Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Vierailija kirjoitti:
Miehen ex tuli salaa kuvioihin
No siinä vaiheessa kun huomaa lastensa kärsivän iskän liian nopeiden liikkeiden takia, tämän exän ainakin oli pakko vetää pelin poikki. Ja mies yritti muutenkin koko ajan saada meidän suhdetta takaisin, joten ei siitä uusiovirityksestä olisi mitään tullutkaan. Varsinkin kun heti tapailun alussa nuorikko oli sitomassa ja painostamassa miestä perheenlisäyksellä ja yhteen muutolla, ennen kuin jo olemassa olevat lapset edes ovat ehtineet tutustua millään tavalla uuteen "äitipuoleen". Joten nyt pidetään tämä ydinperhe vaikka väkisin kasassa, pakko unohtaa asiat, joiden vuoksi ero tuli ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei ole aina helppoa, mutta näillä mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitään ongelmia ei olisi, jos puolison lapset sekä lasten toinen vanhempi olisivat mukavia ja fiksuja. Useimmiten he ovat täysiä törppöjä.
Eikä mitään ongelmaa olisi jos ex-puolison uusi kumppani olisi mukava ja fiksu. Useimmiten hän on kuitenkin täysi idiootti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et rakasta puolisosi lapsia?
Suhteen alussa olette tutustuttaneet toisenne omille lapsillenne ja olette siinä vaiheessa todennäköisesti viettäneet aikaa yhdessä. Eikö kaikki onnistunut tässä vaiheessa? Oletko joskus aiemmin viettänyt aikaa puolisosi lasten kanssa ilman muita aikuisia? Millaisia tunteita olet silloin kokenut näitä lapsia kohtaan? Oletteko bondanneet kunnolla?
Itse näen tosi omituisena tilanteen, jossa päädytään muuttamaan yhteen, mikäli toinen osapuolista ei kykene rakastamaan toisen puolison lapsia. Eikös näissä tilanteissa pitäisi tehdä päätöksiä lapset edellä? On mahdollista asua eri asunnoissa ja säilyttää parisuhde, mikäli rakkaussuhdetta lapsiin ei muodostu. Mutta saman katon alle muuttaminen on iso päätös.
Ei niitä lapsia tarvitsekaan rakastaa, vaan kohdella kunnioittavasti ja tasapuolisesti. Hyvin todennäköisesti ne lapsetkaan eivät rakasta bonusvanhempaa.
On siinäkin aikuismainen asenne. Lapset ei rakasta mua, niin munkaan ei tarvitse rakastaa lapsia. No, siinä mielessä totuutta, että eihän rakkaus olekaan mikään "tarvitsee" asia, vaan tunne, minkä kyllä tuossa jo normaalin tunne-elämän omaava olisi joko kehittänyt jo, tai ollut kehittämättä, mutta ei ala vuosin jälkeen kipuilla asiaa. Kovin on minä minä minä -elämää selkeästi vietetty, monen lapsen kustannuksella, jotka eivät osaansa voi noin vaan valita, että hei huomasin, että tää ei ole mua varten. Ei ole mua varten elää parisuhteessa lapsen isän kanssa, eikä näköjään uusperheessäkään. Mutta kaikkea on voinut omassa itsekkyydessään kokeilla, muista viis. Ap:n kannattaa nyt kokeilla olisiko ihan yksin eläminen se oma juttu.
Se on nimenomaan aikuismainen asenne, ettei ota siitä rakastamisesta mitään pakkoa.
Jouluna tuli mitta täyteen sitä hullunmyllyä. Liukenen tästä hiljalleen omiin oloihini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään ongelmia ei olisi, jos puolison lapset sekä lasten toinen vanhempi olisivat mukavia ja fiksuja. Useimmiten he ovat täysiä törppöjä.
Eikä mitään ongelmaa olisi jos ex-puolison uusi kumppani olisi mukava ja fiksu. Useimmiten hän on kuitenkin täysi idiootti.
Niinpä, kolikolla on kaksi puolta. Lisäksi moni on SEKÄ se uusi ETTÄ ex :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En missään vaiheessa. Jo yli 20 vuotta oltu.
Kovin on myrkyllisen oloista väkeä tässä ketjussa.
Minustakaan ei ole uusperseilyyn. En vain sopeutunut vaikka eri osoitteissa asuttiin. Aikuisilla oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja harrastuksia. Mutta lapset...
Omat alakouluikäiset lapset harrastaa urheilua, heillä on kavereita ja omia menoja. He ovat tottuneita osallistumaan leireihin, kursseille, uimakouluihin jne. Heidän kanssa on käyty ravintoloissa (eivät nirsoile, sushit ym on herkkua), teattereissa ja tapahtumissa. Olemme kasvattaneet heistä itsenäisiä, kohteliaita ja hyvätapaisia ihmisalkuja jotka pärjää tilanteissa kuin tilanteissa.
Sitten ne exän lapset. Ne eivät käy ikinä missään. He marisevat ja riehuvat kotona kaiket päivät pelaillen älylaitteilla ja tuijottaen telkkaria. Hei eivät syö mitään muuta kun saarioisten pizzaa, nakkeja ja hampparia. Kotiruokakin on pahaa. Jos yrittää heidän kanssa jonnekin mennä niin on liian tylsää, ei jaksa kävellä, pahaa ruokaa, milloin mennään kotiin. Eivät osaa luistella, uida, kiivetä tai osallistua mihinkään koska ei ole kuntoa, taitoa, halua tai uskallusta.
Yritin välittää mutta omat rahkeet eivät vaan riitä kasvattamaan toisen lapsia. Enkä jaksanut pidemmän päälle olla heidän seurassa saati että oltaisiin voitu tehdä yhtään mitään kaikki yhdessä. Omia lapsia kun ei myöskään ihan ymmärrettävästi kiinnostanut heidän seurassa olla, lähinnä kohottivat ihmeissään kulmia touhulle.
Ei enää koskaan miestä jolla kotona-asuvia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun oli pakko lopettaa suhde naisen kanssa jolla adhd-poika. Isä ja äiti yrittivät saada kakaran aina toiselle ja tekivät kaikkensa jotta poika ei melskaisi omissa nurkissa. Yritin olla pojalla asiallinen ja kiva mutta ei kusipään kanssa kerta kaikkiaan voi kaveerata. Surullista mutta niin se taitaa olla aika monilla eronneiden kakaroilla.
Kaikki toivo uudesta perheestä kuoli tämän ketjun myötä. Olen aina yh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minustakaan ei ole uusperseilyyn. En vain sopeutunut vaikka eri osoitteissa asuttiin. Aikuisilla oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja harrastuksia. Mutta lapset...
Omat alakouluikäiset lapset harrastaa urheilua, heillä on kavereita ja omia menoja. He ovat tottuneita osallistumaan leireihin, kursseille, uimakouluihin jne. Heidän kanssa on käyty ravintoloissa (eivät nirsoile, sushit ym on herkkua), teattereissa ja tapahtumissa. Olemme kasvattaneet heistä itsenäisiä, kohteliaita ja hyvätapaisia ihmisalkuja jotka pärjää tilanteissa kuin tilanteissa.
Sitten ne exän lapset. Ne eivät käy ikinä missään. He marisevat ja riehuvat kotona kaiket päivät pelaillen älylaitteilla ja tuijottaen telkkaria. Hei eivät syö mitään muuta kun saarioisten pizzaa, nakkeja ja hampparia. Kotiruokakin on pahaa. Jos yrittää heidän kanssa jonnekin mennä niin on liian tylsää, ei jaksa kävellä, pahaa ruokaa, milloin mennään kotiin. Eivät osaa luistella, uida, kiivetä tai osallistua mihinkään koska ei ole kuntoa, taitoa, halua tai uskallusta.
Yritin välittää mutta omat rahkeet eivät vaan riitä kasvattamaan toisen lapsia. Enkä jaksanut pidemmän päälle olla heidän seurassa saati että oltaisiin voitu tehdä yhtään mitään kaikki yhdessä. Omia lapsia kun ei myöskään ihan ymmärrettävästi kiinnostanut heidän seurassa olla, lähinnä kohottivat ihmeissään kulmia touhulle.
Ei enää koskaan miestä jolla kotona-asuvia lapsia.
Samat fiilikset!
Kun minkäänlaista kasvatusta ei ole ollut, on olo "bonusäidillä" kuin olis isketty sirkukseen!
Ihan sekoboltseilua ja kaiken mahdollisen puutetta. Ei käyttäytymistä, ei sivistystä, ei empatiaa, ei tietoa, ei kehittävää harrastusta, ei uteliaisuutta, ei kykyä olla hetken hiljaa.
Ja kasvatuksen puute aiheutti myös loputtoman nirdouden, jokapäiväisen karkkipäivän, somejulkkisten ihailun, vahingoniloista käyttäytymistä, omien (muita ei ollut) rajojen testailua mm alkoholin suurkulutuksena. Lapset kävivät äitinsä kanssa baarissa!
Poistuin.
Eilen istuin juuri ystäväni lasten kanssa konsertissa. Nautin. Ja hekin nautti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakaan ei ole uusperseilyyn. En vain sopeutunut vaikka eri osoitteissa asuttiin. Aikuisilla oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja harrastuksia. Mutta lapset...
Omat alakouluikäiset lapset harrastaa urheilua, heillä on kavereita ja omia menoja. He ovat tottuneita osallistumaan leireihin, kursseille, uimakouluihin jne. Heidän kanssa on käyty ravintoloissa (eivät nirsoile, sushit ym on herkkua), teattereissa ja tapahtumissa. Olemme kasvattaneet heistä itsenäisiä, kohteliaita ja hyvätapaisia ihmisalkuja jotka pärjää tilanteissa kuin tilanteissa.
Sitten ne exän lapset. Ne eivät käy ikinä missään. He marisevat ja riehuvat kotona kaiket päivät pelaillen älylaitteilla ja tuijottaen telkkaria. Hei eivät syö mitään muuta kun saarioisten pizzaa, nakkeja ja hampparia. Kotiruokakin on pahaa. Jos yrittää heidän kanssa jonnekin mennä niin on liian tylsää, ei jaksa kävellä, pahaa ruokaa, milloin mennään kotiin. Eivät osaa luistella, uida, kiivetä tai osallistua mihinkään koska ei ole kuntoa, taitoa, halua tai uskallusta.
Yritin välittää mutta omat rahkeet eivät vaan riitä kasvattamaan toisen lapsia. Enkä jaksanut pidemmän päälle olla heidän seurassa saati että oltaisiin voitu tehdä yhtään mitään kaikki yhdessä. Omia lapsia kun ei myöskään ihan ymmärrettävästi kiinnostanut heidän seurassa olla, lähinnä kohottivat ihmeissään kulmia touhulle.
Ei enää koskaan miestä jolla kotona-asuvia lapsia.
Samat fiilikset!
Kun minkäänlaista kasvatusta ei ole ollut, on olo "bonusäidillä" kuin olis isketty sirkukseen!
Ihan sekoboltseilua ja kaiken mahdollisen puutetta. Ei käyttäytymistä, ei sivistystä, ei empatiaa, ei tietoa, ei kehittävää harrastusta, ei uteliaisuutta, ei kykyä olla hetken hiljaa.Ja kasvatuksen puute aiheutti myös loputtoman nirdouden, jokapäiväisen karkkipäivän, somejulkkisten ihailun, vahingoniloista käyttäytymistä, omien (muita ei ollut) rajojen testailua mm alkoholin suurkulutuksena. Lapset kävivät äitinsä kanssa baarissa!
Poistuin.
Eilen istuin juuri ystäväni lasten kanssa konsertissa. Nautin. Ja hekin nautti.
Ihan samanlainen kokemus mullakin. Vielä kun lisää sen, että erolapselle hyvitellään eroa ja annetaan kaikki periksi. Ällöttävää ja epänormaalia. Onneksi otin eron.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minustakaan ei ole uusperseilyyn. En vain sopeutunut vaikka eri osoitteissa asuttiin. Aikuisilla oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja harrastuksia. Mutta lapset...
Omat alakouluikäiset lapset harrastaa urheilua, heillä on kavereita ja omia menoja. He ovat tottuneita osallistumaan leireihin, kursseille, uimakouluihin jne. Heidän kanssa on käyty ravintoloissa (eivät nirsoile, sushit ym on herkkua), teattereissa ja tapahtumissa. Olemme kasvattaneet heistä itsenäisiä, kohteliaita ja hyvätapaisia ihmisalkuja jotka pärjää tilanteissa kuin tilanteissa.
Sitten ne exän lapset. Ne eivät käy ikinä missään. He marisevat ja riehuvat kotona kaiket päivät pelaillen älylaitteilla ja tuijottaen telkkaria. Hei eivät syö mitään muuta kun saarioisten pizzaa, nakkeja ja hampparia. Kotiruokakin on pahaa. Jos yrittää heidän kanssa jonnekin mennä niin on liian tylsää, ei jaksa kävellä, pahaa ruokaa, milloin mennään kotiin. Eivät osaa luistella, uida, kiivetä tai osallistua mihinkään koska ei ole kuntoa, taitoa, halua tai uskallusta.
Yritin välittää mutta omat rahkeet eivät vaan riitä kasvattamaan toisen lapsia. Enkä jaksanut pidemmän päälle olla heidän seurassa saati että oltaisiin voitu tehdä yhtään mitään kaikki yhdessä. Omia lapsia kun ei myöskään ihan ymmärrettävästi kiinnostanut heidän seurassa olla, lähinnä kohottivat ihmeissään kulmia touhulle.
Ei enää koskaan miestä jolla kotona-asuvia lapsia.
Minunkaan eksän lapset ei ollut kiinnostuneet yhtään mistään kuin pelaamisesta ja meikeistä.
Ei voitu mennä mihinkään eikä tehdä mitään kun "ei vois vähempää kiinnostaa".
Urheilusta vain laskettelu oli ok, uiminen, sulkapallo, fudis, luistelu, murtomaahiihto, ... "ei vois vähempää kiinnostaa"
Sivistyssektori, kirjat, museot, kasvit, tiede, näyttelyt, kirjasto, oli tietysti totaalihirveetä. Edes hetken puheenaiheena.
Kaikki paitsi raha, alkoholi ja meikit sai heidät huokailemaan. Muka perus teinejä. Ööh. Mä tunnen myös todella erilaisia teinejä.
Ero tuntui kuin muutolta toiseen maahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitään ongelmia ei olisi, jos puolison lapset sekä lasten toinen vanhempi olisivat mukavia ja fiksuja. Useimmiten he ovat täysiä törppöjä.
Miten lapsista tuli ei-mukavia ja ei-fiksuja, johtuisikohan kotioloista, johon vaikuttaa sekä äiti että isä. Ei se ex-puolison syytä kaikki ole.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki toivo uudesta perheestä kuoli tämän ketjun myötä. Olen aina yh.
Helpommalla pääset, kun odotat siihen asti, että jälkikasvu on muuttanut omilleen.
Siinä vaiheessa kun olisi pitänyt ryhtyä uuden emännän muksun vaipan vaihtoon jotta hän voisi katsoa salkkareita. Näkemiin kiitos
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään ongelmia ei olisi, jos puolison lapset sekä lasten toinen vanhempi olisivat mukavia ja fiksuja. Useimmiten he ovat täysiä törppöjä.
Eikä mitään ongelmaa olisi jos ex-puolison uusi kumppani olisi mukava ja fiksu. Useimmiten hän on kuitenkin täysi idiootti.
Miksi sitten seurustelet tällaisten ihmisten kanssa, jotka ovat seurustelleet idiootin kanssa. Silloinhan sun nyxä on myös idiootti kun sellaisessa suhteessa oli...Sinusta puhumattakaan, vain idiootti on idiootin kanssa?
Ja kierros jatkuu-
Libero kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun olisi pitänyt ryhtyä uuden emännän muksun vaipan vaihtoon jotta hän voisi katsoa salkkareita. Näkemiin kiitos
Eikö hän kertonut sitä aiemmin, että hänellä on vaippaikäinen. Ihanko yllätys oli, kun muutitte yhteen. Et käynyt sitä ennen kylässä? Vasta salkkari-iltana tajusit asian. Hyvä juttu, että lähdit. Ei sinusta mitään hyötyä olisi ollut siinä parisuhteessa. Mikä teitä edes yhdisti?
:DDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään ongelmia ei olisi, jos puolison lapset sekä lasten toinen vanhempi olisivat mukavia ja fiksuja. Useimmiten he ovat täysiä törppöjä.
Eikä mitään ongelmaa olisi jos ex-puolison uusi kumppani olisi mukava ja fiksu. Useimmiten hän on kuitenkin täysi idiootti.
Miksi sitten seurustelet tällaisten ihmisten kanssa, jotka ovat seurustelleet idiootin kanssa. Silloinhan sun nyxä on myös idiootti kun sellaisessa suhteessa oli...Sinusta puhumattakaan, vain idiootti on idiootin kanssa?
Ja kierros jatkuu-
Eiköhän se ollut vain vastakommentti siihen että vika olisi aina niissä lapsissa ja kumppanin entisessä puolisossa. Jotkut eivät vaan kykene näkemään itsessään mitään vikaa, ikinä. Helppo arvata että sellaisen kanssa onkin vaikea tulla toimeen.
Mitään ongelmia ei olisi, jos puolison lapset sekä lasten toinen vanhempi olisivat mukavia ja fiksuja. Useimmiten he ovat täysiä törppöjä.