Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy, että aika moni lapsellinen mies tai nainen olisi valmis muuttamaan lapsettoman aikuisen kanssa yhteen. Olisihan se houkuttelevaa saada aikuisseuraa, läheisyyttä ja ilmainen lapsenvahti ja kasvattaja.
Mutta kertokaa yksikin peruste, miksi sen lapsettoman kannattaisi muuttaa sen lapsellisen kanssa yhteen? Rakkaus varmaan tulee mieleen, mutta rakastaa voi myös erillään asuen. Lapsettoman ja lapsellisen yhteenmuutto näyttäytyy mun silmään ainoastaan sen lapsellisen näkökulmasta kannattavana. Lapseton menettää tuossa kuviossa rahansa, rauhansa ja ehkä jopa mielenterveytensä.
Olen kahden aikuisen lapsen eronnut äiti. Jos olisin tavannut lapsettoman miehen ja mahdollisesti perustanut uusperheen hänen kanssaan, en olisi koskaan käyttänyt tätä lapsetonta miestä hyväkseni esim. lapsen vahtina tai elättäjänä. En ylipäätään käytä seurustelukumppaneita hyväkseni. Huollan, hoidan ja kannan omista lapsistani 100% vastuun, enkä ulkoistaisi sitä milloinkaan kenellekään. Jos olisin löytänyt tällaisen lapsettoman henkilön perheeseeni silloin, kun omat lapseni olivat alaikäisiä, häntä ei olisi milloinkaan käytetty hyväksi. Tällaistakin voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos ydinperhe nostettaisiin taas takaisin siihen arvostukseen missä se joskus muinoin oli? Nyt on se tilanne että miehet kasvattavat toistensa lapsia mieluummin kuin omiaan ja äidit omiaan ja toisten lapsia eli uusperheen vanhemmilla on itse asiassa tuplarasitus. Ja se vääntö kun pitää sovitella monen eri vanhemman, exien ja nyxien menoja ja lasten harrastuksia ja sääntöjä jne. Valitettavasti ihminen hoitaa mieluummin biologisesti omia lapsiaan joten miksi erotaan niin helposti. Ymmärrettävää jos on isoja ongelmia, alkoholismia tai väkivaltaa, niin ero on tarpeen mutta jos kyse on vain siitä että vanhemmilla ei enää olekaan niin kivaa yhdessä tai ihastutaan toisiin, niin eroissa on kyse lähinnä aikuisten kipuilusta. Aikuisuutta on se että kun on mukulat tehty, heidät hoidetaan yhdessä ja omista lapsista ja perheestä kannetaan vastuuta. Mielestäni yksinhuoltajuuskin on lapsille parempi vaihtoehto kuin joku uusi mies tai nainen perheessä. Uusperhe-elämä on näyttelemistä koko ajan, kaikki näyttelevät, että on muka niin kivaa kun kaikkia todellisuudessa ahdistaa. Joten miksi ei siis pysyttäisi siinä omassa perheessä, siinä ei sentään tarvitse sietää uusia sukulaisia tai exiä vaikka välillä puolison naama kyllästyttääkin
Mä olen vahvasti osittain eri mieltä. Meillä vanhemmat pysyi kynsin hampain yhdessä lasten takia kunnes nuorinkin oli 18. Voi kuinka minä toivon että he olisivat eronneet jo aiemmin. Sitä jatkuvaa huutoa ja riitelyä oli kamala kuunnella, ja saimme hyvin omituisen parisuhteen mallin kotoa. Ei välttämättä ole mitenkään hyväksi lapsille että hädin tuskin toisiaan sietävät vanhemmat pysyvät väkisin yhdessä, vaikka ei alkoholismia, pettämistä, tai väkivaltaa ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herkkiä aiheita on nostettu hyvin esille. Edellisiin aiheisiin liittyen erityisesti eronneet yli viisikymppiset miehet, joilla on pieniä lapsia.
Kohdalleni sattui tällainen mies, monella tapaa ihana. Todellisuudessa hän on kuitenkin täysin kiinni pienissä lapsissaan ja vaativassa työssään. Tästä johtuen hän on hyvästä fyysisestä kunnostaan huolimatta usein väsynyt, luonnollisesti. Eipä tässä ihan helposti suhdetta rakenneta ja tällä hetkellä olen miettivällä kannalla. Uusperhettä en edes ajattele.
Kyseessä siis hyvin erilaiset tilanteet elämässä. Miehellä pienet lapset ja itsellä juuri aikuistuvat. Harmillista mutta elämä on valintoja.
Juuri tätä mietin itsekin, tapasin ihan kivan miehen, jonka kanssa olisi kiinnostanut juttua jatkaakin, mutta jo alkumetreillä tuli selväksi, että yhteinen aika olisi kortilla, juuri pienten lasten ja työn vuoksi. Yritin ajatella, että on ihan ok, että tapailemme harvakseltaan, kun se sopii, pidämme tietysti omat asunnot, jne.
Mutta itsekin pikkulapsiajan eläneenä (jo 15 v sitten) ymmärrän, että ei se vaan niin mene. Koko ajan tuli jotain, joku sairastui, jollain harrastusaika vaihtuikin, jne jne. Ja tietysti lapset menee aina edelle, joten meidän menot sitten siirtyi vaihtui peruuntui.
En mä vaan jaksa tätä enää, olen itse sen ainaisen joustamisen ajan jo elänyt kertaalleen.
Tässä on juuri se dilemma. Jos miehellä on lapsia, niin en halua miestä joka ei laita lapsiaan etusijalle. Lasten kuuluu olla etusijalla. Samalla se kuitenkin tarkoittaa, että suhdetta voi tosiaan olla hyvin vaikea rakentaa ja ylläpitää.
Minulla on mies, jolla on alaikäisiä lapsia. Itselläni täysi-ikäisiä. Mies on laittanut minut etusijalle, enkä olisi lähtenyt suhteeseen, jossa ei näin toimittaisi.
Etusijalle laittaminen tarkoittaa, että lasten kanssa toimitaan sovitusti. Koko ajan ei tule jotain. Kun tapasimme, niin lasten äiti hoiti kaikki. Sopimus kuului, ettei mies ota jatkossakaan näitä muutoksia sotkemaan elämäämme. Meillä tietty oli helppoa, kun miehen ja eksän välilllä oli alunperinkin sopimus, että äiti hoitaa lapset.
Mutta joo, ikinä en olisi lähtenyt suhteeseen, joss lapset ovat etusijalla. Se aika meni minun osaltani jo.
Vierailija kirjoitti:
Uusperhe varmaan syntyy sillä kuvitelmalla, että olisi monta mahdollisuutta saada ns ydinperhe tai lapsiperhe. Ei ole. Kun se on hajonnut, se oli siinä. Tämä on ainakin minun oma kokemus. Sitten elää lastensa kanssa, kunnes he lähtevät kotoa. Seurustella voi, mutta ne ihmiset ei ole setää kummempia lapsille. Ei pidä luulla, että he ovat jotain lisävanhempia, tai että he kuuluisivat perheeseen.
Ai siis kun minulla on vaikka isä mennyt uudestaan naimisiin ja tuo puoliso oli jo lapsuudessa tärkeä "äiti" ja ollaan todella rakkaita myös aikuisena, eikä hän ole mielestäni mikään täti, niin nyt sinun mielestä näin ei voi olla, vaikka se on minun oma kokemukseni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt uusperheessä 10 vuotta. Helppoa tämä on siksi, että miehen lapset ovat vain joka toinen viikonloppu. He ovat vähän kun vieraita (minun näkökulmastani), jotka tulevat miehen vieraiksi. Eli mies viihdyttää heitä, ja minä olen vain kohtelias ruokapöydässä. Vieraat myös käyttäytyvät hyvin ja vieraskoreesti.
Vaikeaa tämä on siksi, että meillä on vieraita joka toinen viikonloppu. Kuka nyt vieraita haluaisi niin usein kestitä.Meillä oli sama järjestely. Tosin olin lapsipuolen asemassa. Kyllähän lapsikin näkee näennäisen kohteliaisuuden taakse ja huomaa ettei ole toivottu vieras. No enpähän enää rasita vierailuilla heitä, nähdään nolla kertaa vuodessa. Isää ei saa edelleenkään ilman tämän naisen läsnäoloa tavata niin ei sekään ratkaisu. En tiedä miten hänkin niin lapanen tässä. Onneksi vanhoja asioita, lähinnä koen surua. Mietin uskallanko kirjoittaa tätä. Näitä herttaisia äitipuolia kun näköjään enemmänkin.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kirjoitin ilmeisen epäselvästi: kyllä lapset isäänsä saavat nähdä. Ja haluankin, että näkevät ilman minua. Minä olen paikalla vain ruokailujen aikana.
En usko, että lapset näkevät näennäisen kohteliaisuuden taakse. Olimme juuri lapsen rippijuhlissa ja mies sanoi, että hyvä että tulin. Jotta lasten äiti näkee hyvän suhteeni lapsiin. Samalla tavalla lapsi halasi minua kuin isäänsäkin.
Muutenkin outo ajatus, että kun olet kylässä jonkin luona, että ajattelet olevasi epätoivottu vieras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herkkiä aiheita on nostettu hyvin esille. Edellisiin aiheisiin liittyen erityisesti eronneet yli viisikymppiset miehet, joilla on pieniä lapsia.
Kohdalleni sattui tällainen mies, monella tapaa ihana. Todellisuudessa hän on kuitenkin täysin kiinni pienissä lapsissaan ja vaativassa työssään. Tästä johtuen hän on hyvästä fyysisestä kunnostaan huolimatta usein väsynyt, luonnollisesti. Eipä tässä ihan helposti suhdetta rakenneta ja tällä hetkellä olen miettivällä kannalla. Uusperhettä en edes ajattele.
Kyseessä siis hyvin erilaiset tilanteet elämässä. Miehellä pienet lapset ja itsellä juuri aikuistuvat. Harmillista mutta elämä on valintoja.
Juuri tätä mietin itsekin, tapasin ihan kivan miehen, jonka kanssa olisi kiinnostanut juttua jatkaakin, mutta jo alkumetreillä tuli selväksi, että yhteinen aika olisi kortilla, juuri pienten lasten ja työn vuoksi. Yritin ajatella, että on ihan ok, että tapailemme harvakseltaan, kun se sopii, pidämme tietysti omat asunnot, jne.
Mutta itsekin pikkulapsiajan eläneenä (jo 15 v sitten) ymmärrän, että ei se vaan niin mene. Koko ajan tuli jotain, joku sairastui, jollain harrastusaika vaihtuikin, jne jne. Ja tietysti lapset menee aina edelle, joten meidän menot sitten siirtyi vaihtui peruuntui.
En mä vaan jaksa tätä enää, olen itse sen ainaisen joustamisen ajan jo elänyt kertaalleen.
Tässä on juuri se dilemma. Jos miehellä on lapsia, niin en halua miestä joka ei laita lapsiaan etusijalle. Lasten kuuluu olla etusijalla. Samalla se kuitenkin tarkoittaa, että suhdetta voi tosiaan olla hyvin vaikea rakentaa ja ylläpitää.
Minulla on mies, jolla on alaikäisiä lapsia. Itselläni täysi-ikäisiä. Mies on laittanut minut etusijalle, enkä olisi lähtenyt suhteeseen, jossa ei näin toimittaisi.
Etusijalle laittaminen tarkoittaa, että lasten kanssa toimitaan sovitusti. Koko ajan ei tule jotain. Kun tapasimme, niin lasten äiti hoiti kaikki. Sopimus kuului, ettei mies ota jatkossakaan näitä muutoksia sotkemaan elämäämme. Meillä tietty oli helppoa, kun miehen ja eksän välilllä oli alunperinkin sopimus, että äiti hoitaa lapset.
Mutta joo, ikinä en olisi lähtenyt suhteeseen, joss lapset ovat etusijalla. Se aika meni minun osaltani jo.
Minä en koskaan voisi olla yhdessä ihmisen kanssa, joka EI laita lapsiaan etusijalle. Kertoo kaiken oleellisen ihmisestä. Ihmetyttää mikälaisen ihmisroskan kanssa toiset pariutuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herkkiä aiheita on nostettu hyvin esille. Edellisiin aiheisiin liittyen erityisesti eronneet yli viisikymppiset miehet, joilla on pieniä lapsia.
Kohdalleni sattui tällainen mies, monella tapaa ihana. Todellisuudessa hän on kuitenkin täysin kiinni pienissä lapsissaan ja vaativassa työssään. Tästä johtuen hän on hyvästä fyysisestä kunnostaan huolimatta usein väsynyt, luonnollisesti. Eipä tässä ihan helposti suhdetta rakenneta ja tällä hetkellä olen miettivällä kannalla. Uusperhettä en edes ajattele.
Kyseessä siis hyvin erilaiset tilanteet elämässä. Miehellä pienet lapset ja itsellä juuri aikuistuvat. Harmillista mutta elämä on valintoja.
Juuri tätä mietin itsekin, tapasin ihan kivan miehen, jonka kanssa olisi kiinnostanut juttua jatkaakin, mutta jo alkumetreillä tuli selväksi, että yhteinen aika olisi kortilla, juuri pienten lasten ja työn vuoksi. Yritin ajatella, että on ihan ok, että tapailemme harvakseltaan, kun se sopii, pidämme tietysti omat asunnot, jne.
Mutta itsekin pikkulapsiajan eläneenä (jo 15 v sitten) ymmärrän, että ei se vaan niin mene. Koko ajan tuli jotain, joku sairastui, jollain harrastusaika vaihtuikin, jne jne. Ja tietysti lapset menee aina edelle, joten meidän menot sitten siirtyi vaihtui peruuntui.
En mä vaan jaksa tätä enää, olen itse sen ainaisen joustamisen ajan jo elänyt kertaalleen.
Tässä on juuri se dilemma. Jos miehellä on lapsia, niin en halua miestä joka ei laita lapsiaan etusijalle. Lasten kuuluu olla etusijalla. Samalla se kuitenkin tarkoittaa, että suhdetta voi tosiaan olla hyvin vaikea rakentaa ja ylläpitää.
Minulla on mies, jolla on alaikäisiä lapsia. Itselläni täysi-ikäisiä. Mies on laittanut minut etusijalle, enkä olisi lähtenyt suhteeseen, jossa ei näin toimittaisi.
Etusijalle laittaminen tarkoittaa, että lasten kanssa toimitaan sovitusti. Koko ajan ei tule jotain. Kun tapasimme, niin lasten äiti hoiti kaikki. Sopimus kuului, ettei mies ota jatkossakaan näitä muutoksia sotkemaan elämäämme. Meillä tietty oli helppoa, kun miehen ja eksän välilllä oli alunperinkin sopimus, että äiti hoitaa lapset.
Mutta joo, ikinä en olisi lähtenyt suhteeseen, joss lapset ovat etusijalla. Se aika meni minun osaltani jo.
Minä en koskaan voisi olla yhdessä ihmisen kanssa, joka EI laita lapsiaan etusijalle. Kertoo kaiken oleellisen ihmisestä. Ihmetyttää mikälaisen ihmisroskan kanssa toiset pariutuu.
Minun mieheni kohdalla se kertoo sitä, että äiti halusi enemmän lapsia, ja he tekivät lapsia hankkiessa sopimuksen, että äiti hoitaa lapset.
Minusta kukaan, joka noudattaa sopimuksia, ei ole roskakasa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa, kun lapset muutti ensin pois kotoa ja sen jälkeen mies. Jäin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt uusperheessä 10 vuotta. Helppoa tämä on siksi, että miehen lapset ovat vain joka toinen viikonloppu. He ovat vähän kun vieraita (minun näkökulmastani), jotka tulevat miehen vieraiksi. Eli mies viihdyttää heitä, ja minä olen vain kohtelias ruokapöydässä. Vieraat myös käyttäytyvät hyvin ja vieraskoreesti.
Vaikeaa tämä on siksi, että meillä on vieraita joka toinen viikonloppu. Kuka nyt vieraita haluaisi niin usein kestitä.Meillä oli sama järjestely. Tosin olin lapsipuolen asemassa. Kyllähän lapsikin näkee näennäisen kohteliaisuuden taakse ja huomaa ettei ole toivottu vieras. No enpähän enää rasita vierailuilla heitä, nähdään nolla kertaa vuodessa. Isää ei saa edelleenkään ilman tämän naisen läsnäoloa tavata niin ei sekään ratkaisu. En tiedä miten hänkin niin lapanen tässä. Onneksi vanhoja asioita, lähinnä koen surua. Mietin uskallanko kirjoittaa tätä. Näitä herttaisia äitipuolia kun näköjään enemmänkin.
Muutenkin outo ajatus, että kun olet kylässä jonkin luona, että ajattelet olevasi epätoivottu vieras.
Jotkut ei hoksaa tätä koskaan, vaan tuppaavat kylään silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Christiiina kirjoitti:
Mun mutsi kertoi minulle, että hänen veljenpoika (eli mun miesserkku) avautui hänelle siitä, kun serkkuni siis asuu yhdessä naisen kanssa, jolla on seiskalla ja yksillä olevat lapset, jotka asuvat vuoroviikoin isänsä luona, että häntä on kielletty komentamasta näitä vaimonsa lapsia vaikka he kiukuttelevat ja lisäksi lapset ovat saaneet vapaan kasvatuksen, eikä heidän koskaan tarvitse tehdä mitään kotitöitä, mikä kyrsii serkkuani. Lisäksi serkkuani kyrsii se, että hän maksaa suurimmaksi osaksi perheen ruokakauppaostokset, eli toisin sanoen elättää toisten ihmisten lapsia.
Hyväksikäyttäjiä riittää, He halveksivat hyväksiläyttämiään joista "ystävien" olis hyvä valistaa kavereitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toinen viikonloppu ja lomilla enemmän. Ajattelepa kun joillakin on joka toinen viikko kokonaan lapset isänsä luona.
Sanot pitäväsi miehestäsi kovasti ja että hänen lapsensakin ovat ihan ok. Missä siis todellinen ongelma? Sitä voisit pohtia jonkun ulkopuolisen kanssa ja ehkäpä jokin syvällisempi keskustelu miehenkin kanssa olisi paikallaan.
Kaikki sujui kun oma lapsesi asui vielä kotonanne. Näin sanoit. Jotenkin tuntuu että "ongelmasi" on juuri tässä. En halua sanoa että korviesi välissä, mutta jokin psykologinen merkitys tällä on ollut sinulle. Vai mistä oikeasti kyse? Mihin muihin asioihin elämässäsi olet tyytymätön, mietipä tätä.En ole ap, mutta ymmärrän hyvin, että kun omat lapset on isot on yksi elämänvaihe ohi ja haluisi keskittyä puolisoon ja omaan elämään. Nyt mies kinuaa ap:ta osallistumaan oman perheensä elämään, vaikka ap:lla olisi muutakin. Minusta tuo vaatiminen on kohtuutonta. Viettäisi aikansa lapsensa kanssa ja antaisi ap:n elää omaa elämää.
Olisiko tämä kohtuutonta, jos mies olisi se jonka lapset ovat muuttaneet jo kotoa, ja naisen lapset olisivat kotona? Mies lähtisi aina töihin tai kalaan tai kaljalle jos olisi tiedossa, että nyt on lapsiviikko. Kohtuuton vaatimus että mies olisi naisen ja lasten kanssa ja tekisi jotain yhdessä, antaisi nyt sen miehen elää omaa elämää hei!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos ydinperhe nostettaisiin taas takaisin siihen arvostukseen missä se joskus muinoin oli? Nyt on se tilanne että miehet kasvattavat toistensa lapsia mieluummin kuin omiaan ja äidit omiaan ja toisten lapsia eli uusperheen vanhemmilla on itse asiassa tuplarasitus. Ja se vääntö kun pitää sovitella monen eri vanhemman, exien ja nyxien menoja ja lasten harrastuksia ja sääntöjä jne. Valitettavasti ihminen hoitaa mieluummin biologisesti omia lapsiaan joten miksi erotaan niin helposti. Ymmärrettävää jos on isoja ongelmia, alkoholismia tai väkivaltaa, niin ero on tarpeen mutta jos kyse on vain siitä että vanhemmilla ei enää olekaan niin kivaa yhdessä tai ihastutaan toisiin, niin eroissa on kyse lähinnä aikuisten kipuilusta. Aikuisuutta on se että kun on mukulat tehty, heidät hoidetaan yhdessä ja omista lapsista ja perheestä kannetaan vastuuta. Mielestäni yksinhuoltajuuskin on lapsille parempi vaihtoehto kuin joku uusi mies tai nainen perheessä. Uusperhe-elämä on näyttelemistä koko ajan, kaikki näyttelevät, että on muka niin kivaa kun kaikkia todellisuudessa ahdistaa. Joten miksi ei siis pysyttäisi siinä omassa perheessä, siinä ei sentään tarvitse sietää uusia sukulaisia tai exiä vaikka välillä puolison naama kyllästyttääkin
Mä olen vahvasti osittain eri mieltä. Meillä vanhemmat pysyi kynsin hampain yhdessä lasten takia kunnes nuorinkin oli 18. Voi kuinka minä toivon että he olisivat eronneet jo aiemmin. Sitä jatkuvaa huutoa ja riitelyä oli kamala kuunnella, ja saimme hyvin omituisen parisuhteen mallin kotoa. Ei välttämättä ole mitenkään hyväksi lapsille että hädin tuskin toisiaan sietävät vanhemmat pysyvät väkisin yhdessä, vaikka ei alkoholismia, pettämistä, tai väkivaltaa ollutkaan.
Mä olen niin samaa mieltä. Rukoilin äitiäni eroamaan, vihasin niitä jatkuvia riitoja ja jopa tappeluita. Lopulta äitini katkeroitui, hukutti murheensa alkoholiin ja kuoli siihen. Miten paljon onnellisemman elämän he olisivat voineet saada, kun olisivat eronneet.
38 vuotta mennyt ilman suurempia ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herkkiä aiheita on nostettu hyvin esille. Edellisiin aiheisiin liittyen erityisesti eronneet yli viisikymppiset miehet, joilla on pieniä lapsia.
Kohdalleni sattui tällainen mies, monella tapaa ihana. Todellisuudessa hän on kuitenkin täysin kiinni pienissä lapsissaan ja vaativassa työssään. Tästä johtuen hän on hyvästä fyysisestä kunnostaan huolimatta usein väsynyt, luonnollisesti. Eipä tässä ihan helposti suhdetta rakenneta ja tällä hetkellä olen miettivällä kannalla. Uusperhettä en edes ajattele.
Kyseessä siis hyvin erilaiset tilanteet elämässä. Miehellä pienet lapset ja itsellä juuri aikuistuvat. Harmillista mutta elämä on valintoja.
Juuri tätä mietin itsekin, tapasin ihan kivan miehen, jonka kanssa olisi kiinnostanut juttua jatkaakin, mutta jo alkumetreillä tuli selväksi, että yhteinen aika olisi kortilla, juuri pienten lasten ja työn vuoksi. Yritin ajatella, että on ihan ok, että tapailemme harvakseltaan, kun se sopii, pidämme tietysti omat asunnot, jne.
Mutta itsekin pikkulapsiajan eläneenä (jo 15 v sitten) ymmärrän, että ei se vaan niin mene. Koko ajan tuli jotain, joku sairastui, jollain harrastusaika vaihtuikin, jne jne. Ja tietysti lapset menee aina edelle, joten meidän menot sitten siirtyi vaihtui peruuntui.
En mä vaan jaksa tätä enää, olen itse sen ainaisen joustamisen ajan jo elänyt kertaalleen.
Tässä on juuri se dilemma. Jos miehellä on lapsia, niin en halua miestä joka ei laita lapsiaan etusijalle. Lasten kuuluu olla etusijalla. Samalla se kuitenkin tarkoittaa, että suhdetta voi tosiaan olla hyvin vaikea rakentaa ja ylläpitää.
Minulla on mies, jolla on alaikäisiä lapsia. Itselläni täysi-ikäisiä. Mies on laittanut minut etusijalle, enkä olisi lähtenyt suhteeseen, jossa ei näin toimittaisi.
Etusijalle laittaminen tarkoittaa, että lasten kanssa toimitaan sovitusti. Koko ajan ei tule jotain. Kun tapasimme, niin lasten äiti hoiti kaikki. Sopimus kuului, ettei mies ota jatkossakaan näitä muutoksia sotkemaan elämäämme. Meillä tietty oli helppoa, kun miehen ja eksän välilllä oli alunperinkin sopimus, että äiti hoitaa lapset.
Mutta joo, ikinä en olisi lähtenyt suhteeseen, joss lapset ovat etusijalla. Se aika meni minun osaltani jo.
Itse olen edellisen kanssa samaa mieltä, en voisi kunnioittaa miestä, joka asettaa uuden ihmissuhteen omien lastensa edelle. Hän on itse ollut niitä lapsia tekemässä, lapset eivät ole pyytäneet tulla miehen elämään. Pidän vastuuttomana ihmistä, joka ei huolehdi omista lapsistaan, joten mitä minä tekisin vastuuttomalla miehellä. Tuskin hän minunkaan rinnallani olisi muissa kuin niissä kivoissa jutuissa, jos vaikka sairastuisin.
Mutta luulisin, että kokonaan lapsettomana minun olisikin ollut helpompi sopeentua, nyt kun kerran on sen urakan mielestään maaliin suorittanut, niin arveluttaa lähteä uuteen.
Sillä kyllä minulta menisi itsekunnioituskin, jos voisin miehen kainalossa kukerrella tietäen, että se on millään tavalla hänen lapsiltaan pois tai heille haitallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy, että aika moni lapsellinen mies tai nainen olisi valmis muuttamaan lapsettoman aikuisen kanssa yhteen. Olisihan se houkuttelevaa saada aikuisseuraa, läheisyyttä ja ilmainen lapsenvahti ja kasvattaja.
Mutta kertokaa yksikin peruste, miksi sen lapsettoman kannattaisi muuttaa sen lapsellisen kanssa yhteen? Rakkaus varmaan tulee mieleen, mutta rakastaa voi myös erillään asuen. Lapsettoman ja lapsellisen yhteenmuutto näyttäytyy mun silmään ainoastaan sen lapsellisen näkökulmasta kannattavana. Lapseton menettää tuossa kuviossa rahansa, rauhansa ja ehkä jopa mielenterveytensä.
Olen kahden aikuisen lapsen eronnut äiti. Jos olisin tavannut lapsettoman miehen ja mahdollisesti perustanut uusperheen hänen kanssaan, en olisi koskaan käyttänyt tätä lapsetonta miestä hyväkseni esim. lapsen vahtina tai elättäjänä. En ylipäätään käytä seurustelukumppaneita hyväkseni. Huollan, hoidan ja kannan omista lapsistani 100% vastuun, enkä ulkoistaisi sitä milloinkaan kenellekään. Jos olisin löytänyt tällaisen lapsettoman henkilön perheeseeni silloin, kun omat lapseni olivat alaikäisiä, häntä ei olisi milloinkaan käytetty hyväksi. Tällaistakin voi olla.
Mutta ymmärrätkö että ei se luoksesi muuttanut mies olisi voinut leikkiä, että lapsiasi ei ole olemassa? Väkisinkin hän olisi joutunut kärsimään metelistä, aikaisista herätyksistä, oksennustaudeista, riidoista, mökötyksestä, sotkusta ja vttuilusta. Jos asuu saman katon alla, ei häiriötekijöiltä ja ärsytykseltä voi välttyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toinen viikonloppu ja lomilla enemmän. Ajattelepa kun joillakin on joka toinen viikko kokonaan lapset isänsä luona.
Sanot pitäväsi miehestäsi kovasti ja että hänen lapsensakin ovat ihan ok. Missä siis todellinen ongelma? Sitä voisit pohtia jonkun ulkopuolisen kanssa ja ehkäpä jokin syvällisempi keskustelu miehenkin kanssa olisi paikallaan.
Kaikki sujui kun oma lapsesi asui vielä kotonanne. Näin sanoit. Jotenkin tuntuu että "ongelmasi" on juuri tässä. En halua sanoa että korviesi välissä, mutta jokin psykologinen merkitys tällä on ollut sinulle. Vai mistä oikeasti kyse? Mihin muihin asioihin elämässäsi olet tyytymätön, mietipä tätä.En ole ap, mutta ymmärrän hyvin, että kun omat lapset on isot on yksi elämänvaihe ohi ja haluisi keskittyä puolisoon ja omaan elämään. Nyt mies kinuaa ap:ta osallistumaan oman perheensä elämään, vaikka ap:lla olisi muutakin. Minusta tuo vaatiminen on kohtuutonta. Viettäisi aikansa lapsensa kanssa ja antaisi ap:n elää omaa elämää.
Olisiko tämä kohtuutonta, jos mies olisi se jonka lapset ovat muuttaneet jo kotoa, ja naisen lapset olisivat kotona? Mies lähtisi aina töihin tai kalaan tai kaljalle jos olisi tiedossa, että nyt on lapsiviikko. Kohtuuton vaatimus että mies olisi naisen ja lasten kanssa ja tekisi jotain yhdessä, antaisi nyt sen miehen elää omaa elämää hei!
No aika monet miehet näin tekeekin. En näe siinä mitään vikaa, jos näin on sovittu. Kyllähän nämä jutut on oikeastaan kiinni vain kahdesta asiasta: miten pieniä lapset ovat ja miten lapset on kasvatettu. Jos ovat jo puhekyvyn omaavia ja opetettu ottamaan muutkin huomioon + tuntevat olonsa turvalliseksi, niin sillä päästään jo pitkälle, etenkin, jos sovitaan, että kukin hoitaa omat lapsensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herkkiä aiheita on nostettu hyvin esille. Edellisiin aiheisiin liittyen erityisesti eronneet yli viisikymppiset miehet, joilla on pieniä lapsia.
Kohdalleni sattui tällainen mies, monella tapaa ihana. Todellisuudessa hän on kuitenkin täysin kiinni pienissä lapsissaan ja vaativassa työssään. Tästä johtuen hän on hyvästä fyysisestä kunnostaan huolimatta usein väsynyt, luonnollisesti. Eipä tässä ihan helposti suhdetta rakenneta ja tällä hetkellä olen miettivällä kannalla. Uusperhettä en edes ajattele.
Kyseessä siis hyvin erilaiset tilanteet elämässä. Miehellä pienet lapset ja itsellä juuri aikuistuvat. Harmillista mutta elämä on valintoja.
Juuri tätä mietin itsekin, tapasin ihan kivan miehen, jonka kanssa olisi kiinnostanut juttua jatkaakin, mutta jo alkumetreillä tuli selväksi, että yhteinen aika olisi kortilla, juuri pienten lasten ja työn vuoksi. Yritin ajatella, että on ihan ok, että tapailemme harvakseltaan, kun se sopii, pidämme tietysti omat asunnot, jne.
Mutta itsekin pikkulapsiajan eläneenä (jo 15 v sitten) ymmärrän, että ei se vaan niin mene. Koko ajan tuli jotain, joku sairastui, jollain harrastusaika vaihtuikin, jne jne. Ja tietysti lapset menee aina edelle, joten meidän menot sitten siirtyi vaihtui peruuntui.
En mä vaan jaksa tätä enää, olen itse sen ainaisen joustamisen ajan jo elänyt kertaalleen.
Tässä on juuri se dilemma. Jos miehellä on lapsia, niin en halua miestä joka ei laita lapsiaan etusijalle. Lasten kuuluu olla etusijalla. Samalla se kuitenkin tarkoittaa, että suhdetta voi tosiaan olla hyvin vaikea rakentaa ja ylläpitää.
Minulla on mies, jolla on alaikäisiä lapsia. Itselläni täysi-ikäisiä. Mies on laittanut minut etusijalle, enkä olisi lähtenyt suhteeseen, jossa ei näin toimittaisi.
Etusijalle laittaminen tarkoittaa, että lasten kanssa toimitaan sovitusti. Koko ajan ei tule jotain. Kun tapasimme, niin lasten äiti hoiti kaikki. Sopimus kuului, ettei mies ota jatkossakaan näitä muutoksia sotkemaan elämäämme. Meillä tietty oli helppoa, kun miehen ja eksän välilllä oli alunperinkin sopimus, että äiti hoitaa lapset.
Mutta joo, ikinä en olisi lähtenyt suhteeseen, joss lapset ovat etusijalla. Se aika meni minun osaltani jo.
Itse olen edellisen kanssa samaa mieltä, en voisi kunnioittaa miestä, joka asettaa uuden ihmissuhteen omien lastensa edelle. Hän on itse ollut niitä lapsia tekemässä, lapset eivät ole pyytäneet tulla miehen elämään. Pidän vastuuttomana ihmistä, joka ei huolehdi omista lapsistaan, joten mitä minä tekisin vastuuttomalla miehellä. Tuskin hän minunkaan rinnallani olisi muissa kuin niissä kivoissa jutuissa, jos vaikka sairastuisin.
Mutta luulisin, että kokonaan lapsettomana minun olisikin ollut helpompi sopeentua, nyt kun kerran on sen urakan mielestään maaliin suorittanut, niin arveluttaa lähteä uuteen.
Sillä kyllä minulta menisi itsekunnioituskin, jos voisin miehen kainalossa kukerrella tietäen, että se on millään tavalla hänen lapsiltaan pois tai heille haitallista.
Olen tuo, jolle vastaat.
Ensinnäkin, minun mieheni kohdalla ei ole kyse siitä, ettei hän olisi luotettava tai tekisi ohareita. Hän hoitaa juuri sen, mitä on eksänsä kanssa luvannut hoitaa. Hän kyllä huolehtii omista lapsistaan, ottaa ne tapaamissopimuksen mukaan ja maksaa elarit, ostaa synttäri- ja joululahjat. Hän on täysin vastuullinen.
Kirjoitin vain, että meille ei tule muutoksia ja veivauksia. Lasten sairastuessa lasten äiti hoitaa asiat. Hän ei edes kysy mieheltä, vaan myös toimii heidän yhteisen sopimuksensa mukaisesti, joka on: äiti hoitaa lapset.
Vaikka minua ei olisi olemassa, niin he toimisivat näin. En yhtään vie tilaa lapsilta.
En nyt tässä ala tunnistamistietojen valossa avaamaan, miksi heillä on tuollainen sopimus. Todettakoon vain, että äiti on jo alun alkaen halunnut lapset itselleen. Yritti saada erossa yksinhuoltajuutta, mutta ei saanut. Yritti myös saada isän luopumaan lapsistaan, eikä onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy, että aika moni lapsellinen mies tai nainen olisi valmis muuttamaan lapsettoman aikuisen kanssa yhteen. Olisihan se houkuttelevaa saada aikuisseuraa, läheisyyttä ja ilmainen lapsenvahti ja kasvattaja.
Mutta kertokaa yksikin peruste, miksi sen lapsettoman kannattaisi muuttaa sen lapsellisen kanssa yhteen? Rakkaus varmaan tulee mieleen, mutta rakastaa voi myös erillään asuen. Lapsettoman ja lapsellisen yhteenmuutto näyttäytyy mun silmään ainoastaan sen lapsellisen näkökulmasta kannattavana. Lapseton menettää tuossa kuviossa rahansa, rauhansa ja ehkä jopa mielenterveytensä.
Olen kahden aikuisen lapsen eronnut äiti. Jos olisin tavannut lapsettoman miehen ja mahdollisesti perustanut uusperheen hänen kanssaan, en olisi koskaan käyttänyt tätä lapsetonta miestä hyväkseni esim. lapsen vahtina tai elättäjänä. En ylipäätään käytä seurustelukumppaneita hyväkseni. Huollan, hoidan ja kannan omista lapsistani 100% vastuun, enkä ulkoistaisi sitä milloinkaan kenellekään. Jos olisin löytänyt tällaisen lapsettoman henkilön perheeseeni silloin, kun omat lapseni olivat alaikäisiä, häntä ei olisi milloinkaan käytetty hyväksi. Tällaistakin voi olla.
Mutta ymmärrätkö että ei se luoksesi muuttanut mies olisi voinut leikkiä, että lapsiasi ei ole olemassa? Väkisinkin hän olisi joutunut kärsimään metelistä, aikaisista herätyksistä, oksennustaudeista, riidoista, mökötyksestä, sotkusta ja vttuilusta. Jos asuu saman katon alla, ei häiriötekijöiltä ja ärsytykseltä voi välttyä.
Ei minun mieheni ole noista asioista joutunut kärsimään. Koska ensinnäkin lapseni olivat jo yli 13-vuotiaita, olivat myös aika ajoin poissa isänsä luona, ja mies teki pitkää päivää, joten ei tiennyt, minkälaisia kahnauksia minulla oli lasteni kanssa. Lapsilla oli myös tiukka kuri, ettei sotke olohuonetta ja keittiötä, eikä miehellä ollut tarvetta käydä tarkistamassa heidän oman huoneensa sotkua. Ja minun lapseni eivät koskaan vittuilleet minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy, että aika moni lapsellinen mies tai nainen olisi valmis muuttamaan lapsettoman aikuisen kanssa yhteen. Olisihan se houkuttelevaa saada aikuisseuraa, läheisyyttä ja ilmainen lapsenvahti ja kasvattaja.
Mutta kertokaa yksikin peruste, miksi sen lapsettoman kannattaisi muuttaa sen lapsellisen kanssa yhteen? Rakkaus varmaan tulee mieleen, mutta rakastaa voi myös erillään asuen. Lapsettoman ja lapsellisen yhteenmuutto näyttäytyy mun silmään ainoastaan sen lapsellisen näkökulmasta kannattavana. Lapseton menettää tuossa kuviossa rahansa, rauhansa ja ehkä jopa mielenterveytensä.
Olen kahden aikuisen lapsen eronnut äiti. Jos olisin tavannut lapsettoman miehen ja mahdollisesti perustanut uusperheen hänen kanssaan, en olisi koskaan käyttänyt tätä lapsetonta miestä hyväkseni esim. lapsen vahtina tai elättäjänä. En ylipäätään käytä seurustelukumppaneita hyväkseni. Huollan, hoidan ja kannan omista lapsistani 100% vastuun, enkä ulkoistaisi sitä milloinkaan kenellekään. Jos olisin löytänyt tällaisen lapsettoman henkilön perheeseeni silloin, kun omat lapseni olivat alaikäisiä, häntä ei olisi milloinkaan käytetty hyväksi. Tällaistakin voi olla.
Mutta ymmärrätkö että ei se luoksesi muuttanut mies olisi voinut leikkiä, että lapsiasi ei ole olemassa? Väkisinkin hän olisi joutunut kärsimään metelistä, aikaisista herätyksistä, oksennustaudeista, riidoista, mökötyksestä, sotkusta ja vttuilusta. Jos asuu saman katon alla, ei häiriötekijöiltä ja ärsytykseltä voi välttyä.
Ei minun mieheni ole noista asioista joutunut kärsimään. Koska ensinnäkin lapseni olivat jo yli 13-vuotiaita, olivat myös aika ajoin poissa isänsä luona, ja mies teki pitkää päivää, joten ei tiennyt, minkälaisia kahnauksia minulla oli lasteni kanssa. Lapsilla oli myös tiukka kuri, ettei sotke olohuonetta ja keittiötä, eikä miehellä ollut tarvetta käydä tarkistamassa heidän oman huoneensa sotkua. Ja minun lapseni eivät koskaan vittuilleet minulle.
Olet poikkeus, koska oman huomioni mukaan eroperheissä pikemminkin ylihemmotellaan lapsia kuin pidetään kuria. Meiltäkin löytyy sohvatyynyjen takaa liiskattuja purukumeja ja kaikkea ihan järjetöntä sotkua, koska mies tai exänsä eivät ole opettaneet lapsiaan tavoille. Itse en jaksaisi yksin koittaa takoa lapsille käytöstapoja.
Tässä on juuri se dilemma. Jos miehellä on lapsia, niin en halua miestä joka ei laita lapsiaan etusijalle. Lasten kuuluu olla etusijalla. Samalla se kuitenkin tarkoittaa, että suhdetta voi tosiaan olla hyvin vaikea rakentaa ja ylläpitää.