Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?
Kommentit (1417)
On minusta outoa, että vaikka painoni on pysynyt samana yli 40 vuotta (olen nyt 63v nainen), ja vartalonympärysmitat ovat myös jotakuinkin pysyneet samana, PAITSI entinen, nuoruuden 60 cm vyötärö on nyt 72 cm! Eikä kapene, ei millään, vaikka liikuntaa harrastankin ja syön ja elän terveellisesti muutenkin. Harmittaa iso vatsa, vaikkei enää tämän ikäisenä pitäisi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tasaantunut tosi paljon. Tunnen äidillistä hellyyttä toilailevia nuoria kohtaan, noin esimerkiksi. Ymmärrys ja empatia muita kohtaan on kasvanut paljon. Suvaitsevaisuus on kasvanut myös. Itsekkyys on vähentynyt.
Viisikymppinen olen.
Että aikuiset eivät oikeasti käyttäydykään yhtään sen asiallisemmin toisiaan kohtaan.
Lapsena koulussa tuli ajateltua että onneksi aikuisena tämä ei ole enää tälläistä. Toisia ei huomioida sen kummemmin ajatellaan vain itseä. Yritetään nostaa omaa arvoa ilkeilemällä toisille jne. Tietysti jollain virasto- ja yritystasolla pidetään kulisseja yllä jottei tule julkisuuteen huonoa pr:ää. Mutta annas olla kun on ihminen vs ihminen. Tietysti poikkeuksiakin on, mutta ne vahvistaa säännön!
Vierailija kirjoitti:
Rintasyöpä. Se yllätti. Satunnaista vihlontaa lukuun ottamatta ei oireita. Yksityisellä vapaaehtoinen seulontatutkimus omalla rahalla 48-vuotiaana, missä paljastui möykky, kuten sitä kutsuin. Jos se olisi löydetty vasta ensimmäisessä virallisessa julkisessa seulonnassa 50-vuotiaana, sehän olisi ehtinyt kasvaa ja levitä.
Leikkaus 3 viikon päässä toteamisesta. Niiden 3 viikon ajan luulin kuolevani. Oikeasti kuolevani. Ikinä elämässä ei ollut aiemmin samanlaista paniikinomaista pakokauhua. Kaikki ystävät ja naispuoliset sukulaiset kyselivät, millainen se kasvain on, onko iso leikkaus, jännittääkö, joutuuko olemaan pitkään sairaalassa jne. Minua ei oikeasti pätkän vertaa pelottanut se leikkaus vaan kuolema. Ihmiset takertuvat yhteen leikkauspäivään, vaikka toinen pelkää kuolemaa. Ihan eri tasolla ajatukset.
Leikkauksen jälkeen liitännäishoitoja. Minulla jatkui kuolemanpelkoajatukset. Ja jälleen sukulaiset ja ystävät kyseli, mitä on sytostaatit, miksi annetaan sädehoitoa, sattuuko se hoito, miten monta kertaa pitää käydä jne. Kun ei minua pätkän vertaa taaskaan harmittanut, jos joutuu sairaalassa ravaamaan, vaan saanko elää. Kivut on pientä sen henkisen tuskan rinnalla. En tajua, miksei kukaan ymmärtänyt, millaista on käydä läpi niitä kuoleman ajatuksia 48-49-vuotiaana. Pääsin 3 kertaa psyykkiseen hoitoon rintasyöpäyksikössä hoitojen aikana. Olisin tarvinnut enemmän. Unettomuus, masennus, uupumus olivat pahimmillaan noin 3-4 kk leikkauksesta. Jopa puolet rintasyöpäpotilaista sairastuu masennukseen ja osittain hoidosta aiheutuu riski. Monella alkaa vaihdevuosioireet, tunteet käy vuoristorataa.
Minä toivuin siitä. Kuolemanpelko ei ole poistunut, mutta se on lievittynyt. Ennen kontrollia en nuku viikkoon. Se ajatusketju pyörii: entä jos löytyy uusi kasvain, entä jos kuolen, en halua kuolla. Osittain se paniikki voi aiheutua siitä, kun minulla ei ollut oireita ennen löydöstä. Jos olisin tuntenut jotain etukäteen, voisi luottaa, että keho ilmoittaa kasvaimesta. Vaikea selittää, mitä tarkoitan ja kaikelle ei ole sanoja.
Tuo on tuttu tunne että pelottaa ennen kontrollia onko tauti edennyt. Minä sairastuin vaikeaan autoimmuunisairauteen alle 10 vuotiaana ja elinaikaa luvattiin vain 25 vuotiaaksi. Koskaan ei ole ollut mitään tulevaisuuden odotusta tai toivoa, kun vain tiesi että kohta kuolee. En sitten jostain syystä kuollutkaan vaan menin normaalisti työelämään ja perustin perheen. Nyt 50 vuotiaana tuntuu etten ole mihinkään kuolemassa. Invaliditeetti on 80% ja pääsisin koska tahansa työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta en halua lähteä. Sairaus ei näy ulospäin mitenkään ja huvittaa kuunnella työkavereiden valitusta jostain pikkusairauksista, mutta onhan se kaikki subjektiivista. Jos on koko elämänsä saanut elää terveenä niin sitten pienetkin sairaudet tuntuu maailmanlopulta. Ihmiset eivät osaa arvostaa terveyttä ja sitä pidetään itsestäänselvänä asiana.
Se että jo nelikymppisenä pitää olla tosi tarkka rytmi niin syömisen, nukkumisen kuin liikkumisenkin suhteen eikä mistään parane lipsua yhtään vaan sen kyllä tuntee nahoissaan, jos yhtään jää vaikka yöunet vajaaksi. Sitä on kuin pienessä sievässä eikä mitenkään hyvällä tavalla.
Ja mikä kivointa, jo esivaihtarit aiheuttaa liudan erilaisia oireita joilla kroppa sabotoi niitä yöunia.. Yhden kun oppii taklaamaan niin johan tulee repertuaariin joku uusi uniterroristi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se, että maailmaa halaavasta hipistä on tullut kyyninen ja helkkarin vihainen hippi. Nuorempana sitä oli avoin ja ystävällinen kaikille naamataulusta riippumatta. Maailmassa ei ole mikään muuttunut vaikka kuinka nuorempana tuli istuttua miekkareissa ja pitämällä asioista mölyä. Asiat on menny vaan huonompaan suuntaan ja se jos mikä vituttaa.
Tätä näkee paljon. Sääli että Greta Thunbergista tulee varmaan vanhana todella katkera.
Se, että ei tunne itseään niin vanhaksi kuin numerot osoittavat. Mieli on nuori edelleen ja monet kiinnostukseen kohteet kuin nuorena. Olen tehnyt monta netissä olevia testejä, kuinka nuori o.et mieleltösi jne...( niissä n 40v)Vaikka kirjallisuus, taide ja musiikki. Käydään rock- festareilla, kuunnellaan musiikkia nappien kautta lenkillä jne. Kremppoja on tullut ( ja nivelleikkauksia)ja jokunen lisäkilokin mutta lenkkeily luonnossa sujuu edelleen. Samalla voi seurata luonnonkulkua ja ilmiöitä ja eläimiä.
Itselleni kävely on ollut elämän ja hyvinvoinnin " tukijalusta". Kävelen ( usein sauvat mukana) päivittäin vähintään 7000 askelta, usein se kaksinkertaisena ja älykello mittaa hyvinvointia ja unta. Onneksi unta riittää 8- 9 h. t. 77v nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsevarmuus ja se, että ei kaipaa ihmisiä koko ajan ympärille. Luonnon merkitys voimistuu. Less is more.
Ehkä johtuu psyykelääkkeistä, joita käytän, mutta olen menettänyt täydellisesti mielenkiintoni seksiä kohtaan. En uskonut itselleni koskaan niin käyvän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että yli 40 vuotiaana olenkin enemmän kiinnostunut harrastamaan seksiä mieheni kanssa kuin nuorempana ja nautinkin enemmän.
Ja se yllätti, että tunnen itseni edelleen 17 vuotiaaksi. Ikäni tuntuu minusta ihan epätodelliselta. En ole niin vanha, en todellakaan. Eipä minulla olekaan mitään tätimäisiä harrastuksia eikä mielipiteitä. Olen mieleltäni kaukana näistä tiukkapipoisista kukkahattutädeistä. Kartan pönöttämistä ja tärkeänä olemista. Pidän hassuttelusta ja huumorista, ehkä jopa enemmän kuin nuorempana.
Nuorempana aina ajattelin, että eläkkeellä alkaa elämä matkustelu ja otan osapäivätyön ja nautin. Eikä mitä. Kroppa rapistuu vauhdilla.Ei jaksa. Menin Turkin matkalle ja sairastuin jo lentokoneessa. Nyt on verisyöpä. Suku kaatuu ympäriltä hautaan, samoin työkaverit. Lapset hankin ajoissa ja hekin tulevat hyvin toimeen. Siitä olen tyytyväinen. Elämä on nyt, ei kymmenen vuoden päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin, että kaikilla ystäväpiirit pienenee ja uusien ystävien löytäminen on sitä vaikeampaa mitä vanhemmaksi tulee.
Näyttäisi siltä, että asia ei koske entisiä kavereitani / nykyisiä tuttaviani, mutta koskee itseäni.
Se miten oman ikäsillä alkaa olla päänsä kanssa yhä pahenevia ongelmia. Mä luulin, että tässä 50+ alkaisi ihmiset tasaantumaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusaamisen määrä: aikuiset kohtelevat toisiaan välillä tosi huonosti
Murheiden määrä: johtuu osittain yllä olevasta
Se että 50+ on alkanut liiankin hyvin viihtymään kotona eikä kiinnosta mennä mihinkään ihmismassa tapahtumiin kun nuorempana meinasi pää hajota jos piti olla kotona.
Kaverit kun alkoivat parikymppisen tienoilla lisääntymään ja hautatumaan kotiin vaippa, pyykinpesu, siivous ja ruuanlaitto loukkuun niin minulle sellainen olisi ollut katastrooffi, sillä halusi mennä vapaasti yöelämässä juhlien ja kokea elämää ja olla työelämässä eikä mikään kotona kyhjöttäminen kiinnostanut. Työ yhteisö oli tärkeä.
Liekastaan päästyään kaverit sitten elävät 40-50+ uudelleen kadotettua nuoruuttaan saaden koomisiakin piirteitä. 🤣 Pitää kokea rupsahtaneena vielä yhden illan suhteitakin kun ei tiedä miltä ne nautinnot tuntuvat ja on haaveillut niistä koko ikänsä. Pitää koittaa ahtautua murkkuikäisten vaatteisiinkin. Täytyy vain ymmärtää. 😅
Äidilläni oli elämätön nuoruus. Piti mennä naimisiin neitsyenä ja kamalan ahdasmielistä siihen aikaan. Erokin tuli nopeasti. Minä ihmettelin kun äitini alkoi minun vaatteitani kokeilemaan salaa kun en ollut kotona. Hän oli mummo alusasuissa ja vaatteissa kulkenut koko ikänsä ja alkoi kiinnostumaan miltä minun vähän kauniimmat ja seksikkäämmän näköiset vaatteet ja alusasuni tuntuivat. Hänelle käytiinkin sitten ostamassa vähän pitsihepeniä.
Lapin Erä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että maailmaa halaavasta hipistä on tullut kyyninen ja helkkarin vihainen hippi. Nuorempana sitä oli avoin ja ystävällinen kaikille naamataulusta riippumatta. Maailmassa ei ole mikään muuttunut vaikka kuinka nuorempana tuli istuttua miekkareissa ja pitämällä asioista mölyä. Asiat on menny vaan huonompaan suuntaan ja se jos mikä vituttaa.
Tätä näkee paljon. Sääli että Greta Thunbergista tulee varmaan vanhana todella katkera.
Kyllä, ja joka sukupolvi uudestaan. Jokainen nuorisosukupolvi luulee ensimmäisenä huomaavansa että maailmassa on paljon pielessä ja hirveä protestointi. Sitten ne ehtii aikuisiksi ja se nuoruuden palo vaan hiipuu. Elämään tulee paljon muuta, ei ehdi enää olla huolissaan "muidenkin asioista". Ne jotka saa lapsia, niistä lapsista tuleekin se maailman napa eikä maailman pelastamiselle enää jää aikaa.
No kyllä ne jotain joskus saa aikaankin, ei sillä. Nyt on eri protestoinnin aiheet kuin aikoinaan 1970-luvulla. Ei ole samat ongelmat.
Se, ettei enään saa lasten annoksia ravintoloissa, vaikka ei jaksaisi syödä kaikkea. Hukkaan menee paljon ruokaa. Ennen ne kerättiin talteen ja syötettiin eläimille. T
Vierailija kirjoitti:
Se, miten sisäisesti en tunne itseäni yhtään eri ikäiseksi kuin vaikka 7-vuotiaana tai 25-vuotiaana.
Kumma juttu. Itse en edes haluaisi tuntea itseäni sisäisesti 25-vuotiaaksi. Elämänkokemus on työläästi hankittu, mutta sitä ei rahalla saa. Ja elämänkokemus muuttaa katsannon elämään hieman erilaiseksi kuin nuorena itsekeskeisenä aikuisena.
#56# kirjoitti:
Se miten vähän luottaa toisiin ihmisiin, päättäjiin ja koko tähän järjestelmään.
Tietynlainen tunnekylmyys on toinen. Veljen koira kuoli itkin 2 päivää ja vieläkin on ikävä sitä veijaria jota hoidin useasti. Entinen inhottava työkaveri kuoli..naurahdin ja söin lihapiirakan.
Sitä ei etukäteen tiedä miten jonkun kuolema koskettaa. Eläimeen kiintyy usein tosi
paljon, sehän on vähän kuin lapsi. Työyhteisössä tapahtuvat kuolemat koskettavat tai
sitten eivät. Kokemusta on sekä eläimistä että työkavereista.
Minua on eniten koskettanut tosi vanhan äitini poismeno, vaikka järjellä ymmärsinkin
asian. Se on se rakkaus joka ratkaisee.
Siispä en pidä sinua tunnekylmänä lainkaan.
Bye bye lihakset... Toki tiesin näin käyvän mutta se hiipii salakavalasti "Viisissäkymmenissä lihasmassa katoaa noin prosentin vuositahtia, kuudenkymmenen ikävuoden jälkeen katoamisen tahti on jo 1,5–2 prosenttia vuodessa."