Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?
Siis ei isompaa ongelmaa mutta ei mitään intohimoakaan. Tinderin lihamyllyyn ei kiinnosta näillä kilometreillä enää lähteä. Vaihtoehdot siis joko tämä tai yksin.
Kommentit (714)
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä lukea näitä kommentteja omasta perspektiivistäni: olen aina elänyt yksin. Vanheneminen yksin ei pelota. Oikein mikään ei pelota. Tiedän toki, että vaikeuksia voi tulla, mutta niihin löytyy jokin ratkaisu.
Sinä et vain tiedä, mitä ihminen menettää, kun menettää kumppanin, meidät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut muuta kuin aloitustekstin.
Mitä vikaa "ok-suhteessa" on? Pitäiskö kaikkien tuntea /yrittää kokea parisuhteissaan ja etenkin pitkissä liitoissa jotain hemmetin ainutkertaista ja mahtavaa.
Miksi tavallinen ei riittäisi? Se on sitä aitoa oikeaa arkea. Ei joka päivät samanlaisia, mutta eletään ja yhdessä ollaan. Ei voivotella jos ei suurempia ongelmiakaan.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut muuta kuin aloitustekstin.
Mitä vikaa "ok-suhteessa" on? Pitäiskö kaikkien tuntea /yrittää kokea parisuhteissaan ja etenkin pitkissä liitoissa jotain hemmetin ainutkertaista ja mahtavaa.
Miksi tavallinen ei riittäisi? Se on sitä aitoa oikeaa arkea. Ei joka päivät samanlaisia, mutta eletään ja yhdessä ollaan. Ei voivotella jos ei suurempia ongelmiakaan.
Ei pidä koskaan tyytyä mihinkään 50-luvun tyylin tunkkaiseen tapasuhteeseen. Rakkaus on tunne minkä pitää räiskyä ja valua.
Ne jotka puhuvat rakkaudesta valintana tai jonain tahtotilana eivät ymmärrä mitä rakkaus on.
Me elämme täällä vain kerran ja jokaisella on oikeus olla onnellinen. Siksi kannattaa aina erota jos sitä rakkauden tunnetta ei joka ikinen aamu enää ole .
On rakkausihmiseni tehtävä tuoda minulle onnea ja jos hän ei sitä tuo hänet pitää vaihtaa toiseen koska
elämä on liian lyhyt mihinkään työntekoon parisuhteen eteen.
Näin yli 50v miehenä kun olen jo nähnyt maailmaa, naisia ja todella surkeita parisuhteita, joissa ollaan suunnilleen saman ikäisiä, tiedä tehneeni oikean ratkaisun. Otin vaimoksi naisen, joka oli neitsyt, kulttuurista, jossa vaalitaan perinteisiä perhearvoja, on n. 20v nuorempi, erittäin kaunis ja meillä peitto heiluu päivittäin jne jne jne.
No siis, jos puolison kanssa on helppoa elää ja kiva tunne, kun istuu lähellä, jatkaisin suhdetta kyllä, oli seksiä tai ei. Keskusteluyhteys on tärkeä, samoin halu tehdä asioita yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut muuta kuin aloitustekstin.
Mitä vikaa "ok-suhteessa" on? Pitäiskö kaikkien tuntea /yrittää kokea parisuhteissaan ja etenkin pitkissä liitoissa jotain hemmetin ainutkertaista ja mahtavaa.
Miksi tavallinen ei riittäisi? Se on sitä aitoa oikeaa arkea. Ei joka päivät samanlaisia, mutta eletään ja yhdessä ollaan. Ei voivotella jos ei suurempia ongelmiakaan.Ei pidä koskaan tyytyä mihinkään 50-luvun tyylin tunkkaiseen tapasuhteeseen. Rakkaus on tunne minkä pitää räiskyä ja valua.
Ne jotka puhuvat rakkaudesta valintana tai jonain tahtotilana eivät ymmärrä mitä rakkaus on.
Me elämme täällä vain kerran ja jokaisella on oikeus olla onnellinen. Siksi kannattaa aina erota jos sitä rakkauden tunnetta ei joka ikinen aamu enää ole .
On rakkausihmiseni tehtävä tuoda minulle onnea ja jos hän ei sitä tuo hänet pitää vaihtaa toiseen koska
elämä on liian lyhyt mihinkään työntekoon parisuhteen eteen.
Ei onnistu kaikille niin helposti uuden löytäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuoden kohdalla tulee tasaista, 30 vuoden vielä enemmän ja 40 vuoden jälkeen se on aika hiljaa köröttelyä. se on ihan normaalia, että eri aikoina tuntuu erilaiselta. samoin seksielämä laimenee ja se on ihan syystäkin. elämästä voi nauttia myös hormonitoiminnan lakattua ja hiljennettyä. miehille on nykyään myös hormonikorvaushoitoja keski-iässä, kuten naisillekkin. eroaminen ei mitenkään ratkaise sitä, että sinä vanhenet.
En tiedä mitä tarkoitat tasaisella, mutta olen lukenut tutkimuksia joiden mukaan esim seksielämä on parhaimmillaan kun yhteiseloa alkaa olla takana tuo 30 vuotta. Ja mitä itse olen nähnyt pitkään yhdessä olleita pareja, suhde saattaa olla kuopassa siinä 15-20 v jälkeen mutta jos siitä päästään yli niin sitten paraneekin koko ajan eteenpäin mennessä. Tuo on aika stereotyyppinen käsitys että suhde koko ajan vain laimenee. Se ei pidä paikkaansa.
Ne tutkimukset minäkin haluaisin nähdä. Jos on menty yhteen noin kolmikymppisinä niin seksielämä ei varmasti ole parasta mahdollista 60+-vuotiaana. Vanhanaikainen rakkaus sitä vastoin voi olla parhaimmillaan, jos täällä painotettu kumppanuus ja ystävyys on syvää ja kunnioittavaa toista kohtaan. Rakkaus ja seksielämä ovat eri asioita, joskaan eivät luonnollisestikaan toisiaan poissulkevia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut muuta kuin aloitustekstin.
Mitä vikaa "ok-suhteessa" on? Pitäiskö kaikkien tuntea /yrittää kokea parisuhteissaan ja etenkin pitkissä liitoissa jotain hemmetin ainutkertaista ja mahtavaa.
Miksi tavallinen ei riittäisi? Se on sitä aitoa oikeaa arkea. Ei joka päivät samanlaisia, mutta eletään ja yhdessä ollaan. Ei voivotella jos ei suurempia ongelmiakaan.Ei pidä koskaan tyytyä mihinkään 50-luvun tyylin tunkkaiseen tapasuhteeseen. Rakkaus on tunne minkä pitää räiskyä ja valua.
Ne jotka puhuvat rakkaudesta valintana tai jonain tahtotilana eivät ymmärrä mitä rakkaus on.
Me elämme täällä vain kerran ja jokaisella on oikeus olla onnellinen. Siksi kannattaa aina erota jos sitä rakkauden tunnetta ei joka ikinen aamu enää ole .
On rakkausihmiseni tehtävä tuoda minulle onnea ja jos hän ei sitä tuo hänet pitää vaihtaa toiseen koska
elämä on liian lyhyt mihinkään työntekoon parisuhteen eteen.
Samaa mieltä. Jos suhteeni antaisi vähemmän kuin ottaa, niin olisin valmis lähtemään melko nopeasti. Elämä on todellakin liian lyhyt käytettäväksi epätyydyttäviin ihmissuhteisiin, kun muutakin on. Kaikki suhteeni ovat olleet pitkiä, koska en ole ikinä pariutunut helposti, vaan olen hyvin valikoiva. Valitettavasti ihmiset muuttuvat ajan oloon, niin varmasti minäkin ja näin ollen suhteet ovat tulleet tiensä päähän.
Vierailija kirjoitti:
Näin yli 50v miehenä kun olen jo nähnyt maailmaa, naisia ja todella surkeita parisuhteita, joissa ollaan suunnilleen saman ikäisiä, tiedä tehneeni oikean ratkaisun. Otin vaimoksi naisen, joka oli neitsyt, kulttuurista, jossa vaalitaan perinteisiä perhearvoja, on n. 20v nuorempi, erittäin kaunis ja meillä peitto heiluu päivittäin jne jne jne.
Dementia-vaarin päiväunet taas palstoilla 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsesi kannalta ei kannata, mutta voisithan sentään pelastaa puolisosi pystyyn kuolemalta. Omantunnon kysymys siis.
Vierailija kirjoitti:
Näin yli 50v miehenä kun olen jo nähnyt maailmaa, naisia ja todella surkeita parisuhteita, joissa ollaan suunnilleen saman ikäisiä, tiedä tehneeni oikean ratkaisun. Otin vaimoksi naisen, joka oli neitsyt, kulttuurista, jossa vaalitaan perinteisiä perhearvoja, on n. 20v nuorempi, erittäin kaunis ja meillä peitto heiluu päivittäin jne jne jne.
Juu niin varmasti. Sovitaan vaikka näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi kohtalo päätti puolestani ja jouduin sinkkumarkkinoille 47 vuotiaana. Löysin mielettömän ihanan miehen, rakastuimme ja olemme saanut elää aivan mahtavassa parisuhteessa viimeiset 4 vuotta. Puistattaa ajatuskin, että olisin tyytynyt kitumaan loppuelämäni suhteessa, joka ei tyydyttänyt kumpaakaan osapuolta. Nyt olen onnellinen, kun rinnalla on minulle täydellisesti sopiva kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ne muutkaan miehet seksiä meidän viisikymppisten naisten kanssa halua. Itse ole ns kaveri mieheni kanssa.
Viisikymppisen miehen kannattaakin ottaa nuorempi nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille kaupataan ihannetta, että kiintymyksen ja ihmissuhteen edellytys on yhdyntä ja sen vaatimuksena on kohtalainen ulkonäkö. Kutsutaan sitä sitten läheisyydeksi, romantiikaksi tms.
("Romanttinen rakkaus" muuten tarkoitti alkujaan ihan muuta, kaukoisaa kaipuuta.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläkin suhde jossa muuten kaikki pelaa hyvin mutta seksiä ei ole. Eikä oikein toisaalta houkuta lähteä pelkän seksin takia. Ja ehkä ne parhaimmat seksikokemukset on olleet nuorempana sellaisien kanssa joiden kanssa ei olisi kuitenkaan toimivaa parisuhteen tyyppistä saanut aikaan. Sinkku aikoina myös huomannut että, on paljon naisia joista saisi seksiseuraa mutta parempi olla tapaamatta sillä vaikka seksiä saisikin niin siinä mukana myös ongelmia jotka seuraa jos vähänkin enempään kanssakäymiseen alkaa. Tosi paljon jotain mt-ongelmaisia joukossa oma duuni löytää sellainen kenen kanssa ei tule sitten samalla ongelmia joihin hänen toimestaan olet jotenkin joutumassa mukaan.
Tuo on totta. On naisia joilta voisi saada seksiä, mutta juurikin ne mukana tulevat ongelmat aiheuttavat ajatuksen että "eipä tuo kuitenkaan niin paljoa mieli tee". Osasta näkee päällepäinkin minkälaisia kompleksipesäkkeitä ovat.
Voi että, suunnilleen ikäiseni, ehkä hieman pyöreä nainen, normaalilla pääkopalla ja silmäkulmien naurunrypyillä, jos sellaisen löytäisin niin voisin vakavasti harkita seurustelua....
Niin, osalla naisista on aika kamalia kokemuksia takana.
Olen ymmärtänyt, että on hyvä olla yksin eikä ahdista, mutta ihmiset jotka puuttuvat toisten asioihin, arvostelevat negatiivisesti, vähättelevät ja mitätöivät muita ovat niitä ihmisiä, jotka aiheuttavat pahaa oloa muille. Elämä on ihanaa, kun ei tarvitse tuollaisten ihmisten kanssa olla tekemisissä.
Ei kenelläkään tule mielenterveysongelmia, jos saa itse päättää mitä tekee.
Yleensä vain saattaa suvussa, lapsuudenperheessä olla noita pahaa oloa aiheuttavia ihmisiä.
Esim. meillä tätini antoi 9 kuukauden ikäiselle vauvalleni suklaata mitään minulta kysymättä. Sairaita ihmisiä löytyy. Mielestäni äidin pitäisi tai olisi täytynyt saada itse päättää milloin lapsi saa syödä karkkia.
Ja kommentoit ketjuun, joka on nimeltään https://www.vauva.fi/keskustelu/4849926/kannattaako-enaa-keski-ikaisena… koska. ??????
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin ketjua ja kieltämättä hieman yllätyin. Olen kuusikymppinen uusio-sinkkumies. Se mikä yllätti on naisten hirmuinen pelko yksin jäämisestä, ja siitä että eivät kestä olla yksin.
Tuo pelko on niin suuri että mieluummin sinnitellään huononlaisessa parisuhteessa kämppäkaveruus-tyyliin. Niin ikään hämmästyin kuinka pelätään sosiaalista arvonalennusta jos eroaa, ja tepäillään taloudellista pärjäämistä. Odotin, suoraan sanottuna, suomalaisilta naisilta jonkun verran itsenäisempää ja jämäkämpää otetta elämään.
Mutta mitäpä tuo minulle kuuluu, itsekukin tyylillään. Omalla kohdallani tuli ero puolenkymmentä vuotta sitten, kumpikin allekirjoitti eropaperit. Sen avioliiton eväät oli vain kertakaikkiaan syöty.
Kyllä meitä yli viisikymppisiä sinkkumiehiä on paljonkin. Epäilen että tässä asiassa ei vain kysyntä ja tarjonta kohtaa. Omalla kohdallani voisin hyvinkin ajatella seurustelua, mutta en todellakaan mitään avioitumista tai yhteenmuuttoa. Joku voi väittää minua sitoutumiskammoiseksi tai itsekkääksi, ja siinähän väittää. Olen ollut avioliitossa ja asunut yhdessä, ja tiedän millaista se on, ei kiitos enää sitä lajia. Sen sijaan itsellinen fiksu ja mukava nainen jolle on ok elää omissa talouksissaan ja pitää seurustelu seurusteluna ilman sairaalloista läheisriippuvuutta, niin miksei! Tosin ymmärrän tuon mahdollisuuden hyvin epätodennäköisenä, koska en ole miesten parasta A-ryhmää ulkoisesti, taloudellisesti enkä myöskään maantieteellisesti.
Aina voi kuitenkin optimistisesti toivoa...
Ainakin osaat kirjoittaa hyvää suomea. Se on iso plussa.
T:Mies
Vierailija kirjoitti:
Näin yli 50v miehenä kun olen jo nähnyt maailmaa, naisia ja todella surkeita parisuhteita, joissa ollaan suunnilleen saman ikäisiä, tiedä tehneeni oikean ratkaisun. Otin vaimoksi naisen, joka oli neitsyt, kulttuurista, jossa vaalitaan perinteisiä perhearvoja, on n. 20v nuorempi, erittäin kaunis ja meillä peitto heiluu päivittäin jne jne jne.
Vaimosi tuulettaa petivaatteet päivittäin?
Vai muuten vaan ravistaa kun sijaa vuoteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläkin suhde jossa muuten kaikki pelaa hyvin mutta seksiä ei ole. Eikä oikein toisaalta houkuta lähteä pelkän seksin takia. Ja ehkä ne parhaimmat seksikokemukset on olleet nuorempana sellaisien kanssa joiden kanssa ei olisi kuitenkaan toimivaa parisuhteen tyyppistä saanut aikaan. Sinkku aikoina myös huomannut että, on paljon naisia joista saisi seksiseuraa mutta parempi olla tapaamatta sillä vaikka seksiä saisikin niin siinä mukana myös ongelmia jotka seuraa jos vähänkin enempään kanssakäymiseen alkaa. Tosi paljon jotain mt-ongelmaisia joukossa oma duuni löytää sellainen kenen kanssa ei tule sitten samalla ongelmia joihin hänen toimestaan olet jotenkin joutumassa mukaan.
Tuo on totta. On naisia joilta voisi saada seksiä, mutta juurikin ne mukana tulevat ongelmat aiheuttavat ajatuksen että "eipä tuo kuitenkaan niin paljoa mieli tee". Osasta näkee päällepäinkin minkälaisia kompleksipesäkkeitä ovat.
Voi että, suunnilleen ikäiseni, ehkä hieman pyöreä nainen, normaalilla pääkopalla ja silmäkulmien naurunrypyillä, jos sellaisen löytäisin niin voisin vakavasti harkita seurustelua....
Niin, osalla naisista on aika kamalia kokemuksia takana.
Olen ymmärtänyt, että on hyvä olla yksin eikä ahdista, mutta ihmiset jotka puuttuvat toisten asioihin, arvostelevat negatiivisesti, vähättelevät ja mitätöivät muita ovat niitä ihmisiä, jotka aiheuttavat pahaa oloa muille. Elämä on ihanaa, kun ei tarvitse tuollaisten ihmisten kanssa olla tekemisissä.
Ei kenelläkään tule mielenterveysongelmia, jos saa itse päättää mitä tekee.
Yleensä vain saattaa suvussa, lapsuudenperheessä olla noita pahaa oloa aiheuttavia ihmisiä.
Esim. meillä tätini antoi 9 kuukauden ikäiselle vauvalleni suklaata mitään minulta kysymättä. Sairaita ihmisiä löytyy. Mielestäni äidin pitäisi tai olisi täytynyt saada itse päättää milloin lapsi saa syödä karkkia.
Olin ihan h-moilasena työpaikan kahvitauolla, kun yksi työkaveri sanoi, että ei ole vielä antanut puolitoista vuotiaalle lapselleen karkkia.
Siis onko sukuja, jossa äiti saa ihan itse päättää tuosta asiasta.
Kukas sitten päättää jos ei äiti?
Meillä sukulaiset ja anoppi on antaneet suklaata ja jäätelöä niin että minulta ei ole kysytty mitään.
Ja anoppi sanoi, että moni isovanhempi antaa kuulemma salaa vauvalle jäätelöä ja suklaata.
Tuo oli minusta juuri tosi masentavaa, että joutui kilpailemaan anopin kanssa, että kumpi ehtii mitäkin kiinteää ruokaa tai herkkuja antamaan. Ja kummalla on oikeus valita vauvalle tai taaperolle juhlavaatteet ja lakata ensimmäisen kerran lapsen kynnet.
Terveydenhoitaja sanoi, että anopin käyttäytymiseen ei voi vaikuttaa, mutta siitä mitä itse asiasta ajattelee pahoittaako mielensä vai ei niin siihen voi kuulemma vain itse vaikuttaa.
Menkää hei oikeaan ketjuun. Tämän nimi on https://www.vauva.fi/keskustelu/4849926/kannattaako-enaa-keski-ikaisena…
"Ihan ok" tarkoittaa oikeasti todella syvältä olevaa suhdetta. Ei kukaan sanoisi oikeasta ystävyyssuhteestakaan, että se on vain "ihan ok".
"Ihan o" on lähimpänä huonoa työsuhdetta, jossa ollaan vain sen takia, että saadaan rahaa. Valitettavasti iso osa parisuhteissa olevista on vajonnut juuri tällä avoin pohjalle. Jonkun usein luuloteltujen ("lasten takia" jne) ihmiset uhraavat oman elämänsä.
Olin naimisissa ja kaikki oli periaatteessa ok, tuttua ja turvallista, mutta intohimosta ei voinut enää puhua ja olimme kasvaneet kuitenkin erillemme. Minä hoidin talouden ja lapset, oli omiakin harrastuksia, mies katsoi televisiota. Yksi kaunis päivä sitten mitta tuli täyteen, aivan varoittamatta. Olin tuskaillut terveyteni kanssa. Vaihtoehtoja sairaudelle oli kaksi, toinen kohtalokas, toinen harmittomampi juttu. Sain tietää, että sairauteni oli se parempi vaihtoehto. Iloisena toimitin asiaa miehelle, joka sen sijaan, että olisi iloinnut kanssani, kommentoi televisio-ohjelmaa. Siitä hetkestä mulla lähti käyntiin eroprosessi. Noin vain. Tulin siihen tulokseen, että pärjään vallan hyvin yksinkin, jos niikseen tulee.
Nyt mulla on uusi suhde, eikä kaduta ollenkaan.