Kasvissyöjä jättää vieraille liharuuan tekemättä
Ensinkin, kun teen itse ruokaa, yritän parhaimman mukaan tehdä niin hyvää ruokaa kuin mahdollista jokaiselle ja minulle itselleni syöminen on aina nautinto enkä koskaan syö ruokaa, jonka tarkoituksena olisi vain täyttää vatsani. Minulle esimerkiksi kun kolmen ruuan päivällinen tarkoittaa sitä, että siinä on lihaa tai kalaa. Tuttava perheessä kasvissyöjiä ja tein heille luonnollisesti kasvisruokaa kun olivat vieraana ja kehuivat sitä maasta taivaaseen. Illallisella olevilla sekasyöjille ja itselleni luonnollisesti oli sitten lihavaihtoehto. Tämä tottakai oli työlästä minulle ja tein varmaan 1,5 tuntia enemmän töitä illallisen eteen, kun piti tehdä kahdet ruuat. Kaikki säädöt, että mahtui hellalle ja uuniin kaikki.
Nyt kun oltiin viikonloppuna vuorostaan heillä syömässä, tuttava perheen rouva kasvissyöjänä oli tehnyt vain kaikille samaa kasvisruokaa. Ei ollut minulle nautinto, itse pidin päivällisruokaa sellaisena, että se oli kuin tilaisit ravintolan pihviannoksen ilman pihviä. Onko kohtuullista, että sekasyöjänä otetaan muiden ruokavaliot huomioon ja pyritään tekemään toisella mahdollisimman hyvänmakuista ruokaa, mutta sitten kasvissyöjä ei itse huomioikaan vastuvuoroisesti sekasyöjiä?
Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
Pitääkö seuraavalla kerralla ottaa omat pihvit mukaan tai jos kasvissyöjä on tekemässä lasagnea laittaa sille mobilepayn kautta rahaa jauhelipakettia varten, että voisitko tehdä meillekin jotain? Että mekin haluttaisiin syödä hyvää ruokaa.
Kommentit (331)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sekasyöjä. Olen sekasyöjä sen takia, että b12 vitamiini ei imeydy elimistössäni purkista ottaessa. On kokeiltu melkein kaksi vuotta ja ei imeydy oli pakko sen jälkeen tehdä muita ratkaisuja, koska vitamiinitaso oli 10. B12 vitamiinit kasviperäisesti ovat levä (en saa syödä kilpirauhasen takia), soija (palaan tähän myöhemmin). Tein ravintoterapeutin kanssa pitkään yhteistyötä löytääkseni sen, miksi vatsa ei kestä mitään ja löytääksemme parhaan mahdollisen ruokavalion. Pienimmällä harmilla pääsi kun otin lihan ruokavalioon ja syön sitä. Tiedän, että lihakarja käyttää soijaa ravintonaan osassa paikoista ja siksi olen todella tarkka sen suhteen, mistä lihani ostan. Nautaa en syö ollenkaan, olen maitoproteiiniallergikko. Sikaa syön ja kanaa jos joku muu valmistaa. Kana haisee todella kuvottavalle ja en halua siihen koskea kun on raaka. Ravintolaan jos menen niin lähes aina otan sen lihavaihtoehdon, jos löytyy jotain muuta kuin iän ikuista lohta tai nautaa.
Haluan ihan oikeasti kysyä teiltä kasvissyöjiltä ja vegaaneilta, että mitä tarjoaisitte minulle? En pysty käyttämään soijaa missään muodossa. Olen allerginen soijalle ja se saa edes pienessä määrin vatsani täysin sekaisin ja ihottuman aikaan eli jos jokin teollinen ällötys sisältää edes vähän soijaa niin varaan vessan. Maitoproteiinia en voi käyttää ollenkaan, ihottumaa tulee ja tulehdusarvot nousevat. Levää en saa käyttää isoja määriä kilpirauhasen vajaatoiminnan takia. Sienet ja sienijohdannaiset ovat myös no no -listalla. Kauraa ei vatsa kestä. Otan mielelläni reseptejä vastaan. Enkä vittuile vaan ihan tosissani sanon, että otan reseptejä tai ruokia vastaan, joissa ei ole käytetty yllä mainittua raaka-aineita. Toisinaan lihan syönnille on terveydellinen peruste ja siinä vaiheessa ei aina, varsinkaan köyhempi, pysty yksinkertaisesti valikoimaan mitä syö. Olisihan se kiva syödä mitä naaman eteen tuodaan, mutta ei vain ihan onnistu. Varsinkin veganituotteissa ja vegaani ravintoloissa saa olla todella tarkkana. Soijaa on joku ihme pakkomielle työntää ihan kaikkialle.
Luinko väärin mutta siis papujako voit syödä? Nehän on se vanhin ja perineisin kasvisruoka, ei nyhtökauroja ja muita ollut aikaisemmin. Papuja silloin käytettiin.
Soija ei suinkaan ole ainoa proteiinilähde. Tarjoaisin sinulle vöner-pizzaa
https://voner.fi/products/voner-original-stripped/
Myöskään härkiksessä ei ole soijaa, ainakaan tuossa maustamattomassa
https://www.beanit.fi/fi/tuotteet/beanit-harkapapusuikale-maustamaton/
Kyllä niitä muitakin tuotteita on esim. hernepohjaiset tuotteet.
Molemmat tuotteet kuulostavat epäterveellisiltä ja sopimattomilta. Gluteeniton ja papu turvottavat. Rapsi- ja rypsiöljy eivät kuulu ruokavaliooni. Käytän vain oliiviöljyä tai voita.

Sittenpä sinun kannattaa pysyä Heikkilä-pöllönki-dieetillä eikä kysellä vinkkejä. Liha on paljon epäterveellisempää kuin vöner tai härkis sillä siinä on epäterveellisiä aminohappoja kuten metioniinia ja kystiiniä. Härkiksen epäterveellisyys on vain sinun omaa harhaasi.
Vierailija kirjoitti:
En tajua miksi alunperinkään olet väsännyt kahdet ruuat yhdelle aterialle.
Niin, mietin että jos olisi toiminut samoin kuin kasvissyöjät ja tarjonnut vain oman maun mukaista ruokaa, niin mikä huuto siitä olisikaan seurannut?
Tällä palstallakin näkee sen, että kaikkien pitää tyytyä kasvisruokaan, mutta kenenkään ei pidä joutua syömään sekaanien ruokaa.
Olen itse kasvissyöjä, mutta en todellakaan syö samaa Kiinassa tuotettua proteiinia kuin muut kasvissyöjät.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuttava on sun perheessä?
Samaa mietin, itselläni kasvisyöjiä ystävinä, jotka eivät koskaan tekisi noin, vaan aina tarjoavat myös lihavaihtoehdon. Kertoo aika paljon ihmisestä jos haluaa pakkosyöttää omaa ideologiaansa muille. Se ei kuulu sivistykseen, mutta saattaa olla tapana vihervasemmistolaisissa piireissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sekasyöjä. Olen sekasyöjä sen takia, että b12 vitamiini ei imeydy elimistössäni purkista ottaessa. On kokeiltu melkein kaksi vuotta ja ei imeydy oli pakko sen jälkeen tehdä muita ratkaisuja, koska vitamiinitaso oli 10. B12 vitamiinit kasviperäisesti ovat levä (en saa syödä kilpirauhasen takia), soija (palaan tähän myöhemmin). Tein ravintoterapeutin kanssa pitkään yhteistyötä löytääkseni sen, miksi vatsa ei kestä mitään ja löytääksemme parhaan mahdollisen ruokavalion. Pienimmällä harmilla pääsi kun otin lihan ruokavalioon ja syön sitä. Tiedän, että lihakarja käyttää soijaa ravintonaan osassa paikoista ja siksi olen todella tarkka sen suhteen, mistä lihani ostan. Nautaa en syö ollenkaan, olen maitoproteiiniallergikko. Sikaa syön ja kanaa jos joku muu valmistaa. Kana haisee todella kuvottavalle ja en halua siihen koskea kun on raaka. Ravintolaan jos menen niin lähes aina otan sen lihavaihtoehdon, jos löytyy jotain muuta kuin iän ikuista lohta tai nautaa.
Haluan ihan oikeasti kysyä teiltä kasvissyöjiltä ja vegaaneilta, että mitä tarjoaisitte minulle? En pysty käyttämään soijaa missään muodossa. Olen allerginen soijalle ja se saa edes pienessä määrin vatsani täysin sekaisin ja ihottuman aikaan eli jos jokin teollinen ällötys sisältää edes vähän soijaa niin varaan vessan. Maitoproteiinia en voi käyttää ollenkaan, ihottumaa tulee ja tulehdusarvot nousevat. Levää en saa käyttää isoja määriä kilpirauhasen vajaatoiminnan takia. Sienet ja sienijohdannaiset ovat myös no no -listalla. Kauraa ei vatsa kestä. Otan mielelläni reseptejä vastaan. Enkä vittuile vaan ihan tosissani sanon, että otan reseptejä tai ruokia vastaan, joissa ei ole käytetty yllä mainittua raaka-aineita. Toisinaan lihan syönnille on terveydellinen peruste ja siinä vaiheessa ei aina, varsinkaan köyhempi, pysty yksinkertaisesti valikoimaan mitä syö. Olisihan se kiva syödä mitä naaman eteen tuodaan, mutta ei vain ihan onnistu. Varsinkin veganituotteissa ja vegaani ravintoloissa saa olla todella tarkkana. Soijaa on joku ihme pakkomielle työntää ihan kaikkialle.
Luinko väärin mutta siis papujako voit syödä? Nehän on se vanhin ja perineisin kasvisruoka, ei nyhtökauroja ja muita ollut aikaisemmin. Papuja silloin käytettiin.
Soija ei suinkaan ole ainoa proteiinilähde. Tarjoaisin sinulle vöner-pizzaa
https://voner.fi/products/voner-original-stripped/
Myöskään härkiksessä ei ole soijaa, ainakaan tuossa maustamattomassa
https://www.beanit.fi/fi/tuotteet/beanit-harkapapusuikale-maustamaton/
Kyllä niitä muitakin tuotteita on esim. hernepohjaiset tuotteet.
Molemmat tuotteet kuulostavat epäterveellisiltä ja sopimattomilta. Gluteeniton ja papu turvottavat. Rapsi- ja rypsiöljy eivät kuulu ruokavaliooni. Käytän vain oliiviöljyä tai voita.
Sittenpä sinun kannattaa pysyä Heikkilä-pöllönki-dieetillä eikä kysellä vinkkejä. Liha on paljon epäterveellisempää kuin vöner tai härkis sillä siinä on epäterveellisiä aminohappoja kuten metioniinia ja kystiiniä. Härkiksen epäterveellisyys on vain sinun omaa harhaasi.
Ihan tosissasko laitoit tämän viestin? Jos, niin kuinka kukaan voi olla noin tietämätön??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tarjosi ruokaa, mikä sopi ruokailijoiden ruokavalioon. Kasvissyöjä tarjoili ruokaa, mikä sopi ruokailijoiden ruokavalioon. Se että ap halusi tehdä ylimääräisiä ruokia tarjolle on hänen oma vlaintansa. Sekasyöjän ruokavalioon kasvisruoka sopii ongelmitta. Moni sekasyöjä kokkaa ja syö kasvisruokaa osana omaa arkeaankin, koska kasvisruoka ei ole mikään omituinen mörkö meille.
Ei tarjonnut, oli laittanut sekaan hirvilientä, kertoi ketjun keskivaiheilla. Kuitenkin uhriutuu.
Se oli lientä, ei lihaa ja vain makua tuomassa. Kai se kasvissyöjäkin tarvitsee ruokaansa jotain makua, vai onko ne kaikki ihan tuohisuita?
Sieni ei ole kasvis, joten annos ei todellakaan ole vegaaninen, jos siinä sieniä on.
"Sienet (Fungi) on eukaryootteihin eli aitotumaisiin kuuluva hyvin runsaslajinen kunta. Vielä 1900-luvun alkupuolella niitä pidettiin alkeellisina kasveina, mutta 1960-luvulta alkaen ne on tunnustettu omaksi kunnakseen, koska niiden on todettu edustavan eri kehityslinjaa."
t. Kasvisyöjä
Syön itse lihaa, mutta ymmärrän täysin kasvissyöjiä. Olisiko ap:n pitänyt ilmoittaa etuajassa, että on eettisesti kasvisten syöntiä vastaan?
Mutta en ymmärrä lainkaan, kuinka se kasvisruoka olisi muille jotenkin kamala este? Ihan hyvin ainakin itsellä menee alas, vaikka pidänkin enemmän kalasta..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tarjosi ruokaa, mikä sopi ruokailijoiden ruokavalioon. Kasvissyöjä tarjoili ruokaa, mikä sopi ruokailijoiden ruokavalioon. Se että ap halusi tehdä ylimääräisiä ruokia tarjolle on hänen oma vlaintansa. Sekasyöjän ruokavalioon kasvisruoka sopii ongelmitta. Moni sekasyöjä kokkaa ja syö kasvisruokaa osana omaa arkeaankin, koska kasvisruoka ei ole mikään omituinen mörkö meille.
Ei tarjonnut, oli laittanut sekaan hirvilientä, kertoi ketjun keskivaiheilla. Kuitenkin uhriutuu.
Se oli lientä, ei lihaa ja vain makua tuomassa. Kai se kasvissyöjäkin tarvitsee ruokaansa jotain makua, vai onko ne kaikki ihan tuohisuita?
Kuulostaa tosi sairaalle ajattelulle.
Minun kotimaassani syödään koiraa. Pitäisikö suomalaisten tarjota aina sitä minulle, kun olen tottunut siihen?
Minä vaadin aina verilättyjä, kun käyn Jehovan todistajien luona kylässä. Pitäähän sitä toisten vakaumuksia kunnioittaa.
Koskeeko sama muitakin ruoka-aineita kuin lihaa? Onko vieraalle tarjottava jokaisella aterialla esimerkiksi kukkakaalia, mustikoita, perunoita, tattaria, maissia, maa-artisokkaa ja porkkanoita, mikäli hänellä ei ole mitään niiden syömistä vastaan?
No voi hyvänen aika. Olen itsekin sekasyöjä, mutta ei ole tullut mieleenkään, että vieraille pitäisi välttämättä tarjota lihaa. Kahviakaan en tarjoa, kun itse juon vain teetä eikä minulla koskaan ole kahvia kotona.
Vierailija kirjoitti:
Minun kotimaassani syödään koiraa. Pitäisikö suomalaisten tarjota aina sitä minulle, kun olen tottunut siihen?
Kyllä ja hirvimiehille tarttee olla hirven lihaa tarjolla.
Helpommalla pääsee, kun ei kutsu vegaaneja syömään, eikä itse mene niiden luokse syömään. Hyvä vaihtoehto on tavata ravintolassa, jossa molemmat voivat tilata haluamaansa ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tarjosi ruokaa, mikä sopi ruokailijoiden ruokavalioon. Kasvissyöjä tarjoili ruokaa, mikä sopi ruokailijoiden ruokavalioon. Se että ap halusi tehdä ylimääräisiä ruokia tarjolle on hänen oma vlaintansa. Sekasyöjän ruokavalioon kasvisruoka sopii ongelmitta. Moni sekasyöjä kokkaa ja syö kasvisruokaa osana omaa arkeaankin, koska kasvisruoka ei ole mikään omituinen mörkö meille.
Ei tarjonnut, oli laittanut sekaan hirvilientä, kertoi ketjun keskivaiheilla. Kuitenkin uhriutuu.
Se oli lientä, ei lihaa ja vain makua tuomassa. Kai se kasvissyöjäkin tarvitsee ruokaansa jotain makua, vai onko ne kaikki ihan tuohisuita?
Et oo sit mausteista kuullut?
Nahkatakkien käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivän kasvissyöjävihaketjun aika. Ettekö pärjää päivääkään ilman?
Se johtuu vegaanien omasta lähetyssaarnaaja-asenteesta.
Kyllä nämä lihansyöjät ihan itse näistä ketjuista suurimman osan avaavat ja haluavat asiasta vinkua:
Miksi sitä tarvitsee monimutkaistaa elämäänsä turhaan yhteissyömisellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tarjosi ruokaa, mikä sopi ruokailijoiden ruokavalioon. Kasvissyöjä tarjoili ruokaa, mikä sopi ruokailijoiden ruokavalioon. Se että ap halusi tehdä ylimääräisiä ruokia tarjolle on hänen oma vlaintansa. Sekasyöjän ruokavalioon kasvisruoka sopii ongelmitta. Moni sekasyöjä kokkaa ja syö kasvisruokaa osana omaa arkeaankin, koska kasvisruoka ei ole mikään omituinen mörkö meille.
Ei tarjonnut, oli laittanut sekaan hirvilientä, kertoi ketjun keskivaiheilla. Kuitenkin uhriutuu.
Se oli lientä, ei lihaa ja vain makua tuomassa. Kai se kasvissyöjäkin tarvitsee ruokaansa jotain makua, vai onko ne kaikki ihan tuohisuita?
Tuohisuuhullu! Meillä on uusi palstapipipää :D