.
Mistä tämä keskeyttäminen johtuu?
Mikä siihen auttaa? Muuta kuin olla sitten juttelematta näiden ihmisten kanssa?
Kommentit (264)
Anoppi. Loukkaantuu sitten jos huomauttaa tästä asiasta, tai oikeastaan mistä tahansa asiasta. Vaimokaan ei yleensä viitsi soitella sille, laittaa tekstaria mieluummin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunsin tyypin joka oli just tollanen keskeyttäjä ja kälättäjä. Ei kiinnittänyt pahemmin huomiots toisten puheisiin. Sietämätöntä. Sitten kuulin että hänellä on lievä aivovaurio jonkun onnettomuuden seurauksena. Se selvitti asiaa. Ymmärsin ethän ei voi sille mitään. Aivovaurio ei näkynyt hänestä mitenkään muuten.
Mulla on pari kaveria, jotka parhaimmillaan tekee sitä, et puhun jonkun muun kanssa ja tullaan siihen viereen puhumaan mun keskustelukumppanille jotain kesken mun lauseen. Muuten molemmat pitää loputonta monologin ja puhuu päälle, jos yrittää itse sanoa jotain.
Usein nään kavereita isommassa porukassa ja yritän aina löytää sopivan välin sanoa jotain. Ja sit kun oon tyyliin vartin odottanut, et viitsin puhua etten puhu kenenkään päälle, ni sit ärsyttää kun aina samat keskeyttää mut. On pitänyt itsekin sit puhumaan vähän päälle et pääsee ees joskus osallistuu keskusteluun, mut ikävältä se tuntuu silti.
Tämä ilmiö korostuu suomalaisessa keskustelukulttuurissa. Innokkaassa keskustelussa vaikka Italiassa keskeytetään koko ajan ja puhutaan päälle. Se on merkki siitä, että aihe kiinnostaa ja keskustelijat ovat siitä innoissaan. Itse pidän enemmän tällaisesta elävästä ja polveilevasta keskustelusta, minkä välissä voi hyvin kommentoida.
Jos asia on tarpeeksi painava ja sen loppuun saakka kertominen on olennaista ennen muiden kommentteja, voi itse sanoa vaikka että hei annas kun kerron loppuun ensin. Mutta Suomessa usein innokas kommentoija hiljennetään rumasti sanomalla: voitko olla keskeyttämättä! Se, jos mikä tyrehdyttää koko keskustelun, harvapa sen jälkeen viitsii sanoa enää yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos niillä on ADHD. Sellaiset ei voi itselleen mitään ellei diagnoisoitu ja hoidon piirissä.
Siis mitä h*ttiä? Todellakin adhd pystyy myös käytöstapoihin ja sitä tuo on. On ollut jo vuosikausia kyseinen diagnoosi (olen kolmekymppinen nainen, saanut kun olin nuori tyttö, joten voitte vain miettiä miten pahana on), en lääkityksellä, koska ei löydy sopivaa ja silti kykenen kuuntelemaan ihmisten asiat loppuun. Toki ajatus haahuilee välissä ties missä, mutta en koskaan keskeytä ihmistä ja ala puhumaan omia asioitani päälle. Olen myös kykeneväinen keskustelemaan asiasta, vaikka ajatus haahuileekin milloin missäkin. Olen kuinka innoissani tahansa. Tuo on niin moukkamaista ja typerää käytöstä ja täysin ääliön kuvan antaa ihmisestä ja se varsinkin jos piiloutuu jonkun diagnoosin taake. Jopa adhd pystyy hillitsemään itseään ulkoisesti, se on aivan sama mitä myrskyä käyt sisällä. Jos ei ole lapsena kasvatettu ja asetettu käytöstapoja niin ei niitä aikuisenakaan voi olettaa olevan. Adhd ei ole sama kuin käytöstapojen puute.
Mä olen hammashoitaja. Olenkin ihmetellyt joitain lapsipotilaita joille on terveystietoihin merkitty ADHD. Kuitenkin istuvat tuolissa kiltisti, kuuntelevat mitä heille puhutaan, avaavat suunsa eivätkä temppuilee hoidon aikana. Välillä epäilytti onko heillä ADHD:ta ollenkaan. Hyvä kuulla tuo lainaamani henkilön kirjoitus.
Täytyy sanoa että on ollut myös pari lasta jotka melkein kiipeilivät seinillä, en kyllä muista mikä diagnoosi heillä oli vai oliko mitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä teidän pälpättäjät itä-Suomesta? Karjalaisia?
Mulla on yks tuttava sieltä päin ja sen on just tuommonen, että puhuu vaan omiaan koko ajan eikä jaksa tai viitsi kuunnella mua ollenkaan.En enää ole sen kanssa väleissä kun en saa meidän keskusteluista mitään.
Äitini puoleinen suku on karjalaisia, kovin puheliaita mutta eivät todellakaan keskeytä ta puhu päälle.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen päällepuhuja, mutta vain tietyissä tilanteissa.
Jos pitää jokin asia hoitaa ja tuntuu, että toinen ei ymmärrä mistä on kyse, keskeytän ja annan lisäselvitystä asiaan. Olen ilmeisesti liian kärsimätön ja haluan nopeaa toimintaa.
En kylläkään tarkoita kritisoida toista, vaan oikeasti tuskastun itseeni, kun en osannut alunperin esittää asiaa riittävän selkeästi ja toinen ymmärsi sen väärin.
En ole huomannut ajatella, että vastapuoli voi tulkita, että aliarvioin häntä. Jatkossa ajattelin tarkkailla omaa toimintaa.
Tosi hieno oivallus sulla! Nimittäin juuri niissä tilanteissa, kun ei oikeasti nyt vaan ymmärrä, mitä toinen minulle selittää ja yrittää kysyä, on aika rajua saada kysymyksen päälle puhuttuna lisää selvitystä, josta välttämättä ei siitäkään kyllä vielä ymmärrä. Jos nyt selvitettiin edes sitä, mitä olin aikeissa kysyä...
Mulla on tälläinen esimies: hän selittää asiat 1-4 yhteen pötköön selvittämättä, miten ne liittyy toisiinsa. Kun yritän kysyä asiasta 2 hän alkaa aika kiivaalla äänellä selittää uudelleen asiaa 3. Sen jälkeen vaikenen ja sanon jotain ahah kiitti ja jätän homman herran haltuun tai kysyn joltain muulta.
En tarkoita, että sinä olisit tuollainen, mutta vaarana se on, ellei jaksa kuunnella, mitä se toinen oikeastaan ei ymmärtänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä on erilaista sorttia. Mulla on kavereita joiden kanssa aina kilpahuudetaan päällekkäin, koska on niin innostavia keskusteluita. Välillä huudetaan päälle että ANNA MÄÄ PUHUN. Mutta sitten on näitä, valitettavan usein äiti-ihmisiä, jotka pitävät monologejaan kummin koiran kaiman asioista eivätkä koskaan kysy esim. että mitä sulle kuuluu. Eivät anna suunvuoroa väliin sanoa edes lyhyttäkään omaa näkemystä tai kokemusta. Tuo on vain epäkohteliasta ja itsekeskeistä. Lapsuudenperheessäni on ollut sellainen sanaton sääntö, että vain äidillä saa olla mielipiteitä, ja tämä on jäänyt äidille kaiketi päälle aikuistenkin lastensa kanssa. Olen minimoinut yhteydenpidon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen päällepuhuja, mutta vain tietyissä tilanteissa.
Jos pitää jokin asia hoitaa ja tuntuu, että toinen ei ymmärrä mistä on kyse, keskeytän ja annan lisäselvitystä asiaan. Olen ilmeisesti liian kärsimätön ja haluan nopeaa toimintaa.
En kylläkään tarkoita kritisoida toista, vaan oikeasti tuskastun itseeni, kun en osannut alunperin esittää asiaa riittävän selkeästi ja toinen ymmärsi sen väärin.
En ole huomannut ajatella, että vastapuoli voi tulkita, että aliarvioin häntä. Jatkossa ajattelin tarkkailla omaa toimintaa.Tosi hieno oivallus sulla! Nimittäin juuri niissä tilanteissa, kun ei oikeasti nyt vaan ymmärrä, mitä toinen minulle selittää ja yrittää kysyä, on aika rajua saada kysymyksen päälle puhuttuna lisää selvitystä, josta välttämättä ei siitäkään kyllä vielä ymmärrä. Jos nyt selvitettiin edes sitä, mitä olin aikeissa kysyä...
Mulla on tälläinen esimies: hän selittää asiat 1-4 yhteen pötköön selvittämättä, miten ne liittyy toisiinsa. Kun yritän kysyä asiasta 2 hän alkaa aika kiivaalla äänellä selittää uudelleen asiaa 3. Sen jälkeen vaikenen ja sanon jotain ahah kiitti ja jätän homman herran haltuun tai kysyn joltain muulta.
En tarkoita, että sinä olisit tuollainen, mutta vaarana se on, ellei jaksa kuunnella, mitä se toinen oikeastaan ei ymmärtänyt.
Voi tämä! Mulla aivan sama työkaverin kanssa, en viitsi enää kysyä koskaan yhtään mitään, koska hän ei ikinä kuuntele edes sitä kysymystä, vaan alkaa paahtamaan jotain ihan vierestä olettaen tietävänsä, mitä mä en ymmärtänyt.
Pahinta on isommassa porukassa, kun ei viitsi sielläkään suutaan avata, kun tämä on selittämässä kuin lapselle, että taina tässä ei taida ymmärtää sitä tai tätä. Munkin mielestä vallankäyttöä, kuten joku sanoikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oot niin hidas ettei kukaan jaksa kuunnella
Vierailija kirjoitti:
Eikö sulla pysy ajatus päässä kymmentä sekuntia? Itse keskeytän joskus, jos minulla on juuri siihen asiaan jotain relevanttia lisättävää. En ole ikinä huomannut, että ihmisiltä unohtuisi siinä ajassa se ajatus, mitä olivat sanomassa.
Samaa voisi kysyä sinulta itseltäsi? Eikö sinulla pysy se "relevantti lisättävä" siihen asti päässäsi, että voit sanoa sen sitten, kun se toinen on sanottavansa sanonut?
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
oot niin hidas ettei kukaan jaksa kuunnella
No eiköhän se "vika", että puhuu toisen ihmisen puheenpäälle jatkuvasti ole kuitenkin sen päällepuhujan vika, eikä sen jonka puheen päälle puhutaan. Jotkut vaan on päällepuhujia, eikä ne näköjään virhettään huomaa.
Meilläkin mies helposti alkaa puhumaan minun puheen päälle ja monesti, jos meitä on koolla enemmän, huomaan, että se vaivaa muita ja he olisivat selvästi halunneet kuulla, mitä minä olin sanomassa.
Kahdestaan ollessa mies ei välttämättä puhu minun puheen päälle ja jos puhuu, sanon hänelle, että kuuntele loppuun mitä sanon, mutta vieraiden aikana ei viitsi toista "nolata".
Kyllä tuntuu olevan hyvin paljon noita ihmisiä, jotka vaan rakastavat kuunnella sitä omaa ääntään. Vaikea uskoa, että kenelläkään on niin mielenkiintoinen elämä, että toiset jaksaa kuunnella loputtomia lätinöitä kenenkään tekemisistä ja olemisista. Huh huh.
Viisas on hiljaa, vai miten sitä sanotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
oot niin hidas ettei kukaan jaksa kuunnella
No eiköhän se "vika", että puhuu toisen ihmisen puheenpäälle jatkuvasti ole kuitenkin sen päällepuhujan vika, eikä sen jonka puheen päälle puhutaan. Jotkut vaan on päällepuhujia, eikä ne näköjään virhettään huomaa.
Meilläkin mies helposti alkaa puhumaan minun puheen päälle ja monesti, jos meitä on koolla enemmän, huomaan, että se vaivaa muita ja he olisivat selvästi halunneet kuulla, mitä minä olin sanomassa.
Kahdestaan ollessa mies ei välttämättä puhu minun puheen päälle ja jos puhuu, sanon hänelle, että kuuntele loppuun mitä sanon, mutta vieraiden aikana ei viitsi toista "nolata".
Jos olen tällaisessa tilanteessa niin usein sen päällepuhujan lopetettua kysyn tältä keskeytetyltä ystävälliseen sävyyn että mitä olitkaan sanomassa siitä kertomastasi asiasta. En siis osoita päällepuhujaa ja nolaa, mutta yleensä jos yhtään on fiksu, niin huomaa silti palautteen tuosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sulla pysy ajatus päässä kymmentä sekuntia? Itse keskeytän joskus, jos minulla on juuri siihen asiaan jotain relevanttia lisättävää. En ole ikinä huomannut, että ihmisiltä unohtuisi siinä ajassa se ajatus, mitä olivat sanomassa.
Eikö SULLA pysy ajatus päässä kymmentä sekuntia että voisit odottaa lisäyksesi kanssa kunnes toinen on puhunut lauseensa loppuun?!
Täytyy sanoa että ei pysy. Olen myös ADHD ja tämä on todella vaikeaa. Olen myös tästä hyvin tietoinen ja häpeä kovasti tapaani ja monesti olen pyytänyt sitä myös anteeksi keskusteluissa. Vielä ikävämpää tästä tekee se että olen ottanut puolisokseni taas tuollaisen itsekeskeisen monologinpitäjän joka ei anna minulle suunvuoroa kuin ehkä kerran puolessa tunnissa. Monta hyvää kommenttia hukkuu siihen pölinätulvaan kun en saa yhtään eläytyä tai kommentoida. Ja sitten keskittymisenikin herpaantuu kun jään pinnistelemään sen kommenttini kanssa etten vain unohtaisi sitä mutta mitä se auttaa kun viimein puoliso vetää henkeä niin tajuan että hän on vaihtanut aihetta jo ajat sitten.. ADHD tuo minulle mukanaan myös sen että keskuteluihin keskittyminen on joskus aivan uskomattoman vaikeaa, jatkan ihmisten lauseita, keskeyttelen (ja sitten häpeän) sekä saatan toistaa sanomisiani kokoajan kun keskittyminen herpaantui tai innostuminen kasvoi. Koittakaa jaksaa mua, mäkin yritän kovasti olla parempi keskustelija.
Ihmiset on yleensäkin ottaen nykyään kadottaneet kykynsä pysähtyä kuuntelemaan toista ihmistä. Tärkeämpää on päästä itse ääneen, vaikka juttujen sisältö ei olisikaan mitään kovin kiintoisaa.
Tämä ilmiö on havaittavissa jopa sellaisissa henkilöissä, jotka ammattinsa puolesta olisivat pikemminkin siinä kuuntelijan roolissa. Olen monesti saanut kuunnella pitkiä monologeja terapeutin/ henkilökohtaisen avustajan/ neuvontavirkailijan elämästä ja jäänt itse hiljaiseksi.
Sitten kummastellaan, kun ei tiedetä asiakkaasta mitään...
Itse olen asunut pitkään ulkomailla ja puhunkin enimmäkseen ulkomaalaisten kanssa. Jos ei niitä keskeyttäisi, ikinä ei voisi sanoa yhtään mitään. Ja sitten ne vielä pitäisivät epäkohteliaana möllinä kaiken muun lisäksi. Olen alkanut itsekin ajatella, että suomalainen sana päivässä, kaks parhaassa-puhetapa on aika hemmetin tylsä muille osallistujille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sulla pysy ajatus päässä kymmentä sekuntia? Itse keskeytän joskus, jos minulla on juuri siihen asiaan jotain relevanttia lisättävää. En ole ikinä huomannut, että ihmisiltä unohtuisi siinä ajassa se ajatus, mitä olivat sanomassa.
Eikö SULLA pysy ajatus päässä kymmentä sekuntia että voisit odottaa lisäyksesi kanssa kunnes toinen on puhunut lauseensa loppuun?!
Ja hiljaa möllöttäisin viisi minuuttia, kun joku hidas hämäläinen selittää ummet lammet ilman päätä taikka häntää... juu, olisihan se varmasti kyseisen Euroopan omistajan mielestä kivaa, kun kaikki vaan hiljaa ja vastaan väittämättä kuuntelisivat viisauden sanoja, vaikka sitten kyyneleet valuisi tylsyyden takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sulla pysy ajatus päässä kymmentä sekuntia? Itse keskeytän joskus, jos minulla on juuri siihen asiaan jotain relevanttia lisättävää. En ole ikinä huomannut, että ihmisiltä unohtuisi siinä ajassa se ajatus, mitä olivat sanomassa.
Eikö SULLA pysy ajatus päässä kymmentä sekuntia että voisit odottaa lisäyksesi kanssa kunnes toinen on puhunut lauseensa loppuun?!
Täytyy sanoa että ei pysy. Olen myös ADHD ja tämä on todella vaikeaa. Olen myös tästä hyvin tietoinen ja häpeä kovasti tapaani ja monesti olen pyytänyt sitä myös anteeksi keskusteluissa. Vielä ikävämpää tästä tekee se että olen ottanut puolisokseni taas tuollaisen itsekeskeisen monologinpitäjän joka ei anna minulle suunvuoroa kuin ehkä kerran puolessa tunnissa. Monta hyvää kommenttia hukkuu siihen pölinätulvaan kun en saa yhtään eläytyä tai kommentoida. Ja sitten keskittymisenikin herpaantuu kun jään pinnistelemään sen kommenttini kanssa etten vain unohtaisi sitä mutta mitä se auttaa kun viimein puoliso vetää henkeä niin tajuan että hän on vaihtanut aihetta jo ajat sitten.. ADHD tuo minulle mukanaan myös sen että keskuteluihin keskittyminen on joskus aivan uskomattoman vaikeaa, jatkan ihmisten lauseita, keskeyttelen (ja sitten häpeän) sekä saatan toistaa sanomisiani kokoajan kun keskittyminen herpaantui tai innostuminen kasvoi. Koittakaa jaksaa mua, mäkin yritän kovasti olla parempi keskustelija.
Jatkan myös sen verran etten todellakaan halua piiloutua diagnoosin taakse, mainitsin ADHD:n koska sillä selkeästi on vaikutusta asiaan paljonkin. En kylläkään siitä mainitse juttelukumppaneille ja yritän ihan tosissani pitää itseni kurissa ja olla parempi kuuntelija. Suurin osa tuntemistani ihmisistä tuntuu minusta pitävän ja haluavan myös usein keskustella kanssani joten en varmasti ihan valtavan kauheaa seuraa ole.
Teen myös usein isommassa porukassa tuota mitä joku mainitsikin eli jos huomaan jonkun jääneen keskeyttäjän jalkoihin, joko pyydän häntä jatkamaan asiaansa ja osoitan olevani siitä kiinnostunut tai "irroittaudun" tämän henkilön kanssa erilliseen keskusteluun hänen asiastaan ja annamme keskeyttäjän kailottaa. Tiedän siis itsekin ihan hyvin kuinka inhottavalta tuntuu tulla keskeytetyksi varsinkin toistuvasti.
Mun äiti tekee sitä että yhtäkkiä saattaa soittaa että "No nyt on käyty hammaslääkärissä!" ja sitten selittää ummet ja lammet kuinka on otettu hammaskiveä sieltä ja täältä ja sovittu seuraavaksi hoitosuunnitelmaksi sitä ja tätä jne.
Siis meinaako hän, että minä, kesken ruuhkavuosieni ja kiireisen työelämäni, odottelen henkeä pidätellen raporttia siitä kuinka hänen reissunsa oli mennyt? En ollut edes noteerannut noin vähäpätöistä asiaa ja sitten siitä pitäisi olla ihan yltiökiinnostunut ja haastatella ja udella.
Eipä äitiä itseään ole minun, ainoan lapsensa, hammaslääkärireissut kiinnostaneet sen jälkeen kun aloitin koulun. Enkä ole niistä sen koommin mitään kertonutkaan, varsinkaan nyt aikuisiällä.
Tuo minäkeskeisyys on jotain täysin uskomatonta.