"Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. ...

Mainosmiehet ovat saaneet aivopestyä ihmiset ajatuksella, että kaikki uusi on aina entistä parempaa.

"Uusi koostumus entistäkin tehokkaampi ja riittoisampi" Se että vuodet kuluvat, ei takaa sitä että kaikki asiat

 muuttuisivat entistä aikaa paremmaksi. Toisissa asioissa otetaan takapakkia ja toisissa edistytään, mikä voi olla myös mielipidekysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ankeaa aikaa oli 80-luku nuorille kun ei voinut komeroitua somekuplaan, kun ei ollut nettiä. Kirjat joita kyllä oli aika nopeasti luettu, joten oli lähdettävä kirjastoon, ei ollut  Netflixiä, ja telkkarissa vain pari kanavaa, oli lähdettävä elokuviin.

Sehän just oli ihan parasta! Lähteä elokuviin, tai hakea läjäpäin hyviä kirjoja kirjastosta. Kuunneltiin radiota, sävistä ym, ja odotettiin tulisiko joku hyvä biisi nauhoitettavaksi c-kasetille. Telkkarista katsottiin hittimittaria. Joitain hyviä nuorille suunnattuja sarjoja tuli viikon mittaan, mutta siinä se. Ruutuaikaa tuli annosteltua luonnostaan sopivasti kun muuta kiinnostavaa ei sitten edes tullut. Oli ihanaa tulla koulupäivän jälkeen kotiin kun postilaatikossa odotti uunituore suosikki. Sitä selaillen sai syödä välipalaksi ranskista ja lauantaimakkaraa, ja juomaksi tietysti oboy kaakaota. Viikonloppuisin jengi kerääntyi tiettyihin paikkoihin. Aina tiesi mihin mennä, ja missä Kaikki kokoontuu. Pörräiltiin mopoilla, kuunneltiin mankasta musiikkia kalliolla istuskellen pussikaljaa lipittäen. Joskus oli disco kunnantalolla tai nuorisotalolla, ja se oli ihan parasta. Hittibiisit, peilipallot, savukoneet ja illan viimeidet hitaat. Välillä käytiin lähimetsikössä kaivamassa piiloista esiin se marlin helmeilevä ompuuviini, tai ne lapinkulta pullot. Illan päätteeksi grillille vielä. Elämä oli ihan parasta 80-luvun nuorelle. Ainakin jos oli onni elää normaalissa perheessä ilman väkivaltaa ja päihdeongelmia.

Useimmat meistä muistavat nuoruutensa onnellisena aikana ihan riippumatta siitä, millä vuosikymmenellä sitä elettiin, pois lukien he, joilla nimenomaan oli kotona tai koulussa ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.

Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.

Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.

Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.

Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.

Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.

Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?

En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.

Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.

Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.

Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.

Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.

No onko ne fakta oikeasti faktoja? Vai onko niin että ne jotka eivät tuota aikaa ole eläneet, eivät oikeasti käsitä eroa? Oliko oikeasti tuolloin itsemurhalukemat korkeampia, kuten tuossa yhdessä kommentissa väitetään? Vai onko se vaan kirjoittajan oma olettamus? En minä ainakaan muista että 80-luvulla olisi ollut lasten ja nuorten pahoinvointi niin tapetilla kuin nykyään. Tänä päivänä on ihan arkea, että jopa alakouluihin joudutaan soittamaan poliisit hätiin kun lapset saavat niin silmittömiä raivareita. En muista että kertaakaan omana kouluaikana olisi tuollaista tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.

Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.

Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.

Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.

Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.

Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.

Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?

En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.

Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.

Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.

Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.

Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.

Samaa mieltä. Oikeasti kaikki lukivaikeuksista kärsivät ja vastaavat vaan leimattiin  tyhmiksi ja lopettivat koulun mennäkseen töihin. Mt-ongelmaiset tekivät itsareita ja se oli ihan normaalia.

Ja sitten tulikin 90-luku, ja ne kouluttamattomat usein putosi kokonaan kelkasta. Kyllä se laman ilmapiiri oli paljon ahdistavampi kun nykyelämä, koteja ja töitä meni alta. Minä olin opiskelija, mutta vain muutama v myöhemmin jos olisin syntynyt niin luultavasti olisi niin että olisin ottanut juuri asuntolainen, sen asunnon  arvo olisi puoliintunut ja pankki olisi vaatinut lisävakuuksia joita en olisi voinut antaa, ja pankki olisi vienyt asunnon (velka olisi toki jäänyt). Aika tuntuu tosiaan kullanneen monen muistot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.

Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.

Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.

eri, mutta valaisen: kasvu luo uskoa. Se kun joka vuosi jokin olosuhde on parempi kuin edellisenä. Kerro mikä noin niin kuin nuorten vinkkelistä on 2020-2022 ollut paremmin kuin edeltävänä jaksona, niin minä kerron mikä kaikki on huonommin. Vuoteen 2015, saati 2007 en viitsi edes verrata..

Esimerkiksi se on paremmin nyt, että asuntojen arvo ei ole puolittunut muutamassa vuodessa kuten 90-luvulla kävi monen lama-ajan lapsen perheessä. Samaan aikaan korot nousi pilviin, ihmiset menetti työnsä ja jäi asuntolainoineen karmeaan tilanteeseen, kun myymälläkään ei päässyt kallista lainoista eroon.

Asuntojen arvo saisikin puolittua, niin nykypäivän nuoretkin pääsevät kiinni omistusasuntoon. Se on oikeasti järkyttävän vaikeaa nykyisin ja ihmiset ostavat ensiasuntonsa entistä vanhempina.

Kaksi työssäkäyvää kyllä saa pankista lainaa yksiön ostamiseen. Jos yksiö tuntuu liian pieneltä, niin sitten voi ostaa syrjemmältä pikkukaksion.

Ei voi muuttaa jonnekin, mistä ei löydy töitä. Ja niiden kuppasten syrjäkylien asuntojen hinnat laskevat. Jos oli niin kamalaa, kun asuntojen hinnat laskivat ysärillä niin miksi kukaan nykypäivänä haluaisi tieten tahtoen heittää rahansa hukkaan samalla tavalla. Ihmiset ovat fiksumpia nykyään. Niin ja yksiössä et perusta perhettä.

Yksilökulttuuri on yhä enenevästi hörhöytyvää yhtenäiskulttuuria : Ihmiset kulkee vaan joukon mukana ja lukee jotain höperöitä taloususkovaisten tilastoja, joita on tehty suursijoittajien rikastuttamiseksi. Luulevat että sieltä löytyy apu kaikkii ongelmiinsa, kun uskovaisella raamatusta. Hohhoijaa : Kyllä tämä aika on yksi uskovaisten riesa, ja nuo taloususkovaiset on niitä kaikkista uskovaisista pahimpia inttäjiä, no se on sitten tätä netti-inttämiskulttuuria tämä näin ... Mutta kuka sitten on se, joka uskaltaa jatkossa enää ajatella itse, saati että uskaltaisi sanoa ajatuksiaan ääneen ??! ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan lämmöllä 90-lukua. Mielestäni silloin elettiin sellaisessa hyvässä tasapainossa jossa teknologia oli kyllä tarpeeksi kehittinyttä että se helpotti elämää, mutta se ei ollut saanut niin isoa osaa elämästämme kuten nykyisin. Ei oltu samanlaisia teknologian orjia kuten nykyisin ollaan.

Esimerkiksi netti sen tuomat hauskuudet olivat kyllä olemassa mutta kaikki ei pakotettu sinne vaan pankkiasioita tai asiakaspalvelutilanteita pystyi hoitamaan ihan konttorissa tai liikkeessäkin, matkapuhelimia oli mutta ne olivat tarkoitettu soittamiseen eikä ollut mitään älypuhelimia häiritsemässä keskittymiskykyäsi. Jos mentiin mökille niin siellä oltiin sitten oikeasti. Nykyään mökilläkin pitää olla tavoitettavissa ja netti seuraa sinua minne ikinä menitkin. Pleikkareita kyllä oli myös mutta se oli se yksi sama konsoli jota pelattiin sitten seuraavat 10 vuotta ja lapset olivat tyytyväisiä jos oli 2 tai 3 peliä. Yleisesti ottaen tyydyttiin paljon vähempään.

Mielestäni kehityskulku olisi saanut jämähtää sinne. 80 ja 90 luku oli oikeasti hyvää aikaa. Olen onnellinen että sain kokea sen.

Kertoo kaiken, kun yläpeukkua saa viesti jossa ylistetään kaikkien aikojen lamavuosikymmentä.

Miten nuoria täällä oikein on peukuttamassa, jos katsoo, että 90-luvulla asiat oli "tasapainossa"? Vuosikymmen, joka traumatisoi kansaa edelleen.

Asiat todella olivat hyvin 90-luvulla, lamasta huolimatta. Omat vanhempani eivät joutuneet laman aikana eikä sitä ennen tai myöhemminkään irtisanotuiksi kumpikaan. Ei koko kansa missään kortistossa tai leipäjonossa ollut, vaikka olen toki tiedostanut sen että minulla kävi tässä asiassa onni. 

Muistan toki syvimpinä lamavuosina, että joka päivä oli sanomalehdissä uutisia siitä kun joku ryösti pankin. Ei päivää ilman pankkiryöstöjä.

Se oli väärin, että yrittäjät uhrattiin ja pankit pelastettiin. Mutta opiskelijoilta ei leikattu: Esko Ahon hallitus ymmärsi koulutuksen merkityksen. Lama-aikana oli hyvä olla opiskelija, kunhan valmistui kun nousukausi jälleen alkoi.

Tämä ei ole totta. Korkeakouluilta leikattiin, opintotukea leikattiin. Peruskouluilta leikattiin. Opintolainasta poistettiin korkotuki. Samoin lapsilisiä leikattiin ja lapsivähennykset poistettiin kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ankeaa aikaa oli 80-luku nuorille kun ei voinut komeroitua somekuplaan, kun ei ollut nettiä. Kirjat joita kyllä oli aika nopeasti luettu, joten oli lähdettävä kirjastoon, ei ollut  Netflixiä, ja telkkarissa vain pari kanavaa, oli lähdettävä elokuviin.

Sehän just oli ihan parasta! Lähteä elokuviin, tai hakea läjäpäin hyviä kirjoja kirjastosta. Kuunneltiin radiota, sävistä ym, ja odotettiin tulisiko joku hyvä biisi nauhoitettavaksi c-kasetille. Telkkarista katsottiin hittimittaria. Joitain hyviä nuorille suunnattuja sarjoja tuli viikon mittaan, mutta siinä se. Ruutuaikaa tuli annosteltua luonnostaan sopivasti kun muuta kiinnostavaa ei sitten edes tullut. Oli ihanaa tulla koulupäivän jälkeen kotiin kun postilaatikossa odotti uunituore suosikki. Sitä selaillen sai syödä välipalaksi ranskista ja lauantaimakkaraa, ja juomaksi tietysti oboy kaakaota. Viikonloppuisin jengi kerääntyi tiettyihin paikkoihin. Aina tiesi mihin mennä, ja missä Kaikki kokoontuu. Pörräiltiin mopoilla, kuunneltiin mankasta musiikkia kalliolla istuskellen pussikaljaa lipittäen. Joskus oli disco kunnantalolla tai nuorisotalolla, ja se oli ihan parasta. Hittibiisit, peilipallot, savukoneet ja illan viimeidet hitaat. Välillä käytiin lähimetsikössä kaivamassa piiloista esiin se marlin helmeilevä ompuuviini, tai ne lapinkulta pullot. Illan päätteeksi grillille vielä. Elämä oli ihan parasta 80-luvun nuorelle. Ainakin jos oli onni elää normaalissa perheessä ilman väkivaltaa ja päihdeongelmia.

Useimmat meistä muistavat nuoruutensa onnellisena aikana ihan riippumatta siitä, millä vuosikymmenellä sitä elettiin, pois lukien he, joilla nimenomaan oli kotona tai koulussa ongelmia.

Näin se varmasti on. Kaikki kaipaavat juuri sitä omaa nuoruuden aikaa, ja niitä tunteita joita silloin koki. Aikuisen elämä tuo mukanaan murheet ja vastuut, ja tylsyyden kun nuoruuden kaverit eriytyvät ja pariutuvat kukin tahollaan. Se on se nostalgia omasta nuoruudesta mitä kaivataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.

Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.

Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.

Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.

Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.

Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.

Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?

En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.

Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.

Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.

Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.

Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.

No onko ne fakta oikeasti faktoja? Vai onko niin että ne jotka eivät tuota aikaa ole eläneet, eivät oikeasti käsitä eroa? Oliko oikeasti tuolloin itsemurhalukemat korkeampia, kuten tuossa yhdessä kommentissa väitetään? Vai onko se vaan kirjoittajan oma olettamus? En minä ainakaan muista että 80-luvulla olisi ollut lasten ja nuorten pahoinvointi niin tapetilla kuin nykyään. Tänä päivänä on ihan arkea, että jopa alakouluihin joudutaan soittamaan poliisit hätiin kun lapset saavat niin silmittömiä raivareita. En muista että kertaakaan omana kouluaikana olisi tuollaista tapahtunut.

Oletko kuullut, että faktoja voi perustella tutkitulla tiedolla? Itsemurhien määrästä on Suomessa tarkat tilastot, joista 80-luvun itsemurhien korkea määrä voidaan todeta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset oli naisia, miehet miehiä. Oi niitä aikoja.

Ja ne siltä väliltä olevat sai olla mitä oli, ei tehty numeroa tai paraatia asiasta.

Ei tehty paraatia, mutta turpaan vedettiin kyllä, ihan siitä että kehtasivat olla olemassa. 

Jollain tapaa massasta poikkeavat ihmiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kohtaavat väkivaltaa nykyäänkin. Joukossamme on aina myös pahoja ja ymmärtämättömiä ihmisiä. He eivät kuitenkaan määrittele ajan henkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.

Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.

Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.

Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.

Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.

Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.

Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?

En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.

Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.

Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.

Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.

Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.

No onko ne fakta oikeasti faktoja? Vai onko niin että ne jotka eivät tuota aikaa ole eläneet, eivät oikeasti käsitä eroa? Oliko oikeasti tuolloin itsemurhalukemat korkeampia, kuten tuossa yhdessä kommentissa väitetään? Vai onko se vaan kirjoittajan oma olettamus? En minä ainakaan muista että 80-luvulla olisi ollut lasten ja nuorten pahoinvointi niin tapetilla kuin nykyään. Tänä päivänä on ihan arkea, että jopa alakouluihin joudutaan soittamaan poliisit hätiin kun lapset saavat niin silmittömiä raivareita. En muista että kertaakaan omana kouluaikana olisi tuollaista tapahtunut.

Oletko kuullut, että faktoja voi perustella tutkitulla tiedolla? Itsemurhien määrästä on Suomessa tarkat tilastot, joista 80-luvun itsemurhien korkea määrä voidaan todeta.

https://www.stat.fi/til/ksyyt/2010/ksyyt_2010_2011-12-16_kat_006_fi.html

https://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_kat_007_fi.html

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ankeaa aikaa oli 80-luku nuorille kun ei voinut komeroitua somekuplaan, kun ei ollut nettiä. Kirjat joita kyllä oli aika nopeasti luettu, joten oli lähdettävä kirjastoon, ei ollut  Netflixiä, ja telkkarissa vain pari kanavaa, oli lähdettävä elokuviin.

Sehän just oli ihan parasta! Lähteä elokuviin, tai hakea läjäpäin hyviä kirjoja kirjastosta. Kuunneltiin radiota, sävistä ym, ja odotettiin tulisiko joku hyvä biisi nauhoitettavaksi c-kasetille. Telkkarista katsottiin hittimittaria. Joitain hyviä nuorille suunnattuja sarjoja tuli viikon mittaan, mutta siinä se. Ruutuaikaa tuli annosteltua luonnostaan sopivasti kun muuta kiinnostavaa ei sitten edes tullut. Oli ihanaa tulla koulupäivän jälkeen kotiin kun postilaatikossa odotti uunituore suosikki. Sitä selaillen sai syödä välipalaksi ranskista ja lauantaimakkaraa, ja juomaksi tietysti oboy kaakaota. Viikonloppuisin jengi kerääntyi tiettyihin paikkoihin. Aina tiesi mihin mennä, ja missä Kaikki kokoontuu. Pörräiltiin mopoilla, kuunneltiin mankasta musiikkia kalliolla istuskellen pussikaljaa lipittäen. Joskus oli disco kunnantalolla tai nuorisotalolla, ja se oli ihan parasta. Hittibiisit, peilipallot, savukoneet ja illan viimeidet hitaat. Välillä käytiin lähimetsikössä kaivamassa piiloista esiin se marlin helmeilevä ompuuviini, tai ne lapinkulta pullot. Illan päätteeksi grillille vielä. Elämä oli ihan parasta 80-luvun nuorelle. Ainakin jos oli onni elää normaalissa perheessä ilman väkivaltaa ja päihdeongelmia.

Ja melkein kaikki tämä on mahdollista edelleen, mutta silti vietät aikaasi netissä. Eikö olekin kumma juttu?

Ei ole enää mahdollista. Juurikaan mikään tuosta. Jo ohan siksikin, että ikää on jo liikaa. En ole enää nuori, joten uutta nuoruutta on mahdoton elää. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että sain elää nuoruuteni juuri 80- ja 90-luvuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset oli naisia, miehet miehiä. Oi niitä aikoja.

Ja ne siltä väliltä olevat sai olla mitä oli, ei tehty numeroa tai paraatia asiasta.

Ei tehty paraatia, mutta turpaan vedettiin kyllä, ihan siitä että kehtasivat olla olemassa. 

Jollain tapaa massasta poikkeavat ihmiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kohtaavat väkivaltaa nykyäänkin. Joukossamme on aina myös pahoja ja ymmärtämättömiä ihmisiä. He eivät kuitenkaan määrittele ajan henkeä.

Kyllä minä silti mieluummin kuuluisin vähemmistöön nyt kuin olisin kuulunut 1970-90 luvuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä koko viesti.

Muuten olisin samaa mieltä kanssasi mutta se on ihan totta että te vanhat saitte paremmat ajat missä elää. Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. Hinnat oli oikeasti halvempia. Ihmisten stressitaso oli alempana, ei koronaa, ei Putinia...

Myönnä pois, et todellakaan olisi halunnut syntyä 2000-luvulla.

Niin ja mitä tohon työnsaantiin tulee, olen pitkään hakenut töitä säännöllisesti enkä saa ainuttakaan paikkaa. Joka duuniin on kymmeniä hakijoita ja erottuminen on mahdotonta jos on huonomman pään hakija. Toivoisin todella että vanhukset eivät huutelisi "mene töihin" kun nykypäivänä töihin ei mennä vaan työpaikka pitää ansaita kovalla työllä, yleensä tekemällä firmalle ensin ilmaiseksi töitä.

Mä viihdyin 80-luvulla. Ja kyllä, voisin hyvin elää siellä loppuikäni.

Jos viihtyisit paremmin 80-luvulla, et hakeutuisi nettiin vapaa-aikana vaan olisit ihan muissa puuhissa.

80-luvun muistelu on ihan hyvä korvike, kun 80-luvulle ei takaisinkaan pääse.

t. eri

Olihan Putin toki jo silloinkIn olemassa , mutta ei  vielä VALLASSA.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tästä nyt tarvi niin kauas mennä.

Noin 20 vuotta sitten monet kusetettiin ostamaan kuvaputkitelkkari, joka jo 32-tuumaisena painoi 60 kiloa ja maksoi 1000€. Oli niitä kalliimpiakin.

Ja ihan turhaa ostamista ja maksamista. Siitä muutama vuosi, niin tuli ohuet ja kevyet taulutelkkarit. Vaan mistäpä tätä silloin 20 v sitten osasi tavallinen kuluttaja ennustaa.

Silloin 2000-luvun alussa kuukausipalkat olivat monta sataa pienempiä kuin tänään, ja silloin pulititettiin yhdestä ainoasta 32-tuuman töllöttimestä vähintään se tuhat euroa. Muutossa hirveä painajainen.

Nyt semmosta 32-tuumaista televisiota saa reilusti alle kahteen sataan, eli noin 800€ halvemmalla kuin 20 vuotta sitten ja kuukausiansio noussut suunnilleen saman verran. Eri asia on, kuinka monelle riittää telkkariksi 32-tuumainen. No, köyhille. Tänä päivänä uuden telkkarin osto ei ole enää niin rahasta kiinni kuin 20 vuotta sitten. Toki telkkarista saa yhä pulittaa ja tehdä pitkää osarikauppaa jos haluaa ja pitää saada himaan sitä ns. "parempaa Seppälää".

Kyllä tuon telkkarimuutoksen sai selville, jos luki Tekniikan Maailmaa. Siellä on kerrottu mitä uutta on tulossa. Itse luin joskus, miten led-televisiot ovat tulevaisuutta. Vähän myöhemmin alkoi littanatelkkareita tulla hurjiin alennuksiin ja jonkun ajan päästä myytiin jo led-telkkareita.

Niin, JOS luki Tekniikan Maailmaa. Ymmm.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se miten koki 80-luvun, riippuu varmaan pitkälti siitä, minkä ikäinen oli itse silloin. Itse elin nuoruuteni 80-luvulla, ja oli kyllä ihanaa olla nuori siihen aikaan. Myös lapsuus 70-luvulla oli omalla kohdallani ihanaa aikaa. Paljon vapaampaa kuin nykylapsuus. Toisaalta maailma on nykyään niin täynnä vaaroja, että on ihan paikallaan että lapsia rajoitetaan enemmän. Omat vaaransa oli kyllä tuolloinkin, mutta ihmiset oli yleisesti ottaen ystävällisempiä ja yhteisöllisempiä.

Itse asiassa koskaan ei ole tainnut olla niin turvallista kuin nyt, ainakaan jos miettiin välitöntä fyysistä turvallisuutta. Netissä on lapsille ja nuorille omat riskinsä, ja se puoli on hoidettu tosi, tosi huonosti kasvattajien ja päättäjien osalta, kun lapsille on lyöty älyluurit käteen. Alakoululaiset on jo nähneet kiduttamisvideoita Ukrainasta ja raainta mahdollista pornoa. Jos ei omalta lapsisuodattimelliselta laitteelta, niin kavereiden puhelimilta.

Jep.

70 luvulla ilmestyi porno julkaisu nimeltään Lolita....

Minäkin tiesin Turussa ainakin 5 namusetää joita tuli karttaa.

Omat lapseni eivät tiedä yhtään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä koko viesti.

Muuten olisin samaa mieltä kanssasi mutta se on ihan totta että te vanhat saitte paremmat ajat missä elää. Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. Hinnat oli oikeasti halvempia. Ihmisten stressitaso oli alempana, ei koronaa, ei Putinia...

Myönnä pois, et todellakaan olisi halunnut syntyä 2000-luvulla.

Niin ja mitä tohon työnsaantiin tulee, olen pitkään hakenut töitä säännöllisesti enkä saa ainuttakaan paikkaa. Joka duuniin on kymmeniä hakijoita ja erottuminen on mahdotonta jos on huonomman pään hakija. Toivoisin todella että vanhukset eivät huutelisi "mene töihin" kun nykypäivänä töihin ei mennä vaan työpaikka pitää ansaita kovalla työllä, yleensä tekemällä firmalle ensin ilmaiseksi töitä.

Mä viihdyin 80-luvulla. Ja kyllä, voisin hyvin elää siellä loppuikäni.

Jos viihtyisit paremmin 80-luvulla, et hakeutuisi nettiin vapaa-aikana vaan olisit ihan muissa puuhissa.

80-luvun muistelu on ihan hyvä korvike, kun 80-luvulle ei takaisinkaan pääse.

t. eri

Minä en kaipaa muuta kun ehkä vuosia 85-89, mutta en niitäkään kun tietää mitä niitä sitten seurasi. Olihan se kiva kuvitella että kaikki voivat rikastua ja olla miljonäärejä, ajaa bemareilla ja asua hulppeasti sekä purjehtia maailmanympäri. No realismi sitten koitti muutama vuosi myöhemmin.

Pärjäisin lukutoukkana ihan hyvin. Nytkin katson vain kahta tv-ohjelmaa ja toisessa ei ole väliä jääkö jakso väliin. Kai nyt kirjastoja oli 70-luvulla? Ja pari neuletyötä tulille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä koko viesti.

Muuten olisin samaa mieltä kanssasi mutta se on ihan totta että te vanhat saitte paremmat ajat missä elää. Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. Hinnat oli oikeasti halvempia. Ihmisten stressitaso oli alempana, ei koronaa, ei Putinia...

Myönnä pois, et todellakaan olisi halunnut syntyä 2000-luvulla.

Niin ja mitä tohon työnsaantiin tulee, olen pitkään hakenut töitä säännöllisesti enkä saa ainuttakaan paikkaa. Joka duuniin on kymmeniä hakijoita ja erottuminen on mahdotonta jos on huonomman pään hakija. Toivoisin todella että vanhukset eivät huutelisi "mene töihin" kun nykypäivänä töihin ei mennä vaan työpaikka pitää ansaita kovalla työllä, yleensä tekemällä firmalle ensin ilmaiseksi töitä.

Mä viihdyin 80-luvulla. Ja kyllä, voisin hyvin elää siellä loppuikäni.

Jos viihtyisit paremmin 80-luvulla, et hakeutuisi nettiin vapaa-aikana vaan olisit ihan muissa puuhissa.

Ai niinku kenen kanssa? Kun kaikki muut on nykyään netissä. Ei se että haluaa elää 80-luvulla, tarkoita että haluaa tehdä sitä yksin.

Kun teitä näyttää olevan enemmänkin, niin miksi ette perustaisi "80-luvun yhteisöä", sellaista porukkaa, joka elää 80-luvun tyyliin. Laitatte ilmoituksen lehteen ja kauppojen ilmoitustauluille ja kirjastoihin ja ilmoitatte, missä on ensimmäinen tapaaminen ja mihin aikaan. Helpointa aloittaa yhdestä isosta kaupungista ja laajentaa sitten muualle. Jos joku ei pääse ensimmäiseen tapaamiseen, niin voi soittaa ilmoituksessa annettuun numeroon. Sen jälkeen pidätte yhteyttä soittamalla ja kirjepostilla, järjestelette tapaamisia ja yhdessä rakennatte elämästänne mahdollisimman 80-lukulaisen.

Muistakaa myös lähettää lomamatkalta postikortti työkavereille, jota voi katsella työpaikan kahvihuoneessa. Aitoa 80-lukua.

Postikorttien lähettäminen oli kyllä kiva tapa! Olisi kiva, jos joskus tulisi muutakin postia kuin aina vaan laskuja ja mainoksia. Nykyään ei tule juurikaan edes joulukortteja enää.

80-luvulla hyviä puolia: oli töitä ja ihmiset näkivät toisiaan livenä. Vaatteet olivat hyvälaatuisia, tosin kalliita. Lapset olivat rauhallisempia ja elämän rytmi hitaampi. Talvella oli lunta. Muuten kaikki oli huonommin.

80-luvulla meille nuorille 70-luku oli joku ankeuden ylin ilmentymä. Silloin oli rumat hieltä haisevat vaatteet, työttömyyttä ja kommunismia ja tiukkapipoisuutta. Isä meni Ruotsiin ja pappikin sai kahvia juodakseen. Taas mun vanhemmistani 70-luku oli kivaa aikaa, ilmeisesti verrattuna sodanjälkeiseen aikaan. Joka taas oli paljon parempi kuin sota-aika.