Hupaisa palsta
Vauva-lehden sivuilla ollaan, mutta aiheiden joukossa on vain pari hassua lapsiaiheista kirjoitusta. 99 % jutuista keskittyy ulkomaisten siippojen ihmeellisyyteen. Huvittavaa, mutta ah niin kovin suomalaista. Taidamme olla vielä puolittain metsässä, jos ulkomaalaisuus on näin hämmästyttävä asia naisille.
Kommentit (203)
Tämä on kyllä melko loukkaava ketju.
Ei kyllä oikein tiedä mitä tämmöiseen voi edes sanoa. Ihmisten vääriä mielipiteitä on paha mennä muuttamaan.
Nämä Hauen ja muiden mielipiteet afrikkalaisista miehistä ovat todella kaukana minun afrikkalaisesta miehestäni. Kuin yö ja päivä.
Sanonpahan vaan, että elämme ihan normaalia työssäkäyvää ja opiskelevaa vauva- arkea ihonväristä huolimatta. Minun on hirvittävän vaikea ymmärtää ihmisten lokerointia ihonvärin tms. seikan perusteella.
Miehelläni ei myöskään, eikä minullakaan, ole muita lapsia kuin tämä omamme ja tämä on molemmille ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen avioliitto.
Jos nyt joku keksii kitistä tästä ns. puolustautumiskirjoituksestani, niin voin sanoa, että tottakai puolustan perhettäni ja oion väärä käsityksiä miehestäni niinkuin leijona suojelee poikasiaan. Ei kai kukaan niele noin vain vääriä käsityksiä ja loukkauksia perheestään.
Uskomatonta ja kauheaa miten typeriä ja valheellisia käsityksiä ihmisillä voi olla. Huoh...:/ :(
Ja ei suomalaisetkaan miehet huonoja ole. Ennen avioliittoa nuorena olleet kaksi pitää suhdetta olivat suomalaisten kanssa.
Mutta MITÄÄN ei voi yleistää. Kaikenmaalaisissa on huonoja ja hyviä tyyppejä.
Hei kaikki (säälittävät, huonoryhtiset, rumat ja lihavat) mokuvaimokkeet! :)
Hauki kun näyttää kovin hyvin tietävän meidän suhteidemme sisällön sekä meidän ja miestemme luonteenpiirteet, niin arvuutellaampa hänen ominaisuuksiaan vuorostamme.
- mies, syntynyt 1973 eli myöhäinen kolmenkympin kriisi
- keskimääräisesti koulutettu, mutta uskoo olevansa aika lailla fiksu. Ei kuitenkaan osaa väitellä, vaan vain vängätä omia uskomuksiaan, joita siis pitää kiveen kirjoitettuina totuuksina. Piilorasisti tai jopa julkirasisti, mutta tämän älykkyytensä vuoksi pyrkii täällä verhoamaan asenteensa " faktoihin" .
- ei naimisissa/tyttöystävää, menettänyt jostakin syystä uskonsa suomalaiseen naiseen.
Voisin löydä vetoa, että vaikka hän jostakin piilokamerasta saisi viikon meidän tavis perhe-elämäämme seurata ja sen tavallisen " tylsäksi" ihan mitään eksoottisia ongelmia havaita, niin siltikin selittäisi että suomalaisen miehen kanssa olisi paljon paremmin. Ihan vaan siitä syystä että se olisi suomalainen mies. En mäkään voi varmuudella sanoa, ettenkö voisi olla yhtä onnellinen suomalaisenkin miehen kanssa, mutta kun sellaista ei vaan löytynyt ja mies sattui löytymään.
Mutta helppohan mun on puhua, kun mä olen vasta mieheni ensimmäinen vaimo ja ensimmäisen lapsen äiti. Ja pidän niin kovaa jöötä että viettää kaikki iltansa kotona perheen kanssa... Poikaamme nytkin nukuttaa. Ei ole kehuntaa tämä vain Hauen kannalta valitettavaa ihan todistettavaakin faktaa. :)
Hauki: Mihin ikään asti naisen on sitä oikeaa suomalaista miestä etsittävä? Jos sellaista ei vaan satu kohdalle. Ikuisesti?
zkelvin:
Kuka se lirkutteli niistä puisista silmistä jotain? Taisi olla puusilmä itse.
Myönnän suoraan, että puisilla silmilläni minä en löydä omista teksteistäni viittaamasi kohtaa. Siksi pyysinkin sinua sen minulle osoittamaan. Tätä et tietenkään pystynyt tekemään, koska mitään tuollaista en koskaan sanonutkaan.
Tietenkään et myöskään pysty myöntämään puhuneesi ns. pashaa, mutta tämä lienee kaltaisesi vänkääjän perusominaisuus, joten no worries, unohdetaan koko juttu. :)
Ihan oikeasti, rauhoitu vähän. ;)
Etkö nyt ole oppinut tästä ketjusta yhtään mitään? Haukihan on suomalainen nainen, eli hänellä on huono itsetunto ja lysähtänyt ryhti. Hauki asuu pystymetsässä, mies on parhaat päivänsä nähnyt möhömahainen 6 kertaa eronnut afrikkalainen (hauen mielestä ihqu, muiden mielestä lähinnä surkea) mies. Parisuhteessa on ongelmia, mutta kulisseja on pidettävä yllä näillä nettipalstoillakin. Ja niin, miehen on bongannut Wäiskistä, itseasiassa ihan vain itsetuntoa pönkittääkseen ja vanhempiaan ja sukulaisiaan järkyttääkseen. Ystävät ovat kaikki ulkkismiesten perässä juoksevia haahkoja.
Oliko tässä vielä jotain epäselvää?
säälittävä? Noh, en kyllä usko.:)
Huonoryhtinen? Voin kyllä vähän ollakin kun olen niin lyhyt, että töissä on aina ollut vähän huonoja työasentoja ja nyt kun kantelen vauvaa.
Ruma? En mikään missi, mutta en rumakaan.:)
Lihava? Tuskin näillä mitoilla. n. 7 kk kuukautta synnytyksestä ja mittani 150 cm ja 42 kg.
Että semmottii...:) Se niistä yleistyksistä.;)
Jomar:
arvuutellaampa hänen ominaisuuksiaan vuorostamme.
Ensin näin, ja sitten näin
- keskimääräisesti koulutettu, mutta uskoo olevansa aika lailla fiksu.
:-D Ihminen, joka kirjoittaa " arvuutellaampa" arvostelee muiden koulutusta.
Ei kuitenkaan osaa väitellä, vaan vain vängätä omia uskomuksiaan, joita siis pitää kiveen kirjoitettuina totuuksina.
Tämä on kanssa aika hyvä, palstan keskustelijoiden " joustavuus" muiden näkökantojen hyväksymiseen huomioonottaen. :-D
En mäkään voi varmuudella sanoa, ettenkö voisi olla yhtä onnellinen suomalaisenkin miehen kanssa, mutta kun sellaista ei vaan löytynyt ja mies sattui löytymään.
Ensimmäinen virke kertoo paljon asenteestasi suomalaisia miehiä kohtaan, toinen kertoo myös mistä tämä asenne johtuu. Tämä tekstianalyysi oli ilmainen, olkaa hyvä.
Mihin ikään asti naisen on sitä oikeaa suomalaista miestä etsittävä? Jos sellaista ei vaan satu kohdalle. Ikuisesti?
Onko joku väittänyt että suomalaista miestä pitäisi etsiä ikuisesti? Mistä ihmeestä te näitä revitte? Ettet vain rakentelisi omassa päässäsi ilkeitä ennakkoasenteita, joita vastaan " rohkeasti taistellessa" saat jotain outoja kicksejä?
Hauskaa illanjatkoa vaan sinne tuiki tavalliseen perheeseen... ;)
Koettais käyttäytyä. Hauki73 on kertonut mielipiteensä, ei kai sen takia kannata pelihousujaan repiä ja alkaa ala-arvoisesti haukkumaan tai kehittelemään teorioita hänestä. Hän voi olla joko mies tai nainen, onnellinen tai onneton... Mistäs sitä tietää.
Muutenkaan ei tulisi olla liian herkkä, negatiivisiin kommentteihin ulkopuolisilta ulkomaalaisen puolisona saa tottua, eri asia sitten miten siihen suhtautuu.
Moni suomalainen mies saattaisi tosin suutahtaa, jos lukisi tätä palstaa, sen verran monta rasistista viestiä olen jo täältä löytänyt.
Miksen minä polta päreitäni hauen kommentteihin, vaikka minullakin on arabimies? Ei yhtään loukkaa, vaikka miestäni rakastankin hyvin paljon ja häntä kannustan elämässä eteenpäin.
Hauen ja muiden viestien perusteella päättelin että tämä ketju on tarkoituksella vedetty läskiksi! Siis kyllä minulle tässä tuli pikkuhiljaa selväksi, että hauki nyt haluaa vain tahallaan aiheuttaa närkästystä ja pientä paheksuntaa. Hauki tuskin pahastuu omista pikku yleistyksistään, enhän pahastunut minäkään :)
No mun päreet on kyllä aika poltetunna, ylihuomiseen tenttiin on vielä niin paljon lukematta. Mä olen just se stereotypinen (tulevaisuudessa) korkeakoulutettu kehitysmaatutkimustakin opiskeleva nääs! :)
Tää on tympeä palsta siinä, ettei kirjoitusvirheitään pääse korjaamaan. Sen verran pilkunpiipertäjä olen, että sen tekisin, jos voisin. N ja M on muuten vierekkäin näppäimistöllä, vaikka loppujen lopuksi älykkyydestä se tuskin kertonee vaikka lukihäiriö olisikin.
Et ole Hauki sanonut, että suomalaista miestä pitäisi koko ikänsä odottaa. Tosiaan tarkoitin, että jos ei oikeanlaista eteen ole sattunut ja sitten ulkomaalainen sattuu, niin ihanko se erinäköinen pitäisi vaan unohtaa siksi että on ulkomaalainen? Tähän haluaisin vastauksen.
Sanis(myöskin 73...), tämä " keskustelu" on alunperin ollut jo pelkkää yleistystä ja tahallista provosointia Hauen osalta. Vaikka minäkin hauen lisäksi pidän itseäni ihan suhteellisen älykkäänä ihmisenä, niin ei sitä aina jaksa käyttäytyä korrektisti. Kun toinen osapuolikaan ei viitsi. Ja tosiaan kun Hauen faktojen " tietolähteet" kun ovat varsin kyseenalaiset eikä vastaa kysymyksiin, niin huono se on yksinään fiksusti väitellä.
sanis73:
Muutenkaan ei tulisi olla liian herkkä, negatiivisiin kommentteihin ulkopuolisilta ulkomaalaisen puolisona saa tottua, eri asia sitten miten siihen suhtautuu.Miksen minä polta päreitäni hauen kommentteihin, vaikka minullakin on arabimies? Ei yhtään loukkaa, vaikka miestäni rakastankin hyvin paljon ja häntä kannustan elämässä eteenpäin.
Miksi rasistisiin mielipiteisiin pitää tottua? Ne kun vaikeuttavat elämää ja joskus ovat myös terveydelle haitallisia.
Onko sinulla Sanis lapsia, etkö loukkaannu/loukkaantuisi heidän puolestaan? Kun lapsesi ulkonäkö eroaa " perussuomalaisesta" , myös hän saa osakseen näitä negatiivisia kommentteja. Mieheni puolesta en niin kovin jaksa taistella, hän on kuitenkin aikuinen mies, mutta lapseni ja tulevan lapsemme puolesta kyllä yritän parhaani mukaan " muuttaa maailmaa" heille paremmaksi paikaksi. Myös tämän asian suhteen.
Eikö olisi huomattavasti helpompaa valita suomalainen mies (ja tehdä lapset hänen kanssaa), sillä silloin ei tarvitsisi taistella asioiden puolesta, joita ei kuitenkaan pysty muuttamaan. Maailmassa lienee tehokkaampiakin tapoja vaikuttaa kuin poistaa rasismia, jota on aina ollut ja aina tulee olemaan.
Se ihastuminen...rakastuminen ja...ikuinen tastelu. nyyh
Jomar:
sanis73:
Muutenkaan ei tulisi olla liian herkkä, negatiivisiin kommentteihin ulkopuolisilta ulkomaalaisen puolisona saa tottua, eri asia sitten miten siihen suhtautuu.Miksen minä polta päreitäni hauen kommentteihin, vaikka minullakin on arabimies? Ei yhtään loukkaa, vaikka miestäni rakastankin hyvin paljon ja häntä kannustan elämässä eteenpäin.
Miksi rasistisiin mielipiteisiin pitää tottua? Ne kun vaikeuttavat elämää ja joskus ovat myös terveydelle haitallisia.
Onko sinulla Sanis lapsia, etkö loukkaannu/loukkaantuisi heidän puolestaan? Kun lapsesi ulkonäkö eroaa " perussuomalaisesta" , myös hän saa osakseen näitä negatiivisia kommentteja. Mieheni puolesta en niin kovin jaksa taistella, hän on kuitenkin aikuinen mies, mutta lapseni ja tulevan lapsemme puolesta kyllä yritän parhaani mukaan " muuttaa maailmaa" heille paremmaksi paikaksi. Myös tämän asian suhteen.
Hauki73:
Myönnän suoraan, että puisilla silmilläni minä en löydä omista teksteistäni viittaamasi kohtaa. Siksi pyysinkin sinua sen minulle osoittamaan. Tätä et tietenkään pystynyt tekemään, koska mitään tuollaista en koskaan sanonutkaan.
Hyvät implikaatiot löytyvät kyllä, eikä niitä voi muullakaan tavoin ymmärtää. Kolmen pisteen vihje: sivu 5.
Tietenkään et myöskään pysty myöntämään puhuneesi ns. pashaa, mutta tämä lienee kaltaisesi vänkääjän perusominaisuus, joten no worries, unohdetaan koko juttu. :)
Tällä tavoin on aina hyvä lopettaa keskustelu: todeta, että vastapuoli ei kykene keskustelemaan :) Saved by the bell.
Omaa asennettasi voisit hieman säätää. Jos minä (tai joku muu) en ole sinun kanssasi jostain asiasta samaa mieltä (esim. suomalaiset naiset havittelevat nimenomaan ulkomaalaista miestä), ei siitä kannata suuttua ja alkaa nimitellä toista vänkääjäksi. Olisit voinut lukea mielipiteeni, todeta että olet eri mieltä ja jättää viittaukset puusilmäisyyteen ja vänkäämiseen ja ties mihin pois. Se, että sinulla on halu mennä henkilökohtaisuuksiin ja sen sijaan, että puhut asiasta, puhutkin keskustelijasta, muuttaa tämän keskustelun suuntaa ja sävyä aika paljon. Jos et tullut tänne lukemaan mielipiteistä ja näkemyksistä, vaan julistamaan omaa asiaasi, niin sen voit tehdä vaikka kotona peilin edessä.
Jos et halua hyväksyä toisten ihmisten toisenlaisia kokemuksia valideiksi argumeiksi (koska tämä palstahan on nimenomaan kokemusten ja yksittäistapausten käsittelyä varten), niin miksi sitten haluat ylipäätään keskustella? Jos haluat hyvän olon itsellesi aiheuttamalla toisille pahaa oloa, niin jopa kummallinen ihminen olet.
Kaikki ovat tänne tervetulleita keskustelemaan, jopa sinä Hauki :) Toivon kuitenkin, että osaisit käyttäytyä. Tuskin sinäkään menet kyläpaikkaan ja ensimmäisenä loukkaat emäntää tämän kyseenalaisen ryhdin takia.
Tarkoitatko tätä lausettani?
" Hyvin moni suomalainen nainen etsii nimenomaan ulkomaalaista miestä."
En oikein ymmärrä, miten tämä väite (joka on vieläpä taivahan tosi, tai ainakin " yleisesti hyväksytty totuus" ) korreloisi sen kanssa, että olisin väittänyt ulkomaalaisuuden olevan kaikissa tapauksissa joku " ratkaiseva tekijä." Selvittäisitkö hieman?
zkelvin:
Tällä tavoin on aina hyvä lopettaa keskustelu: todeta, että vastapuoli ei kykene keskustelemaan :) Saved by the bell.Jos et halua hyväksyä toisten ihmisten toisenlaisia kokemuksia valideiksi argumeiksi (koska tämä palstahan on nimenomaan kokemusten ja yksittäistapausten käsittelyä varten), niin miksi sitten haluat ylipäätään keskustella?
Nyt, jos koskaan, olisi arvon kelvinillä niitä viimeisiä hetkiä katsoa peiliin, tai ainakin lukaista tämän keskustelun kommentit läpi. Varsinkin tuon toisten ihmisten validien argumenttien hyväksymisen osalta. Siihenhän ei ole vielä kyennyt yksikään tämän palstan kirjoittajista, ehkäpä allekirjoittanut lukuunottamatta. Muistaakseni nimittäin totesin, etteivät ihan kaikki palstan mokusuhteet ole välttämättä syntyneet suomalaisiin naisiin sisäänrakennun ulkkisihailun johdosta.
Mutta joo, eipähän tästä jankkausta kummempaa keskustelua synny, mutta vaikeaahan se olisikin kun simmut yksinkertaisesti suljetaan todellisuudelta.
Jomar:
Mä olen just se stereotypinen (tulevaisuudessa) korkeakoulutettu kehitysmaatutkimustakin opiskeleva nääs! :)
I rest my case.
Et ole Hauki sanonut, että suomalaista miestä pitäisi koko ikänsä odottaa. Tosiaan tarkoitin, että jos ei oikeanlaista eteen ole sattunut ja sitten ulkomaalainen sattuu, niin ihanko se erinäköinen pitäisi vaan unohtaa siksi että on ulkomaalainen? Tähän haluaisin vastauksen.
Vastaukseni on se, että kehitysmaatutkimusta opiskeleva suomalainen nainen todennäköisesti kokee " oikeanlaiseksi" juuri sen erinäköisen miehen.
Ja tosiaan kun Hauen faktojen " tietolähteet" kun ovat varsin kyseenalaiset eikä vastaa kysymyksiin, niin huono se on yksinään fiksusti väitellä.
Melkeinpä väittäisin, että minä nyt ainoana tässä keskustelussa olen ylipäätään mitään tietolähteitä esittänyt. Teidän muiden vastaukset ovat pyörineet siinä " ei pidä paikkaansa, mun tumma mieheni on ihan tavallinen mut silti niiiiiiin ihqu" -akselilla.
Ylipäätään asenteenne on hieman hälyttävä. Niissä kahdessa isossa Euroopan maassa, jossa olen asunut, pidettiin päivänselvänä että Afrikasta ja arabimaista tulevat miehet etsivät parempaa (pysyvää) elämää EU-alueella, ja yleensä helpoin tie tähän on avioliitto. Näissä maissa avioliitot näiden miesten ja maan naisten välillä olivatkin paljon harvinaisempia kuin Suomessa. Täällä taas kaikki tuntuvat olevan liikuttavan yksimielisiä siitä, että tälläista ilmiötä ei ole olemassakaan, tai ei ainakaan Suomessa ja tietenkin kaikkein vähiten omalla kohdalla. Masentavaa sinisilmäisyyttä.
Miettikää hieman, jälleen kerran, sitä, miksi te ja kaikki teidän tuttavapiirinne naiset, jotka ovat arabin, afrikkalaisen tai aasialaisen (Intia, Bangladesh) miehen kanssa avioutuneet, asutte Suomessa ettekä miehenne kotimaassa. Miksi nämä patriarkaalisista maista tulevat miehet ovat olleet niin valmiita joustamaan perinteisistä arvoistaan. Uhrautuvatko siksi, koska " rakastavat teitä niin paljon?" :-D
asutaan? Katsos kun nettiyhteydet on melkein kaikkialla maailmassa, myos niissa kolmansissa maissa. Vaikka sina et tunnekaan ihmisia muualta kuin Suomesta, ei se tarkoita etteiko heita olisi Suomen rajojen ulkopuolella. Lisaksi tuo suomalainen vs. ulkomaalainen asetelma on jotenkin huvittava, kun ajattelee, etta suurimassa osassa maailmaa myos suomalainen on ulkomaalainen.
Mutta ei sen enempaa, kuten monet muutkin ovat jo huomanneet, ei taman ketjun vankaaminen tule johtamaan mihinkaan. Kehottaisinkin sinua Hauki73 purkamaan tuota ilmiselvasti pahaa oloasi jollain muulla keinolla. Taalla se tuskin helpottuu.
Mun pääaine on maantiede, vaikka tosiaan kehitysmaatutkimusta, Afrikantutkimusta ja Aasiantutkimustakin olen vähän opiskellut. Maantieteilijöillä saattaa muuten olla keskimääräistä yleisemmin ulkomaalainen puoliso, eli saatamme tosiaan olla keskimääräistä suvaitsevampia muista kulttuureista tulleita kohti. Tosin tässä kohtaa on pakko alleviivata, että ollakseen todella naisvaltainen ala, niin se on kyllä useasti ne alamme miehet, jolla on se ulkomaalainen puoliso! :) Tai sitten naimataustamme johtuu vaan siitä, että tykkäämme matkustella ja näin tavallaan on laajemmat vedet, missä kalastaa! ;) Kaikilla parhailla maantieteilijäystävilläni on kyllä suomalaiset miehet ja itsekin olen ihan onnellisena suomalaisen poitsun kanssa joskus seurustellut. Mutta kah kun joskus suomalaisetkaan jutut eivät kestä.
Tuttavapiiriini kuuluu myös yksi uskontotieteitä opiskeleva nainen ja kaupanalalta valmistunut nainen, jolla on ulkomaalainen mies. Kaikki me kolme olemme tavanneet miehemme muuten heidän kotimaassaan.
Niin ja vaikket tätä tietenkään usko, niin mun mies on Suomessa tosiaan mun ja lapsen takia. Sen varmaan voit allekirjoittaa, että lapsellamme on paremmat mahdollisuudet hyvään koulutukseen ja elämään täällä kuin köyhemmässä maassa. Mies valmistuu vuoden päästä leikkaussalisairaanhoitajaksi ja vaikka tuleekin saamaan töitä täältä, elättelee toiveita siitä, että voisimme perheenä pariksi vuodeksi Keniaan muuttaa ennen kun lapset menevät kouluun. Minä se täällä halusin asua, kun mahdollisuudet töihin on meilläkin täällä niin paljon paremmat.
Kyllä niitä törkeitä siipeilijöitäkin löytyy ja pettureita jne, mutta jos edes sen verran voisit myöntää, että se ei ole koko totuus.
Tässä ketjussa taitaa kyllä olla jo tekstiä ja mielipiteitä enemmän kuin tarpeeksi, mutta siitä huolimatta sanon omatkin sanottavani.
Ensinnäkin tuosta, että ei pidä loukkaantua, jos joku esittää ennakkoluulojaan tai käsityksiään ulkomaalaisista tai heidän ja suomalaisten välisistä suhteista. Mun mielestä pitää. Ai miksikö? No, koska sen kenen kanssa esim. minä satun olemaan naimisissa ei pitäisi kuulua yhdellekään sellaiselle ihmiselle, joka ei minua tai miestäni tunne. Ja se, että jonkun pitää mielipiteitään tulla esittämään monikulttuurisille perheille tarkoitetulla palstalla, on ehkä vielä entistä loukkaavampaa. Joten loukkaantuminen ja puolustautuminen ovat mielestäni ihan oletettavia ja luonnollisia reaktioita.
Toisekseen palaan vielä alkuperäisen eväkkään ensimmäisellä sivulla esittämiin kommentteihin siitä, että kaikki ulkomaalaisten vaimot vaan kehuvat miehiään maasta taivaisiin. Minä uskon, että jos kuka tahansa, oli suhde sitten monikulttuurinen, yksikulttuurinen tai vaikka täysin kulttuuriton, vaan kehuu puolisoaan ja väittää, että mitään ongelmia ei ole, niin joko suhde on kestänyt maksimissaan vuoden tai henkilö valehtelee. Se on sitten eri asia, jos ketjun aihe on esimerkiksi, että mihin puolisossasi rakastuit, niin eipä siinä tarvitse kai niitä negatiivisia asioita ruveta listaamaan. Ja toisaalta jokainen kai sen itse päättää mitä asioita itsestään ja elämästään haluaa muille kertoa, oli kyseessä sitten tuttavapiirissä käyty keskustelu tai anonyymiyden mahdollistava nettipalsta.
Ja kolmanneksi vielä tuohon, että esimerkiksi afrikkalaiset miehet naivat eurooppalaisia naisia oleskeluluvan saadakseen. Minun mielestä oleskelulupa on ihan hyvä syy, yhtenä syynä muiden joukossa, valita puolisonsa. Ihan yhtä hyvä kuin se, että joku haluaa rikkaan puolison ja toinen hyvin koulutetun. Se on sitten eri asia, jos se oleskelulupa on ainoa syy, ja tarkoituksena on alunperinkin erota, heti kun luvat on saatu järjestymään. Mutta se, että yksi lähtökohta puolison valintaan on esimerkiksi haave paremmasta tulevaisuudesta ja toive saada kasvattaa tulevat lapsensa paremmissa olosuhteissa kuin missä itse on saanut kasvaa, on minusta aivan luonnollista ja ymmärrettävää. Minä nyt en muutenkaan usko minkäänlaiseen epäitsekkyyteen, vaan uskon, että jokaisen niin sanotun epäitsekkäänkin teon takana on viime kädessä itsekkyys, mutta en nyt karkaa tämän enempää filosofian puolelle. Sen vaan siis totean, että eiköhän jokainen ihminen jokaisella valinnallaan ja teollaan pyri ajamaan omaa etuaan, vähintäänkin epäsuorasti.
Olen puhunut.
Koska olen itsekkin asunut kolmessa eri maassa yhteensä toistakymmentä vuotta ja lisäksi oleskellut paljon ulkomailla, vaikka en tiedä mistä maista sinä HAUKI puhut, mutta kyllä esim. Isossa Britanniassa jossa siirtolaisuus on vanhempi asia kuin täällä, on hyvin paljon näitä mokuavioliittoja, samaten Ruotsissa.
Veikkaan että molemmissa maissa nämä avioliitot ovat yleisempi kuin täällä Suomessa. Esim. Italiassa taasen, patriarkaalisemman kulttuurin takia, ne eivät ole niin yleisiä. Ei ainakaan tällähetkellä.
Sitten näissä lumeliitoissa, joista sinä täällä kaikkia syytät ja epäilet. Niin siinä luotan kyllä UVI:n harkinta kykyyn. Ennen oli ennen, nyt on nyt. Täällä ei niin vaan lupia pelkän avioliiton perusteella saa. Jos sitten joku onkin tälläsessa feikkiliitossa, niin mitä sinä sillä vaivaat päätäsi? Miksi sinä katsot asiaksesi alkaa muita valistaan kuinka huonosti heillä oikeesti on, mikä sinua siinä häiritsee siinä että joku sanoo olevansa onnellinen ulkomaalaisen miehensa kanssa?
Minun mieheni esim. ei ole tarvinnut luopua mistään " perinteisistä arvoistaan." Minusta tuntuu että sinulla on erittäin mustavalkoinen ja stereotypiamainen käsitys arabi ja kaikista muistakin kulttuureista.
Suomi sitäpaitsi tarvitsee tulevaisuudessa maahanmuuttajia kun suuret sukupolvet jäävät eläkkeelle. Mistä luulet että saamme tänne työntekijöitä ku jotkut itäblokin maiden työikäiset muuttavat mieluiten euroopan maihin joissa on parempi palkka ja jossa maahanmuuttajiin on totuttu ja joihin intergroituminen on helpompaa muutenkin esim. just kielen takia?
Onpas keskustelu!
Kyllä niitä suomalaisia miehiä on hyviä, aivan kuin on huonojakin ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Sama koskee ei-suomalaista oli sitten mistä vaan kotoisin!
Muistetaan kuitenkin että kukaan meistä ei tiedä mitä toisten kodin seinien sisällä todella tapahtuu!
Harvempi nainen nyt tietoisesti ulkomaalaisen miehen haluaa. En minäkään ulkomaalaista etsinyt, semmoinen nyt sattui ihan täällä Suomen maassa eteen kävelemään turhia etsimättä ja karkuunkin yritin kovasti mennä ;)
Aivan yhtähyvin olisi voinut käydä niin, että suomalaisen miehen olisin ottanut.
On lapsellista käydä lokeroimaan ihmisiä sen perusteella minkä värinen iho tai mistä maasta joku on kotoisin. Ihmiset ovat omia persooniaan olivat sitten täältä koto-Suomesta tai Bambumaalta kotoisin.