Mummi kuoli - Miehen mielestä 10-vuotiasta poikaa ei pidä ottaa mukaan kun käydään jättämässä jäähyväiset.

Vierailija kirjoitti:

Ap on itsepäinen jankkaaja joka ei halua ymmärtää että muitakin tapoja ajatella ja toimia kuin hänen omansa. Jos aapeen tapauksessa on ollut ok katsoa vainajia niin sitä se ei välttämättä ole lapsiensa kohdalla. Puolet geeneistä tulee sieltä miehen suvusta, ehkäpä jopa herkkyyttäkin.

Itse traumatisoiduin lapsena puheista, olin tuolloin 6-vuotias kun murrosikäinen poika pelotteli kuolleilla ruumiilla ja hautausmailla. Aiheutti painajaisia ja pelkotiloja pitkään.

Oman isän näkeminen kuolleena muutama tunti kuolemansa jälkeen oli ok, olen keski-ikäinen. Isä oli vahamaisen näköinen ja aivan kalpea, silitin kättä ja poskea sekä hiuksia. Hyvästelin.

Kun oli hänen arkkuun laittonsa olin sairaalan kappelilla, mutten halunnut nähdä enää isää sillä tiedän vainajan ulkonäön muuttuvan ja en enää tässä vaiheessa halunnut nähdä häntä kun kuolemasta oli jo useita päiviä. 

Toivon totisesti että aloittajan mies pysyy päätöksessään eikä anna viedä lasta katsomaan vainajaa. Hautajaiset ovat eri asia.

Kyllä nuo murrosikäisen pojan pelottelupuheet on täysin eri asia kuin vainajan hyvästeleminen turvallisten vanhempien seurassa. Olen itse nähnyt viikon verran kuolleena olleita, eikä tilanne ollut muuttunut dramaattisesti.

Miksi meidän kulttuurissa ollaan nykyään niin ahdistuneita kuolemasta? Vieläpä vanhan ihmisen luonnollista poismenoa piilotellaan. Minulle tehtiin siitä lapsesta asti normaali asia elämää. Siksipä en ole koskaan ollut ahdistinut kuolemasta. Tuollainen asenne ja hyssyttely johtaa siihen, että kuolema alkaa ahdistamaan lasta. Ihmisen näkeminen kuolleena tuo ymmärryksen siitä, että ihminen on poissa. Muuten jää helposti kaivelemaan meiltä. Ei täysin ymmärrä, mihin ihminen katosi.

Ei ole kauaa muuten siitä, kun oli tyypillistä Suomessakin, että perhe valmisti vainajan lepoon. Olisi terveellistä tuoda tuo tapa takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse lääkäri eli työni puolesta useita kertoja käynyt toteamassa kuoleman ja ollut ruumiinavauksissakin mukana. En menisi katsomaan omia kuolleita läheisiäni kuin heti kuoleman jälkeen esim. vuodeosastolle. Kylmiössä muuttuvat hyvinkin nopeasti enkä sellaista muistoa itselleni kaipaisi.

Kävimme katsomassa miehen isää heti, kun saimme tiedon (muutaman tunnin päästä. Oli toki jo kylmiössä) ja sitten monen päivän päästä uudelleen, kun oli arkussa.

Minua häiritsi se, että arkkuun hänelle oli liimattu huulet yhteen ja laitettu hymy. Ennen hautaustoimiston toimenpiteitä hänellä oli hieman suu auki ja ei mitään hymyä tosiaankaan.

Anteeksi mutta nyt nauratti. Oletko nyt tosissasi vai vitsailetko vakavalla aiheella? Hautaustoimisto eo todellakaan laita mitään "hymyä" :D Apua :D Se on vainajan naama joka vetääntyy kasaan ja siksi voi näyttää irvistykseltä, tai hymyltä jos sen nyt sellaisena haluaa nähdä. Suu yleensä loksahtaa auki, se on tavattu sitoa harsolla kiinni sillä tavalla pään ja leuan ympäri. 

En todellakaan vitsaile tällaisella asialla.

Ennen hautaustoimistoa suu oli hieman auki ja suunpielet alaspäin hieman. Sillä tavalla, kuin ihmisellä normaalisti on, kun makaa rentona selällään.

Hautaustoimiston oli liimannut huulet yhteen ja suunpielet hieman ylöspäin. Eli sellainen kevyt hymy.

Nyt hei.. :D

Oma syynne, jos ette usko. Tämä on totinen totuus.

Olen lukenut, että moni lohduttaa itseään sillä, että vainajalla on ollut onnellinen ilme.

Ne eivät ole käyneet katsomassa vainajaa heti kuoleman jälkeen, vaan vasta hautaustoimiston laittamaan arkussa.

Minusta oli irvokasta laittaa tuollainen hymy liimalla, mutta muuten olimme hyvin tyytyväisiä tuohon hautaustoimiston ja siksi myös miehen täti haudattiin sen avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää opettaa asia heti vauvasta täysi ikäisyyten asti. Eikä Herätä vasta kun lapsi on 10v. Murkku ikäinen matkalla murosikään. Miehesi on tällä kertaa täysin oikeassa. parempi 10 vuotias muistaa Mummonsa elävänä.Ei kuolon kalpeana kylmänä.Kun ei Kuolin Hetkellä Ollut paikalla.

APn lapset on opetettu tähän pienestä pitäen. Lähiomaisia ei ole menehtynyt vähään aikaan, joten tämä on ensimmäinen kerta 10 vuoteen.

Itselleni on aivan selvää, että käydään jättämässä hyväiset, enkä tosiaan usko että tästä tulee lapselle traumaa. Varmasti saa hänet miettimään ja pohtimaan asiaa syvällisemmin, ja varmaan jää mieleen loppuelämäksi, mutta elämässä on asioita, jotka saavat jäädä mieleen. Eikä kaikki niistä ole iloisia ja ruusunpunaisia. Minusta tämä on kaunis ja kunnioittava perinne.

AP

Nimenomaan kunnioituksesta on kysymys.

Myös omaa lastaan voi sen verran kunnioittaa, ettei sinne vie.

Ylisuojella?

Pakkoreipastuttaminen ei yleensä toimi. En ole itsekään nähnyt isovanhempani kuolleina, enkä koe jääneeni mistään paitsi. Hautajaisiin on normaalisti osallistuttu.

Oliko sinulta kysytty olisitko halunnut?

Ei kysytty, eikä mielestäni tämä ole asia jota kysytään lapselta. On tiettyjä kunnioittavia asioita, joita tehdään eikä niistä kysellä lapsilta. Ei kysellä siitäkään, että halusinko osallistua sukulaisen häihin, vaan sinne mentiin. Minun perheessäni on aina käsitelty ikäviä ja surullisiakin asioita ilojen ohella. Enkä ole traumatisoitunut, vaan mielestäni henkisesti hyvinkin vahva. Kestän pettymyksiä ja surua, kun minut on opetettu että ne ovat osa elämää.

AP

Oikein. Vainajan katsominen ei ole mikään mukava tilanne, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Se on osa surutyötä, siinä sopii itkeä ja surra urakalla. Hautaan laitto tuntuu vainajan nähtyään paljon luonnollisemmalta eikä silloin traumatisoi liikaa. Vanhukset jo saattavat jättää vainajan katsomisen väliin, kun jo tietävät surutyönsä prosessin. Surutyö kannattaa opetella jo lapsena, kun se on helppoa, niin ei kärsi niin paljoa kun aikuisena joutuu kumminkin kohtaamaan surua ennemmin tai myöhemmin.

Meillä saa itkeä ja surra oikein urakalla kotona ja tietenkin hautajaisissa. Ei ole pakko lääkitä itseään hautajaiseten ajaksi zombieksi.

Meidän suvussa ei. Tunteiden liialliset ilmaisut, kuten voimakas itkeminen, on hullun merkki ja sellaista paheksutaan. Pitää vaan olla ja toljottaa. Ja ruumista on pakko käydä katsomassa, mutta mitään ei siinä saa sanoa tai kyynelehtiä. Pitää vaan olla. 

Olen aikuisena jättänyt hautajaisia härskisti väliin, koska en jaksa sitä. Mitä järkeä noissa hautajaisissa on, jos niissä on ennakkoehdot ja tunteet kuten sureminen, kielletään? Ei mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi meidän kulttuurissa ollaan nykyään niin ahdistuneita kuolemasta? Vieläpä vanhan ihmisen luonnollista poismenoa piilotellaan. Minulle tehtiin siitä lapsesta asti normaali asia elämää. Siksipä en ole koskaan ollut ahdistinut kuolemasta. Tuollainen asenne ja hyssyttely johtaa siihen, että kuolema alkaa ahdistamaan lasta. Ihmisen näkeminen kuolleena tuo ymmärryksen siitä, että ihminen on poissa. Muuten jää helposti kaivelemaan meiltä. Ei täysin ymmärrä, mihin ihminen katosi.

Ei ole kauaa muuten siitä, kun oli tyypillistä Suomessakin, että perhe valmisti vainajan lepoon. Olisi terveellistä tuoda tuo tapa takaisin.

Ei kai ihmiset sitä kuolemaa pelkää tai kiistä etteikö se tule kaikille, vaan surevat sitä että sitä läheistä ihmistä ei enää ole ja on esim ikävä. Ja mielestäni vainajien laitto ei todellakaan kuulu jos ei sitä halua tehdä. Jos joku haluaa, niin tervemenoa, mutta ketään ei saa pakottaa osallistumaan siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää opettaa asia heti vauvasta täysi ikäisyyten asti. Eikä Herätä vasta kun lapsi on 10v. Murkku ikäinen matkalla murosikään. Miehesi on tällä kertaa täysin oikeassa. parempi 10 vuotias muistaa Mummonsa elävänä.Ei kuolon kalpeana kylmänä.Kun ei Kuolin Hetkellä Ollut paikalla.

APn lapset on opetettu tähän pienestä pitäen. Lähiomaisia ei ole menehtynyt vähään aikaan, joten tämä on ensimmäinen kerta 10 vuoteen.

Itselleni on aivan selvää, että käydään jättämässä hyväiset, enkä tosiaan usko että tästä tulee lapselle traumaa. Varmasti saa hänet miettimään ja pohtimaan asiaa syvällisemmin, ja varmaan jää mieleen loppuelämäksi, mutta elämässä on asioita, jotka saavat jäädä mieleen. Eikä kaikki niistä ole iloisia ja ruusunpunaisia. Minusta tämä on kaunis ja kunnioittava perinne.

AP

Nimenomaan kunnioituksesta on kysymys.

Myös omaa lastaan voi sen verran kunnioittaa, ettei sinne vie.

Ylisuojella?

Pakkoreipastuttaminen ei yleensä toimi. En ole itsekään nähnyt isovanhempani kuolleina, enkä koe jääneeni mistään paitsi. Hautajaisiin on normaalisti osallistuttu.

Oliko sinulta kysytty olisitko halunnut?

Ei kysytty, eikä mielestäni tämä ole asia jota kysytään lapselta. On tiettyjä kunnioittavia asioita, joita tehdään eikä niistä kysellä lapsilta. Ei kysellä siitäkään, että halusinko osallistua sukulaisen häihin, vaan sinne mentiin. Minun perheessäni on aina käsitelty ikäviä ja surullisiakin asioita ilojen ohella. Enkä ole traumatisoitunut, vaan mielestäni henkisesti hyvinkin vahva. Kestän pettymyksiä ja surua, kun minut on opetettu että ne ovat osa elämää.

AP

Oikein. Vainajan katsominen ei ole mikään mukava tilanne, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Se on osa surutyötä, siinä sopii itkeä ja surra urakalla. Hautaan laitto tuntuu vainajan nähtyään paljon luonnollisemmalta eikä silloin traumatisoi liikaa. Vanhukset jo saattavat jättää vainajan katsomisen väliin, kun jo tietävät surutyönsä prosessin. Surutyö kannattaa opetella jo lapsena, kun se on helppoa, niin ei kärsi niin paljoa kun aikuisena joutuu kumminkin kohtaamaan surua ennemmin tai myöhemmin.

Meillä saa itkeä ja surra oikein urakalla kotona ja tietenkin hautajaisissa. Ei ole pakko lääkitä itseään hautajaiseten ajaksi zombieksi.

Meidän suvussa ei. Tunteiden liialliset ilmaisut, kuten voimakas itkeminen, on hullun merkki ja sellaista paheksutaan. Pitää vaan olla ja toljottaa. Ja ruumista on pakko käydä katsomassa, mutta mitään ei siinä saa sanoa tai kyynelehtiä. Pitää vaan olla. 

Olen aikuisena jättänyt hautajaisia härskisti väliin, koska en jaksa sitä. Mitä järkeä noissa hautajaisissa on, jos niissä on ennakkoehdot ja tunteet kuten sureminen, kielletään? Ei mitään. 

Kuulostaa hirveälle.

Minä kerroin, miten vainajalle oli laitettu liimalla hymy ja toiselle avoimeen suuhun irtohampaita.

Joku vastasi, että yleensä pää sidotaan heti, että suu menee luonnollisesti kiinni.

Näissä kahdessa tapauksessa molemmat kuolivat kotiinsa. Heidät löydettiin vasta monen tunnin kuluttua.

Pappa kuoli kun olin 8v. Minut jätettiin yksin autoon odottamaan sairaalan pihassa, kun muut meni kappeliin katsomaan vainajaa.

Kylmää kyytiä oli sekin.

Ihmettelen aikuisena, miksen päässyt vanhempieni kans katsoon pappaa.

Miksi pitäisi käydä katsomassa? Voihan ne jäähyväiset jättää mielessää, tai vaikka hautajaissa arkulle jos katsoo tarpeelliseksi. Olen yli 40 ja yhtään vainajaa en ole käynyt katsomassa, enkä mene. Edes veljeäni en käynyt, kun kuoli vuosi sitten. Minulla on kuvamuisti enkä halua heistä mitään ruumiskuvia ikuisiksi ajoiksi mieleeni. Haluan muistaa minkälaisia olivat elävinä.

Omaa silloin 9 v. lasta en ottanut veljen hautajaisissa edes siunaustilaisuuteen. Ei hän olisi siitä mitään hyötynyt, ja minulla oli tarpeeksi tekemistä selvitä itse tilaisuuden läpi. Lapsi tuli vasta muistojuhlaan suoraan ja se oli hyvä päätös, ihmiset olivat siellä jo vähän tyynemmällä mielellä.

Kävin itse lapsena katsomassa perheeni kanssa ukkia kylmiössä. Muistan vieläkin sen näyn, miten ukki makasi siinä pöydällä kädet ristissä, mustassa puvussa. Iho oli vahamainen ja kylmän näköinen, ei ollenkaan sellainen kuin elävillä. Oikein puistatti pitkälle aikuiskään asti se näky ja ahdistus, mikä itselle siellä tuli. Kyllä siitä traumoja voi helposti lapselle tulla. Se puistatus tuosta loppui/väheni vasta, kun nyt aikuisena olen nähnyt kaksi muutakin ruumista. Itse en ainakaan veisi ketään lasta katsomaan ruumista. Hautajaiset ovat sitä varten, että siellä voi ne jäähyväiset jättää. Ei se ruumis tiedä, ollaanko sitä katsomassa vai ei. Ei se tuttu ja rakas ihminen enää siinä kuolleessa kehossa ole.

Kuollut on ihan sama ihminen mitä elävänä oli - hengitys puuttuu ja elämä.

Minua oudoksuttaa kun puhutaan kuoresta.

Vierailija kirjoitti:

Kuollut on ihan sama ihminen mitä elävänä oli - hengitys puuttuu ja elämä.

Minua oudoksuttaa kun puhutaan kuoresta.

Montako ruumista sinä olet nähnyt?

Antaisin lapsen itse päättää.  Yksi muisto muiden joukossa, joka auttaa ymmärtämään elämää ja sen rajallisuutta. Mikäli suhde on ollut läheinen, auttaa lasta myös käsittelemään asiaa, sen sijaan, että mummi vain katoaa elämästä.

Makuasia, ja kysyisin lapselta itseltään. Itselleni oli kymmenvuotiaana tärkeätä saada hyvästellä mummuni. Siitä on jäänyt hyvä ja harras muisto. 

Vierailija kirjoitti:

Antaisin lapsen itse päättää.  Yksi muisto muiden joukossa, joka auttaa ymmärtämään elämää ja sen rajallisuutta. Mikäli suhde on ollut läheinen, auttaa lasta myös käsittelemään asiaa, sen sijaan, että mummi vain katoaa elämästä.

Kyllä lapset, varsinkin jos kyse jo 10-vuotiaasta niin kuin aloituksessa, ymmärtävät, mitä kuoleminen tarkoittaa. Ja hautajaiset auttavat vielä konkretisoimaan asian. Jos lapsi kokee ihmisen vain hävinneen elämästä, niin silloin on kyse niin pienestä lapsesta, että ei vielä edes ymmärrä kuolemaa, enkä silloin todellakaan veisi mitään kuollutta katsomaankaan.

Miehen setä (lapsille tuttu) kuoli ja oltiin ennen hautajaisia ulkona odottelemassa. Lapset noin 5 ja 6v kysyivät miksi ihmisiä käy viereisessä rakennuksessa. Miehen veli kuuli kysymyksen ja kertoi että siellä tämä kuollut setä on arkussa ja ihmiset käyvät hyvästelemässä ennen hautajaisia.Sitten kysyi haluaako lapsetkin käydä. Heti ilmoittivat että haluavat. Käveltiin arkulle ja minä nostin toisen lapsen ja miehen veli toisen katsomaan isän setää.

Lapset katsoivat, sanoivat heipat ja lähdettiin pois. Alunperin olin ajatellut etten vie lapsia avoimelle arkulle mutta kun tilanne meni niin luontevasti niin käytiin katsomassa. Lapsille asia tuntui ihan luontevalta. Asiasta puhuttiin vielä illalla kotona niin että olisivat voineet kertoa jos joku vaivaa.

Minä olin 7-vuotiaana katsomassa isoisän ruumista ja toisen isoisän 10-vuotiaana. Ei minulle tai minun sisaruksilleni eikä serkuilleni jäänyt noista mitään traumoja. Mutta me emme olekaan kieroon kasvatetetuja nykymukuloita jotka saa traumoja jo oman varjonsa näkemisestä.

Kun monet tunnustaa, että se on pelkkä kuori, vainajan kylmä keho, jota menään katsomaan niin miksi lapsi siihen pitäisi pakottaa?

Eikö elävät muistot ole pajon parempia säilyttää? Muistothan muutenkin ihmisestä jäävät, ei se vainajan katsominen häntä enää eläväksi tee.

Ihminen on silloin mennyt toiselle puolen, ne aikuiset katsokoot kun haluaa niin tehdä. Aikuiset eivät saisi tehdä päätöstä lasten puolesta tai käyttää aikuisten valtaa, katsokoon nämä lapset sitten aikoinaan aikuisena tai eivät, mutta aikuisena se on oma päätös.

Eihän lapset muutenkaa ains tee samoja asioita kuin aikuiset.

Kuten joku sanoi, ei lapsia synnytykseenkään oteta katsomaan tai kun vanhemmat rakastelevat. Lapset eivät käy töissä tai huolehdi raha-asioista. Eivät äänestä tai aja autolla jne. Nämäkin asiat silti kuuluvat elämään.

Miksi kuollutta sitten pitäisi lapsen katsoa. Perusteena, että kun se nyt vaan kuuluu elämään.

Mielestäni 10-vuotias voi halutessaan tulla mukaan. Pitäisi kuitenkin sanoa että jos pelottaa (tai surettaa tai voi huonosti) liikaa niin aina voi jäädä kauemmaksi. Kaikki aikuisetkaan eivät pysty katsomaan vainajaa. Aikuinen voi näyttää surun ja kyyneleet mutta jos on yhtään taipumusta ahdistua tai mennä paniikkiin niin silloin en ottaisi lasta mukaan. Suurempi trauma jää varmasti siitä hysteerisestä aikuisesta kuin vainajan näkemisestä. Se että ihminen kuolee vanhuuteen on lapselle ehkä helpompi käsittää. Meillä kun mummu sairastui, niin kerroin leikki-ikäiselle siitä pala palalta, lapsen kielellä, mitä lääkärit tekevät auttaakseen mummua. Puhuimme myös siitä että ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

Meillä isoisoäiti kuoli lasten ollessa 4 ja 6 v ja isoisoisä kun lapset olivat 8 ja 10 v. Mentiin kyllä molemmilla kerroilla lasten kanssa jättämään jäähyväiset. Mielestäni kuolema on osa elämää, eikä sitä pidä turhaan peitellä lapsilta. Tuo isoisoäidin kuolema oli ensimmäinen kerta itsellenikin, ei ole sattunut läheisiä ennen sitä kuolemaan. Tokikaan ei pidä pakottaa ja lapset voivat jäädä pois jos eivät halua tulla. Meillä lapset eivät mitenkään vastustelleet, joten tulivat mukaan ja hyvä kokemus oli, ei jäänyt mitään pelkoja.