Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?
Siis ei isompaa ongelmaa mutta ei mitään intohimoakaan. Tinderin lihamyllyyn ei kiinnosta näillä kilometreillä enää lähteä. Vaihtoehdot siis joko tämä tai yksin.
Kommentit (714)
501/714
|
19.10.2022 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut muuta kuin aloitustekstin.
Mitä vikaa "ok-suhteessa" on? Pitäiskö kaikkien tuntea /yrittää kokea parisuhteissaan ja etenkin pitkissä liitoissa jotain hemmetin ainutkertaista ja mahtavaa.
Miksi tavallinen ei riittäisi? Se on sitä aitoa oikeaa arkea. Ei joka päivät samanlaisia, mutta eletään ja yhdessä ollaan. Ei voivotella jos ei suurempia ongelmiakaan.Ei pidä koskaan tyytyä mihinkään 50-luvun tyylin tunkkaiseen tapasuhteeseen. Rakkaus on tunne minkä pitää räiskyä ja valua.
Ne jotka puhuvat rakkaudesta valintana tai jonain tahtotilana eivät ymmärrä mitä rakkaus on.
Me elämme täällä vain kerran ja jokaisella on oikeus olla onnellinen. Siksi kannattaa aina erota jos sitä rakkauden tunnetta ei joka ikinen aamu enää ole .
On rakkausihmiseni tehtävä tuoda minulle onnea ja jos hän ei sitä tuo hänet pitää vaihtaa toiseen koska
elämä on liian lyhyt mihinkään työntekoon parisuhteen eteen.
Kuulostat hirveän epäkypsältä ihmiseltä.
Ehkä olisi hyvä nuorena kokea kaikenlaisia tunteita, myös niitä räiskyviä. Näkee että tuollainen rakastumistunne tulee ja menee, ja osaa sitten vanhempana arvostaa sitä tasaista parisuhdetta.
Sen verran täytyy sanoa, etten haluaisi olla parisuhteessa, jossa en pohjimmiltani pitäisi kumppanista. Kyllä siinä sellaista hiljaista tykkäämistä täytyy olla,vaikkei mitään salaniskuja ja ilman väreilyä kö tietenkään enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä erosin samanlaisesta, tosin kyllä miehen aloitteesta. Kohta pari vuotta on eropäätöksestä, ja melkein vuoden ajan mulla on ollut uusi "kaveri". Kyllä sitä voi uuttakin löytää "vanhana".
Ja siis ikää mulla 47.
Minä tapasin uuden aviomieheni 45-vuotiaana, mutta nyt kun olen 50+ kavereita kuunnellut, niin 50 v on aikamoinen raja deittimarkkinoilla.
Jos miehestä kyse, niin +50 vuotiasta nainen harvoin vie enää - jääräksi sanovat, vaikka järkeä se oikeasti on.
Jos naisesta kyse, niin +50 vuotias halajaa nuorempaa miestä, juurikin edellisestä syystä.
Ikärajasta jos taas kyse, molemmilla seksiiin liittyen ongelmia yleisesti, naisella liittyy kuivuuteen ja hormooneihin, johonka saa apteekkikäynnillä helpotuksen, mutta miehellä vaatii lääkärin. Testo hoito hoidetaan puolittain, koska oikea hoito vaatii istukkahormooniakin, hormoonia, jota toki saa, kun testo hoidosta palaa normaaliin vaikkapa lasten tekeminen mielessä. Ilman istukkahormoonia testo hoito kutistaa kivekset. Jos taas lääkäri määrää sitä ja testoa, lääkäri menettää lupansa - laitonta EUssa. Näin ainakin itse olen asiasta lukenut ja ymmärtänyt teston käyttäjänä; tasa-arvo tässäkin siis toteutuu :D
Olkaa vaan naiset ja miehet niiden ihan ok -kumppanienne kanssa. Yksi elämä ja tyhmät kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin ketjua ja kieltämättä hieman yllätyin. Olen kuusikymppinen uusio-sinkkumies. Se mikä yllätti on naisten hirmuinen pelko yksin jäämisestä, ja siitä että eivät kestä olla yksin.
Tuo pelko on niin suuri että mieluummin sinnitellään huononlaisessa parisuhteessa kämppäkaveruus-tyyliin. Niin ikään hämmästyin kuinka pelätään sosiaalista arvonalennusta jos eroaa, ja tepäillään taloudellista pärjäämistä. Odotin, suoraan sanottuna, suomalaisilta naisilta jonkun verran itsenäisempää ja jämäkämpää otetta elämään.
Mutta mitäpä tuo minulle kuuluu, itsekukin tyylillään. Omalla kohdallani tuli ero puolenkymmentä vuotta sitten, kumpikin allekirjoitti eropaperit. Sen avioliiton eväät oli vain kertakaikkiaan syöty.
Kyllä meitä yli viisikymppisiä sinkkumiehiä on paljonkin. Epäilen että tässä asiassa ei vain kysyntä ja tarjonta kohtaa. Omalla kohdallani voisin hyvinkin ajatella seurustelua, mutta en todellakaan mitään avioitumista tai yhteenmuuttoa. Joku voi väittää minua sitoutumiskammoiseksi tai itsekkääksi, ja siinähän väittää. Olen ollut avioliitossa ja asunut yhdessä, ja tiedän millaista se on, ei kiitos enää sitä lajia. Sen sijaan itsellinen fiksu ja mukava nainen jolle on ok elää omissa talouksissaan ja pitää seurustelu seurusteluna ilman sairaalloista läheisriippuvuutta, niin miksei! Tosin ymmärrän tuon mahdollisuuden hyvin epätodennäköisenä, koska en ole miesten parasta A-ryhmää ulkoisesti, taloudellisesti enkä myöskään maantieteellisesti.
Aina voi kuitenkin optimistisesti toivoa...
Ainakin osaat kirjoittaa hyvää suomea. Se on iso plussa.
T:Mies
Jos mikä oli yllättävä palaute, niin tämä. Kiitoksia yhtäkaikki! Jo edesmennyt äidinkielenopettajani olisi varmaankin yhtä aikaa otettu ja hämmästynyt...
Sen sijaan oikea äidinkieleni, siis se jonka opin ensimmäiseksi nyt jo edesmenneltä äidiltäni, on kotiseutuni hyvin tunnistettava murre, se samainen murre jolle naureskellaan ja jota imitoidaan viihdeohjelmissa. Sen käytöstä äidinkielenopettaja ei kiitellyt, mutta oli kyllä näin jälkeenpäin ajatellen varsin pitkämielinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin ketjua ja kieltämättä hieman yllätyin. Olen kuusikymppinen uusio-sinkkumies. Se mikä yllätti on naisten hirmuinen pelko yksin jäämisestä, ja siitä että eivät kestä olla yksin.
Tuo pelko on niin suuri että mieluummin sinnitellään huononlaisessa parisuhteessa kämppäkaveruus-tyyliin. Niin ikään hämmästyin kuinka pelätään sosiaalista arvonalennusta jos eroaa, ja tepäillään taloudellista pärjäämistä. Odotin, suoraan sanottuna, suomalaisilta naisilta jonkun verran itsenäisempää ja jämäkämpää otetta elämään.
Mutta mitäpä tuo minulle kuuluu, itsekukin tyylillään. Omalla kohdallani tuli ero puolenkymmentä vuotta sitten, kumpikin allekirjoitti eropaperit. Sen avioliiton eväät oli vain kertakaikkiaan syöty.
Kyllä meitä yli viisikymppisiä sinkkumiehiä on paljonkin. Epäilen että tässä asiassa ei vain kysyntä ja tarjonta kohtaa. Omalla kohdallani voisin hyvinkin ajatella seurustelua, mutta en todellakaan mitään avioitumista tai yhteenmuuttoa. Joku voi väittää minua sitoutumiskammoiseksi tai itsekkääksi, ja siinähän väittää. Olen ollut avioliitossa ja asunut yhdessä, ja tiedän millaista se on, ei kiitos enää sitä lajia. Sen sijaan itsellinen fiksu ja mukava nainen jolle on ok elää omissa talouksissaan ja pitää seurustelu seurusteluna ilman sairaalloista läheisriippuvuutta, niin miksei! Tosin ymmärrän tuon mahdollisuuden hyvin epätodennäköisenä, koska en ole miesten parasta A-ryhmää ulkoisesti, taloudellisesti enkä myöskään maantieteellisesti.
Aina voi kuitenkin optimistisesti toivoa...
En tiedä, mitä muut tarkoittavat yksinäisyydellä, mutta minä tarkoitan yksinäisyyttä ilman kumppanuutta. Nyt minulla on avioliitto, ja mies on tuki ja turvani. Pelkään yksinäisyyttä vain siinä mielessä, että menettäisin tämän ainutlaatuisen ihmissuhteen, ja ystävän.
Olemme aika paljon erossa toisistamme, enkä pelkää olla yksin. Introverttina rakastan yksinäisyyttä. Vaikka olen paljon yksin, niin minulla on sisäinen turva, että on the mies, jonka kanssa kuljemme elämää rinnakkain.
Tämä on toinen avioliittoni, ja olin eron jälkeen monta vuotta sinkkuna. Se oli ihan mukavaa aikaa, juuri niin paljon on tekemistä ja sosiaalisia suhteita kuin itse haluaa. Ei, en ollut yksinäinen, eikä siinä ajassa ollut mitään pelättävää.
Nyt vain tiedän enemmän, mitä menetän, jos menetän mieheni.
Todennäköisesti puhumme hyvin suurelta osin samasta asiasta. Tuli semmoinen mielikuva että erosi jälkeen tiesit pärjääväsi yksinkin, jos niin on ollakseen. Löysit kuitenkin kumppanin joka oli sinulle sopiva ja hyvä. Itselläni on tilanne se, että olen eroni jälkeen tilanteessa jossa tiedän että pärjään tarvittaessa yksinkin. Jos jostakin the nainen ilmestyy, niin en hanttiin laita. Mutta hänen on tosiaankin oltava the nainen. Näillä kilometreillä en halua "kaikki kelpaa kellä on hame ja hengittää" seurustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,samoja ajatuksia täälläkin,ollako vai eikö olla?Joo ja seksi ei ole tärkeä jos parisuhde muuten on hyvä!
Itselläni on mies joka ei juurikaan puhu kanssani mitään!Se vasta on ärsyä,olen yksin 24/7 enimmäkseen!
Kovasti haluaisin lähteä mutta taloudellinen tilanne sen estää!!!
Jos alkaa tunkkasta olemaan makkarissa naintien aikaan,
niin ikkunat aukki koko kämppästä!
Hikikö vaiko paskako, pierutko siellä ilmaa korventaa?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennemmin kysyisin, kannattaako jäädä suhteeseen, joka on vain ihan ok?
Ei tähän ole oikeaa vastausta. Tässä ketjussa on hyviä argumentteja ja näkökulmia,joita voi kohdallaan miettiä. Huomaa, että jotkut suhtautuu asiaan tunteen palolla,ikään kuin asia todellakin olisi mustavalkoinen.
Vähiten ääntä tässä keskustelussa ehkä on saanut suhteen korjaaminen, siihen sitoutuminen vaikeuksista huolimatta ja asian pöydälle nostaminen: "mitä voimme tehdä yhdessä tehdä,jotta tämä suhde muuttuu meille molemmille mukavammaksi, ja mitä uutta haluamme siihen tuoda, ja mitä nykyisessä suhteessa on sellaista joka on itselle ja toiselle tärkeää säilyttää". Tämä ei edes vaadi mitään ihmetemppuja,jos keskusteluyhteys on kunnossa. Aikaa ja sitoutumista kylläkin.
Meillä pitkä ja laimentunut suhde saatiin toimimaan ihan uudella tavalla näillä aineksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aina kannattaa lähteä jos ei ole tyytyväinen, terv. toisella ja erittäin hyvällä kierroksella oleva. ps. se 50 ei ole mikään raja, tuntuu että muitakin täyspäisiä "yli-ikäisiä" löytyy vapaana
siitä vaan kirjoitti:
aina kannattaa lähteä jos ei ole tyytyväinen, terv. toisella ja erittäin hyvällä kierroksella oleva. ps. se 50 ei ole mikään raja, tuntuu että muitakin täyspäisiä "yli-ikäisiä" löytyy vapaana
Tämä on sitä oikeaa ja ajan hengen mukaan uudistunutta parisuhdeajattelua. Tärkein asia elämässäsi olet sinä itse ja sinun tarpeesi ja nautintosi.
Vielä kuitenkin tarvitaan paljon paikalleen jämähtäneen perinteisen parisuhdemallin perusteellista pöyhimistä ja tuulettamista jotta ihmiset ymmärtävät uudistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on seksi vähentynyt huomattavasti ja syy on lähestulkoon stressiä aiheuttavat teinit ja vuorotyö. Välillä tuntuu ettei mies enää halua minua ja täytyy sanoa ettei seksi ole enää itsellekään ekana mielessä. Tiedän et miehet ovat vielä viriilejä pitkään ja ehkä tässä käy joku päivä niin et hänellä on toinen nainen ja eroamme.
Vierailija kirjoitti:
"Ihan ok" tarkoittaa oikeasti todella syvältä olevaa suhdetta. Ei kukaan sanoisi oikeasta ystävyyssuhteestakaan, että se on vain "ihan ok".
"Ihan o" on lähimpänä huonoa työsuhdetta, jossa ollaan vain sen takia, että saadaan rahaa. Valitettavasti iso osa parisuhteissa olevista on vajonnut juuri tällä avoin pohjalle. Jonkun usein luuloteltujen ("lasten takia" jne) ihmiset uhraavat oman elämänsä.
"Ihan OK" suhde tarkoittaa, että eletään suhteessa jonkun (melkeinpä se ja sama, kenen) kanssa, ja on käynyt sen verran hyvä tuuri, että se suhde on noin suurinpiirtein siedettävä eikä kauheasti ole riitoja. Kulissit kunnossa ja voi käydä sukujuhlissa patsastelemassa ja vaikuttaa yhteiskuntakelpoiselta muutenkin.
Jollekulle tuo on riittävää, jollekulle ei.
Itse ajattelen asiasta näin:
"Älä valitse sitä, jonka kanssa voisit elää. Valitse se, jota ilman et voi elää."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ihan ok" tarkoittaa oikeasti todella syvältä olevaa suhdetta. Ei kukaan sanoisi oikeasta ystävyyssuhteestakaan, että se on vain "ihan ok".
"Ihan o" on lähimpänä huonoa työsuhdetta, jossa ollaan vain sen takia, että saadaan rahaa. Valitettavasti iso osa parisuhteissa olevista on vajonnut juuri tällä avoin pohjalle. Jonkun usein luuloteltujen ("lasten takia" jne) ihmiset uhraavat oman elämänsä.
"Ihan OK" suhde tarkoittaa, että eletään suhteessa jonkun (melkeinpä se ja sama, kenen) kanssa, ja on käynyt sen verran hyvä tuuri, että se suhde on noin suurinpiirtein siedettävä eikä kauheasti ole riitoja. Kulissit kunnossa ja voi käydä sukujuhlissa patsastelemassa ja vaikuttaa yhteiskuntakelpoiselta muutenkin.
Jollekulle tuo on riittävää, jollekulle ei.
Itse ajattelen asiasta näin:
"Älä valitse sitä, jonka kanssa voisit elää. Valitse se, jota ilman et voi elää."
Valitse se, jota ilman et voi elää-lause kuvaa sairaalloista riippuvuutta jostain toisesta ihmisestä. Ei ole olemassa mitään sielunkumppaneita tai kaksoisliekkejä. Molemmat asiat ovat itsetunnoltaan heikkojen ihmisten defenssejä sille että eivät kykene kohtaamaan itseään ensin vaan hyväksyntää ja ihailua haetaan toisesta ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin ketjua ja kieltämättä hieman yllätyin. Olen kuusikymppinen uusio-sinkkumies. Se mikä yllätti on naisten hirmuinen pelko yksin jäämisestä, ja siitä että eivät kestä olla yksin.
Tuo pelko on niin suuri että mieluummin sinnitellään huononlaisessa parisuhteessa kämppäkaveruus-tyyliin. Niin ikään hämmästyin kuinka pelätään sosiaalista arvonalennusta jos eroaa, ja tepäillään taloudellista pärjäämistä. Odotin, suoraan sanottuna, suomalaisilta naisilta jonkun verran itsenäisempää ja jämäkämpää otetta elämään.
Mutta mitäpä tuo minulle kuuluu, itsekukin tyylillään. Omalla kohdallani tuli ero puolenkymmentä vuotta sitten, kumpikin allekirjoitti eropaperit. Sen avioliiton eväät oli vain kertakaikkiaan syöty.
Kyllä meitä yli viisikymppisiä sinkkumiehiä on paljonkin. Epäilen että tässä asiassa ei vain kysyntä ja tarjonta kohtaa. Omalla kohdallani voisin hyvinkin ajatella seurustelua, mutta en todellakaan mitään avioitumista tai yhteenmuuttoa. Joku voi väittää minua sitoutumiskammoiseksi tai itsekkääksi, ja siinähän väittää. Olen ollut avioliitossa ja asunut yhdessä, ja tiedän millaista se on, ei kiitos enää sitä lajia. Sen sijaan itsellinen fiksu ja mukava nainen jolle on ok elää omissa talouksissaan ja pitää seurustelu seurusteluna ilman sairaalloista läheisriippuvuutta, niin miksei! Tosin ymmärrän tuon mahdollisuuden hyvin epätodennäköisenä, koska en ole miesten parasta A-ryhmää ulkoisesti, taloudellisesti enkä myöskään maantieteellisesti.
Aina voi kuitenkin optimistisesti toivoa...
En tiedä, mitä muut tarkoittavat yksinäisyydellä, mutta minä tarkoitan yksinäisyyttä ilman kumppanuutta. Nyt minulla on avioliitto, ja mies on tuki ja turvani. Pelkään yksinäisyyttä vain siinä mielessä, että menettäisin tämän ainutlaatuisen ihmissuhteen, ja ystävän.
Olemme aika paljon erossa toisistamme, enkä pelkää olla yksin. Introverttina rakastan yksinäisyyttä. Vaikka olen paljon yksin, niin minulla on sisäinen turva, että on the mies, jonka kanssa kuljemme elämää rinnakkain.
Tämä on toinen avioliittoni, ja olin eron jälkeen monta vuotta sinkkuna. Se oli ihan mukavaa aikaa, juuri niin paljon on tekemistä ja sosiaalisia suhteita kuin itse haluaa. Ei, en ollut yksinäinen, eikä siinä ajassa ollut mitään pelättävää.
Nyt vain tiedän enemmän, mitä menetän, jos menetän mieheni.
Todennäköisesti puhumme hyvin suurelta osin samasta asiasta. Tuli semmoinen mielikuva että erosi jälkeen tiesit pärjääväsi yksinkin, jos niin on ollakseen. Löysit kuitenkin kumppanin joka oli sinulle sopiva ja hyvä. Itselläni on tilanne se, että olen eroni jälkeen tilanteessa jossa tiedän että pärjään tarvittaessa yksinkin. Jos jostakin the nainen ilmestyy, niin en hanttiin laita. Mutta hänen on tosiaankin oltava the nainen. Näillä kilometreillä en halua "kaikki kelpaa kellä on hame ja hengittää" seurustelua.
Juuri näin. Mieluummin sellainen kumppani joka ihan oikeasti kolahtaa, vähän sinnepäin -versio ei riitä. Ei ole tarvetta värvätä ihan ok-kumppania vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin ja että olisi joku turva ja tuki.
Monilla naisilla elämässä ei oo paljon muuta kuin se mies,
niin onhan se silloin tärkeää että suhteen pitää olla kertakaikkisen upea, tsi elämä on tyhjää ja turhaa,
itseä kiinnostaa täällä maailmassa ihan kaikki muut asiat kun miehet, harmi vaan kun kroppa on ihan nymfo niin niitä miehiä pakko olla että saa kropan hiljaseks, mutta muuten ihan sama suhteen muu tila, kun se ei oikeastaan edes kiinnosta, kuhan joku on siinä tyydyttämässä tietyt tarpeet.
Kannattaa. Löysin sielunkumppanini ja elämäni rakkauden 42-vuotiaana ja olen onnellisempi kuin koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut muuta kuin aloitustekstin.
Mitä vikaa "ok-suhteessa" on? Pitäiskö kaikkien tuntea /yrittää kokea parisuhteissaan ja etenkin pitkissä liitoissa jotain hemmetin ainutkertaista ja mahtavaa.
Miksi tavallinen ei riittäisi? Se on sitä aitoa oikeaa arkea. Ei joka päivät samanlaisia, mutta eletään ja yhdessä ollaan. Ei voivotella jos ei suurempia ongelmiakaan.Ei pidä koskaan tyytyä mihinkään 50-luvun tyylin tunkkaiseen tapasuhteeseen. Rakkaus on tunne minkä pitää räiskyä ja valua.
Ne jotka puhuvat rakkaudesta valintana tai jonain tahtotilana eivät ymmärrä mitä rakkaus on.
Me elämme täällä vain kerran ja jokaisella on oikeus olla onnellinen. Siksi kannattaa aina erota jos sitä rakkauden tunnetta ei joka ikinen aamu enää ole .
On rakkausihmiseni tehtävä tuoda minulle onnea ja jos hän ei sitä tuo hänet pitää vaihtaa toiseen koska
elämä on liian lyhyt mihinkään työntekoon parisuhteen eteen.Ei onnistu kaikille niin helposti uuden löytäminen.
Olen samaa mieltä. Ei löydy helposti.
Minä erosin 32 vuotiaana miehestä. Meni sitten 13 vuotta ilman suhdetta.
Kannattaa olla rehellinen myös itselleen. Antaako tämä suhde mitä. Tietenkin jos on rakkautta, kunnioitusta, on hyvä olla yhdessä, saa myös omaa tilaa, yhteisiä intressejä, keskusteluita, tietenkin seksiä molemmin puolin myös niin mikä ettei, forever,