Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?
Siis ei isompaa ongelmaa mutta ei mitään intohimoakaan. Tinderin lihamyllyyn ei kiinnosta näillä kilometreillä enää lähteä. Vaihtoehdot siis joko tämä tai yksin.
Kommentit (714)
Kukkupuhetta. Kyllä onneksi haluaa😍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukkupuhetta. Kyllä onneksi haluaa😍
Seksiä yli viisikymppisen kanssa siis.
Erosin ja NAUTIN elämästä itsekseni!!!
Olen 46-vuotias, lapseton.
Vierailija kirjoitti:
Erosin ja NAUTIN elämästä itsekseni!!!
Olen 46-vuotias, lapseton.
Nauti vaan. Miekin löysin nuorempana miun sielunkumppanin jonka kanssa miun kolmas avioliitto on jatkunut nyt 20 v. Muutettiin juuri maalta Käpylään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla rehellinen myös itselleen. Antaako tämä suhde mitä. Tietenkin jos on rakkautta, kunnioitusta, on hyvä olla yhdessä, saa myös omaa tilaa, yhteisiä intressejä, keskusteluita, tietenkin seksiä molemmin puolin myös niin mikä ettei, forever,
Kyllä noita kaikkia voi olla mutta se kaikkein tärkein oli intohimoinen rakkaus puuttuu niin silloin pitää ensin etsiä uusi intohimoinen rakastaja ja lähteä. Parisuhteessa ei tule ottaa mitään muita rooleja kuin intohimoisen rakastajan rooli. Kiintymys ja kumppanuus sekä ehdoton uskollisuus ovat tunkkaisia jäänteitä 50-luvulta eikä niihin pidä jäädä kiinni. Muutenhan sitä voi olla katkerana kiikkustuolissa.
Onko sulla joku syvempikin kauna normaaleja parisuhteita kohtaan jossa kumppanit kommunikoivat suhteen alusta lähtien toisilleen avoimesti ja rehellisesti tunteistaan ja tarpeistaan , myös niistä vaikeista sellaisista?
Tätä kautta kun se hyvä ja myös intohimoinen parisuhde rakentuu. Kannattaa opetella ajoissa noita.
Ihmettelen kuinka monella voi mennä täysin selkeä sarkasmi noin viuhuen ohi :D
Missä ja miten tuossa on sarkasmia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MINÄ LÄHTISIN ÄKKIÄ JA LIUKKAASTI! EN OLISI PÄIVÄÄKÄÄN HUONOSSA PARISUHTEESSA!
VIHAINEN AKKA kirjoitti:
MINÄ LÄHTISIN ÄKKIÄ JA LIUKKAASTI! EN OLISI PÄIVÄÄKÄÄN HUONOSSA PARISUHTEESSA!
Kuis sie noi kiukkune oot? Täällähän immeiset haastelloo viisaita asioita. Ei piä liikaa ittees ottaa. Mie just tokasin miun ukolle et kyl nykyään immeiset tekköö itelleen iha turhaa ressiä näistä suheasioista. Selköö puhe se auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla rehellinen myös itselleen. Antaako tämä suhde mitä. Tietenkin jos on rakkautta, kunnioitusta, on hyvä olla yhdessä, saa myös omaa tilaa, yhteisiä intressejä, keskusteluita, tietenkin seksiä molemmin puolin myös niin mikä ettei, forever,
Kyllä noita kaikkia voi olla mutta se kaikkein tärkein oli intohimoinen rakkaus puuttuu niin silloin pitää ensin etsiä uusi intohimoinen rakastaja ja lähteä. Parisuhteessa ei tule ottaa mitään muita rooleja kuin intohimoisen rakastajan rooli. Kiintymys ja kumppanuus sekä ehdoton uskollisuus ovat tunkkaisia jäänteitä 50-luvulta eikä niihin pidä jäädä kiinni. Muutenhan sitä voi olla katkerana kiikkustuolissa.
Tuosta kommentista tulee mieleen sellainen ihminen joka pohjimmiltaan pakenee itseään ja rikkoo parisuhteita ja tekee parisuhteissa äärimmäisen loukkaavia tekoja siksi ettei ole löytänyt edes itseään. Eli ihminen pakenee loppujen lopuksi itseään eikä kohtaa itseään..
Hänellä voi olla eräänlainen kaukokaipuu kaikissa suhteissaan eli miettii että löytyisikö jostain vielä parempaa jotta hän saisi rauhan. Se on vaan niin että ensin on oltava valmis itse ennenkuin syvempään suhteeseen lähtee. Tuon kommentin kaltaisesti ajattelevat ihmiset pystyvät harvoin syvään henkiseen tunneyhteyteen suhteessa eivätkä he kykene muuttumaan.
[/quote] Olen nuorempana kokeillut parisuhteita ns. ok-tyyppien (ja vielä vähemmän ok-tyyppien) kanssa vaikka intuitio on jo alkuvaiheessa sanonut että tuo mies ei ole se oikea pidemmän päälle ja eihän siitä sitten loppujen lopuksi ole mitään tullut. Vanhenin ja viisastuin ja tajusin, että onnellisempi olla sinkkuna siihen asti kunnes löytää sellaisen, joka oikein kunnolla säväyttää ja eikä voi enää kuvitellakaan elämää ilman tuota henkilöä.[/quote]
Miten sellainen puolin jos toisinkaan voi olla mitenkään "OK-tyyppi" joka lähtee 'kokeilemaan' parisuhdetta??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ihan ok" tarkoittaa oikeasti todella syvältä olevaa suhdetta. Ei kukaan sanoisi oikeasta ystävyyssuhteestakaan, että se on vain "ihan ok".
"Ihan o" on lähimpänä huonoa työsuhdetta, jossa ollaan vain sen takia, että saadaan rahaa. Valitettavasti iso osa parisuhteissa olevista on vajonnut juuri tällä avoin pohjalle. Jonkun usein luuloteltujen ("lasten takia" jne) ihmiset uhraavat oman elämänsä.
"Ihan OK" suhde tarkoittaa, että eletään suhteessa jonkun (melkeinpä se ja sama, kenen) kanssa, ja on käynyt sen verran hyvä tuuri, että se suhde on noin suurinpiirtein siedettävä eikä kauheasti ole riitoja. Kulissit kunnossa ja voi käydä sukujuhlissa patsastelemassa ja vaikuttaa yhteiskuntakelpoiselta muutenkin.
Jollekulle tuo on riittävää, jollekulle ei.
Itse ajattelen asiasta näin:
"Älä valitse sitä, jonka kanssa voisit elää. Valitse se, jota ilman et voi elää."
Valitse se, jota ilman et voi elää-lause kuvaa sairaalloista riippuvuutta jostain toisesta ihmisestä. Ei ole olemassa mitään sielunkumppaneita tai kaksoisliekkejä. Molemmat asiat ovat itsetunnoltaan heikkojen ihmisten defenssejä sille että eivät kykene kohtaamaan itseään ensin vaan hyväksyntää ja ihailua haetaan toisesta ihmisestä.
Nyt taisi pointti mennä sinulta kokonaan ohi. Toki jokainen tulkitsee toisten tekstejä omasta ajatusmaailmastaan ja kokemuspiiristään käsin ja reagoi sitä mukaa.
Toisekseen, se, että sinä et ole löytänyt sieluntoveria, sielunkumppania, kaksoisliekkiä tai vastaavaa, ei suinkaan tarkoita sitä ettei sellaisia olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin ketjua ja kieltämättä hieman yllätyin. Olen kuusikymppinen uusio-sinkkumies. Se mikä yllätti on naisten hirmuinen pelko yksin jäämisestä, ja siitä että eivät kestä olla yksin.
Tuo pelko on niin suuri että mieluummin sinnitellään huononlaisessa parisuhteessa kämppäkaveruus-tyyliin. Niin ikään hämmästyin kuinka pelätään sosiaalista arvonalennusta jos eroaa, ja tepäillään taloudellista pärjäämistä. Odotin, suoraan sanottuna, suomalaisilta naisilta jonkun verran itsenäisempää ja jämäkämpää otetta elämään.
Mutta mitäpä tuo minulle kuuluu, itsekukin tyylillään. Omalla kohdallani tuli ero puolenkymmentä vuotta sitten, kumpikin allekirjoitti eropaperit. Sen avioliiton eväät oli vain kertakaikkiaan syöty.
Kyllä meitä yli viisikymppisiä sinkkumiehiä on paljonkin. Epäilen että tässä asiassa ei vain kysyntä ja tarjonta kohtaa. Omalla kohdallani voisin hyvinkin ajatella seurustelua, mutta en todellakaan mitään avioitumista tai yhteenmuuttoa. Joku voi väittää minua sitoutumiskammoiseksi tai itsekkääksi, ja siinähän väittää. Olen ollut avioliitossa ja asunut yhdessä, ja tiedän millaista se on, ei kiitos enää sitä lajia. Sen sijaan itsellinen fiksu ja mukava nainen jolle on ok elää omissa talouksissaan ja pitää seurustelu seurusteluna ilman sairaalloista läheisriippuvuutta, niin miksei! Tosin ymmärrän tuon mahdollisuuden hyvin epätodennäköisenä, koska en ole miesten parasta A-ryhmää ulkoisesti, taloudellisesti enkä myöskään maantieteellisesti.
Aina voi kuitenkin optimistisesti toivoa...
En tiedä, mitä muut tarkoittavat yksinäisyydellä, mutta minä tarkoitan yksinäisyyttä ilman kumppanuutta. Nyt minulla on avioliitto, ja mies on tuki ja turvani. Pelkään yksinäisyyttä vain siinä mielessä, että menettäisin tämän ainutlaatuisen ihmissuhteen, ja ystävän.
Olemme aika paljon erossa toisistamme, enkä pelkää olla yksin. Introverttina rakastan yksinäisyyttä. Vaikka olen paljon yksin, niin minulla on sisäinen turva, että on the mies, jonka kanssa kuljemme elämää rinnakkain.
Tämä on toinen avioliittoni, ja olin eron jälkeen monta vuotta sinkkuna. Se oli ihan mukavaa aikaa, juuri niin paljon on tekemistä ja sosiaalisia suhteita kuin itse haluaa. Ei, en ollut yksinäinen, eikä siinä ajassa ollut mitään pelättävää.
Nyt vain tiedän enemmän, mitä menetän, jos menetän mieheni.
Todennäköisesti puhumme hyvin suurelta osin samasta asiasta. Tuli semmoinen mielikuva että erosi jälkeen tiesit pärjääväsi yksinkin, jos niin on ollakseen. Löysit kuitenkin kumppanin joka oli sinulle sopiva ja hyvä. Itselläni on tilanne se, että olen eroni jälkeen tilanteessa jossa tiedän että pärjään tarvittaessa yksinkin. Jos jostakin the nainen ilmestyy, niin en hanttiin laita. Mutta hänen on tosiaankin oltava the nainen. Näillä kilometreillä en halua "kaikki kelpaa kellä on hame ja hengittää" seurustelua.
Juuri näin. Mieluummin sellainen kumppani joka ihan oikeasti kolahtaa, vähän sinnepäin -versio ei riitä. Ei ole tarvetta värvätä ihan ok-kumppania vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin ja että olisi joku turva ja tuki.
Miksi tätä alapeukutetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos kokeilisit etäisyyttä, lähde viikoksi tai kahdeksi johonkin. Jos ei tule yhtään ikävä tai paluu jopa harmittaa - tiedät mitä tehdä.
Etäisyyden ottaminen antaa aina uutta näkökulmaa..
Samaa mietin. Rakkauden tunteita ei enää ole, pelkkää kaveruutta. Toisaalta olisi kiva, että mahdolliset lapsenlapset voisivat viettää sikaa sekä mummon että ukin kanssa. Vaikeaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ihan ok" tarkoittaa oikeasti todella syvältä olevaa suhdetta. Ei kukaan sanoisi oikeasta ystävyyssuhteestakaan, että se on vain "ihan ok".
"Ihan o" on lähimpänä huonoa työsuhdetta, jossa ollaan vain sen takia, että saadaan rahaa. Valitettavasti iso osa parisuhteissa olevista on vajonnut juuri tällä avoin pohjalle. Jonkun usein luuloteltujen ("lasten takia" jne) ihmiset uhraavat oman elämänsä.
"Ihan OK" suhde tarkoittaa, että eletään suhteessa jonkun (melkeinpä se ja sama, kenen) kanssa, ja on käynyt sen verran hyvä tuuri, että se suhde on noin suurinpiirtein siedettävä eikä kauheasti ole riitoja. Kulissit kunnossa ja voi käydä sukujuhlissa patsastelemassa ja vaikuttaa yhteiskuntakelpoiselta muutenkin.
Jollekulle tuo on riittävää, jollekulle ei.
Itse ajattelen asiasta näin:
"Älä valitse sitä, jonka kanssa voisit elää. Valitse se, jota ilman et voi elää."
Valitse se, jota ilman et voi elää-lause kuvaa sairaalloista riippuvuutta jostain toisesta ihmisestä. Ei ole olemassa mitään sielunkumppaneita tai kaksoisliekkejä. Molemmat asiat ovat itsetunnoltaan heikkojen ihmisten defenssejä sille että eivät kykene kohtaamaan itseään ensin vaan hyväksyntää ja ihailua haetaan toisesta ihmisestä.
Nyt taisi pointti mennä sinulta kokonaan ohi. Toki jokainen tulkitsee toisten tekstejä omasta ajatusmaailmastaan ja kokemuspiiristään käsin ja reagoi sitä mukaa.
Toisekseen, se, että sinä et ole löytänyt sieluntoveria, sielunkumppania, kaksoisliekkiä tai vastaavaa, ei suinkaan tarkoita sitä ettei sellaisia olisi.
Mieti, mitä haluat elämältäsi? Missä näet itsesi 10 vuoden päästä ja mitä olet tehnyt siinä välissä?
Mä voin kertoa omani:
Tein lapset nuorena ja ajattelin että haluan nelikymppisenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Tykkään tanssia ja aikanaan olin tavoitteellinen urheilija muutenkin. Ratsastus kilpaurheiluna jäi, mutta on minulla vielä muutama hyvä hevonen.
Ensin suunnittelin et jätän itselleni pari hyvää hevosta ja kisaan niillä niin pitkälle kuin pääsen.
Nyt näen että voisin mieluumin elää viimein vapaana kaikesta tuosta ja tehdä asioita joita en ennen ole ehtinyt tai pystynyt.
Sitten elämä vähän muuttui. Tuli mies, ehkä elämäni rakkaus. Hän haluaa lapsia. Näkee tulevaisuuden hieman erilaisena.
Nyt mietinkin, näemmekö missään kohtaa tulevaisuutta samana? Haluanko muuttaa omaani.. tarkoittaisi sitä että nelikymppisenä minulla olisikin pieniä lapsia ja se sama alkaakin alusta rahahuolineen sensijaan että lennän vapaana kuin taivaanlintu.
Katso omaasi, miten näet sinun tulevaisuuden? Miten hän näkee, mitä haaveita on vielä edessä? Onko teillä yhteisiä juttuja mitä kohti haluatte pyrkiä?
Vierailija kirjoitti:
"Ihan OK" on parempi kuin vanheta yksin, on turva vierellä, kun maailmantilannekin on epävakaa monella tavalla. Ja onhan se kiva, kun on juttu- ja halikaveri kotona.
Olen elänyt yksin 40 vuotta ja on siinä hyvät puolensa, mutta 'ihan OK:n' kumppanin kanssa se olisi ollut helpompaa ja turvallisempaa. Kun on yksin, vastuu kaikesta on vain itsellä, silloinkin kun sattuu jotain yllättävää.
Ja sekin puoli kannattaa ottaa huomioon, että yhteiskunta ei kunnioita eronneita niin paljon kuin avioliitossa olevia, vaikka olisit miten kunnollinen tahansa.
En jaksaisi asua mieheni kanssa sekuntiakaan ellen olisi syvästi rakastunut. Likaiset kalsarit ja astiat, kaikki ikuiset rakennusprojektit yms. yms. kävisivät hermoille liikaa. Siis "ihan ok" suhde voi olla "ihan p*aska" suhde, jos toinen ärsyttää eikä ole yhtään jäljellä niitä kuuluisia vaaleanpunaisia laseja. En siis usko, että olet menettänyt mitään yksinololla, jos vaihtoehto olisi ollut vain tyytyä johonkuhun seuran vuoksi. Toivottavasti et siis kadu, ja toivon, että löydät sen "superhyvän" kumppanin vielä!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne kaikki suhteet on muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen "ihan OK". Ei se aina vaihtamalla parane, mutta saa siinä ehkä hetken huumaa. Talousasiat pitää olla kunnossa jos erota meinaa. Ero on usein, varsinkin naiselle melkoinen lasku elintasossa. Useimmissa talouksissa ne miehen tulot on kuitenkin selvästi paremmat ja vaikka ei olisikaan, niin jatkossa kaikki kulut menee omasta pussista eikä kulut paljon vähene asuu sitten yksin tai kaksin. Molemmista on kokemusta ihan tarpeeksi.
Minä tienaan 1,5 kertaa enemmän kuin mieheni. Ja näin on varmaankin about puolella ystävistäni tilanne.
En jaksa enää tätä narratiivia, että nainen on aina miehen lompakon armoilla.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ne muutkaan miehet seksiä meidän viisikymppisten naisten kanssa halua. Itse ole ns kaveri mieheni kanssa.
Äläpä höpötä, kyllä miehet haluavat seksiä 50v naisten kanssa, nainen parhaassa iässä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä samaa olen miettinyt, tosin suhteeemme ei ole ollut edes kauhean ok viime vuosina. Läheisyys on kadonnut ja seksiä on harvoin. Nukumme eri huoneissakin miehen kuorsauksen takia. Tuntuu että olemme vain lasten takia yhdessä, lapset nyt teini-ikäisiä. Kaipaisin enemmän arvostusta ja huomiota, ihan pienissäkin asioissa. Mies ei ole esim. muistanut hääpäiväämme enää moneen vuoteen. Olen huomannut miettiväni eroa viime aikoina. Asiaa ei yhtään helpota se, että olen huomannut ihastuneeni työkaveriin. Ja viimeksi firman juhlissa ajauduimme suutelemaan ihastukseni kanssa, mikä vain syvensi tunteitani. Työkaveri on myös varattu, eikä halua erota puolisostaan. Olemme puhuneet asiasta, ja tunnustin työkaverille ihastukseni ja kerroin oman parisuhteeni huonosta tilasta. En tiedä miten tästä jatkaa, en haluaisi elää loppuelämää ihan ok parisuhteessa jossa ei ole enää intohimoa ja läheisyyttä.
N42
Mitä aviomiehesi on sanonut, kun kerroit tarpeistasi ja toiveistasi?
Ei tainnut oma aviomies kuulla mitään vaimon tarpeista ja toiveista
Mun äiti jäi leskeksi 68 vuotiaana ja tuskin oli isäni ruumis ehtinyt kylmetä kun jo miehiä oli tyrkyllä, jopa 20 vuotta nuorempiakin! Eikä hän edes missään treffipalstoilla ollut, ihan vaan facebookissa. 5 vuotta myöhemmin kun hän oli itse valmis uuteen suhteeseen, hän kirjaimellisesti otti itselleen miehen. Eikä äitini edes ole mikään Madonnan näköinen vahanukke, ihan tavisnainen, mutta hän on sosiaalinen, lempeä ja keskustelee ihmisten kanssa paljon, siellä facebookissa. On erittäin tykätty ihminen ollut aina. Sellainen jolle ihmiset uskaltaa avautua asioistaan ja äitini jaksaa kuunnella rasittumatta. Ilmankos sellaisella on ottajia joka sormelle.
Mutta alkuperäisestä aiheesta sanoisin, että ei tuohon ole oikeaa vastausta. Se pitää jokaisen miettiä itse. Olen itse ollut jo 17 vuotta yksin ja siinä on hyvätkin puolensa. Mutta on se yksinäisyys pidemmän päälle aika raskasta. Esimerkiksi nyt kun kaikki kallistuu niin yksineläjällä menee talous aika tiukille. Eli monenlaista epävarmuutta ja monia epämukavuuksiakin joutuu sietämään, kun ei ole ketään auttamassa missään asiassa. Ihan kaikkeen ei oo varaa eikä yksin pysty kaikkea tekemään. Että kannattaa se eroaminen tarkkaan puntaroida kuitenkin.