Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1404)
Vierailija kirjoitti:
Tajusin siinä vaiheessa, kun itse jouduin kasvaa uusperheessä. Viimeinen niitti oli, kun äitini erosi uudestakin miehestään, ja meidän piti sanoa heipat hänelle ja lapsilleen. Ja sit taas uus mies ja sen lapset, joihin piti yrittää luoda yhteyttä ja leikkiä perhettä. Ei kiitos! Olen nyt itse aikuinen ja vanhempi, ja päättänyt että jos miehestäni ikinä eroaisin, niin uutta en ottaisi. Ehkä rakastajan korkeintaan.
Voithan sä olla hyvässä parisuhteessa, vaikka et asuisikaan yhdessä puolison kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aavistelin jo muuttopäivänä yhteiseen kotiin. Tuli oudot vibat ulko-ovella. Olis voinut kääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Ei me onneksi yhteen oltu keretty muuttaa. Seurusteltiin sellaiset 9kk ja vietin miehen luona todella paljon aikaa. Minun luona ei oltu ikinä, koska tytär ei halunnut olla pois yötä kotoa tai muutenkaan lähteä minun luo edes käymään.
-ap
Miksi vastasit.
Olin 7 vuotta uusperhe-helvetissä. Se on kamalaa. En suosittele kenellekään. Vieläkin on huono omatunto siitä miten aiemman liittoni lapset joutuivat kärsimään nk. isäpuolesta.
Parempi vain seurustella ja pitää oma kotinsa ja lapsensa. Eikä lapsia tarvitse sekoittaa seurusteluun ollenkaan. Ei ainakaan heti.
Vierailija kirjoitti:
Tajusin siinä vaiheessa, kun itse jouduin kasvaa uusperheessä. Viimeinen niitti oli, kun äitini erosi uudestakin miehestään, ja meidän piti sanoa heipat hänelle ja lapsilleen. Ja sit taas uus mies ja sen lapset, joihin piti yrittää luoda yhteyttä ja leikkiä perhettä. Ei kiitos! Olen nyt itse aikuinen ja vanhempi, ja päättänyt että jos miehestäni ikinä eroaisin, niin uutta en ottaisi. Ehkä rakastajan korkeintaan.
Mun mielestä valtaosa uusperheessä elävistä lapsista on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin 7 vuotta uusperhe-helvetissä. Se on kamalaa. En suosittele kenellekään. Vieläkin on huono omatunto siitä miten aiemman liittoni lapset joutuivat kärsimään nk. isäpuolesta.
Parempi vain seurustella ja pitää oma kotinsa ja lapsensa. Eikä lapsia tarvitse sekoittaa seurusteluun ollenkaan. Ei ainakaan heti.
Mikä siinä sitten oli niin kamalaa? Voisitko tarkentaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useampi vuosi meni. Jatkuva olo siitä, että on kuin vieraana omassa kodissaan, kun omat lapset eivät asuneet meillä. Yhteisistä pelisäännöistä ei päästy yhteisymmärrykseen. Turhautuminen ja jatkuvat pettymykset. Omasta itsestä tuli esiin negatiivisia puolia, joita en tiennyt olevankaan. Toki paljon hyviäkin hetkiä oli. On jännää, miten vähän näistä uusperheen haasteista edelleen puhutaan, vaikka tämä perhemuoto yleistyy koko ajan. Vaatii usein valtavaa sopeutumiskykyä, kompromisseja, pitkäjänteisyyttä ja ennen kaikkea järkähtämätöntä uskoa siihen, että homma saadaan toimimaan. En voi kuin ihailla niitä, jotka tähän pystyvät.
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vetäydyn omaan kotiini, kun miehen lapset tulevat isälleen. Nyt mies suunnittelee, että kun nuorin lapsi menee lukioon, hän voi muuttaa kokonaan isälleen. Minusta se ei ole reilua. Silloin olemme seurustelleet kolme vuotta ja sellaiseen suhteeseen en ryhtynyt. Ei parisuhteessa voi muuttaa elämäntilannetta sopimatta toisen kanssa. Olo on huijattu.
Silloin sun miesystävä voi viettää enemmän aikaa sun luona, kun eihän lukioikäinen tarvitse jatkuvaa vanhemman läsnäoloa, vaan sen ikäinen on mielellään kotona yksin.
Meidän on tarkoitus ostaa yhteinen asunto. Sen hankkiminen lykkääntyisi vuosilla.
No, se isä on vastuussa lapsistaan. Kyllä lapset on etusijalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole olemassa mitään uusioperhettä. On vain yksihuoltajaperhe ja ydinperhe. Monelle hirveen vaikea ymmärtää, se on kumma. Ei kukaan voi tehdä uutta perhettä toisten miehestä tai vaimosta ja heidän lapsistaan, eivät ne kuulu uusien ihmisten elämään. Kaikilla lapsilla on oma isä ja oma äiti, ei kukaan voi heitä omakseen ottaa leikkiäkseen kokonaista perhettä. Se on vaan siksi keksitty että eronneet tuntevat itsenä hylätyiksi ja haluat kiusata lapsia ja entistä puolisoa. Ja kehua että sai rikotuksi lapsiperheen ja sitten alkaa julma mustamaalaaminen lapsia ja sitä toisen puolisoa, varsinkin naiset on kovia halveksumaan. Ilmankos monet lapset ovat masentuneita, ja mieli rikki ja elämä pilalla, kun kehitellään aivan outoja tapoja leikkiä perhettä. Leikkikää omilla lapsilla, mutta toisen puolison lapset eivät kuulu siihen.
Onko? Eihän tuossa ajatella lasta yhtään jos aikuiset yrittää rakentaa toista perhettä, ei siinä lasten mielipidettä kysellä. Kyllä siinä ajatellaan ihan aikuista itseään . Kuin moni aikuinen alkaisi muuttamaan joka viikko talosta toiseen, ei kyllä kukaan, lapset laitetaan muuttamaan ja sopeutumaan, eikä kysellä. Kokeilkaa, ette pysy kyllä siihenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko? Eihän tuossa ajatella lasta yhtään jos aikuiset yrittää rakentaa toista perhettä, ei siinä lasten mielipidettä kysellä. Kyllä siinä ajatellaan ihan aikuista itseään . Kuin moni aikuinen alkaisi muuttamaan joka viikko talosta toiseen, ei kyllä kukaan, lapset laitetaan muuttamaan ja sopeutumaan, eikä kysellä. Kokeilkaa, ette pysy kyllä siihenkään.
Valtaosa uusperheessä elävistä lapsista (ja aikuisista) on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa.
Vierailija kirjoitti:
Useampi vuosi meni. Jatkuva olo siitä, että on kuin vieraana omassa kodissaan, kun omat lapset eivät asuneet meillä. Yhteisistä pelisäännöistä ei päästy yhteisymmärrykseen. Turhautuminen ja jatkuvat pettymykset. Omasta itsestä tuli esiin negatiivisia puolia, joita en tiennyt olevankaan. Toki paljon hyviäkin hetkiä oli. On jännää, miten vähän näistä uusperheen haasteista edelleen puhutaan, vaikka tämä perhemuoto yleistyy koko ajan. Vaatii usein valtavaa sopeutumiskykyä, kompromisseja, pitkäjänteisyyttä ja ennen kaikkea järkähtämätöntä uskoa siihen, että homma saadaan toimimaan. En voi kuin ihailla niitä, jotka tähän pystyvät.
Eipä heidän tilanteessaan ainakaan mitään kadehdittavaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai tää onkin ikivanha ketju.
Tulepas ap kertomaan miten teille kävi. Kai sä täällä vauvalla vielä kuitenkin käyt.
Ap täällä!
Verrattain hyvin kävi. Asun tyytyväisenä omassa asunnossa ja vietämme aikaa yhdessä kun miehellä ei ole lapset. Juhlat jne. kokoonnutaan yhteen isolla porukalla eikä ahdista! Arkea en edelleenkään pystyisi heidän kanssa jakamaan. Välillä tutut menneen ajan ahdistustunteet palaavat mieleen ja koen valtavaa helpotusta ratkaisustani. Alkuun oli erillään asuminen riitaisaa kun mies oli vakuuttunut, että haluan erota. Vuosien saatossa tilanne muuttunut meille normaaliksi ja toimivaksi ratkaisuksi.
Ei se uusperhe-elämä ole minua varten, mutta rakastan miestäni ja meillä on hyvä olla kaksistaan. Istun vaikka kepin nokassa sen viikonlopun, kun lapset tulevat, jos saan miehen itselleni loput 12 päivää.
Lapset ovat kohteliaita ja hyväkäytöksisiä. Ei heissä mitään vikaa ole. Minun näkökulmastani he ovat vain liikaa. Vieraita ihmisiä omassa kotonani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko? Eihän tuossa ajatella lasta yhtään jos aikuiset yrittää rakentaa toista perhettä, ei siinä lasten mielipidettä kysellä. Kyllä siinä ajatellaan ihan aikuista itseään . Kuin moni aikuinen alkaisi muuttamaan joka viikko talosta toiseen, ei kyllä kukaan, lapset laitetaan muuttamaan ja sopeutumaan, eikä kysellä. Kokeilkaa, ette pysy kyllä siihenkään.
Valtaosa uusperheessä elävistä lapsista (ja aikuisista) on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa.
Tuskin.
Riippuu todella paljon myös lapsista. Yksi lapsi menisi mutta jos niitä on kaksi tai enemmän niin en lähtisi edes suhteeseen.
Ei ole olemassa uusioperheitä joita sanotaan kierräyskeskuksiksi. On vaan perusperhe ja yh perhe. Jos joku perheen rikkoo, ei hän voi ottaa kenenkään miestä ja lapsia itselleen ja leikkiä perhettä. Perhe tehdään ite ei kenenkään aviomiehestä ja lapsista. Jotkut katkerat van kehittelee asioita ettei tuntisi häpeää siitä että on rikkonut jonkun perheen. Kaikenlaisia nimityksiä voi keksiä, jotta piilottaa sen häpeän. Aivan kuin eduskunta sanoo sopeutuksiksi rakaa leikkausta pienituloisilta ja vanhuksilta.
Joten soisin että nämä ihmiset jotka hajoittavat toisten perheen, ei kehitä näitä uusia sanoja toisten ihmisten perheenjäsenille. Eikä ala syyttelemään heitä omista ongelmista. Ongelmalliseksi koetaan aina ne muut mutta itse perheen hajoittaja ei tunne mitään syyllisyyttä vaikka vika on vain ja ainoastaan hänessä.
Joten sinun kannattaa vain olla kajoamatta toisen puolisoon ja perheeseen.
Tajusin siinä vaiheessa, kun itse jouduin kasvaa uusperheessä. Viimeinen niitti oli, kun äitini erosi uudestakin miehestään, ja meidän piti sanoa heipat hänelle ja lapsilleen. Ja sit taas uus mies ja sen lapset, joihin piti yrittää luoda yhteyttä ja leikkiä perhettä. Ei kiitos! Olen nyt itse aikuinen ja vanhempi, ja päättänyt että jos miehestäni ikinä eroaisin, niin uutta en ottaisi. Ehkä rakastajan korkeintaan.