Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Ei mikään.

Kasvojen ja vartalon muuttuminen pikkuhiljaa joksikin muuksi, kuin mitä olivat alunperin. Myös elämän onnellisuus on yllättänyt.

Vierailija kirjoitti:

Että seksi on mahtavampaa yli kuusikymppisenä. Nuorena luulin, ettei tässä iässä sitä edes harrasteta. Kuinka olin väärässä.

Seksi puhkesi kukkaan kolmekymppisenä, oli mahtavaa m. 45- viotiaaksi, sekalaiset tulehdus-,  vuoto- ja hajuvaivat alkoivat sitten viedä maukia komnasta, viisikymppisenä katosivat halut täysin ja loppui seksi.

Mies haluaisi, mutta ei voi vähempää kiinnostaa.

Joo tämä on aika huvittavaa! Miten voikin aina syntyä uudestaan se sama porukka joka luulee, että juuri he ovat niitä jotka muuttavat maailmaa ja saavat asioita aikaan. Jotkut toki saavatkin, mutta suurin osa vain lähinnä paasaa ja uhriutuu. 

Se yllätti kuinka nopeasti iho rypistyi ja veltostui. Naama ja kaula on ryppyiset, hamsterit roikkuu ja allit hölskyy. Eipä anti-aget sun muut auttaneet, vaikka niitä käytin ahkerasti. 

Ei olekkaan niin vakava vaan nauru raikaa ja huumorissa löytyy.

Yllätyksenä on tullut se, että vaikka miten on käyttänyt kallista antiage-kosmetiikkaa, syönyt antiage-kapseleita ja välttänyt löhöilyä auringon paahteessa, niin maan vetovoima on vääjäämätön. Se on myös ollut yllätys, miten sitä muuttuu näkymättömäksi vastakkaiselle sukupolvelle, ainakin Suomessa. Ulkomailla vielä huomioidaan ja nähdään ja voi tuntea, että on itsellä vielä jonkinlainen ihmisarvo olemassa. Yllätys on myös ollut se, miten lyhyt ihmiselämä loppujen lopuksi on ja miten nopeasti aika kiitää. Tässä voi jo hiljalleen oman lähtölaskentansa aloittaa eli pohtia onko enää mitään mieltä olla elossa, vaikka eläkkeelle jäämiseen on aikaa useampi vuosi. 

Ei mikään muu, kuin että enää ei kelpaa työmarkkinoille. Mikä ärsyttää tavattomasti.

n70

Se että vaan tekee ja oppii lisää jatkuvasti. Ihmettelen kun osa porukasta tuntuu jämähtävän eikä kehity yhtään.

Se että vanhempanakin voi olla lapsellinen fiilis kun hermot menee (nyt tiedän miltä omista vanhemmista tuntui) ja sit pitää kerätä itsensä ja olla se fiksumpi..

Se että puoliso onkin mitä mainioin kasvattaja, vaikkei kukaan olisi uskonut. Naapuruston lapset tykkää meistä molemmista.

Ja että omaa perhettä voi rakastaa niin paljon! Mun lapsuus ei tuntunut rakastetulta. Mutta osaan silti tän jutun.

Mitäs vielä. 40vuotiaana antaa 20v työkavereille anteeksi paljon kun ne on niin lapsia. Kyselen ku vanhus niiden opinnoista, ja niitä on hieno seurata ku oppivat.

Se että en jahtaa onnellisuutta (olen kyllä sitäkin) vaan että mun velvollisuudet luonais. Tuun asioiden hoitamisesta ja muiden onnellistamisesta tyytyväisemmäks kuin luulinkaan. 

Ehkä se, että sosiaalisuus vähenee näin paljon. Olen kyllä muutenkin enemmän introvertti, ehkä tällainen ei koske aidosti ekstoverttejä jotka jaksaa olla sosiaalisia kaiken ikää.

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

En ole kokenut näin. 

Se, että mulla ei ole oikeastaan sen pahemmin kremppoja kuin parikymppisenäkään, vaikka olen jo kohta 44. Nuorena en harrastanut liikuntaa ja elin aika epäterveellisesti, mutta aloin vähän yli 30-vuotiaana käydä salilla ja harrastaa muutenkin liikkumista, niin ei mulla ole mitään lihasjumeja pahempia vaivoja. Polvet ei oo kipeet, eikä lonkat, hiirikäsi välillä toki kipeytyy, mutta sitä se teki jo opiskeluaikoina. Mä en vielä edes ole hoikka, vaan mulla on ylipainoa 15 kiloa, mutta ilmeisesti lihakset suojelee myös niveliä. En osaa ollenkaan samaistua niihin meemeihin, joissa jo kolmekymppiset itkee rusahtelevia polviaan ja kipeää selkäänsä.

Se, että olen pystynyt +40 ikäisenä vielä parantamaan kuntoani ja saavuttamaan liikunnan tasolla asioita, joihin nuorena en uskonut pystyväni. Nykyään saan esim. taivutettua pään polviin istuessani jalat suorana ja sitä en saanut koskaan lapsena tai nuorena. Kestävyyspuolella taas saavutukset ovat olleet vielä huimemmat siihen nähden, mihin nuorena uskoin pystyväni. 

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään muu, kuin että enää ei kelpaa työmarkkinoille. Mikä ärsyttää tavattomasti.

n70

Olet eläkeiässä.

Ei sinun kuulukaan kelvata enää työmarkkinoille.

Ettei kulli seisokkaan kokoajan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

En ole kokenut näin. 

Kuka arvottaa itsensä sillä katsooko miehet perään. En koskaan ole kokenut noin,mutta kirjoittaja taitaakin olla ehkä "kolmikymppinen" huomio haluinen. 

Nuorena oli masennukseen taipuva ahdistunut tosikko, joka ei pitänyt itseään minään. 

Omalla kohdallani ikä (51) tuonut parempaa elämäntyytyväisyyttä, olen erityisen hyvilläni etten valinnut tiettyjä aloja. Kammoan kaikenlaista vertailua, kilpailua ja paskantärkeyttä enkä pystyisi sopeutumaan moneenkaan statushakuiseen sosiaaliseen kuplaan enää.

Toivon vain että mikään ilkeä fyysinen vaiva ei iskisi aikoihin. Vältän surutta kaikkea sosiaalisuutta minkä koen teennäisenä. Ulkoapäin näyttää luultavasti todella ankealta elämäntavalta.

Että masennus seuraa yhä mukanani.

Ei ole tasaista keski-ikää,vaan samanlaista dramaattista melankoliaa kuin murrosikäisenäkin.

Tuntuu, ettei elämäni ole päässyt vieläkään kunnolla alkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään muu, kuin että enää ei kelpaa työmarkkinoille. Mikä ärsyttää tavattomasti.

n70

Olet eläkeiässä.

 

Ei sinun kuulukaan kelvata enää työmarkkinoille.

Tarkoitti varmaan että syntynyt 1970.

Se että nauttii kotona kyhjäämisestä. Aika kuluu parhaiten kirjojen, television ja oman perheen kanssa eikä kaipaa oikein muuta. Eikä jaksakaan. Satunnaiset tekemiset ja tapaamiset piristää mutta jo sukulaisten parin päivän vierailun jälkeen on ihan puhki. Palautuminen vie aikaa. Elämä on perushyvää pienissä piireissä. Iho rypistyy ja valahtaa, kroppa lihoo ja paisuu, hiukset ohenee. Seksi on edelleen tosi hyvää ja parempaa kuin aiemmin, saman kumppanin kanssa. Vanhuus ja kuolevaisuus käy aiempaa useammin mielessä.

Yli 50v