Mummi kuoli - Miehen mielestä 10-vuotiasta poikaa ei pidä ottaa mukaan kun käydään jättämässä jäähyväiset.

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä kiksejä te saatte ruumiin näkemisestä, että ihan lapsikin sen pitää nähdä? Kerran nähnyt pakosta enkä vapaaehtoisesti toista kertaa halua nähdä. 

Emme me siitä mitään kiksejä saa. Mistä sellainen pälkähti päähäsi?

Me koemme, että olemme viimeisen kerran hyvästelleet läheisen, ja siitähän tässä koko keskustelussa oli kyse! Me näemme, että se mitä omaisesta on jäänyt jäljelle, on todella vain pelkkä kuori, josta ihminen on päässyt pois.

Menin teininä katsomaan mummovainaata ennen hautajaisia. Olihan se mieleenjäävä kokemus, mutta ei huonolla tavalla. Mummo näytti rauhalliselta ja tyyneltä, ihan kuin olisi nuortunutkin 10 vuotta. Kaunis kokemus vaikka surullinen tietysti. Minusta se ei ole itsessään niin pelottavaa, etteikö sinne voisi lasta päästää. Kuoleman piilottelu tekee siitä pelottavampaa, sen kohtaaminen lievittää pelkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun 10v lapset halus käydä kattomassa kuollutta mummua kappelissa.

Nyt ovat aikuisia ja sanoneet, että heitä ei olis saanu päästää sinne.

Miettikää nyt.

Sinun olisi aikuisena pitänyt tajuta sen verran, että et olisi laskenut lapsia sinne. Hyvänen aika. Aikuiset ei aina ajattele kovin pitkälle. 10-vuotiaan paikka ei ole ruumiita toljottamassa, voi hyvänen aika. Vastuullinen aikuinen tajuaa tämän.

Valitettavasti eletään ajassa, jolloin 10v löytää ihan itse toljotettavia ruumiita, ellei sentään ympäriltään, niin kuitenkin netistä, ja ne ovat jotain muuta kuin rauhallisesti arkussa makaava isoäiti, jonka katsominen ei traumatisoi ketään. Vaatii hieman selkärankaa ja viitseliäisyyttä vanhemmalta puhua etukäteen, ja olla tilanteessa turvallinen aikuinen. Realistinen aikuinen tajuaa tämän, voi hyvänen aika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin katsomassa molempia vanhempiani heidän kuoltuaan jo sairaalassa. Katuisin nyt jos en olisi tehnyt niin.

Minä en käynyt katsomassa enkä ole katunut yhtään. En nähnyt mitään hyvää syytä miksi olisin käynyt katsomassa heidän kuoltuaan. 

Et siis kunnioittanut heitä mitenkään?

Ei siinä ole kunnioittamisesta kyse tai sen puutteesta. Vainajalle koko asia on ihan sama, elävät on ne mitkä ratkaisee ja jos he eivät halua katsoa vainajaa irvistämässä ruumisarkussa, heillä on oikeus olla katsomatta.

Kummallisia mielipiteitä. Jokaisella on oikeus kieltäytyä, eikä lapsia todellakaan pidä viedä katsomaan ruumiita. Ihan vihaksi pistää kun näitä tomppeleita yhä edelleen vuonna 2022 on, jotka traumatisoivat lapsia oman typeryytensä takia. Samaa sakkia joka kommentoi painoa ja vastaavaa. Sitten on lapsella syömishäiriö.

Olen ollut läsnä monen ihmisen viimeisissä hetkissä, ja monta vainajaa nähnyt, mutta en ensimmäistäkään irvistävää tai roikkuvanaamaista. Outo käsitys, koska kuoltuaan mikään ei enää pitele, vaan kaikki on rentona, kasvot yleensä levollisen näköisina.

Vierailija kirjoitti:

Poika mukaan.

Ilman muuta.

Minä olin 9-vuotias ja minut jätettiin kotiin. Isosisko 12 v mukana hautajaisissa.

Muistan vieläkin kuinka nöyryyttävää oli.

Hautajaisvieraat tulivat sitten meille muistokahveille ja kaikki tietenkin kysyivät miksen minä ollut mukana.

En keksinyt sanoa muuta kuin että olen sairas niin en voinut tulla mukaan. Olin sitä varten pukeutunut pyjamaankin, että todella uskoisivat, ja jäin lymyilemään makuuhuoneeseen.

Häpesin silloin, että minussa pitää olla jotain pahasti vialla kun en kelpaa mukaan.

Olin 12v mummoni kuoltua. Mua vaivaa vieläkin, miksi en saanut hyvästellä, nähdä häntä viimeisen kerran.

Oliko katolisilla tapa siunaustilaisuudessa olla arkku avoin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poika mukaan.

Ilman muuta.

Minä olin 9-vuotias ja minut jätettiin kotiin. Isosisko 12 v mukana hautajaisissa.

Muistan vieläkin kuinka nöyryyttävää oli.

Hautajaisvieraat tulivat sitten meille muistokahveille ja kaikki tietenkin kysyivät miksen minä ollut mukana.

En keksinyt sanoa muuta kuin että olen sairas niin en voinut tulla mukaan. Olin sitä varten pukeutunut pyjamaankin, että todella uskoisivat, ja jäin lymyilemään makuuhuoneeseen.

Häpesin silloin, että minussa pitää olla jotain pahasti vialla kun en kelpaa mukaan.

Olin 12v mummoni kuoltua. Mua vaivaa vieläkin, miksi en saanut hyvästellä, nähdä häntä viimeisen kerran.

Tässä oli kyse kuolleen ruumiin katsomisesta ei hautajaisista. Yleensä lapset ovat mukana hautajaisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin katsomassa molempia vanhempiani heidän kuoltuaan jo sairaalassa. Katuisin nyt jos en olisi tehnyt niin.

Minä en käynyt katsomassa enkä ole katunut yhtään. En nähnyt mitään hyvää syytä miksi olisin käynyt katsomassa heidän kuoltuaan. 

Et siis kunnioittanut heitä mitenkään?

Ei siinä ole kunnioittamisesta kyse tai sen puutteesta. Vainajalle koko asia on ihan sama, elävät on ne mitkä ratkaisee ja jos he eivät halua katsoa vainajaa irvistämässä ruumisarkussa, heillä on oikeus olla katsomatta.

Kummallisia mielipiteitä. Jokaisella on oikeus kieltäytyä, eikä lapsia todellakaan pidä viedä katsomaan ruumiita. Ihan vihaksi pistää kun näitä tomppeleita yhä edelleen vuonna 2022 on, jotka traumatisoivat lapsia oman typeryytensä takia. Samaa sakkia joka kommentoi painoa ja vastaavaa. Sitten on lapsella syömishäiriö.

Olen ollut läsnä monen ihmisen viimeisissä hetkissä, ja monta vainajaa nähnyt, mutta en ensimmäistäkään irvistävää tai roikkuvanaamaista. Outo käsitys, koska kuoltuaan mikään ei enää pitele, vaan kaikki on rentona, kasvot yleensä levollisen näköisina.

Kuinka monta tuntia kuoleman jälkeen?

Vieläkö tästä jankutetaan? Pointit on varmaan tulleet jo selviksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin katsomassa molempia vanhempiani heidän kuoltuaan jo sairaalassa. Katuisin nyt jos en olisi tehnyt niin.

Minä en käynyt katsomassa enkä ole katunut yhtään. En nähnyt mitään hyvää syytä miksi olisin käynyt katsomassa heidän kuoltuaan. 

Et siis kunnioittanut heitä mitenkään?

Ei siinä ole kunnioittamisesta kyse tai sen puutteesta. Vainajalle koko asia on ihan sama, elävät on ne mitkä ratkaisee ja jos he eivät halua katsoa vainajaa irvistämässä ruumisarkussa, heillä on oikeus olla katsomatta.

Kummallisia mielipiteitä. Jokaisella on oikeus kieltäytyä, eikä lapsia todellakaan pidä viedä katsomaan ruumiita. Ihan vihaksi pistää kun näitä tomppeleita yhä edelleen vuonna 2022 on, jotka traumatisoivat lapsia oman typeryytensä takia. Samaa sakkia joka kommentoi painoa ja vastaavaa. Sitten on lapsella syömishäiriö.

Olen ollut läsnä monen ihmisen viimeisissä hetkissä, ja monta vainajaa nähnyt, mutta en ensimmäistäkään irvistävää tai roikkuvanaamaista. Outo käsitys, koska kuoltuaan mikään ei enää pitele, vaan kaikki on rentona, kasvot yleensä levollisen näköisina.

Kuinka monta tuntia kuoleman jälkeen?

Miten niin, montako tuntia? Olen ollut läsnä ihan siinä kuoleman käydessä, ja pisimmillään n. kk kuolemasta, enkä yhtään irvistävää vainajaa ole nähnyt.

Olen ollut läsnä monen ihmisen viimeisissä hetkissä, ja monta vainajaa nähnyt, mutta en ensimmäistäkään irvistävää tai roikkuvanaamaista. Outo käsitys, koska kuoltuaan mikään ei enää pitele, vaan kaikki on rentona, kasvot yleensä levollisen näköisina.[/quote]

Olen nähnyt sekä mummoni että ukkini arkussa ennen hautajaisia. Toinen oli ihan hyvä kokemus, kun ruumis oli levollisen näköinen. Toisessa taas vainajan kasvot olivat irvistyksessä ja näky oli jotenkin karmiva. En olisi halunnut tuota viimeiseksi mielikuvaksi rakkaasta isovanhemmasta. Ja olin kuitenkin ihan täysi-ikäinen. Itse en veisi lasta ruumista katsomaan. Ainoastaan jos lapsi itse ehdottomasti haluaa nähdä, niin voi ottaa mukaan. Silloinkin pitäisi vanhemman ensin käydä varmistamassa, että vainaja näyttää edes jotenkin itseltään eikä kasvot ole aivan vääristyneet.

Miksi ruumista pitäisi kenenkään käydä tuijottelemassa? Ei se ihminen siinä enää ole.

Muun osalta olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Syntymä, kuolema, ilo ja suru kuuluu lapsillekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin katsomassa molempia vanhempiani heidän kuoltuaan jo sairaalassa. Katuisin nyt jos en olisi tehnyt niin.

Minä en käynyt katsomassa enkä ole katunut yhtään. En nähnyt mitään hyvää syytä miksi olisin käynyt katsomassa heidän kuoltuaan. 

Et siis kunnioittanut heitä mitenkään?

Ei siinä ole kunnioittamisesta kyse tai sen puutteesta. Vainajalle koko asia on ihan sama, elävät on ne mitkä ratkaisee ja jos he eivät halua katsoa vainajaa irvistämässä ruumisarkussa, heillä on oikeus olla katsomatta.

Kummallisia mielipiteitä. Jokaisella on oikeus kieltäytyä, eikä lapsia todellakaan pidä viedä katsomaan ruumiita. Ihan vihaksi pistää kun näitä tomppeleita yhä edelleen vuonna 2022 on, jotka traumatisoivat lapsia oman typeryytensä takia. Samaa sakkia joka kommentoi painoa ja vastaavaa. Sitten on lapsella syömishäiriö.

Olen ollut läsnä monen ihmisen viimeisissä hetkissä, ja monta vainajaa nähnyt, mutta en ensimmäistäkään irvistävää tai roikkuvanaamaista. Outo käsitys, koska kuoltuaan mikään ei enää pitele, vaan kaikki on rentona, kasvot yleensä levollisen näköisina.

Kuinka monta tuntia kuoleman jälkeen?

Miten niin, montako tuntia? Olen ollut läsnä ihan siinä kuoleman käydessä, ja pisimmillään n. kk kuolemasta, enkä yhtään irvistävää vainajaa ole nähnyt.

Ihmisiä kuolee yksin kodeissaan sairaskohtauksiin niin, että ilmeitä voi olla kovin monenlaisia.