Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Erosta 6 vuotta. Ex muutti vuoden seurustelun jälkeen yhteen naisystävän ja tämän lapsen kanssa. Eihän se kauaa kestänyt, ei lapset tykänneet yhtään. Itse en ikinä ala uus perseeseen, en ikinä. Ja se on uusperse 😡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin jo murrosiässä etten halua mitään lapsikatraita ja omakotitaloelämää. Elämäni paras päätös. Ihana rauha ja vapaus.
Olen käynyt Tinder-treffeillä. Sattumalta kaikilla on ollut lapsia, yh ja erikoslapsi.
Olenko kauhea ihminen, kun olen juossut pois kuvioista. Itse olen nuorekas, lapseton 47 .
En todellakaan lähde, elle rakastu/ihastu.
Vähän hassusti kysytty - olen kammonnut uusperhetouhua ihan aina. Veljen puolison lapset olivat pieninä aivan sietämättömiä mutta nyt teini-ikää lähestyessään ovat kasvaneet ihan kunnollisiksi. En silti halua samaa itselleni, eikä onneksi tarvitse.
Rakastuin mieheen, joka oli kahden varhaisteinin etävanhempi - itse en halua lapsia enkä jaksa lasten seuraa. Jotenkin hän kuitenkin sai minut yrittämään eikä yhteiselo ollut helppoa, kun hermostuin lapsiin ja kipuilin siitä, että lasten tarpeet menivät aina edelle eikä mies halunnut muuttaa yhteen vaikka halusikin minun oleilevan luonaan.
Mutta muutama vuosi sitten mies suostui yhteisen kodin hankkimiseen ja menimme naimisiin, ja nyt nuorempikin on muuttamassa omilleen. Silloin aikoinaan edessä oleva yhdeksän vuoden odotus tuntui musertavan pitkältä, mutta selvisin siitä, ja nyt alamme suunnitella tulevaisuutta kahdestaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joko aloittaja on eronnut vai vieläkö miettiin?
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt uusperheessä 10 vuotta. Helppoa tämä on siksi, että miehen lapset ovat vain joka toinen viikonloppu. He ovat vähän kun vieraita (minun näkökulmastani), jotka tulevat miehen vieraiksi. Eli mies viihdyttää heitä, ja minä olen vain kohtelias ruokapöydässä. Vieraat myös käyttäytyvät hyvin ja vieraskoreesti.
Vaikeaa tämä on siksi, että meillä on vieraita joka toinen viikonloppu. Kuka nyt vieraita haluaisi niin usein kestitä.
Meillä oli sama järjestely. Tosin olin lapsipuolen asemassa. Kyllähän lapsikin näkee näennäisen kohteliaisuuden taakse ja huomaa ettei ole toivottu vieras. No enpähän enää rasita vierailuilla heitä, nähdään nolla kertaa vuodessa. Isää ei saa edelleenkään ilman tämän naisen läsnäoloa tavata niin ei sekään ratkaisu. En tiedä miten hänkin niin lapanen tässä. Onneksi vanhoja asioita, lähinnä koen surua. Mietin uskallanko kirjoittaa tätä. Näitä herttaisia äitipuolia kun näköjään enemmänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat kodit, oli molemmilla lapsia tai ei :)
Nuorena lähdin avoimin mielin uusperhettä perustamaan ja voi kiesus mikä virhe.
Luulin ettei lapsia edes voi inhota niin kuin inhosin silloisen puolisoni kakaroita.
En suosittele uusperhekuviota kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähdin tuollaiseen suhteeseen vanhemman miehen kanssa, jolla oli 4 lasta aikaisemmasta avioliitosta. Lapset vihasivat minua heti, koska miehen ex-vaimo syytti minua erosta.
Jäin suhteeseen ja olen siinä edelleen. Jos olisi voimaa, lähtisin, mutta eipä mikään suhde ole täydellinen. Nykyään olen joka toinen viikko - aina kun lapset ovat paikalla - poissa ja keskityn omiin asioihini. (Se on yllättävän piristävää).
Lapset ovat lellittyjä, huonosti kasvatettuja ja yksi heistä on väkivaltainen (potkii kissaani ja lyö isäänsä).
Jo ennenkuin meistä realisoitui uusperhe sen sisimmässään tajusi, mutta minkäs seksinhimolleen voi. Vanha sanonta mun lapset ja toisen kakarat, pitää paikkansa. Ja naisista harvemmin tulee siedettävämpiä mitä useampi penska jaloissa pyörii, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun menin naimisiin, tiesin, että jos eroan, en milloinkaan perusta uusperhettä. En ikinä laittaisi sellaiseen alaikäisiä lapsiani. Jos olisin eroni jälkeen tavannut miehen, jolla ei ole omia lapsia lainkaan, olisin voinut harkita uusperhettä. Mutta en ole tavannut ketään kandidaattia eroni jälkeen. Nyt lapseni ovat jo aikuisia, enkä ikinä perustaisi uusperhettä itseäni huomattavasti nuoremman kumppanin kanssa, jolla on alaikäisiä lapsia. Itseäni huomattavasti nuorempi henkilö kelpaisi minulle kyllä elämänkumppaniksi, mutta hänellä pitäisi olla aikuiset lapset niin kuin itselläni tai ei lapsia lainkaan.
Uusperhe on valtava työmaa. Pestä esim. 8 hengen lakanapyykki ja muu pyykki. Tehdä isoja määriä ruokaa jne.
Tavoitteena on jatkaa sinkkutaloudessa. Tai sinkkutaloudessa parisuhteessa. Ilman lapsikatraan huoltamista, ilman uusperhettä. Olen jo elänyt perhevaiheen elämässäni eli ne ruuhkavuodet, enkä enää aloita uusia ruuhkavuosia. Se on täysin selvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt uusperheessä 10 vuotta. Helppoa tämä on siksi, että miehen lapset ovat vain joka toinen viikonloppu. He ovat vähän kun vieraita (minun näkökulmastani), jotka tulevat miehen vieraiksi. Eli mies viihdyttää heitä, ja minä olen vain kohtelias ruokapöydässä. Vieraat myös käyttäytyvät hyvin ja vieraskoreesti.
Vaikeaa tämä on siksi, että meillä on vieraita joka toinen viikonloppu. Kuka nyt vieraita haluaisi niin usein kestitä.Meillä oli sama järjestely. Tosin olin lapsipuolen asemassa. Kyllähän lapsikin näkee näennäisen kohteliaisuuden taakse ja huomaa ettei ole toivottu vieras. No enpähän enää rasita vierailuilla heitä, nähdään nolla kertaa vuodessa. Isää ei saa edelleenkään ilman tämän naisen läsnäoloa tavata niin ei sekään ratkaisu. En tiedä miten hänkin niin lapanen tässä. Onneksi vanhoja asioita, lähinnä koen surua. Mietin uskallanko kirjoittaa tätä. Näitä herttaisia äitipuolia kun näköjään enemmänkin.
Ei äitipuolesi välttämättä vihaa sinua, vaikka uusperheily olikin hankalaa. Meillä se meni niin, että yritin kaikkeni luoda suhdetta miehen lapsiin, mutta ei siitä vaan tullut mitään. Vuosien yrityksen jälkeen alkoi ahdistamaan lasten joka toinen viikonloppu tapahtuvat kyläilyt. Lapset tuntuivat nimenomaan vierailta. Kuten tuo aiempi kommentoija sanoi, kuka jaksaa vieraita joka toinen viikonloppu kotonaan asumassa. En silti vihaa mieheni lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jarppis kirjoitti:
Tää on varmaan provo? Et kestä muutamaa päivää kuukaudessa? Todella pyyteetöntä rakkautta. Saattaisi olla miehelle parempi löytää oikeaa rakkautta.
Miksi parisuhteessa pitäisi joutua KESTÄMÄÄN jotain kidutusta? Kun löytyy sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa et joudu väkipakolla järjestettyyn kidutuskammioon säännöllisin väliajoin.
Semmoista rakastumista ei itselleni voi tapahtua, joka ajaisi minut huoltamaan toisen isoa, alaikäistä lapsikatrasta. Ei edes joka toinen viikonloppu. Onneksi rakastumistani ohjaavat sekä järki että tunteet. Järkeni sanoo, etten enää milloinkaan huolla lapsikatrasta. Olen sen vaiheen jo elänyt elämässäni. Omat ruuhkavuodet ovat takana päin. Omat lapseni ovat aikuisia. "Uudet ruuhkavuodet" eivät ole itselleni mahdollisia.
Täälläkin näkyy, että aika moni lapsellinen mies tai nainen olisi valmis muuttamaan lapsettoman aikuisen kanssa yhteen. Olisihan se houkuttelevaa saada aikuisseuraa, läheisyyttä ja ilmainen lapsenvahti ja kasvattaja.
Mutta kertokaa yksikin peruste, miksi sen lapsettoman kannattaisi muuttaa sen lapsellisen kanssa yhteen? Rakkaus varmaan tulee mieleen, mutta rakastaa voi myös erillään asuen. Lapsettoman ja lapsellisen yhteenmuutto näyttäytyy mun silmään ainoastaan sen lapsellisen näkökulmasta kannattavana. Lapseton menettää tuossa kuviossa rahansa, rauhansa ja ehkä jopa mielenterveytensä.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy, että aika moni lapsellinen mies tai nainen olisi valmis muuttamaan lapsettoman aikuisen kanssa yhteen. Olisihan se houkuttelevaa saada aikuisseuraa, läheisyyttä ja ilmainen lapsenvahti ja kasvattaja.
Mutta kertokaa yksikin peruste, miksi sen lapsettoman kannattaisi muuttaa sen lapsellisen kanssa yhteen? Rakkaus varmaan tulee mieleen, mutta rakastaa voi myös erillään asuen. Lapsettoman ja lapsellisen yhteenmuutto näyttäytyy mun silmään ainoastaan sen lapsellisen näkökulmasta kannattavana. Lapseton menettää tuossa kuviossa rahansa, rauhansa ja ehkä jopa mielenterveytensä.
Tästä tulee mieleen, kun aikanaan deittipalstalla eräs muutamaa vuotta vanhempi mies lähestyi minua ja hänellä oli muutama lapsi. Totesin, että lapset on liikaa mulle ja en halua lähteä deittikuvioihin hänen kanssa sen enempää (itse siinä kohtaa 27v ja kiikarissa lapseton mies, jonka kanssa ehkä joskus omia lapsia jos onni käy) ja hän meinasi alkaa jankkaamaan, että eihän sitä tiedä jos ei kokeile! No kyllä sen tietää haluaako alkaa deittailemaan lapsellista miestä vai ei :D :D
Vierailija kirjoitti:
Jos ette siedä toisten lapsia niin älkää asuko yhdessä perheellisten kanssa. Se on teidän valintanne, ei niiden lasten, joita kuitenkin haluatte syyttää sen mukanaan tuomista haasteista.
Tää kyllä kiteyttää omat ajatukset tosi hyvin. Ei niitä lapsia tarvitse haluta, oli ne sitten omia tai jonkun muun, mutta tämän voisi huomioida seurustelukumppania valitessa.
Kylläpä on melkoista kommentointia. Pahimmat ovat näitä, jossa oma lapsi/lapset on paikalla lähes kaiken aikaa, mutta puolison lapsen/lapsien joka toinen viikonloppu on no-no.
Näin omalla kohdallani.
Jeesuksen sanat: "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako".
Jos eroon kaikesta huolimatta päädytään, niin "pysyköön naimattomana tai sopikoon vaimonsa/miehensä kanssa".
Jeesus haluaa pelastaa meidät (uusperhe)helvetiltä.