Miksi joku turvautuu riidellessä mykkäkouluun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen seurustellut kahteenkin otteeseen tämmöisen kanssa. Toisella ne mykkäkoulut meni niin pitkälle, että kolmekin päivää jatkui aika mykkäkoulua saman katon alla ja joskus olessamme eri paikkakunnilla ei viikkoihin vastannut viesteihin. Koin tämän todella raskaana asiana.

Myönnän etten itsekään riidellyt tuolloin mitenkään rakentavalla tavalla mutta se, että toisen sulkee täysin ulos eikä reakoi mihinkään on todella kivuliasta. Joskus se oli niin raskasta, että riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt minua sen sijaan että sulki minut pois. Sekin olisi ollut tuolloin minusta parempi vaihtoehto.

Jos hypit jo valmiiksi seinille niin että toinen mykistyy, niin mitä jos laskisit kierroksiasi sen sijaan että kohtelet puolisoasi näin

>riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt

Koska se mykistyjä EI halua olla samanlainen hirviö kuin sinä, hänellä ei ole edes speksejä siihen. Ei ihme, jos tasaisempi lamaantuu kanssasi. Minäkin lamaannuin, kun eksäni halusi mieluummin lietsoa minusta itsensä kaltaisen hirviön kuin rauhoittua keskustelemaan.

Ymmärrätkö, että tuo yllyttäminen johtuu siitä, että toisen hiljaisuus on niin sielua repivää, satuttavaa, alentavaa ja mitätöivää että kyllä mäkin mielummin ottasin vaikka avari lyönnin poskeen kuin sen puhumattomuuden.

-eri

Kai itse tajuat, että sen mykän päässä risteilee lauseita ja haukkumasanoja, joita hän ei halua rakkaalleen sanoa, koska hän ITSE tietää miten ne jäävät kaivamaan vuosiksi ja HÄNEN kokemusmaailmassaan hiljaisuus on tuhat kertaa mieluisampaa kuin ne sanat, joilla hän voisi kumppaninsa siinä hetkessä raadella?

Pellit menee kiinni siinä vaiheessa kun pinna meinaa palaa. Mulle riita tarkoittaa suun soittamista ja ilkeilyä. Tavanomainen erimielisyys ei johda mykkäkouluun.

Äitini kohteli minua kuin ilmaa koko lapsuuteni ajan, ns silent treatment. Voit kuvitella miten helppoa on kulkea laput silmillä ja muita huomioimatta, kun luulee olevansa oikeasti näkymätön. Minulle tuli 30-vuotiaana yllätyksenä, että vieraat ihmiset saattavat nähdä suruni ja lohduttaa, kun näkymättömyyden kokemus oli niin vahva. En vieläkään täysin sisäistä olemassaoloni vaikutusta muihin ihmisiin, koska minäkäsitykseni on tasoa pölypallero sohvan alla.

Minulle on muutenkin helpointa luopua ihmissuhteessa minuutiksi, päiviksi, lopullisesti kuin alkaa selvitellä minkäänlaisia ristiriitoja. Ei minua haittaa vaikka käytöksestäni loukkaantuisi, se vaan tarkoittaa sille toiselle ihmiselle ettei olla yhteensopivia. Minun on pikkuisen vaikea empatiseerata torjutuksi tuloa, koska toisille se on loukkaavaa ja satuttavaa ja minulle vaan koko nuoruuteni :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen seurustellut kahteenkin otteeseen tämmöisen kanssa. Toisella ne mykkäkoulut meni niin pitkälle, että kolmekin päivää jatkui aika mykkäkoulua saman katon alla ja joskus olessamme eri paikkakunnilla ei viikkoihin vastannut viesteihin. Koin tämän todella raskaana asiana.

Myönnän etten itsekään riidellyt tuolloin mitenkään rakentavalla tavalla mutta se, että toisen sulkee täysin ulos eikä reakoi mihinkään on todella kivuliasta. Joskus se oli niin raskasta, että riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt minua sen sijaan että sulki minut pois. Sekin olisi ollut tuolloin minusta parempi vaihtoehto.

Jos hypit jo valmiiksi seinille niin että toinen mykistyy, niin mitä jos laskisit kierroksiasi sen sijaan että kohtelet puolisoasi näin

>riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt

Koska se mykistyjä EI halua olla samanlainen hirviö kuin sinä, hänellä ei ole edes speksejä siihen. Ei ihme, jos tasaisempi lamaantuu kanssasi. Minäkin lamaannuin, kun eksäni halusi mieluummin lietsoa minusta itsensä kaltaisen hirviön kuin rauhoittua keskustelemaan.

Ymmärrätkö, että tuo yllyttäminen johtuu siitä, että toisen hiljaisuus on niin sielua repivää, satuttavaa, alentavaa ja mitätöivää että kyllä mäkin mielummin ottasin vaikka avari lyönnin poskeen kuin sen puhumattomuuden.

-eri

Kai itse tajuat, että sen mykän päässä risteilee lauseita ja haukkumasanoja, joita hän ei halua rakkaalleen sanoa, koska hän ITSE tietää miten ne jäävät kaivamaan vuosiksi ja HÄNEN kokemusmaailmassaan hiljaisuus on tuhat kertaa mieluisampaa kuin ne sanat, joilla hän voisi kumppaninsa siinä hetkessä raadella?

Jokainen, jonka älykkyysosamäärä on yli 80, pystyy halutessaan sanallisesti raatelemaan puolisonsa. Useimmat eivät koe sellaiselle mitään tarvetta, eikä sen estääkseen varmuuden vuoksi tarvitse mykkäkouluilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hiljaisuus on niin monelle vaarallista? Mikä siinä satuttaa tai pelottaa?

Miksi puhuminen /rakentava riitely on niin monelle vaarallista? Mikä siinä satuttaa tai pelottaa?

Määrittele rakentava riitely.

Esimerkiksi minua on lapsuudessani lyöty, jos en ole käyttäytynyt kauniisti.

Jos ystäväni pyrkisi alistamaan minua luottaen siihen, että olen puolustuskyvytön (koska en pysty solvaamaan muita tai heittelemään esineitä taustani vuoksi), niin olisin lopulta hyvin turhautunut ja vihainen.

Huonossa ihmissuhteessa on aivan normaalia katkaista välit. On omituista, että välttely mielletään vallankäytöksi.

Ihmettelen muuten tätä trendiä muun ohella, että miksi välien katkaiseminen ja yhteydenpidon hiljentäminen koetaan niin pahana verrattuna siihen miksi ne välit katkaistaan. Yhdessä elämäntaito-oppaassakin tarjottiin jatkuvasti ratkaisuksi puhumista eikä välien katkaisua, vaikka aihe käsitteli rajattomia ihmisiä. Rajattomien tapausten kanssa se puhe tai vihjeet eivät auta, vaan nimenomaan välien katkaisu on ainoa mikä tehoaa. 

Välien katkaisu on hyvä ratkaisu toisinaan, mutta silloinkin sille hyljättävälle osapuolelle tiedotetaan asiasta. Eikä vaan kadota tai kuten nykyään sanotaan 'ghostata'. Se jos mikä on kypsymätöntä käytöstä.

On muuten aika väsynyttä haukkua joitakuita ratkaisuistaan lapsellisiksi ja varsinkin näin kapealla elämänkokemuksella mitä sinulla on. Minulla on muutama ihminen, joille en todellakaan palaa enää kertomaan mikä meni vikaan, koska 

a) en pääse enää ikinä heistä eroon ja se riita pitkittyy ja pitkittyy, jotta yhteydenpito pysyy. Mitään hyötyä siitä ei olisi, koska vastapuoli ei ota palautetta vastaan ja kaikki projisoidaan takaisin minuun tavalla tai toisella. Oman mielenterveyden takia en ota yhteyttä kertoakseni mikä mättää ja se olisi vain hukkaan heitettyä energiaa ja aikaa. 

b) avaisin pandoran lippaan, joka voi mennä niin sairaisiin mittasuhteisiin että pääsen helpommalla kun en selittele mitään. Selitys voi näennäisesti upota, mutta sitten huomaisin kun alkaisi taas mystisesti tapahtua kaikkea jännää. Myös fyysinen turvallisuus voi olla uhattuna. 

Itseään ei tarvitse selitellä kenellekään. Ei kenellekään mistään syystä. Myöskin lapselliseksi haukkuminen tällaisissa tilanteissa kertoo enemmän haukkujasta itsestään sekä siitä, että jotain on jäänyt ihmissuhteissa kokematta. On myöskin melkoista vallankäyttöä sanoa noin tietämättä yhtään taustoja. 

Eli motiivisi on vain päästä itse helpommalla. Lapsellista ja kyvytöntähän tuo on. Ja perustuu oletuksiin, että jotain kamalaa tapahtuisi, jos kertoisit toiselle missä mennään, ja siksi päätät vain kadota.

Myös se, että kuvittelet tietäväsi etänä tekstin kautta elämänkokemukseni määrän, on jännä juttu. Uskotko ehkä omaavasi selvänäkijän kykyjä? Olen 68-vuotias, eli jonkin verran elämää kokemuksineen on jo takana.

Kaikkea hyvää toivon sinulle, ja että pääsisit joskus eteenpäin noista peloistasi.

Se sisäluku- ja myötäelämisen taito! Näemmä se ikä ei tuo mukanaan viisautta tai ainakin olet hyvin pysynyt pumpulissa. Minulla ei ole mitään valtakunnan pakkoa jatkaa luonnehäiriöisten ja hankalien ihmisten kanssa asiointia, jollen halua. Piste. Eiköhän normaaleissa ihmissuhteissa pysty tähän, mutta näissä esimerkeissä on kyseessä oma ja perheen turvallisuus sekä omien voimavarojen priorisointi. Ihan turhaan vetoat siihen, että minulla on pelkoja tai tarve päästä helpolla - ja mitä sitten jos onkin, ainakin tosiaan pääsen helpolla kuin vääntämällä loputtomiin jonkun i i ootin kanssa, jolle selkeä puhe ei mene perille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen seurustellut kahteenkin otteeseen tämmöisen kanssa. Toisella ne mykkäkoulut meni niin pitkälle, että kolmekin päivää jatkui aika mykkäkoulua saman katon alla ja joskus olessamme eri paikkakunnilla ei viikkoihin vastannut viesteihin. Koin tämän todella raskaana asiana.

Myönnän etten itsekään riidellyt tuolloin mitenkään rakentavalla tavalla mutta se, että toisen sulkee täysin ulos eikä reakoi mihinkään on todella kivuliasta. Joskus se oli niin raskasta, että riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt minua sen sijaan että sulki minut pois. Sekin olisi ollut tuolloin minusta parempi vaihtoehto.

Jos hypit jo valmiiksi seinille niin että toinen mykistyy, niin mitä jos laskisit kierroksiasi sen sijaan että kohtelet puolisoasi näin

>riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt

Koska se mykistyjä EI halua olla samanlainen hirviö kuin sinä, hänellä ei ole edes speksejä siihen. Ei ihme, jos tasaisempi lamaantuu kanssasi. Minäkin lamaannuin, kun eksäni halusi mieluummin lietsoa minusta itsensä kaltaisen hirviön kuin rauhoittua keskustelemaan.

Ymmärrätkö, että tuo yllyttäminen johtuu siitä, että toisen hiljaisuus on niin sielua repivää, satuttavaa, alentavaa ja mitätöivää että kyllä mäkin mielummin ottasin vaikka avari lyönnin poskeen kuin sen puhumattomuuden.

-eri

Kai itse tajuat, että sen mykän päässä risteilee lauseita ja haukkumasanoja, joita hän ei halua rakkaalleen sanoa, koska hän ITSE tietää miten ne jäävät kaivamaan vuosiksi ja HÄNEN kokemusmaailmassaan hiljaisuus on tuhat kertaa mieluisampaa kuin ne sanat, joilla hän voisi kumppaninsa siinä hetkessä raadella?

Eli perimmäinen syy mykkäkoulun pitoon on henkilön oma hallitsematon ja sekava mielenmaisena?

Voi sen noinkin muotoilla. Itsellä se on traumatrippi aikaan, jolloin sain kuulla kunniani ja valita joko hyökkäämisen (joskin itsensä puolustamisesta palkittiin väkivallalla) tai lamaantumisen. Ja kun ei halua olla yhtään ilkeämpi kuin mitä on valmiiksi, niin on parempi olla hiljaa.

Minulta puuttuu päästä se palikka, jossa uskalletaan pillahtaa itkuun. Voin vain joko hyökätä tai vetäytyä. Sen kerran kun olen täysin epäsopivan ihmisen kanssa ihmissuhteessa, jossa hätyytellään itkuun pillahtamisen, totaaliräjähtämisen ja lamaantumisen rajoja, niin päädyn aina lamaantumaan. Kuinka usein sinä itket riitojen aikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hiljaisuus on niin monelle vaarallista? Mikä siinä satuttaa tai pelottaa?

Miksi puhuminen /rakentava riitely on niin monelle vaarallista? Mikä siinä satuttaa tai pelottaa?

Määrittele rakentava riitely.

Esimerkiksi minua on lapsuudessani lyöty, jos en ole käyttäytynyt kauniisti.

Jos ystäväni pyrkisi alistamaan minua luottaen siihen, että olen puolustuskyvytön (koska en pysty solvaamaan muita tai heittelemään esineitä taustani vuoksi), niin olisin lopulta hyvin turhautunut ja vihainen.

Huonossa ihmissuhteessa on aivan normaalia katkaista välit. On omituista, että välttely mielletään vallankäytöksi.

Ihmettelen muuten tätä trendiä muun ohella, että miksi välien katkaiseminen ja yhteydenpidon hiljentäminen koetaan niin pahana verrattuna siihen miksi ne välit katkaistaan. Yhdessä elämäntaito-oppaassakin tarjottiin jatkuvasti ratkaisuksi puhumista eikä välien katkaisua, vaikka aihe käsitteli rajattomia ihmisiä. Rajattomien tapausten kanssa se puhe tai vihjeet eivät auta, vaan nimenomaan välien katkaisu on ainoa mikä tehoaa. 

Välien katkaisu on hyvä ratkaisu toisinaan, mutta silloinkin sille hyljättävälle osapuolelle tiedotetaan asiasta. Eikä vaan kadota tai kuten nykyään sanotaan 'ghostata'. Se jos mikä on kypsymätöntä käytöstä.

On muuten aika väsynyttä haukkua joitakuita ratkaisuistaan lapsellisiksi ja varsinkin näin kapealla elämänkokemuksella mitä sinulla on. Minulla on muutama ihminen, joille en todellakaan palaa enää kertomaan mikä meni vikaan, koska 

a) en pääse enää ikinä heistä eroon ja se riita pitkittyy ja pitkittyy, jotta yhteydenpito pysyy. Mitään hyötyä siitä ei olisi, koska vastapuoli ei ota palautetta vastaan ja kaikki projisoidaan takaisin minuun tavalla tai toisella. Oman mielenterveyden takia en ota yhteyttä kertoakseni mikä mättää ja se olisi vain hukkaan heitettyä energiaa ja aikaa. 

b) avaisin pandoran lippaan, joka voi mennä niin sairaisiin mittasuhteisiin että pääsen helpommalla kun en selittele mitään. Selitys voi näennäisesti upota, mutta sitten huomaisin kun alkaisi taas mystisesti tapahtua kaikkea jännää. Myös fyysinen turvallisuus voi olla uhattuna. 

Itseään ei tarvitse selitellä kenellekään. Ei kenellekään mistään syystä. Myöskin lapselliseksi haukkuminen tällaisissa tilanteissa kertoo enemmän haukkujasta itsestään sekä siitä, että jotain on jäänyt ihmissuhteissa kokematta. On myöskin melkoista vallankäyttöä sanoa noin tietämättä yhtään taustoja. 

Eli motiivisi on vain päästä itse helpommalla. Lapsellista ja kyvytöntähän tuo on. Ja perustuu oletuksiin, että jotain kamalaa tapahtuisi, jos kertoisit toiselle missä mennään, ja siksi päätät vain kadota.

Myös se, että kuvittelet tietäväsi etänä tekstin kautta elämänkokemukseni määrän, on jännä juttu. Uskotko ehkä omaavasi selvänäkijän kykyjä? Olen 68-vuotias, eli jonkin verran elämää kokemuksineen on jo takana.

Kaikkea hyvää toivon sinulle, ja että pääsisit joskus eteenpäin noista peloistasi.

Esim oma exäni laittoi VUOSIA eron jälkeen säännöllisin ajoin viestejä, joissa yritti tuulettaa suhteen riitoja. Aluksi vastasin ja kommunikoin mutta se tosiaan johti siihen että ex lähetti minulle kymmeniä viestejä päivittäin ja soitteli kymmenen kertaa putkeen neljältä yöllä. Alkoi seurata myös tosielämässä. Laitoin välit täysin poikki. Syynä ei ole oletus tai perätön pelko vaan kokemus ja tieto toisen ihmisen toiminnasta. Annoin exälle enemmän kuin tarpeeksi armonaikaa ja silloin hän kieltäytyi puhumasta itse, joten en ole hänelle sitä velkaa että saa vuosia myöhemmin vuodattaa ja terrorisoida minua. En saisi siitä jankkaamisesta mitään muuta kuin pahan mielen joten kyllä, motiivini on itse päästä helpommalla. Onko se väärin? Vaikka olet elänyt 68 vuotta, niin jos et ole kokenut kertakaikkiaan sietämättömiä ja kaltoinkohtelevia ihmissuhteita, on turha jeesustella.

-eri

Ah, kiitos <3 - viestin alkuperäinen kirjoittaja 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hiljaisuus on niin monelle vaarallista? Mikä siinä satuttaa tai pelottaa?

Miksi puhuminen /rakentava riitely on niin monelle vaarallista? Mikä siinä satuttaa tai pelottaa?

Määrittele rakentava riitely.

Esimerkiksi minua on lapsuudessani lyöty, jos en ole käyttäytynyt kauniisti.

Jos ystäväni pyrkisi alistamaan minua luottaen siihen, että olen puolustuskyvytön (koska en pysty solvaamaan muita tai heittelemään esineitä taustani vuoksi), niin olisin lopulta hyvin turhautunut ja vihainen.

Huonossa ihmissuhteessa on aivan normaalia katkaista välit. On omituista, että välttely mielletään vallankäytöksi.

Ihmettelen muuten tätä trendiä muun ohella, että miksi välien katkaiseminen ja yhteydenpidon hiljentäminen koetaan niin pahana verrattuna siihen miksi ne välit katkaistaan. Yhdessä elämäntaito-oppaassakin tarjottiin jatkuvasti ratkaisuksi puhumista eikä välien katkaisua, vaikka aihe käsitteli rajattomia ihmisiä. Rajattomien tapausten kanssa se puhe tai vihjeet eivät auta, vaan nimenomaan välien katkaisu on ainoa mikä tehoaa. 

Välien katkaisu on hyvä ratkaisu toisinaan, mutta silloinkin sille hyljättävälle osapuolelle tiedotetaan asiasta. Eikä vaan kadota tai kuten nykyään sanotaan 'ghostata'. Se jos mikä on kypsymätöntä käytöstä.

On muuten aika väsynyttä haukkua joitakuita ratkaisuistaan lapsellisiksi ja varsinkin näin kapealla elämänkokemuksella mitä sinulla on. Minulla on muutama ihminen, joille en todellakaan palaa enää kertomaan mikä meni vikaan, koska 

a) en pääse enää ikinä heistä eroon ja se riita pitkittyy ja pitkittyy, jotta yhteydenpito pysyy. Mitään hyötyä siitä ei olisi, koska vastapuoli ei ota palautetta vastaan ja kaikki projisoidaan takaisin minuun tavalla tai toisella. Oman mielenterveyden takia en ota yhteyttä kertoakseni mikä mättää ja se olisi vain hukkaan heitettyä energiaa ja aikaa. 

b) avaisin pandoran lippaan, joka voi mennä niin sairaisiin mittasuhteisiin että pääsen helpommalla kun en selittele mitään. Selitys voi näennäisesti upota, mutta sitten huomaisin kun alkaisi taas mystisesti tapahtua kaikkea jännää. Myös fyysinen turvallisuus voi olla uhattuna. 

Itseään ei tarvitse selitellä kenellekään. Ei kenellekään mistään syystä. Myöskin lapselliseksi haukkuminen tällaisissa tilanteissa kertoo enemmän haukkujasta itsestään sekä siitä, että jotain on jäänyt ihmissuhteissa kokematta. On myöskin melkoista vallankäyttöä sanoa noin tietämättä yhtään taustoja. 

Eli motiivisi on vain päästä itse helpommalla. Lapsellista ja kyvytöntähän tuo on. Ja perustuu oletuksiin, että jotain kamalaa tapahtuisi, jos kertoisit toiselle missä mennään, ja siksi päätät vain kadota.

Myös se, että kuvittelet tietäväsi etänä tekstin kautta elämänkokemukseni määrän, on jännä juttu. Uskotko ehkä omaavasi selvänäkijän kykyjä? Olen 68-vuotias, eli jonkin verran elämää kokemuksineen on jo takana.

Kaikkea hyvää toivon sinulle, ja että pääsisit joskus eteenpäin noista peloistasi.

Se sisäluku- ja myötäelämisen taito! Näemmä se ikä ei tuo mukanaan viisautta tai ainakin olet hyvin pysynyt pumpulissa. Minulla ei ole mitään valtakunnan pakkoa jatkaa luonnehäiriöisten ja hankalien ihmisten kanssa asiointia, jollen halua. Piste. Eiköhän normaaleissa ihmissuhteissa pysty tähän, mutta näissä esimerkeissä on kyseessä oma ja perheen turvallisuus sekä omien voimavarojen priorisointi. Ihan turhaan vetoat siihen, että minulla on pelkoja tai tarve päästä helpolla - ja mitä sitten jos onkin, ainakin tosiaan pääsen helpolla kuin vääntämällä loputtomiin jonkun i i ootin kanssa, jolle selkeä puhe ei mene perille. 

Mykkäkoulu on luonnehäiriöisen tapa toimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen seurustellut kahteenkin otteeseen tämmöisen kanssa. Toisella ne mykkäkoulut meni niin pitkälle, että kolmekin päivää jatkui aika mykkäkoulua saman katon alla ja joskus olessamme eri paikkakunnilla ei viikkoihin vastannut viesteihin. Koin tämän todella raskaana asiana.

Myönnän etten itsekään riidellyt tuolloin mitenkään rakentavalla tavalla mutta se, että toisen sulkee täysin ulos eikä reakoi mihinkään on todella kivuliasta. Joskus se oli niin raskasta, että riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt minua sen sijaan että sulki minut pois. Sekin olisi ollut tuolloin minusta parempi vaihtoehto.

Jos hypit jo valmiiksi seinille niin että toinen mykistyy, niin mitä jos laskisit kierroksiasi sen sijaan että kohtelet puolisoasi näin

>riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt

Koska se mykistyjä EI halua olla samanlainen hirviö kuin sinä, hänellä ei ole edes speksejä siihen. Ei ihme, jos tasaisempi lamaantuu kanssasi. Minäkin lamaannuin, kun eksäni halusi mieluummin lietsoa minusta itsensä kaltaisen hirviön kuin rauhoittua keskustelemaan.

Ymmärrätkö, että tuo yllyttäminen johtuu siitä, että toisen hiljaisuus on niin sielua repivää, satuttavaa, alentavaa ja mitätöivää että kyllä mäkin mielummin ottasin vaikka avari lyönnin poskeen kuin sen puhumattomuuden.

-eri

Kai itse tajuat, että sen mykän päässä risteilee lauseita ja haukkumasanoja, joita hän ei halua rakkaalleen sanoa, koska hän ITSE tietää miten ne jäävät kaivamaan vuosiksi ja HÄNEN kokemusmaailmassaan hiljaisuus on tuhat kertaa mieluisampaa kuin ne sanat, joilla hän voisi kumppaninsa siinä hetkessä raadella?

Jokainen, jonka älykkyysosamäärä on yli 80, pystyy halutessaan sanallisesti raatelemaan puolisonsa. Useimmat eivät koe sellaiselle mitään tarvetta, eikä sen estääkseen varmuuden vuoksi tarvitse mykkäkouluilla.

Kirjoittaja taisi tunnustaa, ettei ollut itsekään mikään rakentavin riitelijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hiljaisuus on niin monelle vaarallista? Mikä siinä satuttaa tai pelottaa?

Miksi puhuminen /rakentava riitely on niin monelle vaarallista? Mikä siinä satuttaa tai pelottaa?

Määrittele rakentava riitely.

Esimerkiksi minua on lapsuudessani lyöty, jos en ole käyttäytynyt kauniisti.

Jos ystäväni pyrkisi alistamaan minua luottaen siihen, että olen puolustuskyvytön (koska en pysty solvaamaan muita tai heittelemään esineitä taustani vuoksi), niin olisin lopulta hyvin turhautunut ja vihainen.

Huonossa ihmissuhteessa on aivan normaalia katkaista välit. On omituista, että välttely mielletään vallankäytöksi.

Ihmettelen muuten tätä trendiä muun ohella, että miksi välien katkaiseminen ja yhteydenpidon hiljentäminen koetaan niin pahana verrattuna siihen miksi ne välit katkaistaan. Yhdessä elämäntaito-oppaassakin tarjottiin jatkuvasti ratkaisuksi puhumista eikä välien katkaisua, vaikka aihe käsitteli rajattomia ihmisiä. Rajattomien tapausten kanssa se puhe tai vihjeet eivät auta, vaan nimenomaan välien katkaisu on ainoa mikä tehoaa. 

Välien katkaisu on hyvä ratkaisu toisinaan, mutta silloinkin sille hyljättävälle osapuolelle tiedotetaan asiasta. Eikä vaan kadota tai kuten nykyään sanotaan 'ghostata'. Se jos mikä on kypsymätöntä käytöstä.

On muuten aika väsynyttä haukkua joitakuita ratkaisuistaan lapsellisiksi ja varsinkin näin kapealla elämänkokemuksella mitä sinulla on. Minulla on muutama ihminen, joille en todellakaan palaa enää kertomaan mikä meni vikaan, koska 

a) en pääse enää ikinä heistä eroon ja se riita pitkittyy ja pitkittyy, jotta yhteydenpito pysyy. Mitään hyötyä siitä ei olisi, koska vastapuoli ei ota palautetta vastaan ja kaikki projisoidaan takaisin minuun tavalla tai toisella. Oman mielenterveyden takia en ota yhteyttä kertoakseni mikä mättää ja se olisi vain hukkaan heitettyä energiaa ja aikaa. 

b) avaisin pandoran lippaan, joka voi mennä niin sairaisiin mittasuhteisiin että pääsen helpommalla kun en selittele mitään. Selitys voi näennäisesti upota, mutta sitten huomaisin kun alkaisi taas mystisesti tapahtua kaikkea jännää. Myös fyysinen turvallisuus voi olla uhattuna. 

Itseään ei tarvitse selitellä kenellekään. Ei kenellekään mistään syystä. Myöskin lapselliseksi haukkuminen tällaisissa tilanteissa kertoo enemmän haukkujasta itsestään sekä siitä, että jotain on jäänyt ihmissuhteissa kokematta. On myöskin melkoista vallankäyttöä sanoa noin tietämättä yhtään taustoja. 

Eli motiivisi on vain päästä itse helpommalla. Lapsellista ja kyvytöntähän tuo on. Ja perustuu oletuksiin, että jotain kamalaa tapahtuisi, jos kertoisit toiselle missä mennään, ja siksi päätät vain kadota.

Myös se, että kuvittelet tietäväsi etänä tekstin kautta elämänkokemukseni määrän, on jännä juttu. Uskotko ehkä omaavasi selvänäkijän kykyjä? Olen 68-vuotias, eli jonkin verran elämää kokemuksineen on jo takana.

Kaikkea hyvää toivon sinulle, ja että pääsisit joskus eteenpäin noista peloistasi.

Se sisäluku- ja myötäelämisen taito! Näemmä se ikä ei tuo mukanaan viisautta tai ainakin olet hyvin pysynyt pumpulissa. Minulla ei ole mitään valtakunnan pakkoa jatkaa luonnehäiriöisten ja hankalien ihmisten kanssa asiointia, jollen halua. Piste. Eiköhän normaaleissa ihmissuhteissa pysty tähän, mutta näissä esimerkeissä on kyseessä oma ja perheen turvallisuus sekä omien voimavarojen priorisointi. Ihan turhaan vetoat siihen, että minulla on pelkoja tai tarve päästä helpolla - ja mitä sitten jos onkin, ainakin tosiaan pääsen helpolla kuin vääntämällä loputtomiin jonkun i i ootin kanssa, jolle selkeä puhe ei mene perille. 

Mykkäkoulu on luonnehäiriöisen tapa toimia.

Mitä jos tässä toiminnankohteena on nimenomaan mykkäkouluttaja? 

[/quote]

Voi sen noinkin muotoilla. Itsellä se on traumatrippi aikaan, jolloin sain kuulla kunniani ja valita joko hyökkäämisen (joskin itsensä puolustamisesta palkittiin väkivallalla) tai lamaantumisen. Ja kun ei halua olla yhtään ilkeämpi kuin mitä on valmiiksi, niin on parempi olla hiljaa.

Minulta puuttuu päästä se palikka, jossa uskalletaan pillahtaa itkuun. Voin vain joko hyökätä tai vetäytyä. Sen kerran kun olen täysin epäsopivan ihmisen kanssa ihmissuhteessa, jossa hätyytellään itkuun pillahtamisen, totaaliräjähtämisen ja lamaantumisen rajoja, niin päädyn aina lamaantumaan. Kuinka usein sinä itket riitojen aikana?[/quote]

Näin sivusta. Eikö kannattaisi käydä puhumassa noista traumoista vaikka terapiassa? Minulla on lapsuudenkokemusten takia taipumus mennä riitatilanteessa joko lukkoon tai sitten alan itkeä hallitsemattomasti. Koen, että en voi omilla kokemuksellani kuitenkaan perustella sitä, että aloittaisin mykkäkoulun tai itkulla aiheuttaisin sen, että kumppani alkaisi lohduttaa minua tilanteessa, jossa olen hänen tunteitaan loukannut (vaikkakin tahattomasti). Omat reagointitavat ovat omalla vastuulla. Se ei ehkä tunnu reilulta, jos ne on alunperin aiheutuneet jonkun muun kaltoinkohtelusta, mutta valitettavasti muuta tietä ei ole. Ymmärrän lamaantumisen oikein hyvin, mutta erilaisista reaktioista voi oppia pois, kun jaksaa nähdä vaivaa. Ihmisen ainoat reagointitavat eivät konfliktissa ole mahdollisimman häijy raivoaminen tai mykkäkoulu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päivien mykkäkoulu kuulostaa siltä, että sillä yritetään ikään kuin ajaa toinen hulluksi. Noin toimiva ihminen on itsekeskeinen, lapsellinen ja kostonhimoinen marttyyri.

Tai sitten se on selkeä osoitus toiselle, että minä harkitsen nyt vakavissani, kannattaako sinun kanssasi jatkaa, koska olet itsekeskeisesti ja lapsellisen kostonhimoisesti loukannut minua enemmän kuin tarpeeksi.

Puhutko kumppanisi kanssa asiat läpi edes mykkäkoulun jälkeen? Mykkäkoulu voisi olla tässä myös sitä, että osoittaa toiselle että "my way or no way"? "Olet tehnyt mielestäni väärin ja ukannut verisesti ja nyt rankaisen sinua." (vrt. on pahoittanut mielen jostain ja haluaa keskustella kumpanin kanssa siitä.)

Terveessä tasavertaisessa suhteessa kerrotaan kumppanille mikä on loukannut ja miksi ja kuunnellaan mitä hänellä on asiaan sanottavaa. Keskustellaan asiasta, kumppani pyytää anteeksi jos on loukannut jne.

Suhteessa ei ole perustaa eikä luottamusta, jos mykkäkoululla pistetään suhde vähän päästä ns.katkolle. Jos jatkaa kuitenkin suhdetta kun on aikansa toista "kouluttanut", mutta ei koita ratkaista ongelmia (?), kuten olisi kummallekin hyväksi. Jos taas ei arvosta toista, mitä mykkäkoululla myös osoittaa, niin miksi jatkaa suhteessa?

Olisi hyvä tietää että mitä tuo "itsekeskeisesti ja lapsellisen kostonhimoisesti loukannut minua enemmän kuin tarpeeksi" on pitänyt sisällään, että vastauksena on mykkäkoulu? Miksei ole koitettu keskustella näistä asioista? (Esim. narsistiselle ihmiselle tuollainen "kostonhimoinen loukkaus" toiselta on voinut olla esim. että on puhunut jollekin toiselle miehelle ja nauranut, tai mennyt vapaapäivänä omaan ennalta ilmoittamaan menoon, jonka toinen on vain unohtanut, tai vaikka on väsynyt väärällä hetkellä tms...)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen seurustellut kahteenkin otteeseen tämmöisen kanssa. Toisella ne mykkäkoulut meni niin pitkälle, että kolmekin päivää jatkui aika mykkäkoulua saman katon alla ja joskus olessamme eri paikkakunnilla ei viikkoihin vastannut viesteihin. Koin tämän todella raskaana asiana.

Myönnän etten itsekään riidellyt tuolloin mitenkään rakentavalla tavalla mutta se, että toisen sulkee täysin ulos eikä reakoi mihinkään on todella kivuliasta. Joskus se oli niin raskasta, että riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt minua sen sijaan että sulki minut pois. Sekin olisi ollut tuolloin minusta parempi vaihtoehto.

Jos hypit jo valmiiksi seinille niin että toinen mykistyy, niin mitä jos laskisit kierroksiasi sen sijaan että kohtelet puolisoasi näin

>riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt

Koska se mykistyjä EI halua olla samanlainen hirviö kuin sinä, hänellä ei ole edes speksejä siihen. Ei ihme, jos tasaisempi lamaantuu kanssasi. Minäkin lamaannuin, kun eksäni halusi mieluummin lietsoa minusta itsensä kaltaisen hirviön kuin rauhoittua keskustelemaan.

Ymmärrätkö, että tuo yllyttäminen johtuu siitä, että toisen hiljaisuus on niin sielua repivää, satuttavaa, alentavaa ja mitätöivää että kyllä mäkin mielummin ottasin vaikka avari lyönnin poskeen kuin sen puhumattomuuden.

-eri

Kai itse tajuat, että sen mykän päässä risteilee lauseita ja haukkumasanoja, joita hän ei halua rakkaalleen sanoa, koska hän ITSE tietää miten ne jäävät kaivamaan vuosiksi ja HÄNEN kokemusmaailmassaan hiljaisuus on tuhat kertaa mieluisampaa kuin ne sanat, joilla hän voisi kumppaninsa siinä hetkessä raadella?

Eli perimmäinen syy mykkäkoulun pitoon on henkilön oma hallitsematon ja sekava mielenmaisena?

Voi sen noinkin muotoilla. Itsellä se on traumatrippi aikaan, jolloin sain kuulla kunniani ja valita joko hyökkäämisen (joskin itsensä puolustamisesta palkittiin väkivallalla) tai lamaantumisen. Ja kun ei halua olla yhtään ilkeämpi kuin mitä on valmiiksi, niin on parempi olla hiljaa.

Minulta puuttuu päästä se palikka, jossa uskalletaan pillahtaa itkuun. Voin vain joko hyökätä tai vetäytyä. Sen kerran kun olen täysin epäsopivan ihmisen kanssa ihmissuhteessa, jossa hätyytellään itkuun pillahtamisen, totaaliräjähtämisen ja lamaantumisen rajoja, niin päädyn aina lamaantumaan. Kuinka usein sinä itket riitojen aikana?

Keskusteluista tulee mieleen rakkaat lapsuusmuistot. Vanhempani olivat kylmiä kuin kivet, joten minäkin tahollani hylkäsin heidät. En puhunut, en katsonut silmiin. Olin langanlaiha, koska hylkäsin vanhempani niin vahvasti etten halunnut syödä edes heidän tarjoilemaansa ruokaa. Sain lihaa luiden ympärille heti kun muutin omilleni ja edelleen vanhemmilla käydessäni on luontevampaa paastota kuin ottaa lusikallistakaan peltivanhempien soppakattilasta. Hylkäsin myös ikätoverini jouduttuani kiusatuksi ja aloin kohtelemaan heitäkin kuin ilmaa. Ainoa tapa selvitä järjissään siinä kasvuympäristössä oli toimia ohjenuorien "älä välitä" ja "ole kuin et olisikaan" mukaisesti.

Keskustelussa menevät sekaisin herkän ihmisen tunnekuohut, hyökkäys/pako/lamaantumisreaktiot, välttelevä kiintymyssuhde, huono parisuhdedynamiikka ja aito mykkäkoulu. Mykkäkoulu on minusta laskelmoitua, tahdosta riippuvaista ja pitkäkestoista - todellakin kouluttamista.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies saattoi vetää monen päivän mykkäkoulun siitä että hän teki jotain ikävää/väärin ja häntä kehtasi siitä moittia. Tiesi että itse mokasi mutta kosti sen minulle jopa viikonkin mykkäkoululla. Itse en koskaan mökötä tai pidä mykkäkoulua ja olen valmis sopimaan ja pyytämään ja antamaan anteeksi heti. Mykkäkoulun aikana meni omaan kotiinsa eikä vastannut puhekluun tai viestiin edes eikä hänestä kuulunut mitään.

Jep, mulla sama :D

Ex ei kestänyt jotenkin ollenkaan että oli ite mokannut yhtään mitään pientäkään, ja se oli jotenkin sitten mun syy (?), eikä mun tarvinut edes olla moittinut mokasta...

"En pysty aina heti sopimaan " WTF?! Vaikka ite oli mokannut ja minä olin ollut että ei se mitään....

Vierailija kirjoitti:

Voi sen noinkin muotoilla. Itsellä se on traumatrippi aikaan, jolloin sain kuulla kunniani ja valita joko hyökkäämisen (joskin itsensä puolustamisesta palkittiin väkivallalla) tai lamaantumisen. Ja kun ei halua olla yhtään ilkeämpi kuin mitä on valmiiksi, niin on parempi olla hiljaa.

Minulta puuttuu päästä se palikka, jossa uskalletaan pillahtaa itkuun. Voin vain joko hyökätä tai vetäytyä. Sen kerran kun olen täysin epäsopivan ihmisen kanssa ihmissuhteessa, jossa hätyytellään itkuun pillahtamisen, totaaliräjähtämisen ja lamaantumisen rajoja, niin päädyn aina lamaantumaan. Kuinka usein sinä itket riitojen aikana?

Näin sivusta. Eikö kannattaisi käydä puhumassa noista traumoista vaikka terapiassa? Minulla on lapsuudenkokemusten takia taipumus mennä riitatilanteessa joko lukkoon tai sitten alan itkeä hallitsemattomasti. Koen, että en voi omilla kokemuksellani kuitenkaan perustella sitä, että aloittaisin mykkäkoulun tai itkulla aiheuttaisin sen, että kumppani alkaisi lohduttaa minua tilanteessa, jossa olen hänen tunteitaan loukannut (vaikkakin tahattomasti). Omat reagointitavat ovat omalla vastuulla. Se ei ehkä tunnu reilulta, jos ne on alunperin aiheutuneet jonkun muun kaltoinkohtelusta, mutta valitettavasti muuta tietä ei ole. Ymmärrän lamaantumisen oikein hyvin, mutta erilaisista reaktioista voi oppia pois, kun jaksaa nähdä vaivaa. Ihmisen ainoat reagointitavat eivät konfliktissa ole mahdollisimman häijy raivoaminen tai mykkäkoulu.

Jos toinen aiheuttaa epätäydellisellä käytöksellään minulle epätäydellistä käytöstä, niin ehdottaisin nuppitohtoria tekijälle enkä kokijalle.

En ole enää suhteessa ihmisen kanssa, joka aiheutti minulle flashbackeja. Miksi olisinkaan? Miksi maksaisin siitä ilosta, että kestäisin toisen ihmisen huonoa käytöstä pidempään?

Työskentelen ulkomaisen työnantajan palveluksessa Suomessa. Kyseisen kansalaisuuden ihmiset aloittavat helposti mykkäkoulun. Esim. eräs heistä (naimisissa oleva 1 lapsen isä) sai melkein potkut töistä vongattuaan (todella limaisilla puheilla) suomalaisia naisia työpaikallamme.

Hän tuli itse oma-aloitteisesti minulle huutamaan naama punaisena, että xx on 'valehteleva paska narttu'. Pyysin häntä puhumaan rauhallisella äänensävyllä, sanoin ettei asia minulle kuulu, mutta uskon xx:ää, koska tämä oli neljäs nainen joka oli vastaavasta seks. painostuksesta raportoinut. Tämän jälkeen kyseinen mies ei ole minulle sanaakaan puhunut, vaikka työtehtävien puolesta olisi toisinaan keskusteltava. Vielä pitäisi muutama kuukausi häntä jaksaa, ennen kuin palaa kotimaahansa. On jatkanut uusien naisten seks. vonkausta painostavilla metodeilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi sen noinkin muotoilla. Itsellä se on traumatrippi aikaan, jolloin sain kuulla kunniani ja valita joko hyökkäämisen (joskin itsensä puolustamisesta palkittiin väkivallalla) tai lamaantumisen. Ja kun ei halua olla yhtään ilkeämpi kuin mitä on valmiiksi, niin on parempi olla hiljaa.

Minulta puuttuu päästä se palikka, jossa uskalletaan pillahtaa itkuun. Voin vain joko hyökätä tai vetäytyä. Sen kerran kun olen täysin epäsopivan ihmisen kanssa ihmissuhteessa, jossa hätyytellään itkuun pillahtamisen, totaaliräjähtämisen ja lamaantumisen rajoja, niin päädyn aina lamaantumaan. Kuinka usein sinä itket riitojen aikana?

Näin sivusta. Eikö kannattaisi käydä puhumassa noista traumoista vaikka terapiassa? Minulla on lapsuudenkokemusten takia taipumus mennä riitatilanteessa joko lukkoon tai sitten alan itkeä hallitsemattomasti. Koen, että en voi omilla kokemuksellani kuitenkaan perustella sitä, että aloittaisin mykkäkoulun tai itkulla aiheuttaisin sen, että kumppani alkaisi lohduttaa minua tilanteessa, jossa olen hänen tunteitaan loukannut (vaikkakin tahattomasti). Omat reagointitavat ovat omalla vastuulla. Se ei ehkä tunnu reilulta, jos ne on alunperin aiheutuneet jonkun muun kaltoinkohtelusta, mutta valitettavasti muuta tietä ei ole. Ymmärrän lamaantumisen oikein hyvin, mutta erilaisista reaktioista voi oppia pois, kun jaksaa nähdä vaivaa. Ihmisen ainoat reagointitavat eivät konfliktissa ole mahdollisimman häijy raivoaminen tai mykkäkoulu.

Jos toinen aiheuttaa epätäydellisellä käytöksellään minulle epätäydellistä käytöstä, niin ehdottaisin nuppitohtoria tekijälle enkä kokijalle.

En ole enää suhteessa ihmisen kanssa, joka aiheutti minulle flashbackeja. Miksi olisinkaan? Miksi maksaisin siitä ilosta, että kestäisin toisen ihmisen huonoa käytöstä pidempään?

Reagoin siihen mitä sanoit viestissäsi, jossa kerroit, ettet osaa riitatilanteessa kuin hyökätä tai lamaantua. Jos suhteessa tulee kohdelluksi aina huonosti, suhteesta tietysti lähdetään. Mutta kirjoituksesta sai kuvan, että käyttäytyisit noin aina konfliktitilanteessa. Pahoittelut, jos ymmärsin väärin.

Usein epävakaat ihmiset päätyvät yhteen toistensa kanssa ja turvallisesti kiintyneet löytävät toisensa.

Mykkäkoulu on ylpeyden oire. Noin keskimäärin ihmisillä on monta muutakin syytä olla syrjäänvetäytyviä kuin ylpeys. Temperamenttierot, erot kasvatuksessa ja konteksti vaikuttavat paljon. Ylipäätään ihmisten tarve yhteydellä vaihtelee paljon: osa tarvitsee päivittäisen kontaktin vanhempiinsa niin pitkään kuin vanhemmat elävät ja nauttivat symbioosissa, jotkut asuvat eri mantereella kuin puolisonsa ja näkevät vanhempiaan jouluna ja juhannuksena.

Jos jäädään selvittämään mykkyyden syytä, niin onko sittenkään yhtä tärkeää kuin varmistaa, että tarvitsevampi saisi edes jonkin elonmerkin sitä kaivatessaan, olisi se sitten halaus tai post-it-lappu. Siltä kylmemmältä ei voi kauhalla vaatia, jos sille on vain lusikalla annettu, mutta josko se synkkämielinen voisi vaikka keittää aamukahvit synkkyytensä keskellä osoittaakseen, että pienistä jakeluhäiriöistä huolimatta lämpöä riittää siihen omaankin pieneen tupaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen seurustellut kahteenkin otteeseen tämmöisen kanssa. Toisella ne mykkäkoulut meni niin pitkälle, että kolmekin päivää jatkui aika mykkäkoulua saman katon alla ja joskus olessamme eri paikkakunnilla ei viikkoihin vastannut viesteihin. Koin tämän todella raskaana asiana.

Myönnän etten itsekään riidellyt tuolloin mitenkään rakentavalla tavalla mutta se, että toisen sulkee täysin ulos eikä reakoi mihinkään on todella kivuliasta. Joskus se oli niin raskasta, että riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt minua sen sijaan että sulki minut pois. Sekin olisi ollut tuolloin minusta parempi vaihtoehto.

Jos hypit jo valmiiksi seinille niin että toinen mykistyy, niin mitä jos laskisit kierroksiasi sen sijaan että kohtelet puolisoasi näin

>riidellessä jopa yllytin häntä että hän olisi vaikka löynyt

Koska se mykistyjä EI halua olla samanlainen hirviö kuin sinä, hänellä ei ole edes speksejä siihen. Ei ihme, jos tasaisempi lamaantuu kanssasi. Minäkin lamaannuin, kun eksäni halusi mieluummin lietsoa minusta itsensä kaltaisen hirviön kuin rauhoittua keskustelemaan.

Ymmärrätkö, että tuo yllyttäminen johtuu siitä, että toisen hiljaisuus on niin sielua repivää, satuttavaa, alentavaa ja mitätöivää että kyllä mäkin mielummin ottasin vaikka avari lyönnin poskeen kuin sen puhumattomuuden.

-eri

Kuulostat aika epävarmalta tai jopa läheisriippuvaiselta. 

Vierailija kirjoitti:

Usein epävakaat ihmiset päätyvät yhteen toistensa kanssa ja turvallisesti kiintyneet löytävät toisensa.

Mykkäkoulu on ylpeyden oire. Noin keskimäärin ihmisillä on monta muutakin syytä olla syrjäänvetäytyviä kuin ylpeys. Temperamenttierot, erot kasvatuksessa ja konteksti vaikuttavat paljon. Ylipäätään ihmisten tarve yhteydellä vaihtelee paljon: osa tarvitsee päivittäisen kontaktin vanhempiinsa niin pitkään kuin vanhemmat elävät ja nauttivat symbioosissa, jotkut asuvat eri mantereella kuin puolisonsa ja näkevät vanhempiaan jouluna ja juhannuksena.

Jos jäädään selvittämään mykkyyden syytä, niin onko sittenkään yhtä tärkeää kuin varmistaa, että tarvitsevampi saisi edes jonkin elonmerkin sitä kaivatessaan, olisi se sitten halaus tai post-it-lappu. Siltä kylmemmältä ei voi kauhalla vaatia, jos sille on vain lusikalla annettu, mutta josko se synkkämielinen voisi vaikka keittää aamukahvit synkkyytensä keskellä osoittaakseen, että pienistä jakeluhäiriöistä huolimatta lämpöä riittää siihen omaankin pieneen tupaan.

Ihmisiä ja tilanteitahan on erilaisia. Mä päädyn mykkäkouluun vain ja ainoastaan sellaisissa tilanteissa, joissa toinen ei ota kuuleviin korviinsakaan, mitä yritän sanoa. Joissa toisen kohdalla on vain ja ainoastaan kyse käydä jankkaamisellaan jotain uuvutustaistelua, jolloin lopulta minä antaisin periksi. Tai vertauskuvallisesti:  toinen jatkaa räksyttämistä kuin chihuahua, vaikka isompi koira on jo kävellyt ohitse. Olen hyvin ratkaisukeskeinen ihminen, mutta olen ollut ihmissuhteissa, joissa realistiset ratkaisuehdotukset eivät kelpaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mykkäkoulu on "suojautumiskeino" verbaalista vallankäyttöä vastaan. Viesti menee usein perille paremmin kuin tuhat sanaa, joita toinen ei halua "kuulla" eli hyväksyä ja ymmärtää. Jos toinen ei hyväksy ja ymmärrä sanatonta viestintää, niin ei se ole viestijän vika. Ihminen voi viestiä ja kommunikoida monella tapaa kuten myös muutkin eläimet. Ääni / puhe ei ole ainoa viestintäkeino.

Nyt on häiriintyneen ihmisen kirjoitus.

Tottakai olet vastuussa ilmaista itseäsi sanallisesti ja varmistaa, että se toinen ymmärtää mitä haluat. Kenenkään ei tarvitse alkaa tulkita passiivis-aggressiivisen mykkäkouluilijan "sanattomia viestejä". Herranpieksut sentään.

Viestinnässä vastuu on aina "kuulijalla". Vastaanottaja tulkitsee aina viestin. Viestijä ei voi tehdä tätä vastaanottajan puolesta. Ihminen ei voi muuttaa toista ihmistä eli tämän ajatuksia toisen puolesta. Ihminen voi muuttaa vain omia ajatuksiasi eli tulkintaa toisen viestistä (sen merkityksestä). Ihminen on aina vastuussa omista ajatuksistaan. Verbaalisesti aggressiivinen, häiriintynyt ihminen on vain haluton oppimaan muita "kieliä" (viestintä muotoja).

Jos et viitsi opetella ilmaisemaan itseäsi sanallisesti, et voi myöskään odottaa mitään vastapuolelta. Kenenkään velvollisuus ei ole ruveta tulkitsemaan kryptisiä eleitä, mikroilmeitä ja ignoorausta. Turha yrittää tuollaista vallankäyttöä ja manipulointia muihin ihmisiin. Sinunlaiset tiedetään kyllä.

Näin puhuu "ihminen", joka on kiinnostunut vain omista mielipiteistään ja tunteistaan, ei muiden.

Ei kyllä pidä paikaansa. Olen samaa mitä edellisen kanssa, että on tärkeää osata sanoa asiansa, tunteensa ja mitä toivoo ja haluaa. Ja päivastoin kuin sinä ajattelet, mun mielestä on hyvin itsekästä (ja tietyllä tavalla harhaistakin) kuvitella, että toinen lukee sun ajatukset ja tunteet susta aina automaattisesti sanattomasti.

Toki monta asiaa lukeekin sanattomasta viestinnästä. Kaikkea ei kyllä mitenkään. itse olin suhteessa, jossa mulle sanottiin, kun kysyin toisen näkökantaa ja ajatuksia tärkeistä asioista, että mun pitäisi tietää ne sanomattakin, eikä sitten kertonut. Mun mielestä tämä oli todella epäreilua. Varsinkin kun todellakin oisin halunnut kuulla ja tietää. Ja kaiken kukkaraksi mun mielestä olen tavallisesti aika hyväkin tulkitsemaankin toisia ihmisiä ja haluan ottaa läheisiäni ihan automaattisesti huomioon, sanomattakin. Usein asiat tai epäsevyydet tarvii kyllä sevittää ihan sanallisesti, menee muuten arvailuksi. Sitäkö itse haluat? (Monesti myös sanattomasta viestinnästä ymmärtää kyllä esim. että jokin on vialla tai toinen on pahalla mielellä, mutta aina ei tiedä mistä se johtuu ja sen tarvii sitten kertoa toiselle ihan puheella.)

Ja viestinnässä vastuu on tietenkin molemmilla osapuolilla, niin viestijällä kuin viestin vastaanottajallakin. On täysin itsekeskeinen myös tuo sun ajatus: "Toisen pitää lukea sanattomasta viestinnästä kaikki asiat, en suostu sanomaan ääneen, ja jos ymmärtää väärin tai ei ymärrä, niin sen on toisen oma vika" Ihan käsittämätöntä, anteeksi nyt vaan. Telepatia on hieno juttu, jota joskus ehkä jopa tapahtuu, mutta kamoon, ei viestintä ihmissuhteissa voi sille perustua. Meillä on sanat, ihan syystä.

Viestinnässä vastuu on tietenkin vain vastaanottajalla, jos ei ymmärrä, niin kysyy uudelleen. Ymmärtäminen edellyttää tietysti asian hyväksymistä. Jos ei hyväksy, ei voi myöskään ymmärtää.

Useimmat ihmiset tulkitsevat toisia koko ajan (ja ihan pyytämättä), eli tekevät perusteettomia johtopäätöksi toisen käyttäytymisen perusteella (ovat siis lukevinaan toisen "ajatuksia").

Vastauksesi kertoo siitä, että et ole jaksanut kuunnella, mitä sinulle on jo aiemmin kerrottu. Et ole ollut kiinnostunut toisen ihmisen ajatuksista. Olet ollut vain niin kiinni omissa tulkinnoissasi, ettet ole jaksanut kuunneella mitä toinen on yrittänyt sinulle aiemmin sanoa. Mitä sitä turhaan jankkaamaan, kun sinua ei kiinnosta.

Vastauksesi osoittaa, että et ole kiinnostunut toisen ihmisen ajatuksista, etkä ymmärrä sanojen merkityksiä tai sanat merkitsevat sinulle muuta kuin toiselle osapuolelle. Mikäli olisit keskittynyt ja kiinnostunut jo aiemmin, ei tarvitsisi nyt raapia päätään ja ihmetellä, mikä v*ttu sitä vaivaa. Olet ilmeisesti puhunut aiemmin vain itsestäsi ja keskittynyt vain omiin ajatuksiisi.

Johtopäätös: Toisen osapuolen mykkäkoulu on vain seurausta omasta itsekkäästä toiminnastasi, johon toinen osapuoli on lopen kyllästynyt. Näin ollen alat huutaa ja raivota toisen puhumattomuudesta, vaikka tosiasiassa, olet ollut vain itsekäs ja olet sivuuttanut toisen mielipiteet, koska ne poikkeavat omista mielipiteistäsi, etkä ole jaksanut niitä kuunnella, koska et niitä hyväksi. Pidät mykkäkoulua kohtuuttomana, koska pitäisihän nyt toisen osapuolen ymmärtää, ettei hänen mielipiteillään ole mitään merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Olen taitava keskustelija, mutta aiemman parisuhteen toinen osapuoli oli tottunut hoitelemaan asioita joko järjettömillä syytöksillä, huutamalla tai lyömällä nyrkkiä seinään.

Riitatilanteessa kaikista paras oli olla hiljaa. Keskustelu olisi poikinut vain lisäsyyttelyjen tulvan, vanhojen (vuosienkin takaisten asioiden) kaivelua ja jatkunut, kunnes hän olisi kokenut voiton. Kuka sellaista haluaa?

Onko teille "keskustelu ratkaisee kaiken ja mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa" -puolestapuhujille tullut mieleen, että mykkäkoulu olisi myös toiselle osapuolelle mahdollinen peiliin katsomisen paikka? Että siihen mykkäkouluun voi olla syy siinä, että toinen osapuoli on kykenemätön oikeaan keskusteluun, jolloin parisuhteen jatkumisen kannalta mykkäkoulu on ainoa vaihtoehto päästä tilanteesta yli?

Ei tuo mitä teit, ole omasta mielestäni mykkäkoulua. Se, että on hiljaa kun toinen raivoaa tai syyttelee, käntelee ja vääntelee ja haukkuu, ei todellkaan ole mykkäkoulua, vaan selviytymistä tilanteessa, jossa itse asiassa käytetään sitä henkistä väkivaltaa.