Lue keskustelun säännöt.
"Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. ...
17.10.2022 |
Hahaahahahahaaa voi näitä "jonne" juttuja 😅
Tosi hauskaa oli silloin juu, kun telkkari kanavia oli kokonaiset 2 kpl ja nekin lähetti ohjelmaa vain iltaisin.
Ei ollut Putinia, mitäs nyt vaan neuvostoliitto, kylmä sota ja jatkuva ydinsodan pelko. Suomettumisen takia tuli iso haloo jos joku täällä kehtasi kritoisoida neuvostoliittoa.
Ja sen ajan palkoilla ei mikään kyllä ollut halpaa.
Koronaa ei ollut mutta oli kausi jolloin pelättiin että suuri osa kansasta kuolee aidsiin.
Kommentit (922)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä koko viesti.
Muuten olisin samaa mieltä kanssasi mutta se on ihan totta että te vanhat saitte paremmat ajat missä elää. Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. Hinnat oli oikeasti halvempia. Ihmisten stressitaso oli alempana, ei koronaa, ei Putinia...
Myönnä pois, et todellakaan olisi halunnut syntyä 2000-luvulla.
Niin ja mitä tohon työnsaantiin tulee, olen pitkään hakenut töitä säännöllisesti enkä saa ainuttakaan paikkaa. Joka duuniin on kymmeniä hakijoita ja erottuminen on mahdotonta jos on huonomman pään hakija. Toivoisin todella että vanhukset eivät huutelisi "mene töihin" kun nykypäivänä töihin ei mennä vaan työpaikka pitää ansaita kovalla työllä, yleensä tekemällä firmalle ensin ilmaiseksi töitä.
Mä viihdyin 80-luvulla. Ja kyllä, voisin hyvin elää siellä loppuikäni.
Jos viihtyisit paremmin 80-luvulla, et hakeutuisi nettiin vapaa-aikana vaan olisit ihan muissa puuhissa.
Ai niinku kenen kanssa? Kun kaikki muut on nykyään netissä. Ei se että haluaa elää 80-luvulla, tarkoita että haluaa tehdä sitä yksin.
Kun teitä näyttää olevan enemmänkin, niin miksi ette perustaisi "80-luvun yhteisöä", sellaista porukkaa, joka elää 80-luvun tyyliin. Laitatte ilmoituksen lehteen ja kauppojen ilmoitustauluille ja kirjastoihin ja ilmoitatte, missä on ensimmäinen tapaaminen ja mihin aikaan. Helpointa aloittaa yhdestä isosta kaupungista ja laajentaa sitten muualle. Jos joku ei pääse ensimmäiseen tapaamiseen, niin voi soittaa ilmoituksessa annettuun numeroon. Sen jälkeen pidätte yhteyttä soittamalla ja kirjepostilla, järjestelette tapaamisia ja yhdessä rakennatte elämästänne mahdollisimman 80-lukulaisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tästä nyt tarvi niin kauas mennä.
Noin 20 vuotta sitten monet kusetettiin ostamaan kuvaputkitelkkari, joka jo 32-tuumaisena painoi 60 kiloa ja maksoi 1000€. Oli niitä kalliimpiakin.
Ja ihan turhaa ostamista ja maksamista. Siitä muutama vuosi, niin tuli ohuet ja kevyet taulutelkkarit. Vaan mistäpä tätä silloin 20 v sitten osasi tavallinen kuluttaja ennustaa.
Silloin 2000-luvun alussa kuukausipalkat olivat monta sataa pienempiä kuin tänään, ja silloin pulititettiin yhdestä ainoasta 32-tuuman töllöttimestä vähintään se tuhat euroa. Muutossa hirveä painajainen.
Nyt semmosta 32-tuumaista televisiota saa reilusti alle kahteen sataan, eli noin 800€ halvemmalla kuin 20 vuotta sitten ja kuukausiansio noussut suunnilleen saman verran. Eri asia on, kuinka monelle riittää telkkariksi 32-tuumainen. No, köyhille. Tänä päivänä uuden telkkarin osto ei ole enää niin rahasta kiinni kuin 20 vuotta sitten. Toki telkkarista saa yhä pulittaa ja tehdä pitkää osarikauppaa jos haluaa ja pitää saada himaan sitä ns. "parempaa Seppälää".
Kyllä tuon telkkarimuutoksen sai selville, jos luki Tekniikan Maailmaa. Siellä on kerrottu mitä uutta on tulossa. Itse luin joskus, miten led-televisiot ovat tulevaisuutta. Vähän myöhemmin alkoi littanatelkkareita tulla hurjiin alennuksiin ja jonkun ajan päästä myytiin jo led-telkkareita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo ole kuin järjestelykysymys. Itse en käytä sosiaalista mediaa ja puhelimena on vanha romu, telkkari meillä on, mutta siitä katsotaan vaan uutiset tai Avaraa luontoa. Asumme maalla niin korvessa ettei täällä ole mitään kotiinkuljetuspalveluita ja kylällä on vain yksi kauppa ja vanha sähköliike. Ei ole stressannut koronat eikä sodat kun niitä ei kokoajan jostain tuutista työnnetä. Elämä on ihanaa sekä rauhallista ja jotenkin tuntuu että tämän kylän elämä on pysähtynyt sinne "kultaiselle" 80-luvulle.
Elämä on valintoja.
N30
Ja pakko tähän vielä lisätä, että asun todella edullisessa vuokra-asunnossa täällä maalla (260e/kk) enkä missään 300m2 hirsihuvilassa, joten rauhallinen maalaiselämä on kyllä mahdollista ihan jokaiselle joka on siihen valmis.
N30
Ihan varmasti hyvä ajatus ja elämäntapa.
Mutta valitettavasti läheskään kaikkialta maaseudulta ei löydy vastaavanlaisia asuntoja. Ja joiltain paikkakunnilta maaseuduille ei edes ole etenkään vuokra-asuntoja paljon minkäänlaisia ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä koko viesti.
Muuten olisin samaa mieltä kanssasi mutta se on ihan totta että te vanhat saitte paremmat ajat missä elää. Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. Hinnat oli oikeasti halvempia. Ihmisten stressitaso oli alempana, ei koronaa, ei Putinia...
Myönnä pois, et todellakaan olisi halunnut syntyä 2000-luvulla.
Niin ja mitä tohon työnsaantiin tulee, olen pitkään hakenut töitä säännöllisesti enkä saa ainuttakaan paikkaa. Joka duuniin on kymmeniä hakijoita ja erottuminen on mahdotonta jos on huonomman pään hakija. Toivoisin todella että vanhukset eivät huutelisi "mene töihin" kun nykypäivänä töihin ei mennä vaan työpaikka pitää ansaita kovalla työllä, yleensä tekemällä firmalle ensin ilmaiseksi töitä.
Mä viihdyin 80-luvulla. Ja kyllä, voisin hyvin elää siellä loppuikäni.
Jos viihtyisit paremmin 80-luvulla, et hakeutuisi nettiin vapaa-aikana vaan olisit ihan muissa puuhissa.
Ai niinku kenen kanssa? Kun kaikki muut on nykyään netissä. Ei se että haluaa elää 80-luvulla, tarkoita että haluaa tehdä sitä yksin.
Kun teitä näyttää olevan enemmänkin, niin miksi ette perustaisi "80-luvun yhteisöä", sellaista porukkaa, joka elää 80-luvun tyyliin. Laitatte ilmoituksen lehteen ja kauppojen ilmoitustauluille ja kirjastoihin ja ilmoitatte, missä on ensimmäinen tapaaminen ja mihin aikaan. Helpointa aloittaa yhdestä isosta kaupungista ja laajentaa sitten muualle. Jos joku ei pääse ensimmäiseen tapaamiseen, niin voi soittaa ilmoituksessa annettuun numeroon. Sen jälkeen pidätte yhteyttä soittamalla ja kirjepostilla, järjestelette tapaamisia ja yhdessä rakennatte elämästänne mahdollisimman 80-lukulaisen.
Ei mennyttä saa sellaisenaan takaisin, se on ihan hööpotusta ideanakin. Viihdearvoahan sillä toki varmasti olisi julkisuusmielessä, ja rahastaakin idealla voisi. Mutta mitä se korjaisi niitä virheitä siitä, tai etenkään tässä nykyisessä ajassamme?!
Vierailija kirjoitti:
Sen aikainen normaali elintaso oli jotakin mistä nykynuoriso ei tajua mitään. Yksi ihminen omisti pari paitaa ja parit farkut, sen lisäksi alusvaatteita ja joku talvitakki, jota ei suinkaan voinut ostaa joka vuosi uutta.
Koulussa kiusattiin ihan avoimesti, opettaja saattoi sanoa "älkää lapset tapelko" jos sitäkään. Harvalla oli varaa merkkivaatteisiin, ja niitä joilla ei ollut halveksittiin ja kiusattiin ihan vapaasti. Kiusaaminen oli väkivaltaista, ihan normaalia oli upottaa päätä vessapönttöön välitunnilla jne.
Harrastuksia oli vain rikkaiden lapsilla, muut sai hengata ulkona ja kirjastossa. Syöpä oli kuolemantuomio.
Töitä oli, mutta nykymittapuulla ne kaikki oli jotakin paskaduuneja. siivoamista ja tehdastyötä. Eikä niillä rahoilla asuntoja osteltu, laina-ajat oli tyyliin 5 v ja korot yli 10%. Rikkaat oli erikseen, niillä oli omakotitalot, muut asui jossakin kerrostalokaksiossa (2 aikuista + 2 lasta, vanhemmat nukkui olkkarissa kirjahyllyn takana). Nykyään ei edes elämäntapatyötön elä yhtä köyhästi.
Meillä oli monta lasta, isä ja äiti keskituloisia, mutta kyllä mulla paitoja oli varmaan lähes kymmenen ja housuja neljät, viidet. Talvitakkejakin saattoi olla useampia: uusi ja muutama vanhempi tai siskolta peritty.
Meidän koulussa ei ainakaan ollut normaalia upottaa kenenkään päätä vessanpönttöön. Välitunneilla pojat kyllä nahistelivat omasta halustaan jonkin verran, mutta siihenkin välituntivalvoja yleensä puuttui. Jotain jonossa tönimistä saattoi olla, ei sen pahempaa.
Harrastuksia oli kaikilla, vaikkei olisi ollut rahaakaa. Musikaalinen köyhemmän kodin lapsi pääsi kuitenkin jossain kansalaisopistossa tai nuorisotalolla soittimiin käsiksi ja harjoittelemaan.
En muista, että kenenkään kaverin vanhemmat olisi nukkuneet olkkarissa kirjahyllyn takana. Ehkä Helsingissä ja muutamassa muussa suuremmassa kaupungissa, joissa asuminen on kalliimpaa? Tai 70-luvulla ja ihan 80-luvun alussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä koko viesti.
Muuten olisin samaa mieltä kanssasi mutta se on ihan totta että te vanhat saitte paremmat ajat missä elää. Maksaisin mitä tahansa että saisin viettää elämäni 70 tai 80-luvulla enkä tässä rappeutuneessa digimaailmassa. Töitä oli oikeasti enemmän. Hinnat oli oikeasti halvempia. Ihmisten stressitaso oli alempana, ei koronaa, ei Putinia...
Myönnä pois, et todellakaan olisi halunnut syntyä 2000-luvulla.
Niin ja mitä tohon työnsaantiin tulee, olen pitkään hakenut töitä säännöllisesti enkä saa ainuttakaan paikkaa. Joka duuniin on kymmeniä hakijoita ja erottuminen on mahdotonta jos on huonomman pään hakija. Toivoisin todella että vanhukset eivät huutelisi "mene töihin" kun nykypäivänä töihin ei mennä vaan työpaikka pitää ansaita kovalla työllä, yleensä tekemällä firmalle ensin ilmaiseksi töitä.
Mä viihdyin 80-luvulla. Ja kyllä, voisin hyvin elää siellä loppuikäni.
Jos viihtyisit paremmin 80-luvulla, et hakeutuisi nettiin vapaa-aikana vaan olisit ihan muissa puuhissa.
Ai niinku kenen kanssa? Kun kaikki muut on nykyään netissä. Ei se että haluaa elää 80-luvulla, tarkoita että haluaa tehdä sitä yksin.
Kun teitä näyttää olevan enemmänkin, niin miksi ette perustaisi "80-luvun yhteisöä", sellaista porukkaa, joka elää 80-luvun tyyliin. Laitatte ilmoituksen lehteen ja kauppojen ilmoitustauluille ja kirjastoihin ja ilmoitatte, missä on ensimmäinen tapaaminen ja mihin aikaan. Helpointa aloittaa yhdestä isosta kaupungista ja laajentaa sitten muualle. Jos joku ei pääse ensimmäiseen tapaamiseen, niin voi soittaa ilmoituksessa annettuun numeroon. Sen jälkeen pidätte yhteyttä soittamalla ja kirjepostilla, järjestelette tapaamisia ja yhdessä rakennatte elämästänne mahdollisimman 80-lukulaisen.
Muistakaa myös lähettää lomamatkalta postikortti työkavereille, jota voi katsella työpaikan kahvihuoneessa. Aitoa 80-lukua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.
Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.
Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.
Miten ysärin lama liittyy 70- ja 80-lukujen keskusteluun?
Siten, että 80-luvun holtiton kulutusjuhla perustui osin pankkien holtittomaan luotonantoon, mikä johti pankkikriisiin, massatyöttömyyteen ja 90-luvun lamaan.
Moni yhden hengen yritys otti halpaa lainaa. Ja perhe eleli komeassa valkoisessa tiilitalossa 80-luvulla, kunnes tuli lama 1990-luvun alussa.
Meillä ei ollut tiilitaloa, mutta muistan kuinka oma isänikin pohti, kuinka nyt saisi halpaa lainaa. Ei onneksi ottanut, niin meille ei tullut mitään pudotusta ysärillä. Vaikka köyhä opiskelijahan minä tuolloin ysärillä olin, mutta ei meillä ollut mitään velkojia tai takaamisia.
Valitettavasti haksahdin itse sitten ysärillä tällaiseen laman uhriin. Miehelläni oli hirveät velat niskassa vielä 90-luvun lopussakin. Eihän siitä parisuhteesta tullut mitään, kun mun raha-asiat oli kunnossa.
Halvat lainathan perustui vahvaan markkaan ja valuuttalainojen, mm Yeni-lainojen vapauttamiseen. Sitten devalvoitiin markka teollisuuden kilpailukyvyn pelastamiseksi tilanteessa, jossa idänkauppa romahti ja Suomessa oli suhteettoman kovat palkat.
Eli en pankkien velanantoa lähtisi tässä kyllä syyttelemään. Ennemmin 70 ja 80 luvun tupoja ja Neuvostoliiton hajoamista.
80-luvun aikuiset saivat huiman nousukautensa, jossa onnekkaimmat saivat kerrytettyä komean varallisuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-80-luvulla tosiaan oli tosiaan kansa paljon köyhempää. Ja Suomi. Sitten oli tietenkin ne hirveät lamat ja työttömyys. Tässä Hectorin laulu 70-luvulta:
Maanantai: ei mittään,
Tiistai: ei mittään,
Keskiviikko, torstai: ei mittään.
Perjantai: ei mittään,
Lauantai: ei mittään,
Sunnuntai: ei siitäkään mittään.
Tammikuu: ei mittään.
Helmikuu: ei mittään.
Maalis-, huhti-, toukokuu: ei mittään.
Kesä-, heinä-, elo-, syys- ja lokakuu: ei mittään.
Marraskuu ja joulukuu: ei mittään.
Eduskunta: ei mittään.
Hallitus: ei mittään.
Kunnanvaltuustot: ei mittään.
Kaksisataa kertaa nolla ei oo mittään,
Kun kukaan eikä mikään tee mittään.
Kokoomus: ei mittään,
Demarit: ei mittään,
Kristilliset, kepu: ei mittään.
Ruottalaiset, kommarit, ei liberaalit mittään.
Perustuslailliset: ei mittään.
Uuesaa: ei mittään,
Eurooppa: ei mittään,
Neuvostoliitto: ei mittään.
Afrikka ja Kiina ja mitä niitä onkaan
Ja Suomi siinä sivussa: ei mittään.
Kun minä olen työtön ja sinä olet työtön,
Mut mehän ei ollakaan mittään.
Länteen taikka ittään, me ei olla mittään,
Kun kukaan ei tee millekään mittään.
Viina ei oo mittään,
Pillerit: ei mittään,
Partakoneen terä: ei mittään.
Raamattu: ei mittään,
Pääoma: ei mittään
Ja Disney: ei siitäkään mittään.
Tulukeepas meille, me leivomme teille
Leivän joka ei ole mittään.
Toivoa vain soppii, että köyhä oppii,
Että armonpalat ei ole mittään.
Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.
Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.
Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.
Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.
Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.
Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.
Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?
En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.
Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.
Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.
Tämä on niin liikuttavaa. Muistella omaa ihanaa nuoruuttaan js olla varma, että kaikki oli paremmin.
Ei tarvi vaivata päätään faktoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vapaaehtoisesti työtön. Maksan vapauteni alemmalla elintasolla joka kuitenkin hakkaa kehitysmaiden elintason sata-nolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Nuoret tuntuu kuvittelevan, että ollut joku ihmeellinen yltäkylläisyyden aika ja kaikilla oli kaikkea. En ymmärrä mistä tällainen luulo on tullut.
Nykyään on ihan mielettömän korkea elintaso verrattuna siihen mitä mun nuoruudessa oli. Olen nyt viidikymppinen eli aikuistunut kana-ajan Suomeen 90-luvulla. Kyllä se oli ankeaa aikaa. Nuorilla oli silloin tosi vähän rahaa. Nykyajan nuoret opiskelee ulkomailla ja ajaa mopoautolla kouluun. Kyllä on ajat muuttuneet.Juuri näin. 80-luvulla nuorten ulkomaanmatkailun huippuhetki oli interrail, jota varten piti säästää rahaa ja silti tyhjä lompakko iski kesken matkan.
Siellä sitä hiki päässä istuttiin Keski-Euroopan asemilla ja rahdattiin rinkkaa paikasta toiseen. Nykyään nuoret lentelee tuosta vaan Aasiaan ja reilaamassa käy vain nuoruutta haikailevat ikäihmiset.
Olennainen ero nykyaikaan oli, ettei ollut kännyköitä ja nettiä, joilla olla helposti yhteydessä kotimaahan ja perheeseen.
Matkustin yksin jo 17-vuotiaana, olin interreilillä ja Kreikan-matkalla. Olin ollut kesätöissä ja saanut rahaa ja pidin välivuoden lukiosta. Ystävät olivat koulussa, joten matkustin yksin. Melkein joka päivä soitin kotiin jostain automaatista, että hyvin menee. Kolikoita piti aina varata tietysti, ja Euroopassa oli silloin vielä joka maassa oma valuutta, monenlaisia hiluja siis meni.
Matkustaminen junassa aikana, jolloin kellään ei ollut kännyköitä, oli hienoa. Ajatukset vaelsivat, seurasin Schwarzwaldin kumpuilevia maisemia, välillä luin kirjaa ja joskus keskustelin muiden matkalaisten kanssa. Joka ikinen hetki on jäänyt paremmin mieleen kuin älykännykkäaikojen matkat.
Sinulle on jäänyt joka ikinen hetki paremmin mieleen, koska muilla ei ollut älykännyköitä? Eihän kukaan nytkään pakota käyttämään älykännykkää matkoilla!
Varmaan osin tosiaan myös siksi, kun muilla ei ollut älykännyköitä :-) Koska muutkin olivat halukkaampia juttelemaan silloin. Tosin en niin sanonut, että mieleenjäävyys johtuisi siitä, että muilla ei ollut älykännyköitä. En myöskään sanonut, että kukaan pakottaisi nytkään minua käyttämään älykännykkää matkoilla. Haluat ilmeisesti kiihkeästi väitellä jostain?
Minusta on kummallista, että ihmiset, jotka haikailevat aikaan ennen digiä, käyttävät tämänkin päivän siihen, että ovat "kännykällä". Sen sijaan voisi vaikka alkaa suunnitella seuraavaa matkaa: hakea kirjastosta kirjoja, tilata kyseisen maan matkailutoimistosta esitteitä ja tietysti soittaa matkatoimistoon, jos tarvitsee sen apua matkan järjestämisessä. Jos ei, niin sitten kysyy numeropalvelusta lentoyhtiöiden numeroita ja alkaa soitella lentovarauksia (sama, jos aikoo matkustaa junalla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.
Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.
Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.
Miten ysärin lama liittyy 70- ja 80-lukujen keskusteluun?
Siten, että 80-luvun holtiton kulutusjuhla perustui osin pankkien holtittomaan luotonantoon, mikä johti pankkikriisiin, massatyöttömyyteen ja 90-luvun lamaan.
Moni yhden hengen yritys otti halpaa lainaa. Ja perhe eleli komeassa valkoisessa tiilitalossa 80-luvulla, kunnes tuli lama 1990-luvun alussa.
Meillä ei ollut tiilitaloa, mutta muistan kuinka oma isänikin pohti, kuinka nyt saisi halpaa lainaa. Ei onneksi ottanut, niin meille ei tullut mitään pudotusta ysärillä. Vaikka köyhä opiskelijahan minä tuolloin ysärillä olin, mutta ei meillä ollut mitään velkojia tai takaamisia.
Valitettavasti haksahdin itse sitten ysärillä tällaiseen laman uhriin. Miehelläni oli hirveät velat niskassa vielä 90-luvun lopussakin. Eihän siitä parisuhteesta tullut mitään, kun mun raha-asiat oli kunnossa.
Halvat lainathan perustui vahvaan markkaan ja valuuttalainojen, mm Yeni-lainojen vapauttamiseen. Sitten devalvoitiin markka teollisuuden kilpailukyvyn pelastamiseksi tilanteessa, jossa idänkauppa romahti ja Suomessa oli suhteettoman kovat palkat.
Eli en pankkien velanantoa lähtisi tässä kyllä syyttelemään. Ennemmin 70 ja 80 luvun tupoja ja Neuvostoliiton hajoamista.
80-luvun aikuiset saivat huiman nousukautensa, jossa onnekkaimmat saivat kerrytettyä komean varallisuuden.
Pankkikriisin syyllisiä oli kyllä pääasiassa pankit, tämä on todettu monessa arviossa jälkikätee. Idänkaupan romahdus oli pikkutekijä. 90-luvun toimet, erityisesti markan devalvaatio syvensi lamaa ja olivat karmeita virheitä.
Vierailija kirjoitti:
Ankeaa aikaa oli 80-luku nuorille kun ei voinut komeroitua somekuplaan, kun ei ollut nettiä. Kirjat joita kyllä oli aika nopeasti luettu, joten oli lähdettävä kirjastoon, ei ollut Netflixiä, ja telkkarissa vain pari kanavaa, oli lähdettävä elokuviin.
Sehän just oli ihan parasta! Lähteä elokuviin, tai hakea läjäpäin hyviä kirjoja kirjastosta. Kuunneltiin radiota, sävistä ym, ja odotettiin tulisiko joku hyvä biisi nauhoitettavaksi c-kasetille. Telkkarista katsottiin hittimittaria. Joitain hyviä nuorille suunnattuja sarjoja tuli viikon mittaan, mutta siinä se. Ruutuaikaa tuli annosteltua luonnostaan sopivasti kun muuta kiinnostavaa ei sitten edes tullut. Oli ihanaa tulla koulupäivän jälkeen kotiin kun postilaatikossa odotti uunituore suosikki. Sitä selaillen sai syödä välipalaksi ranskista ja lauantaimakkaraa, ja juomaksi tietysti oboy kaakaota. Viikonloppuisin jengi kerääntyi tiettyihin paikkoihin. Aina tiesi mihin mennä, ja missä Kaikki kokoontuu. Pörräiltiin mopoilla, kuunneltiin mankasta musiikkia kalliolla istuskellen pussikaljaa lipittäen. Joskus oli disco kunnantalolla tai nuorisotalolla, ja se oli ihan parasta. Hittibiisit, peilipallot, savukoneet ja illan viimeidet hitaat. Välillä käytiin lähimetsikössä kaivamassa piiloista esiin se marlin helmeilevä ompuuviini, tai ne lapinkulta pullot. Illan päätteeksi grillille vielä. Elämä oli ihan parasta 80-luvun nuorelle. Ainakin jos oli onni elää normaalissa perheessä ilman väkivaltaa ja päihdeongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen aikainen normaali elintaso oli jotakin mistä nykynuoriso ei tajua mitään. Yksi ihminen omisti pari paitaa ja parit farkut, sen lisäksi alusvaatteita ja joku talvitakki, jota ei suinkaan voinut ostaa joka vuosi uutta.
Koulussa kiusattiin ihan avoimesti, opettaja saattoi sanoa "älkää lapset tapelko" jos sitäkään. Harvalla oli varaa merkkivaatteisiin, ja niitä joilla ei ollut halveksittiin ja kiusattiin ihan vapaasti. Kiusaaminen oli väkivaltaista, ihan normaalia oli upottaa päätä vessapönttöön välitunnilla jne.
Harrastuksia oli vain rikkaiden lapsilla, muut sai hengata ulkona ja kirjastossa. Syöpä oli kuolemantuomio.
Töitä oli, mutta nykymittapuulla ne kaikki oli jotakin paskaduuneja. siivoamista ja tehdastyötä. Eikä niillä rahoilla asuntoja osteltu, laina-ajat oli tyyliin 5 v ja korot yli 10%. Rikkaat oli erikseen, niillä oli omakotitalot, muut asui jossakin kerrostalokaksiossa (2 aikuista + 2 lasta, vanhemmat nukkui olkkarissa kirjahyllyn takana). Nykyään ei edes elämäntapatyötön elä yhtä köyhästi.
Meillä oli monta lasta, isä ja äiti keskituloisia, mutta kyllä mulla paitoja oli varmaan lähes kymmenen ja housuja neljät, viidet. Talvitakkejakin saattoi olla useampia: uusi ja muutama vanhempi tai siskolta peritty.
Meidän koulussa ei ainakaan ollut normaalia upottaa kenenkään päätä vessanpönttöön. Välitunneilla pojat kyllä nahistelivat omasta halustaan jonkin verran, mutta siihenkin välituntivalvoja yleensä puuttui. Jotain jonossa tönimistä saattoi olla, ei sen pahempaa.
Harrastuksia oli kaikilla, vaikkei olisi ollut rahaakaa. Musikaalinen köyhemmän kodin lapsi pääsi kuitenkin jossain kansalaisopistossa tai nuorisotalolla soittimiin käsiksi ja harjoittelemaan.
En muista, että kenenkään kaverin vanhemmat olisi nukkuneet olkkarissa kirjahyllyn takana. Ehkä Helsingissä ja muutamassa muussa suuremmassa kaupungissa, joissa asuminen on kalliimpaa? Tai 70-luvulla ja ihan 80-luvun alussa?
Muistan että 80-luvulla useampi kaveri asui sellaisessa asunnossa, jossa vanhemmat asui olohuoneessa kirjahyllyn takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut, ei. Eikä päässyt kauppaan iltaisin ja jopa yöllä, ei voinut woltata ruokaa kotiin.
Siinä olisikin hyvä formaatti reality-show'lle, että otettaisiin muutama tuollainen nuori ja laitettaisiin heidät elämään 1970-luvun elämää. En usko, että kestäisivät montaa päivää. Toisaalta sitä olisi vaikea toteuttaa lyhyessä ajassa, koska ei sen aikaista kylmän sodan tunnelmaa ja ydinsodan pelkoa pystyisi synnyttämään vain sillä, että loisi "television", josta näkisi vain kyseisen aikakauden tv-ohjelmia ja uutisia. Eikä pystyisi laittamaan heitä asioimaan Kelassa, pankissa jne.
Mutta ajatuksena kiehtova. Olen aivan varma, että lainaamasi nuori ei pärjäisi ilman digiä ja 24/7 viihdettä + palveluja.
Alkujärkytyksen jälkeen pärjäisi paremmin. 24/7 viihteessä rypeminen ei ole terveellistä.
Edelleen, kukaan ei pakota sua olemaan nokka kiinni kännykässä 24/7.
Ei se riitä että itse toimisi noin, kun ympäristö ei tee niin. Eikä se tv ole lähellekään se ainoa ero. Kokonaisuus ratkaisee. Jos koko yhteiskunta palaisi 80-luvulle, olisi oikeasti elämä ihanaa. Nuoretkin tekisivät muuta kuin istuisivat yksin omissa lokeroissaan nenä kiinni ruudussa. Nuoruus 80-luvulla oli sitä, että luettiin suosikkia ja sinäminää koulun jälkeen, tavattiin kavereita, tai kirjoiteltiin pitkiä kirjeitä kirjekavereille ympäri maailman. Esimerkiksi. Viikonloppuisin käytiin nuorisotalon discoissa, joka oli ihan parasta, kun sinne tuli kaikki. Ihmiset oli aktiivisempia, ei niin tylsistyneitä ja masentuneita kuin nykyään. Nykytrendi on se, että mikään ei tunnu miltään.
Älä puhu meidän muiden puolesta. Olisiko mahdollista, että olet jossain määrin masentunut?
En ole masentunut, enkä viittaa tuolla itseeni, vaan nyky yhteiskuntaan laajasti. Ihmiset hakevat yhä suurempia kokemuksia tunteakseen jotain. Perusarki ei riitä tekemään ihmisiä onnelliseksi. Mielenterveyspalveluille kysyntä on niin kovaa, ettei siihen pystytä mitenkään vastaamaan, ja nuoret eristäytyy omiin oloihinsa. Lapset ovat yksinäisiä, eivät opi kunnolla puhumaankaan ja oireilevat häiriökäytöksellä kun eivät saa tarvitsemaansa huomiota koska vanhemmat vaan tuijottavat puhelintaan.
Tekikö 80-luvulla perusarki ihmiset onnellisiksi? Jos teki, miksi itsemurhia oli paljon enemmän kuin nykyään? Mihin perustuu väite, että ennen riitti perusarki? 80-lukua leimasi kulutusjuhlan ja ns. juppikulttuurin ihannointi.
Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.
https://www.stat.fi/til/ksyyt/2010/ksyyt_2010_2011-12-16_kat_006_fi.html
https://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_kat_007_fi.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. 70- ja 80-luvuilla oli kumminkin edes jotain mikä loi uskoa huomiseen. Nykyään ei mitään. Ja täysin naurettavaa että televisiossa oli "vain 2 kanavaa". Se riitti hyvin. Mitä hyötyä että niitä on 20 kun ei mitään mitä viitsisi katsoa? Ja 80-luvulla hiukankaan varakkaammalla oli lautasantennit ja köyhemmälläkin vhs-nauhuri.
Valaise nyt hieman meille mikä oli se jotain mikä loi uskoa huomiseen.
Varsinkin ysäri lama oli karmea. 20% työttömyys, suuri osa firmoista konkurssiin, velkavankeus, itsariluvut tappiin.
Miten ysärin lama liittyy 70- ja 80-lukujen keskusteluun?
Siten, että 80-luvun holtiton kulutusjuhla perustui osin pankkien holtittomaan luotonantoon, mikä johti pankkikriisiin, massatyöttömyyteen ja 90-luvun lamaan.
Moni yhden hengen yritys otti halpaa lainaa. Ja perhe eleli komeassa valkoisessa tiilitalossa 80-luvulla, kunnes tuli lama 1990-luvun alussa.
Meillä ei ollut tiilitaloa, mutta muistan kuinka oma isänikin pohti, kuinka nyt saisi halpaa lainaa. Ei onneksi ottanut, niin meille ei tullut mitään pudotusta ysärillä. Vaikka köyhä opiskelijahan minä tuolloin ysärillä olin, mutta ei meillä ollut mitään velkojia tai takaamisia.
Valitettavasti haksahdin itse sitten ysärillä tällaiseen laman uhriin. Miehelläni oli hirveät velat niskassa vielä 90-luvun lopussakin. Eihän siitä parisuhteesta tullut mitään, kun mun raha-asiat oli kunnossa.
Halvat lainathan perustui vahvaan markkaan ja valuuttalainojen, mm Yeni-lainojen vapauttamiseen. Sitten devalvoitiin markka teollisuuden kilpailukyvyn pelastamiseksi tilanteessa, jossa idänkauppa romahti ja Suomessa oli suhteettoman kovat palkat.
Eli en pankkien velanantoa lähtisi tässä kyllä syyttelemään. Ennemmin 70 ja 80 luvun tupoja ja Neuvostoliiton hajoamista.
80-luvun aikuiset saivat huiman nousukautensa, jossa onnekkaimmat saivat kerrytettyä komean varallisuuden.
Pankkikriisin syyllisiä oli kyllä pääasiassa pankit, tämä on todettu monessa arviossa jälkikätee. Idänkaupan romahdus oli pikkutekijä. 90-luvun toimet, erityisesti markan devalvaatio syvensi lamaa ja olivat karmeita virheitä.
Pikkutekijä oli mielestäsi se, että Suomen ulkomaankauppa tippui noin viidenneksellä?!
Ja epäsuoria vaikutuksia, joita mahdotonta mitatakaan vielä mukaan lukien ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ankeaa aikaa oli 80-luku nuorille kun ei voinut komeroitua somekuplaan, kun ei ollut nettiä. Kirjat joita kyllä oli aika nopeasti luettu, joten oli lähdettävä kirjastoon, ei ollut Netflixiä, ja telkkarissa vain pari kanavaa, oli lähdettävä elokuviin.
Sehän just oli ihan parasta! Lähteä elokuviin, tai hakea läjäpäin hyviä kirjoja kirjastosta. Kuunneltiin radiota, sävistä ym, ja odotettiin tulisiko joku hyvä biisi nauhoitettavaksi c-kasetille. Telkkarista katsottiin hittimittaria. Joitain hyviä nuorille suunnattuja sarjoja tuli viikon mittaan, mutta siinä se. Ruutuaikaa tuli annosteltua luonnostaan sopivasti kun muuta kiinnostavaa ei sitten edes tullut. Oli ihanaa tulla koulupäivän jälkeen kotiin kun postilaatikossa odotti uunituore suosikki. Sitä selaillen sai syödä välipalaksi ranskista ja lauantaimakkaraa, ja juomaksi tietysti oboy kaakaota. Viikonloppuisin jengi kerääntyi tiettyihin paikkoihin. Aina tiesi mihin mennä, ja missä Kaikki kokoontuu. Pörräiltiin mopoilla, kuunneltiin mankasta musiikkia kalliolla istuskellen pussikaljaa lipittäen. Joskus oli disco kunnantalolla tai nuorisotalolla, ja se oli ihan parasta. Hittibiisit, peilipallot, savukoneet ja illan viimeidet hitaat. Välillä käytiin lähimetsikössä kaivamassa piiloista esiin se marlin helmeilevä ompuuviini, tai ne lapinkulta pullot. Illan päätteeksi grillille vielä. Elämä oli ihan parasta 80-luvun nuorelle. Ainakin jos oli onni elää normaalissa perheessä ilman väkivaltaa ja päihdeongelmia.
Ja melkein kaikki tämä on mahdollista edelleen, mutta silti vietät aikaasi netissä. Eikö olekin kumma juttu?
Vierailija kirjoitti:
Siis voi kauheeta, telkkarissa kolme kanavaa! Mulla ei ole nykyään televisiota ollenkaan. Hyvin riitti Pikku Kakkoset ja Ritari Ässät, Ruutuysi ja Karpo. Elämä oli kuitenkin rauhallisempaa, kun ei tullut uutisia ja yhteydenottoja joka tuutista.
Kyllä meillä oli jotakuinkin 15 kanavaa kuten kovin monilla muillakin joissa taloyhtiö otti lautaskanavat.
Meille tais tulla 1983. Muistan hyvin inspector gadgetin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse muistan lämmöllä 90-lukua. Mielestäni silloin elettiin sellaisessa hyvässä tasapainossa jossa teknologia oli kyllä tarpeeksi kehittinyttä että se helpotti elämää, mutta se ei ollut saanut niin isoa osaa elämästämme kuten nykyisin. Ei oltu samanlaisia teknologian orjia kuten nykyisin ollaan.
Esimerkiksi netti sen tuomat hauskuudet olivat kyllä olemassa mutta kaikki ei pakotettu sinne vaan pankkiasioita tai asiakaspalvelutilanteita pystyi hoitamaan ihan konttorissa tai liikkeessäkin, matkapuhelimia oli mutta ne olivat tarkoitettu soittamiseen eikä ollut mitään älypuhelimia häiritsemässä keskittymiskykyäsi. Jos mentiin mökille niin siellä oltiin sitten oikeasti. Nykyään mökilläkin pitää olla tavoitettavissa ja netti seuraa sinua minne ikinä menitkin. Pleikkareita kyllä oli myös mutta se oli se yksi sama konsoli jota pelattiin sitten seuraavat 10 vuotta ja lapset olivat tyytyväisiä jos oli 2 tai 3 peliä. Yleisesti ottaen tyydyttiin paljon vähempään.
Mielestäni kehityskulku olisi saanut jämähtää sinne. 80 ja 90 luku oli oikeasti hyvää aikaa. Olen onnellinen että sain kokea sen.
Kertoo kaiken, kun yläpeukkua saa viesti jossa ylistetään kaikkien aikojen lamavuosikymmentä.
Miten nuoria täällä oikein on peukuttamassa, jos katsoo, että 90-luvulla asiat oli "tasapainossa"? Vuosikymmen, joka traumatisoi kansaa edelleen.
Asiat todella olivat hyvin 90-luvulla, lamasta huolimatta. Omat vanhempani eivät joutuneet laman aikana eikä sitä ennen tai myöhemminkään irtisanotuiksi kumpikaan. Ei koko kansa missään kortistossa tai leipäjonossa ollut, vaikka olen toki tiedostanut sen että minulla kävi tässä asiassa onni.
Muistan toki syvimpinä lamavuosina, että joka päivä oli sanomalehdissä uutisia siitä kun joku ryösti pankin. Ei päivää ilman pankkiryöstöjä.
Se oli väärin, että yrittäjät uhrattiin ja pankit pelastettiin. Mutta opiskelijoilta ei leikattu: Esko Ahon hallitus ymmärsi koulutuksen merkityksen. Lama-aikana oli hyvä olla opiskelija, kunhan valmistui kun nousukausi jälleen alkoi.
Kyllä, oman kokemukseni mukaan ainakin omissa piireissäni ihmiset olivat tasapainoisia ja tyytyväisiä ilman ihmeempiä ulkopuolisia virikkeitä, harrastuksia tai matkoja. Oltiin sosiaalisempia, ja kyläiltiin paljon tuttavien ja sukulaisten kesken. Lapsuus ja nuoruus oli vapaampaa, mutta ei heitteellejättöä, vaan hyvällä tavalla vapaampaa ja hyväksyvämpää. Ei asetettu kohtuuttomia paineita, vaan jokainen taplasi tyylillään ja löysi paikkansa elämässä. Ihmisten kanssa oltiin luontevasti vuorovaikutuksessa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata suu ja puhua, joko kasvotusten tai puhelimessa. Ja kun oli tosiaan vaan ne kaksi tv kanavaa, eikä mitään nettiä, ihmiset aktivoituivat muihin tekemisiin ja aitoihin kontakteihin. Eikä tarvinnut kantaa koko maailman murheita. Maailma oli etäämmällä kun ei ollut mahdollista aina reaaliajassa saada yksityiskohtaista tietoa koko maailman ongelmista. Sai rauhassa keskittyä omaan pieneen elämäänsä, ja vain muutaman mediakanavan kautta sai tärkeimmät uutiset maailmalta. Tuohon väittämään että silloin olisi tehty enemmän itsemurhia, en osaa ottaa kantaa. Onko se edes totta? Jos on, niin olen yllättynyt, koska todellakin oma kokemukseni on niin päinvastainen. Varmasti kaikkina aikoina on ollut myös huonosti voivia ihmisiä ja mielenterveysongelmia, mutta kyllä ne minun nähdäkseni ovat nykyään huipussaan ihan mihin aikaan tahansa verrattuna.