Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?
Siis ei isompaa ongelmaa mutta ei mitään intohimoakaan. Tinderin lihamyllyyn ei kiinnosta näillä kilometreillä enää lähteä. Vaihtoehdot siis joko tämä tai yksin.
Kommentit (714)
Vierailija kirjoitti:
Mietin sitä samaa. Mitähän muut sanoo tähän, ne kokeneemmat.
Miksi ottaa koko lehmää omaksi kahvimaito tilkan vuoksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata,ok suhde on hyvä. Sutta lähtee pakoon ,tulee karhu vastaan,sanoi Anni-tätikin aikoinaan.
Ihmetyttää että naiset itsekin pitävät itseään vanhoina ja viimeinen käyttöpäivä mennyt heti 50v.jälkeen. Ja kyllä niitä yli 60v miehiä jotka haluavat seksiä löytyy. Itse olen juuri eronnut sellaisesta, siis joka päivä seksiä. Me itse olemme suurin syy sille että emme saa sitä mitä haluamme. Ajattelu ja energia mitä luomme ympärillemme. Mies löysi heti samanhaluisen yli 60v.naisen ja ovat erittäin tyytyväisiä. Suon sen heille,erosimme ystävinä. Itsellä hyvä elämä muualla. "Olen oman elämäni luoja. Olen luonut kaiken sen mikä on edessäni ja luon kaiken sen mitä koen tulevaisuudessa "
Vierailija kirjoitti:
Olen nuori n. 30-v ja toivon, että minulla olisi kumppani eläkepäivillä, jos sinne asti koskaan edes pääsen. Ei tarvitse olla edes intohimoinen suhde, kunhan on tasapainoinen suhde, että pystyy puhumaan, jos jokin vaivaa mieltä pahastikin ja kummallisia raivopuuskia ei ole kumppanilla.
Ainoa asia, mikä kammoksuttaa, on yhteinen makuuhuone. Haluan nukkua eri huoneessa ja haluan siellä huoneessa säilyttää henkilökohtaisia tavaroitani ja työpöytääni.
Onkohan AP:lla se tilanne, että ollaan liikaa toisissa kiinni, voisiko eri huoneet ratkaista tuon tilanteen? Ei tämä tarkoita sitä, että läheisyys loppuisi, vaan tulisi tilaa olla ja hengittää. Ei tarvitse lähteä hakemaan uutta parisuhdetta uusineen kiemuroineen päivineen.
'nukkua eri huoneessa'
Työelämässä oltaessa ei tuo erillisissä huoneissa nukkuminen ole tuntematonta.
Surullista kirjoitti:
Ystäväni erosi miehestään 25 vuoden avioliiton jälkeen.
Syyt ne tutut; ei tarpeeksi seksiä/läheisyyttä, en ole rakastunut enää, vaikka rakastan häntä jne jne
No... seuraavat kaksi vuotta yritti saada meidät ystävät lähtemään viikonloppuisin yökerhoihin ja vastaaviin. No meillä oli edelleen perheet ja se aika jäänyt taakse jo kauan sitten.
Yksinäisyyttä valitti, tinderin miehet kaikki varattuja seikkailijoita jne jne
Kahden vuoden jälkeen päätti, että haluaakin sen rakastamansa miehen takaisin. Onneksi kyseisellä miehellä selkäranka, eikä edes harkinnut asiaa.
Nyt kulunut viisi vuotta, ystäväporukan juttuihin hän ei ole enää vuosiin osallistunut ja niinä harvoina kertoina, kun tavannut, valittaa elämänsä kurjuutta ja miesten olemassaoloa.
Kannattaisiko edes hiukan miettiä etukäteen, miten voi käydä, kun tekee isoja päätöksiä. Toki hyvinkin voi käydä, eikä esim väkivaltaisessa suhteessa saa tietenkään olla edes sitä seuraavaa minuuttia.
Aika tyypillinen tapaus riippumatta siitä onko mies vai nainen. Ensiksi voimansa tunnossa lähdetään yleensä yllättäen ja kun aikaa kuluu riittävästi niin todellisuus iskee voimalla kasvoille. Tuon tyyppiset ihmiset aika usein pakenevat lähinnä itseään, he hakevat toisesta ihmisestä onnellisuutta mutta kun se ei vaan niin mene. Lopulta käy juuri tuolla tavalla kuin kuvasit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa kaikki että perinteinen parisuhdemalli on vanhentunut omistamiseen ja toisen vapauden rajoittamiseen perustuva jäänne 50-luvulta. Tämä malli pitää pöyhiä romukoppaan ja tilalle pitää tuoda vapaat ja avoimet on/off-suhteet. Meillä jokaisella on vain yksi elämä ja oikeus omaan onneen. Kyllä lapset aina sopeutuvat.
"jäänne 50-luvulta" 🤣🤣
Vaikka tuosta 50-luvusta onkin aikaa jo yli 1950 vuotta, niin kyllä parisuhdemallin mukaan on eletty ja voitu aivan hyvin niin tuhansia vuosia jo tuota aikaisemminkin kuin myös tuon jälkeenkin aina aivan nykypäivinäkin tällä hetkellä.
" Ihan ok"-suhde on just kaikista paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ne muutkaan miehet seksiä meidän viisikymppisten naisten kanssa halua. Itse ole ns kaveri mieheni kanssa.
Kyllä jotkut haluaa :( Minua ei seksi enää jaksa kiinnostaa, kun vaihdevuodet vei halut. Käytin kyllä 5 vuotta hormooninkorvaushoitoa, kun oireet oli niin rajut, ja sen ajan seksikin taas sujui, mutta kun lopetin hormoonien käytön, loppui halut lopullisesti. Mies on minua vanhempi ja on jo 68v, mutta aina vaan jaksaa yrittää ja on pahoillaan, kun en halua.
En vaan voi pakottaa itseäni enää, jonkun kerran suostuin miehen mieliksi ja se oli yhtä painajaista.
Niin ja olen itsekin jo 61v.
Eläköön seksitön loppuelämä!
No miksi se oli painajaista?
Ei kannata erota jos ei ole mitään oikeaa häikkää.
Aloittakaa molemmat omia tai yhteisiä harrastuksia. Tuttu kämppis ja asuinkaveri on kuitenkin ihan kiva olla vaikka ei enää niitä suuria tunteita niin olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me oltiin miehen kanssa anopin luona 15 jouluaattoa ja kun 35-vuotiaana päätin, että olemme jouluaaton omassa kotona niin sain hirveät hakut ja huudot, kuinka ilkeä paska miniä olen, että varmaan mielenterveysongelmat johtuu myös osaksi siitä minkälaisten ihmisten kanssa joutuu vapaa-aikaa viettämään.
Ei ole tuo tilanne vielä tullut eteen mutta olen ajatellut että olisimme siipan kanssa jouluaaton ihan kahdestaan (omana perheenä). Mahdollisesti myöhemmin joskus jomman kumman anopin kanssa mutta sekin mieluummin muina joulupäivinä.
[/quote] Ihmisten pitäisi ymmärtää että pitää elää hetkessä. En ymmärrä miksi ihmiset ovat täysin väärän ajattelumallin vallassa että parisuhteiden pitäisi kestää pitkään. Minulle lyhytkin suhde voi tuoda paljon nautintoa.
Ei elämää voi suunnitella liiaksi. Jos kumppani muuttuu mielestäni välinpitämättömäksi niin minulla on oikeus hakea itselleni uusi. Sehän on vain parisuhde, mitäpä tuosta.[/quote]
Oletko tuonut/tuotko sille uudelle kumppanille heti aluksi esille ja selväksi nuo sinun periaatteesi sen aikomanne uuden kumppanuuden suhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullista kirjoitti:
Ystäväni erosi miehestään 25 vuoden avioliiton jälkeen.
Syyt ne tutut; ei tarpeeksi seksiä/läheisyyttä, en ole rakastunut enää, vaikka rakastan häntä jne jne
No... seuraavat kaksi vuotta yritti saada meidät ystävät lähtemään viikonloppuisin yökerhoihin ja vastaaviin. No meillä oli edelleen perheet ja se aika jäänyt taakse jo kauan sitten.
Yksinäisyyttä valitti, tinderin miehet kaikki varattuja seikkailijoita jne jne
Kahden vuoden jälkeen päätti, että haluaakin sen rakastamansa miehen takaisin. Onneksi kyseisellä miehellä selkäranka, eikä edes harkinnut asiaa.
Nyt kulunut viisi vuotta, ystäväporukan juttuihin hän ei ole enää vuosiin osallistunut ja niinä harvoina kertoina, kun tavannut, valittaa elämänsä kurjuutta ja miesten olemassaoloa.
Kannattaisiko edes hiukan miettiä etukäteen, miten voi käydä, kun tekee isoja päätöksiä. Toki hyvinkin voi käydä, eikä esim väkivaltaisessa suhteessa saa tietenkään olla edes sitä seuraavaa minuuttia.
Aika tyypillinen tapaus riippumatta siitä onko mies vai nainen. Ensiksi voimansa tunnossa lähdetään yleensä yllättäen ja kun aikaa kuluu riittävästi niin todellisuus iskee voimalla kasvoille. Tuon tyyppiset ihmiset aika usein pakenevat lähinnä itseään, he hakevat toisesta ihmisestä onnellisuutta mutta kun se ei vaan niin mene. Lopulta käy juuri tuolla tavalla kuin kuvasit.
Ja sitten on niitä jotka tekevät tuota samaa sarjassa. Kumppanit vaihtuvat muutaman vuoden välein ja lähes joka kerta tällainen ihminen pakenee lennosta seuraavaan suhteeseen.
Lopulta tulee ikäänkuin seinä vastaan kun hän tajuaa että tuolla tavalla eläminen on itselleekin henkisesti raskasta, kokemuksia näille tietty tulee mutta syvällistä henkistä rauhaa ei.
Tällaiset ihmiset usein esittävät suhteissaan jotain muuta kuin todella ovat. Eli ovat täysin tietoisesti jopa vuosikausia valheellisia kuvia itsestään kumppaneilleen mikä on äärimmäisen törkeää käytöstå suhteen toista osapuolta kohtaan
Usein taustalla lapsuuden ja teini-iän traumat joita ei ole käsitelty riittävästi. Tällaiset tyypit ovat henkisesti tyhjiä, osaavat näytellä mutta aitous puuttuu aina.
Vierailija kirjoitti:
Erosin 10 v. sitten 47-vuotiaana. Se oli helpotus ja koska vielä oli ottajia, tutustuin moniin miehiin. Yhden kanssa suhteesta tuli vakavampi 6 vuoden mittainen. Havaintoni oli kuitenkin että miehillä alkaa olla keski-iässä aika painavia kiviä elämän repussa. Matkan varrella tapahtuneita asioita ei useinkaan ole selvitetty ja vanhat erot yms. hiertävät mielen sopukoissa. En halunnut alkaa kenenkään terapeutiksi.
Miettimisen arvoista on myös se mitä tapahtuu jos uudessa suhteessa jompikumpi sairastuu. Oletko valmis hoitamaan uutta puolisoasi tai hän sinua? Minulla on monia fiksuja, koulutettuja eronneita ystäviä jotka eivät ole löytäneet uutta kumppania - huonoja kun eivät huoli. Kaikki miettivät myös samaa asiaa; jäänkö loppuelämäkseni yksin.
Jos liitto on vain väljähtänyt, voi kokeilla sopisiko seksuaaliterapia tai sopimuksella molemmat voivat harrastaa seksiä harkiten tilapäisen partnerin kanssa FWB-periaatteella. Eihän yksi ihminen voi täyttää kaikkia toisen tarpeita kymmenien vuosien ajan.
Minä olen palaamassa yhteen ex-aviomieheni kanssa. Totesimme molemmat että ruoho ei ole vihreämpää aidan takana.
Onnittelut siitä että olet tullut järkiisi ja olette palaamassa eksän kanssa yhteen. Parhainta loppuelämää teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ne suurin osa keski-ikäisten suhteista ole ihan vain ok? Siis hyväkin asia, koska nuoruuden draamat on myös monella taakse jäänyttä elämää. Harvoin se vaihtamallakaan paranee. Jos esimerkiksi otan oman isäni, niin erosi äidistäni ja haaleasta liitosta 43-vuotiaana ja olivat olleet yhdessä 17-vuotiaista saakka. Uusi naisystävä valehteli olevansa vähän päälle 40. Katsoin naamaa ja mietin, että ei voi olla. Vasta useamman vuoden seurustelun jälkeen paljastui yli 50-vuotiaaksi, isäni oli nähnyt syntymäpäiväkortin useamman vuoden takaa, jossa toivotettiin hyvää syntymäpäivää 50-vuotiaalle. Outo tyyppi, jos ikä pitää valehdella. En tiedä, mitä muuta lie salannut.
Toinen naisystävä oli jatkuvassa rahapulassa. Teki paljon yötöitä ja silti jatkuvasti rahat loppu. Koska asuivat eri paikkakunnilla, vaikuttihan se niinkin, ettei puoleen kuuhun tämä nainen pystynyt ajamaan isäni luo, bensarahaa ei ollut, ja kun isäni kävi siellä, joutui ostamaan koko viikonlopun ruuat. Tämä selvisi minullekin vasta myöhemmin, kun ihmettelin, miksi erosivat. Nätti oli nainen, mutta miten lie talous ollut kroonisesti niin huonossa jamassa.
Kolmas naisystävä astui kuvioihin, kun isä oli jo yli 60. Korkeasti koulutettu nainen, jolla oli kolme aikuista lasta ja yksi niistä asui kotona. Sen lisäksi että asui äitinsä helmoissa, muutenkin oli koko ajan jaloissa pyörimässä. Ei ihan tavallista, että 25v. poika lähtee ulkomaanmatkalle mukaan kolmanneksi pyöräksi äitinsä ja äidin miesystävän seurassa. Jotain outoa siinä kaverissa muutenkin oli. Tapasin vain kerran, mutta puhui jostain ihmisistä, joita voi palkata seuraamaan, jos haluaa tietää, missä ne liikkuu ja kenen seurassa. Tuli kummallinen oli niistä jutuista. Minä itse asiassa sanoin isälleni, onko hänellä turvallinen olo, kun se outo tyyppi on läsnä ja isäni totesi, että on sillä jotain hoitotaustaa. Mitä lie ollutkin.
Nyt on menossa naisystävä nro 4, joka on minusta muuten mukava, mutta kun kesällä oltiin mökillä yhdessä isäni kutsumana, sehän veti yksinään pari viinipulloa. Isäni on vähän viitannut siihen suuntaan, että tuntuu viikonloput kuluvan saman juomaharrastuksen parissa, olipa vieraita läsnä tai ei. Minulla on itselläni vielä pieniä lapsia, enkä viitsi viedä heitä katsomaan parin viinipullon voimalla hölöttävää tätiä. Olen sanonut, että meillä saa käydä, ja naisystävätär myös tervetullut, selvin päin. Jotenkin tullut tunne, että taitaa tuokin suhde olla hiipumassa.
Aika epätavallinen galleria naisystäviä. Isäsi on jostain syystä valinnut noin.
En ole sama, mutta ei noiden eronneiden vapailla markkinoilla olevien keski-ikäisten tarjonta ihan priimaa ole. Itse ainakin omasta kokemuksesta huomannut, että kaikki hyvät on parisuhteessa.
[/quote] Tosi fiksu veto naisilta, ei tarvitse auttaa tai hoitaa anoppia eikä myöhemmin olla oman miehensä omaishoitaja.
Asuu omassa asunnossa ja noukkii rusinat pullista.
Kun asuu yksin niin ei tarvitse hoitaa ketään esim. jos mies sairastuu, sanoo vain Heippa.[/quote]
Ja sitten saa vielä ihan yksin ja omassa rauhassa kuukahtaa luukussansa tai linnassansa (vai et kai aio elää täällä maan päällä ikuisesti).
[/quote] yhden työkaverin mies jätti sen viidenkympin villityksessä ja meni yhteen itseään 26 vuotta nuoremman naisen kanssa, perustivat perheen nopeassa tahdissa ja saivat kaks lasta 1,5 vuoden ikäerolla. Siinä välissä sai kyllä traumatisoitua omat aikuisuutta lähestyvät lapsensa oikein kunnolla.
Ei tullut miehestä charmikasta vanhaa hyvää pappaikäistä isää saati että pystyis himokkaana seksiä harrastamaan upean nuoren vaimonsa kanssa, ei sit ollenkaan. sai sairauskohtauksen 59-vuotiaana ja jämähti pyörätuoliin, ei toimi alakroppa eikä jalat.
Nuori vaimo ei jaksanut kotona kahta pientä ja yhtä isoa lasta ja olis varmaan itekin saanu sairauskohtauksen jos olis sitä hullunmyllyä jatkanu. Löi sit miehen hoivakotiin. että semmoinen oli tämän sexmachinen tarina joka elvisteli omille lapsilleen miten kova jätkä iskä on kun onnistui pokaamaan nuoren naisen. Nyt kiukuttelee hoivapaikassa ekan liittonsa lapsille kun nämä eivät välitä hänestä ja soittelee ex-vaimolleen että jonkun pitäisi häntä hoitaa, kun vaimo ei välitä. ei ole kivoja tämmöisetkään tarinat. [/quote]
Onkohan tuossa käynyt että sitä on saanut mitä on tilannut.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten pitäisi ymmärtää että pitää elää hetkessä. En ymmärrä miksi ihmiset ovat täysin väärän ajattelumallin vallassa että parisuhteiden pitäisi kestää pitkään. Minulle lyhytkin suhde voi tuoda paljon nautintoa.
Ei elämää voi suunnitella liiaksi. Jos kumppani muuttuu mielestäni välinpitämättömäksi niin minulla on oikeus hakea itselleni uusi. Sehän on vain parisuhde, mitäpä tuosta.
Oletko tuonut/tuotko sille uudelle kumppanille heti aluksi esille ja selväksi nuo sinun periaatteesi sen aikomanne uuden kumppanuuden suhteen?
Miksi sellaista pitäisi tuoda erikseen esille? Asiahan on itsestäänselvyys paitsi niille jotka ovat aivopestyjä perinteisen parisuhdemallin kahleisiin.
Jos on syntynyt 1974 niin voi saada leskeneläkettä 30 vuotta, jos on syntynyt 1975 niin saa vain 10 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Jos on syntynyt 1974 niin voi saada leskeneläkettä 30 vuotta, jos on syntynyt 1975 niin saa vain 10 vuotta.
Kun tekee 30 vuotta töitä 2400 brutto palkalla niin eläke on 1100 netto ja jos on syntynyt 1975 tai nuorempi niin saa leskeneläkettä vain 10 vuotta.
Jos on kesämökki niin ei saa toimeentulotukea lääkkeisiin.
Ystäväni erosi miehestään 25 vuoden avioliiton jälkeen.
Syyt ne tutut; ei tarpeeksi seksiä/läheisyyttä, en ole rakastunut enää, vaikka rakastan häntä jne jne
No... seuraavat kaksi vuotta yritti saada meidät ystävät lähtemään viikonloppuisin yökerhoihin ja vastaaviin. No meillä oli edelleen perheet ja se aika jäänyt taakse jo kauan sitten.
Yksinäisyyttä valitti, tinderin miehet kaikki varattuja seikkailijoita jne jne
Kahden vuoden jälkeen päätti, että haluaakin sen rakastamansa miehen takaisin. Onneksi kyseisellä miehellä selkäranka, eikä edes harkinnut asiaa.
Nyt kulunut viisi vuotta, ystäväporukan juttuihin hän ei ole enää vuosiin osallistunut ja niinä harvoina kertoina, kun tavannut, valittaa elämänsä kurjuutta ja miesten olemassaoloa.
Kannattaisiko edes hiukan miettiä etukäteen, miten voi käydä, kun tekee isoja päätöksiä. Toki hyvinkin voi käydä, eikä esim väkivaltaisessa suhteessa saa tietenkään olla edes sitä seuraavaa minuuttia.