Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Mulla on kokemusta vain monista vaihtuvista isäpuolista ja niiden harvoin tavatuista omista lapsista, mutta osallistun kun pääsin ketjussa kolmannelle sivulle ja alettiin kommentoimaan voiko alkaa suhteeseen jos ei laita suhdetta ykköseksi lasten sijaan.
Painottaisin että lasten hyvinvoinnin takaamiseksi, älkää ottako uutta tyyppiä (tai uusia tyyppejä) asumaan samaan kotiin. Parisuhde on oma valinta, ne isä- ja äitipuolet lapsineen ei. Suhdetta voi ylläpitää vaikka asuisi omissa osoitteissa. Silloin lapset voi tavata näitä muita jos haluavat, mutta aina tulee likaista jälkeä jos hommaa lähetään pakottamaan. Suhdekin voi paremmin kun sille on oma aika jolloin ei ole lapsia jaloissa jatkuvasti. Silloin panostus on suurimmillaan. Samoin lasten kanssa vietettävä aika on lasten, ja omaa aikaa voi hallinnoida ketterämmin kuin jos olisi vielä ne toiset lapset siinä vaatimassa osaansa.
Älkää tehkö uusioperheitä, ainakaan enää sen ensimmäisen uusioperheen hajoamisen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen ap:n aloituksesta, että miksi ap:n avomiestä haittaa se, ettei ap ole paikalla silloin kun miehen lapset ovat kotona? Odottaako ap:n mies, että ap sitten viihdyttää hänen lapsiaan?
Vierailija kirjoitti:
Miksi et rakasta puolisosi lapsia?
Suhteen alussa olette tutustuttaneet toisenne omille lapsillenne ja olette siinä vaiheessa todennäköisesti viettäneet aikaa yhdessä. Eikö kaikki onnistunut tässä vaiheessa? Oletko joskus aiemmin viettänyt aikaa puolisosi lasten kanssa ilman muita aikuisia? Millaisia tunteita olet silloin kokenut näitä lapsia kohtaan? Oletteko bondanneet kunnolla?
Itse näen tosi omituisena tilanteen, jossa päädytään muuttamaan yhteen, mikäli toinen osapuolista ei kykene rakastamaan toisen puolison lapsia. Eikös näissä tilanteissa pitäisi tehdä päätöksiä lapset edellä? On mahdollista asua eri asunnoissa ja säilyttää parisuhde, mikäli rakkaussuhdetta lapsiin ei muodostu. Mutta saman katon alle muuttaminen on iso päätös.
Tämä on nyt ihan puppua. En usko, että kovinkaan moni loppujen lopuksi tuntee rakkautta puolison lasta/lapsia kohtaan. En minä ainakaan. Eikä muutkaan tuttavani ketkä elää samanlaista elämää. Mutta meillä toimii uusioperhe hyvin ihan ilman sitä rakastamistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko uusperhe toimia? Mitä se vaatii?
Se vaatii, että
- kaikilla on oma tila, oma soppi, oma rauha. Eli asunnon pitää olla iso.
- vanhempi kantaa vastuun, että hoitaa, kasvattaa ja viihdyttää omat lapsensa.
- vanhempi ei aseta puolisolle mitään vaatimuksia, mitä lapsiin tulee. Kaiken auttamisen pitää perustua vapaaehtoisuudelle
- vanhempi huolehtii, ettei eksä missään tilanteessa mene puolison edelle.
- noudatetaan tiukasti kaikkia sopimuksia.
Ei se ole mikään firma, vaan perhe. Tunnepuolen asioita. Omassa kotona pitäisi viihtyä, saada olla rennosti oma itsensä niiden ihmisten kanssa ketä rakastaa, ei vain siedä olosuhteiden pakosta. Mitkään säännöt ja sopimukset eivät auta, jos lapsi ei aidosti tykkää bonusvanhemmasta - ja toisinpäin.
Olen tähän ikään saakka pystynyt välttämään ns. uusperhettä ja jos sellainen hyvä mies tulisi vastaan, jolla olisi lapsia, niin ehdottomasti asuisimme eri osoitteissa ja hän sitten keskittyy omiin lapsiinsa silloin kun on hänen vuoronsa ja minä pysyisin poissa. Olen toisaalta jo sen ikäinen, että pitäisi ottaa aika paljon nuorempi mies, jos tuollaiseen tilanteeseen joutuisi. Omanikäisillä on yleensä lapset jo aikuisia, kuten myös minulla ja asuvat omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo ennen kuin aloitin perhe-elämän.
Miehen ex tuli salaa kuvioihin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei yhteisiä lapsia, miehellä taas on entisestä liitosta. Kaikki mennyt hyvin. Nyt vain ikääntymisen,sairauksien myötä havahduttiin siihen, että leskenä tilanteeni olisi aika kehno. Muistakaas siis tehdä niitä keskinäisiä testamentteja... Toistepäin tilanne toinen kun mies perii minut kokonaan. Jos heitän veivini ensin siis. Ja avokeilla ei ole sitäkään vähää.
Meilläpä asuu semmoisia teinejä, että niistä pidä kukaan, oli sitten omia tai bonuksia. En minä, ei exät eikä nyxät. Se yhdistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älkää tehkö uusioperheitä, ainakaan enää sen ensimmäisen uusioperheen hajoamisen jälkeen.
jos haluaa lisää lapsia, niin silloin ei ole mahdollisuutta muuhun kuin uusperheeseen. Ussperhe se on silloinkin, vaikka isä/äiti valitsisi lapsettoman kumppanin.
Vierailija kirjoitti:
Miehen ex tuli salaa kuvioihin
Mulla oli vähän sama kokemus, onneksi suhde ei edennyt koskaan saman katon alle tms ennenkuin kerkesin huomata miten exä äidin oikeuksiin vedoten urkki asioitani/ asioitamme, sellaisiakin mitkä ei lapseen mitenkään liittyneet, ja mies ei yhteistyön sujumisen vuoksi vetänyt tälle asialle rajoja. Yhteydenpitoa heillä oli aivan liikaa osin tästä syystä. Muutenkin jurppi monet arkiset asiat, ihan siitä lähtien että minun luona ollessa minä kustansit heidän (isä ja lapsi) kahden tarjoilut, mutta heillä ollessa piti käytännössä viedä omat eväät yms, en lähtisi enää yrittämään jos noin pieniä lapsia miehellä olisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko uusperhe toimia? Mitä se vaatii?
Se vaatii, että
- kaikilla on oma tila, oma soppi, oma rauha. Eli asunnon pitää olla iso.
- vanhempi kantaa vastuun, että hoitaa, kasvattaa ja viihdyttää omat lapsensa.
- vanhempi ei aseta puolisolle mitään vaatimuksia, mitä lapsiin tulee. Kaiken auttamisen pitää perustua vapaaehtoisuudelle
- vanhempi huolehtii, ettei eksä missään tilanteessa mene puolison edelle.
- noudatetaan tiukasti kaikkia sopimuksia.Ei se ole mikään firma, vaan perhe. Tunnepuolen asioita. Omassa kotona pitäisi viihtyä, saada olla rennosti oma itsensä niiden ihmisten kanssa ketä rakastaa, ei vain siedä olosuhteiden pakosta. Mitkään säännöt ja sopimukset eivät auta, jos lapsi ei aidosti tykkää bonusvanhemmasta - ja toisinpäin.
Tuossa moni uusperheen perustaja menee vikaan, kun yrittää änkeä uusperheen ydinperheen muottiin. Ei se vain niin mene. Ei uusperhe ole perhe, vaan pikemminkin jokin kolhoosi tai kommuuni. Kun tämän hyväksyy, niin kokonaisuuden voi saada toimimaan.
Bonusvanhemman tunnepuoli muodostuu riittävän hyvälle tasolle, kun listani ehdot täyttyvät. Bonusvanhemmalla on oltava oma reviiri, hänen on tunnettava itsensä tärkeäksi puolison silmissä ja hänen on voitava luottaa, että puoliso pitää lapsensa ja eksänsä kurissa.
Bonuslasten tunnepuoli hankitaan lahjomalla. Uusperheen on tuotteva heille lisäarvoa. Vaikka oman huoneen tsi tietokoneen muodossa, jotain sellaista, mitä ei olisi saanut ilman uusperhettä.
Been there, done that. Ja homma saatu näillä säännöillä toimimaan.
Sama
Siinä vaiheessa kun huomasin miten lapset haisee ja äitikin haisee niiltä ja koko keittiö haisee maidolle ja piimälle. Ei pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kotisi on puolisosi lapsien koti enemmän kuin sinun. Olet aikuinen ja sinulla on vaihtoehtona muuttaa pois asunnostasi. Lapsilla ei ole mahdollisuutta tehdä samanlaisia päätöksiä. Sen sijaan heillä on oikeus asua isänsä luona väliaikaisesti ja kokea silloin olonsa kotoisaksi.
Ohhoh. Jaa vaikka uus vaimo omistaisi asunnon? Niin silti se on lähinnä miehen ja tämän lasten koti? Huhhah hei ja rommia pullo...
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi epäonnistua elämässään niin pahasti, että on tehnyt kersoja jonkun kanssa ja sitten eroaa!!!
Joka toinen avioliitto päättyy eroon, ja avoliitot siihen päälle. Niitä jokuja on siis paljon, ei ole mikään poikkeus.
Misogyniaa parhaimmillaan - "meillä ei toisen naisen lapset asu". Toivottavasti löydätte apua ahditukseen.
Siis en ihan ymmärrä. Mä rakastan montaa ihmistä tässä elämässä ja näistä osa ei todellakaan ole lapsiani tai sukua.
Onko osan mielestä se puolison lapsi vaan joku pakollinen olio, jota nippa nappa sietää?
Oma boonukseni kuuluu perheeseen ja on yksi perskärpäsistäni.
Huomasin 8 vuotiaana ettei uusioperhe-elämä ole mua varten. Äitini toi nurkkiimme kylän rumimman,tyhmimmän ja köyhimmän äijän. Koska ei luonnevikaisuuttaan muuta saa/saanut eikä yksinään pärjää. Jouduin uusioperseilyä kestämään 16 vuotiaaksi asti, kunnes jouduin ensimmäisen kerran vankilaan. Uusioperseily pitäisi mielestäni kieltää kuoleman rangaistuksen uhalla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et rakasta puolisosi lapsia?
Suhteen alussa olette tutustuttaneet toisenne omille lapsillenne ja olette siinä vaiheessa todennäköisesti viettäneet aikaa yhdessä. Eikö kaikki onnistunut tässä vaiheessa? Oletko joskus aiemmin viettänyt aikaa puolisosi lasten kanssa ilman muita aikuisia? Millaisia tunteita olet silloin kokenut näitä lapsia kohtaan? Oletteko bondanneet kunnolla?
Itse näen tosi omituisena tilanteen, jossa päädytään muuttamaan yhteen, mikäli toinen osapuolista ei kykene rakastamaan toisen puolison lapsia. Eikös näissä tilanteissa pitäisi tehdä päätöksiä lapset edellä? On mahdollista asua eri asunnoissa ja säilyttää parisuhde, mikäli rakkaussuhdetta lapsiin ei muodostu. Mutta saman katon alle muuttaminen on iso päätös.
Ei niitä lapsia tarvitsekaan rakastaa, vaan kohdella kunnioittavasti ja tasapuolisesti. Hyvin todennäköisesti ne lapsetkaan eivät rakasta bonusvanhempaa.
On siinäkin aikuismainen asenne. Lapset ei rakasta mua, niin munkaan ei tarvitse rakastaa lapsia. No, siinä mielessä totuutta, että eihän rakkaus olekaan mikään "tarvitsee" asia, vaan tunne, minkä kyllä tuossa jo normaalin tunne-elämän omaava olisi joko kehittänyt jo, tai ollut kehittämättä, mutta ei ala vuosin jälkeen kipuilla asiaa. Kovin on minä minä minä -elämää selkeästi vietetty, monen lapsen kustannuksella, jotka eivät osaansa voi noin vaan valita, että hei huomasin, että tää ei ole mua varten. Ei ole mua varten elää parisuhteessa lapsen isän kanssa, eikä näköjään uusperheessäkään. Mutta kaikkea on voinut omassa itsekkyydessään kokeilla, muista viis. Ap:n kannattaa nyt kokeilla olisiko ihan yksin eläminen se oma juttu.
Vaikka uusperhe-elämä ei olekaan herkkua, se voi silti antaa enemmän, tai sitä, mitä exäsi tarvitsee, kuin elämä kanssasi. Mikään maailmassa ei saisi minua palaamaan exäni -lasteni isän- kanssa yhteen, vaikka hänkin on ns tavallinen, kiltti mies. Ennemin olen yksin.