Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Miten joku voi epäonnistua elämässään niin pahasti, että on tehnyt kersoja jonkun kanssa ja sitten eroaa!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin reilu vuoden jälkeen kun miehen exä oli riittävästi riehunut ja (yrittänyt) aktiivisesti määräillä meidän perhettä, sanoin että pakkaan kamani jos exää ei saada kuriin. En kertakaikkiaan enää jaksanut sitä sekopäätä enää yhtään. Soitteli meille vähän väliä jopa aamuyöstä, ja määräili millon mitäkin aivan älytöntä, kaikki meidän perheen tekeminen oli hänelle ongelma enkä olisi enää saanut edes lapsen hiuksiakaan laittaa ja satoja muita yhtä sairaita esimerkkejä. Varasteli tahallaan lapsen meidän ostamia tavaroita, teki kiusallaan lasuja ja riehaantui sukkien käytöstäni. Pisti lapsen todella usein kärsimään vain siksi, että sai jotenkin kostettua jotain käsittämätöntä meille. (En liity eroon mitenkään eli ei mitään selitystä vihalle muu kuin kateus/mustasukkaisuus) Ahdistuin tosi paljon siitä, miten paljon pahaa hän teki lapselle, koska minulla oli aikoinaan samanlainen äiti, joka teki silmitöntä henkistä väkivaltaa pelkkää itsekkyyttään. Mulla ei varmaan edes mielikuvitus riittäisi keksimään niin monesta asioista ongelmia, kuin hänelle tuli mieleen kehitellä. Mun puolesta olisimme voineet olla kavereita tai edes ihan vaan aikuisia, mutta jostain tuntemattomasta syystä hän vihaa minuakin.
Halusin sen naisen kauaksi mun perheestä ja tuli jotenkin sellainen olo vähitellen, että mun on suojeltava tuollaiselta pahuudelta omaa perhettä, etenkin jos lasta jo käytetään välineenä.
Nykyään hänellä ei ole asiaa soitella meille ellei nyt tapahdu joku suuronnettomuus. Tästä mies on nykyään pitänyt tiukan linjan ja olen paljon onnellisempi kuten myös mies. Toivottavasti myös tämä exä voi paremmin, kun ei pääse niin riehaantumaan enää.
Salaa toivon, että joku päivä hän aikuistuu ja pyytää anteeksi miten paljon on minuakin haukkunut(itse en siis ole koskaan sanallakaan), mutta ennen kaikkea alkaa käyttäytyä lapsen edun mukaisesti. Olisi kaikille parasta, jos voisimme olla hyvissä väleissä.
Tässä meidän uusperheessä ei siis sinänsä ole mitään, rakastan tuota lapsukaista ihan mielettömästi.
Meillä ei ole mitään mun ja sun lapset -asetelmaa. Ihan samalla tavalla menee molempien lapset. Tosi hyvin rullaa homma, mutta jos nyt jostain syystä olisin vielä sinkku, ja uudella kosialla olisi lapsi, niin kartoittaisin ensin tarkkaan (haluaisin heti nähdä kuvan myös, usein paljastuu jo habituksesta) onko ex-nainen ihan järkevä kouluttautunut ja sivistynyt ihminen tai leski olisi erittäin Ok :D
Lapsettomana en todellakaan lähtisi miehen matkaan, jolla on lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin reilu vuoden jälkeen kun miehen exä oli riittävästi riehunut ja (yrittänyt) aktiivisesti määräillä meidän perhettä, sanoin että pakkaan kamani jos exää ei saada kuriin. En kertakaikkiaan enää jaksanut sitä sekopäätä enää yhtään. Soitteli meille vähän väliä jopa aamuyöstä, ja määräili millon mitäkin aivan älytöntä, kaikki meidän perheen tekeminen oli hänelle ongelma enkä olisi enää saanut edes lapsen hiuksiakaan laittaa ja satoja muita yhtä sairaita esimerkkejä. Varasteli tahallaan lapsen meidän ostamia tavaroita, teki kiusallaan lasuja ja riehaantui sukkien käytöstäni. Pisti lapsen todella usein kärsimään vain siksi, että sai jotenkin kostettua jotain käsittämätöntä meille. (En liity eroon mitenkään eli ei mitään selitystä vihalle muu kuin kateus/mustasukkaisuus) Ahdistuin tosi paljon siitä, miten paljon pahaa hän teki lapselle, koska minulla oli aikoinaan samanlainen äiti, joka teki silmitöntä henkistä väkivaltaa pelkkää itsekkyyttään. Mulla ei varmaan edes mielikuvitus riittäisi keksimään niin monesta asioista ongelmia, kuin hänelle tuli mieleen kehitellä. Mun puolesta olisimme voineet olla kavereita tai edes ihan vaan aikuisia, mutta jostain tuntemattomasta syystä hän vihaa minuakin.
Halusin sen naisen kauaksi mun perheestä ja tuli jotenkin sellainen olo vähitellen, että mun on suojeltava tuollaiselta pahuudelta omaa perhettä, etenkin jos lasta jo käytetään välineenä.
Nykyään hänellä ei ole asiaa soitella meille ellei nyt tapahdu joku suuronnettomuus. Tästä mies on nykyään pitänyt tiukan linjan ja olen paljon onnellisempi kuten myös mies. Toivottavasti myös tämä exä voi paremmin, kun ei pääse niin riehaantumaan enää.
Salaa toivon, että joku päivä hän aikuistuu ja pyytää anteeksi miten paljon on minuakin haukkunut(itse en siis ole koskaan sanallakaan), mutta ennen kaikkea alkaa käyttäytyä lapsen edun mukaisesti. Olisi kaikille parasta, jos voisimme olla hyvissä väleissä.
Tässä meidän uusperheessä ei siis sinänsä ole mitään, rakastan tuota lapsukaista ihan mielettömästi.
Meillä ei ole mitään mun ja sun lapset -asetelmaa. Ihan samalla tavalla menee molempien lapset. Tosi hyvin rullaa homma, mutta jos nyt jostain syystä olisin vielä sinkku, ja uudella kosialla olisi lapsi, niin kartoittaisin ensin tarkkaan (haluaisin heti nähdä kuvan myös, usein paljastuu jo habituksesta) onko ex-nainen ihan järkevä kouluttautunut ja sivistynyt ihminen tai leski olisi erittäin Ok :D
Lapsettomana en todellakaan lähtisi miehen matkaan, jolla on lapsi.
Oho lainasin väärää kommenttia tähän! :D
Siinä vaiheessa, kun tajusin, että en voi suunnitella mitään, kun viikonloppuvuorot vaihtuvat vähän väliä. Harkitsen miehen jättämistä. Hän murtuu, tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joka toinen viikonloppu ja lomilla enemmän. Ajattelepa kun joillakin on joka toinen viikko kokonaan lapset isänsä luona.
Sanot pitäväsi miehestäsi kovasti ja että hänen lapsensakin ovat ihan ok. Missä siis todellinen ongelma? Sitä voisit pohtia jonkun ulkopuolisen kanssa ja ehkäpä jokin syvällisempi keskustelu miehenkin kanssa olisi paikallaan.
Kaikki sujui kun oma lapsesi asui vielä kotonanne. Näin sanoit. Jotenkin tuntuu että "ongelmasi" on juuri tässä. En halua sanoa että korviesi välissä, mutta jokin psykologinen merkitys tällä on ollut sinulle. Vai mistä oikeasti kyse? Mihin muihin asioihin elämässäsi olet tyytymätön, mietipä tätä.
Voi hyvänen aika, ei tässä mitään kallonkutistajia tarvita, jokainen älyää kuinka luonnoton ja toimimaton kuvio uusperhe on. Toiset ei usko ennenkuin kokeilee.
Toisin kuin luulette, ei uusperhe ole mikään nykyajan keksintö. Käytännön syyt ovat niitä muodostaneet kautta historian ja asiat on saatu toimimaan. Tämän palstan paatuneet ihmisvihaajat eivät ansaitse minkäänlaisia ihmissuhteita ja melko varmasti ovat niitä tuhoisia osapuolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin luulette, ei uusperhe ole mikään nykyajan keksintö. Käytännön syyt ovat niitä muodostaneet kautta historian ja asiat on saatu toimimaan. Tämän palstan paatuneet ihmisvihaajat eivät ansaitse minkäänlaisia ihmissuhteita ja melko varmasti ovat niitä tuhoisia osapuolia.
Tai niitä, joiden itsetuntemus on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin luulette, ei uusperhe ole mikään nykyajan keksintö. Käytännön syyt ovat niitä muodostaneet kautta historian ja asiat on saatu toimimaan. Tämän palstan paatuneet ihmisvihaajat eivät ansaitse minkäänlaisia ihmissuhteita ja melko varmasti ovat niitä tuhoisia osapuolia.
Jep. Entisaikoina uusperheet eivät tosin johtuneet siitä, että ihmiset erosivat, vaan siitä että kuolleisuus oli suurta. Jos vaimo kuoli lapsivuoteeseen, tai mies hävisi merille, uusi puoliso oli itsestäänselvyys. Sitten oli niitä minun ja meidän lapsia ja entisaikaan oli myös kasvattilapset yleinen ilmiö, niitä ei sentään nykyään niin näe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin reilu vuoden jälkeen kun miehen exä oli riittävästi riehunut ja (yrittänyt) aktiivisesti määräillä meidän perhettä, sanoin että pakkaan kamani jos exää ei saada kuriin. En kertakaikkiaan enää jaksanut sitä sekopäätä enää yhtään. Soitteli meille vähän väliä jopa aamuyöstä, ja määräili millon mitäkin aivan älytöntä, kaikki meidän perheen tekeminen oli hänelle ongelma enkä olisi enää saanut edes lapsen hiuksiakaan laittaa ja satoja muita yhtä sairaita esimerkkejä. Varasteli tahallaan lapsen meidän ostamia tavaroita, teki kiusallaan lasuja ja riehaantui sukkien käytöstäni. Pisti lapsen todella usein kärsimään vain siksi, että sai jotenkin kostettua jotain käsittämätöntä meille. (En liity eroon mitenkään eli ei mitään selitystä vihalle muu kuin kateus/mustasukkaisuus) Ahdistuin tosi paljon siitä, miten paljon pahaa hän teki lapselle, koska minulla oli aikoinaan samanlainen äiti, joka teki silmitöntä henkistä väkivaltaa pelkkää itsekkyyttään. Mulla ei varmaan edes mielikuvitus riittäisi keksimään niin monesta asioista ongelmia, kuin hänelle tuli mieleen kehitellä. Mun puolesta olisimme voineet olla kavereita tai edes ihan vaan aikuisia, mutta jostain tuntemattomasta syystä hän vihaa minuakin.
Halusin sen naisen kauaksi mun perheestä ja tuli jotenkin sellainen olo vähitellen, että mun on suojeltava tuollaiselta pahuudelta omaa perhettä, etenkin jos lasta jo käytetään välineenä.
Nykyään hänellä ei ole asiaa soitella meille ellei nyt tapahdu joku suuronnettomuus. Tästä mies on nykyään pitänyt tiukan linjan ja olen paljon onnellisempi kuten myös mies. Toivottavasti myös tämä exä voi paremmin, kun ei pääse niin riehaantumaan enää.
Salaa toivon, että joku päivä hän aikuistuu ja pyytää anteeksi miten paljon on minuakin haukkunut(itse en siis ole koskaan sanallakaan), mutta ennen kaikkea alkaa käyttäytyä lapsen edun mukaisesti. Olisi kaikille parasta, jos voisimme olla hyvissä väleissä.
Tässä meidän uusperheessä ei siis sinänsä ole mitään, rakastan tuota lapsukaista ihan mielettömästi.
Uusperheiden toimimattomuus johtuu yleensä kahdesta eri syystä:
1. mies ei aseta eksälleen rajoja
2. mies ei kanna vastuutaan omista lapsistaan, vaan sysää niiden hoidon, kasvatuksen ja viihdyttämisen puolison vastuulle.
Juu, toki kyse voi olla naisestakin, mutta aika usein näin päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin reilu vuoden jälkeen kun miehen exä oli riittävästi riehunut ja (yrittänyt) aktiivisesti määräillä meidän perhettä, sanoin että pakkaan kamani jos exää ei saada kuriin. En kertakaikkiaan enää jaksanut sitä sekopäätä enää yhtään. Soitteli meille vähän väliä jopa aamuyöstä, ja määräili millon mitäkin aivan älytöntä, kaikki meidän perheen tekeminen oli hänelle ongelma enkä olisi enää saanut edes lapsen hiuksiakaan laittaa ja satoja muita yhtä sairaita esimerkkejä. Varasteli tahallaan lapsen meidän ostamia tavaroita, teki kiusallaan lasuja ja riehaantui sukkien käytöstäni. Pisti lapsen todella usein kärsimään vain siksi, että sai jotenkin kostettua jotain käsittämätöntä meille. (En liity eroon mitenkään eli ei mitään selitystä vihalle muu kuin kateus/mustasukkaisuus) Ahdistuin tosi paljon siitä, miten paljon pahaa hän teki lapselle, koska minulla oli aikoinaan samanlainen äiti, joka teki silmitöntä henkistä väkivaltaa pelkkää itsekkyyttään. Mulla ei varmaan edes mielikuvitus riittäisi keksimään niin monesta asioista ongelmia, kuin hänelle tuli mieleen kehitellä. Mun puolesta olisimme voineet olla kavereita tai edes ihan vaan aikuisia, mutta jostain tuntemattomasta syystä hän vihaa minuakin.
Halusin sen naisen kauaksi mun perheestä ja tuli jotenkin sellainen olo vähitellen, että mun on suojeltava tuollaiselta pahuudelta omaa perhettä, etenkin jos lasta jo käytetään välineenä.
Nykyään hänellä ei ole asiaa soitella meille ellei nyt tapahdu joku suuronnettomuus. Tästä mies on nykyään pitänyt tiukan linjan ja olen paljon onnellisempi kuten myös mies. Toivottavasti myös tämä exä voi paremmin, kun ei pääse niin riehaantumaan enää.
Salaa toivon, että joku päivä hän aikuistuu ja pyytää anteeksi miten paljon on minuakin haukkunut(itse en siis ole koskaan sanallakaan), mutta ennen kaikkea alkaa käyttäytyä lapsen edun mukaisesti. Olisi kaikille parasta, jos voisimme olla hyvissä väleissä.
Tässä meidän uusperheessä ei siis sinänsä ole mitään, rakastan tuota lapsukaista ihan mielettömästi.
Uusperheiden toimimattomuus johtuu yleensä kahdesta eri syystä:
1. mies ei aseta eksälleen rajoja
2. mies ei kanna vastuutaan omista lapsistaan, vaan sysää niiden hoidon, kasvatuksen ja viihdyttämisen puolison vastuulle.
Juu, toki kyse voi olla naisestakin, mutta aika usein näin päin.
Moni ex (erityisesti nainen) ei kestä sitä tosiasiaa, että isällä on uusi vaimo, joka päättää yhdessä isän kanssa heidän perheen asiosta. Rajat tulisi vetää heti alkuun ja ex voi siirtyä sivuun ja lähinnä ne vähäiset viralliseen huoltajuuteen liittyvät päätökset kuuluu hänelle. Hirveää kontrollointia kuulee usein. Aika wt menoa vihata sitä uutta puolisoa ilman järkevää perustelua. :D sitten tehdään lapsia seuraavan kolmen miehen kanssa ja tapellaan elareista kolmeen suuntaan, kun itse ei ole varaa elättää omiaan mutta lisääntymiseen löytyy aina rahaa exien taskuista. Ei tällainen varmaan ole yleistä sivistyneiden kouluttautuneiden kesken.
Miehet on usein niin tyhmiä, että palvelevat tällaisia wt-exiä, kunnes uusi loppuunpalanut vaimo rukoilee rajat perheeseen.
Tällä hetkellä olen elänyt toimivassa uusperheessä 10 vuotta. Meillä asuu pysyvästi miehen lapset, yksi jo täysikäinen ja kaksi teiniä. Omia lapsia minulla ei ole eikä tule.
Mutta edellinen uusperhe-elämäni exän kanssa oli loppuvaiheessa hirveää. Lapset olivat ihania ja tulimme kyllä toimeen, mies oli lasten yksinhuoltaja. Mies vaan alkoi haluta minusta eroon (kuulin myöhemmin, että hänellä oli muita virityksiä meneillään) ja käytti lapsia törkeästi riidanhaaston välikappaleena. Täysin absurdia p.skaa tuli niskaan ja lapset olivat ihmeissään. Tulivat minun viereeni illalla sänkyyn jne, ihmettelivät isänsä huutoa.
En halua draamaa enkä varsinkaan lapsille stressiä. Keräsin kamani ja häivyin (yhteisesti ostamastamme omakotitalosta). Lapsia jäi kauhea ikävä, mutta eihän minulla ollut mitään sanomista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt muutaman vuoden uusperheessä. Olisin odottanut lapsetonta miestä jos olisin tiennyt mikä odottaa. Hirveää taistelua omasta tilasta. Olen omassa elämässäni ulkopuolinen ja tilanteita, joissa toisen menneisyyttä hierotaan naamaan on jatkuvasti. Miehen kalusteet, verhot ja astiat on kaikki lisäksi erittäin "naisen valitsemia", ihme pitsihörpäkettä. Haluaisin kaikki nuo pois, mutta eihän se ole käytännössä mahdollista. Hänen sukulaiset muistelee menneitä ja jatkuvasti ex on linjoilla. Olen hermorauniossa, enkä usko että muissa uusperheissä on helpompaa.
Yläkaapeissa on muistoja laatikkokaupalla, "koska lapset".
En mahdu mihinkään.
Kyllä meillä sujui uusperhekuvio ihan hyvin. Ei ollut mitään isompia riitoja, koska lapsille tehtiin selväksi, että minä ja mieheni olemme tämän talon aikuiset. Joskus joku koitti, että "et ole minun äitini/isäni", mutta kyllä sen lapset tajusivat, että aikuiset saivat esim. kieltää jostain kun oma vanhempi ei ollut paikalla. Lapset ovat jo aikuisia ja tuntuu, että yhtä perhettä ollaan. Lastenlapsetkin ovat yhtä rakkaita vaikkei verisidettä olisikaan.
Meillä ei onneksi exät häiriköineet vaan välit olivat ihan hyvät. Jos jotain erimielisyyttä olikin niin niitä ei puitu lasten kuullen.
Samoin sisustus oli meidän perheen juttu eli siihen ei exät vaikuttaneet. Tosin teimme tietoisen päätöksen, että muutamme "omaan kotiin" ettei lapsille tule käsitystä, että joku ottaisi isän/äidin paikan vanhassa kodissa. Uskoisin, että tuokin helpotti sitä, että entisen kodin säännöt eivät toimineet meillä.
Olkaa onnellisia te vuoroviikko tai joka toinen viikonloppu tyypit. Meillä on täällä molempien kaikki lapset koko ajan. Ei hetken rauhaa. Ikinä. Koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt muutaman vuoden uusperheessä. Olisin odottanut lapsetonta miestä jos olisin tiennyt mikä odottaa. Hirveää taistelua omasta tilasta. Olen omassa elämässäni ulkopuolinen ja tilanteita, joissa toisen menneisyyttä hierotaan naamaan on jatkuvasti. Miehen kalusteet, verhot ja astiat on kaikki lisäksi erittäin "naisen valitsemia", ihme pitsihörpäkettä. Haluaisin kaikki nuo pois, mutta eihän se ole käytännössä mahdollista. Hänen sukulaiset muistelee menneitä ja jatkuvasti ex on linjoilla. Olen hermorauniossa, enkä usko että muissa uusperheissä on helpompaa.
Yläkaapeissa on muistoja laatikkokaupalla, "koska lapset".
En mahdu mihinkään.Niin, olette rikkoneet kaikki uusperheen perustamisen perussäännöt, jotka ovat:
- asunnon pitää olla niin iso, että jokaisella on oma tila ja oma rauha
- koskaan ei muuteta toisen kotiin, vaan aloitetaan uudesta kodista, jonka molemmat yhdessä rakentavat oman näköisekseen
- miehen on asetettava eksälle rajat.
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi epäonnistua elämässään niin pahasti, että on tehnyt kersoja jonkun kanssa ja sitten eroaa!!!
Itse tulin mieheni jättämäksi. Ei siinä auttanut yhteiset lapset ja lupaukset. Minun toiveilla ei ollut mitään arvoa.
Alue: Aihe vapaa
Ennen kuin se edes alkaa. Kysyn aina alussa onko kumppaniehdokkaalla lapsia, ja jos niin se on heti nou nou. Tunnen itseni, ja uusperhe-elämä ei ole minua varten. Eikä näin ollen sitä perhettäkään.