Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?
Siis ei isompaa ongelmaa mutta ei mitään intohimoakaan. Tinderin lihamyllyyn ei kiinnosta näillä kilometreillä enää lähteä. Vaihtoehdot siis joko tämä tai yksin.
Kommentit (714)
Jos on pelkkä intohimon puute niin miettisin kyllä kahdesti. Seksiä saat joo varmasti jos eroat, mutta menettääkö siinä aidon kumppanuuden, arvostuksen, luottamuksen. Se ihan oikeasti ei ole se ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolella. Jos taas haluaa olla yksin niin go for it. Intohimoa voi yrittää kuitenkin tuoda suhteeseen, mutta kumppanuuden syntyminen on vuosien työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vinkki: älä vielä eroa, vaan lataa Tinder ja OkCupid yms ja katso, löytyykö uutta kaveria. Eroa, kun olet tavannut jonkun intohimoisemman rakastajan. Ei tarvitse sitten pelätä jäävänsä yksin.
sitten sitä kyllä jää yksin jos panostaa vaan seksiin, eli aloitetaan tutustuminen toiseen seisoen ei maaten.
Näin 58-vuotiaana olen sitä mieltä, ettei kuolleeseen suhteeseen kannata jäädä. Löysin puoli vuotta sitten upean, kouluttautuneen miehen, joka loistaa älyllisesti, mutta erotiikka myös vahvasti mukana.
Ei 50v ole mikään raja, jonka jälkeen odotellaan kuolemaa, Vaan silloin otetaan ilo irti elämästä. Se, oletko haluttava markkinoilla, riippuu siitä, mihin itse olet valmis. Jos ilme on nyrpeä ja olemus sitä kuolemaa odottava, miksi kukaan siitä kiinnostuisi, ethä sinä itsekään. Itse olen pieni, pyöreä, positiivinen nainen, joka rakastaa itseään ja elämää. Ei ole ollut ongelmaa löytää seuraa, sekä pano- että seurutelusuhteisiin.
Hihii, nää on ihanaa viihdettä nää ketjut, jossa narsistimiehet käy uhoilemassa "vanha nainen sitä ja tätä" -juttujaan. Voi vain kuvitella, mitä kolhuja saaneet jo "äidinmaidossa" ja ihana naisviha tursuaa vieläkin ulos :D. Vihatkaa ihan rauhassa, levossa. Se on luonnollista ja ihan ok. Viha tosin on aina pohjimmiltaan itsevihaa, eli jos kehittyä haluaa, kannattaa miettiä itsevihansa juuria (ja tosiaan, kenenkäänhän ei tarvitse panna ketään sellaista, joka ei kiinnosta).
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole tähän mitään apua antaa, pelkkää nyökyttelyä, että samassa veneessä ollaan. Suhde on ihan ok, eräänlaista kumppanuutta, ei fyysistä läheisyyttä eikä sen kaipuuta ainakaan minun puoleltani, mies tuntuu haluavan ainakin halauksia ja pieniä pusuja, seksiä ei ole koskaan kanssani oikein halunnut. Ikää nyt yli viisikymmentä, ja kykenen kyllä vielä tunteisiin, ihastun ulkopuolisiin helposti, oma mies on vain se kaveri tai hyvä ystävä. Mutta eihän minulla olisi mahdollisuutta uuteen suhteeseen, jos tästä lähtisin. Vaihtoehdot siis samat kuin sinulla, ap: joko tämä tai yksin.
Siinäpä pohdintaa, kumpi parempi. Olen miettinyt, että tekisin suorastaan taulukon, jossa neljä saraketta: tämän plussat, tämän miinukset, yksinolon plussat, yksinolon miinukset. Ehkä vielä jokaiselle kohdalle painoarvo asteikolla yhdestä viiteen. Siitä sitten laskemaan ja tekemään päätös. 😂
Totta on, että itse se ratkaisu pitää tehdä. Mutta asian pohdiskelu eri kantilta ja plussien ja miinusten arviointi jonkun toisen kanssa voisi auttaa sen ratkaisun tekemisessä.
Voin sanoa teitä joitakin kymmeniä vuosia vanhempana, että ei tämä yksinolo ole herkkua. En ole tätä vapaaehtoisesti valinnut, mutta sairaus vei minulta miehen. Ei se mitään ilotulitusta ole enää pitkässä suhteessa, joten odottelette turhaan. Eikä se uuden kumppanin hakukaan ole mitään mieluisaa puuhaa. Minäkin etsin jonkun aikaa, kunnes totesin, että parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa. Mutta, jos mies on kaikinpuolin kunnollinen, ei käy vieraissa tai ole alkoholiongelmainen, niin miksi jättää sellainen mies?
moi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata erota. Jos ei itselläsi ole hyvä työ ja rahaa tilillä runssasti.
Saattaa nimittäin tulla yllätyksenä monelle mitä maksaa yksin maksaessa kaiken.
Kannattaa harkita ja tarkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä teitä. Olen 54 v, seksiä kyllä on, mutta ei se mitenkään intohimoista ole.
Miksi ihmeessä lähtisin? Mitä siitä voittaisin? Menettäisin vain kumppanin, jonka kanssa voi keskustella, matkustella, ja jonka vieressä voi kyhjöttää. Saisin vastineeksi yksinäisyyden. Ystävät eivät korvaa läheisyyttä eikä arkea.
Aitä paitsi kaveria ei jätetä.
Puhut niin asiaa.
Jos suhteessa ei ole mitään isompaa pielessä, niin miksi erota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nuori n. 30-v ja toivon, että minulla olisi kumppani eläkepäivillä, jos sinne asti koskaan edes pääsen. Ei tarvitse olla edes intohimoinen suhde, kunhan on tasapainoinen suhde, että pystyy puhumaan, jos jokin vaivaa mieltä pahastikin ja kummallisia raivopuuskia ei ole kumppanilla.
Ainoa asia, mikä kammoksuttaa, on yhteinen makuuhuone. Haluan nukkua eri huoneessa ja haluan siellä huoneessa säilyttää henkilökohtaisia tavaroitani ja työpöytääni.
Onkohan AP:lla se tilanne, että ollaan liikaa toisissa kiinni, voisiko eri huoneet ratkaista tuon tilanteen? Ei tämä tarkoita sitä, että läheisyys loppuisi, vaan tulisi tilaa olla ja hengittää. Ei tarvitse lähteä hakemaan uutta parisuhdetta uusineen kiemuroineen päivineen.
Elämässäkö ei ole muuta vaihtoa kun tyytyä laimeeseen parisuhteeseen tai olla yksin.
Jokainenhan saa oman elämänsä määrittää, itse ajattelen että elämässä monia eri vaihtoehtoja iästä riippumatta. Olisi kauheata ajatella että on vain nämä kaksi vaihtoehtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämässäkö ei ole muuta vaihtoa kun tyytyä laimeeseen parisuhteeseen tai olla yksin.
Jokainenhan saa oman elämänsä määrittää, itse ajattelen että elämässä monia eri vaihtoehtoja iästä riippumatta. Olisi kauheata ajatella että on vain nämä kaksi vaihtoehtoa.
On varmasti muitakin vaihtoehtoja, mutta kun tässä kysymyksenasettelussa on sana 'kannattaako', niin silloin vastaus on, että maksimaalinen hyöty (taloudellinen ja käytännöllinen) saadaan toisesta vain parisuhteessa. Hyötyajatteluhan tässä nyt kulkee punaisena lankana kuitenkin.
Itsekin olen pitkään miettinyt samaa. Mutta sitten ymmärsin, että taustalla on oikeastaan se kuinka kaikki on muuttunut puolisoni kanssa niin hankalaksi. Ihan hirveä vääntäminen joka ikisestä pikkuasiastakin joka ikinen päivä ihan jatkuvasti. Sittemmin olen tajunnut, että puolisoni terveydessä taitaa olla vikaa ja olen vähitellen muuttumassa omaishoitajaksi. Ja omat vanhemmatkin ovat pian hoidettavia.
Puolisolleni olen tehnyt sen ilkeän työn, että olen puhunut epäilykseni suoraan. On kamala paikka sanoa tällainen asia puolisolle. Me olemme molemmat alle 50. Josko apua olisi saatavilla.
Syvällä alitajunnassa tiedän, että en minä tästä mihinkään ole menossa. Mutta janoan älyllisiä keskusteluja, jotka nyt tuntuvat jonnekin katoavan.
Ja vaikka näitä mietin, itse kyllä säälin niitä naisia, joita joskus näkee esim, ravintolassa lapsineen ja ilman puolisoaan. Minusta se näyttää yksinäiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopunaikoina? On ihan tuo ja sama mitä teet, ihmissuhteilla ei ole enää _mitään_ merkitystä,
Ihmissuhteet ovat ainoa asia joilla on merkitystä, mutta te nihilistit menitte senkin pilaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole tähän mitään apua antaa, pelkkää nyökyttelyä, että samassa veneessä ollaan. Suhde on ihan ok, eräänlaista kumppanuutta, ei fyysistä läheisyyttä eikä sen kaipuuta ainakaan minun puoleltani, mies tuntuu haluavan ainakin halauksia ja pieniä pusuja, seksiä ei ole koskaan kanssani oikein halunnut. Ikää nyt yli viisikymmentä, ja kykenen kyllä vielä tunteisiin, ihastun ulkopuolisiin helposti, oma mies on vain se kaveri tai hyvä ystävä. Mutta eihän minulla olisi mahdollisuutta uuteen suhteeseen, jos tästä lähtisin. Vaihtoehdot siis samat kuin sinulla, ap: joko tämä tai yksin.
Siinäpä pohdintaa, kumpi parempi. Olen miettinyt, että tekisin suorastaan taulukon, jossa neljä saraketta: tämän plussat, tämän miinukset, yksinolon plussat, yksinolon miinukset. Ehkä vielä jokaiselle kohdalle painoarvo asteikolla yhdestä viiteen. Siitä sitten laskemaan ja tekemään päätös. 😂
Totta on, että itse se ratkaisu pitää tehdä. Mutta asian pohdiskelu eri kantilta ja plussien ja miinusten arviointi jonkun toisen kanssa voisi auttaa sen ratkaisun tekemisessä.
Tätä pohdin itsekin parhaillaan. Kyllähän ihmiset löytää uusia kumppaneita varttuneemmallakin iällä, ettei se suhteesta lähteminen välttämättä tarkoita sitä, että elää loppuelämänsä yksin. Olisi ainakin mahdollisuus siihen johonkin muuhun mitä ei ole jos jään tähän nykyiseen mikä ei tyydytä millään tapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vain yksi elämä ja päätös riippuu tietysti siitä minkä tyyppinen persoona on kyseessä.
A. Voi jäädä ok suhteeseen (esim. jos pelkää yksinäisyyttä)
B. Voi lähteä ok suhteesta ja löytää jotain parempaa mitä ei osannut edes kuvitella tai olla yksin
Monien kommenttien perusteella vaikuttaa että monet pelkäävät yksinoloa ja jäävät siksi suhteeseen. Tällöin toivotaan ettei tule katkeruus iske myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ne muutkaan miehet seksiä meidän viisikymppisten naisten kanssa halua. Itse ole ns kaveri mieheni kanssa.
No eipä kyllä pidä paikkaansa. Viiskymppisen miehen silmässä mikään ei näytä paremmalta kuin saman ikäinen nainen. Tämän ikäinen mies ei myöskään kuvittele ryhtyvänsä suhteeseen esim. kolmekymppisen kanssa, jos on jotenkuten järjissään...
t. "kokemusta on -mies"
Vierailija kirjoitti:
Jep, kannattaa lukea tuota yksinäisyysketjua. Voi tulla joillekin parisuhteessa paistatteleville yllätyksenä millaista se sinkun elämä onkaan ja miten pariskunnat jättävät piiriensä ulkopuolelle. Sinähän (varsinkin naisena) olet vaarallinen saalistaja!
Linkki siihen?
Mun äiti 62v on juuri löytänyt uuden miesystävän, avioerosta yli 10 vuotta. Oli sillä välissäkin yksi suhde. On siis ihan mahdollista löytää parisuhde myöhemmälläkin iällä, kyllähän noita eronneita miehiä on. Voivat olla ihan hyviäkin miehiä, joille on vaan käynyt samoin kuin ap:lle, suhde laimentunut pelkäksi kämppäkaveruudeksi vuosien saatossa. Onhan se iso muutos, erota, ja jokaisen pitää miettiä omalla kohdallaan mikä on pienempi paha. Ja valmistautua tosiaan elämään yksin, koska ei sen uuden löytäminen ole mitenkään itsestään selvää.
Täällä toistuu väite "50+ nainen ei kelpaa kenellekään, kuusikymppiset ukotkin pokailee kolmikymppisiä naisia".
Olen kuusikymppinen ukko, ja en pokaile kolmekymppisiä naisia. Oma ikäni plusmiinus jotain, se on ikähaitari joista lähtisin seurustelumielessä naista hakemaan. Ei tarvitsisi olla mallivartaloinen, tai ylimaallisen kaunis. Kun tutustuu ja mieltyy naiseen, hän muuttuu automaattisesti kauniiksi. Näin muistan käyneen nuorempana, ja näin olettaisin nytkin asian laadun olevan.
Ei kuitenkaan ole tällä hetkellä ketään, ei kolmekymppistä eikä seitsenkymppistä, eikä siltä väliltäkään. Minusta joku nainen voisi saada aivan kelpo poikaystävän. Ei A-luokan, mutta semmoisen kuin volkkari golf on autona. Ei sillä saa kavereita kateelliseksi, mutta ajaa asiansa paremman puutteessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata erota. Jos ei itselläsi ole hyvä työ ja rahaa tilillä runssasti.
Saattaa nimittäin tulla yllätyksenä monelle mitä maksaa yksin maksaessa kaiken.
Kannattaa harkita ja tarkkaan.
Olen ollut riittävän ison osan aikuisiästäni myös yksinasuja, joten tiedän kyllä. Onneksi en ole erityisen kovasti minkään ylemmän keskiluokan statussymbolien perään, joten mitään tällaisia motiiveja mulla ei ole suhteessa pysymiseen. Perustarpeisiin ei vielä sentään niin kauheasti rahaa mene, että pitäisi sen takia roikkua kenessäkään. - ap
kuusikymppinen (60) niin ei saa nuorta naista ellei sitten oo statusta ja varallisuutta tai muuten hyödy tää nuorikko.