Lue keskustelun säännöt.
Mummi kuoli - Miehen mielestä 10-vuotiasta poikaa ei pidä ottaa mukaan kun käydään jättämässä jäähyväiset.
01.10.2022 |
Mun mielestä lapsella on oikeus jättää hyvästit läheiselle mummilleen. Läheisen menehtyminen on osa tätä elämää, ja jokainen meistä kuolee vuorollaan. Kuolemaa ei pidä lakaista pois näkyvistä.
Minusta kaiken ikäiset ja luonteiset lapset voi viedä katsomaan lähiomaista viimeisen kerran. Minusta lähiomaisen ruumiin näkeminen ei ole asia, jota kauhistellaan, vaan se on osa suruprosessia kuileman kohdatessa. Toki jos ruumis on pahan näköinen (onnettomuus tms) niin silloin asiaa pitäisi miettiä, mutta nyt ei ole kyse siitä.
Mitä mieltä av-raati on asiasta?
Kommentit (433)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää opettaa asia heti vauvasta täysi ikäisyyten asti. Eikä Herätä vasta kun lapsi on 10v. Murkku ikäinen matkalla murosikään. Miehesi on tällä kertaa täysin oikeassa. parempi 10 vuotias muistaa Mummonsa elävänä.Ei kuolon kalpeana kylmänä.Kun ei Kuolin Hetkellä Ollut paikalla.
APn lapset on opetettu tähän pienestä pitäen. Lähiomaisia ei ole menehtynyt vähään aikaan, joten tämä on ensimmäinen kerta 10 vuoteen.
Itselleni on aivan selvää, että käydään jättämässä hyväiset, enkä tosiaan usko että tästä tulee lapselle traumaa. Varmasti saa hänet miettimään ja pohtimaan asiaa syvällisemmin, ja varmaan jää mieleen loppuelämäksi, mutta elämässä on asioita, jotka saavat jäädä mieleen. Eikä kaikki niistä ole iloisia ja ruusunpunaisia. Minusta tämä on kaunis ja kunnioittava perinne.
AP
Nimenomaan kunnioituksesta on kysymys.
Myös omaa lastaan voi sen verran kunnioittaa, ettei sinne vie.
Ylisuojella?
Pakkoreipastuttaminen ei yleensä toimi. En ole itsekään nähnyt isovanhempani kuolleina, enkä koe jääneeni mistään paitsi. Hautajaisiin on normaalisti osallistuttu.
Oliko sinulta kysytty olisitko halunnut?
Ei kysytty, eikä mielestäni tämä ole asia jota kysytään lapselta. On tiettyjä kunnioittavia asioita, joita tehdään eikä niistä kysellä lapsilta. Ei kysellä siitäkään, että halusinko osallistua sukulaisen häihin, vaan sinne mentiin. Minun perheessäni on aina käsitelty ikäviä ja surullisiakin asioita ilojen ohella. Enkä ole traumatisoitunut, vaan mielestäni henkisesti hyvinkin vahva. Kestän pettymyksiä ja surua, kun minut on opetettu että ne ovat osa elämää.
AP
Oikein. Vainajan katsominen ei ole mikään mukava tilanne, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Se on osa surutyötä, siinä sopii itkeä ja surra urakalla. Hautaan laitto tuntuu vainajan nähtyään paljon luonnollisemmalta eikä silloin traumatisoi liikaa. Vanhukset jo saattavat jättää vainajan katsomisen väliin, kun jo tietävät surutyönsä prosessin. Surutyö kannattaa opetella jo lapsena, kun se on helppoa, niin ei kärsi niin paljoa kun aikuisena joutuu kumminkin kohtaamaan surua ennemmin tai myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole koskaan ymmärtänyt tuota "haluan muiston elävästä ihmisestä"-juttua. Ei ne elävät muistot mihinkään katoa, kun kerran näkee kuolleena. Kuolema on osa elämää, vaikkei se mukavaa olekaan.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia viestejä, mutta ainakin koronan alettua vuonna 2020, ei ole ollut mahdollista käydä katsomassa ruumishuoneella vainajaa ennen hautajaisia. Myöskin hautajaisissa on ollut suljettu arkku.
Mutta tämä voi tietenkin vaihdella paikkakunnittain.
Hautajaiset on kuitenkin kaunis tilaisuus muistella lähiomaista, etenkin jos hän on ollut läheinen.
Ei pidä paikkaansa. Olen käynyt katsomassa kahta vainajaa koronan aikana.
Poika mukaan.
Ilman muuta.
Minä olin 9-vuotias ja minut jätettiin kotiin. Isosisko 12 v mukana hautajaisissa.
Muistan vieläkin kuinka nöyryyttävää oli.
Hautajaisvieraat tulivat sitten meille muistokahveille ja kaikki tietenkin kysyivät miksen minä ollut mukana.
En keksinyt sanoa muuta kuin että olen sairas niin en voinut tulla mukaan. Olin sitä varten pukeutunut pyjamaankin, että todella uskoisivat, ja jäin lymyilemään makuuhuoneeseen.
Häpesin silloin, että minussa pitää olla jotain pahasti vialla kun en kelpaa mukaan.
Miten huono on nykyään ihmisten lukutaito tai luetun ymmärtämisen taito. Täälläkin monet höpisevät, etteihän ole kysymys kuolleen mummon katsomisesta vaan hautajaisista puhutaan. Ei, millään ei vaan uskota, vaikka on korjailtu, ettei ole kyse hautajaisista vaan mummon ruumiin näyttämisestä ja katsomisesta.
Aloittaja tarkoittaa, että 10-vuotias viedään katsomaan kuollutta mummoaan naamasta naamaan. Hän haluaisi viedä, mies ei.
Ja hakee tälle omalle kannalleen puolusteluja, ilmeisesti. Mies on toista mieltä ja niin minäkin. Toivottavasti pystyy pitämään pintansa.
Täällä jotkut eivät ole saaneet traumoja tai suvussa on tapana ja ei näytä pahalta jne. Tämä on vain se oma, henkilökohainen kokemus. OK, ei ole saanut, mutta hyvin monet ovat.
Minä olen niiden ihmistem kannalla, että noin nuori ei osaa ehkä tajuta miltä kuollut näyttää ja mieluummin ei viedä. Voi järkyttyä ja jäädä mieleen pitkäksi aikaa.
Itse olin jo aikuinen kun äitini kuoli vanhainkodissa. Näin hänet ennen arkkuun laittamista. Onhan ihminen erilainen, kuin liikkumaton täysin hiljainen ihmisen kuori. Se ei varsinaisesti peloittanut, mutta onhan se ihan erilainen kuin elävä ihminen.
Älkää viekö kun ei koskaan voi tietää miten se tuohon lapseen vaikuttaa. Miksi ottaa riski kun ei voi tietää? Pitää ajatella lasten kannalta, ei oman itsensä tai jonkun suvun rituaalin ylläpitämistä.
Mieluummin muisto elävästä mummosta ja sitten jäähyväiset hautajaisissa omaisten läsnäollessa kun arkku on kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten huono on nykyään ihmisten lukutaito tai luetun ymmärtämisen taito. Täälläkin monet höpisevät, etteihän ole kysymys kuolleen mummon katsomisesta vaan hautajaisista puhutaan. Ei, millään ei vaan uskota, vaikka on korjailtu, ettei ole kyse hautajaisista vaan mummon ruumiin näyttämisestä ja katsomisesta.
Aloittaja tarkoittaa, että 10-vuotias viedään katsomaan kuollutta mummoaan naamasta naamaan. Hän haluaisi viedä, mies ei.
Ja hakee tälle omalle kannalleen puolusteluja, ilmeisesti. Mies on toista mieltä ja niin minäkin. Toivottavasti pystyy pitämään pintansa.
Täällä jotkut eivät ole saaneet traumoja tai suvussa on tapana ja ei näytä pahalta jne. Tämä on vain se oma, henkilökohainen kokemus. OK, ei ole saanut, mutta hyvin monet ovat.
Minä olen niiden ihmistem kannalla, että noin nuori ei osaa ehkä tajuta miltä kuollut näyttää ja mieluummin ei viedä. Voi järkyttyä ja jäädä mieleen pitkäksi aikaa.
Itse olin jo aikuinen kun äitini kuoli vanhainkodissa. Näin hänet ennen arkkuun laittamista. Onhan ihminen erilainen, kuin liikkumaton täysin hiljainen ihmisen kuori. Se ei varsinaisesti peloittanut, mutta onhan se ihan erilainen kuin elävä ihminen.Älkää viekö kun ei koskaan voi tietää miten se tuohon lapseen vaikuttaa. Miksi ottaa riski kun ei voi tietää? Pitää ajatella lasten kannalta, ei oman itsensä tai jonkun suvun rituaalin ylläpitämistä.
Mieluummin muisto elävästä mummosta ja sitten jäähyväiset hautajaisissa omaisten läsnäollessa kun arkku on kiinni.
Itse lyttäät vastakkaisen argumentin omakohtaisella mutulla, mutta oman näkökantasi perustelet sillä.
Näin hädin tuskin kouluikäisenä lapsena mummoni ruumiin, en traumatisoitunut. En myöskään ollut mummon kanssa läheinen, koska koko sen ajan mitä hänet muistin, hän oli maannut terveyskeskuksen tai vanhainkodin sängyssä, harvemmin jaksaen edes silmiään avata. Jouluisin mummo tuotiin meille aatoksi, illalla takaisin laitokseen, mutta en minä hänen kanssaan paljoa puhunut, ihan vieras ihminen.
Äitiäni en nähnyt, ei siihen tarjottu tilaisuuttakaan. En olisi halunnutkaan nähdä, välit olivat vaikeat ja se ristiriita rakkauden ja helpotuksen/vihan välillä yhdistettynä tilanteen lopullisuuteen oli muutenkin lähes liikaa. Mielestäni jokaisen olisi hyvä nähdä ruumis, se kuoleman konkretia, mutta itse pitää saada päättää milloin, ja ketä on valmis katsomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää opettaa asia heti vauvasta täysi ikäisyyten asti. Eikä Herätä vasta kun lapsi on 10v. Murkku ikäinen matkalla murosikään. Miehesi on tällä kertaa täysin oikeassa. parempi 10 vuotias muistaa Mummonsa elävänä.Ei kuolon kalpeana kylmänä.Kun ei Kuolin Hetkellä Ollut paikalla.
APn lapset on opetettu tähän pienestä pitäen. Lähiomaisia ei ole menehtynyt vähään aikaan, joten tämä on ensimmäinen kerta 10 vuoteen.
Itselleni on aivan selvää, että käydään jättämässä hyväiset, enkä tosiaan usko että tästä tulee lapselle traumaa. Varmasti saa hänet miettimään ja pohtimaan asiaa syvällisemmin, ja varmaan jää mieleen loppuelämäksi, mutta elämässä on asioita, jotka saavat jäädä mieleen. Eikä kaikki niistä ole iloisia ja ruusunpunaisia. Minusta tämä on kaunis ja kunnioittava perinne.
AP
Nimenomaan kunnioituksesta on kysymys.
Myös omaa lastaan voi sen verran kunnioittaa, ettei sinne vie.
Ylisuojella?
Pakkoreipastuttaminen ei yleensä toimi. En ole itsekään nähnyt isovanhempani kuolleina, enkä koe jääneeni mistään paitsi. Hautajaisiin on normaalisti osallistuttu.
Oliko sinulta kysytty olisitko halunnut?
Ei kysytty, eikä mielestäni tämä ole asia jota kysytään lapselta. On tiettyjä kunnioittavia asioita, joita tehdään eikä niistä kysellä lapsilta. Ei kysellä siitäkään, että halusinko osallistua sukulaisen häihin, vaan sinne mentiin. Minun perheessäni on aina käsitelty ikäviä ja surullisiakin asioita ilojen ohella. Enkä ole traumatisoitunut, vaan mielestäni henkisesti hyvinkin vahva. Kestän pettymyksiä ja surua, kun minut on opetettu että ne ovat osa elämää.
AP
Oikein. Vainajan katsominen ei ole mikään mukava tilanne, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Se on osa surutyötä, siinä sopii itkeä ja surra urakalla. Hautaan laitto tuntuu vainajan nähtyään paljon luonnollisemmalta eikä silloin traumatisoi liikaa. Vanhukset jo saattavat jättää vainajan katsomisen väliin, kun jo tietävät surutyönsä prosessin. Surutyö kannattaa opetella jo lapsena, kun se on helppoa, niin ei kärsi niin paljoa kun aikuisena joutuu kumminkin kohtaamaan surua ennemmin tai myöhemmin.
Olen samaa mieltä. Se, että käy katsomassa vainajaa, on myös paljon henkilökohtaisempaa, kuin hautajaiset. Suosittelen kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää opettaa asia heti vauvasta täysi ikäisyyten asti. Eikä Herätä vasta kun lapsi on 10v. Murkku ikäinen matkalla murosikään. Miehesi on tällä kertaa täysin oikeassa. parempi 10 vuotias muistaa Mummonsa elävänä.Ei kuolon kalpeana kylmänä.Kun ei Kuolin Hetkellä Ollut paikalla.
APn lapset on opetettu tähän pienestä pitäen. Lähiomaisia ei ole menehtynyt vähään aikaan, joten tämä on ensimmäinen kerta 10 vuoteen.
Itselleni on aivan selvää, että käydään jättämässä hyväiset, enkä tosiaan usko että tästä tulee lapselle traumaa. Varmasti saa hänet miettimään ja pohtimaan asiaa syvällisemmin, ja varmaan jää mieleen loppuelämäksi, mutta elämässä on asioita, jotka saavat jäädä mieleen. Eikä kaikki niistä ole iloisia ja ruusunpunaisia. Minusta tämä on kaunis ja kunnioittava perinne.
AP
Nimenomaan kunnioituksesta on kysymys.
Myös omaa lastaan voi sen verran kunnioittaa, ettei sinne vie.
Ylisuojella?
Pakkoreipastuttaminen ei yleensä toimi. En ole itsekään nähnyt isovanhempani kuolleina, enkä koe jääneeni mistään paitsi. Hautajaisiin on normaalisti osallistuttu.
Oliko sinulta kysytty olisitko halunnut?
Ei kysytty, eikä mielestäni tämä ole asia jota kysytään lapselta. On tiettyjä kunnioittavia asioita, joita tehdään eikä niistä kysellä lapsilta. Ei kysellä siitäkään, että halusinko osallistua sukulaisen häihin, vaan sinne mentiin. Minun perheessäni on aina käsitelty ikäviä ja surullisiakin asioita ilojen ohella. Enkä ole traumatisoitunut, vaan mielestäni henkisesti hyvinkin vahva. Kestän pettymyksiä ja surua, kun minut on opetettu että ne ovat osa elämää.
AP
Oikein. Vainajan katsominen ei ole mikään mukava tilanne, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Se on osa surutyötä, siinä sopii itkeä ja surra urakalla. Hautaan laitto tuntuu vainajan nähtyään paljon luonnollisemmalta eikä silloin traumatisoi liikaa. Vanhukset jo saattavat jättää vainajan katsomisen väliin, kun jo tietävät surutyönsä prosessin. Surutyö kannattaa opetella jo lapsena, kun se on helppoa, niin ei kärsi niin paljoa kun aikuisena joutuu kumminkin kohtaamaan surua ennemmin tai myöhemmin.
Surutyön voi tehdä ilman vainajan katsomista. Vanhemmat voivat muistella lapsen kanssa mummoa ja kertoa mummosta omia, eläviä muistojaan.
Se on paljon parempaa surutyötä kuin kuymästi vai pakottaa lapsi katsomaan kun "kuuluu karaista".
Ette lainkaan ota huomioon, että toiset ovat herkempiä kuin toiset.
Kuolleen kartominen on aivan turhaa karaisua. Eiköhän niitä karaistavia asioita ole ihan elävässä elämässäkin riittämiin, varsinkin näinä aikoina.
Kyllä maailma karaisee, ei siinä ylimääräistä avittamista vanhemmilta tarvita yhtään.
Turhista turhin karaisu on pakottaa katsomaan kuollutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen mielipidettä kuunnellen eli jos on itse aivan varma. Selittäisin myös etukäteen vähän, että se on enää kuori mikä jää eikä näytä samalta ja rakas ihminen on jo muualla. Itse olin 7 vastaavassa tilanteessa ja äitini osasi selittää hienosti asiaa enkä saanut itse tilanteesta traumoja. Aloin kyllä miettiä elämää ja kuolemaa ja se pelotti. Eli siinä mielessä asia jäi päähän pyörimään.
Ei tuon ikäinen lapsi tajua kuolemasta juuri mitään. Se kuvittelee että sen pitää sanoa jotakin vanhempien vuoksi. Tunnolliset lapset sitten ovat muka "valmiita" ja typerät aikuiset vievät ne traumatisoitumaan jonnekin avoimen ruumisarkun viereen.
10-vuotias on sopiva hautajaisiin, mutta ei ruumista katsomaan. Onhan tämä nyt ihan selvä juttu.
5-6 vuotias lapsi ymmärtää kuoleman elämän loppumisena. Jos joku haluaa mennä vainajaa katsomaan , ei ole pakko katsoa kasvoja. Voi pitää kasvoliinan paikallaan ja katsoa vaikka kättä. Siitäkin jo saa varmistuksen että henki on lähtenyt.
Itse en ymmärrä, että katsotaan monta viikkoa vanhaa vainajaa. Kasvot on kuopalla , hampaat näkyy tai puuttuu, väri voi olla mitä vain sateenkaaren väriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää opettaa asia heti vauvasta täysi ikäisyyten asti. Eikä Herätä vasta kun lapsi on 10v. Murkku ikäinen matkalla murosikään. Miehesi on tällä kertaa täysin oikeassa. parempi 10 vuotias muistaa Mummonsa elävänä.Ei kuolon kalpeana kylmänä.Kun ei Kuolin Hetkellä Ollut paikalla.
APn lapset on opetettu tähän pienestä pitäen. Lähiomaisia ei ole menehtynyt vähään aikaan, joten tämä on ensimmäinen kerta 10 vuoteen.
Itselleni on aivan selvää, että käydään jättämässä hyväiset, enkä tosiaan usko että tästä tulee lapselle traumaa. Varmasti saa hänet miettimään ja pohtimaan asiaa syvällisemmin, ja varmaan jää mieleen loppuelämäksi, mutta elämässä on asioita, jotka saavat jäädä mieleen. Eikä kaikki niistä ole iloisia ja ruusunpunaisia. Minusta tämä on kaunis ja kunnioittava perinne.
AP
Nimenomaan kunnioituksesta on kysymys.
Myös omaa lastaan voi sen verran kunnioittaa, ettei sinne vie.
Ylisuojella?
Pakkoreipastuttaminen ei yleensä toimi. En ole itsekään nähnyt isovanhempani kuolleina, enkä koe jääneeni mistään paitsi. Hautajaisiin on normaalisti osallistuttu.
Oliko sinulta kysytty olisitko halunnut?
Ei kysytty, eikä mielestäni tämä ole asia jota kysytään lapselta. On tiettyjä kunnioittavia asioita, joita tehdään eikä niistä kysellä lapsilta. Ei kysellä siitäkään, että halusinko osallistua sukulaisen häihin, vaan sinne mentiin. Minun perheessäni on aina käsitelty ikäviä ja surullisiakin asioita ilojen ohella. Enkä ole traumatisoitunut, vaan mielestäni henkisesti hyvinkin vahva. Kestän pettymyksiä ja surua, kun minut on opetettu että ne ovat osa elämää.
AP
Oikein. Vainajan katsominen ei ole mikään mukava tilanne, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Se on osa surutyötä, siinä sopii itkeä ja surra urakalla. Hautaan laitto tuntuu vainajan nähtyään paljon luonnollisemmalta eikä silloin traumatisoi liikaa. Vanhukset jo saattavat jättää vainajan katsomisen väliin, kun jo tietävät surutyönsä prosessin. Surutyö kannattaa opetella jo lapsena, kun se on helppoa, niin ei kärsi niin paljoa kun aikuisena joutuu kumminkin kohtaamaan surua ennemmin tai myöhemmin.
Surutyön voi tehdä ilman vainajan katsomista. Vanhemmat voivat muistella lapsen kanssa mummoa ja kertoa mummosta omia, eläviä muistojaan.
Se on paljon parempaa surutyötä kuin kuymästi vai pakottaa lapsi katsomaan kun "kuuluu karaista".
Ette lainkaan ota huomioon, että toiset ovat herkempiä kuin toiset.
Kuolleen kartominen on aivan turhaa karaisua. Eiköhän niitä karaistavia asioita ole ihan elävässä elämässäkin riittämiin, varsinkin näinä aikoina.
Kyllä maailma karaisee, ei siinä ylimääräistä avittamista vanhemmilta tarvita yhtään.
Turhista turhin karaisu on pakottaa katsomaan kuollutta.
Vai parempaa surutyötä :D Ja karaisua :D Itse kyllä tiedostan, että toiset ovat herkempiä kuin toiset. Lasken myös itseni osittain herkäksi ihmiseksi. Silti olen sitä mieltä, että vainajaa tulisi käydä katsomassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu henkilöstä hyvin paljon.
Jotkut aikuiset karttavat hautajaisiakin.
En ole huomannut, että tutun ihmisen näkeminen kuolleena olisi ahdistanut minua, kun olen tiennyt hänen kuolleen. Mutta jos joku ei tahdo tulla katsomaan vainajaa, häntä ei pidä pakottaa.
Kymmenvuotias on vielä hyvin nuori.
Olen 56 v ja koskaan ei ole tullut sellaista tilannetta eteen, että olisi käyty jotakin vainajaa katsomassa. Kuulostaa jotenkin oudolta tavalta, hautajaisiin ja siunaustilaisuuksiin on menty ja arkku näissä aina kiinni. Äitini olen nähnyt kuolleena, kuoli saattohoidossa. Vaihteleeko tämä tapa eri puolilla Suomea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen mielipidettä kuunnellen eli jos on itse aivan varma. Selittäisin myös etukäteen vähän, että se on enää kuori mikä jää eikä näytä samalta ja rakas ihminen on jo muualla. Itse olin 7 vastaavassa tilanteessa ja äitini osasi selittää hienosti asiaa enkä saanut itse tilanteesta traumoja. Aloin kyllä miettiä elämää ja kuolemaa ja se pelotti. Eli siinä mielessä asia jäi päähän pyörimään.
Ei tuon ikäinen lapsi tajua kuolemasta juuri mitään. Se kuvittelee että sen pitää sanoa jotakin vanhempien vuoksi. Tunnolliset lapset sitten ovat muka "valmiita" ja typerät aikuiset vievät ne traumatisoitumaan jonnekin avoimen ruumisarkun viereen.
10-vuotias on sopiva hautajaisiin, mutta ei ruumista katsomaan. Onhan tämä nyt ihan selvä juttu.
5-6 vuotias lapsi ymmärtää kuoleman elämän loppumisena. Jos joku haluaa mennä vainajaa katsomaan , ei ole pakko katsoa kasvoja. Voi pitää kasvoliinan paikallaan ja katsoa vaikka kättä. Siitäkin jo saa varmistuksen että henki on lähtenyt.
Itse en ymmärrä, että katsotaan monta viikkoa vanhaa vainajaa. Kasvot on kuopalla , hampaat näkyy tai puuttuu, väri voi olla mitä vain sateenkaaren väriä.
Ei kai monta viikkoa vanhoja vainajia enää näytetä? Niin ainakin minulle on sanottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten huono on nykyään ihmisten lukutaito tai luetun ymmärtämisen taito. Täälläkin monet höpisevät, etteihän ole kysymys kuolleen mummon katsomisesta vaan hautajaisista puhutaan. Ei, millään ei vaan uskota, vaikka on korjailtu, ettei ole kyse hautajaisista vaan mummon ruumiin näyttämisestä ja katsomisesta.
Aloittaja tarkoittaa, että 10-vuotias viedään katsomaan kuollutta mummoaan naamasta naamaan. Hän haluaisi viedä, mies ei.
Ja hakee tälle omalle kannalleen puolusteluja, ilmeisesti. Mies on toista mieltä ja niin minäkin. Toivottavasti pystyy pitämään pintansa.
Täällä jotkut eivät ole saaneet traumoja tai suvussa on tapana ja ei näytä pahalta jne. Tämä on vain se oma, henkilökohainen kokemus. OK, ei ole saanut, mutta hyvin monet ovat.
Minä olen niiden ihmistem kannalla, että noin nuori ei osaa ehkä tajuta miltä kuollut näyttää ja mieluummin ei viedä. Voi järkyttyä ja jäädä mieleen pitkäksi aikaa.
Itse olin jo aikuinen kun äitini kuoli vanhainkodissa. Näin hänet ennen arkkuun laittamista. Onhan ihminen erilainen, kuin liikkumaton täysin hiljainen ihmisen kuori. Se ei varsinaisesti peloittanut, mutta onhan se ihan erilainen kuin elävä ihminen.Älkää viekö kun ei koskaan voi tietää miten se tuohon lapseen vaikuttaa. Miksi ottaa riski kun ei voi tietää? Pitää ajatella lasten kannalta, ei oman itsensä tai jonkun suvun rituaalin ylläpitämistä.
Mieluummin muisto elävästä mummosta ja sitten jäähyväiset hautajaisissa omaisten läsnäollessa kun arkku on kiinni.Itse lyttäät vastakkaisen argumentin omakohtaisella mutulla, mutta oman näkökantasi perustelet sillä.
Sanoin, että EI VOI KOSKAAN TIETÄÄ MILTÄ KUOLLEEN NÄKEMINEN KENESTÄKIN TUNTUU. Siksi on parempi lasten kohdalla olla ottamatta riskiä, että tuntuu pahalta tai jää mieleen kummittelemaan. Vanhemmalla ei ole silti vanhemman oikeutta altistaa omaakaan lastaan jos on pienkin riski, että kuolleen näkemisestä jaa trauma.
Kerroin kyllä myös oman kokemukseni, totta. ,0mutta sillä ei ollut tarkoitusta kumota kenenkään argumentteja. Se oli oma kokemukseni aiikuisena lapsena, mutta tämän ko. lapsenn lapsena kokemus voi olla vielä pahempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten huono on nykyään ihmisten lukutaito tai luetun ymmärtämisen taito. Täälläkin monet höpisevät, etteihän ole kysymys kuolleen mummon katsomisesta vaan hautajaisista puhutaan. Ei, millään ei vaan uskota, vaikka on korjailtu, ettei ole kyse hautajaisista vaan mummon ruumiin näyttämisestä ja katsomisesta.
Aloittaja tarkoittaa, että 10-vuotias viedään katsomaan kuollutta mummoaan naamasta naamaan. Hän haluaisi viedä, mies ei.
Ja hakee tälle omalle kannalleen puolusteluja, ilmeisesti. Mies on toista mieltä ja niin minäkin. Toivottavasti pystyy pitämään pintansa.
Täällä jotkut eivät ole saaneet traumoja tai suvussa on tapana ja ei näytä pahalta jne. Tämä on vain se oma, henkilökohainen kokemus. OK, ei ole saanut, mutta hyvin monet ovat.
Minä olen niiden ihmistem kannalla, että noin nuori ei osaa ehkä tajuta miltä kuollut näyttää ja mieluummin ei viedä. Voi järkyttyä ja jäädä mieleen pitkäksi aikaa.
Itse olin jo aikuinen kun äitini kuoli vanhainkodissa. Näin hänet ennen arkkuun laittamista. Onhan ihminen erilainen, kuin liikkumaton täysin hiljainen ihmisen kuori. Se ei varsinaisesti peloittanut, mutta onhan se ihan erilainen kuin elävä ihminen.Älkää viekö kun ei koskaan voi tietää miten se tuohon lapseen vaikuttaa. Miksi ottaa riski kun ei voi tietää? Pitää ajatella lasten kannalta, ei oman itsensä tai jonkun suvun rituaalin ylläpitämistä.
Mieluummin muisto elävästä mummosta ja sitten jäähyväiset hautajaisissa omaisten läsnäollessa kun arkku on kiinni.Itse lyttäät vastakkaisen argumentin omakohtaisella mutulla, mutta oman näkökantasi perustelet sillä.
Sanoin, että EI VOI KOSKAAN TIETÄÄ MILTÄ KUOLLEEN NÄKEMINEN KENESTÄKIN TUNTUU. Siksi on parempi lasten kohdalla olla ottamatta riskiä, että tuntuu pahalta tai jää mieleen kummittelemaan. Vanhemmalla ei ole silti vanhemman oikeutta altistaa omaakaan lastaan jos on pienkin riski, että kuolleen näkemisestä jaa trauma.
Kerroin kyllä myös oman kokemukseni, totta. ,0mutta sillä ei ollut tarkoitusta kumota kenenkään argumentteja. Se oli oma kokemukseni aiikuisena lapsena, mutta tämän ko. lapsenn lapsena kokemus voi olla vielä pahempi.
Jatkat samaa paasaamista. Lapselle kokemus voi olla myös hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Olin katsomassa sairaalassa poisnukkunutta äidinisää 6-vuotiaana. Vastoin palstamammojen odotuksia en traumatisoitunut tai nähnyt painajaisia.
Ei 10-vuotias mene rikki kun näkee ruumiin, etenkin kun vainaja on laitettu kauniisti levolle sänkyyn ja tilanne on ennakoitu.
Se ruumis heti kuoleman jälkeen näyttää toiselta kuin kaksi viikkoa kuolleena ollut. Se ei välttämättä näytä kovin kivalta. En itsekään pelkää vainajia ja olen ikävä kyllä nähnyt heitä paljon ja eri kunnossa, mutta en veisi lasta ruumiin äärelle. Teini-ikäinen osaa sitten jo itse päättää haluaako, mutta ei 10-vuotias.
Mun kaveri oli juuri aloittanut vaihto-oppilasvuotensa Jenkeissä, kun hänen vaihtariperhe-veljen tyttöystävä kuoli auto-onnettomuudessa. Siellä oli pidetty joku tilaisuus avoimen arkun äärellä (ruumis oli tietenkin ehostettu), ja se oli ollut 16-vuotiaalle kaverille -joka on vielä juuri muuttanut kauas kotoa - aika ahdistava kokemus.
Tähän lisään miksi äiti ei ole aikuisiällä halunnut nähdä kuolleita. Kun hän oli lapsi hänen ukkinsa kuoli talvella ja ruumista säilytettiin aitassa pitkään ennen hautajaisia. Oli myös nähnyt muita vainajia lapsuudessa, arkku avoinna hautajaisissa. Äiti on korostanut että haluaa säilyttää elävän muiston ihmisitä. Uskon että äiti traumatisoitui lapsuudessaan vainajien näkemisestä. Tuohon aikaan tavat olivat erilaiset. Äitini on pian 90 vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Otsikosta ajattelin että kyse hautajaisiin menosta, mutta olikin ruumiin katsomisesta.
En veisi katsomaan vainajaa. Kaikki ei halua nähdä kuollutta. Vaikka kuolema on elämän päätepiste ja kaikille se tulee ei kuolleen näyttämisessä pienelle lapselle ole mitään järkeä. Pikemminkin se voi traumatisoida.
Oma äitini ei ole halunnut nähdä vainajia, ei isäänsä eikä äitiään eikä myöskään puolisoaan eli isääni.
Katsoin ukkini kappelissa ennen siunaustilaisuutta yhdessä mummon kanssa. Kun isäni kuoli sairaalassa oli meitä läheisiä siellä ja minä ja siskoni ja tyttäreni katsottiin isä. Äiti ja nuorempi tyttäreni olivat käytävällä eivätkä halunneet katsoa vainajaa.
Mielestäni jokaisen tulee itse päättää haluaako katsoa vai ei ja aikuinen ei voi pakottaa lastaan katsomaan kuollutta.
Me ihmiset olemme kovin erilaisia ja täytyy kunnioittaa jokaisen valintaa. Miehesi on oikeassa.
Toki menette hautajaisiin koko perheellä.
Teet väärin, jos pakotat tai painostat lasta tuohon.