Ihmiskoe: Kesto noin 4kk. Syön ravintosuositusten mukaisesti
Mitä luuletteko, meneekö rasva-arvot tuolla viiterajoihin? Nyt olivat vähän koholla. Kokonaiskolestrolin ja LDL:n osalta.
Olen nyt syönyt n2kk n 80% ajasta suositusten mukaisesti. Eli runsaasti tuoreita kasviksia, ja lisännyt hedelmiä ja marjoja. Ajatus on nyt lisätä pariksi kuukaudeksi vielä marjojen määrää ja esim. jogurttia jonka sekaan aamuin / illoin kauralesettä / pellavansiemenrouhetta lusikalliset. Ja jos ne maistuvat / vatsa tykkää, niin lisätä ne pysyviksi osiksi ruokavaliota.
Sen lopun 20% oon syönyt esim. pullaa ja pikaruokaa.
Mitä luulette että tapahtuu arvoille KoK. 5,4 ja LDL 3,9+
Tähän mennessä tapahtunut sellaista että paino on pudonnut noin 5kg. Tosin tässä on mukana tietoista annoskoon pienennystä. Se on tarkoitus lopettaa, koska enempää ei ole tarvetta pudottaa.
Liikunta on tällä hetkellä liian vähäistä. Mutta kävelyä tulee noin 4km viikkoon. Ja jokinverran kotijumppaa / pihatöitä ja polttopuuhommia. Sitä pitäisi toki lisätä
Taustalla siis konttorirottamies M 44v
Kommentit (10)
Maitotuotteissa en ole siirtynyt rasvattomiin, koska ovat useimmiten pahoja ja en ole kauhean vakuuttunut hyödyistä. Tosin piimä on rasvatonta, koska jostain syystä parempaa silleen. Juustoa syön yhden siivun leivällä vrs. ennen söin kaksi. Ja sitä rataa jne...
Tuossa ajassa arvot eivät ennätä palata normaalitasolle pelkällä ruokavaliolla, pitää lisätä aerobista liikuntaa. Tein tuon ihmiskokeen vuosi sitten. Ainoa mikä laski oli triglyseridit ja se vaikutti vain vähän kokonaiskolesteroliin. Vasta kun lisäsin aerobisen liikunnan arvot laskivat normaalitasolle. Toki ihmisillä on erilaisia aineenvaihduntoja, joten voi toimiakin sinulla. Onnea ihmiskokeeseen!
Vierailija kirjoitti:

Lienet oikeassa. Todennäköisesti aika-ikkuna tsekkaukseen menee ennemmin 5-6kk päähän aloituksesta. Tuo 4kk taisi olla ns. aikaisintaan aika jota suositeltiin kontrollikäyntiä varten.
Itselle tuo aerobinen ei oikeen maistu. Sali ajanee todennäköisesti asiansa myös koska sisältää kuitenkin sykkeen nostoa, ja lihaksen rakennus pistää vipinää myös aineenvaihduntaan. Ja sitä tulee kokemuksesta tehtyä jos kortin otan.
Toki aerobinen on suositeltua, mutta jos se jää vastenmielisyyden takia tekemättä niin ei se silloin auta... :D
Eli checkpoint lienee syytä siirtää ainakin toukokuun loppupäähän?
Näyttäisi se puntti ainakin osittain ajavan asiansa.
https://glucavena.fi/blogs/korkea-kolesteroli/voimaharjoittelu-tehokas-…;
Eli hyvä "teko"syy myös paeta pari kertaa viikkoon lapsiperhesirkusta raudan pariin. Ellei kolmekin jos nyt hurjaksi heittäytyy. Nyt ne ruuhkavuodet on olleet hyvä tekosyy laiskistua ton suhteen.

Ja jospa se linkki nyt toimisi: https://glucavena.fi/blogs/korkea-kolesteroli/voimaharjoittelu-tehokas-…
Jätä maitorasvat kokonaan pois, niin aletaan puhua. Minulla ainakin vaatii sen.
Vierailija kirjoitti:
Jätä maitorasvat kokonaan pois, niin aletaan puhua. Minulla ainakin vaatii sen.
Ok. Katsotaan. Tätä on moni sanonut, ja vähän jopa pelkään, että joutuu näin tekemään.
Itsellä tota maitorasvaa tulee lähinnä juustosta 2x siivua päivässä, ja ruuanlaitossa käytettävistä kerma/ cremafraise tuotteista. Nää varmaan se suurin lähde. Eli vaatii reseptiikan muutosta arkiruuassa. Jota siis teen meillä itse.
Syön siis tota jogurttia tällä hetkellä n 0,5l viikkotasolla ja 2% raejuustoa lisukkeena n. 250g viikkotasolla.
Jos noita marjoja jogurtilla lisään, niin ehkä se on sitten rasvatonta jatkossa. Mutta sitä ei kyllä muu perhe syö... :D
Yleisön ehdotuksesta. Kontrolli on siirretty kesäkuun puoliväliin.
Ja lihatuotteissa suosin vähärasvaisia vaihtoehtoja. Ja kalaa jos on tarjolla. Mutta hintavaa, joten sitä ei tuu tarpeeksi syötyä. Pakasteseikin on nykyisin sisäfileen hinnoissa. No ei nyt sentään. Mutta possunsisäfileen hyvinkin.
Leivänpäälle menee monien kauhistelemaa margariinia. Mutta voisi toki korvata vaikka guoagamolellakin. En oo leipähirmu