Lue keskustelun säännöt.
"Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. ...
17.10.2022 |
Hahaahahahahaaa voi näitä "jonne" juttuja 😅
Tosi hauskaa oli silloin juu, kun telkkari kanavia oli kokonaiset 2 kpl ja nekin lähetti ohjelmaa vain iltaisin.
Ei ollut Putinia, mitäs nyt vaan neuvostoliitto, kylmä sota ja jatkuva ydinsodan pelko. Suomettumisen takia tuli iso haloo jos joku täällä kehtasi kritoisoida neuvostoliittoa.
Ja sen ajan palkoilla ei mikään kyllä ollut halpaa.
Koronaa ei ollut mutta oli kausi jolloin pelättiin että suuri osa kansasta kuolee aidsiin.
Kommentit (922)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, että tv-kanavien määrä pitää mainita jonain oleellisena elämänlaatuun vaikuttavana asiana.
Kanavien määrällä ei ole mitään väliä, jos kaikilta tulee tosi-tv-kakkaa. Niiltä kahdelta tai kolmelta kanavalta tuli silloin ennen ohjelmaa, jota sieti katsella. Oli varaa panostaa käsikirjoituksiin ja sen sellaisiin. Muistan katsoneeni myös televisioteatterin esityksiä kuuluisista näytelmistä. Ja edelleenhän Ylen Areenassa jaksetaan katsella Neil Hardwickin sarjoja ja Velipuolikuuta...
Pakko myöntää, että minäkin kaipaan 80-lukua. Nettipalvelut eivät ole korvanneet oikeaa palvelua. Silloin joka kunnassa oli terveyskeskukset, joissa oli vakituista henkilökuntaa ja tarpeen tullen pääsi nopeasti hoitoon.
Nyt ei kannata edes lähteä lääkäriin, jos ei ole pää kainalossa. Minussa tämä herättää turvattomuutta, olen eläkeiässä ja olisi pientä kremppaa, mutta ihan turha lähteä yrittämäänkään saada hoitoa. Olen alistunut kohtalooni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, että tv-kanavien määrä pitää mainita jonain oleellisena elämänlaatuun vaikuttavana asiana.
Kanavien määrällä ei ole mitään väliä, jos kaikilta tulee tosi-tv-kakkaa. Niiltä kahdelta tai kolmelta kanavalta tuli silloin ennen ohjelmaa, jota sieti katsella. Oli varaa panostaa käsikirjoituksiin ja sen sellaisiin. Muistan katsoneeni myös televisioteatterin esityksiä kuuluisista näytelmistä. Ja edelleenhän Ylen Areenassa jaksetaan katsella Neil Hardwickin sarjoja ja Velipuolikuuta...
Pakko myöntää, että minäkin kaipaan 80-lukua. Nettipalvelut eivät ole korvanneet oikeaa palvelua. Silloin joka kunnassa oli terveyskeskukset, joissa oli vakituista henkilökuntaa ja tarpeen tullen pääsi nopeasti hoitoon. Pankeissa oli rivi virkailijoita odottamassa, että tulet asioitasi hoitamaan. Meilläkin maalaiskunnassa oli kolme pankkia, terveyskeskus, poliisiasema, oikea postitoimisto (sielläkin pitkä tiski ja rivi työntekijöitä asiakkaita palvelemassa), työvoimatoimisto, kaksi koulua plus kyläkoulut...
Nyt asun kaupungissa josta ovat vuoden 2008 jälkeen lähteneet postitoimisto, poliisiasema, työvoimatoimisto. Ainoaan pankkiin pääsee vain varaamalla ensin netistä palveluajan. Arvatkaa kuinka helppoa se on vanhuksille? Olen nimittäin joutunut auttamaan joitakin. Ja vaikka kotona oli vain se yksi televisio, jossa oli kaksi kanavaa, ja vain yksi puhelin ja meillä lapsilla oli omat mankat, niin sehän riitti oikein hyvin, kun muilla ei ollut paljon paremmin.
Se oli aika tasavertaista aikaa. Moni tilastokin tukee sitä, että se oli Suomen tasa-arvoisinta vaihetta. Köyhästä duunariperheestä jostain maalta oli helpompi lähteä yliopistoon ja saada opintotuella siedettävä elämä. Jos se ei riittänyt, hanttihommia löytyi opiskelun oheen. Lapsiperheköyhyys oli melkein poistettu, sen jälkeen siihen ei ole pystytty edes Nokian tahkotessa Suomelle nousukautta. 90-luvun juustoleikkurit ja pankkien keplottelut tuhosivat niin paljon, etteivät ne, jotka eivät 80-lukua eläneet, osaa edes kuvitella sitä turvallisuuden tunnetta. Neuvostoliitto oli toki olemassa, mutta siinä vaiheessa se oli jo hampaaton ja siihen oli totuttu. Suomalaisethan kävivät 70-luvulta alkaen siellä ryyppäämässä ja pitämässä hauskaa!
On totta, että nykyään on enemmän viihdettä ja että kaupat ovat pidempään auki. Mutta me ehdimme oikein hyvin kauppoihin eikä perheen harrastus sitten ollut kaupassa käynti, kun ne eivät olleet auki iltamyöhään. Tärkeämpiä ja parempia asioita on olemassa. Sitä paitsi, kaikesta viihteestä ja elektroniikasta huolimatta näyttää siltä, että nuoriso on ihan yhtä tylsistynyttä ja valittaa, että ei ole tekemistä, kun hengailevat nuorisotalolla, kaupassa ja kirjastossa metelöimässä. Välillä vain kaikki tuijottelevat omia kännyköitään.
Myönnän että tässä on osa nostalgiaa eikä minua huvittaisi luopua joistakin asioista, joihin olen tottunut. Mutta jos yleinen elintasoni olisi yhtä hyvä kuin silloin ja jos palvelut toimisivat yhtä hyvin kuin silloin - olisi siis ihmisiä töissä eikä kaikkea tarvitsisi hoitaa itse vaihtelevan tasoisilla laitteilla ja ohjelmilla - niin taitaisin silti voittaa. Hyvin paljon tässä nykyisessä "palvelukulttuurissa" mennään it-firmojen rahastuksen ehdoilla, laadusta ei niin väliä, kuten olen töissäkin nähnyt.
Terveyskeskukseen pääsi, kun palveluita tarvittiin niin vähän. Yksi kunnanlääkäri riitti, kun nyt tarvitaan 5. Eikä sekään riitä. Terveyttä niillä rahoilla ei myöskään saatu.
Hyvin outo on myös ajatuksesi tasa-arvosta. Tai siitä ettei olisi ollut lapsiperheköyhyyttä. Tai että yliopistoon pääsi köyhäkin. Sinun ajatuksesi perustuvat kyllä pelkkään nostalgiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä nytkin elää 70-luvun tyyliin. Telkkariin kaksi kanavaa käyttöön ja värisäädöt mustavalkoiselle.
Ostat keväällä vaatteita kesäksi ja syksyllä talveksi, jos entiset on kuluneet tai jääneet pieniksi.
Keittelet perunoita ruuaksi, ylijääneet paistat seuraavana päivänä. Lisukkeeksi ruskeaa kastiketta, ehkä makkaraa jos on varaa.
Haaveilet etelänmatkasta, vietät lomat kuitenkin vanhempien/sukulaisten luona maaseudulla.
Kaikki tämä onnistuu hyvin 2020-luvullakin.
70-luvulla Suomessa oli omaa valmisvaateteollisuutta ja nuorisomuotia valmistava Seppälä. Ostettiin muotivaatteita, myös postimyynnistä.
Todellakin syötiin jotain muuta kuin ruskeaa kastiketta ja perunaa. En muista, että keskikoulun kotsan tunnilla olisi edes opetettu sitä. Lämpimät voileivät oli illanviettoihin paljon tehtyjä. Eka pizzeria tuli Jyväskylään 76. Sun muistot tai oletukset viistää enemmän 60- tai 50-lukua.
Suomesta sai todella hyvää venäläistä ruisleipää ja hyvää gruusialaista mustaa teetä.
Olin juuri tulossa muistelemaan lämpimiä voileipiä tänne! Ehdit ensin :-)
Meillä kotona tehtiin lämpimiä voileipiä perjantai- tai lauantai-iltana, jos oli tulossa joku hyvä elokuva. Sitten katsottiin yhdessä koko perhe keskittyneesti se elokuva ja nautittiin siitä. Joitain elokuvia odotti ihan kihisten koko päivän, kun oli niistä niin paljon kuullut. Ja mietti mitä karkkeja valitsisi omaan irttaripussiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.
70-luvulla oli energiakriisi ja hyvä, että uskalsi valoja polttaa. Maalla asuvilla oli melkein kaikilla vielä ukovessat ja pihasaunat, ei suihkuja.
Elämä oli aika pelottavaa NL vieressä ja kylmä sota oli aina läsnä. Muistan kuinka näin asiasta lapsena painajaisia.
Puhelin oli se seinässä kiinni oleva puhelin ja se tietenkin olkkarissa tai keittiössä ja kaikki kuuli mitä puhuit.
Ei mitään yksityisyyttä. Jos et ollut kotona ja olisit tarvinnut puhelinta, löytyi kylältä ehkä puhelinkoppi josta saatoit soittaa, jos sinulla oli kolikoita.
Ja sairaanhoito sitten. Muistan, kun setäni sairastui sepelvaltimotautiin ja olisi tarvinnut ohitusleikkauksen, mutta hänelle ei sitä tehty yleisin varoin, vaan se piti maksaa itse, koska oli jo ohittanut tietyn iän. En muista oliko tuo maaginen ikä 50v vai 60v.
Ja enoni kuoli aivokasvaimeen, joka tänäpäivänä olisi osattu hoitaa, mutta ei vielä silloin.
Syöpädiagnoosi oli muutenkin lähes varma kuolema, jota se ei tänäpäivänä enää ole.
Ja vaikka aika kultaa muistot, niin silti sanon, että nykyään on kaikki paremmin, kuin ennen.
Ainoastaan se, että vanhemmat oli ennen elossa ja nyt kuolleet, tekee tästä ajasta huonomman.
Muuten en kyllä kaipaa niiltä vanhoilta ajoilta mitään.
Ei nykyään mitään yksityisyyttä ole senkään vertaa. Ihmisiä seurataan täysin orwellilaisesti kaikenlaisilla mainos- ja somealustoilla. Ja ei, siihen ei auta se, että ei itse käytä sosiaalista mediaa.
Eikö kirjaston netti ole ratkaisu?
Omaa yksityisyyttään voi kyllä parantaa. Siinä samaa mieltä, että tämähän se suunta on.
On niitä vaihtoehtoja silti. Jopa se, ettei käytä nettiä. Edelleen voi valita elämäntapansa melko pitkälle vapaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, että tv-kanavien määrä pitää mainita jonain oleellisena elämänlaatuun vaikuttavana asiana.
Kanavien määrällä ei ole mitään väliä, jos kaikilta tulee tosi-tv-kakkaa. Niiltä kahdelta tai kolmelta kanavalta tuli silloin ennen ohjelmaa, jota sieti katsella. Oli varaa panostaa käsikirjoituksiin ja sen sellaisiin. Muistan katsoneeni myös televisioteatterin esityksiä kuuluisista näytelmistä. Ja edelleenhän Ylen Areenassa jaksetaan katsella Neil Hardwickin sarjoja ja Velipuolikuuta...
Pakko myöntää, että minäkin kaipaan 80-lukua. Nettipalvelut eivät ole korvanneet oikeaa palvelua. Silloin joka kunnassa oli terveyskeskukset, joissa oli vakituista henkilökuntaa ja tarpeen tullen pääsi nopeasti hoitoon. Pankeissa oli rivi virkailijoita odottamassa, että tulet asioitasi hoitamaan. Meilläkin maalaiskunnassa oli kolme pankkia, terveyskeskus, poliisiasema, oikea postitoimisto (sielläkin pitkä tiski ja rivi työntekijöitä asiakkaita palvelemassa), työvoimatoimisto, kaksi koulua plus kyläkoulut...
Nyt asun kaupungissa josta ovat vuoden 2008 jälkeen lähteneet postitoimisto, poliisiasema, työvoimatoimisto. Ainoaan pankkiin pääsee vain varaamalla ensin netistä palveluajan. Arvatkaa kuinka helppoa se on vanhuksille? Olen nimittäin joutunut auttamaan joitakin. Ja vaikka kotona oli vain se yksi televisio, jossa oli kaksi kanavaa, ja vain yksi puhelin ja meillä lapsilla oli omat mankat, niin sehän riitti oikein hyvin, kun muilla ei ollut paljon paremmin.
Se oli aika tasavertaista aikaa. Moni tilastokin tukee sitä, että se oli Suomen tasa-arvoisinta vaihetta. Köyhästä duunariperheestä jostain maalta oli helpompi lähteä yliopistoon ja saada opintotuella siedettävä elämä. Jos se ei riittänyt, hanttihommia löytyi opiskelun oheen. Lapsiperheköyhyys oli melkein poistettu, sen jälkeen siihen ei ole pystytty edes Nokian tahkotessa Suomelle nousukautta. 90-luvun juustoleikkurit ja pankkien keplottelut tuhosivat niin paljon, etteivät ne, jotka eivät 80-lukua eläneet, osaa edes kuvitella sitä turvallisuuden tunnetta. Neuvostoliitto oli toki olemassa, mutta siinä vaiheessa se oli jo hampaaton ja siihen oli totuttu. Suomalaisethan kävivät 70-luvulta alkaen siellä ryyppäämässä ja pitämässä hauskaa!
On totta, että nykyään on enemmän viihdettä ja että kaupat ovat pidempään auki. Mutta me ehdimme oikein hyvin kauppoihin eikä perheen harrastus sitten ollut kaupassa käynti, kun ne eivät olleet auki iltamyöhään. Tärkeämpiä ja parempia asioita on olemassa. Sitä paitsi, kaikesta viihteestä ja elektroniikasta huolimatta näyttää siltä, että nuoriso on ihan yhtä tylsistynyttä ja valittaa, että ei ole tekemistä, kun hengailevat nuorisotalolla, kaupassa ja kirjastossa metelöimässä. Välillä vain kaikki tuijottelevat omia kännyköitään.
Myönnän että tässä on osa nostalgiaa eikä minua huvittaisi luopua joistakin asioista, joihin olen tottunut. Mutta jos yleinen elintasoni olisi yhtä hyvä kuin silloin ja jos palvelut toimisivat yhtä hyvin kuin silloin - olisi siis ihmisiä töissä eikä kaikkea tarvitsisi hoitaa itse vaihtelevan tasoisilla laitteilla ja ohjelmilla - niin taitaisin silti voittaa. Hyvin paljon tässä nykyisessä "palvelukulttuurissa" mennään it-firmojen rahastuksen ehdoilla, laadusta ei niin väliä, kuten olen töissäkin nähnyt.
Terveyskeskukseen pääsi, kun palveluita tarvittiin niin vähän. Yksi kunnanlääkäri riitti, kun nyt tarvitaan 5. Eikä sekään riitä. Terveyttä niillä rahoilla ei myöskään saatu.
Hyvin outo on myös ajatuksesi tasa-arvosta. Tai siitä ettei olisi ollut lapsiperheköyhyyttä. Tai että yliopistoon pääsi köyhäkin. Sinun ajatuksesi perustuvat kyllä pelkkään nostalgiaan.
Totta kai yliopistoon pääsi köyhäkin 70-luvulla. Valtion takaamat opintolainat tulivat ja niitä kaikki köyhistä perheistä tulevat otti. Mulla oli fil.kandin tutkintoon 70 000 mk opintolainaa, näyttää olevan nykyrahassa vajaat 30 000 euroa. Töitä oli akateemisen helppo saada, lainan maksu ei ollut ongelma.
Tästä köyhien perheiden lasten kouluttautumisesta 70-luvulla puhutaan tutkijapiireissä "luokkaretkenä", siirryttiin työväenluokasta keskiluokkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, että tv-kanavien määrä pitää mainita jonain oleellisena elämänlaatuun vaikuttavana asiana.
Vain koska jotkut vouhottaa miten hienoa olisi elää ilman kännyköitä, viihdettä, nettiä ja somea. Siitä vaan laitteet kierrätykseen ja tuohon onnelaan pääsee samantien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella lapsellista kuvitella että -70-80-luvuilla elämä olisi ollut yhtään sen helpompaa, onnellisempaa tai yksinkertaisempaa kuin nykyään. Nyt täällä haaveilijat katsoo mennyttä tehtyt ratkaisut tietäen vaaleanpunaisen lasien läpi. Jokainen voi nyt päättää elää yhtälailla elämäntaoaintiaanina korvessa ilman mitään yhteyksiä ulkopuoliseen maailmaan ja ilma digiviihdettä ja nettiä kuin silloin elettiin osittain olosuhteiden pakosta.
Tuo on niin typerää. En minä ainakaan asunut korvessa intiaanina kasarilla. Eikä tututkaan.
Iso osa asui. Kaikkialla ei näkynyt Tvstä edes ykkönen. Kaikilla ei ollut edes sähköjä ja puhelinta. Monilla oli ulkohuussi ja pihasauna.
Muistan hyvin. Sähköt nyt varmaan oli, mutta puhelinta ei ihan joka talossa. Tämä 80 luvun alussa maaseudulla. Toki tiedettiin se naapuri mistä saattoi soittaa, jos tarvitsi.
Ja kauppa-autosta ostettiin ruoka. Eipä siinä paljon hömpötelty, kun ei ollut kulutusmahdollisuuksia. Postimyynnistä toki sai tilattua mm vaatteita ja elektroniikkaa, Hobby Hall ja Anttila olivat panostaneet kuvastoihinsa. Ne olivat sen ajan ilmaisjakelumainontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.
Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.
Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.
Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.
Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.
Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.
Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?
En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.
Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.
Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.
Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.
Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.
No onko ne fakta oikeasti faktoja? Vai onko niin että ne jotka eivät tuota aikaa ole eläneet, eivät oikeasti käsitä eroa? Oliko oikeasti tuolloin itsemurhalukemat korkeampia, kuten tuossa yhdessä kommentissa väitetään? Vai onko se vaan kirjoittajan oma olettamus? En minä ainakaan muista että 80-luvulla olisi ollut lasten ja nuorten pahoinvointi niin tapetilla kuin nykyään. Tänä päivänä on ihan arkea, että jopa alakouluihin joudutaan soittamaan poliisit hätiin kun lapset saavat niin silmittömiä raivareita. En muista että kertaakaan omana kouluaikana olisi tuollaista tapahtunut.
Oletko kuullut, että faktoja voi perustella tutkitulla tiedolla? Itsemurhien määrästä on Suomessa tarkat tilastot, joista 80-luvun itsemurhien korkea määrä voidaan todeta.
Niin, no. Vasta 90-luvulla ne räjähtivät käsiin kun valtio pelastettiin yrittäjien selkänahalla.
On muuten sama meininki nyt. Työviikko on taas alkanut kuoleman hiljaisena. Ei hyvältä näytä.
Vuonna 2020 itsemurhia tehtiin 717, mikä on 29 vähemmän kuin vuonna 2019. Itsemurhien määrä on laskenut suhteellisen tasaisesti vuodesta 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1500 itsemurhaa. Itsemurhien määrässä oli pientä kasvua vuosina 20162017, jonka jälkeen itsemurhien määrä on taas vähentynyt.
Mitenkähän huumekuolemat tilastoidaan? Onnettomuuksiksi vai itsemurhiksi?
Huumeiden käyttö on ainakin noista vertailuajoista lisääntynyt, paljon.
Tämäkään ei pidä paikkasnsa. meillä on ollut 2 pahaa huumeaaltos. Ensimmäinen 80-luvulla ja toinen 90-luvun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, että tv-kanavien määrä pitää mainita jonain oleellisena elämänlaatuun vaikuttavana asiana.
Kanavien määrällä ei ole mitään väliä, jos kaikilta tulee tosi-tv-kakkaa. Niiltä kahdelta tai kolmelta kanavalta tuli silloin ennen ohjelmaa, jota sieti katsella. Oli varaa panostaa käsikirjoituksiin ja sen sellaisiin. Muistan katsoneeni myös televisioteatterin esityksiä kuuluisista näytelmistä. Ja edelleenhän Ylen Areenassa jaksetaan katsella Neil Hardwickin sarjoja ja Velipuolikuuta...
Pakko myöntää, että minäkin kaipaan 80-lukua. Nettipalvelut eivät ole korvanneet oikeaa palvelua. Silloin joka kunnassa oli terveyskeskukset, joissa oli vakituista henkilökuntaa ja tarpeen tullen pääsi nopeasti hoitoon. Pankeissa oli rivi virkailijoita odottamassa, että tulet asioitasi hoitamaan. Meilläkin maalaiskunnassa oli kolme pankkia, terveyskeskus, poliisiasema, oikea postitoimisto (sielläkin pitkä tiski ja rivi työntekijöitä asiakkaita palvelemassa), työvoimatoimisto, kaksi koulua plus kyläkoulut...
Nyt asun kaupungissa josta ovat vuoden 2008 jälkeen lähteneet postitoimisto, poliisiasema, työvoimatoimisto. Ainoaan pankkiin pääsee vain varaamalla ensin netistä palveluajan. Arvatkaa kuinka helppoa se on vanhuksille? Olen nimittäin joutunut auttamaan joitakin. Ja vaikka kotona oli vain se yksi televisio, jossa oli kaksi kanavaa, ja vain yksi puhelin ja meillä lapsilla oli omat mankat, niin sehän riitti oikein hyvin, kun muilla ei ollut paljon paremmin.
Se oli aika tasavertaista aikaa. Moni tilastokin tukee sitä, että se oli Suomen tasa-arvoisinta vaihetta. Köyhästä duunariperheestä jostain maalta oli helpompi lähteä yliopistoon ja saada opintotuella siedettävä elämä. Jos se ei riittänyt, hanttihommia löytyi opiskelun oheen. Lapsiperheköyhyys oli melkein poistettu, sen jälkeen siihen ei ole pystytty edes Nokian tahkotessa Suomelle nousukautta. 90-luvun juustoleikkurit ja pankkien keplottelut tuhosivat niin paljon, etteivät ne, jotka eivät 80-lukua eläneet, osaa edes kuvitella sitä turvallisuuden tunnetta. Neuvostoliitto oli toki olemassa, mutta siinä vaiheessa se oli jo hampaaton ja siihen oli totuttu. Suomalaisethan kävivät 70-luvulta alkaen siellä ryyppäämässä ja pitämässä hauskaa!
On totta, että nykyään on enemmän viihdettä ja että kaupat ovat pidempään auki. Mutta me ehdimme oikein hyvin kauppoihin eikä perheen harrastus sitten ollut kaupassa käynti, kun ne eivät olleet auki iltamyöhään. Tärkeämpiä ja parempia asioita on olemassa. Sitä paitsi, kaikesta viihteestä ja elektroniikasta huolimatta näyttää siltä, että nuoriso on ihan yhtä tylsistynyttä ja valittaa, että ei ole tekemistä, kun hengailevat nuorisotalolla, kaupassa ja kirjastossa metelöimässä. Välillä vain kaikki tuijottelevat omia kännyköitään.
Myönnän että tässä on osa nostalgiaa eikä minua huvittaisi luopua joistakin asioista, joihin olen tottunut. Mutta jos yleinen elintasoni olisi yhtä hyvä kuin silloin ja jos palvelut toimisivat yhtä hyvin kuin silloin - olisi siis ihmisiä töissä eikä kaikkea tarvitsisi hoitaa itse vaihtelevan tasoisilla laitteilla ja ohjelmilla - niin taitaisin silti voittaa. Hyvin paljon tässä nykyisessä "palvelukulttuurissa" mennään it-firmojen rahastuksen ehdoilla, laadusta ei niin väliä, kuten olen töissäkin nähnyt.
Terveyskeskukseen pääsi, kun palveluita tarvittiin niin vähän. Yksi kunnanlääkäri riitti, kun nyt tarvitaan 5. Eikä sekään riitä. Terveyttä niillä rahoilla ei myöskään saatu.
Hyvin outo on myös ajatuksesi tasa-arvosta. Tai siitä ettei olisi ollut lapsiperheköyhyyttä. Tai että yliopistoon pääsi köyhäkin. Sinun ajatuksesi perustuvat kyllä pelkkään nostalgiaan.
Totta kai yliopistoon pääsi köyhäkin 70-luvulla. Valtion takaamat opintolainat tulivat ja niitä kaikki köyhistä perheistä tulevat otti. Mulla oli fil.kandin tutkintoon 70 000 mk opintolainaa, näyttää olevan nykyrahassa vajaat 30 000 euroa. Töitä oli akateemisen helppo saada, lainan maksu ei ollut ongelma.
Tästä köyhien perheiden lasten kouluttautumisesta 70-luvulla puhutaan tutkijapiireissä "luokkaretkenä", siirryttiin työväenluokasta keskiluokkaan.
Tottaksi tätä oli. Mutta köyhien perheistä se matka oli pitkä, jopa mahdoton. Sivun puppua väittää, että olisi ollut jopa helpompaa kuin nykyään.
Lisäksi sitä opintolainaa ei noin vaan saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
perkel mää haluaisin elää -40 luvulla voi vaan syödä näkkileipä ja hernekeittoa ja juoda vettä. kuunella yhtä radio kanavaa josta saisi tietää viraliset uutiset. Ja voisi milloin vaan kopata kp- naulasta ja lähteä venäjälle käymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista, että tv-kanavien määrä pitää mainita jonain oleellisena elämänlaatuun vaikuttavana asiana.
Kanavien määrällä ei ole mitään väliä, jos kaikilta tulee tosi-tv-kakkaa. Niiltä kahdelta tai kolmelta kanavalta tuli silloin ennen ohjelmaa, jota sieti katsella. Oli varaa panostaa käsikirjoituksiin ja sen sellaisiin. Muistan katsoneeni myös televisioteatterin esityksiä kuuluisista näytelmistä. Ja edelleenhän Ylen Areenassa jaksetaan katsella Neil Hardwickin sarjoja ja Velipuolikuuta...
Pakko myöntää, että minäkin kaipaan 80-lukua. Nettipalvelut eivät ole korvanneet oikeaa palvelua. Silloin joka kunnassa oli terveyskeskukset, joissa oli vakituista henkilökuntaa ja tarpeen tullen pääsi nopeasti hoitoon. Pankeissa oli rivi virkailijoita odottamassa, että tulet asioitasi hoitamaan. Meilläkin maalaiskunnassa oli kolme pankkia, terveyskeskus, poliisiasema, oikea postitoimisto (sielläkin pitkä tiski ja rivi työntekijöitä asiakkaita palvelemassa), työvoimatoimisto, kaksi koulua plus kyläkoulut...
Nyt asun kaupungissa josta ovat vuoden 2008 jälkeen lähteneet postitoimisto, poliisiasema, työvoimatoimisto. Ainoaan pankkiin pääsee vain varaamalla ensin netistä palveluajan. Arvatkaa kuinka helppoa se on vanhuksille? Olen nimittäin joutunut auttamaan joitakin. Ja vaikka kotona oli vain se yksi televisio, jossa oli kaksi kanavaa, ja vain yksi puhelin ja meillä lapsilla oli omat mankat, niin sehän riitti oikein hyvin, kun muilla ei ollut paljon paremmin.
Se oli aika tasavertaista aikaa. Moni tilastokin tukee sitä, että se oli Suomen tasa-arvoisinta vaihetta. Köyhästä duunariperheestä jostain maalta oli helpompi lähteä yliopistoon ja saada opintotuella siedettävä elämä. Jos se ei riittänyt, hanttihommia löytyi opiskelun oheen. Lapsiperheköyhyys oli melkein poistettu, sen jälkeen siihen ei ole pystytty edes Nokian tahkotessa Suomelle nousukautta. 90-luvun juustoleikkurit ja pankkien keplottelut tuhosivat niin paljon, etteivät ne, jotka eivät 80-lukua eläneet, osaa edes kuvitella sitä turvallisuuden tunnetta. Neuvostoliitto oli toki olemassa, mutta siinä vaiheessa se oli jo hampaaton ja siihen oli totuttu. Suomalaisethan kävivät 70-luvulta alkaen siellä ryyppäämässä ja pitämässä hauskaa!
On totta, että nykyään on enemmän viihdettä ja että kaupat ovat pidempään auki. Mutta me ehdimme oikein hyvin kauppoihin eikä perheen harrastus sitten ollut kaupassa käynti, kun ne eivät olleet auki iltamyöhään. Tärkeämpiä ja parempia asioita on olemassa. Sitä paitsi, kaikesta viihteestä ja elektroniikasta huolimatta näyttää siltä, että nuoriso on ihan yhtä tylsistynyttä ja valittaa, että ei ole tekemistä, kun hengailevat nuorisotalolla, kaupassa ja kirjastossa metelöimässä. Välillä vain kaikki tuijottelevat omia kännyköitään.
Myönnän että tässä on osa nostalgiaa eikä minua huvittaisi luopua joistakin asioista, joihin olen tottunut. Mutta jos yleinen elintasoni olisi yhtä hyvä kuin silloin ja jos palvelut toimisivat yhtä hyvin kuin silloin - olisi siis ihmisiä töissä eikä kaikkea tarvitsisi hoitaa itse vaihtelevan tasoisilla laitteilla ja ohjelmilla - niin taitaisin silti voittaa. Hyvin paljon tässä nykyisessä "palvelukulttuurissa" mennään it-firmojen rahastuksen ehdoilla, laadusta ei niin väliä, kuten olen töissäkin nähnyt.
Terveyskeskukseen pääsi, kun palveluita tarvittiin niin vähän. Yksi kunnanlääkäri riitti, kun nyt tarvitaan 5. Eikä sekään riitä. Terveyttä niillä rahoilla ei myöskään saatu.
Hyvin outo on myös ajatuksesi tasa-arvosta. Tai siitä ettei olisi ollut lapsiperheköyhyyttä. Tai että yliopistoon pääsi köyhäkin. Sinun ajatuksesi perustuvat kyllä pelkkään nostalgiaan.
Totta kai yliopistoon pääsi köyhäkin 70-luvulla. Valtion takaamat opintolainat tulivat ja niitä kaikki köyhistä perheistä tulevat otti. Mulla oli fil.kandin tutkintoon 70 000 mk opintolainaa, näyttää olevan nykyrahassa vajaat 30 000 euroa. Töitä oli akateemisen helppo saada, lainan maksu ei ollut ongelma.
Tästä köyhien perheiden lasten kouluttautumisesta 70-luvulla puhutaan tutkijapiireissä "luokkaretkenä", siirryttiin työväenluokasta keskiluokkaan.
Tottaksi tätä oli. Mutta köyhien perheistä se matka oli pitkä, jopa mahdoton. Sivun puppua väittää, että olisi ollut jopa helpompaa kuin nykyään.
Lisäksi sitä opintolainaa ei noin vaan saanut.
No, ainakin siitä maaseutupitäjästä, josta itse lähdin, kaikki, joilla oli halua yliopistoon, myös hankkiutuivat sinne, taustasta riippumatta. Opintolaina oli valtion takaama, joten useimmista pankeista sen sai, ei tarvinnut olla omia vakuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on hyviä uutisia 80-luvulle haikaileville. Muuttakaa kaupungista maaseudulle alle 5000 asukkaan pikkukylään.
Työskentelin itse rahoitusalalla ja paloin ajan hengen mukaisesti loppuun, oikein huolella (vaikka monen muun tavoin kuvittelin ettei itselleni voi niin käydä).
60m2 ja yli 800 euron kerrostaloasuntoni vaihtui 90m2 ja alle 600 euron omakotitaloon (kummatkin siis vuokralla). Maalla lähes kaikki kämpät saa lämpiämään puulla joten sähkön hinnan vaihtelu ei kirpaise niin pahasti. Ruokaa saa valmistettua lämmityksen yhteydessä, välillä nuotiolla. Naapureiden metelöintiä ei enää tarvitse sietää.
Ei tarvitse myöskään vaivata päätään kauppojen ylitarjonnalla, sillä niitä on kaksi. Ovat kuitenkin aivan riittäviä tarjonnaltaan ja aukioloajoiltaan. Nuoriso on fiksua ja rauhallista, en ole kertaakaan nähnyt minkäänlaista häiriökäyttäytymistä heidän osaltaan.
Välillä istuksin nuotiolla tuijotellen Linnunrataa (joka loistaa täällä kirkkaana) ja mietin miksi helvetissä hukkasin niin monta vuotta elämästäni tavoitellen onnea kapitalistisen unelman kautta - joka ei todellakaan johda minkäänlaiseen onnen tunteeseen, lähinnä ahdistukseen.
Yllätys oli myös kuinka hyvin terveydenhuolto täällä pelaa. Terveyskeskuksesta soitettiin vartin päästä soittopyynnön jättämisestä ja lääkärillä olin allle kahdessa tunnissa. Nopeammin kuin isossa kaupungissa yksityisellä, kunnallisesta puhumattakaan!
Ilmastonmuutokseen, sotiin ja pandemioihin ei sen enempää voi vaikuttaa kuin aiemminkaan mutta tällaista käpykylää tuskin ensimmäisenä pommitetaan maan tasalle ja pandemioiltakin on paremmin turvassa vähäisempien ihmiskontaktien johdosta. Vähemmän uutisia, pienempi stressi.
Mielenterveys on noussut kohisten, samaten fyysinen kunto kun pientä mielekästä puuhastelua riittää enemmän kuin aiemmassa betonikuutiossa - eikä tarvitse maksaa kalliita kuntosalimaksuja.
Toki tällainen elämä vaatii meihin syötettyjen arvojen uudelleen ohjelmoinnin mutta se toden totta kannattaa!
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä nytkin elää 70-luvun tyyliin. Telkkariin kaksi kanavaa käyttöön ja värisäädöt mustavalkoiselle.
Ostat keväällä vaatteita kesäksi ja syksyllä talveksi, jos entiset on kuluneet tai jääneet pieniksi.
Keittelet perunoita ruuaksi, ylijääneet paistat seuraavana päivänä. Lisukkeeksi ruskeaa kastiketta, ehkä makkaraa jos on varaa.
Haaveilet etelänmatkasta, vietät lomat kuitenkin vanhempien/sukulaisten luona maaseudulla.
Kaikki tämä onnistuu hyvin 2020-luvullakin.
Vielä kun saisi 70-luvun paksut sanomalehdet jostain postilaatikkoon kannettuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.
Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.
Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.
Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.
Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.
Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.
Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?
En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.
Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.
Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.
Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.
Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.
No onko ne fakta oikeasti faktoja? Vai onko niin että ne jotka eivät tuota aikaa ole eläneet, eivät oikeasti käsitä eroa? Oliko oikeasti tuolloin itsemurhalukemat korkeampia, kuten tuossa yhdessä kommentissa väitetään? Vai onko se vaan kirjoittajan oma olettamus? En minä ainakaan muista että 80-luvulla olisi ollut lasten ja nuorten pahoinvointi niin tapetilla kuin nykyään. Tänä päivänä on ihan arkea, että jopa alakouluihin joudutaan soittamaan poliisit hätiin kun lapset saavat niin silmittömiä raivareita. En muista että kertaakaan omana kouluaikana olisi tuollaista tapahtunut.
Oletko kuullut, että faktoja voi perustella tutkitulla tiedolla? Itsemurhien määrästä on Suomessa tarkat tilastot, joista 80-luvun itsemurhien korkea määrä voidaan todeta.
Niin, no. Vasta 90-luvulla ne räjähtivät käsiin kun valtio pelastettiin yrittäjien selkänahalla.
On muuten sama meininki nyt. Työviikko on taas alkanut kuoleman hiljaisena. Ei hyvältä näytä.
Vuonna 2020 itsemurhia tehtiin 717, mikä on 29 vähemmän kuin vuonna 2019. Itsemurhien määrä on laskenut suhteellisen tasaisesti vuodesta 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1500 itsemurhaa. Itsemurhien määrässä oli pientä kasvua vuosina 20162017, jonka jälkeen itsemurhien määrä on taas vähentynyt.
Mitenkähän huumekuolemat tilastoidaan? Onnettomuuksiksi vai itsemurhiksi?
Huumeiden käyttö on ainakin noista vertailuajoista lisääntynyt, paljon.
Tämäkään ei pidä paikkasnsa. meillä on ollut 2 pahaa huumeaaltos. Ensimmäinen 80-luvulla ja toinen 90-luvun alussa.
Ei se, että on ollut aiempia huumeaaltoja, ole mikään todiste sitä vastaan, että nykyään huumeita käytetään enemmän kuin ennen.
Turvallisuuden tunne. Sitä ei enää ole, se meni 90-luvun lamassa eikä tullut enää takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.
Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.
Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.
Loistoidea! Mä olin teini 70-luvulla ja olisi tosi kiva nähdä, kun nää realityyn osallistujat haahuilisi kavereineen 20 asteen pakkasessa iltaisin kierrellen pitkin lähiötä, kun ei ollut kahviloita eikä kauppakeskuksia, mihin mennä lämmittelemään.
Ja vielä ilman pipoa. Ainakin 80-luvulla oli "pakko" olla paljain päin.
Koulumatkalla päätä paleli ja laitoin aina pipon. Koulu kun alkoi näkymään, laitoin pipon koululaukkuun.
Minusta on älyttömän kiva, että on internet, tabletit, tietokoneet ja kännykät.
Lisäksi on aivan tolkuttoman kivaa, että on maksukanavia, joista voin katsoa erilaisia ohjelmia silloin kun huvittaa.
En vaihtaisi takaisin lankapuhelimen aikaan, enkä niihin kahteen-kolmeen televisiokanavaan ynnä muuhun epämukavuuteen.
T. Muija 56v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi televisiokanavaa iltaisin ja kaksi radiokanavaa riitti hyvin ja riittäisi mulle edelleenkin. Ihminen ei voi hyvin kun sillä on liikaa valinnanmahdollisuuksia
Sulle jää varmaan todella paljon rahaa säästöön jos elät jotain kasari elämää.
Halpoja itse tehtyjä ruokia kotona, ilmainen putkiteevee, ei nettiä, ei netflixiä, ei kännykkää, jne.
Aika moni Suomessa elää ilman tv:tä, tekee itse halpoja ruokia, eikä omista älykännyä saati jotain Netflixiä. Nämä ihmiset ovat työttömiä, joille 80-luvulla olisi ollut töitä mutta nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa ei.
En ehkä itse ihan 80-luvulle haluaisi, mutta 90-luku ja aika ennen vuotta 2005 olivat hyviä. Töitä sai jos hankki koulutuksen ja osasi kirjoittaa hakemuksen ilman kirjoitusvirheitä.
Ei televisio ollut mikään ylellisyystuote 1980-luvulla. Olin silloin suhteellisen köyhä yliopisto-opiskelija, joka asui kolmen hengen soluhuoneistossa, mutta minulla ja molemmilla kämppäkavereilla oli omat väritelevisiot ja stereot omissa huoneissaan. Samoin useimmat tuntemani opiskelukaverit asuivat soluasunnoissa, mutta heillä oli silti omat televisiot ja stereot. Tuolloin opintoraha oli nykyistä selvästi pienempi ennen 1990-luvun opintotukiuudistusta, joten ylivoimainen enemmistö opiskelijoista otti opintolainaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että ne jotka kaipaavat niitä aikoja niin toiset vaan etsivät epäkohtia niistä ajoista. Kukaan ole väittänyt että se oli täydellistä elämää. Hivin pelko? Heh mikä pelko täällä on ollut viimeiset kolme vuotta? Kuulemma miljoonia kuolleita ja joukkohautoja ympäri maailmaa. Lol.
Minä pelkäsin ydinsotaa ja atomivoimaa. Kävin äidin kanssa katsomassa jonkin elokuvan, johon oli koottu mm. amerikkalaisia opetusfilmejä 50-luvulta. Se oli mustaa huumoria, mutta minua kammotti. "Duck and cover" oli ohje, jota siinä toistettiin pienille koululaisille, jos ydinpommi räjähtää. Alas ja piiloon.
Kävin katsomassa äidin kanssa sitten "kevyempääkin" kuten Tohtori Outolemmen.
Tv:stä tuli dokumentteja säteilyn vaaroista.
Aloin nähdä aiheesta painajaisia. Kunnes tapahtui Tsernobylin onnettomuus. Jostain syystä painajaiset loppuivat siihen.
70-80-luvulta kaipaan rauhallisempaa ja verkkaisempaa elämäntyyliä. Työpaikoilla ihmisillä oli enemmän aikaa tehdä työ mahdollisimman oikein. Nykyään pitäisi työt tehdä vain mahdollisimman nopeasti. Joskus tuntuu, ettei ketään kiinnosta, menevätkö ne väärin vai oikein.
Joskus kaipaan myös sitä, ettei sunnuntaisin ja pyhinä ollut niin moni paikka auki. Pyhäpäivä tuntui enemmän pyhältä silloin. Nyt ei arjen ja sunnuntain tai pyhäpäivän välillä ole yhtä selvää eroa.
Toisaalta kirjoitin teininä 70-luvulla satua yhteiskunnasta, jossa kaupat ja ravintolat ovat auki 24/7. Ajatus tuntui fantasialta silloin.
S.Kubrickin "Tri Outolemmen" oheen ehkä koskettavin kertomus (jonka nähnyt) ydinsodasta oli Raymond Briggsin "When The Wind Blow" - sarjakuva (="Minne tuuli kuljettaa"), jossa kerrotaan ydinsodan alla olevassa maailmassa elävästä herttaisesta englantilaispariskunnasta.
Totta puhut. Todella vakuuttava tarina, joka ensin ilmestyi sarjakuva-albumina 1982, ja piirrosfilminä 1986. Kun tieto ydinhyökkäyksen alkamisesta lähetetään radiossa, herttainen pariskunta kommunikoi näin:
(Jim) "God almighty, Ducks. There's only three minutes to go."
(Hilda) "Oh dear. I'll just get the wash in."
(Jim) "Come back you stupid bitch, and get in the shelter."
(Hilda) "How dare you talk to me like that, James."
Briggs, joka muuten kuoli tämän vuoden elokuussa 88-vuotiaana, piirsi ja kirjoitti myös vanhempiensa liikuttavan elämäntarinan. "Ethel and Ernest" ei ole käännetty suomeksi.
Jatkona edelliseen, jos joku nyt leukailee, että sen kun katsot vain kahta kanavaa jne. Minulla ei ole maksukanavia eikä paljon kodinkoneita tai muuta elektroniikkaa. Työpäivä kuluu kokonaan näytön ääressä, niin kotona tahdon siitä irti. Samalla säästää rahaa. Enkä tahdo elää elämääni ruutua katsellen. On paljon muutakin, mitä voi tehdä. Tuskin kukaan kuolinvuoteella toivoo, että olisinpa katsellut enemmän näyttöä. Ja nythän tämä kannattaa, kun kodin sähkönkulutus on pieni.