Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?

Onneksi en ole niin epätoivoinen 😊 löytyy lapsettomiakin 😊

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä henkisesti raskasta. Nyt on koko ajan (haluamattani) vahvasti tunne, että en todella jaksa/kestä enää yhtään miehen lasta meillä. Mun perhe on mies ja minä, mun koti on minä ja mies täällä. Lapsi on minulle vieras ja perheen ulkopuolinen vaikka päälläni seisoisin. Ja voin sanoa, että olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta tämä tunne on vain vahva. Ja tämä on siis se mikä on totta, kun rehellinen olen. Karu totuus. Tuntuu, että litistyn kasaan. En yhtään enää jaksa vetää tätä teatteria ja näytelmää joka toinen viikko omassa kodissani.

Sen kun vaan sanot miehellesi, että etsii oman asunnon, jossa voi tavata lastaan joka toinen viikko.

En missään. Poikapuoleni on kuin oma lapsi

Tjaa, näköjään se vanhemmuus ei teekään ihmisistä epäitsekkäitä, vaan lapsia jopa inhotaan, jos ei ole se oma lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuntemani uusperheäidit vihaavat kumppaniensa lapsia vaikka hymyilevät lämmintä tekohymyä lapsille.

Ymmärrän. Niin raskasta itsellänikin sietää heitä.

Se viikko kun lapset ovat pois on aina ihan eri maailmasta. Ja sen viikon vuoksi sitä sietää sen toisen.

Ja vuoroviikkoäidit, älkää soitelko tarpeettomasti uusperheeseen. Antakaa rauha jos ei oikeasti ole asiaa!

Itse rakastan mieheni lapsia, ja olen valtavan kiitollinen elämälle, että vaikka itse jäinkin lapsettomaksi, olen saanut kokea lapsiperhearkeakin miehen lasten kautta. Meillä meni kauhean helposti lastenkin sopeutuminen siihen, että minä olen paikalla, ei heillä näyttänyt olevan mitään sitä vastaan, että isän kotona asuin sitten myös minä. Kuulemma hyvä, isä ei laittanutkaan kunnon ruokaa, joten he söi pelkkää perunaa ja kananugettia viikoilla joina olivat isän luona :D Myös lasten äidillä on uusi puoliso, ja hyvin luonnollisesti ja kriisittömästi tuntuvat suhtautuvat tähän asiaan, että elämä on tällaista nyt eron jälkeen.

Näistäkin kommenteista päätellen ja muutenkin on ihan selvää että uusperhe on suurimmaksi osaksi aikuisten itsekkyyden ja vastuuttomien valintojen tuote. Suurella osalla se ei vaan tunnu toimivan. En ole koskaan vielä törmännyt tyytyväiseen uusperheelliseen.

Uusperhe on nykypäivänä ihan normi juttu, mutta ei sen pitäisi olla.

Hirveää lukea että joku oikeasti voi vihata puolison lapsia.. mitä ihmettä se kertoo tällaisesta aikuisesta. Ei kovin hyvää.

Tällaiselle ilmapiirille altistetaan lapset ja monissa tapauksissa aivan turhaan. Erot ovat niin yleisiä että turha tulla argumentoimaan että mitäs jos on väkivaltaa jne jne niin eikö muka ole parempi erota. No tottakai on, mutta tuskin nyt 50% eroon päättyneistä liitoista johtuu väkivallasta tms vakavasta. Ei vaan kestetä arkea, eikä osata ajatella kuin omaa napaa.

Itse seurasin 8 vuotta sivusta kun omat poikani elivät vuoroviikoin isänsä muodostamassa uusioperheessä. Alussa kaikki meni hyvin ja äitipuoli oli todella lämmin ja huolehtiva poikiani kohtaan. Hänellä itsellään oli 5 vuotta nuorempi tyttö eli 5 hengen uusio heillä. Parin vuoden jälkeen kaikki oli toisin ja poikani selvästi kakkosluokan kansalaisia siellä taloudessa. Mä ymmärrän että äitipuoli väsyi koska isä ei hoitanut omia vastuitaan pojista eli äitipuolella ei jäi todella kova taakka vaativan palkkatyön lisäksi.

Mutta silti oli todella kurjaa seurata tuota sivusta ja joka viikko kuunnella juttuja mitä ihmettä siellä tapahtunut ja miten poikani asiat kokivat. Ikinä en alkanut puuttumaan asiaan koska ei ole mun hommani, omat poikani oli tuossa jo teinejä eli olisivat itse voineet nostaa kissan pöydälle halutessaan. Kertoo paljon että eivät tuota koskaan tehneet vaan kumpikin muutti pois heti kun peruskoulu loppui, toinen omilleen ja toinen minun ja mieheni luokse 100%:sti. Tosin uusioperhe tämä minunkin on, sillä erotuksella että miehelläni ei ole omia lapsia vaan kokee poikani omikseen, ikinä ole ollut mitään probleemaa.

Siinä vaiheessa kun olisi pitänyt alkaa elämään miehen ehdoilla. Rakastuttiin suht nopeasti ja oli alkuhuumaa. Molemmilla suht saman ikäiset lapset. Itse asuin Tuusulassa ja mies Espoossa eli ei kovin kaukana. Silti olisi pitänyt muuttaa hänen luokseen jalapseni muuttaa isälleen. Sehän ei minulle ja lapsilleni käynyt. Kun katseltiin yhteistä kotia, niin kaikki oli Espoosta. Hän vain päätti, että minä muutan sinne, koska lasten äiti asui siinä lähellä. Hän myös oli jatkuvasti yhteydessä exäänsä ja sopi menonsa hänen pillin mukaan. Olimme kahdestaan lomalla New Yorkissa. Koko 3 päivän aikana hän oli puhelimessa exänsä kanssa. Minne vaan mentiin, niin oli keskustelu kävi heidän välillä. Se taisi olla viimeinen niitti. Olin kolmas pyörä hänen erossaan vaikka exällä olikin jo uusi mies ollut pari vuotta. Saimme kotiin tullessa riidan aikaiseksi ja lopulta hän ei itse nähnyt mitään järkeä suhteessa, joten oli aika pistää homma pussiin. Muistan kuinka iloinen lopulta olin, että se piina loppui. Iloitsimme lasten kanssa, että saadaan taas olla kolmisteen. Sen jälkeen en ole seurustellut. 10v sinkkuna on ollut vapauttavaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun olisi pitänyt alkaa elämään miehen ehdoilla. Rakastuttiin suht nopeasti ja oli alkuhuumaa. Molemmilla suht saman ikäiset lapset. Itse asuin Tuusulassa ja mies Espoossa eli ei kovin kaukana. Silti olisi pitänyt muuttaa hänen luokseen jalapseni muuttaa isälleen. Sehän ei minulle ja lapsilleni käynyt. Kun katseltiin yhteistä kotia, niin kaikki oli Espoosta. Hän vain päätti, että minä muutan sinne, koska lasten äiti asui siinä lähellä. Hän myös oli jatkuvasti yhteydessä exäänsä ja sopi menonsa hänen pillin mukaan. Olimme kahdestaan lomalla New Yorkissa. Koko 3 päivän aikana hän oli puhelimessa exänsä kanssa. Minne vaan mentiin, niin oli keskustelu kävi heidän välillä. Se taisi olla viimeinen niitti. Olin kolmas pyörä hänen erossaan vaikka exällä olikin jo uusi mies ollut pari vuotta. Saimme kotiin tullessa riidan aikaiseksi ja lopulta hän ei itse nähnyt mitään järkeä suhteessa, joten oli aika pistää homma pussiin. Muistan kuinka iloinen lopulta olin, että se piina loppui. Iloitsimme lasten kanssa, että saadaan taas olla kolmisteen. Sen jälkeen en ole seurustellut. 10v sinkkuna on ollut vapauttavaa aikaa.

Pahoittelut useista kirjoitusvirheistä 😬 🙈 t: sama

Pakko tunnustaa, että hyvin epätodennäköisesti pärjäisin itsekään tuossa tilanteessa. Kaverillani (vela) on miehen lapset vuoroviikoin kylässä ja se on jo ahdistavaa kuunneltavaakin. Kakarat on lisäksi huonosti kasvatettuja räkänokkia.

Miestäni arvostan, kun elää minun räkänokkieni kanssa, mutta sentään olen opettanut ne käyttäytymään ja kunnioittamaan myös toista aikuista kotonamme, vaikka se ei olekaan heidän biologinen isänsä.

Minun lapset alkavat olla aikuistumisen kynnyksellä, kun tein ne varsin nuorena ja nyt aviomieheni haaveilee omasta lapsesta.. Lieneekö se kolmekymppisten miesten vauvakuume yleinekin ongelma..

Kyllä Suomessa lapsiviha on aika voimakasta, kun näitä kirjoituksia lukee. Ylipäänsä toisiin ihmisiin suhtautuminen taitaa olla monella vihamielistä, jos miehen eksä aiheuttaa pahaa oloa pelkällä olemassa olollaan. Aika surullinen ajatus kuulla, että en haluaisi koskaan toisen naisen lapsia asumaan oman kattonsa alle tai että uuden vaimon ei tarvitse auttaa isää lasten asioissa mitenkään. Mitäs jos sinuakaan ei tarvitsisi kenenkään huomioida tai auttaa? Mitäs jos sinusta oltaisiin lähtökohtaisesti sitä mieltä, että et ole sopiva tähän perheeseen oli syy mikä tahansa?

Millaisiakohan lapsia näistä ei-toivotuista-bonuslapsistakin kasvaa, jos isän uusi puoliso toivoo lähinnä lasten pysyvän vierailujen aikana omissa huoneissaan eikä millään tavalla haluaisi sietää heitä omassa kotonaan? Veikkaan, että ei kovin hyvinvoivia sittenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt muutaman vuoden uusperheessä. Olisin odottanut lapsetonta miestä jos olisin tiennyt mikä odottaa. Hirveää taistelua omasta tilasta. Olen omassa elämässäni ulkopuolinen ja tilanteita, joissa toisen menneisyyttä hierotaan naamaan on jatkuvasti. Miehen kalusteet, verhot ja astiat on kaikki lisäksi erittäin "naisen valitsemia", ihme pitsihörpäkettä. Haluaisin kaikki nuo pois, mutta eihän se ole käytännössä mahdollista. Hänen sukulaiset muistelee menneitä ja jatkuvasti ex on linjoilla. Olen hermorauniossa, enkä usko että muissa uusperheissä on helpompaa.

Yläkaapeissa on muistoja laatikkokaupalla, "koska lapset".

En mahdu mihinkään.

Onko miehesi leski vai miksi et voi ihan normaalisti sisustaa yhteistä kotia teille? Kannattaa tosiaan muuttaa omilleen, jos elät kuolleen vaimon ja äidin varjossa.

Ei selvästikään ole leski. 

Hah, mitäs läksit. Ei olis ehkä sittenkään kannattanut hajottaa ydinperhettä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Suomessa lapsiviha on aika voimakasta, kun näitä kirjoituksia lukee. Ylipäänsä toisiin ihmisiin suhtautuminen taitaa olla monella vihamielistä, jos miehen eksä aiheuttaa pahaa oloa pelkällä olemassa olollaan. Aika surullinen ajatus kuulla, että en haluaisi koskaan toisen naisen lapsia asumaan oman kattonsa alle tai että uuden vaimon ei tarvitse auttaa isää lasten asioissa mitenkään. Mitäs jos sinuakaan ei tarvitsisi kenenkään huomioida tai auttaa? Mitäs jos sinusta oltaisiin lähtökohtaisesti sitä mieltä, että et ole sopiva tähän perheeseen oli syy mikä tahansa?

Millaisiakohan lapsia näistä ei-toivotuista-bonuslapsistakin kasvaa, jos isän uusi puoliso toivoo lähinnä lasten pysyvän vierailujen aikana omissa huoneissaan eikä millään tavalla haluaisi sietää heitä omassa kotonaan? Veikkaan, että ei kovin hyvinvoivia sittenkään.

lapsivihamielisyys voi johtua siitä, että vieraan lapset eivät muistuta itseä millään mittarilla. Oman lapsen tapauksessa hänestä löytäisi kuitenkin samaa kuin joistain sukulaisista, hyväksyntä olisi joka tapauksessa automaattista. Ainakin siihen on pyrkimys. 

Hyvin käyttäytyvistä lapsista on helppo pitää. Usein uusperheissä on eriävät kasvatusnäkemykset ja ei-vanhempi joutuu vain sietämään asiaa. Hän ei voi mitään sille, jos lapsille ei esimerkiksi ole opetettu käytöstapoja, kohtalona on vain alistuminen. 

Vierailija kirjoitti:

Älysin sen jo ennen kuin kokeilinkaan.

Onneksi.

Minä älysin vasta vuoden päästä. Olin kolmen lapsen pyykkihuoltaja, lapsenvahti, ruoanlaittaja, siivooja, kuskaaja, miehen ja ex:n kinastelujen kuuntelija ja mitä kaikkea. Lomat meni lastenvahtina, kun isukki oli töissä.

Heti, kun vuokralaiset lähti ja oma omistusasuntoni vapautui, lähdin välittömästi. Sain oman sinkkuelämäni takaisin.

Lapset oli ihan kivoja, jäin kyllä miettimään heidän tilannettaan. Taloudenhoitajaehdokkaita on ollut kai 3-4 jälkeeni.

Ei enää ikinä.

Lasteni isä vaihtoi lapsensa toiseen naiseen, kummankaan lapset eivät koskaan ole asuneet siinä taloudessa, ja ymmärrän sen hyvin. Ehkä olisivat jos siellä olisi ollut normaalia tai edes ok. Mutta jos kaksi lapsia vihaavaa joilla on omia lapsia löytävät toisensa niin noin siinä käy. Sitä saa mitä tilaa vaikka miten esittäisi sukulaisille ja viranomaisille, ym työkavereilleen lapsiaan rakastavaa ja välittävää, lapset tuntevat ja vaistoavat nämä asiat.

On täällä porukkaa, ei voi muuta todeta😅

Uusperhehelvetti suoraan sanoen, kun tekstejänne lukee.

Siinä mielessä hyvä, että tiedänpähän olla ottamatta naista tähän meidän erotalouteen, elelen lasten kanssa rauhassa, kunnes aikuistuvat omilleen.

Ei me tähän naista riesaksi ja stressaantumaan oteta😎

-M40.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Suomessa lapsiviha on aika voimakasta, kun näitä kirjoituksia lukee. Ylipäänsä toisiin ihmisiin suhtautuminen taitaa olla monella vihamielistä, jos miehen eksä aiheuttaa pahaa oloa pelkällä olemassa olollaan. Aika surullinen ajatus kuulla, että en haluaisi koskaan toisen naisen lapsia asumaan oman kattonsa alle tai että uuden vaimon ei tarvitse auttaa isää lasten asioissa mitenkään. Mitäs jos sinuakaan ei tarvitsisi kenenkään huomioida tai auttaa? Mitäs jos sinusta oltaisiin lähtökohtaisesti sitä mieltä, että et ole sopiva tähän perheeseen oli syy mikä tahansa?

Millaisiakohan lapsia näistä ei-toivotuista-bonuslapsistakin kasvaa, jos isän uusi puoliso toivoo lähinnä lasten pysyvän vierailujen aikana omissa huoneissaan eikä millään tavalla haluaisi sietää heitä omassa kotonaan? Veikkaan, että ei kovin hyvinvoivia sittenkään.

lapsivihamielisyys voi johtua siitä, että vieraan lapset eivät muistuta itseä millään mittarilla. Oman lapsen tapauksessa hänestä löytäisi kuitenkin samaa kuin joistain sukulaisista, hyväksyntä olisi joka tapauksessa automaattista. Ainakin siihen on pyrkimys. 

Hyvin käyttäytyvistä lapsista on helppo pitää. Usein uusperheissä on eriävät kasvatusnäkemykset ja ei-vanhempi joutuu vain sietämään asiaa. Hän ei voi mitään sille, jos lapsille ei esimerkiksi ole opetettu käytöstapoja, kohtalona on vain alistuminen. 

Se on juuri näin. Puolison lapsi on huushollin päällikkö meillä ja minä bonusvanhempana jossain lemmikin jälkeen. Mitä näkymättömämpi ja hiljaisempi, niin sen parempi. Ainakaan lapselle en saa sanoa mitään poikkipuolista tai kieltävää, vaan kuunnella vain sitä tahallista ärsyttämistä ja joskus jopa vinoilua. 

Vierailija kirjoitti:

On täällä porukkaa, ei voi muuta todeta😅

Uusperhehelvetti suoraan sanoen, kun tekstejänne lukee.

Siinä mielessä hyvä, että tiedänpähän olla ottamatta naista tähän meidän erotalouteen, elelen lasten kanssa rauhassa, kunnes aikuistuvat omilleen.

Ei me tähän naista riesaksi ja stressaantumaan oteta😎

-M40.

Oikein viisas päätös! Pidät kiinni omista lapsistasi ja taloudestasi ja katsot aikaan, jolloin lapset ovat lentäneet pesästä. Ja katsot vielä senkin, että lapset ovat aina tervetulleita lapsuuden kotiinsa.

Kaikkein paras suhde, ja se on minun mielipiteeni, on se, että kummakin on oma asunto.

Terveisin nainen, jota yh-isät ei vähempi voisi kiinnostaa. Kyllä ne naisetkin voivat stressaantua tilanteesta.

Mulla oli ennen mieheni kanssa seurustelua kiikarissa mies, jolla oli lapsi. Mukava mies, mutta ei innostanut ajatus elämästä hänen kanssaan, jossa lapsi vahvasti mukana. Hänellä oli siis lapsi koko ajan hänen luonaan. Kerroin sen hänelle ja hän suuttui verisesti. Tapasin sitten mieheni, joka oli sinkku ja ei lapsia. Hänen kanssaan hankittiin lapsi ja ollaan edelleen yhdessä. Itse en vaan kykene sellaiseen, että joutuisin tilanteeseen jossa toisella on lapsi.